Siis Tuukka Matti Johannes Temonen, joo. Tuukka syntyi maalaistalon ainoana lapsena 20. huhtikuuta 1975. Tuukan ollessa kuusivuotias perhe muutti Heinolaan. Hän on vannoutunut Kokoomuslainen. Nuoruus kulki omalla painollaan, mutta mitään huumeita Tuukka ei käyttänyt. Kunnes sitten eräänä päivänä koulun ruokalassa Toni tuli kysymään, että miten ois jos tulisit soittamaan bassoa meidän bändiin ja Tuukka että perskele tottakai ja loppu on historiaa. Tuukka on sittemmin ansioitunut ohjaamalla Apulannan kaikki mestarielliset videot ja ainakin Tehosekoittimen, Lehtivihreitten ja Klamydian videoita Soittaa bassoo vaihtelevalla menestyksellä bändissä ja järkeilee.
"Mä olen jollakin kummalla tavalla kiinnostunut ihmisten heikkouksista johtuvaan tarpeeseen ja jos joku käyttää sen omaksi hyödykseen niin se vaikuttaa musta todella mielenkiintoiselta. Kaikki manipulointi ja aivopesu on osa hyväksikäyttöä ja se on todella mielenkiintoista, kuten uskonlahkot ja jotkut sarjamurhaajat"
"Simpsonit on ehkä parasta viihdettä mitä televisiosta tulee X-filesin jälkeen. Mä oon kiinnostunut kopioimaan Simpsoneiden jaksoja, jos jollain niitä on. Mulla on tällä hetkellä, joku kaksitoista kasettia täynnä, mutta multa puuttuu todella monta jaksoa. Ois vaan kiva saada ne kaikki"
"Mä en ole ollut todellakaan Heinolan katujen kingi, siellä oli paljon kovempiakin tyyppejä ja mä olin sieltä nössöimmästä päästä. Myöskään mä en oo kuulunut minkäänlaiseen katujengiin Heinolassa, eikä siellä edes ole sellaisia. On mulla monia hurjia muistoja nuoruudesta ja ehkä mä niitä voisin jakaa jonkun kanssa joskus. Mutta Heinola ei ole Bronx, eikä siellä ole jengejä"(sivuillani on ollut väärää tietoa Tuukan nuoruudesta. Kiitos Tuukalle korjauksesta.)
"Alkoholi on yhteiskunnan pahin sairaus"
"Toi arpi mun vasemmassa poskessa on noin neljän vuoden takaa. Mä olin illan vietossa paikallisessa ravitsemusliikkeessä ja siellä oli ryhmä vihaisia nuoria. Nämä nuoret eivät olleet ilahtuneita mun ulkonäköön ja mä muka istuin niiden paikalla. Mä ja mun hyvä ystäväni Sami Yli-Pihlaja (joka oli mun kanssa tuona iltana) lähdettiin sitten pois, että ei tulisi mitään suurempaa konfliktia. Noi pojat sitten seuras meitä ulos ja kävivät haastamaan riitaa. Tilanne kulminoitui käsirysyyn ja mä sain muistaakseni potkun tohon vasempaan poskeen ja siitä tuli vähän verta. Hetken kuluuttua poliisit tuli paikalle ja käski kaikkia lähtemään kotiin. Mä sain tollasen arven siitä muistoksi"
" Mua vituttaa kun mua luullaan narkkariksi vaikka mä en sitä ole. Minä olen hyvin kannabismyönteinen ihminen tai mä en pidä sitä totaalisena pahana ja ehkä siksi joku voi luulla mua narkkariksi. Myös Suosikissa oli se juttu joskus kauan aikaa sitten missä annettiin ymmärtää, että mulla olisi ollut jonkun muotoinen huumeongelma. Mä voi kertoa, että se juttu oli osa suurta illuusiota"
"Mä innostuin tekemään videoita, sillon kun sain ensimmäisen skeittileffan, joka oli Powell Peraltan Animal Chin. Sen jälkeen me lainattiin kavereiden isien videokameroita ja alettiin kuvaamaan omaa skeittausta. Niitä pätkiä on itseasiassa aika hauska katsella näin kahdeksan vuoden jälkeen. Mutta se mistä mä sain ensimmäistä kertaa idean elokuvien tekemiseen oli MacGyver, Street Hawk ja Galagtica teevee sarjat. Niitä katsellessa mä tuumasin, että tota mäkin haluan tehdä sitten kun mä oon iso"
" Mitä merkitystä sillä on mihin vaatteisiin pukeutuu. Musta kaikki vaate-aatteet on tosi peestä. Ihmisten pitäisi enemmän olla ylpeitä siitä mitä ne oikeasti ovat eikä yrittää rakentaa minäkuvaansa minkään lehden, elokuvien tai julkisuuden ihmisten mukaan. Varsinkaan jos joku käskee toista laittamaan tietyntyyppiset vaatteet ja pakottaa toisen olemaan jotain sellaista mitä ei ole niin se on minusta todella idioottia. Tai jotain..."
"Mä oon ollu nuoruudessani kerran putkassa ja se riitti mulle. Ei oo ihmisen paikka se. Tosin se oli ihan oikein mulle, että jouduin sinne. Mä tein tyhmästi ja katson itseäni peilistä ja olen todella pahoillani. En mä oo mikään paha ollut nuorena. Ihmiset on saanut ihan väärän käsityksen siitä meiningistä. Mä oon oikeesti viettänyt kohtalaisen tyypillisen teini-iän. Monesti mua ne jotkut töppäilyt kaduttaa, mutta onhan niistä jutuista oppinut tosi paljon ja nyt tietää mikä todella on tavoittelemisen arvoista. Ole kiltisti!"
"Mä haluaisin vastata tähän kysymykseen Matti Temosesta, jotta se nimi jäisi elämään joidenkin mielissä edes vähän aikaa. Matti Temonen oli isäni ja paras isä olikin. Hän kuoli keuhkosyöpään viime vuoden tammikuussa.(-97) Isäni oli yksi hienoimmista ihmisistä joita olen tuntenut ja siksi halusin omistaa edellisen levyn isäni muistolle, sillä hän ei päässyt näkemään poikansa menestystä. Kiitos isälleni kaikesta."
"Mä luen aika paljon sarjakuvia. Mä oon enemmän innostunut näistä perinteisistä, kuten Tintistä. Se onkin ehkä paras lukemani lehtisarja. Mulla on ne kaikki numerot. Nää nykyajan tuhonjälkeen-sarjikset ei oikein iske, mut se taide mikä niissä on, on todella hienoa. Tintti on silti paraas( olen samaa mieltä) ja täytyy myöntää, että Crow oli myöskin hyvä."
"Mulla oli joskus sellainen visio, että olis kiva kerätä faneilta sellaisia pieniä tarrakuvia ja levyn kannet olisivat sitten aivan niitten peitossa. Sitten sinne joukkoon olisi piilotettu meidän kuvat ja samalla kun sitä levyä kuuntelee olisi hauska etsiä itseään niistä kansista. Toisaalta mulle tuli realiteetit vastaan ja totesin, että niitä kuvia pitäisi olla satoja ja musta jotenkin tuntuu, ettei niitä oikein saisi hommattua."
" En ole juutalainen. Daavidin tähti on mulla kaulassani siksi, että se muistuttaisi minua joka päivä siitä, että on olemassa jokin korkeampi totuus. Minä en tykkää kantaa ristiä kaulassani, niin siksi tämä toinen uskonnollinen symboli on minun valintani. Ihmisen on pakko turvautua joskus uskon tuomaan lohtuun, niin myös minun."

Takaisin