(Käsiteltäessämme koko ihmiskuntaa, ymmärrämme vanhemmista, lapsista ja nuorista sen, että uskonnon fitrat (synnynnäisyys) on Allahin lahja koko ihmiskunnalle. Jos silmäilemme historiaa, Adem Alejhisselam on ensimmäinen ihminen ja samalla ensimmäinen profeetta. Hänen pojalleen Shit Alejhisselamille, Nuh Alejhisselamille, Ibrahim Alejhisselamille, Musa Alejhisselamille, Isa Alejhisselamille ja Ylh. Muhammed Alejhisselatu Vesselamille profeettius on annnettu jo lapsena.
Tämän takia me otimme aiheeksemme lapset. Jokainen äiti ja isä on velvollinen opettamaan ja iskostamaan uskontoa. Cenabi Allah auttakoon meitä armollaan.)
Näin aluksi ilmoitamme, että tutkiessamme tätä aihetta, emme tee psykologisia analyysejä siitä mikä on tunne ja uskonnollinen tunne, vaan menemme suoraan aiheeseen uskonnollisten tunteiden olemassaolo lapsessa ja nuoressa.
"Uskonnollinen tunne on juurtensa ja lähteidensä kannalta ihmisluonnosta riippuvainen syvä into ja tunne." Tämän johdosta, on hyvin luonnollista, että tätä tunnetta on ihmislapsella ja nuorella. On psykologinen totuus, että lapsella ja nuorella on itsestään tullutta uskonnollista tunnetta ja lasta voidaan pitää perinnöllisyyden kannalta uskonnollisena.
Viimeaikaiset uskonnon psykologiaan liittyvät tutkimukset ovat todistaneet, etteivät lapsi ja nuori ole henkisesti vieraita uskonnolle, vaan päinvastoin heillä on heille itselleen ominaista uskonnollista uskomusta. Samalla tavalla myöskin kasvatukseen liittyvät kokemukset ovat osoittaneet, että lapsella ja nuorella on suurta uskonnollista valmiutta.
Käsittelemme lapsen ja nuoren uskonnollisia ja uskoon liittyviä tunteita eri näkökulmista. Esittelemme ensin maassamme tehtyjen tutkimusten tuloksia ja sitten käsittelemme länsimaiden psykologien näkemyksiä. Lisäksi, ottaen huomioon mitä Koraanissa ja Hadiseissa on sanottu tästä tunteesta, tutkimme myös Islamin oppineiden ja filosofien näkemystä tästä aiheesta.
1. Maassamme Tehtyjen Tutkimusten Mukaan
Kuten tiedetään, Uskonnollinen Kasvatus ja Uskontopsykologia ovat maassamme äskettäin perustettuja tieteenaloja. Tämä tilanne vaikuttaa myös mainitsemiemme tieteenalojen tutkimuksiin, koska voimme sanoa, että psykologisia tutkimuksia, jotka käsittelevät lapsen ja nuoren uskonnollista kehitystä, on olemattoman vähän. Mutta tässä on kuitenkin paikallaan mainita Dosentti Tri Yavuz Kerimin tutkimuksesta tästä aiheesta ja sen, että mainitsemamme näkemykset perustuvat tähän lähteeseen.
Yavuz on päässyt eri ala-asteissa 7-12 vuotiaille järjestämiensä kyselykaavakkeiden vastauksista seuraavanlaisiin tuloksiin: "Lapsen kohtaaminen uskoa Allahiin tapahtuu hyvin varhaisessa iässä. Se, että lapsi kohtaa uskonnollisia uskomuksia, antaa lapselle hyvin tunneperäistä rikkautta. Tämän voi ymmärtää erityisesti kiinnostuksesta, jota hän osoittaa oppiakseen Allahia ja uskontoon liittyviä asioita." Tehtyjen kyselyjen tuloksista on selvinnyt, että lapsi tuntee elävää mielenkiintoa uskontoa kohtaan. Uteliaana hän haluaa ensi alkuun oppia ja ymmärtää Allahia. Hän tuntee jo varhaisesta ikävuodestaan lähtien halua dua ja namaz rukouksen kaltaisiin uskonnon sovelluksiin. Yrittäessään toisaalta kokeilla näitä sovelluksia, hän tuntee loputonta halua oppia.
Samassa tutkimuksessa on myös selvinnyt, että lapset ovat olleet eniten kiinnostuneita Allahista ja koko ala-asteen aikana he ajattelevat ja yrittävät ymmärtää Hänta järkensä ja henkisen voimavarojensa raameissa. Ensisijaisesti he ovat kiinnostuneita Allahin persoonasta, verbeistä, luomisesta ja luomakunnasta. Vaikka Yavuzin mukaan lapsilla on vaikeuksia käsittää Häntä järjellä, lopputuloksena he kuitenkin päätyvät Islam tieteen ajettelijoiden omaksumaan Vacibul Vucud Allahiin, eli "Välttämättömään Olemassaolevaan". Siihen, että lapsilla ja nuorilla on tällaisia uskomuksia, vaikuttaa monta tekijää. Nämä ovat ihmisluonne, helposti uskominen, uskonnollinen valmius ja sopeutuvuus. Ilmoittaen palaavamme jokaiseen kohtaan vielä uudestaan teemme yhteenvedon Yavuzin tähän aiheeseen liittyvistä muista näkemyksistä:
Lapset ja nuoret heijastavat jo nuorena ulospäin kiinnostustaan, taipumustaan, etsintöjään ja kaipaustaan uskoa Allahiin. Uskoessaan Allahiin, he uskovat vastaanpanematta, epäilemättä ja tutkimatta syitä. Tulee kuitenkin ilmoittaa, että lapsen uskonnollisesta ominaisuudesta yksi on se, ettei hänen uskonnollinen kehityksensä ole kokonaan muotoutunutta eikä ole saavuttanut tiettyjä periaatteita. Silti ei tule jättää huomioimatta sen, että lapsen usko on luonnollista.
2. Länsimaisten Psykologien Mukaan
Lännessä tehdyissä tutkimuksissa on mahdollista huomata Rousseaun näkemyksen "lapsi vierastaa uskontoa, on väärin opettaa hänelle uskonnollisia tietoja, lapselle tulee mainita uskonnosta vasta 12-13 ikävuoden jälkeen, silloin kun lapsi ja nuori haluaa", vaikutuksia. Niinpä vuosien ajan lasten ja nuorten psykologiaan liittyvissä tutkimuksissa uskontoa ei ole joko mainittu ollenkaan tai sitten siitä on mainittu hyvin vähän. Mutta viime aikoina jotkut länsimaiset psykologit ovat tekemiensä puolueettomien ja ennakkoluulottomien tutkimustensa tuloksena tulleet yksimielisiksi siinä, että uskonto puhuu lapsen ja nuoren sieluun ja se on sopivaa hänen psykologiseen rakenteeseensa.
C.G. Jung uskoo, että ihmisessä on luonnollista uskonnollista liikettä ja sanoo "Ihmisen sielunterveys ja päättäväisyys on riippuvainen niin vaistojen kuin myöskin uskonnollisten toimintojen (luonnollinen uskonnollinen toiminta) ilmaisemisesta sopivalla tavalla".
Remplein puolestaan on vakuuttunut, että lapsen ja nuoren sieluun on asetettu uskonnollista taipuvaisuutta ja tunnetta ja jokainen lapsi on valmiina uskomaan Allahiin. Lisäksi hän sanoo: "Kaikista suurin ja kaiken haluamallaan tavalla hallitseva Allah ajatus on täysin sopiva lapsen ja nuoren sielulliseen ja henkiseen kehitykseen", ja vielä selvemmin painottaen tätä näkemystään seuraavilla lauseilla: "Epäilyksettä ihmissielussa ja minässä on uskonnollisen uskon siemeniä. Niin kuin ihmiskunnalla oli jo primitiivisillä tasoilla uskonnollisia tasavvur ja tunteita, niistä ajoista tähän päivään saakka lapsen ja nuoren sielullinen ja henkinen kehitys on jatkoa sukupolvilta sukupolville periytyneelle kehitykselle.
Gemelli taas näkee lapsen ja nuoren uskonnollista tunnetta vaistomaisena taipuvaisuutena ja hän uskoo, että jopa alle neljä vuotiaille nuoremmilla on oppimisen ja matkimisen ulkopuolella luonnollinen asenne. Hän sanoo: "Vaikka kunnioittaminen ja pään laskeminen alas selitetään ympäristön vaikutuksilla, tämä on vaistomaisen taipuvaisuuden tulosta."
Toisaalta myös A. Vergote uskoo siihen, että lapsella ja nuorella on suuri uskonnollinen valmius. Länsimaisten psykologien nimeämiä käsitteitä, kuten "luonnollinen uskonnollinen toiminta; uskonnollinen taipumus ja tunne; uskonnollisten uskomusten siemenet; vaistomainen taipumus; uskonnollinen valmius", voidaan Islaminuskossa selittää synnynnäisellä periaatteella.
Muiden samaa mieltä olevien länsimaisten psykologien yhteisen näkemyksen mukaan, lapsen ja nuoren uskonnollisessa uskomuksessa tärkeää roolia pelaa sisäinen, luonnollinen, vaistomainen ja tunteellinen taipumus sitoutua. Samalla kun he sanovat, että uskonnollinen tunne on vaistomaista taipuvaisuutta, he hyväksyvät uskonnollisen kyvyn olemassaoloon yksilöllisessä elämässä.
3. Koraanin ja Hadisien Mukaan
Uskonnollisesta tunteesta on mainittu Koraanissa ja Hadiseissa seuraavalla tavalla:
Koraanissa sanotaan: "Käännä kasvosi kohti oikeaa uskontoa, Islamia, joka on sopiva ihmisten luonnolle". Tällä viitataan siihen, että ihminen on luotu kyvyllä hyväksyä uskonto. Koraanissa mainitaan vielä miten Ylh. Ibrahim, joka sisältään tulleen voiman vallassa yritti etsiä jumallista voimaa, totuutta, löysi mietteiden ja tuomitsemisten jälkeen ainoan olemassaolevan, Allahin, joka on taivaiden ja maan luoja ja niitä vallassaan pitäjä. Se ei ole mikään muu kuin synnynnäinen uskonnollinen tunne, joka johdatti Ylh. Ibrahimia tähän, koska "Allah on suonut ihmisluonnolle kyvyn tutkia itseään ja tehdä ibadat." Eräässä toisessa ajetissa huomio kiinnitetään tähän asiaan ja sanotaan: "Rabbisi on jatkanut ihmislapsen jälkeläisistä ihmissuvun, ja sanonut heille: 'Enkö Minä ole teidän Rabbinne?' ja pitänyt heitä itseään todistajina tälle. Ja he sanoivat: 'Kyllä, olemme todistajia."
Elmalili Hamdi Yazir sanoo ensimmäisen mainitsemamme ajetin (30:40) tefsirissä, tulkinnassa: "Ihmisen, ihmissielun ja järjen alkuperä, luonto, on Hakkin tuntemista ja Hakkin palvelemista varten. Sanoessaan: "Hän on asettanut jokaisen yksilön sieluun Hak tunteen ja voiman tietää Allhia", hän haluaa sanoa, että ihmissielulle luonteenomaista on Allahin tunteminen ja Häneen sitoutuen Hänelle antautuminen. Yazirin mukaan sielu on annettu ihmiselle, että hän kuulisi Allahia, seuraisi Häntä, tuntisi sekä itsensä että Allahin, tottelisi Häntä. Lisäksi Yazir lisää, että tämän tunteen vaikutuksesta jopa raivokkaimmat uskottomatkin syvällä sisimmässään tuntevat turvautuvansa Luojaan.
Tässä kohtaa meidän tulee mainita myös Ylh. Profeetan ihmisluontoa käsitteleviä hadiseja. Jos otamme käsittelyyn näiden hadisien yhteistä merkitystä, pääsemme seuraaviin lauseisiin: "Jokainen äiti synnyttää lapsen synnynnäisellä luonteella. Hänen tämä tilansa jatkuu hänen puheikäänsä saakka. Sitten hänen vanhempansa tekevät hänestä kristityn, juutalaisen, tulenpalvojan tai mushrikin (monijumalaisen). Jos vanhemmat ovat muslimeja, myös lapsesta tulee muslimi." Samalla nämä lauseet tuovat avoimesti esiin uskon muodostumiseen vaikuttavia sisäisiä sekä ulkoisia (perinnöllisiä sekä ympäristö) tekijöitä. Hadiseissa mainittu sana "fitrat", on selitetty sanakirjoissa "Allahin luominen luomakuntansa sellaisessa olotilassa, että he tietävät ja käsittävät itsensä". Mutta tärkeintä tässä on se, että ihmisten usko Allahiin ei ole biologista (synnynnäistä). Jos näin olisi, silloin yksikään ateisti (uskoton) ei olisi uskoton.
Lopputuloksena, fitrat siis tarkoittaa sitä, että ihminen on synnynnäisesti kykenevä uskomaan Allahiin ja luonnollisesti sopiva vastaanottamaan uskonnollista uskomusta, koska samalla lailla kuin lapsi ja nuori ovat vastaanottavaisia niin hyvää kuin pahaakin, heidän luontonsa on myöskin kykenevä uskomaan oikeaan ja väärään. Lapsi ja nuori läpikäyvät sielullaan älyllisiä ja henkisiä muutoksia. Nämä muutokset voivat tapahtua niin hyvästä pahaan kuin myöskin pahasta hyvään. Tässä juuri tuleekin kysymykseen ympäristön positiiviset tai negatiiviset vaikutukset lapseen ja nuoreen. Sanoohan Ylh. Profeetta kaikissa fitratiin liittyvissä hadiseissaan "...sitten vanhemmat tekevät hänestä joko kristityn, juutalaisen, tulenpalvojan tai mushrikin; jos vanhemmat ovat muslimeja, myös lapsesta tulee muslimi". Näin hän painottaa, että tärkein tekijä lapselle on hänen lähipiirinsä, joka muodostuu hänen vanhemmistaan.
Kuten näemme, lapsi ja nuori eivät ole vieraita uskonnolle. Päinvastoin heillä on sisäistä taipumusta uskontoon. Lapsi ja nuori ovat valmiita uskomaan. Koska lapsi on todellisuudessa valmis uskomaan miettimättä, hän uskoo vilpittömin mielin mitä hänelle sanotaan. Tämä ei tarkoita vain suullista hyväksymistä ja uskomista, vaan myöskin sielulla hyväksymistä ja uskomista. Tämä onkin luonnollisinta, koska uskomalla lapsi tuntee itseään voimakkaaksi ja läheiseksi Allahiin. Sitä mukaa, kun hänessä herää tätä tunnetta, hänen läheisyytensä Allahiin lisääntyy. Näin ollen elämä tuntuu lapsesta ja nuoresta hyvältä, miellyttävältä ja elämisen arvoiselta; sen mukaan lapsen halu elämään kasvaa.
Lapsella, joka on tässä tilassa, ei ole taipumusta tutkia uskonsa syitä, koska hän ei kykene tekemään uskoonsa liittyviä tutkimuksia, hän ei voi tietoisesti ymmärtää ja esittää näkemystään. Jos tällaisella hetkellä lapsi kyselee, hän kyselee, koska hän tulee uskomaan vastauksiin. Näin ollen lapsi, joka on vilpittömästi valmiina uskomaan, yrittää astua uskon maailmaan kysellen kokeilevia kysymyksiä. Koska lapsi on näin valmis uskomaan, hän jää hyvin herkästi hänelle opetettujen ja kuulemiensa uskoon liittyvien asioiden vaikutuksen alaiseksi ja uskoo niihin vastaan väittämättä.
4. Islamin Tietäjien ja Filosofien Mukaan
Islamin tietäjät ja filosofit ajattelevat yleensä aikaisemmin mainitsemiemme ajetien ja hadisien suuntaisesti. Asettaessamme nämä filosofit kronologiseen järjestykseen, ensimmäisenä on Ibn Miskeveyh (k. 421/1030). Hänen näkemyksensä mukaan lapsen ja nuoren sielu on verrattain puhdas, muovailematon ja vielä muotoutumaton, sen takia hänellä on henkinen rakenne, joka hyväksyy kaikkia oivalluksia. Ibn Sîna (k.428/1036) sen sijaan on sitä mieltä, että lapsi ja nuori syntyvät monikykyisinä, mutta näitä kykyjä tulee kehittää, koska heidän sielunsa on valmis ja sopiva vastaanottamaan mitä sille annetaan. Toisin sanoen, hän puolustaa sitä, että lapsi ja nuori ovat sopivia ja kyvykkäitä ymmärtämään ja vastaanottamaan uskonnollisia periaatteita.
Tässä aiheessa Ibn Hazm (k.456/104) hyväksyy el Fasl nimisen teoksensa johdannossa "Evâlial akl"iksi kutsumallaan ensimmäisellä periaatetta ilmaisevalla käsitteellä, sen että lapsen ja nuoren uskonnollinen tunne ja ajatus ovat fitri (synnynnäisiä).
Gazâlillakin (k.505/111) on tärkeitä näkemyksiä, jotka liittyvät lapsen ja nuoren sieluun ja sydämeen. Ottaen perustaksi fitrat hadisin, hän on määritellyt lapsen sydäntä "putipuhtaaksi, typötyhjäksi, viattomaksi, kykeneväksi vastaanottamaan kaiken ja taipuvaiseksi tekemään kaikkea mihin häntä johdatetaan". Tämän lisäksi Gazâli uskoo sielun olevan luotu kykeneväksi hyväksymään tosiasioita ja että sillä on voima löytää ja käsittää Allahia.
Mitä tulee Ibn Tufeyliin (k.581/1185), tämä filosofi on halunnut romaaninmuotoisessa teoksessaan "Hayy b. Yekzan" kertoa, että lapsi ja nuori ovat uskonnollisen uskonsa kannalta lahjakkaita ja että "vaikka sharia ei olisikaan tullut, ihminen pystyy järjellään löytämään totuuden ja sukeltamaan jumalallisiin salaisuuksiin."
(Lopputuloksena voidaan nähdä, että erilaiset lähteet ovat yhtä mieltä lapsen ja nuoren uskontunteesta. Tämän tilanteen edessä vanhempien väistämätön tehtävä ei ole ainoastaan tarvittavan uskonnollisen kasvatuksen antaminen lapselle ja nuorelle, vaan tämän tehtävän laiminlyöminen on jättämistä lasta ja nuorta paitsi hänen oikeudestaan, joka on yhtä välttämätöntä kuin ilma ja vesi. Tämän rangaistuksesta ei kärsi ainoastaan vanhemmat vaan koko yhteisö yhdessä. Ja näinhän tänään tapahtuukin.)
