Hyppy sivu jatka heti Seuraavaan
KUVIA ALLA LUOVAN NÄTTEJÄ TYTTÖJÄ
Edellinen sivu
Alkuun takaisin
Vanha kotisivu 1999 tai ennemmin...
Pettriläis yhdistyksen sivu
Kirjallisia tekstejä eri tyyleillä 20,3.2003
Euroopan matka 1 (tehty 2001)
Euroopan matka 2 (tehty 2004)
Euroopan matka 3 (tehty 2004)
Euroopan matka 4 (tehty 2007)
Paalikuorma kesähelteellä 2003
Sisarukset Ilmari,Helmi,Linne 2003
Aune ja Kalervo Tervahaudan HOTELLI
Helvi,Monika,Helena,Heidi,Maire,Marianna
Sarjakuvat on luettu Luovankylässä aina, Kirjastonkin aikana
Thank you for visiting my page at Angelfire.
LIKAT!"Poijat kaatoo tikat" Huudettiin Luovankylän kansakoulussa.
" Jos meirän tupa palaa niin mä muutan kamarihin" Oli myös sanonta
"Väiski vetää kottikärryjä" sanottiin kun ukkosti
Käykö teirän kello? "Kyllä" vastaa toinen. "Käske sen käyrä meilläki" Kuului taas
Piretähänkö teillä mattoja laattias?? Kyllä vastaa toinen. "Meillä ne pysyy pitämättäki"
Hei! Monennellako potkulla sun mopo lähtöö käyntihin??
"Kolomannella" kuuluu vastaus. "Niinkö ? Mun ei tartte potkia ollenkaa, minä vai polkaisen käyntiin! "
Puilla Luovankylässä on monta roolia,Pihaan ne kuuluivat aina ja suuria olivat kaikki.Kyläiset muistavat Suurityviset männyt Luovannevalla kuivaajan lähellä ja Jokipiin pelloilla
muistuttamassa nevan olemassa olosta
Hakolanmäellä oli suuret koivut ja pihlajat pihapiirissä
Lohikoskella suuri paju samoin kuin Kauniston mäessä
Samoin suuret kuuset Jokipiin mäellä ja Hautaviidan kohdalla
EMÄNTÄ
MoniNainenEmantä-kirjotuskilpailu
19.7.08/ah
Suomen maatalousmuseon-
Maaseudun sivistysliiton
Maaseudun Tulevaisuuden
järjestämä
Tässä kerron äidistäni,
joka on synty nyt 1923
Vanhemmat olivat
maanviljelijäperheistä kumpikin. hänen isä oli pätevä puuseppä ja harmonikan soittaja ja käynyt kansakoulun Ilmajoella ja oli vanhempiensa ainoa lapsi. Sen sijaan äiti oli monilapsisen perheen vanhin lapsi ja he avioituivat 1918. Heidän ensimmäiset kaksoset kuolivat, mutta kolme tyttöä tuli sitten 1921, 1923, 1926 ja vielä poika 1931.
Äitini kävi sen
4-vuotisen kansakoulun ja sen lisäksi jatkokurssin. Koska poika oli pieni, kun hän saavutti jo täysikäisyyden, niin joutui usein Isansa avuksi maatilankin töihin. Tavallisinta oli, että hän ohjasti hevosta Virkkua ja Ulla isänsä pitäessä falttiä eli kyntöauraa sarvista. Samoin äestäminen (hankmoaminen)oli homma, jota hän hoiti kun isä hoiti kylvöt ja apulannat jotka silloin levitettiin käsin, tietenkin. Hän siis käveli äkeen perässä kylvöjen aikaan.
Kun kevät työt oli tehty,
oli pientä taukoa ulkotäistä, mutta tietenkin navetassa hoidettiin lehmät, ja siinä talon naisväki oli ainoat, jotka sitä hoitivat. Vain pahassa ongelmatilanteessa miesväki meni navettaan, tai korjasi paikkoja. Työlain ja pisin hoito päivittäin oli lypsäminen, joka tehtiin käsin, lehmiä oli kuitenkin 4-5 kpl, joten ei aivan mahdoton määrä. Sonta (lanta) luotiin käsin talikolla aamuin illoin, samoin heinät kannettiin hangolla lehmille. Sitten tehtiin vielä suurusjuotava joka juotettiin lehmille, lisäksi oli useita sangollisia vettä kannettava jokaiselle naudalle, koska aina oli pientäkarjaa eli vasikoita yleensä ainakin yksi sika ja muutama kanakin oli talossa. Tämä toistui päivittäin kaksi kertaa ja seitsemänä päivänä viikossa.
Suurin riesa oli varmaan vesi ja sen haku karjalle ja pesemiseen.
Esim. talvisodan aikana oli niin kovat pakkaset, että talon vesi loppui, vain kahviin kaivossa riitti oli vesi haettava reippaan kilometrin päästä vesisuksella ja korveella (saavi). Omassa taloudessa hänellä oli kaivo, jossa vintturilla veivaten nostettiin sangollinen vettä. Sitten 60-luvun alkupuolella Sillanpää teki lahjaksi puupumpun ja silla saatiin samasta kaivosta vesi suoraan ämpäriin. Parempaan suuntaan meni asia vielä kun 1964 alettiin tehdä vesijohtoa kylään ja silloin saatiin sitten painovesi meidänkin tupaan ja navettaa, vielä piti sangolla tarjota lehmille, mutta sitten uusittiin navettaa, ja 1971 laitettiin juottokupit, niin helpotti vedenkannossa oleellisesti.
Toinen helpotus navettaan
tuli samassa yhteydessä kannulypsykone, joka sitten lopetti kasinlypsyn äitini osalta niin, että se jatkui aina siihen saakka, kun hän oli navetassa. Lopussa hän ei osallistunut lypsyyn, mutta lypsimien pesemiseen ja hautomiseen kuumalla vedellä.
Vielä yksi parannus tuli
äidin työtaakkaan, kun meijeriauto lopetti eli maitoa ei enää laitettu 20 ja 30 kg alumiiniseen maitotonkkaan ja jäähdytetty korveessa tai kesällä syvässä kaivossamme. Tuli kylmäkone maidon jäähdyttimeksi ja rekka-auto haki maidon 600l maitosäiliöstä joka toinen päivä. Äitini lopetti navetassa käynnin n 60 vuoden työrupeaman jälkeen, nivelkulumisen seurauksena, ja jäi siten ansaituille eläkepäivilleen 80-vuotiaana.
Jopa niin kävi kerran,
että vasikka katkaisi koipensa, niin naisväki alkoi lahdata sitä ja saivatkin tapetuksi koska miehiä ei ollut paikalla. Poijittaminen navetassa oli naisten työtä myös. Myöhemmin, kun alkoi tuottoisilla lehmillä olla poikimahalvauksia, jouduttiin lehmiä myös pitkään hoitamaan. Joskus lehmä repi nisänsä piikkilangassa, niin sen neulominen oli tehtävä.
Lehmien astutusreissut
sonnille olivat myös työläs vaihe hoitaa talvella, mutta yleensä ne tulivat kiimaan niin, että olivat kevät poikivia ,koska se on lehmälle luontainen ajankohta. Eräs äitini kertoma vaihe oli, kun yhdistyksen sonni oli hoidossa heillä, sen pitäminen nenärenkaasta oli todella varallistakin. Kaikki sonnit eivät olleet niin nöyriä käsitellä. parannusta tuli kun keinosiemennys toiminta alkoi se tuli kyläämme n 60luvun alkupuolella silloin oli naisten rooli enää pitää lehmän hännästä, että se ei huidellut keinosonnia eli Seminologia naamaan. Tietenkin kirjat ja paperit piti tuoda merkintöjä varten keinosiementäjälle. Yleensä lantainen kinnas jäi sitten karjakeittiön pesään laitettavaksi ja keinosiemennys putkilo tuli kukkien tueksi kukkapurkkiin.
Kun sika tai vasikka
tapettiin syksyllä yleensä oli siinä naisillakin roolinsa vatkata verta, että se ei hyytynyt ennen aikojaan. Sitten kaikkien sisälmysten keittäminen ja sylttyjen teko sekä joskus aina makkarakin tehtiin sian suolista. Sekin oli tavattoman työläs vaihe viedä valmiiksi asti. Yleensä sitten oli juhla päälle ja makkaroita tarjottiin muillekin sukulaisille ja naapureille. Sian sorkkien käsittelyt olivat naisten puuhaa, niistä tuli sitten yhdessä pään pikku lihojen kanssa hyvä paine syltty, joka oli monelle herkku.
Takaisin pellolle, kun
kevät työt oli tehty tuli kuivaheinää mukaan kuvaan, sitä piti hankkia eläimille. Varsinkin sodan aikaan, se ei ole ollut helppoa, äidin kotoa luovutukset olivat raskaita, aina oltiin mittaamassa ja heinät vietiin, jotka tuli pellosta niin tyynni, että oma karja ei olisi pärjännyt. Siispä oli mentävä järveen heinää niittämään, suoheinää, raskaissa oloissa. Suosuksien päällä ja laittaa ne vielä sitten suovaan korokkeelle, koska sieltä niitä ei kesällä voitu ajaa pois. Vielä alkukesän töitä oli lehtikerpojen teko lampaille, niitä haettiin monesta paikka, ja saatettiin varastoida metsäladoille talvea varten.
Sitten tulikin jo elokuu
ja sen aloitti yleensä rukiinleikkuu, koska sekin oli paljolti naisten hommaa, kaikki vapaat ihmiset olivat sirppien kanssa pellolla. Myös pellava revittiin juurineen ja laitettiin veteen painon alle yleensä pystyyn vielä koska sen lahoaminen vaati sen. Sitten piti kuivata pellava ja sen jälkeen loukuttaa rohtimet ja klihdata niin että solukko kuori saatiin irti ja pätkittyä paloiksi se oli naisten työ niitä loukuttaa ja klihdata, siitä on jopa kuvakin kun riihenmarkilla, ko. työtä tehdään.
Muut viljalajit yleensä
niitettiin niittokoneella niin, että lyhteiden sitominen ja kuhilaille laitto oli naistenkin työtä sitten. Itsesitovien tullessa muotiin, se oli pelkästään kuhilaiden pystyttämistä koko perheen voimin, koska lyhteitä tuli niin nopeasti isoja aloja. Kun oli klupuriihi ( niin silloin oli naiset lyömässä varstoilla ja seinään, mutta, kun kehitys kulki ja tuli tappurit (puimakone) oli lyhteiden ajo ja riiheen laitto tai röytään kasaus sekä puintitilanteessa pellolta ajo, naisten työtä. Samoin ruumenpokana olivat naiset. Tietenkin ruuanlaiton riihipäivänä hoitivat naiset ja sekin oli suuri juhla ateria, yleensä sallatti oli ensi kerran pöydässä. (sallatti = rosolli mutta silakka mukana). Kertalämmiteisessä saunassa yleensä riihipäivän jälkeen olivat naiset lopussa saunassa. Herkkähipiäisemmat naiset, talon lemmikki tyttö kyllä meni aina ensin.
Sitten tulivat puimurit,
ja silloin naisten rooli muuttui, se oli pelkkä kahvin tarjoilu puimurin kuljettajalle. Yleensä siinä oli niin kiirekin puijalla että hän seisaaltaan söi talon tarjoamat eväät. Kuivaus ja semmoiset säkkien kannot eivät olleet naisille sopivia Perheen sisällä naisten työ oli tietenkin lasten hoito, kun niitä oli saatu maailmaan ensin. Äitini ensilapsi kuuluu siihen tilastoon, jolloin tuli suurin syntyvyys Suomenmaassa elokuussa 1945. Tämä oli seurausta siitä, että sodasta palasivat miehet siviiliin marraskuun loppupuolella, niin isänikin
Oma syntymäni ajoittuu
sitten 50-kuvun alkupuolelle ja sekin tapahtui saunassa kotioloissa vielä. Kyllä lapsenpäästäjä silloinkin oli tulossa ihan virallinen, mutta minä ehdin syntyä ja veli tuli 15 min myöhemmin, mutta kätilö kertoi vuosia myöhemmin, että syntyi vain yksilapsi, hän siis myöhästyi minun kohdallani.
Meitä ruokittiin
tietenikin rintamaidolla ja suuri apu ilmeisesti oli kauralima jota meille syötettiin veljeni kanssa, koska me emme sairastaneet riisitautia, kuten muilla vanhemmilla oli lasten laita. Kotioloissa äitimme hoiti askarteitten ohessa meitä ja kouluun lähtiessä toi maidon ja valmisti leivän mukaan reppuun, että kouluruoan kanssa sitten särvittiin nekin. Talvisin äiti oli kotona ja yleensä ne villat jotka oli kehrätty kyllä konekarstaamolla hän sitten kehräsi villalangaksi ja sitten kertasi usempikertaiseksi tarpeen mukaan. Hänellä oli myös ns. isoäidiltä saatu kutomakone jolla pystyi suoraa kairaa kutomaan. Joskus teki vieraillekin jonkin pätkään kairaa. Esimerkiksi sukan varret tulivat sillä valmiiksi sitten vartailla hän kutoi lavat niihin. Vaatteitakin tehtiin satunnaisesti 50 luvulla vielä.
>Toinen merkittävä tuote
oli räsymattojen kutominen se toistui aika, ajoin talon toissa kun matot alkoivat kulua, ja ns. lumppua alkoi kertyä, ne leikattiin suikaleiksi, ja sitten kerälle ja kerästä sukkulalla työnnettiin loimien väliin. Sitäkin kesti muutaman viikon tuvassa. Myöhemmät tuotokset tulivat sitten kansalaisopiston opeilla. Erikoisin harrastus oli ehkä posliinin maalaus harrastus parina talvena.
Muita harrastuksia oli
pitkään yhteisesti luettu PERJANTAI NIMINEN LEHTI JOSSA OLI NAISILLE SOPIVIA TARINOITA. Lehti kiersi kylässä useissa perheissä tietyn järjestyksen mukaan niin että kaikki saivat lukea sen. Muutamia lehtiä tuli aina taloon ensin Vaasa sitten Ilkka ja Maaseudun tulevaisuus tuli aina, sekä pitkään Pellervo. Kotiliesiäkin tuli satunnaisesti.
Äitini isän koti oli
aktiivinen, monilta osin ja siellä järjestettiin kaikenlaisia Maa ja kotitalousseuran kursseja ja myyjäisiä johon hän osallistui, vaikka hänellä oli jo omakin perhe.
Hän oli herkkä tekemään
avustavaa työtä, palkatta, yleensä niinpä hän hoiti enon (Niilo Alanko)taloutta, kun hän haavoittui sekä talvi, että jatkosodassa ja oli useita viikkoja sairaalassa. Samoin hän tilaa tämän sairastuessa, kun verisuoni katkesi päässä niin meni kuukausia hänen tervehtymiseen. Vielä sodan aikana hän hoiti karjalaisten siirtolaisten karjaa, kun juna toi yleensä Teuvan pääteasemalle, niin sieltä eläimiä oli siirrettävä jonnekin ja yksi talvi meni niitäkin hoidellessa.
Muistan kerran, että
tehtiin täkki naisten voimin, oli täkkipuut ja siinä väliin sitten pantiin jotain pumpulia, ja kankaat molemmin puolin ja naiset ympärillä neuloivat täkin niin, että pumpulit pysyivät paikoillaan täkin sisällä.
Saippuan teon muistan
kerran äitini tehneen se olikin luja annos se määrä siinä 20 litran parassa tehtynä kesti 15 vuotta meillä saippuana. Sekin työ jäi pois ajan myötä mäntysuopaa ja muita saippuoita keksittiin.
Eräs naistenhomma
oli ja muistan sen tapauksen vielä, kun isoäiti oli kuollut eli äidin isän äiti, naisia oli kolme, mummoni äitini ja kylän nainen joka oli tällaisissa hommissa ja kätilönä mukana, jotka laittoivat hänet arkkuun ja pesivät ensin hänen omassa kamarissa jossa hän oli kuollut. Arkku sitten siirrettiin liiteriin odottamaan hautajaispäivää. TAVAN MUKAAN SE SITTEN AVATTIIN VIELÄ ENNEN KUIN LÄHDETTIIN HAUTAUSMAAT KOHTI VIIKON PARIN PÄÄSTÄ
Vaatteiden peseminen
muuttui niin, että äiti pesi saunassa pyykkipunkassa hieromalaudalla pyykkiä ja keitti ainakin valkopyykin muuripadassa. Vielä nenäliinatkin pestiin mutta 70-luvulla muutettiin kyllä paperisiin nästyykeihin
Pesukoneita
pulsaattorimallisia Upo siniviirejä tuli ensin muutama kylään ja sitten siellä käytiin pesemässä sukulaisilla ja mummolassa. Itse ostin äidille pulsaattori, koneen 1967 kun olin työssä oleva silloin. Myöhemmin vielä ostimme lingon seuraksi. Kuitenkin vasta 80-luvulla tuli automaattipesukone meillekin ja helpotti pesemistä. senkin katson ansiokseni kun hankin sen äidille. Kun meillä oli silloin jo painevesi, niin tuvan vesihanaan teimme liitoksen pesukoneelle ja poistoputki kaatoaltaaseen, siinä se jyskytti tuvan lattialla.
