Kettu on virtuaalihevonen // A SIM-game horse M . K . _ K E T T U  Kuvat ovat Sara N:n ottamia, kiitos. Päiväkirja Kutsumanimi: Kettu Syntynyt: 1.11 2002 (2 kk = 1 vuosi) Rotu: suomenpienhevonen Sukupuoli: ruuna (26.3.03) Säkä: 147 cm Väri ja merkit: rt Omistaja: Oona (linnes@sunpoint.net) Kasvattaja: Oona K.//Linne's Stud (M.K.-etuliite otettu silloisen emän asuintallin mukaan, arvostuksen osoituksena Ratsutila Purppuralle. :)) Kotitalli: Ratsutila Purppura Ko HeB, Re 80 cm Hoitaja: -- Luonteeltaan Kettu on pikku-huithapeli. Se on hyvin ilkikurinen ja riehakas, välillä turhankin raisu. Sen kanssa pitää hyvin tarkasti pitää kiinni sellaisista perusasioista, että kumpi väistää, kumpi menee ensin ovista, kumpi päättää vauhdin ja päämäärän. Mutta kyllä se pikkuhiljaa kunnioittaa enemmän ihmisen aluetta, joskus vain tuuli hännässä tuntuu niin mukavalta ettei voi olla kiltisti. :) Ruunaus lisäsi jossain määrin Ketun ajattelukapasiteettia, mutta lohkaisi myös suuren palan egoa. Ketusta tuli tasaisempi ja orimainen esitys jäi paljolti pois. Kettu on myös kova karkailemaan tarhasta ja siitä on kehkeytynyt todella mestarillinen aitojen alittaja/ylittäjä/lävittäjä. Tulevaisuutta esteillä? Myös huolimattomat solmut ja yksinkertaisimmat hakaset muljutellaan auki. Kettu ei kuitenkaan karkaile, jos sillä on puuhasteltavaa tai tarhakaveri, eli enemmän aktiviteettia pitäisi ponille järjestää. Mutta tuntuu vaan että Ketulla ei voi ikinä olla tarpeeksi tekemistä. Ruunan pitäisi olla kokoajan menossa ja täysillä etiäpäin. Jos hoitaa boxissa on oikeastaan aivan sama sitooko Ketun kiinni vai ei, sillä se nauttii niin paljon harjaamisesta että nuokkuu vain paikoillaan. Erityisen ihanaa on päänharjaaminen ja harjaajalla pitääkin olla voimaa, sillä se antaa päänsä rojahtaa aivan rentona pideltäväksi ja harjattavaksi. Kaviot nousevat hienosti ja ne on ongelmaton puhdistaa. Käytävällä Kettu ei malttaisi seisoa yhtään kun joka puolella olisi mielenkiintoisia hevosia joiden kanssa tehdä tuttavuutta. Kettu heiluttelee korviaan teleskooppimaisesti ja yrittää vastaanottaa jokaisen kolauksen, hauskan näköistä. ;) Muita hevosia kohtaan Kettu on todella suvaitsevainen ja sietää jos jonkinlaista vipeltäjää ympärillään. Paras kamu on kuitenkin sellainen joka jaksaa riehua ja pukittaa 24h/vrk. Oikein hyvää kaveria Ketulla ei nyt oikein olekkaan. Se tarhataan yksityisen Lambinon kanssa, eikä se oikein aina jaksa Ketun hömpötyksiä vaan ajaa ruunan armotta pois luotaan. Kettu on parhaimmillaan valjakkohevosena. Se pitää erityisesti maratonista ja on pettämätön kaveri muillakin osuuksilla. Se on notkea ja taipuisa ajettava. Vaikka Ketulla ei ehkä olekkaan maailman hienoimpia liikkeitä, se napsii koulussakin paljon pisteitä tasaisella tahdillaan ja ok muodolla. Päälle vielä säännölliset tiet minulta niin kilpailut sujuvat mallikkaasti. Kettu on toiminut parivaljakossani ja startannut niin muutaman kilpailunkin, mutta sattumien summana ajan sillä nyt vain yksikköä. Näin se toimiikin minusta paljon paremmin ja on tyytyväisempi. Ratsunakin Kettu on kelpo kaveri, tosin sitä pitäisi tehdä enemmän. Hyppääminen ja muut vauhtilajit ovat lähellä hulivilin sydäntä. Kettu on herkkä ratsastettava, niin suustaan kuin kyljistäänkin. Hyvinä päivinä tuntuukin, että Kettu liikkuu vain ajatuksen voimalla. Painoavuilla saa jo paljon aikaiseksi. Kettu on hyvä kun suusta pitää tasaisen tuntuman, eikä tur hia rassaile. Ratsastuspuolta harjoittelemme nyt enemmän oikein ohjauksen kanssa Erokedossa. Minulla ja Ketulla on hyvät välit, kai tässä jo voi kiintymyksestäkin puhua. Ainakin mä tyksin ihan kauheesti Ketusta, eikä silläkään ole luullakseni pahaa sanottavaa minusta. Ptroot.
Ketun suku on mielestäni mitä ihaninta katsoa. :D Jokainen suomenhevosten ystävä varmasti tietää Mesimarjan upeeakin upeamman tummanmiehen Metsätähden Syreenin, jonka takaa löydämme Metsätähden sph-orin Ch Lähde-Laitoksen (legenda jo eläessään) , sekä sievän pikkutamman Fagerholman Rissan. Syreeni itse on upea esteori, jolta ei liikettä puutu. Emä on sitten jo pilvillä laukkaava, omistuksessani niinikään ollut, jonka suvusta sitten Liinun mielettömän upea Ch Aurinkorannan Aamurusko (jonka muistamme jo Metsätähden ja Taikatuulen ajoilta..) Aatu taitaa sekä este, että koulupuolen , vaativiinkin luokkiin asti. Pikkuenkelin emä on ensimmäinen virtuaalihevoseni sh-tamma Melkein Enkeli, jonka kanssa vietin monta virtuaalivuotta, kisaten lähinnä kenttää ja kiertäen näyttelyitä. Melkein Enkeli laukkasi pilvilaitumille marraskuussa 2002.  Kilpailut: Käymme Ketun kanssa koulutunneilla Erokedon Kartanossa, tuntikertomukset alla. 27.10.03 Tällä kertaa lähdössämme ei ollut mitään honkkeleita ja reittikin oli tarkasti muistissa. Kettu malttoi olla tosi rauhassa traikussa, eikä ottanut turhaa stressiä. Pihalla laitoin kopukan kuntoon ja lähdimme kävelemään maneesille, kaikki muut olivat taaskin ehtineet verryttelemään ennen meitä. Ratsastin kymmenen minuuttia käyntiä pitkin ohjin, Kettu oli jo ihan erilaisen tuntuinen, kai paikat olivat jo tutumpia sillekin. Kymmenen minuutin kuluttua keräsin ohjat ja aloimme verrytellä kevyessä ravissa. Annoin Ketun olla pitkänä ja teimme paljon laajoja kaarroksia, pääty-ympyröitä ja suunnan muutoksia. Taas saimme huomautuksia riittävästä asetuksesta? Hetkisen kuluttua aloin hieman kokoamaan sitä ja teimme temponvaihdoksia. Reippaampaa ravia kokorataleikkaalla ja kulmissa reilusti hidastusta. Muutamia pysähdyksiä ja lisää temponvaihteluja. Anna kertoili samalla muutamia verryttelyvinkkejä. Kettu tuntui jo tosi hyvältä ja irtonaiselta kun siirryimme käyntiin oikeaan kierrokseen. Seuraavana oli vuorossa väistöjä keskihalkaisijalta. Toiselle pitkälle sivulle kerääntyi melkoinen ruuhka ja Kettu ei tässä vaiheessa oikein sietänyt seisomista vaan alkoi ?teiskata?. Ratsastelin hissukseen voltteja ja pian välimatkat saatiinkin toimimaan ihan hienosti. Kettu otti epätavallisen herkästi pohkeen ja väistö lähti tosi jyrkästi. Suoristin uudestaan ja Annan huudellessa ohjeita saimme väistön onnistumaan ihan mallikkaasti. Seuraavista väistöistä löytyi aina jotakin parannettavaa, milloin takaosa johti, kaula oli mutkalla tai sitten väistöistä tuli jyrkkiä. Minä puhkuin punaisena häpeästä; perusasiat kun ovat päässeet näin pahasti unohtumaan. No, onneksi teimme käynnissäkin muutaman ok väistön ja pääsimme jatkamaan ravilla. Ensimmäisellä kerralla Kettu alkoi jo ennakoida väistöä, juuri niin kuin Anna oli varoitellut. Ratsastin keskihalkaisijan suoraan loppuun ja seuraavalla kerralla uudelleen. Tällä kertaa väistö lähti omista avuistani ja siitä tulikin tosi hyvä. Ravistakaan ei tullut tippaakaan kiireellisempää ja Kettu astui hyvin ristiin. Muutamassa seuraavassa väistössä takaosa tuppasi taas johtamaan, mutta kaksi viimeistä väistöä meni yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin ja aloin uskoa asian olevan kohdallaan. Kettu sai kovasti kehuja niin Annalta kuin minultakin! Siirryimme taas käyntiin ja jatkoimme uraa pitkin. Taas vastalaukka harjoituksia, jes! Tällä kertaa ei edes tarvinnut laukata kulmaan ja siitäkös me olimme tyytyväisiä. (Vaikka olihan sitä vähän jo harjoiteltu kotona.) Vastalaukat nousivat kiitettävästi, Kettu pysyi rentona ja siirtymiset käynti-laukka-käynti onnistuivat lähes pelkästään painoavuilla. Taas olivat tädit tyytyväisiä ruunaan ja se sai kovasti kehuja. :) Jatkoimme harjoitusravia ja kun kaikki olivat saaneet tehtyä muutaman onnistuneen noston vaihdoimme suunnan ja siirryimme käyntiin. Väistöjä toiseen suuntaan sitten seuraavaksi. Aluksi Kettu meinasi tehdä täysstopin ? Nääh. Ei tee mieli tehdä enää tuota.? Pyytelin siinä sitten rauhassa ja saimmekin aikaiseksi muutamia ponnettomia ristiaskelia. Ennen seuraavaa väistöä yritin ratsastaa Kettuun puhtia ja liikettä, joka kuitenkin oli tyssätä puolipidätteeseen ennen väistöä. Pieni napautus raipalla sai Ketun tekemään ihan ok väistöt. En halunnut turhaan sitä rassata yhtään enempää kuin pakko ja seuraavat väistöt teimme sitten ravilla ja onnistuikin paljon paremmin; ruunan silmät alkoivat taas tuikkia ja väistöistä tuli hienoja. Tosin ehkä hitusen liian jyrkkiä. Lopuksi teimme vielä ?siksakkeja? joka olikin yllättävän vaikea liike. Kettu oli nimittäin saanut reippailuvaihteensa päälle ja siksakkiin tarvittava käynnin lyhentäminen tuotti vähän ongelmia. No, ainakin siksakistamme tuli isompi kuin muiden kuvioista, kun Kettu väisti aika reilulla otteella. Tein lopuksi vielä vähän väistöä uraa pitkin, joka sujuikin oikein hienosti. Tähän oli hyvä lopettaa. Ratsastimme loppuverryttelyä kevyessä ravissa ja päästin Kettua taas pidemmäksi. Se puhisi tyytyväisenä ja lönkötteli tosi verkkaista tahtia verrattuna tämänpäiväiseen esitykseen muuten. Muutaman kierroksen, ympyrän ja voltin jälkeen siirryimme käyntiin ja lähdimme vielä pienellä maastokävellylle Annan johdolla. Tähän loppuun on vielä pakko vähän mainostaa. Ilmeisesti kiitos tuntien saimme Ketun kanssa ensimmäisen koulusijoituksen Kilpailukeskus Wanhstattissa. KN Specialin tuloksena oli kolmas sija ja hyvä mieli. :) Annan kommentti: Hienosti meni jälleen, hieman Kettu tuntui välillä kuumenevan mutta eipä näyttänyt haittaavan :) Osaat olla sopivan rauhallinen tosin asetukset välillä tuntuvat unohtuvan ja taivutuksissa tulee kaula helposti linkkuun. Harjoittelu kuitenkin tekee mestarin ja onnea sijoituksesta! :) 13.10.03 Lähtömme Eroketoon ei onnistunut ihan odotusten mukaisesti. Kaikki oli hyvin, hevonen lastattuna traikkuun ja kaikki varusteetkin mukana. Auto ei vain käynnistynyt. Aikaa meni kiroillessa ja Kettukin alkoi jo tehdä odotellessaan trailerista selvää jälkeä. Mikä lienee ollut vikana, käynnisteltyäni aikani auto onneksi päätti lähteä. Ongelmaa oli kerrakseen myös Erokedon löytämisessä, olin viimeksi käynnyt täällä joskus sata miljoona vuotta sitten ja loistava muisti teki taas tepposet. Vaikka ajoin harhaan muutamasta risteyksestä ehdin silti ihan ajoissa pihaan. Satuloin Kettusen ja lähdimme maneesille. Maneesissa ratsastelu tuntuu ruhtinaalliselta, sellaista kun ei kotikonnuilla ole. Tänne kyllä kannattaa ajaa vähän kauempaakin. ;) Mönskäle ja Kirsi olivat jo verryttelemässä. Aloitimme Ketun kanssa lakisääteisellä 10 minuutin kävelystä. Jonkin verran olimme jo kävelleet ulkona matkakankeuden poistamiseksi, mutta nyt annoin vielä pitkän ohjan ja Kettu kävelikin tavanomaiseen reippaaseen tapaansa. Vähän se ihmetteli maneesia, mutta oli ihan letkeä. Keräsin ohjat ja aloitin lyhentämällä käyntiä, pysähdys päädyssä ja normaalikäyntiä eteenpäin. Seuraavaksi pyysin vähän reippaampaa käyntiä ja Kettu pidensi askelta. Anna huomautti tahdista. Tutun kuuloista asiaa, taidamme olla hätäistä sakkia. Lyhensin vielä kerran ja moottori alkoikin siirtyä kiitettävästi takamukseen. Siirryimme reippaaseen raviin ja teimme päätyihin isoja ympyröitä, joilla taivuttelin parhaani mukaan. Lisää saisi olla asetusta; Anna pyöritti meitä ympyrällä useamman kerran ennen kuin oli tyytyväinen. Vaihdoimme suuntaa kokorataleikkaalla ja samaa toisinpäin. Teimme vielä muutamia pysähdyksiä. Otin käyntiin, vaihdoimme suunnan takaisin oikeaan kierrokseen ja hakeuduin voltille. Oikea kierros on Ketulle se helpompi suunta. Voltista tuli pyöreä, mutta liian iso. "Kymmenen metriä! Kymmenen!" Ulkopohkeella sisäohjalla säädellen tuli voltista oikean mallinen ja sopiva. (Tässä kohdassa Kettu kulki niin pehmeästi ja hyvin, ettei ikinä. Kiitos Annalle joka muisti aina kehua kun meni hyvin. Kohottaa kummasti itsetuntoa. ;) ) Sulkutaivutus voltilla lähti aluksi liian jyrkästi ja Kettu tarjosi ristiaskelia. Uudestaan ja kevyemmin. Anna neuvoi kiitettävästi ja taivutus oli pian kohdallaan. Voltin pienentäminenkään ei onnistunut ensiksi alkuunkaan, vaan jouduimme aloittamaan alusta. Sulkutaivutus ensin uudestaan kohdalleen ja pienentämään. Lopulta kiepuimme jo ihan väkkärällä ja puolipidätteillä teimme ihan kelpo käännöksen. Kehuin kovasti ja lähdimme ravaamaan uraa pitkin. Kettu oli hyväntuulinen ja rento. Aloimme tehdä lyhyellä sivulla voltteja ja pitkillä siirretään takaosaa sisään päin. Voltit sujuivat hienosti, mutta pitkät sivut tuppasivat menemään miten sattuu. Kesti muutaman pitkän sivun, ennen kuin teimme hyvää jälkeä. Muoto ei ollut enää yhtä hyvä, Kettu oli jännittyneempi. Seuraavaksi temponlisäys, joka jäi vähänn ponnettomaksi ja Kettu "valui alas". Siirryttyämme käyntiin pyysin sitä taas hissukseen lyhyemmäksi. Jatkoimme uudestaan voltille, ympyrän koko ja muoto olivat kerralla kohdallaan ja aloimme taas tehdä sulkua. Kettu tuntui yllättävän todella rennolta irtonaiselta ja käännös vasempaan sujui. Jatkoimme uralle käynnissä ja saimme seuraavaan tehtävän. Vastalaukkoja, huihai. Onneksi sentään käynnistä, se kun vaan on niin paljon helpompaa minulle ajatella kaikki oikein käynnistä. Ratsastin huolella kulmaan ja suoristin. Pyysin vastalaukkaa ja Kettu hämmentyi. "Mitä täti oikein tahtoo? Väärää laukkaa?" Kettu yritti korjata ja nosti oikean laukan. Muutama nosto jouduttiin tekemään, ennen kuin Kettu oikeasti tajusi, että nyt mennään vastalaukkaa. Tulimme Annan kanssa siihen tulokseen, että emme yritä vielä mennä kulmaan vaan tyydymme tekemään vastalaukkaa suoralla uralla. Lopuksi laukat onnistuivat ihan hyvin molempiin suuntiin. Loppuverryttelynä oli ravia ja kaarevia uria, päästin Kettua hieman pidemmäksi ja se sai venyttää kaulaa. Lopuksi kävimme vielä kävelemässä pienen lenkin koko porukka. Hauskaa oli! Annan kommentti: Komea ruuna, ei voi muuta sanoa :) Eteenpäin pyrkimys on hyvä, mutta hieman rauhallisuutta lisää, niin sujuisi vielä paremmin. Tunti meni ihan hienosti ja sait hevosen hyvin rauhoittumaan loppujen lopuksi. |
