KAIKKI MITÄ MUISTETAAN LUOVASSA
Päivitys 29.11.2015 (viljo Råkol talo)
Alku kotisivuni
Luovankylän historiaa sivu 4
Tie Katinhäntään
Kalle Jokipii (21.03.2002)
Viini reseptit Luovankylässä
Raittiusliike Luovankylässä
Leikkikalut Luovankylässä
Kahvin teko
Aita mallit Luovassa
Murrejuttuna (Kalle Jokipii)21.3.2002
Karjalaistenkarja Luovnkylässä 25.12.2002
Toini Alanko(os. Sivupelto/Flanteri)25,12.2002
Paro oli koira 19.1.2003 kirjattu
NHL-pelaaja Rönnlund/Luovankylä 8.2.2003
Liikkuva kivi kilpi 9.2.2003
Luovankylä/Wislaus-merkki 25.2.2003
Karjamajalla/Luovankylä/Hakala/Halmeella 25.3.03
Muuripata Luovankyläisittäin 19.04.2003
Miniä javelvollisuus 20.04.2003
Viljo Hakola Kisassa 2-rivisellä
Suurhyökkäys
Rönlundin vanhin talo Råkål (1767)
Päntälään
Maailman loppu
ARKITEHTI: NIILO LUOPA (Nils Östermanin tarina)
HUOM! Takana oleva talo on HAKOLA joka siirrettiin täältä, Edessä oleva on ns.Ketomäki nykyään, etummainen renkitupa
Kuvan lienee ottanut Tammistot asuessaan Luovankylässä
Vähän epäilyttää Syntyminen "Hakola" talossa , koska oli vielä yksi, Luovan
ensimmäinen talo, Halmeelle menevän luoman varressa
Perimätiedon mukaan sen hirret Siirsivät Kalle ja Amalia Jokipii os. Luopa omaan taloonsa
Lisäksi kuvan ja Nils syntymän välissä on 90 vuotta
Ticlen auttoi Nils iä alkuun
Ticlen oli myös runoilija
Kuvan metsästäjät ovat keskenään sukulaisia joko Luopa, Tarkka, Tai Lilla haaraa
Nimet muuttuvat kun naiset avioituvat tässä ovat Karijokeen muuttaneet
Kuva lienee Tammiston ottama;
Kuvassa ovat vasemmalta: Juho Lilla; K Anttila; Iivari Tarkka; Alfred Saaranluoma; Edvin Saaranluoma, S Saaranluoma; J Rintamarttunen; A Prosi Kuva tietoineen saatu Lauri Olavi Tarkalta
Kuvassa Nils Östemanin tekstissä mainittu musiikin taitaja Juho Kaunisto
Kuva on Tampereen museossa ja E Ala- Könnin ottama
Tuomas Ala-Tarkka os. Koskiniemi ja vaimonsa Maija Liisa Koskiniemi
kotoisin Hyypästä
Kahvimyllyt
Korventie
NYT SAATTA LÄHTIÄ!
Oheinen otsikko tuli korpraali Martti Vähämäen suusta, kun 10.6.1944 suurhyökkäys oli alkanut. Stm. Usko Hietikko oli tavan mukaan vartiossa etulinjan juoksuhaudassa Valkeasaaren hiekkaisissa maisemissa. Hän kuunteli kannaksen lintujen laulua, aika oli hieman ennen 5:ttä aamulla. Aamu oli kirkas ja aurinko paistoi. Sitten kuului omituisia kalahdoksia ”naapurin” puolelta, kun ilmeisesti tykin luukkua suljettiin. Kello oli ilmeisesti tasan 6 Venäjän puolella, kun hirveä yhteislaukaus kajahti. Kranaatit iskeytyivät juoksuhautojen eteen ja kranaattisade eteni siitä syvemmälle Suomalaisten puolelle.
Meteli oli hirveä kranaattien räjähdellessä solkenaan, niin tiheästi, että erillistä räjähdysääntä ei enää erottanut. Nopeasti kaikki suojavallit ja juoksuhaudat oli mylläytynyt hahmottomiksi. Oli vain kranaattikuopat vierekkäin. Maata oli niin paljon ilmassa, että aurinko pimeni maapilven taa. Pian ilmestyi muutama mies vielä elävänä ja muodostui neljän miehen ryhmän. Mukana oli myös Ryhmänjohtaja Vähämäki, lausuttuaan yllä mainitut sanat. Näin varhaisena ajankohtana ylipäällikkö tuskin oli hereillä, eikä tiennyt mitä tapahtui etulinjan juoksuhaudoissa, vaikka miehiä kuoli solkenaan. Pystyssä olevat miehet lähtivät, luvan saatuaan, keskityksessä kukin etenemään takamaastoon. Vähämäen sanamuoto paljastaa, että hän ei lähtenyt. Ryhmäjohtajana ja konepistoolimiehenä ilmeisesti ajatteli, että ei voinut jättää taistelupaikkaa.
Hietikko sai itseensä keskityksessä kranaatin sirpaleita ahteriinsa ja käteensä, jossa oli sormi pahiten vaurioitunut. Hän jatkoi kävelyä kivääri selässään ”taakse” kuten sitä kutsuttiin. Hän oli yksin, muita ei ollut lähettyvillä. Sitten hän kuuli maataistelulentokoneen äänen. yllättäen se kääntyikin häntä kohden. Mitä tehdä avoin maasto kun oli. Ainoa asia, joka tuli mieleen oli paiskata maata. Kone tuli päälle ja laukoi kk-sarjan. Lentäjä oli päätöksen tehnyt, hän uusi hyökkäyksensä luodit ropisivat ympärillä. Vielä kolmannen kerran hän kuuli koneen kaartavan ja taas luodin viuhuivat, samalla hän tunsi nykäisyn jalassaan.
Nyt tuli kauhun tunne, kuitenkin soturi odotteli riittävän tovin, että koneen ääni häipyi. Hän varovasti nousi ylös ja ihmeekseen totesi, että jalka toimii vielä. Katsoa hän ei uskaltanut, vaan jatkoi kävelyään etsien suojaisempaa paikkaa tutkia asian. Nyt hän tympääntyi kiväärinsä kantamiseen ja paiskasi sen pusikkoon, saatesanoin ”mitä hän tuotakin kantaa”. Hän istahti sopivaan paikkaan ja otti saappaan jalastaan. Yllätykseksi hän huomasi, että sääressä oli vain pieni raapaisu naarmu. Luoti oli mennyt kahdesti saapasvarren läpi. Vielä sairaslomalla hänellä oli saappaat käytössään.
Martti Vähämäki
Matka jatkui ja hän näki ampulanssinkin, mutta se lähti, ennen kuin sai heidän huomion kiinnitettyä. Hän tuli suomalaiselle tykkipatteristolle ja jonkun sanan vaihtoivat keskenään. Hän kehotti heitä välittömästi lähtemään. Hän sai hieman moitesanoja ”millaisia miehiä olette, kun noin lähdette”. Haavoittunut kun oli, hän sai oppaan, joka ohjaa hänet JSP:lle. Opas lähti heti ja juoksi, mutta pian Hietikko huomasi, että mennään vihollista vastaan. Taas hän puhui itsekseen ”tuohon suuntaan hän ei ainakaan mene”. Myöhemmin hän sai kuulla, että tykkimiehille tuli myös kiire ja tykit jäi uusille omistajille ammuksineen.
Passi paljastaa ne kaikki hoivakohteet joissa Hietikko oli hoidossa Kannaksella. Samalla se paljasti miten Karjalankannasta menetettiin viholliselle. Toipuminen edistyi ja hän oli reservissä. Koska JR58 tämä osuus oli kutistunut niin paljon, ei heitä enää määrätty Lapinsotaan. Pataljoonan komentaja Evl. Juva jonka tulopuheen sanat ”tapatan kaikki Pohjanmaan miehet”, oli jäänyt Hietikon mieleen, olisi vienyt heidät Lappiin, mutta joku isompi ”kapiainen” oli todennut, että ei näistäkin miehistä pitää jonkun jäädä henkiin. Isäni taisi sanoa, että 35 oli paikalla. Hänen sota päättyi tähän reserviaikaa kunnes vapautettiin 24.11.1945. Vihittiin 27.4.1945 ja tytär syntyi jo elokuulla. Kylän sotilas Lenni Jokipii, joka oli kirjurina ilmeisesti jr 58 jollain osalla, kertoi, että rykmentti muuttui tämän jälkeen ja siihen yhdistettiin muita osia.
Lenni Jokipii
Myöskin kylän autosotamies Toivo Nevala kertoi, että hän autokuskina ajoi varastoon helmikuussa 1944 passarinyrkkejä ja panssarikauhuja. Vahvasti oli tiedotettu Hitlerin määräyksenä, että kyseistä asetta ei vielä saa viedä rintamalle. Tämäkin tukee sitä seikkaa, että silloinen Presidentti Risto Ryti oli taitava strateginakin. Hän oivalsi, että tarvitaan uusia aseita Kannaksen sotaan. Aika milloin hän on neuvotellut Ilmeisesti Ribbentrop’in kanssa, ei ole tiedossani. Sotakirjallisuudessa on kerrottu, että Ryti hyvin nopeasti kertoi miten saadaan vihollinen pysäytettyä Kannaksella ”siirretään joukkoja kannaksen Pohjoispuolelta niin selviämme.” Kaiken lisäksi Fyder Hitler lähetti lento-osasto Kuhlmey Stuka Ju87 D-5, laivueen Virosta mekaanikon kera, joka osaltaan tuhosi tehokkaasti venäjän kalustoa lähinnä panssarivaunuja.
Serkkujeni serkku Alik. Väinö Pystynen kertoo kirjassaan ”Ylitin Rajajoen 9.18” ISBN 978-951-1-21886-9, että Leonid Govorov tai Kirill Maretskov olisi heidän sieppaamansa viestin mukaan pyytänyt 200 uutta panssaria, jotta pääsisivät Helsinkiin. Toivetta ei kuitenkaan toteutettu, lieneekö kiire jo ollut Keski-Eurooppaan. Tällainen tekninen tieto on kerrottu minulle, että venäläisillä oli dieselmoottorit panssarivaunuissaan. Ne olivat käytännössä kertakäyttöisiä. Vaunuissa oli isohkot polttoainetakit. Jos polttoaine pääsi loppumaan, voitiin ajaa öljypohjan voiteluöljyllä, joten ajomatka piteni huomattavasti.
Lähetekirje:
Toivon että julkaisette oheisen kertomuksen veteraanipäivän läheisyydessä. Pienessä kylässämme Teuvan Luovankylässä menetettiin nuoria miehiä sodissa 17 kaikkiaan. Vapaussodassa kuoli 1, talvisodassa 3, loput jatko- ja Lapinsodan aikana. Yksi sotilaista oli vapaaehtoinen SS sotilas ja menehtyi Ukrainassa. Vanhin oli 36 vuotias ja jäi leski ja poika. Toinen alikersantti menehtyi ja jäi leski ja poika. Yhdellä joka kuoli autokuskina, oman autonsa kanssa, menehtyi sodan rasituksiin, hänellä oli 5 lasta. Ainakin kaksi jäi kentälle toinen heistä Martti Vähämäki ja Pauli Levanen. Yksi sotilas Uuno Pollariammuttiin jo ennen kuin talvisota alkoi Petsamossa, kun oli rajamiehenä siellä. Martin kuva oli äitini kuva-albumissa, he olivat kansakoulukavereita. Autosotamies Toivo elää vielä yli 100-vuotiaana. Lenni Jokipii oli kylän postinkantaja pitkään. Usko Hietikko ja kuten muutkin olivat loppuelämänsä maanviljelijöitä. Sodassa menehtyneiden muistoksi on pystytetty muistomerkki Luovankylään, jossa on kaikkien kaatuneiden nimet kivilaattaan kirjoitettuna.
Kiinostukseni on kohdistunut tapahtumiin jotka tapahtuivat ennen suurhyökkäystä. Miksi vihollinen pääsi ”yllättämään” niin totaalisesti. Etulinjan miehet, tiesivät tai kuulivat hyökkäysvalmistelusta 2 viikkoa aikaisemmin. Miksi ei tieto mennyt perille vaikka juoksuhaudoista asiaa kerrottiin. Oliko riitaisuuksia sotilasjohdossa? Oliko vakoili päässyt sekaantumaan tiedotukseen? Oliko ylipäällikkö ajantasalla? Ruotsalaisen lehdistönkin kerrotaan ihmetelleen asiaa? Eikö lentotiedustelu pelannut? Nuoria miehiä tapettiin paljon Kannaksella Kannaksen sotilaiden veri huutaa! Toivoisin että asiaan syventyneet sota-ajan tutkijat kertauksena tutkisivat 2-4 kk ennen olevia tapahtumia arkistoissa. Salaisuuksia ei enää liene asian tiimoilta.
ahti Hietikko
Please come back and visit again!
