Toini Eksynyt tyttö/kirjattu toinin kuoleman jälkeen marraskuussa 2002

 

 

Hän oli jo lähellä keski-ikää, kun hän saapui  sukuumme. Hän nimittäin oli äitini enon tuleva vaimo. Alku tälle on kuitenkin kauempana jo ennen sotia, kun Toini tutustui karjanhoitokoulussa Anni Alankoon, joka oli äitin enon nuorin sisar. Anni kun nuorimmaisena pääsi käymään koulua .

 

He siis , nuoret naiset tapasivat koulussa, mutta Anni toi tyttökaverinsa käymään täällä Luovankyläss’ ja tarkemmin Rönnlundin päässä. Mikä lie sydämet yhdistänyt , mutta Niilo eno ja Toini alkoivat kirjoitella toisilleen. Mutta tietenkin sota tuli väliin ja Niilokin joutui sotaan, sekä talvi, että jatkosotaan haavoittuen vielä molemmissa sodissa. Mutta parin onneksi hän säilyi sodan hengissä.

 

Suhde oli kestävä, koska se sitten jatkui sotavuosien jälkeen ja niin ilmeisesti vuonna 1947 päättyi avioliiton turvalliseen satamaan. Lapsia parille ei kuitenkaan suotu, tuskin oli kyse aivan iällisestäkään ongelmasta Toini oli silloin 42-vuotias ja Niilo 46-vuotias.

 

Yhdessä he asuivat ns. pikkutuvassa ja alkoivat määrätietoisesti asua omaa kotiaan ja alkoivat rakentaa omaa tilaa n. 200 m päähän Niilon kotitilasta. Ensin rakennettiin karjarakennus ja tallit. Siellä hoidettiin lehmiä ja Taru-hevosta  Toinin määrätietoisella tavalla. Hän kun oli koulutettu Karjakko ja hoitanut ammattiaan "Fyrrykyröössä" vuosia.

 

Mutta mitä tarkoitti eksynyt tyttö? Tarina sai alkunsa siitä kun he nuorena parina olivat juuri asettuneet paikkakunnalle ja Toini oli tullut postin hakuun  Luovankylään se kun piti hakea Luovankylän kaupasta Levasesta. Mutta samalla hänellä oli asiaa Hakolan mäelle ja kävi sitten sielläkin samalla reissulla. Oli talvi ja ilta jo tuli niinpä Toini lähti Kotiinsa Alankoon Rönnlundin päähän. Mukaansa hän sai talosta lämpimäisleivän, talossa kun oli leivottu, ja siihen aikaan oli tapana antaa naapureille "lämpymääsleipä" ,kun leivottiin.

Lähtiessään Toini ilmoitti, että hän lähtee oijeti reen raittia kohti Suutarin päätä, jolla nimellä Rönnlundinpää myöskin tunnetaan. Rekiraitti meni Hakavainion yli Pajunevan yläpuolelle ja samalla siitä haarautui entisen Kunnan metsän kohdalla talvirekiraitti Kankalon nevan tielle.

Seurakseen Toini sai Paro:n, joka oli viisas koira, eikä jättänyt seuralaistaan  missään tilanteessa. Monta kertomusta on Paron metsästys taidoista, jotka ovat aivan oma lukunsa.

Talo jäi taakse Toinilta ja sieltä ei kukaan osannut aavista tapahtumien kulkua.

Kuitenkin myöhään illalla, tuli Toinin mies Niilo kyselemään missä vaimo viipyy. Hän oli olettanut ,että Toini olisi joutunut jonkun karjaa auttamaan, karjakko kun oli, eikä ollut huolestunut, kuin vasta jo yön lähestyessä, mikä voisi olla syynä poissaoloon. Niilo oli jopa hankkinut Sisarensa Saiman lypsämään omat lehmät, kun vaimoa ei kuulunut .Ja kun ei askareiden teon jälkeenkään vieläkään kuulunut vaimoa kotiin lähti Luovankylään tiedustelemaan.

Talossa tietenkin olivat ihmeissään, miksi tällainen vierailuaika. Kun selvisi, että Toini ei ollut tullut kotiin heräsi epäilys ja kun talon emäntä Aino, joka oli Niilon sisar kertoi , että Toini oli luvannut mennä oikotietä metsän halki, niin Niilo totesi heti ” sitte se on mettäs” hän ilmeisesti tiesi nuorikkonsa suunnistus kyvyt. Ihmekö tuo,ei Fyrrykyrössa ole niin laajoja saloja.

Ei muuta kuin, etsintä partio pystyyn ja metsään etsimään. Onni oli, että löytyi toimiva taskulamppu ja myrskylyhtykin, oli vielä tuulinen sääkin, mutta silloin Luovankylänmetsät olivat vielä korkeita ja tuuli suhisi paremmin puiden latvoissa.

Etsijöiden onni oli, että oli satanut muutama senttimetri uutta lunta, vaikka oli pimeä jälkien seuraaminen ei ollut siten vaikeaa, kun oli vain yhdet  yksipohjaisten pieksujen jäljet, Toinin, lumessa. Etsijöiltäkään ei pimeässä liikkuminen ollut silloin ollut mikään ongelma olihan mukana sodan käyneitä miehiä osa ja kaikki metsästäjiä Viljo, Niilo, Usko, Ilmari, joka tämän tarinan muisteli.

Jäljet etenivät alussa aivan oikeaan suuntaan Hakavainiossa ja seurasivat melko liukasta reen jalaksen raittia, mutta sitten oli tapahtunut valintavirhe suunnassa. Toini oli valinnut Kunnan metsän läpi kulkeneen reitin. Ei siinä mitään, siitä olisi osannut perille, mutta piti vain osata kääntyä Kankalon tiellä oikealle. Ja niin Toini oli tehnytkin, mutta mitä kummaan, hän oli kulkenut edes takaisin sitä tietä ja aivan näkö etäisyydelle matkan varrella olevaan Viitalan taloa, jonka ohi täytyy kulkea, kun menee Alankoon. Hän oli tehnyt kuin jänis, mukkaperän, monta liikettä edes takaisin, vaan aina palannut takaisin . Mutta kuten eksyneelle käy, hän ei ollut tunnistanut taloa ,kun tuli eri suunnasta talolle, eikä silloin sitten antanut itsetunto periksi mennä tarpeeksi lähelle tai jopa kysymään talosta,” missä olen”. Ilmeisesti valon kajoa oli vielä sen verran, että hän näki kuitenkin talon.

Loppuratkaisu oli, että hän lähti tasan päinvastaiseen suuntaan, asumattomaan korpeen. Myöhemmin Toini oli kertonut, ettei hän tuntenut taloa, vaan luuli olevansa jossain muualla, Kitriikussa. Uskollinen koira oli uikuttunat ja ulissut , olisi halunnut mennä kotiin eli juuri sinne taloa kohti, mutta ei, senkin täytyi seurata emäntäänsä.

 Onni oli, että leipä oli mukana se tekikin nyt kauppansa, kun kylmää alkoi olla ja pelko alkoi hiipiä mieleen.

Matka jatkui Kankalon nevan suuntaan ja kääntyi vielä sieltä Ison nevan suuntaan, jolloin olisi ollut mahdollista  kävellä Luovankylän ohi, jopa Äystölle saakka törmäämättä teihin. Tilanne taas eksyneelle tyypillinen ympyrän tekeminen tosin erittäin laajan

 

Tyttö oli kuitenkin pysähtynyt kuusen juurelle, jonka oksat ulottuivat maahan saakka ja päättänyt jäädä siihen, kunnes aamu valkenisi. Mutta kuinka olisi mahtanut käydä, jos uni olis voittanut olisiko paleltuminen ollut mahdollista?

 

Etsijät olivat kuitenkin varmoja asiastaan jäljet olivat yksiselitteiset, ja nuorempien tehtäväksi oli annettu huutaa aika ajoin eksyneen nimeä, mutta tuloksetta mitään vastausta ei kuulunut. Tuuli ja luminen metsä imi äänen tehokkaasti  ja vaikka etsijät olivat jo lähellä ei hän vastannut sittenkään. Oliko niin, että mielikuvitus teki pelon kanssa tepposen, ja miesääniä kuullessaan ei vastannut, ennen kuin tunnisti oman miehen äänet.

 

Kuitenkin onnellista oli että tyttö ilmestyi, kuin tyhjästä kuusen alta etsijäin eteen. Ilmeisesti kaikki oli kunnossa ja hän olikin todennut, että ei ollut hätää olihan hänellä leipääkin. Opetus oli ilmeinen koska Toini ei myöhemminkään uskaltautunut metsään vaan marjastaessaankin pysyi näköetäisyydellä kodistaan ellei olut henkilöä, joka osasi suunnistaa mukana., hän "hörvähti" heti kuulemma jos meni metsään.

 

Nyt Toini on ikiunen levossa kasvattipoikansa Jussin vieressä ja saavutti kunnioitetun 97.5 vuoden iän ja oli kuollessaan Karijoen vanhin asukas sillä hetkellä.

 

Kirjasi Ahti hietikko

 

PS. toini oli tyttönen Kun Fyrrykyrössä alettiin ajaa Ryssää pois ja silminnäkijä tammisunnuntain tapahtumalle 26.1.1918 ,jolloin vapaussota alkoi, mutta siitä toiste