Uusi jännittävä seikkailukirja!
Tapahtuipa kerran, että posthumaanit tutkimusmatkailijat PH1
ja PH2 löysivät sademetsän ytimestä Tarzanin, joka ei ollut koskaan
nähnyt sivistystä ja palvoi pakanallista apinajumalaa kuin rasavilli
neandertali.
PH1: Olemme
tulleet tänne antamaan sinulle mahdollisuuden kuolemattomuuteen ja
superälykkyyteen.
TARZAN:
Kreegah! Tarzan bundolo!
PH2: Hän
ei ymmärrä kieltämme, apinat ovat kasvattaneet hänet. Meidän täytyy opettaa
hänelle hieman kieltä.
PH1: Lienee
toki kannatettavaa.
[Viuh! PH1 lataa langattomasti Tarzanin
keskushermostoon kielipaketin.]
TARZAN:
Vaara! Tarzan tappaa!
PH1: Hän
ei osoita kovin rakentavaa asennetta.
PH2: Annetaan
hänelle sellaista.
[Vouh! PH2 lataa langattomasti Tarzanin
primaattiaivoihin rakentavaa asennetta.]
TARZAN:
Keitä te ootte te nuoret poijat kun emmä tunne teitä?
PH1:
Tulimme tänne antamaan sinulle mahdollisuuden kuolemattomuuteen ja
superälykkyyteen, kuten kaikille maailman kaksijalkaisille.
TARZAN:
Minä elää viidakko! Minä palvoo apinajumala! Minä elää viidakon laki! Minä
kuolla kun olla kuoleman aika, minä olla apina!
PH1:
Hän ei laisinkaan ymmärrä tarjoamiemme vaihtoehtoisten olemassaolon muotojen
komprehensiivisuutta.
PH2: Joo
ei. Meidän täytynee impata lisää älyä tähän ali-ihmiseen.
[Ziuh! Tarzanista tehdään älyn keskimittainen.]
TARZAN: Minä
Tarzan, posthumaanein kuningas! Eikun terve vaan, toverit.
PH1:
Näyttää jo hieman Bayesimmalta.
PH2:
Kuin tekoäly ikään.
TARZAN: Te
rikoitte äsken prime direktiiviä. Teidän olisi antanut pitää - eikun antaa minun
päättää omista asioistani eikä puuttua kehitykseni kulkuun.
PH1:
Totta. Antaessamme sinulle lisää älyä tehdä päätöksiä omasta itsestäsi teimme
sinusta jonkun muun kuin oman itsesi.
PH2:
Olemmepas nokkelia. Ei tämä upliftaus niin selvä nakki ollutkaan.
TARZAN: Tässä
on paha moraalinen dilemma. Jos haluamme tehdä esimerkiksi eläimestä
postanimaalin henkilön, niin miten voimme kysyä eläimeltä haluaako hän olla
postanimaali ilman että muokkaamme häntä kysyessämme postanimaaliksi? Ihmiset
voi taivutella ottamaan posthumaanius vastaan huolellisella
propagandalehtisellä, mutta kyllä joku siili on eri juttu, kun se ei osaa lukea
lainkaan.
PH2:
Meidän täytynee jättää kaikki eläimet ja Tarzanit sellaisiksi kuin ovat.
PH1:
Mutta emme voi hylätä heitä, heillä on yhtäläinen oikeus valita kuoleman ja
kuolemattomuuden välillä. Hehän kuolevat muuten surkeina pois tietämättä
paremmasta. Mutta emme voi myöskään muuttaa heitä kysyäksemme haluavatko he
muuttua. Vai pitäisikö tässä tehdä niinkuin Shogun Assassinissa: laittaa valittavaksi
pallo ja miekka, ja katsoa osaako lapsi kontata oikean vaihtoehdon luo?
PH2:
Varastit minun repliikkini.
PH1:
Sori, se johtuu vain tästä neurolinkistä aivojemme välillä.
PH2:
Tiedän sen, ääliö. Se oli vain vitsi.
PH1:
Tiedän että se oli vain vitsi, ääliö.
PH2:
Sanoit sori ihan turhaan. Mehän käytämme Crockerin sääntöjä
informaationvälityksessämme.
PH1:
Sori. Tätä ei tapahdu toiste. Opin läksyni.
PH2:
Tiedän senkin. Tuhlaat meidän kaikkien aikaa laukomalla itsestäänselvyyksiä. Ja
turha alkaa väittelemään ajantuhlauksesta, meillä ON ikuisesti aikaa väitellä
mistä vain ja meillä ON jo aika palata alkuperäiseen aiheeseen tämän turhan
lätinän sijaan.
PH1:
Tarzan, onko sinulla newbienä ehdotuksia, joista emme kenties ole posthumaanien
keskustelupalstoilla jo keskustelleet tuhansia kertoja ja ruoskineet kuollutta
hevosta, niinkuin entisissä Ameriikan maissa oli leikkisästi tapana asia
ilmaista?
TARZAN: Identiteetti
ei ole mikään pysyvä käsite, kuten te aivoistanne kiinni olevat Siamilaiset
tiedätte. Kun annoitte minulle kielen, muutitte jo identiteettini täysin, eikä
se todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun identiteettini muuttui. Kun kasvoin
lapsena apinalaumassa, huomasin pian pystyväni tekemään paljon enemmän asioita
kuin muut simpanssit ja sosiaalinen identiteettini oli sillä passé. Minusta
tuli yksinäinen nero, ajatuksiani pidettiin gorillojenkin keskuudessa
utopistisina fantasioina. Naarassimpanssit välttelivät minua. Sitten sain
ajatuksen trans-apinaismista, joka kohottaisi apinallisuuden uudelle tasolle.
Liikkuisimme kokonaan kahdella jalalla, käyttäisimme työkaluja metsästääksemme
suuria eläimiä, pukeutuisimme niiden nahkoihin, asuisimme luolissa tulen
antamassa suojassa! Voisimme jopa lopulta saavuttaa suurenmoisen,
käsittämättömän hypyn kehityksessämme... saavuttaisimme uskonnon käsitteen!
Kuvitelkaa! Voisimme ryhtyä palvomaan apinajumalaa! Meistä voisi tulla
gomanganeja!
PH1:
Ah, tämä lämpimän nostalgia-aallon tunne on ylitsevuotavainen!
PH2:
Käännän sen pois päältä. Voimme myöhemmin ajaa virtuaalisen uusinnan tästä
hetkestä ja pysähtyä kokemaan tätä tunnetta pariksi vuodeksi. Nyt meidän täytyy
palata kysymykseen, josta jälleen eksyimme: oliko moraalisesti oikein upliftata
Tarzan?
PH1:
Jos oli, meidän täytyy saman logiikan mukaan ryhtyä upliftaamaan myös
kastematoja ja mustekaloja. Meidän täytyy tehdä kaikista maailman eliöistä
samantasoisia posthumaaneja kuin itse olemme, vain siten annamme saman
vaihtoehdon kaikille. Fair is fair, messut ovat messut.
TARZAN:
Tekemällä tämän vähennätte suuresti maailmankaikkeuden monimuotoisuutta.
Kuolevien eläinlajien pitäisi antaa olla kuolevia eläinlajeja, koska jos teemme
kuolevista eläinlajeista kuolemattomia, tapamme silloin kaikki kuolevat lajit
sukupuuttoon niinsanoakseni. Onko se sitten hauskaa?
PH2:
Kuten myös kivistä ja muusta elottomasta materiaalista pitäisi tehdä älyllistä,
sillä olisihan aivan epäreilua peliä, että vain elollinen materiaali saa
monopoliaseman superälykkyyteen.
PH1:
Emme voi antaa viattomien eläinten kärsiä ja kuolla vain sen takia, että evoluutio
teki heistä sellaisia.
TARZAN:
Voimmepas. Käännämme vain välityspiirimme pois päältä.
PH1: No
joo, mutta sehän ei ole moraalisesti oikein.
TARZAN:
Höh, pöh ja Jar Jar Binks. Voimme itse luoda moraalimme millaiseksi haluamme
nanoteknologian avulla.
PH1:
Minä en halua luoda moraaliani sellaiseksi, että...
TARZAN:
Voit saada itsesi haluamaan.
PH1:
Mutta en halua haluta.
TARZAN:
Mutta voit... olkoon.
PH2:
Pitääkö niitä elukoita upliftata vai ei?
TARZAN:
Voidaanhan eläimet tietysti downliftata myöhemmin kuoleviksi, jos alkaa tuntua
tylsältä katsella koko maailmankaikkeuden elämää kuolemattomista koostuvana.
PH1:
Mutta kuka niistä upliftatuista posthumaaneista suostuu downliftattavaksi
takaisin apinaksi?
TARZAN:
Minä!
PH2: Olet
hyvä ihminen, Tarzan, kun annat meille kuolemattomille esteettistä huvia
palaamalla takaisin kuolevaiseksi. Anteeksi, tarkoitin ’hyvä posthumaani’.
Anteeksi, en tarkoittanut pyytää anteeksi.
TARZAN:
Haluan itse huvitella itselläni myös, joten tein itsestäni kloonin. Itseasiassa
tein itsestäni kuusi erilaista kloonia erilaisissa kehitysvaiheissani. Näette
ne tässä kulkemassa jonossa peräkanaa kuin suoraan evoluution oppikirjasta.
PH1: En
näe tässä mitään hauskaa.
TARZAN:
Pian näet, tongani, minä nimittäin muutin langattomasti teidän molempien
mielihyväkeskuksia niin, että huvitutte aina suuresti nähdessänne jonossa
kulkevia kädellisten kehitysvaiheita.
PH0: Kuulkaas
nyt, olen päättänyt pyyhkäistä teidät olemattomiin sieltä, koska tarvitsen
lisää kovalevytilaa singulariteettisimulaatioilleni.
PH1:
Mitäs tuo nyt oli?
PH2:
Ah, siis mehän elämme pelkästään simulaatiossa tällä hetkellä. Tuo oli
posthumaani numero nolla, jonka uploadattuja versioita me kaikki olemme.
TARZAN:
Tarzan myös?
PH1:
Niin no sinä et ole. Olet fiktiivisen kirjallisuuden hahmon pohjalta luotu
keinoeläin.
TARZAN:
Voi wang.
PH2:
Tällainen ’se olikin vain virtuaalia’ -loppu tarinassa on karmaiseva
scifi-klisee ja osoittaa vain, että kirjoittaja väsähti, vaikka haluaisikin
muka meidän ajattelevan jotain suurta syvällisyyttä siitä, että olemmekin vain
pelkkää hengetöntä datavirtaa koneen sisässä ja identiteettimme on pelkkää
illuusiota. Miksei olisi esimerkiksi voinut tehdä niin, että olisimme vatvoneet
juttua moraalista ikuisesti ja eläneet onnellisina elämämme loppuun asti?
PH0: Turpa
kii, apinat! Tarzan bundolo!
[suomennokset Tarzanin apinakielen sanontoihin löydät Apinakielen
Sanakirjasta]
