Emmanuel Todd
Maailma on tulossa yhä vakaammaksi. Lukutaidon leviäminen erityisesti kehitysmaiden naisten keskuudessa johtaa kaikkialla syntyvyyden laskuun. Koulutustason noustessa yhteisöt siirtyvät esimodernista yhteiskuntajärjestyksestä väkivaltaisten murrosvaiheiden kautta liberaaliin demokratiaan.
Tämä Francis Fukuyaman muotoilema teoria on pohjana ranskalaisen antropologin ja historioitsijan Emmanuel Toddin näkemyksille uudesta maailmanjärjestyksestä ja Yhdysvaltojen roolista siinä. Hän pohtii myös Michael Doylen ajatusta sodan mahdottomuudesta liberaalien demokratioiden kesken. Korkeasti koulutetulla kansalla, jolla on tyydyttävä elintaso, ei ole mitään syytä järkyttää vakiintuneita oloja julistamalla hyökkäyssodan toista valtiota vastaan.
Maailmasta näyttäisi siis tulevan kansojen sivistystason vähitellen noustessa varsin rauhallinen paikka. Mutta juuri demokratiosoituminen häiritsee Yhdysvaltojen mielenrauhaa, väittää Todd. Yhdysvaltojen asema maailman johtavana valtiona perustuu "kykyyn ja voimaan puolustaa demokratiaa". Uudessa tilanteessa siitä on tullut maailmalle sotilaallisesti hyödytön.
Amerikkalaiset ovat tottuneet näkemään kansakuntansa ”välttämättömänä”, kuten Clintonin hallituksen ulkoministeri Madeleine Albright määritteli vuonna 1988. Muodostuvassa maailmanpoliittisessa tilanteessa Yhdysvallat on kuitenkin menettämässä roolinsa demokratian takuumiehenä. Sitä ei enää tarvita. Se pelkää eristyvänsä, jäävänsä yksin kaukaiselle mantereelleen.
Samalla Yhdysvallat on ajautunut tilanteeseen, jossa se on taloudellisesti täysin riippuvainen muusta maailmasta eikä tule toimeen ilman sitä. Maa tuottaa entistä vähemmän mitään aineellista, sen ulkomaankauppa on vahvasti alijäämäistä. Se rahoittaa tuontinsa valuutan ja arvopapereiden myynnillä. Sen varallisuus ja kulutus on pitkälti mielikuvien ja maineen varassa. Siitä on tullut saalistaja, loinen jonka kitaan virtaa suurin osa maailman tuottamista hyödykkeistä. Pitääkseen kulutuksen tason nykyisellä tasollaan ja kasvattaakseen sitä Yhdysvaltojen on jatkuvasti osoitettava valtansa ja voimansa niin sotilaallisesti kuin poliittisestikin.
Imperiumi on kuitenkin vääjäämättä murenemassa, kirjoittaa Emmanuel Todd. Yhdysvallat on liian heikko saavuttaakseen totaalisen maailmanherruuden. Siksi se valitsee agressionsa kohteiksi sotilaallisesti merkityksettömiä maita Afganista Irakiin ja Pohjois-Koreaan. Yhdysvaltojen sotapolitiikka on ”teatraalista mikromilitarismia”, kuten Todd ironisesti huomauttaa. Näytössotien tarkoituksena on pitää yllä mielikuvaa voittamattomuudesta ja ylivoimasta.
Amerikan Yhdysvaltojen päivät ainoana supervaltana ovat luetut. Euroopan alueelle on yhteisvaluutan sekä Eu:n ja Venäjän yhteistyön myötä kehittymässä uusi tasapainottava valtakeskittymä. Kuten aiemmatkin imperiumit Yhdysvalloille on jäänyt tärkeimmäksi vallansäilyttämisen keinoksi hajota ja hallitse –politiikka. Maa ei edistä tasavertaisten demokratioiden syntymistä vaan päinvastoin pyrkii saamaan aikaan niin paljon epäsopua kuin mahdollista.
Emmanuel Toddin Imperiumin jälkeen poikkeaa useista muista Yhdysvaltojen politiikkaa käsittelevistä teoksista positiivisuudellaan. Todd uskoo aidosti maailman olevan matkalla kohti valoisampaa tulevaisuutta. (Jonka rakentamisessa Euroopalla, ja varsinkin Ranskalla, olisi kaiketi hyvin näkyvä osa...?)
Tämän tulevaisuudennäkymän edellytyksenä on amerikkalaisen imperiumin luhistuminen ja Yhdysvaltojen asettuminen kansakunnaksi muiden joukkoon, maailmanpoliittisen tasapainon saavuttaminen.
Se voi Toddin (varsin optimistisen) näkemyksen mukaan olla edessä hyvinkin pian.
MARKUS JÄÄSKELÄINEN
Emmanuel Todd: Imperiumin jälkeen.
Suomentanut Inkeri Koskinen.
Rasalas, 2003.
244 s.