Miksi tällainen nimi kohoaa niin vahvaksi että se muistetaan vielä lähes 60-vuoden kuluttua? Millaisia urotöitä täytyy tehdä että se vielä mainitaan? Kuinka viitsin kirjoittaa se vielä osana kylän historiaa? Kaiken lisäksi on kyse vain koirasta, jonka nimi olio Paro.
Tämä oli Niilon koira (Niilo Alanko) hänellä’ oli ensin jokin toinen koiranpentu ja se ei kuitenkaan kohonnut mihinkään maineeseen. Sitten oli Paro ja sen jälkeen oli Tero, jonka minäkin tunsin, mutta sen urotöistä ei ole kerrottu.
Niilo siis toi koiran 30-luvun lopulla, Ilmeisesti Karijoelta 3k ikäisen koiran pennun sen rodustakaan ei niin ollut tietoa, mutta koira kun koira. Niilo alkoi pitää koirasta ja nuorehko kun oli mieheksi vielä silloin ja viitsi metsästää. Eikä siihen aikaan ollut ainoastaan harrastuksesta kyse, vaan sillä oli merkitystä taloudellisesti. Karijokiset muutkin harrastivat sivutoimenaan metsästystä, koska mm. kanalinnuista kuten teeri koppelo ja metso olivat kysyttyjä Kristiinankaupungissa ja niitä vietiin sinne kokkonaisina ja siellä käytettiin ihmisten ravinnoksi mm Hotelleissa. Hinta oli niin hyvä , että se päihitti helposti päiväpalkkalaisen työn maaseudulla ja olihan se työnä helppo verrattuna sen aikaisiin maataloustöihin, riihellä ja fälttöössä. Yleensä metsästys tapahtui syksyllä , mutta vähän salametsästyksenä sitä tehtiin kyllä keväälläkin. Munien myynti ei kuitenkaan siis kanalintujen ei ollut tavallista. Sen aikaiset kanalintu kannat kestivät kuitenkin metsästystä hyvin.
Niinpä Paronkin ” ammatti ”oli kanalintujen ja etenkin oravien metsästyksessä . Koiran täytyi kuitenkin suopua metsästäjäänsä ja se edellytti, että isännän oli annettava lupa koiran käyttöön. Se tapahtui siten että Niilo oli metsästyksessä mukana ja tällöin koira oppi tuntemaan metsästäjän ja antoi saaliin uudellekin metsästäjälle. Tai sitten jo vanhoilla päivillä riitti kun Niilo sanoi että mene metsään tuon koiran kanssa ja antoi oman aseen mukaan metsästykseen.
Niilolla oli aseina ns. Metsästys Winncester, joka oli 6-kulmaisella hanallisella lukolla varustettu ei siis ns. vipulukkoinen armeijan 9mm winncesteri, Patruuna hylsyt messinkiä ja lyijy luoti jota valettiin kulloinkin itse lyijystä mm akkujen lyijy oli kysyttyä luotimateriaalia. Sitten hänellä oli sotamuistona ns. Tähtipistooli jossa oli 12 patruunan lipas. Ase on hävinnyt Niilolta myöhemmin. Lisäksi Niilolla oli kaksipiippuinen haulikko Hollantilainen 16 cal. Iivari Johansson . Se oli huonokuntoinen oli käynyt niin että Niilolta meni lunta piippuun ja ampuessa kaasut tulivat pullistumasta johon oli tullut halkeama. Sitä yritti Hakola myöhemmin korjata ja oli sen jälkeen kohtuullinen ase.
1.Niinpä Matti Hakala kertoo oman metsästys reissunsa kun Niilo ei oikein jaksanut enää itse kävellä metsissä ja koiralla ei oltu käyty metsällä niin antoi hän matille aseen ja koira tiesi sen jälkeen mitä tehdään eipä aikaakaan kun haukku kuului. Tuntui jopa silta että koira opasti tuoretta ”metsästäjää# ja haki metsästäjän niin että ampuminen onnistui. Näin tämäkin metsästäjä sai onnistuneen metsastyskokemuksen.
2.Koira oli uskollinen isännälleen ja seurasi tätä hänen liikkuessa kylällä. Niinpä talvisodan aattona Niilo joutui sotaan niin monen muun kassa ja Niilo tuli Luovankylän Hakolaan ja lähti sieltä sotaan lähtevään junaan. Koira määrättiin jäämään ja niinpä se jäi sitten taloon. Oli siellä sen talvisodan keston ja vähän enemmänkin koska Niilo haavoittui että hän ei vielä toukokuun lopullakaan ollut kotiutunut vaan oli sotasairaalassa. Kuitenkin sitten tuli ja Luovankylään ensin samaan taloon josta lähtikin ja otti koiran ja koira seurasi Isäntäänsä ja pysyi Alangossa. Hakolan miehet metsästelivät tietenkin koiran kanssa sitten kun ehtivät.
3. Niinpä Ilmari Hakola kertoo erään tapauksen jolloin hän oli pelkkä poikanen ja omisti omatekemän leikkiaseen johon oli tehty puusta tukki ja perä kuten aseessa tulee ollakin. Polkupyörän pumpusta piippu ja siihen sitten oli asennettu pinnasta iskurin alusta ja siihen voitiin laittaa tuli ja rikki tulitikusta iskuri osa oli sitten pätkä polkupyörän pinnaa ja lukko rustinkina kumilangalla varustettu iskuri ( kuten flotka pyssyssä). Tällä saatiin nallipyssyä muistuttava laukaus ja tietenkin ruutia voi laittaa. Tämän aseen Paro ilmeisesti totesi aseeksi koska sen nähtyään koiran käytös muutti heti . ”Nyt lähdetään metsää” niin poika teki ja taas haukku jo puolen kilometrin päässä hakavainion aidan kohdilla. Puuhun oli noussut natuteeri ja ”metsästäjä tuli aseineen , koira viisaana haukkui vastapuolella haukunta kiihtyi kun metsästäjä läheni ja laukauksen pitäisi pian tapahtua. Poikaa nolotti metsästys tulee epäonnkistumaan haukunta hyvä ja saalis hollilla mutta hän joutui kävelemään eteenpäin ja säikyttämään linnun pois. Sen verran tuntui pahalta , että oli mentävä koiran luo ja puhuttava sille ja ottaa jopa flotka irti ja sanottava ” ase on rikki ei tällä voi ampua” koira tietenkin ymmärsi ja heilutti häntäänsä merkiksi. Poika kuitenkin päätti enään ei hämätä koiraa vaan haki oikean aseen ja siitä metsästys yhteistyö alkoi.
4. Koira oli pätevä. Niinpä Niilo, Viljo ja Ilmari kiersivät useasti Luovankylän ympäristön metsät ja metsästivät oravia . Erään kerran kierrettiin Halmeen, Korkeanharjun, Korveen ja Päntäneen reunoja Mustaisnevan seutuja ja haukkuja tuli tasaisin välein n .5 – 1km ja Paro haukkui. Se oli erehtymätön koira haukulla oli aina ”kissa” kun se haukkui. Muillakin oli aseet, mutta koska nuorimmaisella oli kevein ase Itse tehty Winncester ts. sen lukko oli uusittu ja Muokattu Remingtonin aseesta (omistan sen nyt) tämä oli kevyt ja 6.5 mm luoti ja hylsyjä siihen löytyi kaikkiaan 28 kappaletta, siinä kaikki. Kun Kurre löytyi asettui nuori metsästäjä selälleen maahan silloiset puut kun olivat puita laittoi toisen jalan koukussa olevan polven päälle ja tähtäsi rauhallisesti. Niilon viisas neuvo oli että ammu päähän. Kuten tiedämme on oravaa nyljettäessä päässä jo luonnollisia reikiä monta suu, nenä, korvat, silmät jne. joten yksi reikä lisää ei tee mitään, mutta vartalossa se olisi paha. Tähtäys ja laukaus yleensä onnistui sen todistaa se että vanhemmat antoivat aina ampua oravan ja toiseksi niillä 28 patruunalla saatiin yleensä 22-25 oravaa päivässä. Patruunat ladattiin mittatarkasti illalla seuraavaa päivää varten ja taas aamulla lähdettiin uudelle kierrokselle orava kun liikkuu aamusta pimeän viuhkassa, ja silloin jäljet ovat tuoreet miehellekin havaita.
5. Kerran taas nuorimmainen oli lähtenyt metsälle ja otti mukaan vain browningin se oli paapan postiase Mauser 7,65 kaliperin lippaallinen puoliautomaatti. Taas Paro otti haukun ja oltiin konisaaren mäessä Kauniston Juhan metsässä sinne ei kyllä mielellään menty Juha kun ei pitänyt siitä, että siellä metsästetään. Hän oli tarkka mies ,muusikko ja luonnon ystävä hän suorastaa palvoi metsäänsä joka oli kylän komein korpi puut oli oksittu tyvestä tikapuilla aina 5 – 10 m saakka oksat hän käytti polttopuuksi kotonaan vieden ne pienellä reellä mukanaan. Puihin vaikka olivat jyhkeitä kuusia ei päässyt ilman tikkoja niinpä tikat olivat nyt tarpeen Paro, kun ei tiennyt että tässä metsässä ei saa haukkua.
Koska metsä oli todella korkeaa 25 m –30 m pitkää oli juurelta toivoton nähdä missä orava oli. Niinpä tikkojen avulla oli mentävä viereiseen puuhun onni oli että browninki oli mukana sen kuljetus puuhun onnistuu sentään. Siellä ruskeaturkki kyyhötti lähes latvassa ja poika näki sen. Nyt oli tehtävä tarkkaa työtä kurrekin näkee ja oli vaarana että se siirtyy mihin ampua pää oli kohden kuin suosiolla se kääntyi kyljittäin. Muuta meneeko se puun taa piiloon tai hyppää? nyt oli otettava tähtäys tarkka oli käsi kurre sirvahti ja alhaalla koiran ääntely osoitti, että se mätkähti alas. Sata mahdollisuutta, että se jää vielä puuhun, Parolle oli aina annettu ”kissa” hetkeksi suuhun ja se ravisti sitä hieman ja nuolaisi verta siitä ja se tiesi, että se oli hänenkin saaliinsa.
6.Taas syttyi sota ja Paro tuli taaskin mukana kuten edelliselläkin kerralla Luovankylän Hakolan mäelle ja sota kesti nyt paljon pidempään ,mutta koira odotti isäntää sodasta taas nyt jo muutaman vuoden , Mutta isäntä palasi nytkin ,mutta haavoittui nytkin, mutta koira seurasi taas Niilon tultua kotiin alankoon ja pysyi Alangossa. Paron koti oli Luovankylässä sodan ajat, vaikka se käväisi Alangossa se tuli takaisin . Sillä tietenkin metsästettiin jatkosodankin aikana.
7. Sota meni ja oli ja Niilo tapasi nuorikkonsa Toinin ja kuten muualla on kerrottu .Paro uskollisena seurasi emääntäänsä., tämän eksyessä Kankalon nevan Metsiin. Pysyi mukana ja seurana emännälle siihen asti kunnes etsijät löysivät.
8,5
Kerran Paro törmäsi parempaansa. Nimittäin sodan aikana tuli Ilmeisesti Karjalaisten koira kylään se oli paljon suurempi kuin Paro rodustakaan ei ollut tieto. Hyväntapainen se kuitenkin oli ja sitä alettiin ruokkia talossa. Se jäi taloon joksikin aikaa, ilmeisesti se alkoi kotiutuakin omistajia ei kuitenkaan alkanut kuulua. Paro kuitenkin tuli myös kuvaan mukaan sekin piti paikkaan omaan reviiriin kuuluvana ja alkoi ärhennellä uudelle koiralle. Se ei kuitenkaan reagoinut sanottavasti ihmisten nähden. Kuitenkin kerran talon poika oli pihalla jatämä ärhentely jatkui. pojan mennessä tupaan kuului kuitenkin vinkumista ja hän palasi katsomaan näkyi selvästi, että isompi oli kurittanut Paroa purren päähän siitä uikutus ja niinpä Paro päästettiin tupaan ja vierasta ei. Ruokintaakin alettinnm hieman tinkiä ja niinpä ilmeisesti uusi tulokas päätti lähteä ja sen oli todettu poistuneen kirkollepäin eikä sitä tullut sitten enää takaisin.
9. Paro oli uroskoira ja pystyi pitämään haareminsa kunnossa . Mutta kerran se oli parittelutilanteessa kuten koiran tulee olla jasilloin tapahtui episodi. Koiran kujeita ei eräs emäntä sitänyt itsellä kun sellaista ei ollut vaan emäntä koiria erottaakseen löi uunin luudalla koiria. Paro sai luudasta ja sattumalta siinä luudassa oli niin kuivuneet oksat että eräs niistä oksista pisti esiin ja lyödessä tämä oksa lävisti Paron lonkanahkan ja osui luihin saakka ja jumiutui siihen. Se alkoi märkiä ja tulehtua ja vuotaa. Lääkäriin sitä e kuitenkaan viety viimeiseen saakka se sitten oli myös metsälläkin ja hoiti homman. Lopuksi se oli niin huono, että veti halvaantunutta takapäätään pelkästään etukäpälin. Ilmeisesti sitten Niilon oli päätettävä koiran lopettamisesta ja Ehkä sen teki Harjuketo . Oli tavallista että toinen metsästäjä ampui tai lopetti koiran siihen ei oikein metsästäjä itse yleensä kyennyt.
Monta olisi juttua vielä varmaan, mutta se oli kuitenkin erään ihmisen ystävän tarina
kirjasi Ahti 19.1.2003
