Siitä on nyt kahdeksantoista vuotta kun emäntäni Lauranja, herttua Balrat Teräsmielen vaimon, kuoli lapsivuoteeseen – kahdeksantoista vuotta siitä kun minä tapoin hänet. Koko ikäni olin palvellut Lauranjaa, mutta hän ei ollut koskaan edes kahdesti vilkaissut minuun, olinhan vain palvelija. Lauranja oli saanut kaiken mistä minä olin vain uneksinut, jo ensimmäisellä kerralla kun nuori Balrat oli saapunut tapaamaan Lauranjaa olin rakastunut tähän, mutta tietenkin Lauranja oli saanut hänet, heti kun vain oli niin päättänyt haluta. Lauranjan tytär Gwenda oli kasvanut aikuiseksi ja nyt kihlautunut lähimaiden paronin Kaldarin pojan Felor Kuparkallion kanssa. Lauranjan kuoleman jälkeen minunkin elämäni oli parantunut enemmän kuin olin uskaltanut toivoa, välini Balratiin olivat lähentyneet, ja jo vuosia olin ollut hänen rakastajattarensa. Silti en ollut täysin onnellinen, minä olin yhä vain palvelija, mutta nyt minulla oli ehkä mahdollisuus toivoa jotain vielä enemmän, kun Gwenda naisi Felorin, jäisi Balrat ilman perillistä, hän tarvitsisi vaimon, joka voisi synnyttää hänelle perillisen. Olimme saapuneet kolmisin kreivi Eliar Hopeakiven luo todistamaan haltiakansojen rauhanneuvotteluja ja koska Gwendan ja Felorin häihin ei ollut enää kauaa aikaa olisi tässä ehkä tilaisuuteni puhua Balratille tämän tulevaisuudesta. Minun pitäisi vain pitää huoli, että Gwenda ja Felor tosiaan menisivät naimisiin, mikä ei todennäköisesti tulisi olemaan vaikeaa, sillä tiesin Gwendan odottavan lasta, joten kihlauksen purkaminen olisi melko lailla mahdotonta. Tunsin oloni jotenkin ulkopuoliseksi kaikkien näiden aatelisten ja korkea-arvoisten keskellä, mutta Balrat kohteli minua kuin vertaistaan. En ole koskaan ennen tuntenut itseäni näin onnelliseksi. Balrat jopa pyysi minut viereensä istumaan ruokailun ajaksi! Ehkä toiveeni eivät sittenkään ole aivan turhia, ehkä Balrat on ajatellut tulevaisuuttaan... Haltioiden neuvotteluista emme juurikaan saaneet tietoja, ei niin, että ne juuri minua olisivat kiinnostaneetkaan, halusin vain olla Balratin kanssa ja tuntea itseni joksikin muuksi kuin palvelijaksi. Lopulta ruokailun jälkeen rohkaisin mieleni ja uskalsin kysyä Balratilta oliko tämä ajatellut tulevaisuuttaan Gwendan avioliiton jälkeen, Balrat meni kovin hiljaiseksi ja lausahti vain vaisusti, että kyllä hän oli sitä ajatellut. En uskaltanut udella enää enempää. Sen sijaan johdattelin Gwendan sivummalle, sanoen, että minun oli saatava puhua hänen kanssaan kahden. Kerroin olevani huolissani Gwendan tilanteesta, tarkoitin hänen raskauttaan ja Gwenda näytti ymmärtävän sen. Hiukan huolestuneena tämä kertoi, että paronittaren lääkäri näytti tekevän kaikkensa, että hänen ja Felorin avioliitto ei toteutuisi. Mietin hetken aikaa ja lopulta rohkaistuin ehdottamaan Gwendalle, että jos hän puhuisi isälleen puolestani, niin minä yrittäisin ottaa selvää mitä olisi mahdollista tehdä lääkärin vaientamiseksi. Ihmeekseni Gwenda suostui tähän ja jopa oli sitä mieltä, että hän olisi iloinen jos minä ja Balrat virallistaisimme suhteemme, hän sanoi aina pitäneensä minua kuin äitinään! En saanut juuri mitään aikaiseksi paronittaren lääkärin suhteen sen sijaan Gwenda tuli jonkin ajan kuluttua kertomaan, että hän oli puhunut isänsä kanssa, ja että Balrat oli hiukan kierrellen sanonut rakastavansa minua. Se oli jo enemmän kuin olin uskaltanut edes toivoa! Istuin pitkän aikaa mietteliäänä salissa, odottaen, että Balrat palaisi ulkoa, jonne oli lähtenyt, mutta kun häntä ei kuulunut päätin lähteä etsimään häntä ja puhumaan hänelle Gwendan ongelmasta. Pihalla havaitsin Balratin seisovan jonkin matkan päässä puuhun nojaten, lähdin hitaasti astelemaan hänen luokseen. ”Balrat... Minun olisi ehkä syytä puhua sinulle Gwendasta. Hän on huolissaan avioliitostaan ja pelkää, että paronittaren lääkäri yrittää estää sen... En ehkä saisi sanoa tätä, mutta Gwenda on raskaana ja ymmärrät kai, että avioliittoa ei voi viivyttää.” Balrat kääntyi hitaasti kastomaan minua ja lausui melko hiljaisella äänellä. ”En minä Gwendaa ole miettinyt vaan sinua...” Sydämeni taisi silloin jättää yhden lyönnin välistä. Balrat oli ajatellut tulevaisuuttaan ja samalla minua, seisoin vain hiljaa, kuin kivettyneenä, Balratin jatkaessa siitä, kuinka minä olisin ainoa, joka hänellä jäi jäljelle. Ja kuinka Lauranjan kuolemasta oli kulunut jo kahdeksantoista vuotta ja kuinka hänenkin olisi ehkä aika jo jatkaa elämäänsä. Minä en saanut sanottua mitään, seisoin vain ja tuijotin miestä, joka juuri teki kaikista unelmistani totta. Lopulta sain suuni auki, kertoakseni kuinka kauan ja paljon olin häntä rakastanut, mutta että oli aina ollut vain palvelija. Balrat myönsi sen olevan totta ja oli sitten hetken hiljaa ja lausui lopulta kysymyksen. ”Tahdotko sinä olla vain palvelija...?” En saanut muuta kuin vaisusti pudistettua päätäni. Balrat hymyili hiljaa ja kumartui suutelemaan minua sanoen, että sitten en enää olisi palvelija. Jos Balratin kädet eivät olisi olleet ympärilläni polveni olisivat aivan varmasti pettäneet. Olin yli kaksikymmentä vuotta odottanut tämän hetken koittavan, itkin onnesta Balratin sylissä. Minä olin koko lapsuuteni kahdehtinut Lauranjaa, sitä kuinka hän oli saanut kaiken mitä oli ikinä halunnut, nyt minä olin saanut kaiken sen mikä joskus oli ollut hänen! Se elämä joka joskus oli ollut Lauranjan oli nyt minun, olin saanut hänen miehensä, hänen lapsensa, hänen asemansa, kaiken!! Balratin taluttaessa minut sisälle ja lausuessa sanat ”Tehkää tilaa herttuattarelle”, en kyennyt edes puhumaan, säteilin vain onnea. Gwenda tuli onnittelemaan minua ja ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin kaiken olevan juuri niin täydellisesti, kuin vain voisi olla! Hetkeä myöhemmin Balrat vielä ilmoitti puhuneensa paroni Kaldarin kanssa, ja että Gwendan ja Felorin avioliitto järjestettäisiin mahdollisimman pian, ja että lääkäristä ei enää olisi huolta. Kun kreivi vielä julisti, että haltiat olivat sopineet riitansa ja solmineet rauhan, ei mikään enää voinut olla paremmin!
