Osho Zen - Perimmäinen Totuus
Totuuden jäljillä
Totuutta ei voi pukea sanoiksi. Kaikkein olennaisinta ei voi ilmaista sanoin; se, mikä voidaan ilmaista sanoin, ei ole totuus. Siinä silmänräpäyksessä, kun totuutta kuvataan sanoin, se muuttuu valheeksi; jo pelkät sanat väärentävät totuuden. Vedat, raamattu, koraani ... ne sisältävät vain puolitotuuksia, eivät totuutta. Niissä on vaiheita, ei totuutta, sillä mitkään sanat eivät voi vangita totuutta. Totuuden voi ainoastaan kokea - sen voi elää - mutta sitä ei voi pukea sanoiksi.
Sanat ovat vain todellisen kokemuksen kaukainen kaiku; ne ovat niin kaukana totuudesta, että ne ovat jopa vaiheita pahempia, sillä ne voivat valaa väärää luottamusta. Ne voivat luoda valheellisia odotuksia. On olemassa vaara, että alat uskoa niihin. Jos alat uskoa oppeihin, et koskaan tavoita totuutta. Totuus voi avautua vain kokemuksen kautta. Uskomuksista ei ole apua; kaikki uskomukset luovat esteitä. Kaikki uskonnot ovat uskonnollisuutta itseään vastaan - asian laita on luonnostaan niin. Kaikki kirkkokunnat ovat Jumalaa vastaan. Kirkkokuntia on olemassa, koska ne tyydyttävät tietyn tarpeen. Ihminen ei halua ponnistella millään tavoin; hän haluaa helppoja oikoteitä. Usko on oikotie.
Totuuden tie on vaivalloinen; se on jatkuvaa ylämäkeä. Ihmisen on kuljettava ikään kuin läpi kuoleman - hänen on tuhottava itsestään kaikki vanha - vain siten uudelle tulee tilaa syntyä. Ylösnousemus seuraa vasta ristiinnaulitsemista.
Välttääksemme ristiinnaulitsemisen olemme luoneet uskomuksia. Uskomukset ovat halpa ratkaisu. Voit uskoa ja pysyä ennallasi. Voit uskoa uskomasta päästyäsi, eikä sinun tarvitse muuttaa elämääsi perinpohjin. Uskominen ei vaadi muutosta tietoisuudessasi - mutta ellei tietoisuutesi muutu, usko on vain lelu, leikkikalu. Voit leikitellä sillä, voit huijata sillä itseäsi, mutta se ei anna sinulle mitään olennaista.
Kuvittelepa lapsi leikkimässä pihalla mielikuvitusleijonien kanssa - ja että hän yhtäkkiä joutuukin vastatusten eläintarhasta karanneen oikean leijonan kanssa. Nyt hän ei enää tiedäkään mitä tehdä. Hän on pelosta aivan suunniltaan. Hän jähmettyy paikoilleen; hän ei osaa edes juosta pakoon. Hän oli täysin tyytyväinen kuvitelmiensa parissa, mutta hän ei tiedä mitä tosipaikan tullen tekisi.
Näin on kaikkien niiden ihmisten laita, jotka leikittelevät uskomuksilla, käsitteillä, filosofioilla, teologioilla. He esittävät kysymyksiä pelkän kysymysten esittämisen vuoksi; vastauksista he vähät välittävät. He eivät halua vastauksia. He leikittelevät kysymyksillä, ja jokainen vastaus on vain ponnahduslauta seuraavaan kysymykseen.
Totuutta ei löydä kysymällä, vaan etsimällä! Totuudessa ei ole kysymys kirjaviisaudesta; siinä on kyse olemassaolosta itsestään. Sen tavoitteleminen on kuin uhkapeliä, jossa panoksena on elämä. Se vaatii valtavasti rohkeutta. Usko ei vaadi rohkeutta; usko on pelkurin tie. Jos olet kristitty tai hindu tai muhamettilainen, olet pelkuri. Pakoilet oikeaa leijonaa, välttelet oikeaa leijonaa. Jos haluat kohdata totuuden kasvoista kasvoihin, sinun ei tarvitse mennä kirkkoon papin luokse, sillä totuus on kaikkialla ympärilläsi ja sisäpuolellasi. Voit kohdata sen; se on tässä ja nyt.
Olen kuullut erään tarinan:
Oppilas kysyi zen-mestari Shou-shanilta: "Pyhien kirjoitusten mukaan kaikki elävät olennot ovat syvimmältä olemukseltaan buddhia, valaistuneita. Miksi he eivät tiedä sitä?"
Shou-shan vastasi: "He tietävät."
Vastaus on varsin harvinaislaatuinen - se on hieno vastaus. Shou-shan sanoi: "He tietävät! Mutta he välttelevät sitä. Kysymys ei ole siitä, miten voisit tulla tuntemaan totuuden. Totuus on tässä hetkessä, olet osa sitä. Totuus on tässä hetkessä, sinun ei tarvitse mennä minnekään. Se on ollut olemassa aina aikojen alusta - jos alkua edes oli olemassa - ja se tulee olemaan hamaan loppuun asti - jos loppua tulee olemaan. Mutta sinä olet väitellyt sitä. Löydät aina keinon väl-tellä sitä. Kun joku kysyy: "Miten löydän totuuden?", hän itse asiassa kysyy: "Miten voisin vältellä totuutta?" Hän kysyy: "Miten voin paeta?"
Et kenties ole kuullut seuraavaa tarinaa:
Vanha veijari Bodhidharma sanoo: "Kaikki tuntevat tien, harvat kulkevat sitä, ja ne, jotka eivät kulje, valittavat yhtenään: "Neuvokaa minulle tie totuuteen! Missä tuo tie on? Viitoittakaa minulle tie! Mihin suuntaan minun tulisi kulkea?"
Ne, jotka eivät kulje totuuden tietä, valittavat yhtenään: "Missä tuo tie on?" Mutta kaikki tuntevat tien - sillä tuo tie on elämä, tuo tie on kokemus. Totuus on elävässä elämässä, siinä, että elää tietoisesti. Sitä on perimmäinen totuus.
Mutta totuutta ei voi pukea sanoiksi, enkä aio edes yrittää!
Etkä sinä sitä paitsi kuulisikaan sitä.
Totuus on luonteeltaan kokemuksellista, eikä sitä voi välittää toiselle. Syviä kokemuksia ei voi kuvata sanoin, sillä ne voivat syntyä vain syvässä hiljaisuudessa. Kun rakastat naista, rakkaus syntyy syvässä hiljaisuudessa. Kun kirjoitat runon, se laskeutuu luoksesi syvässä hiljaisuudessa. Kun maalaat taulun, et ole itse läsnä, pysyt taka-alalla. Kun maalaus syntyy, maalari lakkaa olemasta; tapahtumalle ei ole olemassa edes todistajaa. Se tapahtuu täydellisessä hiljaisuudessa, täydellisessä yksinäisyydessä. Jos olet itse läsnä, maalauksella ei ole mitään arvoa. Jos runoilija on itse läsnä, runoudessa on kyse vain tekniikasta. Kaikki on tehty sääntöjen mukaan, runo kuulostaa hyvältä, mutta siltä puuttuu sielu. Se on kuollut. Runo ei ole oikean naisen kaltainen, se on pelkkä nunna.
Olen kuullut kerrottavan:
Eräällä Cannesin syrjäisellä uimarannalla kaunis ranskalaisnainen heittäytyi mereen. Jonkun matkan päässä oleva nuorimies huomasi tämän ja ryntäsi veteen pelastamaan naista - mutta liian myöhään. Hän raahasi puolialastoman ruumiin rantahietikolle, jätti sen siihen makaamaan ja läksi hakemaan viranomaisia paikalle. Palatessaan häntä kohtasi kauhistuttava näky: joku mies rakasteli ruumista!
"Kuulkaas hyvä herra", hän huusi, "nainen on kuollut!"
"No voi kauhistus", mies mutisi hypähtäen ylös. "Luulin häntä nunnaksi."
Munkiksi tai nunnaksi ryhtyminen merkitsee antautumista kuolemalle. On olemassa lukemattomia tapoja kuolla, hylätä elämä.
Totuus ympäröi sinua. Se on ilmassa, se on kukkien tuoksussa, joen juoksussa, lehtien vihreydessä, tähdissä, hiekanjyvässä, sinussa itsessäsi. Vain totuus on olemassa! Mutta sinä välttelet sitä yhtenään, ja kyselet kyselemästä päästyäsi. Miten voin löytää totuuden? Missä se on? Miten tie sinne on viitoitettu? Ja vaikka sinulle näytettäisiinkin tuo tie, se ei auttaisi sinua tippaakaan. Ensinnäkään tietä ei voi näyttää, koska totuus muuttuu jatkuvasti. Se ei ole pysyvä ilmiö; se on ainaisessa muutostilassa. Se on elävä, se hengittää. Se ei pysy samana kahta perättäistä hetkeä.
Jo Herakleitos sanoi: "Et voi astua samaan virtaan kahdesti." Itse asiassa et voi astua siihen kertaakaan; joki virtaa - se virtaa niin nopeasti. Eikä ainoastaan joki virtaa, sinäkin virtaat. Et voi astua samaan virtaan kahdesti; se ei pysy samana. Et voi astua samaan virtaan kahdesti, sillä muutut itsekin.
Totuus muuttuu jatkuvasti; se ei ole pysyvä ilmiö. Sen tähden totuutta ei voi rajata sanoilla. Sillä hetkellä kun yrität lausua sen ääneen, se on jo lipunut ohitsesi, et voi enää tavoittaa sitä, se ei ole enää sama. Sillä hetkellä kun sanot, että totuus on tällainen, asia ei olekaan enää niin. Sanat laahaavat todellisuuden jäljessä.
Jos haluat olla yhtä totuuden kanssa, sinulla on vain yksi mahdollisuus: hylkää sanat. Kieli ei tavoita totuutta, se laahaa jäljessä; se on vajavainen. Vain hiljaisuus voi kulkea käsikkäin totuuden kanssa. Vain hiljaisuus voi olla totuuden seuralainen. Vain hiljaisuus on tarpeeksi nopea, keveä; sillä ei ole painolastia. Sanat ovat painavia, ne ovat raskaita. Jos takerrut sanoihin, mielesi on täynnä suuria filosofioita, teorioita, etkä voi olla yhtä totuuden kanssa. Totuus edellyttää tietynlaista keveyttä, painottomuutta. Hiljaisuudella ei ole painolastia. Hiljaisuudella on siivet. Niinpä totuus voidaan tuntea vain hiljaisuudessa; se voidaan kokea ja välittää eteenpäin ainoastaan hiljaisuuden vallitessa.
Uusi oppilas kysyi mestarilta:
"Mestari, mikä on perimmäinen totuus?"
Hän oli ilman muuta uusi oppilas, vasta-alkaja; muuten kysymys olisi typerä, älytön. Sen voi esittää vain typerys tai filosofi. Kysymys on merkityksetön, koska "perimmäinen" tarkoittaa sitä, mikä on ollut aikojen alusta, eikä mieli voi käsittää sitä - sillä se sisältää mielen! "Perimmäinen" tarkoittaa perustavaa laatua olevaa; se on ollut olemassa ennen mieltä - miten mieli siis pystyisi ymmärtämään sitä? Mieli on lähtöisin siitä, mieli on sen sivutuote. Lapsi ei voi tuntea läpikotaisin isäänsä, mutta isä voi tuntea lapsensa. Todellisuus voi tuntea sinut, mutta sinä et voi tuntea todellisuutta. Osa ei voi tuntea kokonaisuutta, mutta kokonaisuus voi tuntea osan. Eikä osa voi sisältää kokonaisuutta. Mieli on vain hyvin pieni osa. Se ei voi sisältää valtavan suurta todellisuutta. Kysymyksen esittäjä oli siis varmasti vasta-alkaja.
"Mestari, mikä on perimmäinen totuus?"
Johon mestari vastasi:
"Jos kertoisin sen sinulle, se olisi vain puolitotuus."
Se olisi kuin kaiku tai peilin pinnalla näkyvä heijastus.
Tiedätkö kuka olet? Et varmaankaan tiedä, mutta tunnistat kyllä peilikuvasi. Tiedät nimesi, osoitteesi, kansalaisuutesi, uskontosi, poliittisen kantasi. Tunnistat peilin pinnalta heijastuvat kasvosi, mutta et tunne todellisia kasvojasi. Et ole vielä nähnyt alkuperäisiä kasvojasi. Zen-mestarit teroittavat yhtenään oppilailleen: "Katso alkuperäisiä kasvojasi - niitä kasvoja, jotka sinulla oli ennen kuin isäsi oli edes syntynyt, kasvoja, jotka sinulla on vielä kuolemasi jälkeenkin, kasvoja, jotka ovat sinun, alunperin sinun." Emme tunne todellisia kasvojamme, tunnemme vain kehomme naamion, mielemme naamion. Emme tiedä kuka kehossamme asuu. Totuutemme on lainattua, toisilta opittua.
Kun jokin on lainattua, siitä tulee vastenmielistä. Vain omakohtaisessa kokemuksessa on kauneutta, sillä se vapauttaa. Kaikki, mikä on lainattua, on vastenmielistä, koska se sitoo. Jos elät totuudessa, olet vapaa. jos elät kristittynä tai hinduna tai muhamettilaisena, olet kahlittu.
Muhammed koki vapautuksen, koska hänen kokemuksensa islamista oli omakohtainen. Myös Jeesus koki vapautuksen, koska hänen kokemuksensa oli omakohtainen - aidosti hänen omansa. Buddha koki vapautuksen; hän koki sen itse. Kukaan ei ojentanut sitä hänelle, se ei ollut lainattua, valmiiksi ajateltua, loogista, pääteltyä. Se oli elämyksellistä!
Varo tekemästä johtopäätöksiä. Sinut on opetettu tekemään johtopäätöksiä, jotta välttyisit kokemiselta. Jotkut sanovat: "Jumala on olemassa, sillä ellei jumalaa olisi olemassa, kuka sitten on luonut maailman? Jumalan on pakko olla olemassa, koska maailmakin on olemassa."
Luinpa kerran tarinan eräästä rabbista, joka oli varmastikin kaukana valaistuneesta. Mutta sellaisiahan rabbit juuri ovat - peruspappeja. Kerran eräs ateisti saapui rabbin juttusille. Hän sanoi: "Minä en usko jumalaan, mutta sinä puhut Jumalasta. Onko sinulla mitään todisteita?" johon rabbi: "Tule takaisin seitsemän päivän kuluttua uusi puku ylläsi." Mies kysyi: "Mutta miten se liittyy kysymykseeni?" Rabbi vastasi: "Mene nyt vain räätälille, teetä itsellesi uusi puku ja tule takaisin seitsemän päivän kuluttua."
Mies tuli takaisin, joskin vastahakoisesti, sillä hän ei voinut nähdä mitään yhteyttä kysymyksensä ja saamansa vastauksen välillä. Mutta hän tuli silti - uusi puku päällään. Rabbi sanoi: "Kuka teki tämän puvun?" Johon mies: "Oletko tullut hulluksi? Mitä oikein kyselet? Räätäli tietenkin." Rabbi sanoi: "Puku on päälläsi; se todistaa, että räätäli on olemassa. Ilman räätäliä pukua ei olisi olemassa. Samoin on laita maailmankin suhteen. Maailma on olemassa, joten on oltava olemassa räätälikin, luoja."
Tällaista on johtopäätösten teko.
Kerronpa toisenkin tarinan. Eräässä intialaisessa kylässä mystikko istui oppilaidensa kanssa syvässä hiljaisuudessa. Kyseessä oli satsang - oppilaat istuivat hiljaa mestarinsa jalkojen juuressa. Silloin paikalle saapui eräs oppinut ateisti, tunnettu älykkö, joka sanoi: "Olen tullut esittämään yhden kysymyksen. Miten Jumalan olemassaolo voidaan todistaa?" Mystikko avasi silmänsä ja sanoi: "Jos haluat todisteita Jumalan olemassaolosta, katso oppilaitteni silmiä. Muuten sitä ei voi todistaa."
Jumala asustaa oppilaiden katseessa; hän asustaa rakastavaisten katseessa. Jumala on syvimmän olemuksesi kokemista, sydämesi avautumista. Muuta todistetta ei ole. Jumala ei ole käsite. Jumala on todellisuuden kokemista, hänet voi tuntea vain syvän henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Kaikki muu on toisarvoista, jotakin muuta. Jumala on syvimmän olemuksesi kokemista. Kun lepäät omassa sisimmässäsi, tiedät tämän.
Mutta meidät on opetettu uskomaan filosofien Jumalaan. Sillä tavoin voimme vältellä todellista Jumalaa! Todellinen Jumala on hurja! Todellinen Jumala on melkeinpä mielipuoli! Todellinen Jumala on hyvin arvaamaton, häntä ei voi tuntea eikä hallita. Todellinen Jumala voi ottaa sinut haltuunsa, mutta sinä et voi ottaa häntä haltuusi. juuri siinä pelko piileekin: mieli tuntee aina pelkoa sitä kohtaan, mikä voi hallita sitä. Mieli leikittelee sanoilla, käsitteillä, filosofioilla. Se haluaa olla mestari, hallitsija. Valheellisten asioiden parissa mieli on mestari, herra. Todellisten asioiden parissa mielestä tulee palvelija, eikä mieli halua olla palvelija. Niinpä mieli on täysin tyytyväinen kaikkeen toisarvoiseen.
Teidän Jumalanne on toisarvoinen. Rakkautennekin on toisarvoista, runoutenne on toisarvoista, tanssinne on toisarvoista, laulunne ovat toisarvoisia. Ja luonnollisesti kaikki nämä asiat tekevät teistä itsestännekin toisarvoisia; menetätte kaiken alkuperäisen, omaperäisen.
Uskonnolla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Uskonnossa on kysymys perimmäisestä totuudesta. Logiikassa on kysymys toisarvoisista asioista. Logiikka viihtyy kaatopaikalla, pois heitettyjen asioiden parissa. Logiikassa on kysymys johtopäätösten tekemisestä. Se kelpaa niin kauan kuin on kysymys älyllisestä hölynpölystä; mutta sillä hetkellä kun nouset sen yläpuolelle, logiikka epäonnistuu surkeasti, siitä ei ole mihinkään.
Olen kuullut erään hyvin kauniin tarinan:
Safarinkävijät olivat pystyttäneet leirinsä varsin vaaralliselle alueelle. Villieläimiltä suojautuakseen he ympäröivät leirin korkealla aidalla. Varmuuden vuoksi he kaivoivat vielä syvän ojan aidan ympärille. Illalla eräs ryhmän jäsen - filosofian professori ja maailman-kuulu ajattelija - lähti varomattomasti iltakävelylle ilman asettaan ja joutui leijonan hyökkäyksen kohteeksi. Hän juoksi takaisin leiriin leijona kintereillään -ja putosi ojaan. Hänen ystävänsä kuulivat leiriin karmean karjunnan ja huudon. Kun he kiirehtivät ulos katsomaan, mikä oli hätänä, he näkivät filosofiparan juoksevan ympäri ojan pohjaa leijona kintereillään.
"Varo, se on aivan kannoillasi", kaverit huusivat hänelle.
"Ei se mitään," filosofi huusi takaisin. "Olen kierroksen sitä edellä."
Logiikalla ei ole mitään merkitystä silloin kun on kysymys elämästä. Elämä ei ole lainkaan loogista; se on epäloogista. Logiikka on ihmisen keksintöä, ihmismielen aikaansaannosta. Elämässä ei ole mitään järjenmukaista.
Jos siis elät johtopäätöksiä tehden, saavutat sen, mikä on toisarvoista. Jos elät kokemuksen kautta, saavutat sen, mikä on ensiarvoisen tärkeää.
Uskonnollisuus on todella radikaalia. Kirkot eivät ole radikaaleja. Radikaali-sana tarkoittaa 'juuriin asti ulottuvaa'. Se, joka on uskonnollinen, on radikaali. Uskonnollisuus on kapinallista. Kirkot eivät ole kapinallisia; ne ovat puhdasoppisia. Toistan siis: kaikki kirkot ovat uskonnollisuutta vastaan. Kaikki niin sanotut uskovaiset ovat uskonnollisuutta vastaan. He käyvät kauppaa väärällä tavaralla; he pelaavat leikkirahalla, väärennetyllä rahalla. Sen tähden niin monet ihmiset näyttävät uskonnollisilta, mutta maailmassa ei ole jälkeäkään uskonnollisuudesta. Niin monet puhuvat jumalasta, mutta se jää tyhjäksi puheeksi.
Oletko ikinä tuntenut Jumalan läsnäoloa? Olet kuullut tuon sanan niin monta kertaa, että olet lopen kyllästynyt siihen. Siitä on tullut miltei kirosana. Lapsesta saakka sinua on ehdollistettu tuon sanan suhteen. Onko sinulla koskaan ollut aavistustakaan jumalasta?
Siinä on jotain hyvin outoa. Kuinka voimme kadottaa Jumalan? Jos hän on kaikkeus, jos hän on kaikkialla, miten voimme kadottaa hänet? Miten ylipäätään on mahdollista hukata hänet? Meidän on täytynyt nähdä ankarasti vaivaa asian eteen. Nähtävästi välttelemme häntä oikein tosissamme. Luomme jatkuvasti esteitä, jotta hän ei tavoittaisi meitä.
Entä kaikki nämä tyhjät sanat: Jumala, rakkaus, rauha, rukous? Kaikki kauniit sanat ovat tyhjää täynnä. Maailma on täynnä kurjuutta. Maailmassa on paljon sotia, mutta vain vähän rakkautta. Maailmassa on paljon mielipuolisuutta, mutta vain vähän meditaatiota. Kauneutta ei juuri näe; mutta kurjuutta on joka puolella. Kurjuuteen voit törmätä kaikkialla. Mutta Jumala on kauneus, jumala on totuus, jumala on rakkaus.
Mitä siis on tapahtunut? Meitä on opetettu käyttämään tyhjiä sanoja, ja olemme tyytyneet niihin.
Luovu jo tyytyväisyydestäsi! Tyytyväisyys! Jos todella haluat tietää, mitä totuus on, olet tyytymätön kaikkeen, mitä sinulle on opetettu ja kaikkeen, mihin sinut on kasvatettu! Olet tyytymätön kasvatukseesi, yhteiskuntaan, valtarakenteisiin, kirkkoihin, pappeihin. Olet tyytymätön omaan mieleesi. Vain tyytymättömyyden tilassa voi koittaa hetki, jolloin voit hylätä mielen, kaiken siihen liittyvän roskan. Silloin Jumala on yhtäkkiä läsnä, samoin perimmäinen totuus.
Kokematon nuorimies, joka oli elänyt varsin suojattua elämää, sai tarpeekseen elämäntilanteestaan. Hän varasi ajan lääkäriltään ja kertoi tälle huolensa.
"Kyse on tytöstä, jonka kanssa olen seurustellut", mies sanoi. "Epäilinkin, että hän haluaisi edetä nopeasti, mutta en ollut kuvitellutkaan, että hän olisi aivan hulluna seksiin. Olen nyt yrittänyt jo viikkokausia, joka ilta, päästä eroon tästä romanssista, mutta minulla ei ole ollut tahdonvoimaa siihen. Mitä oikein voin tehdä? Terveyteni ei kerta kaikkiaan kestä tätä tahtia."
"Jaaha," lääkäri sanoi ykskantaan. "Kerro vain kaikki, voit luottaa minuun."
"Katsos, joka ilta vien hänet ajelulle ja pysäköimme sitten jollekin syrjäiselle kadulle. Sitten hän pyytää, että kietoisin käteni hänen ympärilleen. ja sitten, joka ilta, hän tarttuu minua kädestä ja pitelee sitä."
"Entä sitten?"
"Miten niin... 'Entä sitten?' nuori mies huudahti. "Mitä muuta pitäisi?"
Juuri näin on käynyt uskonnolle. Sillä hetkellä kun kuulet sanan "uskonto", muistat kirkkokansan vakavat kasvot, surkeannäköiset papit, vakavat teologit, jotka pyörittelevät vaikeaselkoisia käsitteitä - eikä kukaan tiedä miksi tai minkä tähden. Uskonto on aikansa elänyt. Filosofien uskonto on kokenut perikadon. Uskonto on menettänyt kaiken merkityksensä.
Vanha uskonto on kuollut! On hyvä, että niin on käynyt. Vanha jumala on kuollut! On hyvä, että niin on käynyt, koska nyt meille avautuu mahdollisuus etsiä uutta jumalaa - aidompaa jumalaa, joka ei ole pelkkä käsite, joka on enemmän tässä ja nyt, joka ei ole filosofinen käsite; Jumala, joka voidaan nähdä, elää, jota voidaan rakastaa; Jumala, joka voi muuttaa elämäsi; Jumala, joka on elämä itse.
Maailma tarvitsee aivan toisenlaisen uskonnon, sellaisen, joka tuntuu luissa ja ytimissä. Maailma tarvitsee rohkean uskonnon, joka on lihaa ja verta, joka on täynnä elämää; uskonnon, jonka sydän sykkii. Vanha uskonto on yksinkertaisesti kuollut, ihmiset palvovat kuollutta ruumista. ja ihmiset, jotka kantavat harteillaan ruumista, tulevat itsekin vähitellen raahaamansa ruumiin kaltaisiksi.
Perimmäisessä totuudessa on kysymys aidosta uskonnollisuudesta, jonka voit kokea syvällä sisimmässäsi. Sinä olet totuuden pyhäkkö - eivät raamattu, koraani, vedat. Sinä olet perimmäisen totuuden pyhäkkö. Siispä ainut tapa tavoittaa se, mikä on todellista, on kääntyä sisäänpäin.
Juuri tästä on kysymys meditaatiossa. Sen tähden zen ei ole kiinnostunut opinkappaleista. Zenin pyrkimyksenä on auttaa sinua löytämään oma olemuksesi.
Kun zenin viidenneltä patriarkalta Hung-jeniltä kysyttiin, miksi hän oli luostarinsa viidensadan munkin joukosta valinnut juuri Hui-nengin seuraajakseen, hän vastasi: "Neljäsataayhdeksänkymmentäyhdeksän oppi lastani ymmärsivät buddhismia oivallisesti; ainoastaan Hui-nengillä ei ollut aavistustakaan koko asiasta. Häntä ei voi arvioida minkään tavallisen mittapuun mukaan. Sen tähden hän sai tämän kaavun."
Koska hänellä ei ollut "aavistustakaan koko asiasta". Asioiden älyllinen ymmärtäminen ei ole todellista ymmärtämistä. Se on petkutusta, harhaa, unta, pelkkää korviketta. Koska olet jäänyt paitsi siitä, mikä on todellista, ja koska et ole tarpeeksi rohkea hyväksymään sitä, että olet jäänyt paitsi todellisesta, etsit korvikkeen. Se on kuin muovikukka. Korvaat todellisen väärennetyllä, ja olet tyytyväinen siihen. Alat luulla, että muovikukkasi on aito. Asia ei ole niin! Kätesi ovat tyhjää täynnä.
Nuo Hung-jenin neljäsataayhdeksänkymmentäyhdeksän oppilasta olivat kaikki tyynni oppineita. Vuosikausia he olivat opiskelleet, päntänneet päähänsä pyhiä kirjoituksia. He osasivat ne kaikki ulkoa. Mutta Hung-jen oli valinnut seuraajakseen miehen, jolla ei ollut hajuakaan koko asiasta. Luostarissa kukaan ei tuntenut hänen valitsemaansa miestä, Hui-nengiä. Kukaan ei tiennyt, että hän oli edes olemassa.
Kun Hui-neng oli tullut mestarin luokse, tämä oli esittänyt hänelle yhden kysymyksen: "Haluatko todella tuntea totuuden? Haluatko sitä todella? Haluatko tietää totuudesta vai haluatko tulla tuntemaan totuuden?"
Hui-neng vastasi: "Mitä tekisin tiedolla totuudesta? Opeta minulle oikea totuus." Ja mestari sanoi: "Mene siis keittiöön ja puhdista riisi messua varten - äläkä tule luokseni enää toista kertaa. Oikean hetken tullen kutsun sinut luokseni."
Kului kaksitoista vuotta, mutta Hui-neng työskenteli edelleen keittiössä, syrjässä kaikesta. Ihmiset eivät edes tienneet hänen olemassaolostaan. Kukaan ei tiennyt hänen nimeään. Kuka nyt välittäisi miehestä, joka paiskii töitä keittiössä aamusta iltaan? Kukaan luostarissa ei tuntenut häntä. Siellä oli suuria oppineita, kuuluja oppineita. Heidät tunnettiin ympäri Kiinaa - heitä juhlittiin ashramissa. Kuka piittaisi Hui-nengistä?
Kahdentoista vuoden kuluttua mestari ilmoitti eräänä päivänä: "Aikani on tullut ja olen jättämässä tämän maailman, joten minun on valittava seuraajani. Se, joka tuntee olevansa valmis seuraajakseni, kirjoittakoon oveni eteen neljä riviä, joilla osoittaa ymmärryksensä. Suurin osa oppineista meni mestarin oven eteen yöllä kirjoittamaan neljä todella kaunista riviä. Niihin oli vangittu lainatun totuuden ydinolemus - mielen kautta ei voi yltää sen korkeammalle. Eräskin kirjoitti: "Mieli on kuin kuvastin, jonka pinnalle kerääntyy pölyä. Kun puhdistat pinnan pölystä, tiedät, mikä on totuus." Täysin totta, ehdottomasti oikein. Mitä muuta voisi sanoa?
Koko luostari oli innoissaan. Ihmiset keskustelivat, ottivat kantaa ja pohtivat, valitsisiko mestari tämän vai tuon miehen seuraajakseen. Ja jokainen pani parastaan - mutta kukaan ei löytänyt lausumasta mitään vikaa. Siinä ei ollut mitään vikaa ...
Se onkin älyllisen pohdinnan suurin vaikeus. Mitä vikaa on muovikukassa? Ei mitään. Jollain tapaa - monella tapaa - se voi olla parempi kuin aito kukka. Aito kukka puhkeaa loistoonsa aamulla, mutta iltaan mennessä se on kuihtunut. Muovikukka on kestävämpi, pysyvämpi - se antaa aavistuksen ikuisuudesta! Aito kukka kukkii vain hetken. Aito kukka syntyy ja kuolee, mutta muovikukalla ei ole aavistustakaan kuolemasta. Sen lähemmäksi ikuisuutta ei voi päästä! Ja mitä vikaa on muovikukassa? Se voi olla jopa värikkäämpi kuin oikea kukka - olethan itse valmistaessasi päättänyt senkin. ja saat lisättyä siihen tuoksunkin käden käänteessä. Mutta jotain olennaista puuttuu - tekokukka on kuollut.
Kukaan ei löytänyt lausumasta mitään vikaa. Ihmiset yrittivät panna paremmaksi; he olivat kaikki tyynni älykköjä. Mutta se oli mahdotonta - mieli ei voi yltää sen korkeammalle. Sehän näyttää loogiselta: "Mieli on kuin kuvastin. Kun sen pinnalle kerääntyy pölyä, se ei enää voi heijastaa ..." Juuri näin mielelle on käynyt.
Pari munkkia keskusteli asiasta kulkiessaan Hui-nengin ohitse, joka teki töitään keittiössä. Hui-neng kuuli keskustelun - he pohdiskelivat näitä kauniita rivejä, kirjoitusten olennaisimpia asioita - ja Hui-neng nauroi. Kahteentoista vuoteen kukaan ei ollut nähnyt hänen edes nauravan. Hän nauroi. Munkit katsoivat häntä ja kysyivät: "Mitä? Mitä sinä naurat? Ja Hui-neng sanoi: "Tuo on kaikki roskapuhetta. Se ei ole totta." Munkit eivät olleet uskoa korviaan. Tämä mies, riisinpesijä, joka oli kahdentoista vuoden ajan vain puhdistanut riisiä ... Kukaan ei ollut nähnyt hänen koskaan edes mietiskelevän.
Miten voisi nähdä deekshan mietiskelevän? Mahdotonta.
Mutta eihän sitä koskaan tiedä ... Oliko tuo mies valaistunut vai mitä oikein oli tapahtunut? Mutta he eivät voineet uskoa, että asia oli niin. Ja hehän olivat oppineita, joten he nauroivat tapauksen mielettömyydelle sanoen: "Täällä ovat paikalla kaikki oppineet ja sinä, riisinpesijä. Kukaan ei ole kahteentoista vuoteen nähnyt sinun lukevan kirjoituksia, opiskelevan - kukaan ei ole nähnyt sinun koskaan istuvan mestarin jalkojen juuressa kysymässä mitään - osaisitko sinä muka ilmaista asian paremmin? Hui-neng sanoi: "Osaan, mutta yksi mutka on matkassa. En osaa kirjoittaa. Kaksitoista vuotta sitten osasin, ja kirjoittelinkin hieman, mutta olen unohtanut."
Sellaista sattuu, "poisoppimista". Poisoppiminen on osa valaistumista. Koska olet oppinut tekemään asiat nurinkurisesti, ja koska nuo väärät tottumukset luovat esteitä, ne on "poisopittava". Olet syntynyt valaistuneena ja sitten sinut pakotetaan pois tuosta valaistumisen tilasta. Sairas yhteiskunta muokkaa sinut mieleisekseen. Sinut pakotetaan sopeutumaan sairaaseen yhteiskuntaan. Eipä ihme, jos sinusta tulee onneton. Näin käy, koska olemuksesi ei ole todellinen. Olemuksesi ei ole puhjennut kukkaan.
Niinpä Hui-neng sanoi: "En osaa kirjoittaa. Olen täysin unohtanut. Jos osaat kirjoittaa, voin sanella jotakin; kirjoita sinä." Eikä Hui-neng mennyt mestarin ovelle, vaan hän yksinkertaisesti sanoi: "Mieli ei ole lainkaan kuvastimen kaltainen. Minne pöly voi kerääntyi? Se, joka tietää tämän, tietää perimmäisen totuuden."
Mieli ei ole kuvastin. Minne pöly voi kerääntyä? Se, joka tietää tämän, tietää totuuden; hän on valaistunut, on katsonut syvälle sisimpäänsä.
Kun nämä sanat kirjoitettiin mestarin oveen, mestari raivostui. Kuunnelkaapa tarkkaan: mestari raivostui. Hän sanoi: "Tuokaa Hui-neng välittömästi luokseni; aion antaa hänelle kunnon selkäsaunan." Oppineet olivat varsin tyytyväisiä ja sanoivat: "Juuri niin. Tuokaa se kaveri tänne."
Hui-neng tuotiin mestarin luokse, joka vei hänet. huoneeseensa, ja sanoi tälle: "Olet siis oivaltanut! Nyt pakenet tästä luostarista. Tässä on kaapuni, olet seuraajani. Mutta jos kerron sen muille, he tappavat sinut. Se on liikaa heidän ylpeydelleen - kelpuuttaa nyt riisinpesijä luostarin esimieheksi. Pakene siis. Sen tähden olin vihainen; anna anteeksi. Minun oli pakko. Pakene mahdollisimman kauaksi tästä luostarista. Olet seuraajani, mutta nämä ihmiset ottavat sinut hengiltä."
Oppineet ovat erittäin kunnianhimoisia ja ovelia. Menetpä mihin tahansa yliopistoon, voit huomata sen. Missään muualla et kuule ihmisten puhuvan toisistaan niin paljon pahaa selän takana kuin yliopistoissa. Kaikki professorit ovat toisiaan vastaan, kaikki yrittävät panetella toisiaan. Jokainen kuvittelee olevansa ainoa, joka kykenee vararehtoriksi tai rehtoriksi. He ovat typeryksiä kaikki tyynni.
Hui-neng pakeni. Muutaman päivän kuluttua ihmisille valkeni, että jotain oli tapahtunut. Hui-neng oli kadonnut, ja niin oli kadonnut mestarin kaapukin. He alkoivat etsiä häntä. Suurin oppinut - hän joka oli kirjoittanut ensimmäiset rivit - lähti etsimään Hui-nengiä ja saikin tämän kiinni läheisestä metsästä. Jäätyään kiinni Hui-neng sanoi: "Voitte ottaa kaavun. Minua ei alkuunkaan kiinnosta tämä kaapu; se on tuiki tarpeeton. Olin tyytyväinen puhdistaessani riisiä. Nyt yritän aivan syyttä suotta paeta ja piileskellä. Viekää viitta mennessänne."
Kun Hui-neng pudotti kaavun maahan, oppinut yritti nostaa sen ylös, mutta se oli liian raskas; hän ei jaksanut nostaa sitä. Hän vaipui uupuneena maahan ja sanoi Hui-nengille: "Anna minulle anteeksi. Tulin hakemaan kaapua, mutta edes kaapu ei ole halukas lähtemään mukaani. En ole sen arvoinen. Tiedän, etten ole sen arvoinen. Tiedän sen, koska tietämykseni on vain pelkkiä sanoja. Anna minulle anteeksi ... ja opeta minua."
Hui-neng vastasi: "Juuri opetus on ongelmasi; olet opettanut itsellesi liikaa. Nyt sinun on poisopittava,
poisopeteltava. Nyt sinun on luovuttava kaikesta, minkä tiedät. Tieto on totuuden tuntemisen este."
Sen tähden mestari sanoo: "...eikä Hui-nengillä ollut koko asiasta minkäänlaista aavistusta." Kun et yritä ymmärtää asioita älyllisellä tasolla, saavutat suuremman ymmärryksen, joka ei ole lähtöisin mielestäsi, vaan koko olemuksestasi. Tuon ymmärryksen kautta oivallat perimmäisen totuuden, näet ensimmäisen välähdyksen taosta.
Olen kuullut kerrottavan:
Varakas hevosmies kuoli ja jätti suuren omaisuuden paikalliselle yliopistolle. Testamentin ehtona oli kuitenkin se, että yliopiston oli myönnettävä teologian tohtorin arvonimi hänen lempihevoselleen. Koska yliopisto halusi mielellään rahat - kyse oli todella suuresta summasta - dekaani määräsi päivämäärän, jolloin eläimelle myönnettäisiin tuo arvonimi.
Lehdistökin oli paikalla todistamassa tätä epätavallista tapahtumaa, ja eräs lehtimies kysyi dekaanilta: "Miten suhtaudutte tähän outoon järjestelyyn?" "No jaa," vastasi dekaani, "kauan alalla olleena olen myöntänyt monia arvonimiä. Minun on kuitenkin tunnustettava, että tämä on ensimmäinen kerta kun olen myöntänyt arvonimen oikealle hevoselle."
Muut olivat olleet aaseja, eivät oikeita hevosia.
Mielellä ei voi olla aitoa yhteyttä todellisuuteen. Kun ihminen elää mielessään, hän elää typeryksen tavoin. On suurta typeryyttä elää mielessään, mieleen tukeutuen. Heti, kun annat mielen hieman hellittää otettaan, tulet iloiseksi, onnelliseksi. Heti, kun annat mielen hellittää otettaan, tunnet riemua. Heti, kun annat mielen päästää sinut irti, koet jumaluuden läsnäolon. Yhtäkkiä ovat aukenevat. Ne eivät koskaan olleetkaan kiinni; vain mielesi oli tiellä.
Mielen kautta voimme saavuttaa sen, mikä on toisarvoista. Totuuden voi saavuttaa vain "ei-mielen" kautta. Meditaatio tarkoittaa "ei-mielen" tilaa, ajatuksettoman mielen tilaa. Meditaatio ei tarkoita "mietiskelyä". Meditaatio tarkoittaa sitä, ettei ajattele mitään. Se ei kuitenkaan tarkoita nukahtamista; se tarkoittaa valveutumista. Se tarkoittaa sitä, että ajatukset häviävät ja vain puhdas tietoisuus, puhdas läsnäolo, jää jäljelle. Silloin ihminen oivaltaa, näkee; silloin ihmisessä on selkeyttä, kirkkautta.
Ajatukset eivät anna sinulle tilaisuutta nähdä selkeästi - tai vaikka antaisivatkin, ne vääristävät, tulkitsevat. Ne eivät koskaan anna todellisuuden tulla luoksesi tuoreena. Ne koristelevat sen, muuntavat sen, värittävät sen. Ne tekevät sen sellaiseksi, että voit sulattaa sen. Ne muovaavat sen mieleiseksesi. Ja sinä olet valheellinen, olet pelkkä naamio. Kun värität todellisuuden mielesi mukaiseksi, siitäkin tulee epäaito.
Sen tähden mestari sanoi: "Jos kerron sinulle, mitä perimmäinen totuus on, siitä tulee pelkkä uskomus.
Kysymyksen esittää mielesi." Oppilaan mieli esitti kysymyksen. Se oli älyllinen kysymys: "Mikä on perimmäinen totuus?" Jos mestari vastaa siihen, vastaus suodattuu mielen kautta - mieli alkaa kehittää sen ympärille filosofioita, teorioita, ja siitä tulee pelkkä uskomus.
Totuus ei voi välittyä sanoin. Totuus voi kyllä
välittyä - voi toki - mutta se tapahtuu aivan toisella tavalla. Se on kuin epidemia: voit saada tartunnan. Kukaan ei voi väkisin tartuttaa sinua, mutta voit saada tartunnan ... Totuutta ei voi opettaa, mutta sen voi oivaltaa.
Katso minua; minä kannan tartuntatautia! Ellet asetu vastarintaan, sinäkin voit saada tartunnan - alenna siis vastustuskykyäsi. Jos vastustelet, et ehkä saakaan sitä. Jos olet todella itsepäinen ja kova, jos suljet itsesi kokonaan, ellet osaa altistua, et saa sitä. Enkä minä voi antaa sitä sinulle. Voit saada sen - tai olla saamatta - mutta minä en voi antaa sitä sinulle.
Sitä ei voi antaa, mutta sen voi ottaa vastaan - ja siinä onkin mestarin läheisyydessä olemisen taito: oppia ottamaan vastaan. Sillä mestari ei anna; mestari ei voi antaa - hän tarjoaa. Mestari jouduttaa asioiden kulkua, hän on pelkkää läsnäoloa. Hänen ympärillään voi tapahtua paljon. Sinun on oltava vastaan-ottavainen, altis, valmis antautumaan. Sinussa on oltava jotain naisen kaltaista.
Hui-k'o, eräs toinen zen-mestari, matkasi pohjoi-seen, H'sin-yehiin, missä alkoi opettaa. Hänen kuuli-
joidensa joukossa oli Tao-ho, maineikas opettaja, tunnettu kirjailija, kuuluisa buddhalaisen filosofian tuntija.
Mutta Hui-k'on opetukset eivät olleet minkään muun buddhalaisen koulukunnan opetusten kaltaisia, ja Tao-hota asia vaivasi kovasti ...
Opetus oli täysin järjetöntä - se lähenteli pyhäinhäväistystä - sillä Hui-k'olla oli tapana sanoa: "Tapa vanhempasi." Hienosti sanottu - mutta älä ota sitä kirjaimellisesti. Vanhemmat ovat sisälläsi. Asiaa voi kysyä vaikka transaktionalyysiin perehtyneiltä. Vanhemmat ovat sisälläsi. Äiti, isä - heidän ehdollis-tumansa kulkevat mukanasi. He hallitsevat sinua edelleen sisältä käsin. Kun Hui-k'o siis sanoi: "Tapa vanhempasi ja tule vasta sitten luokseni", hän lausui suuren viisauden.
Siitä Jeesuskin puhuu. Kristityt eivät vielä tähän mennessä ole pystyneet selittämään asiaa. Jeesus sanoo: "Ellet vihaa äitiäsi ja isääsi, et voi tulla minun luokseni." Ellet vihaa? Ja lausahduksen esittää mies, joka sanoo myös: "Jumala on rakkaus."
Hui-k'olla oli niin ikään tapana sanoa: "Jos tapaat Buddhan matkallasi, tapa hänet siihen paikkaan." Sillä kun alat meditoida, kohtaat vanhempasi, kohtaat kaikki ne ihmiset, joihin olet ollut yhteydessä ... Sinun on irrottauduttava heistä, sinun on tuhottava heidät sisältäsi; sinun on opeteltava olemaan yksin.
Ja lopulta kohtaat Buddhan, Mestarin - mutta sinun on tapettava hänetkin.
Mutta on vaarallista puhua tällaisia. Ja millä tavoin Hui-ko'lla oli tapana sanoa asiat! Tao-ho, tuo kirjaviisas, raivostui. Hän sanoi: "Tuo mies tuhoaa kaiken pyhän." Niinhän ihmiset sanovat minustakin.
... Tao-ho päätti tuhota tämän epäpyhän opin, ja lähetti etevimmät oppilaansa väittelemään Hui-k'on kanssa ...
Hui-k'o oli Bodhidharman seuraaja - suuren mestarin kelpo seuraaja, huomattava opetuslapsi. Tao-ho hyökkäsi Hui-k'ota vastaan monin tavoin, ja tällä oli tapana lähettää oppilaansa väittelemään Hui-k'on kanssa tarkoituksenaan kukistaa hänet.
Tao-ho odotti innokkaana oppilaidensa paluuta saadakseen kuulla, kuinka nämä olivat voittaneet vihatun tungettelijan. Mutta oppilaat eivät tulleetkaan takaisin ...
Yksikään ei tullut takaisin. Kuka ikinä menikin Hui-k'on luokse, jäi sille tielleen. Hui-k'on kaltaiset ihmiset ovat vaarallisia. Heidän luokseen ei ole menemistä, jos haluaa olla rauhassa. Joskus saatat mennä heidän luokseen vastaväittäjänä, mutta menetätkin heille sydämesi. Tuollaiset ihmiset ovat kuin suurisuisia petoja; kun kerran menet heidän lähelleen, he ahmivat sinut suihinsa.
... Tao-ho lähetti tiedustelijoita matkaan - yhden toisensa perään - mutta kukaan ei tullut takaisin kerto-maan odotetusta voitosta. Vasta aikojen päästä hän tapasi joitakin sanansaattajiaan ja kysyi heiltä: "Avasin silmänne näkemään taon; miksi siis petitte minut?"
Yksi avasi suunsa muidenkin puolesta ja sanoi: "Silmä on alunperin täydellinen itsessään, mutta sinun opetuksesi tekivät meistä puolisokeita."
"Silmä on alunperin täydellinen itsessään." Jokainen lapsi syntyy nähden asiat tuolla tavoin alkuperäisesti - täydellisesti, viattomasti. Kaikki on täydellistä! Missään ei ole parantamisen varaa! Kaikilla mestareilla aikojen alusta saakka on ollut yksi yhteinen tavoite: heidän on purettava kaikki, mitä yhteiskunta on opettanut ihmisille. Olipa yhteiskunta opettanut sinulle mitä hyvänsä, heidän on riistettävä se sinulta. Heidän täytyy saattaa sinut pois hypnoosin kaltaisesta tilastasi, pois ehdollistumista. Heidän on saatettava sinut jälleen kosketuksiin sisälläsi olevaan lapsenomaiseen viattomuuteen.
Mutta muista: uskonnollisuutta ei voi opettaa, sitä ei voi oppia. Voit saada sen, ottaa sen vastaan. Se on kuin tarttuva tauti, sinun on oltava oikeassa mielentilassa saadaksesi sen. Opetuslapsella on tuollainen mielentila. Opetuslapsi yksinkertaisesti osoittaa suurenmoisella tavalla - sitä kutsutaan mahamudraksi: "Mestari, olen valmis", "Olen vastaanottavainen", "En vastustele." Jos tapat minut, olen valmis. Teitpä minulle mitä tahansa, olen käytettävissäsi - täydellisesti käytettävissäni. Oppilaan ei tarvitse tehdä muuta. Eikä mestarin tarvitse tehdä mitään; hän vain on läsnä.
Mestari on käytettävissä - hän joka on valaistunut, hän joka on tullut tuntemaan todellisen olemuksensa.
Kun hänen läsnäolonsa ja oppilaan avoimuus kohtaa-vat, liekki syttyy, jotain kerta kaikkiaan tapahtuu. Tätä on perimmäinen totuus. Sitä ei voi kysyä eikä siihen voi vastata. Se, mitä voidaan kysyä ja mihin voidaan vastata, on toisarvoista, se on pelkkä uskomus; se on vain varjo, jäljitelmä.
Papit eivät tietenkään halua, että uskonnollisuu-delle annetaan niin kapinallinen merkitys. He eivät halua, että ihmiset havahtuvat. Myöskään poliitikot eivät halua sitä. Poliitikoilla ja papeilla on vanha salaliitto, joka on suunnattu ihmisen viattomuutta vastaan. He haluavat turmella ihmiset. Kysymys on tästä: ihmisen on pysyttävä tiedostamattomana, hän ei saa herätä, havahtua. Koska sillä hetkellä, kun ihminen herää, hän vapautuu - hän vapautuu politiikan ja uskonnon kahleista. Hän on uskonnollinen, mutta vapaa kaikista uskonnoista. Ei voida sanoa, että hän on muhamettilainen tai että hän on hindu.
On väärin kutsua zeniläisiä buddhalaisiksi. Se on yhtä väärin kuin kutsua sufeja muhamettilaisiksi; tai kuin kutsua hassideja juutalaisiksi. Aidot ihmiset ovat yksinkertaisesti aitoja.
Mutta papit eivät pidä tästä. Se tuhoaa koko heidän järjestelmänsä. Se hajottaa tykkänään heidän liike-toimensa.
Kaksi tarjoilijaa seisoi pöydän ääressä, jonka päälle
humalainen asiakas oli nukahtanut. Toinen sanoi: "Olen jo herättänyt hänet kahdesti. Nyt aion herättää hänet kolmannen kerran."
"Mikset heitä häntä ulos?" toinen kysyi.
"No en hitossa heitä", toinen virkkoi. "Keksin katsos mainion jutun. Joka kerta kun herätän hänet, hän maksaa laskunsa."
jos ihmiskunta ei herää, jos ihmiskunta pysyy tiedottomana ja hypnotisoituna, poliitikot pysyvät vallassa ja papit voivat edelleen riistää ihmisiä.
jos ihmiskunta havahtuu, poliitikkoja ja pappeja ei enää tarvita. Ei tarvita myöskään valtioita, ei kansallisuuksia, kirkkoja, Vatikaania, paavia. Se tarve häviää. Ihmisten tietoisuuteen tulee aivan uusi ulottuvuus.
Tällaista uutta ulottuvuutta tarvitaan. Ihmiskunnan
kehitys on saavuttanut pisteen, jossa tarvitaan kipeästi
uutta tietoisuutta, joka vapauttaa ihmisen politiikan ja
uskonnon kahleista.
Haluan yhä uudelleen muistuttaa teitä siitä, että
vain sellainen maailma voi olla todella uskonnollinen.
Se on vapautunut uskonnosta, mutta ei uskonnollisuu-
desta; se on vapautunut kirkoista, opeista, mutta ei
totuudesta; se on vapautunut uskomuksista.
Tyttö kertoi ystävättärelleen menneensä juuri
kihloihin kaupparatsun kanssa.
"Onko se hyvännäköinen? ystävätär kysyi.
"No ei mitenkään silmiinpistävän hyvännäköinen."
"Onko sillä paljon rahaa?"
"Jos on, niin ei se ainakaan käytä sitä."
"Entä onko sillä huonoja tapoja?"
"Se juo hirveästi," tuleva morsio sanoi.
"Mä en tajua," ystävätär sanoi. "Jos sä et voi sanoa
siitä mitään hyvää, miksi sä sitten menet naimisiin sen
kanssa?"
"No se on matkoilla koko ajan," tyttö vastasi, "enkä mä paljon näe sitä."
Siinäpä tarinan ainut hyvä puoli - aivan kuten pappien jumalankin: et koskaan näe häntä. Sen tähden teetkin niin kuin pappi käskee. Vältelläksesi jumalaa tottelet pappia. Vältelläksesi jumalaa luet raamattua. Vältelläksesi jumalaa mumiset vedoja. Vältelläkseen jumalaa ihmisistä tulee oppineita, filosofeja. Ihmiset tekevät kaikkensa vältelläkseen jumalaa.
Mutta minkä tähden haluat vältellä jumalaa? Miksi ihmeessä? Siihen on olemassa syynsä. Jo pelkkä ajatus jumalasta luo hirvittävän pelon tunteen, koska jumala tarkoittaa egon kuolemaa. Et voi olla olemassa, jos jumala on olemassa.
Suuri intialainen mystikko Kabir on sanonut: "Ajatelkaapa miten naurettavaa. Kun minä olin, jumalaa ei ollut; nyt Jumala on, minua ei ole. Emme ole kohdanneet." Sillä kohtaamiseen tarvitaan kaksi. "Kun minä olin, jumalaa ei ollut; nyt Jumala on, mutta minua ei ole."
Pelkäät, että joudut luopumaan itsestäsi. Pelkäät kuolemaa; sen tähden pelkäät jumalaa. Sen tähden pelkäät rakkautta, ja sen tähden pelkäät kaikkea suurta.
Olet liiaksi kiinni valheellisessa egossa - josta ei koskaan koidu sinulle muuta kuin kurjuutta, tuskaa - mutta joka ainakin suo sinulle tunteen siitä, että olet olemassa. Tarkkailepa asiaa. Mietiskelepä sitä.
Jos haluat olla olemassa, joudut aina pappien ansaan. Todellisuudessa et ole olemassa. Koko ajatus on väärinkäsitystä. Miten voit olla olemassa? Aallot ovat olemassa, mutta eivät erillään merestä. Niin mekin olemme olemassa - mutta emme erillämme tietoisuuden valtamereltä. juuri sitä jumala merkitsee. Lehdet ovat olemassa, mutta eivät erillään puusta. Mikään ei ole olemassa erillään kokonaisuudesta. Ihminen ei ole saareke; osa ei voi olla erossa koko-naisuudesta. Olemme syvässä vuorovaikutuksessa toisiimme. Olemme toistemme osia. Koko olemassaolo on kiinteästi, syvällisesti yhteydessä kaikkeen. Puut vaikuttavat sinuun, sinä vaikutat puihin. Tähdet vaikuttavat sinuun, sinä vaikutat tähtiin. Olet osa maata, maa on osa sinua. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Jumala on tämä kaikkeus. Et voi olla olemassa erillisenä. jos haluat olla olemassa erillisenä, olet laskelmoiva, olet kuin poliitikko. Kaikenlainen laskel-moiminen on vain egon varjokuva. Kun laskelmoit, elät onnetonta elämää, elät mielettömyydessä.
Mutta jos tarkastelet asiaa syvällisesti, tulet hämmästymään. Et ole olemassa! Se ei tarkoita, että
olisit kadonnut! Et yksinkertaisesti vain ole. Olet vain kantanut mukanasi valheellista käsitystä siitä, että olet olemassa. Kun olet hetkenkin hiljaisuudessa, huomaat yhtäkkiä, että sisälläsi on tyhjyys, ettei sisälläsi ole mitään. Buddha kutsui tätä ei-mitään nimellä anatta, ei-oleminen, shunya, tyhjyys. Jos katsot sisäänpäin, et löydä itseäsi. Sen tähden ihmiset eivät katso sisäänpäin; he pelkäävät.
Matkustin kerran junassa Mulla Nasrudinin kanssa. Konduktöörin lähestyessä Nasrudin kävi kovin hermos-tuneeksi. Hän kaiveli matkalaukkuaan, käänsi ympäri kaikki tavaransa, etsi vuoteesta, käänsi kaikki ylösalai-sin, tutki kaikki taskunsa. Hän etsi hiki päässä lippu-aan, muttei löytänyt sitä mistään. Huomasin, ettei hän ollut katsonut yhdestä taskusta, joten huomautin hänel-le asiasta. "Nasrudin, et ole katsonut tuosta taskusta." Hän sanoi: "Ole vaiti!" Johon minä: "Mutta miksi? Lippuhan saattaa olla siellä." Hän vastasi: "Ole nyt vaiti. Jos katson sinne, eikä se olekaan siellä, kuolen. Kuolen ihan varmasti! En voi katsoa tuohon taskuun! Jos lippu ei olekaan siellä, olen hukassa. Nyt voin kuitenkin elää toivossa, että lippu saattaisi olla siellä."
Tämän vuoksi ihminen ei katso sisäänpäin: aina voi toivoa, että hän olisikin siellä. Sinä päivänä, kun katsot sisäänpäin, et enää ole olemassa. Sinä päivänä, kun katsot sisäänpäin, yhtäkkiä onkin vain valtava tyhjyys ... ja se on valtavan kaunista, rauhallista, autuaallista. Et löydä sieltä itseäsi, joten et löydä sieltä levottomuuttasikaan.
Juuri sitä Hui-neng tarkoittaa sanoessaan: "Ei ole olemassa mielen kuvastinta. Minne pöly voisi kerään-tyä? Kun tietää tämän, tietää kaiken."
Katso sisäänpäin. Ihmiset ajattelevat: "Olemme kelvottomia" - mutta ei asia niin ole. Minne pahuus voisi kerääntyä? Ihmiset ajattelevat: "Olemme hyviä" - mutta miten se on mahdollista? Sinua ei ole olemassa; miten voit olla hyvä? Ihmiset ajattelevat: "Olemme moraalisia tai epämoraalisia, olemme milloin mitäkin." Mutta kaikki on kiinni minän käsitteestä. Hyvänä olemiseen tarvitaan ensin tuo "minä", hyveellisenä olemiseen tarvitaan samainen "minä". Syntisenä olemisen tarvitaan ensin "minä". Ilman "minää" ihmisellä ei ole mitään, mistä pitää kiinni. Mihin ankkuroit hyvyytesi, syntisyytesi tai pyhimyksellisyytesi?
Sen tähden zen tähdentää, ettei ole olemassa syntisiä eikä pyhimyksiä. Mikään ei ole hyvää eikä mikään ole pahaa. Kaikki eroavaisuudet ovat egon luomia. Eroavaisuudet on luotu, jotta ego voi olla olemassa. Kun katsot sisäänpäin, siellä ei ole sen enempää pyhimystä kuin syntistäkään, ei hyvää eikä pahaa - ei elämää eikä kuolemaa. Kaikki eroavaisuudet katoavat.
Tuossa tyhjyyden tilassa ihminen yhtyy jumalaan. Ihminen on yhtä jumalan kanssa - niin kuin on ollut hamasta alusta asti.
Ihminen siis pelkää, että jos hän haluaa tuntea Jumalan, hänen on kadottava; näin ollen et katso
itseäsi, omaa olemustasi. Pelkäät, että jos katsot itseäsi, saatat tulla onnelliseksi ...
Ihmiset hokevat yhtenään, että haluavat tulla onnellisiksi - mutta harvoin törmään ihmiseen, joka todella haluaa olla onnellinen. Ihmiset takertuvat kurjuuteensa, he leikkivät aina samaa leikkiä. Kun elämä on kurjaa, ihmisillä on jotakin tekemistä - kurjuus antaa heille tekemistä. Kun olet onneton, välttelet itseäsi, silloin sinulla on jotain puuhaa. Onnellisuus rauhoittaa; ei tarvitse kiirehtiä minnekään. Kun olet onnellinen, häviät ja alat sulautua. Kun olet onneton, olet olemassa - totisesti olemassa. Kurjuus antaa sinulle varsin vahvan kokemuksen siitä, että olet olemassa. Kun olet onnellinen, alat kadota. Kun olet todella onnellinen, sinua ei ole lainkaan olemassa. Kun olet. todella onnellinen, katoat.
Puhutte taivaasta, mutta luotte elmästänne helvetin, koska vain helvetissä ihminen voi olla olemassa. Ihminen ei voi olla olemassa taivaassa. George Bernard Shawn kerrotaan sanoneen: "Ellen ole taivaassa ensimmäisenä, en halua mennä sinne. Haluan helvettiin, mutta haluan olla ensimmäinen, en halua olla toinen." Helvetti kelpaa hyvin, mutta ego sanoo: "Ole ensimmäinen, ole etunenässä." Helvetti kelpaa, kunhan ego vain jää jäljelle; taivaskaan ei kelpaa, jos ego on hylättävä.
Haluaisit olla taivaassa egoinesi. Pyydät mahdottomia. Niin ei voi tapahtua.
Nykyiset uskonnot ovat valheellisia, ne ovat tees-kentelyä. Ne ovat vain silmänlumetta, mutta ne täyttävät tarpeesi. Ne täyttävät tietyn tarpeen - sen, että haluat teeskennellä uskovaista. Et halua tulla uskonnolliseksi, mutta haluat teeskennellä. Etkä edes itse tajua teeskenteleväsi. Teeskentelet niin, ettet koskaan havaitse sitä - alat käyttäytyä tietyn kaavan mukaan. Kirkko on tuon kaavamaisuuden huipentuma. Sinun on vältettävä kaikkea kaavamaisuutta, mikäli todella haluat tulla uskonnolliseksi. Ja ellet ole uskonnollinen, et ole oikeasti olemassa!
Annahan kun kerron sinulle tämän ristiriitaisen seikan: olet olemassa vain kun et ole olemassa - sillä olet olemassa vain kun egosi on hävinnyt ja olet itse jumala. Tämä on perimmäinen totuus. En sano sitä sinulle - etkä sinä voi kuulla sitä.
Sattuipa kerran:
Miehen auto meni epäkuntoon jossakin jumalan selän takana. Hän ryömi auton alle katsomaan, mikä oli vialla. Nainenkin ryömi auton alle pidelläkseen lamppua, jotta mies näkisi paremmin. Auton alla oli oikein mukavaa, ja pian he unohtivatkin auton korjaushommat. Yhtäkkiä he kuulivat ärähdyksen: "Mitä te oikein luulette tekevänne siellä?"
Katsahtaessaan ylös he näkivät paikkakunnan poliisikonstaapelin. "Me tuota ... korjataan taka-akselia", nuorimies sopersi.
"No kun kerran olette siellä, teidän on parasta tarkistaa jarrutkin," lainvartija vastasi. "Autonne on viimeiset puoli tuntia lojunut ojan pohjalla."
Juuri näin on käynyt kirkoille. Jeesus ei ole kirkossa, eikä Buddha ole temppelissä. Ihmiset tekevät aivan jotakin muuta Jeesuksen nimissä, Buddhan nimissä - mutta he luulevat Buddhan olevan temppelissä. Kirkko on vihoviimeinen paikka, mistä voit löytää Jeesuksen, ja buddhalainen temppeli on vihoviimeinen paikka, mistä voit löytää Buddhan. Mutta ihmiset menevät kirkkoon, temppeliin ... ja luulevat olevansa menossa Buddhan tai Jeesuksen luokse.
Olette suuria teeskentelijöitä. Haluatte teesken-nellä. Haluatte, että teitä kunnioitetaan. Haluatte näyttää jokaiselle, että "me olemme uskovaisia." Niinpä on luotu sunnuntaiuskovaisuus; joka sunnuntai ihmiset menevät kirkkoon. Kuusi maallista päivää ja yksi päivä - ei edes kokonaista päivää - vain pari tuntia - jumalalle. Vain siltä varalta, että jotakin menisi pieleen, tai jos jumala onkin olemassa, tai jospa vaikka säästyisi kuolemalta. Tämä kaikki on jossittelua. Eikä jossittelu koskaan muuta kenenkään elämää; vain varmuus voi muuttaa ihmisen elämän.
Sen vuoksi painotankin: ellet ole löytänyt elävää mestaria, jatka etsintääsi. Löydät elävän mestarin tavalla tai toisella; jossakin on aina mestari. Mutta älä koskaan mene sinne, mistä olettaisit löytäväsi hänet. Siellä hän ei ole. Jeesus ei ollut synagogassa, eikä
Buddha ollut hindutemppelissä. Hän syntyi hindulaiseksi, mutta ei viihtynyt hindutemppelissä. Jeesus oli juutalainen, mutta ei viihtynyt synagogassa ... ja niin asian laita on aina ollut. Älä palvo käsitteitä jumalana. Etsi elävä totuus.
Sillä hetkellä kun löydät elävän totuuden, tule alttiiksi, avaudu elämälle. Silloin voit ymmärtää perimmäisen totuuden. Totuutta ei voi pukea sanoiksi - mutta sen voi oivaltaa.
Ainoa, joka ei puhunut
P erimmäisen totuuden salaisuus on hiljaisuudessa vain ja ainoastaan siinä. Ilman sitä ei ole mahdollista ymmärtää perimmäistä totuutta. Voit tuntea totuuden vasta sitten, kun uppoudut syvimpään olemukseesi. Ajattelu on toissijaista. Olemassaolo edeltää ajattelua, olemassaolo on ensin. Ensin olet olemassa - vasta sen jälkeen alat ajatella. Ajatteleminen on toissijaista. Ajatteleminen on kuin varjo, se seuraa sinua. Se ei voi olla olemassa ilman sinua, mutta sinä voit olla olemassa ilman sitä. Ajattelemisen kautta pääset kosketuksiin toisarvoisten asioiden kanssa, et perim-mäisten. Perimmäinen totuus ei avaudu ajatukselle; se avautuu hiljaisuudessa.
Hiljaisuus on tietoisuuden tila, jota ajatukset eivät häiritse.
Totuus ei ole kaukana, sen luokse ei tarvitse matkata. Älä hetkeäkään ajattele, ettet voi tavoittaa sitä, koska se on niin kaukana - asian laita ei ole niin. Mikään ei ole niin lähellä sinua. Asia on ilmiselvä. Totuus on kaikkialla ympärilläsi. Se syleilee sinua kuin meri omiaan. Olet sen keskellä. Olet syntynyt siihen,
olet syntynyt siitä. Elät siinä, hengität siinä, ja jonakin päivänä katoat siihen. Totuus ei ole kaukana, sinun ei tarvitse matkata minnekään. Totuus on tässä, se ympäröi sinua, se on sisälläsi ja ulkopuolellasi. Perimmäinen totuus on perusolemuksesi.
Zen kutsuu sitä perimmäiseksi totuudeksi; muut uskonnot kutsuvat sitä Jumalaksi. Siinä ei ole mitään eroa. Zenin lähestymistapa on paljon osuvampi, koska jumala-sana tuottaa vaikeuksia. Siinä perimmäinen totuus henkilöityy, ja ihminen alkaa luoda mielikuvia. Perimmäisestä totuudesta ei voi luoda mielikuvaa - vaikka juuri niin kaikki uskonnot tekevät. Ne sanovat: "Jumala on kaiken alku ja juuri, kaikkivaltias, kaiken perusta." Zen kutsuu sitä perimmäiseksi totuudeksi. On kaunista kutsua sitä perimmäiseksi totuudeksi, koska sitä ennen ei ole mitään. Kaikki muu ilmaantuu sen jälkeen.
Jos siis haluat oppia tuntemaan perimmäisen totuuden, sinun on etsittävä sisältäsi alkuperäistä, todellista olemustasi, joka oli olemassa ennen kaikkea muuta.
Hiljaisuutta ei edellä mikään. Ääni syntyy hiljaisuudesta. Ääni syntyy ja häviää; hiljaisuus pysyy. Ääni on kuin valo, mutta hiljaisuus on kuin pimeys. Pimeys on läsnä aina; valo syntyy ja häviää. Valo tarvitsee syyn olemassaololleen, pimeys ei. Pimeys ei tarvitse alkusyytä; se yksinkertaisesti on olemassa. Se on alkuperäistä olemassaoloa. Pimeys on ikuista; valo on hetkellistä. Kun aurinko aamulla nousee, tulee
valoisaa. Kun aurinko illalla laskee, valokin katoaa. On turha luulla, että pimeys laskeutuu. Pimeys ei koskaan laskeudu; se on aina läsnä. Valo syntyy ja häviää. Kun sytytät lampun, tulee valoisaa. Kun sam-mutat sen, valo katoaa. Pimeys ei laskeudu; pimeys yksinkertaisesti on olemassa. Valo on olemassa joskus; pimeys on läsnä aina.
Hiljaisuus on aina läsnä. Ääni voidaan luoda, mutta ei hiljaisuutta. Sillä hetkellä kun ääntä ei enää ole, vallitsee hiljaisuus. Ajattelua voi verrata ääneen; meditaatiota hiljaisuuteen. Siksi kaikki uskonnot ovat tavalla tai toisella etsineet tuota hiljaisuutta, josta kaikki saa alkunsa.
Seuraavaksi muutama seikka ennen kuin syvennymme tutkiskelemaan hiljaisuuden olemusta.
Ensiksikin: perimmäinen totuus ei jää ihmisen tavoittamattomiin siksi, etteikö hän olisi taitava ajattelija, vaan juuri siksi, että hän on sitä; ei siksi, etteikö hän olisi harjaantunut looginen ajattelija, vaan siksi, että hän on juuri sitä. Ajatteleminen luo ihmisen ympärille sumuverhon. Tuo verho estää ihmistä saavuttamasta olennaista. Ymmärtääkseen olennaisen ihminen tarvitsee selkeyttä, ei ajattelua tai järkeilyä. Ihminen tarvitsee yksinkertaisesti selkeyttä, kykyä nähdä selkeästi. Ihmisen silmien tulisi olla täysin paljaat - vailla mitään verhoja, käsitteitä; vailla
ajatuksia. Kun ihmisen silmät ovat paljaat, aidot, hän voi nähdä perimmäisen totuuden. Eikä hän näe sitä vain itsensä ulkopuolella olevana käsitteenä, vaan hän näkee sen sisimmässään, omakohtaisesti.
Itse asiassa ajattelun avulla ihminen erottaa sen, mikä on hänen ulkopuolellaan ja mikä on hänen sisällään. Ajattelu jakaa, se tekee asioista erillisiä. Kun ihminen ei enää ajattele, vallitsee ykseys, yhteisyys; olemassaolo on kokonaisvaltainen kokemus, jossa ei ole kaksijakoisuutta. Kaikki rajat katoavat, yhtyvät toisiinsa. Kaikki on yhtä; hennoin ruohonkorsi on yhtä suurimman tähden kanssa. Eikä silloin ole olemassa mitään ylempää tai alempaa, parempaa tai huonom-paa - sillä kaikki on yhteydessä keskenään. Suurin pyhimys on yhtä suurimman syntisen kanssa; he eivät ole erillisiä.
Mikään ei ole erillistä. Kun ajattelu katoaa, jakautunut mielikin katoaa; mieli, joka aina luokittelee kaiken: tämä on mies, tämä nainen, tämä on hyvää, tämä pahaa, tämä on kaunista, tämä rumaa, tämä on minun, tämä sinun. Kaikenlainen luokittelu luo neurooseja. Ihminen on mielipuoli, koska hän ajattelee liikaa, ja kerran toisensa jälkeen häneltä jää tavoittamatta se, mikä on olennaista.
Jumala on olennaista.
Kerronpa teille tarinan eräästä suuresta filosofista:
Filosofi nai itseään monta vuotta nuoremman, kauniin naisen. Jonkin ajan kuluttua häntä alkoi kaivaa epäilys siitä, oliko nainen hänelle uskollinen...
On luonnollista, että filosofia alkoi kalvaa epäilys. Filosofihan elää epäilyksestä; hän saa elantonsa
asioiden kyseenalaistamisesta. Hän epäilee
epäilemistään... Epäilemällä ja kyseenalaistamalla hän luo kysymyksiä ja vastauksia - ja luo edelleen lisää kysymyksiä vastauksista. Hänen koko elämänsä on yhtä kyseenalaistamista ja epäilyä. Luonnollisesti "häntä alkoi kaivaa epäilys siitä, oliko nainen hänelle uskollinen."
... niinpä hän paikkasi yksityisetsivän pitämään naista silmällä sillä välin, kun oli itse matkoilla. Palattuaan hän soitti etsivälle.
"Kerro pois, kerro pois!" filosofi huusi puhelimeen. "Kyllä minä kestän. Nämä epäilykset vain tekevät minut hulluksi."
"Tilanne näyttää pahalta," sanoi etsivä. "Heti lähdettyäsi eräs komea kaveri soitti vaimollesi. Seurasin heitä yökerhoon. He joivat muutaman lasillisen ja tanssivat - erittäin lähellä toisiaan. Sitten he menivät takaisin pöytään ja pitivät toisiaan kädestä. Viimein he ottivat taksin teille. Sisällä oli valot, joten näin, kun he menivät makuuhuoneeseen ja suutelivat. Sitten valot sammuivat, joten en nähnyt enempää."
"Mitä minä sanoin?" huusi filosofi. "Se pirun epäilys ei vieläkään anna rauhaa!"
Ei, vaikka asia on ilmiselvä. - "Se pirun epäilys ei vieläkään anna rauhaa!" Filosofille ilmiselväkään ei ole ilmiselvä. Mitä suurempi filosofi, sitä enemmän hän epäilee. Hän kyseenalaistaa kaiken. Hän kyseen-
alaistaa jopa oman olemassaolonsa - mitä itse asiassa on mahdotonta kyseenalaistaa. Miten voit kyseen-alaistaa oman olemassaolosi? Jo pystyäksesi kyseen-alaistamaan sinun on oltava olemassa. Epäilys ei voi syntyä tyhjästä. Epäilys ei voi olla olemassa ilman sinua. Epäilys voi olla olemassa vain, jos itse olet olemassa. Mutta siitä huolimatta filosofit ovat asettaneet jopa oman olemassaolonsa kyseenalaiseksi: "Kuka tietää olemmeko olemassa vai emmekö?"
Ajatteleminen johtaa vain epäilyksiin. Ajatukseton mieli antaa luottamuksen, ajatukseton mieli antaa uskon, se tuo sinut lähemmäksi totuutta, se tuo sinut kasvokkain totuuden kanssa. Ensiksi on siis ymmär-rettävä, ettet voi tavoittaa totuutta ajattelemalla. Filosofoimalla et tavoita totuutta, koska filosofia on toisarvoista. Toisarvoiset asiat tavoitetaan sen kautta, mikä on itsessään toisarvoista. Tullaksesi tuntemaan totuuden sinun on ensin löydettävä sisältäsi se, mikä siellä on aitoa. Voit tuntea vain sen, mikä sisim-mässäsi olet.
Jos elämäsi on yhtä ajattelemista, pystyt tuntemaan vain sen, mikä on toisarvoista. Elät harhojen maail-massa - jota hindut kutsuvat mayaksi. Mielen kautta voit kokea vain mayan, varjomaailman, harhojen maailman.
Kerronpa erään hämmästyttävän seikan.
Sanskritiksi on olemassa kaksi käsitettä. Toinen on vidya; vidya merkitsee "tietoa". Toinen on avidya; avidya merkitsee "ei-tietoa". Eikö olekin hämmäs-tyttävää: sanskritiksi "tiede" on avidya - "ei-tieto". Tiedettä kutsutaan avidyaksi - "ei-tiedoksi". Miksi? Tiede tietää enemmän kuin mikään muu, mutta sanskritiksi tiedettä kutsutaan avidyaksi. Miksi? Koska tiede käsittelee vain varjomaailmaa - se tuntee toisarvoisen, sen mikä on epäolennaista. Tiede tuntee ihmisen ulkopuolella olevan, ei sitä mikä on hänen sisällään. Tiede tuntee kehon, ei sielua. Se tuntee maailman, ei Jumalaa. Se tuntee sen, mikä on toisarvoista.
Oppiaksesi tuntemaan olennaisen sinun on tul-tava itse olennaiseksi. Sinun on laskeuduttava sille aallonpituudelle, missä totuus sykkii, sinun on laskeuduttava sen hiljaisuuteen. Tätä tilaa kutsutaan ajatuksettoman mielen tilaksi. Ajatukseton mieli oli olemassa ennen kuin sinun mielesi oli olemassa.
Lapsi tulee maailmaan vailla mieltä; hän on kerta kaikkiaan vain olemassa. Hänen olemassaolonsa on puhdasta, sitä ei varjosta yksikään ajatus, yksikään harha. Katso lapsen silmiä. Ne ovat niin viattomat, niin kirkkaat- kristallinkirkkaat. Mistä tuo kirkkaus on lähtöisin? Kirkkaus tulee siitä, ettei lapsella ole ajatuksia. Lapsi ei ole vielä oppinut ajattelemaan, hän ei ole oppinut takertumaan ajatuksiin. Hän kat-soo, muttei osaa luokitella. Jos hän katsoo puita, hän ei osaa sanoa, että ne ovat puita, hän ei osaa sanoa,
että ne ovat vihreitä, hän ei osaa sanoa, että ne ovat kauniita. Hän näkee puut, mutta ei luokittele niitä. Kieli ei ole vielä luonut varjoaan hänen ylleen. Hän yksinkertaisesti näkee. Hän näkee värit, mutta ei osaa pukea niitä sanoiksi; hän näkee vihreän, mutta ei osaa nimetä sitä vihreäksi. Kaikki on puhdasta, kirkasta, hän ei osaa vielä luokitella näkemäänsä. Siksi lapsen silmissä on tuo viattomuus.
Ihminen, jolla on ymmärrystä, alkaa nähdä uudelleen samalla tavalla. Selkeyden suhteen hänestä tulee jälleen lapsi. Jeesus on oikeassa sanoessaan: "Tulkaa lasten kaltaisiksi; vain silloin voitte astua isäni valtakuntaan." Hän ei käske ihmisiä tulemaan samanlaisiksi kuin lapset; hän ei käske heitä tulemaan lapsellisiksi, hän ei sano, että heidän pitäisi jälleen kiukutella; hän ei väitä, että lapsena oleminen on ylin kehitysaste. Ei - hän ilmoittaa yksinkertaisesti yhden asian. Hän sanoo, että sinun on tultava lapsen kaltaiseksi; hän ei sano, että sinun olisi tultava lapseksi. Mutta miten ihmeessä voit tulla jälleen lapsen kaltaiseksi? jos voit luopua ajattelemisesta, jos voit luopua ajattelun kahleista ja tulla viattomaksi, saavutat jälleen saman selkeyden kuin lapsi, voit tulla lapsen kaltaiseksi.
joskus tämä tapahtuu huumaavien aineiden avulla - mikä ei ole hyvä keino. Se on hyvin vaarallista ja sillä
on hintansa. Se on harhaa - mutta tuohon tilaan voi päästä huumaavilla aineilla. Juuri siksi päihteiden käyttö on kautta aikojen kiehtonut ihmisiä niin paljon. Päihteet eivät ole uusi keksintö; jo Vedoissa puhutaan somasta. Soma näyttää olevan yksi vahvimmista ihmisen keksimistä huumeista. Sen täytyy olla jotain LSD:n kaltaista. Aldous Huxley on sanonut, että tulevaisuudessa, kun keksitään huumeiden huume, "superhuume", sitä tullaan kutsumaan somaksi. Vedoista, maailman vanhimmista kirjoista, aina Timothy Learyyn, päihteet - alkoholi, marijuana, oopiumi - ovat kiehtoneet ihmistä. Mikä päihteiden käytössä kiehtoo? Vaikka kaikki moraalinvartijat ovat olleet niitä vastaan, kaikki ahdasmieliset ovat olleet niitä vastaan, vaikka valtiot ovat yrittäneet hillitä ja hallita niiden käyttöä - siitä huolimatta näyttää siltä, ettei mikään hallitus pysty hillitsemään päihteiden käyttöä. Mistä tämä johtuu? Päihteiden käyttö antaa jotakin ... se suo jälleen välähdyksen lapsen viattomasta mielestä.
Kemiallisen vaikutuksen ansiosta mieli hellittää otteensa hetkeksi, muutamaksi tunniksi. Päihteen vaikutuksen alaisena ollessasi ajattelu hellittää otettaan. Alat nähdä todellisuuden ajattelematta sitä. Maailma on jälleen täynnä värejä, kuten lapsen maailma; voit jälleen nähdä pienessä kivessä upeimman timantin; aivan tavallinen ruohonkorsi näyttää niin kauniilta; tavallinen kukka näyttää uskomattoman ihanalta; ihmiskasvot näyttävät niin
jumalaisilta. Mikään ei silti ole muuttunut. Maailma on aivan entisenlainen. Jokin sinussa itsessäsi on muuttu-nut - ja sekin vain väliaikaisesti. Voimakkaan päihteen vaikutuksesta mielesi hellittää otettaan. Suomut ovat pudonneet silmiltäsi; voit nähdä selkeästi. Juuri sen tähden huumaavat aineet ovat kautta aikojen kieh-toneet ihmisiä.
Ja elleivät ihmiset tule tietoisiksi meditaatiosta, huumeiden käytön leviämistä ei voida estää.
Huumeet ovat vaarallisia, koska ne voivat tuhota kehon tasapainon, ne voivat tuhota ihmisen luonnol-lisen olemuksen, kehon kemiallisen tasapainon. Ihmisen keho on hyvin herkkä, sen tasapaino järkkyy hyvin herkästi. Vahvat huumeet voivat tuhota ihmisen luonnollisen tasapainon. Hän tarvitsee yhä enemmän huumeita ja tulee riippuvaiseksi - ja kokee yhä vähemmän. Vähitellen mieli oppii sietämään huumei-ta, eikä ihminen enää huumeiden vaikutuksenkaan alaisena saavuta viattomuuden olotilaa. Niinpä hän tarvitsee yhä vahvempia huumeita.
Huumeet eivät siis ole mikään ratkaisu.
Mielen voi syrjäyttää hyvin helposti. Siihen ei tarvita kemiallisia aineita, ei mitään keinotekoista. Mielestä on mahdollista päästä eroon aivan luonnollisella tavalla - sillä synnyimme ilman mieltä. Mieli on olemassa vain jossakin olemuksemme pinnalla. Juuri sen tähden sanonkin, että mieli on vain verho, kuin kaapu, johon olet verhoutunut. Voit pujahtaa siitä pois.
Jo yksikin tuollainen hetki paljastaa sinulle täysin toisenlaisen maailman: perimmäisen totuuden maailman.
Tulevaisuudessa todellinen taistelu käydään huumeiden ja meditaation välillä. Näin on itse asiassa aina ollutkin: todellinen taistelu käydään huumeiden ja meditaation välillä; ihminen valitsee joko huumeet tai meditaation.
Ei siis ole sattumaa, että kun ihminen alkaa meditoida, huumaavien aineiden viehätys vähenee. Ellei näin tapahdu, voit olla varma, ettet vielä ole todella meditoinut. Sillä kun tunnet sen, mikä on korkeampaa, alhaisempi jää pois itsestään.
On silti ymmärrettävä eräs asia. Huumeet vaikut-tavat jollakin tavalla; ne ikään kuin purkavat jotakin ihmisessä. Ne auttavat häntä tulemaan pois mieles-tään. Ne antavat ihmiselle rohkeutta katsoa maailmaa ajattelematta. Hetkeksi verho liukuu syrjään, ja yhtäkkiä hän tajuaa, että maailma on upea - ennennäkemättömän upea. Olit kävellyt samaa
reittiä aikaisemminkin, katsellut samoja puita, samoja tähtiä, samoja ihmisiä. Mutta tänään, yhtäkkiä, kaikki on niin täynnä valoa, kaikki ovat niin kauniita, täynnä elämää, täynnä rakkautta. Pyhimys - valaistunut ihminen - elää tuollaisessa tilassa jatkuvasti, ponnistelematta.
Synnyit vailla mieltä. Anna tämän vajota mahdolli-simman syvälle sydämeesi, koska se on kaiken avain. Jos synnyit ilman mieltä, niin silloinhan mieli on vain yhteiskunnan tuotetta. Se ei ole laisinkaan luonnollista, se on opittua. Se on kasattu päällesi. Syvällä sisimmäs-säsi olet edelleen vapaa; voit päästä eroon mielestäsi. Ihminen ei koskaan voi päästä eroon luonnollisesta, mutta hän voi halutessaan millä hetkellä hyvänsä päästä eroon keinotekoisesta.
Olemassaolo edeltää ajattelua. Olemassaolo ei siis ole mielentila; se on tila, joka on mielen ulottumatto-missa. Olemisen tilassa ihminen voi oppia tuntemaan olennaisen, ei ajattelemalla. Tieteessä on kyse ajattelusta, filosofiassa on kyse ajattelusta, samoin teologiassa. Uskonnossa ei ole kysymys ajattelusta; se ei lähesty elämää järjen kautta. Se tuo ihmisen lähemmäksi itseään; se tuo ihmisen lähemmäksi totuutta, todellisuutta. Se raivaa kaikki esteet, se vapauttaa sinut; voit heittäytyä elämän virtaan. Et pidä itseäsi erillisenä, sivustakatsojana. Et pidä itseäsi tarkkailijana, joka on erillään kokonaisuudesta. Kohtaat todellisuuden, yhdyt ja sulaudut siihen.
Silloin ihminen tietää. Tällaista tietämystä ei voi kutsua "tiedoksi". Kyse on pikemminkin rakkaudesta kuin tiedosta. Se on niin lähellä sisintä olemustasi, ettei sana "tieto" riitä kuvaamaan sitä. Sana "rakkaus" on osuvampi, se ilmaisee enemmän.
Ihmisen tietoisuuden kehityshistoriassa kaikki sai alkunsa magiasta. Magiassa yhdistyivät uskonto ja
tiede. Magiassa oli ripaus mieltä ja ripaus ajatuksetonta mieltä. Sittemmin magiasta kehittyi filosofia, josta puolestaan kehittyi tiede. Magia oli sekoitus mieltä ja ajatuksetonta mieltä, filosofia käsitteli pelkkää mieltä, ja lopulta mieli yhdistyneenä empiiriseen tutkimukseen kehittyi tieteeksi. Uskonnossa taas on kyse ajatuksettoman mielen tilasta.
Uskonto ja tiede ovat kaksi erilaista tapaa kohdata todellisuus. Tiede lähestyy todellisuutta kiertoteitse; uskonto menee heti itse asiaan. Tiede lähestyy asioita epäsuorasti; uskonto suoraan. Tiede saivartelee; uskonto tunkeutuu oikopäätä siihen, mikä on olennaista.
Vielä muutama seikka. Mieli voi ajatella vain tunnettuja asioita - se voi pureutua vain jo pureskeltuun tietoon. Ajattelu ei koskaan voi olla omintakeista. Kuinka voit ajatella sitä, mitä et tiedä? Kaikki mitä kykenet ajattelemaan - olipa se mitä hyvänsä - on osa sitä, mikä tunnetaan entuudestaan. Voit ajatella vain, koska sinulla on tietoa. Mieli voi enintäänkin luoda uusia yhdistelmiä. Voit ajatella kullasta tehtyä lentävää hevosta; mutta siinä ei ole mitään uutta. Tiedät, että linnut osaavat lentää, tiedät, että on olemassa kultaa, että on olemassa hevosia; yhdistät vain nämä kolme. Mieli voi korkeintaan kuvitella uusia asioita, mutta se ei voi tuntea tuntematonta. Tuntematon jää ajattelevan mielen ulkopuolelle. Mieli kiertää kehää, se kertaa yhä uudelleen sitä, minkä se jo tietää. Se pureutuu siihen,
mikä on jo valmiiksi pureskeltua. Ajattelu ei ole koskaan omaperäistä.
Totuudessa on kysymys siitä, että todellisuus koetaan omakohtaisesti, suoraan; että todellisuus koetaan ilman välikäsiä - aivan kuin olisit ensimmäinen ihminen maan päällä, joka oivaltaa olemassaolon. Se on vapauttavaa. Kaiken uutuus, tuoreus, vapauttaa.
Kun kohtaat todellisuuden suoraan, et voi koskaan rajata sitä ajattelemalla; salaperäisyys säilyy aina. Itse asiassa siitä tulee suurempi mysteeri kuin koskaan. Mitä enemmän koet, sitä enemmän sinusta tuntuu, ettet tiedä. Mitä enemmän koet, sitä vähemmän tunnet tietäväsi. Mitä enemmän koet, sitä suuremmalta salaisuudelta elämä tuntuu. Uskonto on mystiikkaa, uskonto on magiaa, koska uskonto ei lähesty elämää mielen kautta.
Ajattelun kautta voidaan kuvitella vain sellaista, mikä tunnetaan entuudestaan; se toistaa itseään. Filosofia toistaa itseään. Voit syventyä filosofisiin kirjoihin, filosofian historiaan, ja huomaat samojen asioiden toistuvan yhä uudelleen - uusia sanontoja, uusia sanoja, uusia termejä, uusia määritelmiä, mutta ei mitään oleellisesti entisestä poikkeavaa. Voit tutkia kirjoja Thalesista Bertrand Russelliin - mutta löydät vain samat asiat kerran toisensa perään. Kierrät kehää: samat asiat tulevat esiin yhä uudelleen.
Tiede voi tehdä kokeita vain objektiivisilla asioilla; kokeiden tekeminen on mahdollista vain niillä. Et voi suorittaa kokeita itsellään kokeilijalla; se ei ole mahdollista. Omakohtainen todellisuus jää tieteen ulkopuolelle. Einstein saattoi tietää paljon aineen ominaisuuksista, mutta hän ei tiennyt mitään itsestään. Newton saattoi tietää paljon vetovoimasta, mutta hän ei tiennyt, kuka hän oli. Ihminen kerää tietoa ulko-puolisesta maailmasta, mutta hänen oma sisimpänsä jää pimentoon. Ihminen ei ole vielä löytänyt omaa sisäistä valoaan, ja hän hapuilee hapuilemistaan, tekee kokeita kokeiden perään.
Tiede voi tehdä kokeita vain objektiivisilla asioilla, filosofia voi pohtia vain sitä, mikä jo tiedetään, mutta todellisuus on noiden molempien ulottumattomissa. Todellisuus on tuntematon - eikä se ole ainoastaan tuntematon, sitä ei myöskään voida tulla tuntemaan - ja todellisuuteen sisältyy jotakin omakohtaista. Niinpä filosofian ja tieteen käyttämät menetelmät jo itsessään estävät sen, että ne voisivat tavoittaa olennaisen, perimmäisen totuuden. Olennaisen tavoittaakseen
ihmisen on löydettävä toinen tie, joka ei ole sen enempää tiedettä kuin filosofiaakaan. Tuo tie on
uskonnollisuus.
Uskonnollisuus voidaan tiivistää yhdeksi sanaksi
- meditaatioksi. Tai voit kutsua sitä hiljaisuudeksi -
sellaiseksi, jossa miltei lakkaat olemasta; sisimpäsi
on täysin hiljainen, sisäinen rauha on rikkumaton.
Vain sellaisessa hiljaisuudessa voi herätä jotakin,
vasta sellaisessa hiljaisuudessa voit alkaa kuulla totuuden hiljaisen, hennon äänen. Voit kutsua sitä Jumalaksi, voit kutsua sitä sieluksi. Vasta silloin elämä on elämää. Vasta silloin elämän lähde pulppuaa puhtaana. Vasta silloin olet lähellä todellisuutta, kasvotusten olennaisen kanssa. Ja juuri sitä etsimme, janoamme; ja ellemme oivalla tätä, emme voi koskaan saavuttaa täyttymystä.
Kun ajatukset väistyvät, olet saavuttanut olennaisen. Se on aina ollut olemassa, sinua vain ei ollut olemassa, koska olit täynnä ajatuksia. Nyt sinäkin olet olemassa: kaksi olemassaoloa kohtaavat. Tavallisesti et ole läsnä, olet jossain muualla. Olet hukkunut ajatuksiisi. Kun mielessäsi ei ole ajatuksia, elät tässä hetkessä; silloin sinun ei ole mahdollista paeta todellisuutta. Ajattelu on kuin silta, jota pitkin voit paeta itseäsi. Sillä hetkellä kun ajatus tulee mieleesi, olet jo kaukana itsestäsi. Kun et ajattele, mihin voisit paeta, miten voisit paeta? Kun et ajattele, sinun on oltava tässä hetkessä. Ajattelu voi viedä sinut menneisyyteen, se voi viedä sinut tulevaisuuteen; ajatuksettomuus tuo sinut nykyhetkeen. Ja vain nykyhetki on olemassa. Tämä hetki on kaikki, mitä on olemassa.
Kun olet tässä ja nyt, täydellisesti tässä hetkessä, miten voitkaan ohittaa sen, mikä on totta, todellista,
miten voit ohittaa Jumalan? Kun ajatukset häviävät, jäljelle jää vain todellisuus.
Mutta kun sanon "että kun ajattelu katoaa", en tarkoita "että kun nukahdat", koska syvässä unessa ajatteleminen ei katoa. Idässä ihmisen tietoisuus jaetaan neljään tasoon. Ensimmäistä tasoa kutsutaan "valvetilaksi", se on jagrat. Valvetilalla tarkoitetaan "tietoisuutta yhdistyneenä ajatteluun"; olet tietoinen, mutta mielesi on täynnä ajatuksia. Toista tasoa kutsutaan "uneksimiseksi", se on swapna. Toisella tasolla tarkoitetaan "tiedostamattomuutta yhdistyneenä ajatteluun"; vaivut uneen, mutta ajatteleminen jatkuu, joten näet unta. Uneksiminen on unessa tapahtuvaa ajattelua, ja ajatteleminen on valveilla tapahtuvaa unennäköä. Ajattelemista ja uneksimista ei voi erottaa toisistaan. Uneksiminen vain on hyvin alkeellisessa muodossa - mielikuvien muodossa - tapahtuvaa ajattelua. Kolmatta tasoa kutsutaan nimellä sushupti: se on unta, syvää unta, jossa ei esiinny unennäköä. Kolmas taso on "tiedostamattomuus, johon ei liity ajattelua"; et ole tietoinen - et tiedä, missä olet, kuka olet. Koko tietoisuutesi on kadonnut, olet levossa - tietoisuuden mukana ajattelukin on kadonnut,
uneksiminen on loppunut.
Nämä kolme ovat tavallisia tiloja: valvetila,
uneksiminen, nukkuminen. Me kaikki tunnemme
nämä kolme. Neljäs tila on meditaatiotila. Neljättä
tasoa kutsutaan nimellä samadhi, turiya. Se tarkoittaa
"tietoisuutta, johon ei liity ajattelua".
On siis olemassa neljä tasoa: tietoisuus yhdisty-neenä ajatteluun on valvetila; tietoisuus, johon ei liity ajattelua, on samadhi; tiedostamattomuus yhdisty-neenä ajatteluun on uneksimista; tiedostamattomuus, johon ei liity ajattelua, on nukkumista.
Samadhissa on siis jotain samaa kuin valvetilassa ja jotain samaa kuin unessa; sen tähden Patanjali on määritellyt samadhin "valveuneksi" - uneksi, joka ei kuitenkaan ole unta. Se on unta siinä mielessä, ettei siinä esiinny ajatuksia eikä unennäköä. Unta se ei ole siinä mielessä, että olet täysin hereillä, tietoisuutesi valo on läsnä; olet tietoinen, ettei sillä hetkellä ole olemassa tietoa; olet tietoinen siitä, että kaikenlainen ajattelu on kadonnut; olet tietoinen siitä, että sillä hetkellä uneksiminen on poissa tietoisuudesta, olet täysin tyhjä, shunyamissa.
Juuri tätä tilaa idässä yritetään tavoitella. Länsi on ollut liiaksi kiinni tieteellisessä ajattelussa; sen vuoksi siellä ei ole ymmärretty uskonnollisuutta. Itää kiinnostaa samadhi; sen vuoksi siellä ei ymmärretä tieteellistä ajattelua.
Nämä neljä tilaa voidaan hahmottaa muullakin tavoin. Tietoisuus yhdistyneenä ajatteluun on valvetilaa. Tiede on sitä, aivan kuten filosofia ja teologiakin. Toiseksi, unennäkö on tiedostamattomuutta, johon liittyy ajattelu. Se liittyy taiteeseen, runouteen, maalaamiseen, musiikkiin. Se on unessa tapahtuvaa toimintaa. Ei siis ole pelkkää sattumaa, että kutsumme runoilijoita uneksijoiksi, että
kutsumme taiteilijoita uneksijoiksi, ettemme luota heihin liikoja - he eivät ole luotettavia, he eivät voi viitoittaa tietä todellisuuteen. Nautimme heistä suuresti, mutta he eivät voi opastaa meitä todellisuuteen - sitä he eivät voi tehdä. He elävät mielikuvitusmaailmassa. He näkevät unta valveilla olleessaan. He näkevät unta silmät auki. Tiede, filosofia, teologia, logiikka - ne tapahtuvat valvetilassa; ja kaikenlainen taide tehdään unitilassa.
Tiedostamattomuus, johon ei liity ajattelua, on unta. Tietenkin kaikenlainen toiminta loppuu unessa, joten unesta ei synny mitään - ei tiedettä eikä taidetta.
Tietoisuus, johon ei liity ajattelua, on samadhi. Samadhista syntyy uskonto. Kun Jeesus ylsi samadhiin, syntyi kristinusko. Kun Nanak ylsi samadhiin, syntyi sikhiläisyys. Kun Buddha ylsi samadhiin, syntyi buddhalaisuus. Uskonto syntyy samadhista, neljän-nestä tietoisuuden tilasta. Mitä samadhi on? Ihminen on samadhissa, jos hän voi lopettaa ajattelun ja pysyy silti tietoisena, nukahtamatta. Se on vaikeaa, eräs vaikeimmista asioista, miltei mahdoton. On helppoa olla hereillä ja ajatella, on helppoa olla ajattelematta ja nukahtaa, mutta on äärettömän vaikeaa olla yhtä aikaa sekä valveilla että ajattelematta, koska se ei ole ihmisen luontainen olotila. Kyseessä on vallankumous! Se ei lankea ihmiselle luonnon lahjana. Ihmisen on ansaittava se itse.
juuri tämä tehtävä ihmisen on ratkaistava. Tämä on ihmiselle annettu haaste, ja vain hyvin harvat ovat
ottaneet haasteen vastaan. Mutta vain ne, jotka ovat ottaneet sen vastaan, ovat ihmisiä; muut ovat ihmisiä vain nimensä puolesta. Olemme olemassa potenti-aalisina ihmisinä, emme todellisina. Meillä on mahdollisuus tulla ihmisiksi. Voimme kehittyä Buddhaksi tai Kristukseksi, mutta niin ei ole vielä tapahtunut. Olemme vasta siemeniä, olemme vasta orastavia alkuja. Tästä kohoaa myös tuskamme, epätoivomme; sillä siemen ei voi koskaan olla tyytyväinen, ellei siitä tule puuta ja ellei se puhkea kukkaan. Siemen on epätoivoinen, koska syvällä sisimmässään se tuntee, "etten ole vielä sitä, miksi minut on tarkoitettu; kohtaloni ei ole täyttynyt."
Etkö ole havainnut tätä itsessäsi? Ellet olisi havainnut tätä, et olisi olemassa. Olet olemassa vain siksi, että tunnet, että jotakin puuttuu. Olet olemassa vain sen vuoksi, että sinulla on jatkuvasti sellainen tunne, että jotakin on aivan kulman takana, mutta silti et saa siitä otetta; se näyttää olevan aivan lähelläsi, mutta silti ulottumattomissasi. Siemenestä puuksi ei ole pitkä matka. Jos siemen löytää oikean maaperän, jos se putoaa oikeanlaiseen maaperään, antautuu maalle ja katoaa siihen, sulautuu siihen, silloin puun syntyminen ei ole kovin kaukana. Ajallaan siemen itää, siitä kehittyy hento kasvi ja se näkee päivänvalon.
Vasta kun siemenestä on kehittynyt kasvi, se pystyy tuntemaan tuulen ja sen hurmion; se pystyy tuntemaan auringonsäteet ja auringon huuman. Vasta silloin siemen kykenee elämään ja hyväksymään elämän
haasteet ja voi alkaa kasvaa. Myrskyä, tuulta ja sadetta uhmaten pieni hento kasvi kasvaa ja vahvistuu. Jokainen haaste kasvattaa sen voimaa ja eheyttä; ja eräänä päivänä se on suuri puu, joka kurottaa taivaalle. Se kukkii ja sen tuoksu kulkeutuu tuulen mukana kaikkialle. Silloin on aika juhlia.
Kun Jeesus sanoi yhä uudelleen opetuslapsilleen: "Iloitkaa!", hän lausui totuuden, sillä hän itse oli kasvanut puuksi, hän oli puhjennut kukkaan. Mutta hänen opetuslapsensa olivat varmaan ymmällään ja ajattelivat: "Mitähän hän mahtaa tarkoittaa? Miksi hän sanoo yhä uudelleen: 'Iloitkaa.'? He olivat siemeniä; miten he olisivat voineet iloita?
Kun minä sanon teille: "Juhlikaa, nauttikaa elämästä!" ajattelette: "Minkä tähden? Miksi? Mitä nauttimista elämässämme on?" Te ette osaa nauttia elämästä, sillä se on mahdollista vasta sitten, kun olette puhjenneet kukkaan. Minä tiedän sen! Mutta sanon siitä huolimatta: "Nauttikaa elämästä!" Jeesuskin tiesi tämän ja sanoi: "Iloitkaa!" Itse asiassa hän halusi saada teidät janoamaan sitä, mitä iloitseminen tarkoittaa; janoamaan, jotta etsisitte, kaipaisitte oikeaa maaperää.
Oikean mestarin löytäminen on oikean maaperän löytämistä, sillä vain mestarin kautta voit sulautua olemassaoloon, vain mestarin avulla voit antautua elämälle. Siemenen on antauduttava. Siemenen on
kuoltava; vasta silloin se voi syntyä uudelleen. Kuolema tekee sen mahdolliseksi. Kuolemassa on valtavan suurta kauneutta: se tekee mahdolliseksi sen, että ihminen voi tulla uudeksi, syntyä uudelleen.
Samadhi on juhlaa, samadhi on iloitsemista. Samadhi on sinun kiitollisuuttasi Jumalalle, se on sinun kiitosjuhlasi.
Miksi siis haluaisit kiittää Jumalaa juuri nyt? Sinulla ei ole mitään kiittämisen aihetta. Voit valittaa hänelle, mutta et voi kiittää häntä. Niinpä rukouksesi ovat pikemminkin valitusvirsiä kuin kiitoksia. Et voi sanoa: "Kiitos." Miten voisit? Mistä hyvästä? Itse asiassa olet vihainen Jumalalle. Miksi hän on antanut sinun syntyä? Miksi hän on luonut niin paljon kurjuutta? Miksi hän on syössyt sinut niin syvään ahdistukseen ja kurjuu-teen? Miksi ihmeessä? Mitä pahaa olet tehnyt? Jos sattuisit törmäämään jumalaan, kävisit hänen kimp-puunsa. Sen vuoksi hän pysyykin piilossa. Sinähän ottaisit hänet hengiltä. Sanoisit: "Mitä ihmettä oikein olet tehnyt? Miksi kärsimme? Mitä väärää olemme tehneet? Miksi ensinkään loit meidät? Olisi parempi olla olematta - ei olisi ahdistusta, ei pelkoa. Olisi paljon parempi, jos meitä ei olisi. Miksi loit meidät?"
Koko olemassaolo vaikuttaa pahansuovalta. Vaikuttaa siltä kuin sadistinen Jumala istuisi jossakin ja kiduttaisi ihmisiä, keksisi tuhat ja yksi tapaa kiduttaa.
Juuri tällä hetkellä et osaa kiittää häntä, koska juuri nyt sinua ei ole olemassa. Kun olet olemassa, pystyt kiittämään häntä. Tie olemiseen kulkee kuoleman
kautta, antautumisen kautta. Se tie kulkee hiljaisuuden kautta. Mutta hiljentyminen ei ole helppoa; hiljentyminen on äärimmäisen vaikeaa.
Seuraavassa eräs pieni tarina:
Ennen kuin zen tuli Japaniin, Tendai-koulun oppilailla oli tapana opiskella meditaatiota. Neljä oppilasta, jotka olivat läheisiä ystäviä keskenään, lupasivat toisilleen olla seitsemän päivää ääneti.
Ensimmäisenä päivänä kaikki olivat hiljaa, mutta kun yö laskeutui ja öljylamput alkoivat himmetä, eräs oppilaista ei voinut olla sanomatta palvelijalle: "Huolehdi noista lampuista."
Toinen oppilas yllättyi kuullessaan ensimmäisen puhuvan. "Eihän meidän pitänyt lausua sanaakaan", hän huomautti.
"Kyllä te kaksi sitten olette typeriä. Miksi oikein puhuitte?" kysyi kolmas.
"Minä olen ainut, joka ei ole puhunut - luojan kiitos!" päätti neljäs.
Mitä tapahtui? Tendai-koulu on meditaatiokoulu. Ennen kuin zen tuli Japaniin, tendai-perinne oli siellä varsin laajalle levinnyt ja sekin opetti meditaatiota. Itse asiassa sen vuoksi, että tendailla oli niin vahvat juuret Japanissa, zeniläisyys pystyi saamaan jalansijaa Japanissa. Tällaiset asiat eivät tapahdu yhdessä yössä; tarvitaan sopiva maaperä. Ei mikään kansa noin vain
kiinnostu meditaatiosta. Siihen tarvitaan tietty ilmapiiri. Tuollainen ilmapiiri syntyy pitkästä perinteestä.
Tendai-koulussa jokaisen oppilaan edellytettiin olevan seitsemän päivää hiljaisuudessa. Miksi juuri seitsemän päivää? Siinä on jotain hyvin vertauskuvallista; luku seitsemän on vertauskuvallinen. Ihmisessä on seitsemän energiakeskusta, ja jokaisen keskuksen on tavoitettava tuo hiljaisuus. Et ehkä ole ajatellut asiaa tuolla tavoin. Kun seksikeskus hiljenee, tapahtuu brahmacharya, selibaatti. Kun sydänkeskus hiljentyy, syntyy myötätunto. jos sydänkeskus ei ole tasapainossa, ihmisessä on vihaa. Jos seksikeskus on epätasapainossa, seksuaalisuus on ihmisessä vallit-sevana. Ihmisen kaikkien seitsemän keskuksen on hiljennyttävä. Kun jokainen niistä on hiljentynyt, ihmisen koko olemus hiljenee. Tuossa hiljaisuudessa ihminen tulee tuntemaan perimmäisen totuuden - ihminen on tuo totuus.
Opettaja oli varmasti käskenyt näitä oppilaita olemaan hiljaisuudessa seitsemän päivää. Mutta ihminen toimii mekaanisesti. Pelkkä hiljaisuudessa istuminen ei tarkoita sitä, että hiljennyt. Itse asiassa käy aivan päinvastoin: jos istut hiljaa, mieleesi suorastaan tulvii ajatuksia. Ajatukset valtaavat sinut pahemmin kuin koskaan. Kaikenlaiset ajatukset - olennaiset, epäolennaiset, tärkeät, turhat - kaikki sikin sokin. Mielessäsi on oikea liikenneruuhka. ja kaikki ajatukset vaativat huomiotasi. Huomiosi on kiinnittynyt milloin mihinkin; tunnet miltei tulevasi sekopäiseksi. Tunnet
hajoavasi kappaleiksi. Tunnet, että sinua kiskotaan sinne tänne ... tunnet olevasi aivan sekaisin.
Pelkkä istuminen ei auta. Ihmisen on oltava hyvin tietoinen. Nuo neljä oppilasta eivät olleet lainkaan tietoisia. Kun yksi heistä sanoi palvelijalle: "Huolehdi noista lampuista", hänen on täytynyt tehdä se hyvin tiedostamattomasti; muutoin hän olisi pysynyt hiljaa. Ei hänelle kuulunut tippaakaan, himmenivätkö lamput vaiko eivät. Hänen tehtävänsä oli pysyä ääneti - mutta hän unohti.
Tarinassa ei ole mitään nauramista; se on surulli-nen tarina. Juuri näin asiat ovat teidänkin kohdallenne, jokaisen kohdalla.
Noin kävi vuorokauden kuluttua. Kokeile itse. Ota rannekellosi ja asetu istumaan hiljaisuuteen, laita kello eteesi ja ala katsoa minuuttiviisaria. Se liikkuu täyden kierroksen minuutissa. Katso vain minuuttiviisaria ja muistuta itseäsi: "Minun on muistettava katsoa minuuttiviisaria; en saa unohtaa sitä." Sinun on vaikea muistaa asiaa edes viidentoista sekunnin ajan; sinä unohdat. Muutaman sekunnin jälkeen alat ajatella jotakin muuta; sitten muistat taas - ja unohdat jälleen. Minuutin aikana unohdat asian ainakin neljä viisi kertaa. Et kykene muistamaan yhtäjaksoisesti edes minuuttia, että sinun on katsottava liikkuvaa minuutti-viisaria, ettet saa harhautua minnekään muualle.
Älkääkä naurako tälle tarinalle. Ensimmäinen reaktio on nauru, mutta tarina on hyvin surullinen. Tällaisia me ihmiset olemme.
Oppilaat istuivat vuorokauden hiljaisuudessa;
sitten yhtäkkiä palvelija meni ohitse ja yksi oppilaista sanoi: "Huolehdi noista lampuista." Ei hän lampuista ollut huolissaan. Mikä tahansa ärsyke olisi tehonnut, mikä tahansa olisi kelvannut tekosyyksi. Hän halusi sanoa jotakin! Hän varmasti pelkäsi tulevansa hulluksi. Toinenkaan ei kestänyt tilannetta, vaan tokaisi: "Mitä? Eihän meidän saa sanoa sanaakaan!" Johon kolmas: "Kyllä te kaksi olette typeriä! Miksi puhuitte?" Ja siihen neljäs: "Minä olen ainut, luojan kiitos, joka ei ole vielä sanonut sanaakaan." He kaikki halusivat sanoa jotakin, päästää liikoja höyryjä ulos, helpottaa hieman tukalaa oloaan. Tilanteen on täytynyt käydä heille liian raskaaksi.
Kun istut hiljaa, ajatuksesi eivät pääse purkau-tumaan millään tavoin, ne takovat sinua sisältäpäin, ne kerääntyvät sisällesi. Niistä tulee varsinainen roskajoukko. Niiden läsnäolo tuntuu raskaalta; keksit minkä tahansa tekosyyn sanoaksesi jotakin.
Monissa perinteissä ihmisille annetaan mantra, eräänlainen hokema. Mestari antaa sinulle mantran. Sen tarkoituksena on vain estää sinua tulemasta hulluksi, siinä kaikki. Se on vain aloittelijoiden apuväline. Annetaan mantra -toistetaan toistamasta päästyä: "Ram, ram, ram ..." Se auttaa; se helpottaa. Muut ajatukset eivät vaivaa sinua niin kovin; ainakin yksi pakotie on auki, jotta jotain voi tapahtua. Voit toistella: "Ram, ram, ram ..." Se auttaa sinua alussa, mutta se ei ole todellista meditaatiota. Se on vain
meditaatioon valmistautumista. Maharishi Mahesh Yogin "transsendenttiseksi meditaatioksi" kutsuma meditaatio ei ole sen enempää meditaatiota kuin transsendenttistäkään. Se on vain puhdistautumista; aloittelijan valmistautumista meditaatioon.
Meditaatio alkaa hiljaisuudesta, ei mantrasta; vaikkakin mantrasta voi olla apua, jos olet hyvin valpas. Muutoin mantrakin saattaa olla haitaksi; saatat tulla siitä liian riippuvaiseksi. Silloin jäät temppelin ulkopuolelle. Mantrasta on apua, jos ymmärrät, että se vain auttaa sinua vähitellen laskeutumaan hiljaisuuteen.
Mielessäsi on paljon ajatuksia; mutta sinulle sallitaan vain yksi ajatus - "Ram, ram, ram ..."
Sataa muuta ajatusta ei ole sallittu, vain yksi on sallittu. Jos pystyt tähän, silloin jonakin päivänä siitäkin on luovuttava. Mutta jos tuo yksi sana tulee hyvin hallitsevaksi -ja on hyvin mahdollista, että niin käy, koska koko huomiosi, joka oli kiinnittynyt sataan muuhun ajatukseen, on nyt kiinnittynyt vain yhteen - siitä tulee varsin vahva huomion kohde. Siitä tulee suorastaan syvin olemuksesi. Jos joku tulee sanomaan: "Luovu siitä," suutut. "Tämä on minun mantrani," sanot. "Miten voisin luopua siitä?" Jopa Ramakrishnan kaltaisesta miehestä oli vaikeaa luopua Äiti Kalistaan viimeisillä hetkillään.
Se on vaikeaa. Olet harjoittanut sitä niin kauan; olet panostanut siihen niin paljon. Olet hukuttanut siihen kaikki mielihalusi, kaikki kuvitelmasi, kaikki
ajatuksesi. Siitä tulee yksi olemuksesi voimakkaimpia ajatuksia. Luopuminen on hyvin vaikeaa. Ellet siis ole hyvin tarkkana aivan alusta asti, mantrasta voi pikemminkin olla haittaa kuin hyötyä.
Tendai-koulussa ei käytetä mantroja, joten noiden neljän oppilaan on täytynyt olla räjähtämispisteessä. Heistä varmaan tuntui kuin he olisivat istuneet tulivuoren päällä; heidän on täytynyt olla räjähtä-mäisillään. Ohi kulkeva palvelija ja sammumaisillaan oleva öljylyhty olivat vain tekosyy.
Mieli on niin tottunut ajatteluun, niin tottunut ilmaisemaan itseään, että sitä on miltei mahdotonta paeta - ellet uhraa kaikkea energiaasi päästäksesi siitä eroon, ellet tee siitä elämän ja kuoleman kysymystä. Puolihuolimattomasta yrittämisestä ei ole mitään hyötyä. jos yrität vain ikään kuin ohimennen päästä siitä eroon, et onnistu. Ellei siitä tule sinulle elämän ja kuoleman kysymystä, et ikinä onnistu.
Eräs mies tuli sheikki Faridin puheille sanoen: "Haluaisin tuntea Jumalan. Voitko opettaa minulle jonkin menetelmän?" Farid vastasi: "Olen menossa joelle uimaan; voit tulla mukaani. Jos hyvin käy, neuvon sinulle, miten se onnistuu." Niinpä he menivät joelle. Mies odotti uteliaana, mitä sheikki kertoisi hänelle joella. Joella Farid sanoi: "Riisu sinäkin vaatteesi ja tule jokeen kanssani. Uikaamme ensin."
Mies meni jokeen, mutta kun hän tuli Faridin lähelle, tämä hyppäsi hänen päälleen ja painoi hänet veden alle. Farid oli varsin voimakas mies. Totuudenetsijä ei voinut alkuunkaan ymmärtää, mistä oli kysymys. Hän oli tullut kysymään tietä Jumalan luokse, mutta tämä mies yritti viedä häneltä hengen!
Mutta kun on kysymys elämästä ja kuolemasta, totuudenetsijäkin - vaikkei ollutkaan kovin vahva mies - ponnisteli voimiensa takaa. Hän heitti Faridin syrjään, ja kun tämä nousi vedestä, sanoi tälle: "Mitä huijausta! Olin luullut, että sinä olet hurskas mies. Sinut tunnetaan pyhänä miehenä, mutta mitä teetkään? Murhaajako olet? Enhän minä ole tehnyt sinulle mitään; kysynyt vain tietä Jumalan luokse." Johon Farid vastasi: "Sitähän minä yritin - neuvoa sinulle tietä Jumalan luokse. Kerrohan minulle nyt ensin yksi asia, jos sattuisit vaikka unohtamaan. Mitä tapahtui kun painoin sinua veden alle? Montako ajatusta oli mielessäsi?"
Mies sanoi: "Ajatusta? Mielessäni oli vain yksi ajatus - miten pääsisin eroon sinusta. Ja lopulta sekin häipyi. Jäljelle jäi vain voimain ponnistus - ajatuksia ei ollut. Koko elämäni oli vaakalaudalla. Jäljelle jäi vain yritys päästä jotenkin pinnalle. Minun oli koottava kaikki voimani - ne, joista olin tietoinen; ne, joista en ollut tietoinen, kaikki - koska viimeinen hetkeni näytti olevan käsillä."
Farid sanoi: "Siinä sinulle menetelmä, joka johtaa Jumalan luokse. Kun Jumalasta tulee elämän ja
kuoleman kysymys - kun et etsi jumalaa vain pelkkää uteliaisuuttasi, noin vain ohimennen, vaan kun hänestä tule elämän ja kuoleman kysymys - kun elämäsi ja kuoleman ovat tuon etsinnän varassa, vasta silloin voit tuntea tien Jumalan luokse."
Nuo neljä oppilasta istuivat paikoillaan - istuskelivat siinä aivan muina miehinä. He eivät tienneet mitä tekivät. Joku oli käskenyt heidän istua ääneti; siispä he tottelivat. Mieli toimii mekaanisesti. Sinun on käytettävä kaikki energiasi, jotta pääsisit siitä eroon. Se on mahdollista; voit päästä siitä eroon.
Gurdjieffilla oli tapana sanoa, että ihminen on kone. Kun joku kysyi: "Mikä sitten on todellisen ihmisen ja koneen välinen ero?" Gurdjieff vastasi: "Ero on siinä, että jos ihminen haluaa, hän voi olla enemmän kuin kone. Kone ei voi." Muutoin niillä ei ole mitään eroa. Ihminen nykyisellään on kone. Ihmisellä on kyllä mahdollisuutensa; tulevaisuudessa hänen on mahdollista olla enemmän. jos ihminen haluaa eroon mekaanisesta elämästään, hän voi tehdä niin, mutta hänen on ponnisteltava lujasti sen eteen.
Kaupunkilaiskaveri oli äskettäin ostanut maatilan, jolla aikoi kasvattaa karjaa. Mutta kun hän saapui tilalle, hän löysi navetasta vain suuren, vanhan emakon. "No voi hemmetti," hän mutisi itsekseen ja painui paikalliseen sekatavarakauppaan. Kaupanpitäjä oli
hyvin myötämielinen ja ehdotti, että mies voisi viedä emakkonsa naapurin karjun luokse, ja näin hänellä olisi pian oma sikalauma. "Hieno ajatus," sanoi tuo vanha liero.
Niinpä mies tunki emakkonsa kottikärryihin
ja vei sen naapuriin. Seuraavana aamuna hän ryntäsi sikolättiin katsomaan, olisiko siellä pikkupossuja - mutta joutui pettymään. Kiukustuneena hän meni takaisin kauppaan, jossa kauppias kärsivällisesti neuvoi häntä menemään erään toisen naapurin karjun luokse.
Jälleen mies tunki emakkonsa kottikärryihin ja vei sen naapuriin. Mutta miekkonen ei seuraavanakaan aamuna löytänyt sikolätistä pikkupossuja. Tätä jatkui viikon verran, kunnes viimein kahdeksantena päivänä mies kerta kaikkiaan kieltäytyi nousemasta lämpimien vällyjen välistä. Vaimonsa kainaloon kierähtäen hän sanoi: "Katsopas ulos ikkunasta, näkyisikö sikolätissä
pikkupossuja."
Vaimo katsoi. "Ei näy pikkupossuja sikolätissä,"
hän sanoi, "mutta emakko on pihalla kottikärryissä."
Juuri näin mieli toimii - mekaanisesti. Se toimii
niin kuin se on ennenkin toiminut. Se toistaa samoja
asioita toistamasta päästyään.
Jos haluat tulla todelliseksi ihmiseksi, lopeta
vanhan toistaminen. Ei ole olemassa huonoja tai hyviä
tottumuksia; kaikki tottumukset ovat huonoja. Tottu-
mukset ja tavat tekevät elämästä mekaanista. Yritä
päästä niiden yli, tule tietoiseksi.
Nuo neljä oppilasta puhuivat vain tottumuksesta, he eivät tienneet, mitä sanoivat.
On varsin helppoa nähdä toisten virheet, erehdykset, koska toisia voi tarkkailla objektiivisesti. Itseään on varsin vaikea tarkkailla. Sillä hetkellä kun käännät katseesi itseesi päin, et toimi enää mekaa-nisesti. Omista tottumuksistaan tietoiseksi tuleminen on ei-mekaanisen elämän alku, siitä alkaa todellinen elämä. Kun ihminen elää koneen tavoin, hän ei oikeasti edes ole olemassa.
Seuraavassa kolme pientä tarinaa siitä, millainen ihminen on. Mekaanisten tottumustensa vuoksi ihmi-nen elää tiedostamattomasti. Ihminen tekee lukematto-mia asioita vain siksi, että on tottunut tekemään ne.
Ensimmäinen tarina:
Kaksi humalaista seisoi lyhtypylvään juurella, ja toinen kysyi kaveriltaan: "Hei, onks sulia tulta?"
"Joo on mulla varmaan," sanoi toinen. "Oota mä katon." Hän kaiveli taskuaan, veti esiin tulitikkuaskin ja raapaisi monta kertaa tikun rikittömällä päällä lyhtypylvästä. "Ei tää toimi", hän sanoi viimein ja heitti tikun pois. Hän otti toisen tulitikun ja yritti jälleen raapia rikitöntä päätä. "Ei tääkään toimi", hän sanoi jälleen ja heitti tikun menemään. Mies kaiveli taskuaan, löysi uuden tikun ja onnekseen yritti sytyttää sen oikeasta päästä. Tikku leimahti palamaan, mutta nopeasti kaveri puhalsi sen sammuksiin ja työnsi takaisin taskuunsa. "Joo, hyvä juttu", hän huoahti. "Tämä tikku toimii. Se täytyy panna talteen."
Toinen tarina:
Poliisi lähestyi kolmea puistonpenkillä istuskelevaa humalaista. Keskellä istuva veteli rauhassa sikeitä, ilmeisen sammuneena, mutta hänen kummallakin puolellaan olevat kaverinsa tekivät onkimisliikkeitä ikään kuin olisivat olleet kalassa; he heittivät muka virveleitään, kelasivat siimaa ja heittivät taas. Poliisi katseli kavereita hetkisen ja herätti sitten nukkuvan.
"Hei, ovatko nämä pöhköpäät sinun kavereitasi?"
Humalainen nyökkäsi.
"No käske heidän sitten alkaa kalppia täältä ja vähän äkkiä."
Humalainen nyökkäsi myöntyväisesti, sanoi hyvästit poliisille ja alkoi soutaa raivokkaasti.
Kolmas tarina:
Mort ja Leo astuivat sisään baariin ja istahtivat penkille. Seinällä oli kyltti, jossa käskettiin painaa nappia, jos halusi tarjoilijan paikalle. Mort painoi nappia, ja tarjoilija ilmestyikin tuota pikaa. "Kaksi olutta," hän tilasi, ja tarjoilija toi miehille kaksi olutta.
Tätä jatkui reilut neljä tuntia, ja oli vaikea sanoa, kumpi oli miehistä mukavampaa, oluen juominen vai napin painaminen. Viimein kaverukset hyväntuulisina erosivat ja läksivät koteihinsa. Seuraavan aamuna Leo löysi itsenä nukkumasta lattialta - jonne vaimo oli hänet ajanut. "Mitä hemmettiä sinä oikein luulit tekeväsi viime yönä?" vaimo kysyi. Leo oli ihmeissään: "En minä vaan tiedä. Mitä minun sitten olisi pitänyt
"Koko yön", vaimo elehti puhuvasti, "painelit minun napaani ja pyysit kahta olutta."
Mekaaninen mieli ei tiedä, mitä se tekee. Teemme kaikenlaista, mutta emme tiedä mitä teemme tai miksi. Teoissamme ei ole tietoisuus mukana. Kävelemme, mutta kävelymme ei ole tietoista. Syömme, mutta syömisemme ei ole tietoista. Puhumme, mutta puheemme ei ole tietoista.
Tarina neljästä oppilaasta on hyvin merkitykselli-nen. Ensimmäinen oppilas teki virheen tiedostamattaan - ja toinen näki hänen erheensä - mutta teki jotain tiedostamattaan hänkin. Kolmas näki molempien erheet, mutta teki itse samalla tavoin! Ja neljäs näki kaikkien kolmen virheet ja kiitti luojaansa siitä "että oli ainut, joka ei vielä siihen mennessä ollut rikkonut hiljaisuutta." On hyvin helppoa nähdä toisen virheet, koska kyse ei ole omasta mekaanisesta toiminnastasi. Voit olla niistä tietoinen. Kun on kyse omasta mekaa-nisesta toiminnastasi, olet siitä autuaan tietämätön.
Etkö näe? Kun joku toinen syö liikaa, voit sanoa varsin helposti: "Älä syö liikaa." Kun joku muu on vihainen, voit sanoa: "Mitä oikein teet? Olet vihainen, niinkö?" Kun joku toinen on rakastunut ja tekee hölmöjä asioita, sinä sanot: "Hulluksiko olet tullut? Mitä oikein teet?" Mutta kysymys kuuluukin: "Voiko tuo rakastunut nähdä sen?"
Eräs kaunis sannyasin kertoi minulle yhtenä iltana,
että hän oli rakastunut ihanaan mieheen ja asiat luistivat todella hienosti; suhde oli todella ihana. Sanoin hänelle: "Jokainen suhde on aluksi ihana, ei se ole mikään kehumisen aihe. Kysymys kuuluukin: 'Voiko ihana suhde pysyä ihanana?' Kaikki suhteet alkavat ihanasti, suloisesti, harmonisesti. Kaikki suhteet ovat alussa sellaisia kuin niiden pitäisi olla aina, mutta ennemmin tai myöhemmin asiat alkavat kaatua päälle. Ennemmin tai myöhemmin kaikki kielteinen alkaa nousta pintaan, ennemmin tai myöhemmin kaikki vastenmielinen alkaa tulla esiin - silloin tuo kysymys on paikallaan." Mutta nainen sanoi: "Niin ei käy." Kaikessa lyhykäisyydessään hän tarkoitti sitä, että hän on poikkeus, että niin ei tule käymään. Kaikki rakastuneet ovat yhtä hupsuja. Juuri näin kaikki rakastuneet ajattelevat - ettei heille käy niin.
Ja kun niin on käynyt, onkin jo liian myöhäistä. Sitten asioita ei voi enää saada entiselleen. Kun asiat alkavat mennä pieleen, niitä ei enää saa takaisin raiteilleen. Vaikka saisitkin ne jälleen kuntoon, tilanne ei enää ole sama. Sitä voi verrata kupin särkymiseen. Voit korjata kupin, voit liimata kappaleet yhteen. Mutta kuppi ei enää ole sama. On parempi käsitellä sitä hellävaroen alunperinkin. Ja aivan ensiksi on muistettava, että jokainen suhde alkaa ihanasti ja päättyy ikävästi. Sinunkin suhteesi, anteeksi vain!
On varsin helppoa nähdä, että vain toiset eivät tiedosta asioita. "Mutta me kaksi olemme erilaisia," - niin
jokainen rakastunut pari ajattelee.
Tuo nainen oli niin vakuuttunut - ja juuri tuossa vakuuttuneisuudessa piileekin itse ongelma. Juuri tuo vakuuttuneisuus johtaa hänet harhaan, sillä kun ihminen on niin vakuuttunut asiastaan, hän ei osaa olla varovainen. Kun olet niin vakuuttunut, et näe vaivaa ollaksesi tietoinen siitä, mitä tapahtuu. Toimit tiedostamattomasti, ja kaikki, mikä sinussa on, tulee vähitellen esille - niin käy väistämättä.
Kun rakastavaiset alussa tapailevat, he näyttävät itsestään vain hyvät puolensa. He ovat aina niin ihania toisilleen. He pitävät toisistaan huolta joka hetki. Se on aivan luonnollista, koska molemmat näyttävät itsestään vain hyvät puolensa. Mutta kun he ovat yhdessä vuorokaudet ympäriinsä, se on mahdotonta. On liian raskasta pitää huonot puolet piilossa kaiken aikaa; vähitellen huonot puolet alkavat vaatia osansa. Ne alkavat nousta esiin.
Kun ihminen rakastuu, sanotaan, että hän on korviaan myöten rakastunut. Miksi sanonta kuuluu "korviaan myöten"? Se kuvaa sitä, ettet enää kuule selkeästi, et kuule tietoisuuden ääntä. Rakastuminen auttaa sinua olemaan tiedostamaton. Rakastumisessa ja uneen vaipumisessa on jotain hyvin samankaltaista - et ole enää tietoinen; alat käyttäytyä mekaanisesti. Rakkaus itsessään on mekaanista. ja kun viha aikanaan alkaa nousta pinnalle, olet senkin armoilla, olet senkin uhri.
Jos todella haluat muuttaa elämääsi, aloita heti.
jos olet rakastunut, tuo rakastumiseesi mukaan tietoi-
suus. Toimi täysin tietoisesti. Ymmärrä, että näytät itsestäsi vain hyvät puolet ja peität huonot. Ymmärrä, ettei niin voi jatkua pitkään - eli sinun on tehtävä jotakin. Jos haluat, että suhteesta tulee todella läheinen, jos haluat, että se kestää, sinun on tehtävä jotakin. Ja sinun on tehtävä tuo jokin, ei sen toisen! Muutoin nainen tuntee, että mies on pettänyt hänet, ja mies tuntee, että nainen on pettänyt hänet. Juuri näin nuo neljä oppilasta ajattelivat: muut tekivät väärin.
Aina kun sysäät vastuun jonkun toisen harteille, välttelet tietoisena olemista. Tee tämä itsellesi täysin selväksi. Aina kun sälytät vastuun jonkun toisen harteille, sanot: "Minä toimin moitteettomasti; tuo toinen toimii väärin." Ihminen, joka yrittää toimia tietoisesti, ymmärtää aina, että "olen itse vastuussa; toimin itse jollakin tavalla väärin." Ei ole kysymys siitä, toimiiko toinen väärin vai ei. Se on hänen ongelmansa, ei sinun. Sinun ongelmasi on se, toimitko jollakin tavalla tiedostamattomasti. Jos toimit jotenkin tiedostamattasi, silloin asiat eivät voi olla aina hyvin. Silloin kaikki on väliaikaista; asiat eivät pysy ikuisesti samanlaisina; asiat eivät voi olla aina hyvin ja ihanasti.
Muista siis, että kun näet jonkun tekevän jotakin väärin, kun näet jonkun tekevän virheen, niin ennen kuin hyökkäät hänen kimppuunsa, katso ennemminkin
itseäsi - miten itse toimit. Jos voit katsoa kaikkien virheitä ja voit antaa noiden virheiden muistuttaa sinua omista virheistäsi, elämäsi muuttuu perinpohjaisesti. Silloin kaikista ihmisistä tulee opettajiasi. Silloin koko elämästä tulee mestarisi. Näet kaikkialla nuolia, jotka osoittavat itseesi. Koko elämä suuntaa katseensa sinua kohti sanoen: "Tämä ei ole tietoista ... tämä on vastuutonta."
Olemme keksineet varsin oivan keinon: käännämme nuolet osoittamaan toisia kohti. Muut heittelevät meitä nuolillaan, me taas heittelemme nuolia muita kohti. Tässä leikissä elämä valuu hukkaan. Älkää jatkako sitä leikkiä. Älkää enää pelatko sitä peliä.
Tietoisuutesi tai tiedostamattomuutesi muovaa maailmasi. Sillä ei ole mitään tekemistä vaimosi, miehesi, lapsiesi, ystäviesi tai yhteiskunnan kanssa. Maailmasi, elämäsi on yhtä kuin sinä. Tuo elämääsi valo, tuo elämääsi enemmän tietoisuutta. Ole vähemmän konemainen, enemmän inhimillinen. Muutoin kuljet elämästä toiseen samaa kuviota toistaen.
Olet toistanut samaa aivan riittämiin! Etkö vielä ole saanut tarpeeksesi? Aloita muuttamalla muutamia perustavaa laatua olevia asioita. Ensiksikin, lopeta toisten virheiden tarkkailu, ja aina, kun näet jonkun tekevän virheen, toimivan väärin, tutki heti, toimitko itse jollakin tavalla väärin. Itse asiassa toisten virheiden tarkkaileminen on keino välttää omia virheitään.
Ihminen tuntee olonsa hyväksi: "Joku muu tekee
virheitä, mutta minä toimin aivan oikein." Ala
tarkkailla itseäsi, huomioida itseäsi. Ryhdy
kriittisemmäksi omien tapojesi suhteen, tottumustesi
suhteen, elämäntapasi suhteen.
Olen kuullut tarinan eräästä miehestä, joka meni naimisiin kahdeksan kertaa. Joka kerta hän ajatteli: "Tämä nainen on aivan vääränlainen." Eikä hän ollut väärässä. Jokaista avioliittoa seurasi kurjuus. Hän erosi ensimmäisestä vaimostaan, löysi uuden ja jälleen muutaman kuukauden kuluttua hän oli yhtä surkeassa tilanteessa. ja mies hämmästeli, miten hänen onnistuikin löytää samantyyppinen nainen kerran toisensa perään! Hän meni naimisiin kahdeksan kertaa ja aina samantyyppisen naisen kanssa. Joka kerran hän yritti olla valppaampi, ettei taas lankeaisi samaan ansaan - mutta niin vain kävi. Sillä kun valitset naisen, valitsija on sama. Kuinka voit muuttaa naisen?
jos valitsija on sama, valintakin on sama. Sama asia vetoaa sinuun kerta toisensa jälkeen. Kenties kasvot ovat hieman erilaiset, hiukset ovat hieman erilaiset, niiden väri on hieman erilainen - mutta sillä ei ole merkitystä. Ne ovat mitättömiä asioita. Avioliitto ei ole riippuvainen hiusten tai silmien väristä tai nenän pituudesta. Ne ovat pinnallisia asioita. Kuka katsoo nenän kokoa parin päivän kuluttua? Tai mitä väliä on hiusten värillä? Itse asiassa, jos vaimo yhtäkkiä vaihtaa hiusten väriä, mies huomaa sen viimeisenä. Mitä väliä sillä on?
Paljon tärkeämpää on se, miksi valitset tietyn-laisen naisen, miksi valitset tietynlaisen miehen. Miksi? Mikä sopii mielellesi? Valitset yhä uudelleen saman-tyyppisen naisen - samoista syistä. Nuo syyt ovat alitajuisia. Siispä vaihdat naista etkä löydä etsimääsi. Vaihdat työtä etkä löydä etsimääsi. Ja etsit mestaria - menet yhden luota toisen luo - etkä löydä sitä mestaria, jota etsit, ellet tule tietoisemmaksi piintyneistä tottumuksistasi.
Kun tulet tietoiseksi tottumuksistasi, asiat alkavat muuttua. Silloin ensimmäinen valonsäde on tunkeutunut elämääsi. Silloin valitset erilaisen naisen, koska olet itse muuttunut. Silloin valitset erilaisen mestarin, koska olet itse muuttunut. Silloin valitset kaiken eri tavalla, koska olet itse erilainen. ja jos ihminen valitsee tietoisesti, hän valitsee oikein.
Ihmiset tulevat luokseni ja kysyvät: "Mikä on oikein ja mikä on väärin?" Sanon heille: "On oikein elää tietoisesti ja on väärin elää tiedostamattomasti." En leimaa asioita hyviksi tai huonoiksi. En sano, että voimankäyttö on väärin. Joskus voimakäyttö saattaa olla oikein. En sano, että on oikein rakastaa. Joskus se saattaa olla väärinkin: voi rakastaa väärää ihmistä, voi rakastaa vääristä syistä. Joku rakastaa maataan. Ei siinä ole mitään hyvää, sillä kansallismielisyys on kirous. Joku rakastaa uskontoaan. Hän voi tappaa, murhata, hän voi polttaa toisten temppeleitä. Rakkaus ei ole aina oikein, eikä viha ole aina pahasta.
Mikä sitten on oikein ja mikä väärin? Minusta on
oikein elää tietoisesti. Jos olet vihainen täysin tietoisesti, jopa vihakin on hyvästä. Mutta jos rakastat tiedostamattomasti, voi rakkauskin olla väärin.
Tee siis tietoisesti kaikki, mitä teet, mitä ajattelet, mistä uneksit. Anna tietoisuuden vallata yhä enemmän olemustasi. Anna tietoisuuden levitä itseesi. Silloin kaikki, mitä teet, on hyvää. Silloin kaikki, mitä teet, on oikein. Silloin kaikki, mitä teet, on siunaus niin itsellesi kuin lähimmäisillesikin.
Mietiskelepä tätä pientä tarinaa - tarinaa neljästä tiedostamattomasta ihmisestä, jotka yrittävät pysyä hiljaa. Mutta he eivät olleet ymmärtäneet, miten mieli toimii, he eivät olleet käsittäneet, mitä on olla tiedos-tamaton. He eivät tienneet, että ihminen on kuin kone. He eivät tienneet, että toisten tarkkailu on itsensä välttelemistä. He eivät olleet vielä tietoisia siitä, mitä tekivät. Vaikka he istuivat meditaatiossa, yrittivät olla hiljaisuudessa, he eivät olleet tietoisia hiljaisuuden syvimmästä olemuksesta, joogan ja meditaation syvimmästä olemuksesta. Sen tähden tämä hassunkurinen kertomus on mahdollinen.
Toistamme samoja asioita. Koko ihmiskunta toistaa samoja asioita. Älä luule olevasi poikkeus! Älä luule, että jos sinä olisit ollut yksi noista neljästä, et olisi toiminut samalla tavoin. Pidä mielessäsi, että olisit tehnyt juuri niin! Tämä tarina kertoo sinusta. Sillä ei
ole mitään tekemistä Tendai-koulun kanssa. Nämä neljä voisivat olla Oshon sannyasineita.
Tarkkaile itseäsi joka hetki - tekojasi ja ajatuksiasi. Ainoa päämäärä on elää tietoisesti ... silloin koko elämäsi muuttuu perinpohjin. Silloin koko elämästäsi tulee erilaista, siihen tulee uusi ulottuvuus. Ja tuo ulottuvuus johtaa sinut totuuteen.
Sinä itse olet totuus!
BACK TO ELOHIM PHOSPHOROS PAGE
