kerrotun kirjasi Ahti h 16.4.2003
Elettiin
vuotta 1946, oli sota käyty, ja melkein vuosi sodan päättymisestä oli kulunut.
Paljon kuitenkin oli jo ehtinyt tapahtua, nuorikko oli ehtinyt avioitua, sodan
aikana tutustumaansa nuoreen mieheen, ja kuinka ollakaan lapsikin alkoi olla
jo melkein vuoden ikäinen, elokuussa,
ja nyt oli elokuu 1946.
Tapahtuma
sarja sai alkunsa, kun nuorikon vanhemmat olivat lupautuneet lähtemään
kaupunkiin, nuorikon, naisen, isä oli kyllä empinyt, koska hän oli seurannut
säätietoja, ja oli maininnut nuo ohrat pitäisi ajaa, mutta vahvatahtoinen vaimo
oli taivutellut isännän lähtemään, niinpä he lähtivät. Isäntä oli vielä postin
kantaja ja postipäivä sattui silloin sitten sunnuntaille, ja nyt jo usean
kerran oli talon vanhin tytär, tuurannut isäntää.
Nyt
tänäkin sunnuntaina hän sitten lähti postiin, ja jätti askareen loppuosan
hoitamisen sisarelleen, tälle nuorikolle ihan kuin itsestään selvyytenä, vaikka
tällä oli omakin perhe ja karja hoidettavana. No mitä siitä, ei se ollut
ensikerta kun niin kävi, ja kenelle
valittaisi, vanhemmat olivat kaupungissa ja työ oli tehtävä. Työläintä oli
pestä separaattori, kaikkine osineen ja puhdistaa ne kesähelteellä. Separoitu
kun oli kotona, kun aina ei menty meijeriin, ja ne maidot olisi hapannut
muuten. Nuorikon mies oli tietenkin lähtenyt kotikyläänsä, tavan mukaan. Sota
kun oli vienyt parhaan nuoruuden ja hän halusi olla omankin perheen kanssa, ja
se toistui yleensä sillä kaavalla, että hän lähti sunnuntaina, mutta jostain
syystä nyt oli jo lähtenyt lauantaina, polkupyörällä ajan tavan mukaan, eikä
olisi ollut rahaakaan busseihin, jossa sellainen olisi kulkenut, mutta kun ei
kulkenutkaan.
Nuorikko
alkoi seurata huolestuneena kyläläisten toimia ja joutui toteamaan, että kaikki
ajoivat elojaan suojaan ja pois jaloilta, vainioilla. Nuorikon päässä jyskytti
mitä tehdä, mutta hän päätti että hän alkaa ajaa ohrajalkoja hevosella, joka
talossa oli ”ulla” oli hyvä työkaveri ja asetti sen kärryjen eteen.
Mutta
kaverin hän tarvitsi hommiin, maanittelemalla hän sai talon ainoan
teini-ikäisen 15 v pojan, suostuteltua mukaansa, hän oli kyllä pukenut
pyhävaatteet ylleen, mutta tuli kuitenkin kuorman päälle. Nuorikko heitteli
lyhteet kuormaan, joka oli tietenkin raskaampi homma. Mutta eipä tarvinnut
sitten hyppiä kuormaan jatkuvasti.
Työtä
riitti ja poika koko ajan valitti ja toisteli tuon tuosta, ei nyt enää
viitsitä, kyllä tämä jo auttaa, eikä nyt sada jne. Nuorikko koki tämän hyvin
työläänä raskaan nostelun lisäksi hänen oli yritettävä saada nuorimies
motivoitua työhön. Hän kuitenkin pysyi työssä ja koska hän, poika, heitteli
sitten lyhteet kuormasta se helpotti vähän tilannetta.
Riiheen
ensin kunnes se täyttyi ja parsillekin oli tukittava tietenkin. Kun riihi tuli
täyteen, alettiin täyttää luvan osaa ja sinnekin tuli melkoinen määrä lyhteitä.
Jalan lyhteet, toisensa perään nousi kuormaan, siirrettiin riihelle ja sieltä
suojaan kunnes kaikki pitkät pellot alajatkolta asti, jolla nimellä peltoja
kutsuttiin, oli saatu suojaan.
Nuorikko
ja apulainen työskenteli koko ajan, postissa ollut sisar oli tullut jo aikoja
sitten postista, keittänyt kahvit itselleen ja juonut ja alkoi lukea päivän
lehtiä. Työmiehille hän ei ajatuksiaan uhrannut. Iltapäivä koitti ja kaikki
kahdeksan kuormaa ja viimeisellä kuormalla tuli sitten oma sulhanenkin mukaan,
ja naapurin nuori-isäntä, ja samalla alkoi heitellä vesipisaroita, mutta tätä kuormaa ei enää purettu vaan
jätettiin röytään, koska siellä se sitten olisi suojassa ja miehet olivat
sunnuntai pukeissakin, lauantai ilta kun oli kavereitten kanssa vähän
venähtänyt pitkäksi.
Nuorikko
meni tietenkin sen jälkeen hoitamaan lastaan ja hoitamaan omaa karjaa, koska
ilta jo oli tulollaan. Onneksi vanha isoäiti oli lupautunut hoitamaan ja
katsomaan lapsen perään nuorikon ollessa töissä.
Niin
alkoi sitten sataa lotistaa ja satoikin pitkään pari viikkoa se olisi pilannut
koko ohrasadon ja monen ihmisen työt ja leipä-ainekset, mutta nuorikon
pyyteettömän toiminnan ansiosta talo sääsi melkoisesti.
Myöhemmin
talon isännältä kyseltiinkin jäikö teiltä viljat peltoon? tähän isäntä vastasi
lyhyesti ” ei ,ei jäänyt” hän ei kuitenkaan antanut sillä kertaa kunniaa sille,
joka olisi sen ansainnut ”nuorikolle” ja tyttärelleen.
Joissakin
taloissa vaikka oli hevonen ja nuoria miehiä kotonakin viljat jäivät
pitkäaikaiseen sateeseen ja sieltä tuli melko surkeaa viljaa leiväksi.
