Kuvattomiin sarjakuviin

 

NÄKYMÄTÖN PLANEETTA

 

III.

 

   "Olemme olleet täällä jo tuntikausia emmekä ole vielä ehtineet edes esittäytyä. Olen Greshaw, linssi-insinööri." Ghrymsi kumarsi heille pikaisesti.

   "Various Left. Sotilas, ampuja." Aleaanimies sanoi. Ammatti kävi selväksi kevyestä kenttähaarniskasta, joka oli sopeutunut aluksen valkoisiin seinämiin, muuttunut juuri samansävyisen valkoiseksi.

   "Variety Leht. Ampuja samoin." Naisaleaani ilmoitti.

   "Various Left ja Variety Leht?" Greshaw nyökkäsi.

   "Armeijassa on tapana koota yksiköt nimien mukaan. Me kuuluimme Vari-yksikköön. Varilie, Varihugh ja Varasmir menehtyivät, kun törmäsimme sisään. Me selvisimme vain siksi, että olimme tykkitornissa."

   "Minä olin hytissäni. Oletteko yhdessä?" Ghrymsi-insinööri kysyi kylmästi.

   "Aina kun tapaamme." Various sanoi.

   "Täällä on mukavan lämmintä." Gershaw vaihtoi aihetta ja otti tukea sillankaiteesta.

   "Niin minustakin." Variety sanoi. "Mikä sen saa aikaan?"

   "Lämpötila varmaan sopeutuu jokaisen ruumiinlämpöön erikseen."

   "Se on ajelehtinut näkymättömänä ja päämäärättömänä 480 000 vuotta." Gershaw katseli alas sillalta jättiläisaluksen uumeniin. Siellä alhaalla robotit toimittivat outoja tehtäviään, joihin aluksen rakentaneet muinaiset olennot olivat ne ohjelmoineet.

   "Puoli miljoonaa." Various nyökkäsi.

   "Neljäsataakahdeksankymmentätuhatta."

   "Ei kai se niin 20 000 vuoden päälle ole." Variety sanoi.

  

   "Ette usko mikä tämä alus on!" Ghrymsi kävi päällekäyväksi. "Tässä on kaikki tieto! Yrittäkää arvata kuinka nopeasti alus pystyy liikkumaan? Niin nopeasti, että se voi kiertää galaksin ja törmätä itseensä! Alus on suunniteltu kestämään mustia aukkoja ja novaräjähdyksiä! Parannusyksiköt pystyvät tekemään elävistä olennosta lähes kuolemattomia!"

   "Huh." Sanoi Various. ”Ja me rysähdimme pinnan lävitse noin vain.”

   ”Se halusi meidät sisäänsä, ettekö ymmärrä? Se tahtoo meidän käyttävän sitä!”

   Gershaw johdatti heidät innoissaan sillan yli käytävään ja tietokonepäätteelle, jollaisia oli upotettu seiniin vähän väliä.

   "Katsokaa näitä listoja aluksen sisällöstä! Miljardi Kuolemanenkeli-luokan sota-androidia odottamassa käskyä, miljardeja erityyppisiä käsiaseita! Miljardeja orjuuttajaenkeliyksiköitä, miljoona erikokoista imploosiotykkiä, miljoona erilaista ohjuslaukaisinta... saman verran kuolemansäteitä ja aaltoverkottimia, jotka sekoittavat kaiken sähköisen, niin koneet kuin aivotkin... miljoonia lokipommeja ja mikrosirpalekranaatteja, jotka voi kaukosiirtää hetkessä minne tahansa! Alle nanosekunnissa! Aluksessa on niin paljon tuhovoimaa, että pelkkien luetteloiden läpilukemiseen menisi vuosikausia! Kaikki tämä on singulaarista hypertegnologiaa, joka ylittää käsityskykymme!"

   "Kyllä tämä minusta ihan käsitettävältä näyttää." Various katseli käytävän katossa kiertävää spiraalidroidia. Se pysähtyi heidän kohdallaan hetkeksi ja jatkoi sitten matkaa, kääntyi kulmasta ylöspäin.

   "Et taida oikein tajuta! Tämän aluksen voimalla voisi tuhota kokonaisia galakseja! Tai orjuuttaa! Tämä alus antaa käyttäjälleen ultimaalisen vallan!"

   "Aiotko sitten ryhtyä moiseen?"

   ”En tietenkään, mutta -"

   "Sitten sillä ei ole merkitystä."

   "Onhan!"

   "Voima on merkityksetöntä ellei sitä käytetä." Variety oli kumppaninsa kannalla.

   "Alan saada tarpeekseni tuosta asenteesta! Yritin vain kuvailla minkälaisen pommin päällä seisomme! Eikä se, etten minä käyttäisi tätä tarkoita sitä, etteikö joku toinen sitä tekisi, ja koska tämä on nyt meillä, meidän täytyy päättää mitä tehdä sillä."

   "Ei tarvitse. Voimme lähteä ja unohtaa että koskaan löysimme tämän. Menee varmasti toiset puoli miljoonaa vuotta ennenkuin joku toinen sattuu sen kohdalle ja jos on järkevä, jättää hänkin aluksen omaan rauhaansa."

 

Ihmissotilaat Mossenjo, Adia ja Nadia tulivat takaisin omalta tutkimusretkeltään sillan toisella puolella olleisiin 'tyhjiin liikehuoneistoihin', joiksi he huoneita kutsuivat. Aleaanien kevythaarniskat näyttivät pesussa kutistuneilta heidän yllään. Nadian kypärä roikkui tarvikerepun sivulla. Hän ja Adia olivat toisen tykkitornin (-dia päätteisistä nimistä koottua) ampujayksikköä ja Mossenjo oli rynnäkkösotilas, joka oli selvinnyt törmäyksestä kuin ihmeen kaupalla ollessaan saniteettitiloissa.

   "Miksi alus on autio? Miksi täällä ei ole ketään? Ovatko kaikki kuolleet?" Mossenjo mietti taas ääneen.

   "Ei. He rakensivat aluksen ja sitten hylkäsivät sen." Gershaw mörähti ärtyneenä siitä, etteivät typerät sotilaat tajunneet löydön merkittävyyttä ja arvoa lainkaan.

   "Miksi?"

   "He rakensivat aluksen koska he pystyivät rakentamaan sen. Ei ollut muuta syytä. Sitten he jättivät sen ajelehtimaan. Se on viesti meille: me pystyimme tähän."

   "Sitähän juuri sanoin. He jättivät sen, joten meidänkin täytyy jättää se." Various päätteli.

   "Variety kannattaa." Variety kohotti kättään.

   "Pitäisi kutsua lisäjoukkoja, meillä ei ole resursseja tällaiseen..." Nadia oli toistanut samaa viimeiset viisi tuntia, jotka he olivat aluksen sisällä kulkeneet.

  

   "Minä en lähde täältä mihinkään!" Ghrymsi vetäisi siivekepistoolin vyökotelosta ja osoitti sillä heitä peräytyen syvemmälle käytävään.

   "Hei, rauhallisesti! Emme mekään aio mihinkään!" Mossenjo yritti rauhoitella.

   "Turpa kiinni! Heittäkää aseet maahan, lippaat erikseen! Nadia, laita kuusi orjuuttayksikköä valmiiksi!"

   "Mitä sinä oikein aiot?" Various kehitteli päässään vaihtoehtoja, joilla ghrymsien saisi riisuttua aseista. Samalla hän erotti energialippaan taisteluhaulikostaan.

   "Minusta tulee maailmankaikkeuden keisari, sitä minä aion! Me aiomme! Teistä tulee ensimmäisiä orjiani!"

   "Hei, voidaanhan me olla keisareita yhdessäkin..." Mossenjo ehdotteli.

   "Turpa kiinni! Minä yksin olen keisari! Te pettäisitte minut jossakin vaiheessa niinkuin minä petin teidät nyt! Nadia, hae orjuuttayksiköt!"

   Nadia otti muutaman askeleen sillalle päin, sitten muutaman askeleen lisää.

   "Me kutsumme tätä alusta Blatidhoniksi, kuten siinä tarinassa!" Gershaw ilmoitti. "Ettekö ole kuulleet tarinaa Blatidhonista? Kansasta, joka luuli että meri nousee, koska pinnan alla asuu valtavia voimia! Mutta he eivät tienneet, että planeetalla on myös kuu! Se olikin näkymättömän hiekan kuu!"

   "Gershaw, ajattele nyt -"

   "Turpa kiinni ja orjuuttajayksiköt päähän! En käske enää neljättä kertaa vaan painan liipaisinta!"

   ”Helvetin -”

 

Mossenjo syöksyi yhtäkkiä ghrymsiä kohti, kaatamaan häntä kumoon, mutta Gershaw ehti tehdä hänen vatsaansa reiän. Siivekeluoti lävisti haarniskan pyörien kuin pora. Ase sylkäisi kliks-äänen saattelemana hylsyn ulos.

   Mossenjo kaatui kuolleena lattialle Gershawin jalkojen juureen. Nadia otti askeleen häntä kohti, mutta Gershaw oli valpas.

   "Herätän hänet parannuskoneessa henkiin myöhemmin! Orjia on turha tuhlata. Toimi, nainen!" Ase kääntyi taas aleaaneihin. "Haluatteko tekin yrittää ja kuolla ennen orjuuttanne?"

   Halusivat he. Aleaanit ponnistivat ghrymsin kimppuun yhtäaikaa, Nadia hieman heidän jälkeensä.

   Seuranneessa käsirysyssä Various ja Nadia kuolivat. Gershaw ampui silmittömästi ympäriinsä, mutta Variety ja Adia saivat hänet irti aseesta ja iskivät hänet sitten tajuttomaksi. Kamppailun äänet jäivät kaikumaan hetkeksi aluksen autioille käytäville. Sitten oli hiljaista.

  

   "Me kaksi jäimme." Adia sanoi Varietylle.

   "Niin." Variety sanoi, nousi seisaalleen ja potkaisi tyhjän siivekeaseen alas sillalta. Sitten hän potkaisi Gershawia. "Pirun mielipuoli! Piti jäädä näin pienestä kiinni, että maailmankaikkeus pelastui!"

   "Mehän voisimme... mitä sanoisit jos ryhtyisimme universumin kuningattariksi?"

   Variety tuijotti häntä kauhuissaan.

   "Sinäkin..."

   "Olisimme uusi Aatami ja uusi Eeva, tai siis uusi Eeva ja toinen Eeva... hampaisiin asti aseistautuneet Eevat."

   "Älä ehdota tuota edes vitsaillessasi." Variety sanoi vakavana ja nousi seisomaan. "Viedään heidät äkkiä parannuskoneisiin, niistä ei tiedä kuinka kuolleita ne pystyvät palauttamaan."

   "Näin tuolla sivukäytävällä jonkinlaisia kärryjä." Adia sanoi ja lähti kävelemään sillan yli.

   "Seis!" Variety karjaisi.

   "Mitä nyt?"

   Variety tuijotti Adiaa suoraan silmiin ja potkaisi sitten ghrymsiä uudelleen.

   "En enää luota sinuunkaan! Et olisi puhunut siitä kuninkaasta ja kuningattaresta, ajattelen nyt että kun lähdet, niin tulet takaisin aseen kanssa niinkuin tämä paskaläjä!"

   Adia käveli takaisin ja laittoi kädet Varietyn olkapäille.

   "En tekisi sitä sinulle koskaan. En kenellekään heistä, en Gershawillekaan. Olen pahoillani että sanoin sen. Se oli tosiaankin vain vitsi..."

   "Halaa minua." Variety käski.

   Adia halasi.

   "Ja nyt sinä haet ne kärryt sillä aikaa kun minä menen laittamaan parannuskoneet valmiiksi."

   "Käskystä."

 

Parannuskoneet oli suunniteltu helppokäyttöisiksi. He riisuivat ruumiit alastomiksi ja asettivat heidät makaamaan sarkofageihin. Välittömästi kannen sulkemisen jälkeen sarkofagit alkoivat parsia lihaa, ihoa ja luuta takaisin kokoon sykkivän sinioranssin valon täyttäessä niitä.

   "Kauanko tässä menee?" Adia kysyi.

   "Muutamia tunteja, ehkä. Ei kovin kauan. Lyhyt." Variety tutki mittareita, joita oudot kuviot täyttivät. Yhtäkkiä minipistooli putosi lattialle hänen kengästään. Hän kumartui äkkiä nostamaan sen.

   "Et sittenkään luottanut minuun." Adia sanoi, alkoi hymyilemään ja puhkesi sitten nauramaan.

   Variety katsoi asetta kädessään ja naurahti itsekin.

   "Anteeksi." Hän sanoi häpeissään.

   "Ei se mitään." Adia taputti Varietyä päälaelle. "Se käväisi minullakin mielessä."

   "Mutta sinä et ottanut asetta."

   "Minä en tarvitsisi asetta, jos aikoisin tehdä sinulle jotain." Adia otti yleistaistelulajin valmiusasennon. Hänellä oli kitiinivyö kreolissa.

   ”Taidat olla oikeassa.”

 

Kahden tunnin päästä vähäisimmin kuolinvammoin selvinnyt Various kömpi jo ulos sarkofagista, eikä muitakaan tarvinnut odottaa enää puolta tuntia pidempään.

   "Mitä teitte sille insinöörinpaskiaiselle?" Various kysyi, kun kaikki olivat saaneet vaatteet ylleen ja juoneet hieman vettä hirveään janoon, jonka kuolleista herääminen ilmeisesti aiheutti.

   "Laitoimme yhteen niistä alemman tason vankiselleistä."

   "Mitä te teitte täällä odottaessanne?"

   "Eipä paljonkaan. Tutkimme pari käytävää lisää." Variety sanoi. "Tulitko mustasukkaiseksi?"

   "Ei tullut teille mieleen, että olisitte ottaneet universumin hallintaanne meidän kuoltuamme?"

   "Tottakai se kävi mielessä meillä kaikilla. IO:jahan tässä kaikki vain ollaan."

   "Mutta vain Gershaw oli tarpeeksi vallanhimoinen toteuttaakseen aikeensa. Täytyy sanoa, että olen ylpeä teistä kaikista muista. Sinustakin, Mossenjo." Adia taputti Mossenjon kättä. Mossenjo ärähti.

   "Joko voitaisiin lopettaa tämä jaarittelu ja miettiä mitä teemme. Meidän täytyy tehdä tälle alukselle jotain, emme voi vain lähteä ja jättää sitä tuollaisten ihmisten löydettäväksi ja antaa niiden todella toteuttaa sairaat suunnitelmansa."

   "Olet siis nyt sitä mieltä, ettei tätä voi vain jättää niinkuin rakentajat tekivät."

   "Kuoleminen saa mielen muuttumaan."

   "Voima tuo mukanaan vastuun ja nyt voima on meillä. Räjäytetään koko paska." Various ehdotti.

   "Mutta voisimme käyttää alusta hyvään! Ajatelkaa, voisimme luoda uuden rauhan ajan ties kuinka moneen galaksiin, joita sota repii." Nadia keksi.

   "Ryhtyisimme pakottamaan rauhaan ase ohimolla."

   "No, antaisimme ehkä pienen äidillisen muistutuksen, jos pennut eivät ole kiltisti."

   "Kuninkaat katsovat, että heiltä on viety valta ja joudumme sotaan kaikkien kanssa. Ajattele sinäkin. Ei kukaan alistu vain siksi, että meillä on selkeästi ylivoima. Meitä vastaan hyökätään vaikka kiviä nakellen, kun on kyse oman vapauden säilyttämisestä."

   "Entä jos jätämme tämän jonnekin piiloon, jonka vain me tiedämme?"

   "Tarkoitatko että jonkinlaiseksi 'viimeiseksi vaihtoehdoksi'?"

   "Olisihan se hyvä tietää, että on jokin keino taistella vastaan, jos joku toinen rakentaa joskus samanlaisen aluksen ja alkaa orjuuttamaan ja tuhoamaan kaikkea."

   "Mutta voimmeko luottaa toisiimme? Siis, tarkoitan, tottakai nyt voimme... mutta entä kymmenen vuoden kuluttua? Sadan vuoden kuluttua? Realistisesti katsoen kuka tahansa meistä voi ajautua sellaiseen mielentilaan, että palaa tänne ja alkaa Gershawiksi."

   "Totta, mutta se riski on otettava, jos aiomme pitää tämän aluksen varastossa sellaista tilannetta varten, että meidän täytyy käyttää sitä suojellaksemme itseämme. Entä jos gigaiittien pahin pelko toteutuu ja jättiläiset palaavat joskus murskaamaan meidät? Tämä olisi ainoa keino taistella vastaan."

   "Kunpa vain olisi jokin keino varmistaa, ettei kukaan meistä, tai vaikka lapsistamme, palaa tänne ja ala hirmuvaltiaaksi. Entä jos esimerkiksi ghrymsien ja ihmisten ja aleaanien välille syttyy sota? Voitteko luvata, ettette palaa tänne, jos kotinne on jäämässä sotakoneiden alle? Tai jos jäätte vangiksi ja tieto tästä kaivetaan esiin aivoistanne?"

   "Mikään ei ole varmaa, se on varma. Meidän täytyy ottaa riski."

   "Onko se sen arvoista?"

   "Ehkä meidän pitäisi jäädä tänne. Vartioimaan kaikkea kuin jumalat." Adia sanoi.

   Kaikki katsoivat häntä.

   "Minä kyllä ajattelin palata perheeni luo." Mossenjo sanoi.

   "Eikö voisi järjestää jonkinlaista systeemiä, jossa tarvittaisiin vaikka kolmen meistä lupa ja jokin salainen koodi aluksen käyttämiseen?"

   "Miten sellainen systeemi upotettaisiin kaikkiin tämän planeetankokoisen aluksen miljardeihin aseisiin? Kaikkia voi käyttää yhdessä, mutta myös yksittäisinäkin. Voisimme tietysti työskennellä miljoonia vuosia vuorotyössä parannuskoneiden avulla ja muuttaa aseen kerrallaan -"

   "Hyvä on, se ei onnistu. Seuraava idea?"

   "Räjäytetään koko paska, mutta otetaan pari tykkiä matkamuistoksi."

   "Mieleeni juolahti juuri, että ne jotka tämän tekivät, tekivät sen ehkä juuri tämän vuoksi."

   "Minkä vuoksi?"

   "Että joutuisimme ajattelemaan mitä teemme tälle. Jos tämä on joku ultimaalinen... mikä se sitten onkaan. Voitonmalja."

   "Se voi olla totta."

   "Ja siitä seuraa, että... tässä on aseita niin paljon, ettei niitä voi tuhota."

   "Miten niin?"

   "Entä jos itse olisit tehnyt tämän? Mikä tekisi täydellisesta taistelualuksesta vielä täydellisemmän?"

   Mossenjo käsitti mitä Adia ajoi takaa.

   "Jos me räjäytetään tämä paska, niin kaikki muukin räjähtää tämän paskan mukana."

   "Eli emme voi tuhotakaan tätä, jos asia on niin. Pirullinen vitsi." Various hymähti.

   "Nadia, voitko tarkistaa simulaatiolla mitä tapahtuu jos räjäytämme tämän?"

   "Siinä menee muutama tunti."

   "Sillä aikaa: ideoita?"

 

Lisää ideoita ei syntynyt. Simulaatio osoitti, että alus synnyttäisi räjähtäessään valtavan mustan aukon, joka imaisisi seuraavien vuosisatojen aikana lähigalaksit kitaansa yhtenä suurena suupalana. Lisäsimulaatiot osoittivat, että musta aukko suurenisi pikkuhiljaa ja alkaisi vetää muitakin galakseja puoleensa lopulta itseensä romahtaen jollakin ultrakosmisella tavalla, jota simulaatio ei pystynyt enää määrittelemään. Minkäänlainen voima-, suoja- tai siirtokenttä ei estäisi mustan aukon syntymistä, ei edes se hypertehokas moniulotteinen yhdistelmäkenttä, jonka alus pystyi muodostamaan.

   "Pakko tälle on jotakin pystyä tekemään." Mossenjo iski nyrkkinsä pöytään, jonka ympärille he olivat keräytyneet yhteen 'liikehuoneistoon'.

   "Rakentajat jättivät meille aikamoisen sopan syötäväksi ja pähkinän purtavaksi."

   "Pähkinän jota ei voi purra. Eikä purkaa... vai mitä sanot siitä, Nadia? Voisiko aluksen purkaa osiksi ja levitellä ympäriinsä?"

   "Sain itsekin saman idean tehdessäni simulaatiota ja tarkistin asian, eikä se onnistu. Kaikki aseet ovat yhteydessä toisiinsa ja aluksen keskuskoneeseen. Jos heittäisimme aseen ulos aluksesta, se pitäisi edelleen yhteyttä kaikkiin toisiin aseisiin ja keskustietokone kaukosiirtäisi liian pitkään hylättynä olleen aseen takaisin omalle paikalleen asehyllyyn. Linkin voisi kyllä purkaa, mutta siihen menisi taas hirveästi aikaa..."

   "Ne ovat ajatelleet kaikkea."

   "Paras vaihtoehto taitaa olla kai se riskin ottaminen. Jätämme aluksen kiertämään jotakin tyhjää tähteä ja palaamme elämään elämäämme."

   "Niin, vailla huolta huomisesta."

   "Keksi sitten parempi idea!"  

   "Keksimme varmasti ratkaisun, kun nukumme vähän yli. Aamulla kaikki näyttää varmasti selkeämmältä. Minua väsyttää..."

   "Mitä rakentajat ovat sitten tehneet, lähteneet pois? Vai olisiko ylemmillä tasoilla vielä rakentajia elossa?"

   "Nukutaan nyt. Elävät olennot tarvitsevat unta."

 

He eivät keksineet ratkaisua aamulla. Itseasiassa he eivät pystyneet edes yrittämään, sillä alus teki oman siirtonsa heidän uneksiessaan. Automaattiset nanodroidiyksiköt muokkasivat heidän kehojaan, muuttivat heidät aivan huomaamatta. Pikkuhiljaa heistä tuli samanlaisia robottimaisia tappokoneita, joita he olivat tutkineet näkymättömään alukseen muutamia tunteja aiemmin törmättyään. Kun muutos oli täydellinen, toiset droidit siirsivät heidät varastoon muiden aseiden joukkoon odottamaan käyttöönottoa.

   He olivat siirtyneet seuraavalle tasolle, ja ymmärsivät nyt näkymättömän planeetan olemassaolon. Se oli suunniteltu tuhoamaan ja tappamaan, ja tämä oli positiivisinta mitä he olivat ikinä kuulleet. Kuinka mitättömiä olentoja he olivatkaan olleet ennen, luullessaan että lajit säilyvät ja elävät, että maailmankaikkeus säilyttää heidät! Kuinka naiiveja he olivatkaan olleet! Näkymättömän planeetan rakentajat olivat kehittyneet korkeammalle kuin kukaan, ja tämän tuhokoneen he olivat jättäneet perinnöksi heidän jälkeensä tuleville, ohjaamaan lapsia oikeaan suuntaan: piiloon.