lViime
vuosiin saakka on postimyynnissä tarjottu kaupaksi ns. m:a,
Mooseksen 6. ja 7, kirjaa, joilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä
Raamatun kirjakokoelman tai Mooseksen kanssa.
lTosin
jo ensimmäisellä vuosisadalla jKr. oli syntynyt käsitys
Mooseksesta mahtavana noitana ja egyptiläisenä taikurina, jolla
oli tiedossaan Jumalan salainen nimi.
lTällä
vuosisadalla Euroopassa levitetyt Mooseksen kirjat on pantu kokoon aikaisintaan
1700-luvulla, joskin niiden aiheainekset voivat olla vanhempia.
lM:ksi
sanotussa taikakirjassa on erilaisia taikamerkkejä, -kuvioita ja sinettejä
sekä egyptiläisiä, arabialaisia ja kabbalistisia loitsuja.
lMonien
taikojen tarveaineita on suomalaisen lukijan vaikea hankkia, esimerkiksi
50 viinitynnyrin korkkia tai 79 jouhta valkoisen aasintamman hännästä.
lKäytettävissäni
ei ole tietoja siitä, miten suomalaiset m:n
ostajat teosta onnistuvat käyttämään.
lVarhemmin
m
on ollut monien kansanuskontojen ja -tarinain kohde.
lSe
on niin vaarallinen, että sen lukija voi tulla hulluksi.
lOn
uskottu, että papit saavat koulutuksensa aikana lukea näitä
tavalliselta kansalta kiellettyjä kirjoja, joiden sisältö
on kristinuskolle vastakkainen, suorastaan kopio "emäpirun kirjasta".
Lähde: Nykymagian käsikirja / Leea Virtanen