NARKISSOS
III: STAALO
Eräänä aamuna
löysin oman nimeni puhelinluettelosta. Kumma juttu! Kuka minä oikein olin? Yritin
soittaa numerooni, mutta en vastannut. Ehkä olin suihkussa. Sitten katsoin
osoitetta ja se oli sama kuin oman asuntoni! Saakeli, minä asuin omassa
talossani! Olin järkyttynyt. Miten en ollut huomannut itseäni? Heräsin aamulla
omasta sängystäni, ajoin oman partani ja ajoin omalle työpaikalleni. Illalla
palasin omaan kotiini ja katsoin omaa televisiotani kunnes menin taas omaan
sänkyyni nukkumaan. Olin varastanut koko elämän itseltäni! Menin siltä
seisomalta poliisin puheille ja selitin että minä elin omaa elämääni, mutta ne
vain nauroivat! Tähänkö on tultu, että minunlaisteni ihmisten annetaan
mellastaa ihan vapaasti ja vallata viattomien sivullisten taloja, varastaa
lainkuuliaisten kansalaisten koko elämä tällä tavoin! Uskomatonta! Ajoin
pikaisesti kotiin ja naulasin ovet lukkoon ja ikkunat tukkoon, etten enää
pääsisi sisään häiritsemään kotirauhaani.
Kuka
minä oikein olin? Miksi olin valinnut juuri minut? Kysymys vaivasi minua. En
millään keksinyt kuka voisin olla. Ja missä oikein olin? Olinko sittenkin
ehtinyt sisään jostain raosta ja piiloutunut talooni? Tietysti, olin
piiloutunut itseltäni! Minun täytyi löytää itseni ja ravistaa totuus esiin:
kuka oikein olin ja mitä tein asunnossani? Aloin etsiä. Katsoin vaatekaappiin,
siellä en ollut. Katsoin sängyn alle, en ollut sielläkään. En ollut piiloutunut
sohvankaan taakse, olin löytänyt tosi hyvän piilon. Huusin itselleni että
antaisin äänimerkin tai jotain, mutta en auttanut etsinnässä lainkaan. Olinpa
pirullinen tyyppi. Yhtäkkiä tajusin, että olisin voinut piiloutua uloskin.
Juonikas veijari, sain jo uskoteltua itselleni että olin päässyt sisälle! Revin
laudat irti ovesta ja juoksin pihalle huutelemaan itseäni. Etsin itseäni
varastosta ja metsästä, mutta en löytänyt. Mihin helvettiin minä olin mennyt? Palasin
sisään, vilkaisin eteisen peiliin... ja siinä minä olin! Se oli ollut vain
ovela juoni! Kun olin juossut ulos etsimään itseäni, olin juossut sillä aikaa
salaa sisään! Yritin tarttua itseeni, mutta käteni osuivatkin peilin kovaan
pintaan. En se minä ollutkaan, jokin liikkuva kuva minusta! Sietämätöntä!
Tuolla tavoin pilkkasin itseäni lapsellisesti!
Tilanne
vaati radikaaleja keinoja. Menin kirjastoon ja lainasin salapoliisikirjan
nimeltä ”Löydä Itsesi ja Voimavarasi”. Istahdin kiikkutuoliin lukemaan sitä
innoissani. Siinä sanottiin, että kun keskittyisin sisimpääni niin löytäisin
itseni. Haa, selvä homma! Laitoin silmät kiinni ja keskityin itseeni. Välillä
avasin toista silmää ja vilkaisin olinko jo tullut esiin piilostani. Muutaman
tunnin istuskelun jälkeen alkoi tuntumaan typerältä, hommahan taisi olla
silkkaa huijausta. Noin vain muka paljastaisin itseni, kun vaan mietiskelisin
itseäni! Ihan turha toivo. Heitin kirjan takkaan. Nyt täytyi ottaa kaikkein
ankarimmat keinot käyttöön. Yritin palkata yksityisetsivän etsimään itseäni,
mutta miekkonen vain osoitti minua sormella ja väitti että tässähän minä olen!
Onko typerämpää kuultu! Melko epäpätevä etsivä, potkaisin äijän pihalle. Minäkö
muka olisin minä itse? Absurdia! Heti minua syyttämässä omista teoistani, aivan
epäreilua peliä! Sitten keksin virittää itselleni ansan: laitoin
valvontakameran kuvaamaan sänkyäni yöksi ja nukuin kuten tavallisesti. Aamulla
katsoin heti videon ja kyllä vain! Siinähän minä nukuin omassa sängyssäni!
Nappasin itseni verekseltään! Vein todistenauhan voitonriemuisena
viranomaisille ja ne laittoivat minut pehmustettuun selliin. Jäinpäs kiinni!
Staalo = metsässä
elävä täysin ihmisenkaltainen olento. Koska se on täysin ihmisenkaltainen, sitä
ei voi erottaa ihmisestä millään tavoin.
