Kuvattomiin sarjakuviin

VIIHDETTÄ VIERAILIJOILLE

eli

ENTERTAINMENT FOR EXTRATERRESTIALS

The Movie and the Series

Written & Directed by

M.A.N

 

 

 

Ensimmäinen päivä

“Yksi ylimääräinen johto.”

 

Jo suuret muinaiset kreikkalaiset olisivat olleet ylpeitä, kun keskikokoinen koillismaalainen kylä nimeltä Taivalkoski päätti julistautua vuoden 2003 kunniaksi Taivalkoski City-nimiseksi itsenäiseksi kaupunkivaltioksi.

   Julistautumisen piti kyllä alunperin tapahtua vuoden 2000 kunniaksi, mutta päätös viivästyi kolmella vuodella, kun ehdotus sinä aikana hylättiin, otettiin uudelleen käsittelyyn, hävitettiin, löydettiin, uudelleennimettiin, käsiteltiin vää­rässä järjestyksessä, balsamoitiin ja monistettiin kaikille asianosaisille, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

   Suomi ei ottanut päätökseen kantaa, joten tuo pieni kylä, joka tunnettiin mm. kohukirjailija Julle Ankanpään (pseudonyymi) kotikylänä (kotikylänä todellakin, sillä kylästä ei löytynyt töitä sen enempää kuin huvituksiakaan, löy­tyi vain kotitaloja) ja kylänä, jonka nuoriso huvitteli ajamalla ympäri keskustaa yksivaihteisilla polkypyörillä Bat­man-puvut yllään ja huutamalla ohikulkijoille “I’m Superman!”.

   Kylänä, josta paikalliset sanoivat: “Ihan mukava paikka asua, mutta ei tänne lomalle tulisi” ja “Ainoa mikä täältä puuttuu on sellainen Lovecraft-tyylinen salaperäinen kartano kylänlaidalta, jonne turisteja voisi käskeä olemaan me­nemättä.”

   Muualla maailmassa Taivalkoski City tunnettiin puhtaasta juomavedestään, koskemattomista aarniometsistään (joista osaa myös kirotuiksi väitettiin) ja lukuisista kylähulluistaan, joista julistautumisen jälkeen tuli virallisia kau­punkihulluja. He perustivat yhdistyksen nimeltä Viralliset Kaupunkihullut eli VeTy (akronyymit eivät olleet hullujen vahvin ala) ja yhdistys teki yhteisen marjastusretken Viroon, mutta pontikkapullot piilotettiin liian huonosti ja sakko­jen jälkeen kenelläkään jäsenellä ei ollut enää varaa maksaa yhdistyksen jäsenmaksuja, joten toiminta lakkasi.

   Kaupunki perusti myös oman TV-kanavan tyhjilleen jääneen kaupungintalon tiloihin, koska valtuusto oli aiemmin päättänyt yksimielisesti kokoontua kreikkalaisten esimerkkiä matkien Taivalvaaran päälle päättämään asioista.

   Siellä nimittäin oli hotelli.

 

Dokumentti alkaa kesken lauseen.

   “Oudot Tyypit, hyvät katsojat! Tänään meillä on vieraana Topi! Topi lentää matalalla kuumailmapalloon kiinnite­tyllä kaktustarhalla ja vilkuttaa ihmisille! Hei Topi!”

   “Hei hei.” Topi astuu kuvaan lentäjänlakki päässä.

   “Moi Topi. Topi, oletteko te hullu?”

   “Meitä on jo melkoinen joukko.”

   “Mitä tarkoitatte?”

   “Karkkipaperimadot, niitä tämä maa tarvitsee. Minullakin on tarroja jalkapohjissa, katsokaapas. Ne eivät näy suk­kien alta.”

   “Tuota, voisitteko kertoa katsojille, miksi lennätte kuumailmapalloon kiinnitetyllä kaktustarhalla? Eikö se ole aika vaarallista? Voi tulla äkkiseltään reikä ja -”

   “Minä vilkutan kaikille.”

   “Mi -?”

   “Lennän pilvenpiirtäjien välistä ja vilkutan kaikille.”

   “Niin, mutta mi -?”

   “Tutuille terveisiä! Moi moi!”

   “Voisitteko kertoa -”

   “En.” Topi menee pois kuvasta, mutta tulee vielä takaisin nauramaan kameralle: “Hehehehee!”

   Toimittaja tuijottaa väkinäisesti kameraan ja pyörittää päätään.

 

Maanantai-aamu. Kello 5.54.

   Taivalkoski City Cable TV:n (TCC:n) tuotantojärjestelijä Topi saapuu työpaikalleen taksilla kammottavassa krapu­lassa, kompuroi ulos autosta ja pudottelee tavaroitaan. Hänen salkkunsa aukeaa ja kaikki paperit leviävät maahan. Tästä vähääkään stressaantumatta Topi kävelee rakennuksen ulko-ovelle, joka on jostain syystä lukossa.

   Hän etsii epätoivoisesti avaimiaan, mutta ei löydä niitä. Yhtäkkiä hän kuitenkin kokee flashbackin avaimistaan tak­sin takapenkillä ja yrittää juosta pihasta poistuvaa autoa kiinni. Se ehtii kuitenkin suorittaa poistumisensa.

   Topi kävelee hiuksiaan haroen takaisin, katsoo kelloaan ja alkaa potkia ulkoovea siinä toivossa, että joku huomaisi tulla avaamaan.

   Lukossa on kyltti, jossa lukee:

 

EPÄKUNNOSSA

 

TCC:n studio ykkösessä Aamuporu-ohjelman juontajat istuvat lavastesohvalla ja meikkaaja levittää puuteria heidän kasvoihinsa.

   “Löytyykö sinistä puuteria?” Toinen juontaja, Joonas nimeltään, kysyy odottamatta meikkaajalta.

   “Sinistä puuteria? Miten niin?” Meikkaaja kysyy ihmeissään.

   “Jaa niin ei löydy? No valkoista sitten.”

   Tv-ohjaaja ilmestyy vimmoissaan paikalle ja räjähtää.

   “Missä tuotantojärjestelijä on? Täällä on kaikki kaapelit ihan sekaisin ja lähetys menee ulos viiden minuutin päästä!”

   “Ei ole näkynyt.” Meikkaaja kohauttaa harteitaan ohjaajaan suuntaan vilkaisematta.

   “Voi pahuus!” Ohjaaja ottaa kännykkänsä esiin ja alkaa hakkaamaan näppäimiä etusormellaan.

 

Ulko-oven kanssa kamppailevan tuotantojärjestelijän kännykkä soi.

   “Yes!” Topi huomaa tilaisuutensa tulleen, etsii kännykkänsä toppatakkinsa povitaskusta ja vastaa siihen, mutta huomaa harmikseen, että akku on loppunut.

   Hän raivostuu, hakkaa hetken aikaa kännykkää otsaansa, laittaa sen sitten takaisin povitaskuun ja alkaa jälleen pot­kia ovea.

 

Ohjaaja yrittää soittaa uudelleen, mutta kun yhteyttä järjestelijään ei löydy, hän sammuttaa kännykän.

   “Ei saatana vastaa, missähän se taas on?” Hän kiroilee itsekseen ja katselee studiossa olevaa sekamelskaa, jonka selvittäminen kuuluisi järjestelijän työtehtäviin. Yhtäkkiä hän huomaa toisen kännykkää kantavan miehen, joka sei­soskelee kulisseissa testaamassa soittoääniä. Aamuporun ensimmäinen vieras, hän muistaa äkkiä.

   “Hei, Eskohan sun nimi oli?” Ohjaaja huutaa kännykkämiehelle, joka kääntää päätään kuullessaan nimeään huudet­tavan.

   “Mitä?”

   “Esko, siivoa tuo johtokasa.” Ohjaaja osoittaa takanaan lattialla olevaa valtavaa kasaa johtoja ja kaapeleita.

   Esko vilkaisee johtoja ohjaajan olan yli ja kysyy paikallista murretta vääntäen:

   “Paljo maksat?”

   “Paljo maksat...” Ohjaaja katselee vimmoissaan kattoon. “En maksa vittu mitään!”

   “Siivoa sitte itte, Gitte.” Esko sanoo ja jatkaa soittoäänien testailua.

   “Saatanan saatana...” Ohjaaja alkaa itse kerimään johtoja lattialta.

 

Ohjaajan keriessä ylimääräisiä johtoja rullalle Aamuporun juontajat keskustelevat.

   “Ketä meillä on nyt vieraina, mä en kato ehtinyt katsoa tuossa kahvitauolla...” Toinen juontaja Jarmo vilkaisee kol­legansa Joonaksen papereita ja kaataa vahingossa pöydällä olevan vesilasin hänen päälleen. Joonas tietysti kauhistuu.

   “Kato nyt! Housut on märät!”

   “Kauheeta, sori kauheesti!” Jarmo pyytelee anteeksi.

   “Nyt pitää käydä vaihtamassa housut! Puvustaja!” Joonas huutaa.

   “Mitä?” Puvustajan ääni kuuluu jostakin kaukaa.

   “Tartten uudet housut!” Joonas riisuu märät housunsa ja lähtee etsimään puvustajaa niitä sormissaan roikottaen.

   Sillä aikaa Jorma lukee Joonaksen aihelistaa ja saa siitä aiheen huutaa ohjaajaa paikalle.

   “Hei, kuule Jamppe! Tules käymään vähän täällä.”

   “Mitä nyt?” Ohjaaja tulee paikalle johtokasaa sylissään kannatellen.

   “Onko tämä joku vitsi? Jotain kännykkää ja mitä ihmettä tämä arvostelunurkka sitten on?”

   “Meillä on taas ihan uus formaatti koko kanavalle, johtokunnan päätös. Etkö sä saanut muistiota?”

   “En mä mitään muistiota ole saanut.”

   “Meillä on nyt yleisöläheisempi imago, kokonaan uusi ilme. Kaikki on ihmisläheisempää ja sympaattisempaa, kaikki on niinkuin kavereita tiiätsä...” Ohjaajan johtokasa alkaa yhtäkkiä purkautua auki ja kun hän ei onnistu pitä­mään sitä koossa, hän iskee sen lattiaan.

   “Perkele kun sen Topin piti myöhästyä just tänään, kun koko kanavasisältö pistettiin uusiksi, voi saatana!”

   “Tällä käsikselläkö sitten mennään eteenpäin?” Jarmo vielä varmistaa.

   “Joo joo, kyllä se siitä menee, seuraat vain paperista samperi!” Ohjaaja kompastuu johtoihinsa.

 

Järjestelijä Topi kävelee sillaikaa TCC:n rakennuksen sivustalle ja tiirailee neljännen kerroksen ikkunoita, missä kaikki toimistot sijaitsevat. Yksi ikkunoista on sattumalta avoinna.

   Hän ottaa maasta sopivan kokoisen kiven ja heittää sen avointa ikkunaa kohti.

 

Ikävä kyllä TCC:n uutisankkuri Lauri sattuu juuri polttamaan sätkää toimistonsa ikkunalla, kun hän yhtäkkiä saa ki­vestä päähänsä ja menettää tajuntansa.

 

Topi odottelee alhaalla vastausta kivenheittoonsa, mutta huomaa sitten yllätyksekseen toisen avoimen ikkunan sekä paloportaat, jotka ovat aivan sen vieressä.

   Hän juoksee portaille ja lähtee kiipeämään ylöspäin.

 

Ohjaamossa lähettäjä kääntää monitoria, jonka yläpuolella olevassa lapussa lukee: TÄMÄ MENEE ULOS

 

   “Okei, viisi sekuntia lähetykseen.” Ohjaaja sanoo mikrofoniin.

 

Studio yksi.

   Juontaja-Joonas saapuu paikalle uusissa raitahousuissa.

   “Mitkä vitun pelleverkkarit nuo on?” Toinen juontaja Jarmo kysyy.

   “Ei löytynyt muuta!” Joonas selittää.

   Kameramies sytyttää punaisen taskulampun (kameran punainen valo on rikki) ja  Aamuporun pirteä alkumusiikki kantautuu ulos studiosta. Juontajat ottavat iloisen ilmeen ja aloittavat ohjelmansa.

   “Tervetuloa taas kaikki aamuvirkut katsojamme Taivalkoski Cityn Kaapelitelevision ja Aamuporun pariin! Tänään tutustumme Eskon uuteen kännykkään ja Ernon videokokoelmaan. Sitten vierailemme Matiaksen kotona ja hänen koi­ransa esittää meille temppuja. Mutta ensin aamun uutissähkeitä! Ole hyvä, Lauri!”

 

Kuvaan ilmestyy tietokoneensa ääreen nukahtanut uutisankkuri.

   Ohjaaja karjuu mikrofoniin.

   “Käykää nyt joku herättämässä se! Missä se toinen uutisankkuri on?”

 

Toinen uutisankkuri Lauri makaa pyörtyneenä toimistonsa lattialla.

 

Kuva kääntyy takaisin Aamuporu-juontajiin.

   “Ahaa, no siinä tapauksessa siirrymmekin arvostelynurkkaan! Tänään meillä on paljon uusia lehtiä ja levyjä ja elo­kuvia arvostelussa -”

   “Eipäs olekaan!” Joonas puuttuu Jarmon puheeseen. “Meillä on tänään vanhoja elokuvia ja vanhoja lehtiä vanhoilta hyviltä ajoilta! (lue muistio, Jarmo!), kuten tämä vuodelta 1989 oleva Tieteen Kuvalehti. Tämä oli hyvä (huono) hyvä.”

   Yhtäkkiä meteorologi ilmestyy kuvaan kuin tyhjästä.

   “Mä voisin arvostella kanssa jotain, niinkuin tämän yhden länkkäriklassikon, jonka näin telkkarista viime kesänä... kunhan muistan miten se juoni siinä menikään...”

   Meikkaaja katselee ympärilleen ja kun järjestelijää ei näy, hän käy nopeasti itse vetämässä säämiehen pois kuvasta.

   “Kröhöm!” Jarmo sanoo katsojille leveästi virnistäen. “Mutta nyt päivän mietelause! Sen esittää...”

   Toinen kamera kuvaa valitettavasti tyhjää seinää.

   “Jännitys tiivistyy...” Joonas sanoo kameralle nyökkäillen.

   Poliisi suvaitsee lopulta kävellä kuvaan.

   “Poliisi!” Jarmo esittelee.

   “Hei. Päivän mietelause...” Poliisi vilkaisee paperiaan epävarmasti. “Parempi katsoa katua kuin kaatua. Kiitos.”

   Jarmo ja Joonas nyökyttelevät hyväksyvästi.

   “Kiitos poliisille! Seuraavaksi tuleekin aivan uusi osuus, nimittäin Tavaraa ja Erkki!”

 

Tavaraa-ohjelmaosuuden toimittaja Erkki seisoo kotitalonsa pihalla Taivalkoski Cityn pahamaineisimmalla esikau­punkialueella.

   “Huomenta minunkin puolestani, hyvät katsojat! Nimeni on Erkki ja tämä on aivan uusi ohjelmaosuus, nimeltään ytimekkäästi Tavaraa. Ja mistä tässä on kyse?”

   Erkki siirtyy seisomaan sinisen mersunsa viereen.

   “Tässä on tällainen auto ja tällainen talo ja tuollainen peräkärry. Nämä on kyllä todella tavaraa, vai mitä sanotte? Hei mies siellä!”

   “Mitä?” Satunnainen ohikulkija ihmettelee, kun häntä huudetaan.

   “Oletteko te nähneet ennen tällaista tavaraa?”

   “En, en ole.”

   “No, tämä on sitten teidän onnenpäivänne! Tämä tässä nimittäin on auto!”

   Ohikulkija innostuu.

   “Oho! Onpa hieno tavara! Mitä nuo tuolla sisällä on?”

   “Ne on auton istuimet!”

   “Ohhoh! Ovatkin hienoa tavaraa! Pahus, olisipa minullakin tavaraa!”

   “Mitä jos jaetaan ne? Reilu peli, kummallekin viisi tavaraa! Viisi tavaraa mulle, viisi tavaraa sulle!”

 

Yhtäkkiä kuva siirtyy takaisin studioon. Juontajat hätkähtävät, kun ensimmäinen vieras Esko istuu rauhallisesti toi­sella lavastesohvalla.

   “No niin, siinä meni Erkki ja Tavaraa! Nyt sitten suoraan Eskon uuteen kännykkään. Tervetuloa Esko!” Joonas juontaa.

   “Kiitos.” Esko painelee edelleen soittoääninappuloita.

   “Näytäs vähän sitä.” Jarmo vetäisee kännykän Eskon kädestä.

   “Todella hieno uusi kännykkä, Esko!” Joonas kehuu.

   “Siinä joo... siinä on kaksi erilaista soitinääntä.” Esko sanoo ja nappaa kännykkänsä Jarmolta takaisin. “Toinen on Mozartin Turkish Rondo ja toinen on Turun Sinappi. En kyllä osaa päättää niistä kumman ottaisin.”

   “Hienoa, hienoa, mutta jotta katselijoille kävisi selväksi, mistä tässä itseasiassa on kysymys, niin nyt pistetäänkin tämä kännykkä oikein perusteelliseen testiin! Minulla on tässä oma kännykkä jo valmiina, että soitatko sillä omallasi tähän?” Joonas ottaa kännykkänsä esiin.

   “Okei, näytätkö numeroa...” Esko vilkaisee numeron ja näppäilee sen. “Noin.”

   Joonaksen kännykkä soittaa Aamuporun tunnarin (tietysti).

   “Se soi!”

   “Ja se soi.” Jarmo sanoo osoittaen kameraa sormellaan. “Mutta tämä on vasta alkua, Esko. Menepäs nyt tuonne käy­tävän puolelle niin testataan toimiiko se sinne asti.”

   Esko nousee sohvalta, kamppailee hetken villapaidassaan olevan mikin kanssa ja menee sitten käytävään. Kohta Joonaksen kännykkä soi uudelleen ja Joonas vastaa.

   “Joo, hyvin se soittaa sieltäkin asti, Esko!” Joonas sanoo puhelimeen.

   Esko avaa studion sivuoven raolleen kumartaakseen kameralle. 

   “Mutta jotta asiaan saataisiin varmuus...”

   Jarmo ottaa autonavaimet taskustaan ja heittää ne Eskon jalkojen juureen.

   “Siinä, ota mun Volvo tuolta pihalta ja aja sillä vaikka jonnekin parin kilometrin päähän, niin katsotaan miten sitten käy. Tai aja samantien vaikka Kuusamoon asti, niin testataan oikein kunnolla sen kännykän toiminta-alue!”

   “Okei, testataan.” Esko noukkii autonavaimet taskuunsa ja lähtee.

   “Sillälailla!” Joonas sanoo. “Katsotaan sitten noin tunnin päästä taas, miten kännykkä toimii. Tässä välissä jälleen uutiset!”

 

Ulkona Topi siirtyy vaivalloisesti paloportailta ikkunalaudalle ja katsoo peloissaan neljä kerrosta alempana olevaan maahan. Hitaasti hän hivuttautuu eteenpäin kohti avointa ikkunaa, mutta sattumalta kyseisessä toimistossa visailu­juontaja Janne kampailee hiuksiaan peilin edessä.

   Välittömästi kun hän huomaa järjestelijän käden kurkottavan ikkunasta sisään, hän kirkaisee.

   “IIK!”

   Ja käy iskemässä ikkunaluukun kiinni. Ja juoksee paniikissa käytävään. Ja Topi horjahtaa tämän takia pahasti ja pu­toaa maahan.

 

Sillä aikaa kiven päähänsä saaneelle uutisankkuri-Laurille laitetaan meikkiä mustelman päälle ja toinen uutistenlukija järjestelee molempien papereita.

   Yhtäkkiä kameramies sytyttää punaisen lampun ja Lauri hätistelee meikkaajan pois. Valmistautumattomien uutiset alkavat.

   “Hyvää ilsiis huomenta hyvät katsojat! Nyt Koillismaan uutisia, Northeastland’s News! Tuota hmm... siis... mitähän meillä olikaan seuraavaksi...?”

   Lauri vilkaisee papereita, jotka ovat vieläkin sekaisin.

   “Joo, siellä on sota. Yhdessä maassa. Siellä idässä... kyllähän te tiedätte sen maan, missä on öljynporaustorneja ja semmosia. Sitten kotimaasta. Hallitus on tehnyt selontekoa... jostakin. Ulkomaanuutisia! Se se! Se yhdysvaltain presi­dentti, tunnettehan te sen, se on käynyt valtiovierailulla mikä se oli, siellä niitä kenguruita on ja koaloja?”

   Kameramies kuiskaa nimen Laurille.

   “Australiassa, kiitti! Seuraavaksi päivän sää!”

   “Eikö mulla tartte sanoa mitään?” Toinen ankkuri hätääntyy.

   “Mä kerroin jo kaikki uutiset.”

   “Ai...” Toinen ankkuri rauhoittuu.

   Kameramies unohtuu kuvaamaan pöllöinä istuvia uutisankkureita.

  

Ohjaamossa ohjaaja huutaa mikkiin.

   “Käännä sitä kameraa!”

   Kuvaaja näyttää peukaloa kameralle TÄMÄ MENEE ULOS-ruudussa ja kääntää kameran meteorologiin.

   “Moi vaan. Kotimaassa taitaa sataa koko päivän, kun on laitettu noin paljon pisarankuvia. Ja sit euroopan säätä. Täällä... no, kai te tän tiedätte, siellä on sadetta kanssa.”

   Kuva vaihtuu varoittamatta.

   “Jaa, nyt siihen tulikin nuo... pakkasmerkkejä. Tuollaisia. Hetkinen, käyn laittamassa sen edellisen kuvan...”

   Säämies menee hetkeksi pois kuvasta ja edellinen kuva vaihtuu takaisin.

   “Juu, tuolla on lumisadetta, kun siellä on pakkastakin. Idässäpäin on -”

 

Ohjaaja hajoaa.

   “Aargh...”

 

Meteorologi jatkaa.

   “Ja täällä sitten... Pilvipeite repeilee mainiosti. Kiitos.”

 

Uutisankkurit katsovat toisiaan. Lauri ei osaa sanoa mitään, joten toinen ankkuri jatkaa.

   “Niin, loppukevennys! Pistäkää se loppukevennysfilmi pyörimään, niin minä selostan siihen päälle.”

   Ruudussa alkaa pyöriä looppina pätkä eläintarhan pesukarhuista.

   “Nää on jotain pesukarhuja... siinä ne hyppii... joo, sellasia söpöjä ne oli. Siinä kai se olikin. Näkemiin huomiseen!”

   “Näkemiin!” Lauri vilkuttaa.

   “Elä vilkuttele. Me ei vilkutella, me ollaan totisia uutisankkureita.”       

   “Ei kun uusissa säännöissä vissiin luki, että meidän pitää naureskella rennosti.” Lauri muistuttaa.

   “Niinkö? Ai jaa, no, hehhehhehee! Semmoista nyt tällä kertaa!”

 

Ohjaaja hakkaa päätään lähetyspöytään.

   “Aaargh...” Hän sanoo.

 

Samaan aikaan TCC-rakennuksen sivupihalla visailujuontaja Janne saapuu mietelausepoliisin kanssa järjestelijän luo, joka makaa mahallaan ruohikossa.

   “Tämäkö se ikkunasta kurkkiva vakoilija on?” Poliisi kysyy.

   Janne nyökkää hieman epävarmasti kädet ristissä seisoen.

   Poliisi arvioi tilannetta ja potkii Topin hereille. Topi nostaa päätään ja visailujuontaja Janne yllättyy tunnistaessaan hänet.

   “Ai, Topi, sinähän se oletkin!” Janne menee auttamaan Topia pystyyn. “Äkkiä sisälle, siellä on hirveä tohina käyn­nissä!”

   “Tunnetteko hänet?” Poliisi kysyy.

   “Joo, ei tässä mitään, tuttu mies...”

 

Tunnin kuluttua Aamuporu jatkaa Eskon kanssa.

   “Ja tervetuloa takaisin päivän ensimmäisistä uutisista! Meillä on jälleen Esko langan päässä. Esko, kuuluuko?”

   “Hyvin kuuluu.”  

   “Ootsä nyt siellä Kuusamossa?”

   “Kohta ollaan perillä ja hyvin kuuluu!”

   “Hienoa, se todella toimii! Mutta kuule, kun nyt oot siellä, niin mitäs jos pelattaisiin taas vanhaa kunnon piilopeliä. Käykö sulle?”

   “Kai se käy...” Joonas myöntyy.

   “Niin, Esko, aja jonnekin piiloon sinne Kuusamoon, niin me tullaan kuvausryhmän kanssa etsimään huomenna! Joo, selvä! Niin, hyvät katsojat, Eero menee nyt piiloon Kuusamoon ja me menemme sitten huomenna kuvausryhmän tekemään ohjelman suorana Kuusamosta ja etsimään Eeroa! Ei muuta kuin näkemiin vain huomisaamuun!”

   Tunnusmusiikki alkaa soimaan lopun merkiksi.

 

Visailujuontaja Janne auttaa Topin sisään studioon. Ohjaaja kiiruhtaa heidän peräänsä Aamuporun loppumusiikin soi­dessa vielä taustalla. Juontajat riisuvat räikeänvärisiä pikkutakkejaan ja vaihtavat takaisin omiin tuulipukuihinsa.

   “Missä sitä on taas viivytty?!” Ohjaaja kysyy Topilta. “Kaikki menee päin helvettiä, kun ei ole järjestelijää paikalla järjestämässä asioita!”

   Topi yrittää selittää.

   “Tuli otettua eilen liikaa ja autostakin oli bensa loppu ja kaikkea... Mut mä olen ihan kunnossa, mä aloitan kohta hommat...”

   Topi istahtaa tuoliin ja Janne laittaa Topin kännykän lataukseen lähimpään pistorasiaan.

   “Joko se mun show alkaa?” Janne kysyy ohjaajalta.

   “Tietysti heti mainoskatkon jälkeen, pistähän hoppua.”

   “Jep.” Janne ottaa kamman taskustaan ja menee lavasteiden luo, joita tietokilpailun tuomari joutuu järjestelemään Aamuporun lavasteiden tilalle.

   “Ovatko kilpailukysymykset valmiina?”

   “Ne on mun laukussa.” Topi sanoo.

   “Missä laukku on?”

   “Öö...” Topi muistelee ja saa flashbackin pihalle leviävistä papereista. “Se on ulko-ovella, käyn hakemassa.”

   Hän lähtee hakemaan kilpailukysymyksiä.

   Tuomari laittaa tietokilpailun lavasteet väärinpäin, mille naureskellaan kovasti.

 

Topi saapuu pihalle ja huomaa, että TCC:n siivooja on juuri kaatamssa hänen papereitaan roskapönttöön.

   “Hei, seis!” Hän syöksyy estämään siivoojaa tekemästä työtään. Siivooja tuhahtaa ja menee muualle harjansa kanssa.

 

Ohjaaja huutaa mikkiin:

   “Kymmenen sekuntia!”

 

Visailujuontaja Janne rauhoittelee kilpailijoita, jotka jännittävät pahasti.

   “Ei mitään paniikkia, ottakaa ihan rauhassa, hyvin se menee. Missä ne vitun kysymykset viipyy saatana?!”

 

Hetkeä ennen ohjelman alkua Topi juoksee sisään ja iskee kysymyslaput pöydälle. Juontaja haistelee niitä epäluuloi­sesti, mutta ei sano mitään.

 

Ohjaaja lähettäjälle:

   “Alkumusiikki.”

 

Iloinen tietovisatunnari alkaa soimaan ja ruutuun ilmestyy ohjelman nimi:

 

PSEUDOÄLYKKÖJEN VISAILUOHJELMA

 

Tuomari kuuluttaa mikkiin.

   “Pseudoälykköjen visailuohjelma, juontajana Janne!”

   Janne vilkuttaa kameralle ja aloittaa.

   “Teeeervetuloa taas näennäistieteen pariin, arvoisat katsojat! Tänään meillä on kilpailijoinamme Aapo Helsingistä ja Pertti Perthistä, Australiasta!”

   “Iltaa.” Sanoo Aapo.

   “G'day.” Sanoo Pertti.

   “Tuomarina meillä on taas tuttuun tapaan Seppo Skepsis!”

   “Hyvää iltaa.”

   “Ja eikun suoraan ensimmäiseen kysymykseen! Hyvät herrat, ensimmäinen kysymys tulee tuttuun tapaan pseudotie­teen alueelta: Miten, elikkä siis miten voimme nähdä mustia aukkoja?”

   Aapo painaa nappia ja vastaa.

   “Pystymme näkemään singulariteettien silhuetteja katsomalla niistä kaukoputkella hieman sivuun.”

   Kuuluu iloinen Ping-ääni ja tuomari nostaa peukalonsa.

   “Aivan oikein, sanoo tuomarimme! Aapo, voitit juuri seitsemän tonnin arvoisen tuulitakin!”

 

Topi saapuu ohjaamoon ja istuu hengästyneenä tuolille.

   “Hei, eipä laiskotella! Mene järjestelemään kakkostudio!” Ohjaaja patistaa häntä.

   “Joo, selvä....” Topi ponnistaa ylös tuolista ja lähtee järjestelemään toista studiota.

 

Visailu jatkuu.

   “Seuraava kysymys: Luettele ulkomuistista vuoden 1994 tutkimus hydroponisten viljelmien kasvunopeuksista!”

   Pertti painaa nyt nappia.

   “Ensimmäinen luku: Hydroponisten viljelmien toimintaperiaate on varsin mutkikas, ja myös eräällä tavalla osaperi­aatteiden vastainen siinä tarkoituksessa mihin niitä käytetään, kun on kysymys suurien tilojen ilmastoinnista. Kun aja­tellaan, että hydroponisuuden periaatetta sovelletaan pidemmälle -”

   Kuuluu ilkkuva nauruääni. Tuomari kääntää peukalonsa alaspäin.

   “Väärin meni, Pertti! Tutkielman toisen lauseen seitsemäs sana ei ole 'pidemmälle', vaan 'pitemmälle'! Sori vaan, Perthin Pertti, mutta väärin meni!”

   “Nännännää!” Aapokin sanoo Pertille.

   “G’Kar...” Pertti murahtaa pettyneenä.

   “Eipä ilkuta Perttiä, Aapo! Pertti on vähän pöljä, mutta sitä pitää ymmärtää!”

   “Ymmärrys johtaa tuhoon, sanoo vanha viisaus.”

   “Eikä sano! Eipä nyt yritetä olla itseään nokkelampia, Aapo!”

   “Sori.”

   “Mutta! Kolmas kysymys: Onko mahdollista tietää, siis onko mahdollista tietää?”

   Pertti painaa ja vastaa.

   “En tiedä.”

   “Vaikuttavaa, Pertti! Mitä sanoo tähän tuomarimme Seppo?”

   Tuomari nyökyttää leveästi hymyillen.

   “Pertin skeptinen vastaus on saanut tuomarimme mielen positiiviseksi, joten emme lähetäkään Perttiä leijonille!”

   “Juhuu!” Pertti riemuitsee.

   “Tieto johtaa ymmärrykseen, sanoo vanha viisaus.” Aapo ilmoittaa.

   Juontaja katsoo tuomaria odottaen tuomiota.

   “Niin tekee, niin tekee!” Tuomari nostaa peukalonsa.

 

Topi saapuu syvään henkeä vetäen kakkosstudioon. Lastennurkan vetäjää Kostia näy missään.

   Hän nostelee nalleja, jättimäisiä legopalikoita ja värikkäitä kankaita, mutta Kostia ei kertakaikkiaan löydy mistään. Lopulta hän keksii katsoa leluarkusta, mistä Kosti löytyykin heti nukkumasta jänispuku päällään pullo lasinpesunes­tettä toisessa kädessä ja sätkä toisessa.

   “Kosti, ylös siitä! Lastennurkka on seuraavana!” Topi vetää Kostin ulos arkusta

   “Kuka vittu...?”

   Topi vilkaisee tyhjää lasinpesunestepulloa.

   “Mitä sä oot juonut?”

   “En mä mitään oo juonut.” Kosti kieltää.

   “Ryhdistäydy, mies! Sun ohjelma alkaa!”

   Topi raahaa Kostin parvekkeelle ja pistää hänet nojamaan kaidetta vasten.

   “Oksenna ulos se!” Topi hakkaa Kostia selkään.

   Tästä Kosti hermostuu ja iskee järjestelijää leukaan niin, että hän lentää selälleen.

   “Mitä vittua hakkaat siinä?! Anna mun olla, mä lähen kotiin, mulla on huono olo...”

   Kosti hoipertelee ulos studiosta.

   Topi nousee päätään pidellen ja lähtee takaisin ohjaamoon.

 

Ohjaaja seuraa monitoria.

   “Hyvin menee, sitten kamera kakkonen...”

   Topi ilmoittaa ovelta.

   “Kosti häipyi. Kuka Lastennurkan nyt juontaa?”

   “Sinähän tässä järjestelijä olet, saatana! Etsi varamies!” Ohjaaja käskee.

   “Ai niin.” Järjestelijä lähtee ja vilkaisee mennessään kännykkäänsä, joka ei ole vielä latautunut.

 

Aamuporun juontajat löytyvät kahvitauolta.

   “Hei, voisiko jompikumpi teistä hoitaa Lastennurkan?” Topi kysyy samantien tullessaan sisään kahvihuoneeseen.

   “Ei.” Jarmo ja Joonas vastaavat yhteen ääneen.

   “Suora vastaus suoraan kysymykseen. Missä muuten Kake on?”

   “Ei tietoa.”

   “Aha.” Topi lähtee ja jättää juontajat nauttimaan kahvistaan. Hän suunnistaa toiseen taukohuoneeseen, missä Tava­raa-ohjelmaosuuden Erkki ja mietelausepoliisi täyttävät lottokuponkeja ja kuuntelevat radiota, jota Topi kääntää pie­nemmälle tullessaan sisään.

   “Voisiko jompikumpi tuurata Kostia Lastennurkassa?”

   “Ei.” Erkki ja mietelausepoliisi vastaavat yhteen ääneen.

   “Aha. Oletteko nähneet Kakea?”

   “Ei ole tänään näkynyt.”

   Topi nyökkää ja lähtee. Sattumalta hän kävelee käytävällä ohi siivoojasta, joka on palaamassa pihalta ja keksii kysyä häneltäkin:

   “Hei, oletko sä nähnyt Kakea?”

   “Ketä Kakea?” Siivooja ihmettelee.

   “Ai, sä et tunne Kakea, okei... “ Topi jatkaa eteenpäin, mutta saa yhtäkkiä loistoidean, palaa takaisin ja kysyy siivoo­jalta.

   “Hei, haluaisitko sä telkkariin?”

   Siivooja miettii hetken ennenkuin vastaa.

   “Okei.”

 

Hetkistä myöhemmin Topi antaa jo jänispukuun ryömivälle siivoojalle ohjeita studio kakkosessa.

   “Sitten kun kamerassa syttyy punainen valo, se sytytetään tuolta ohjaamosta, niin sä alat sitten siinä jotain, leikit niillä, kyllähän sä tiedät näitä lastenohjelmajuttuja.”

   “Eikö ole mitään käsistä?” Siivooja kysyy.

   “Ei me enää käytetä käsiksiä, me vaan seurataan katsojatutkimuksia ja tehdään niiden mukaan mitä katsojat ha­luaa.” Topi selittää.

   “Joo, okei.”

   “Tsemppiä vaan, niin kyllä se sujuu.” Topi sanoo, pyyhkii hikeä otsaltaan päästyään käytävälle ja lähtee ohjaamoon.

 

Ohjaamossa ohjaaja kysyy häneltä ensimmäiseksi:

   “Joko sijainen löytyi?”

   “Joo, kaikki valmiina.” Topi kertoo ja istuutuu.

   “Hyvä, visailu loppuu näillä sekunneilla. Lastenohjelmien jälkeen tulee sitten nuortenohjelmaa, elikkä -”

   “Jep, minäpä painun tästä hommiin.” Topi sanoo, nousee ja lähtee.

 

Studio kakkosessa siivooja istuu yksikseen pehmolelujen keskellä jänispuvussa ja lukee iltapäivälehteä.

 

Ohjaaja seuraa kelloaan.

   “Kohta alkaa... Nyt!”

   Lähettäjä painaa nappia. Punainen valo syttyy studio kakkosen kameraan. Siivooja huomaa sen, katselee hetken ym­pärilleen hieman ymmällään, mutta kaappaa sitten kaksi nallea käsiinsä ja alkaa leikkimään, että ne juttelevat toisil­leen.

   “Moi! Kuka sä oot?”

   “Mä oon nalle! Kuka sä oot?”

   “Mäkin oon nalle! Mistä tuut?”

   “Tuolta vankilasta!”

 

Ohjaaja tuijottaa siivoojaa kummissaan.

   “Kuka tuo on? Tuonko Topi pisti uudeksi jänikseksi?!”

   Lähettäjä pyörittää päätään.

 

Siivooja jatkaa leikkiään.

   “Miksi siellä vankilassa olit?”

   “En ollut käynyt ennen!”

   “Mikä tuo on?”

   “Se on rannekello!”

   “Miksi rempeleessä sulla on rannekello vyönä?!”

   “Se ei sovi ranteeseen!”

   “Mikä tuo on?”

   “Se on Vapaudut Vankilasta-kortti Monopoli-pelistä!”

   “Eikä ole! Se on keksi eikä kortti!”

   “Voi huitsin Nevada! Minua on huijattu!”

   “Kuka sen sulle antoi?”

   “Löysin tuolta!”

   “Mistä?”

   “Tuolta kaupan hyllyltä!”

   “Rempele! Mitä myyjä sanoi?”

   “Se oli kuollu!”

   “Ketä nuo on?”

   Siivooja marssittaa kaikki muut pehmolelut kameran ohitse.

   “En tiedä. Hei, ketä te ootte?!”

   “Me ollaan nalleja!”

   “Minne meette?”

   “Vankilaan!”

   “Miksi sinne?”

   “Ei olla ennen käyty! Tuutteko mukaan?”

   “Joo!”

   Siivooja lopettaa ja pudottelee kaikki nallet laatikkoon. Lopuksi hän kertoo:

   “Ja niin he saivat kaikki elinkautisen.”

   Siivooja nousee seisalleen, kumartaa kameralle, ottaa moppinsa ja alkaa siivoamaan studiota.

 

Ohjaaja tuumii hetken aikaa siivoojan esitystä.

   “Sehän on paljon parempi kuin Kosti. Kostille potkut ja tuo tilalle, pistä muistiin.”

   Lähettäjä ottaa paperin ja kynän ja kirjoittaa potkut muistiin.

   Topi tulee sisään puinen risti ja kyltti käsissään ja jää seisomaan ovelle kysyvä ilme kasvoillaan.

   “Mitä? Mitä?” Ohjaaja kyselee.

   “Mitä nämä tekee Jykän rekvisiittalaatikossa?” Topi kysyy.

   “Ne on Jykän uusia lavasteita, johtokunnan vaatimus. Pitää säästää kuluissa, joten me pistettiin nuorison Jykä ja us­kovaisten Credit yhteen. Uuden ohjelman nimi on Jehova.” Ohjaaja selittää.

   “Jehova?!”

   “Niin, Jehis.” Ohjaaja osoittaa kylttiä, missä lukee Jehis.

   “Mikä vitun neronleimaus se oli?”

   “En minä näitä keksi perkele, minä vain ohjailen. Ja sinä järjestelet etkä valita, onko selvä? Ja tämän jälkeen tulee se hypnoosishow, muista!”

   “Okei, okei...” Topi siirtää valituksensa myöhemmäksi ja lähtee järjestelemään järjestelmää.

  

Studio ykkösessä meikkaaja meikkaa jo Jehiksen juontajaa. Topi kiinnittää kyltin lavasteseinään, miettii mihin lait­taisi puuristin, mutta ei keksi sille mitään sopivaa paikkaa, joten hän antaa sen meikkaajalle, kun tämä kulkee ohi.

   Meikkaaja ottaa purkan suustaan, kiinnittää sen ristiin ja heittää ristin roskakoriin.

 

Ohjaaja puhuu mikkiin.

   “Onko siellä kaikki valmista? Viisi sekuntia niin lähtee!”

 

Topi menee kameroiden taakse istumaan ja vilkaisee kännykkäänsä, joka ei ole vieläkään ehtinyt latautua. Yhtäkkiä hän huomaa etsimänsä Stuntman-Kaken kävelevän studion oven ohi ja kiiruhtaa hänen peräänsä.

   “Kake! Hei Kake!” Topi huutaa.

   “Mitä?” Kake kääntyy. “Ai Topi.”

   “Missä sä oot ollut?”

   “Tuolla vaan.”

   “Missä?”

   “Autossa.”

   “Autossa, missä autossa?”

   “Nukuin tuolla omassa autossa, en minä sieltä poiskaan päässyt ennenkuin vasta nyt.”

   “Miten niin et päässyt pois omasta autosta?”

   “Mä harjoittelin yhtä stunttijuttua eilen illalla kun olin kotia lähdössä. Sain katsos hirveän inspiraation. Sattui sitten sellainen hassu juttu, että jäin sinne pellin sisään jumiin, ratin ja penkin väliin. Hyvä kun pystyin edes silmiä räpytte­lemään saakeli, siinä oltiin aika tiukassa!”

   “No miten sä pääsit sieltä pois?”

   “Leikkasin ratin irti tällä.” Kake ottaa kamman taskustaan ja ojentaa sen järjestelijälle.

   “No hyvä että olet nyt kunnossa.”

   “Joo, mutta on kuule vähän kiire vessaan, että jutellaan myöhemmin, jooko?”

   Kake häipyy käytävältä.

   Topi tuijottaa teräskampaa, laittaa sen taskuunsa ja lähtee takaisin studio ykköseen, missä Jehis on jo menossa.

   “Okei, meillä on täällä tänään vieraana Kolme Itämään Tietäjää-niminen gospelblackmetalbändi Turusta.” Jehiksen juontaja esittelee ensimmäiset vieraansa.

   “Jumalan rauhaa.” Kaikki bändin jäsenet sanovat.

   “Samoin, samoin. No tuota, gospelin ja blackmetallin yhdistäminen on aika erikoinen tyylillinen ratkaisu. Miten te oikeastaan soitatte sitä?”

   “Ei mitenkään. Black metal on saatanasta.” Sanoo solisti ykskantaan.

   “Ah, niinpä tietenkin! Jaa, mutta ohjaaja tuolta vilkuttaa, että tässä ei olekaan enää aikaa useammille kysymyksille, joten hyvää ja kirkasta elämänjatkoa teille jokaiselle! Katkon jälkeen haastattelemme uskovaista elokuvaohjaajaa Sa­mia. Nähdään siis pian!”

 

Katkolle mentäessä ruudussa lukee:

 

Jumalat, Top 1:

1. Jehova

 

Mainosten jälkeen Jehis jatkaa siitä mihin jäikin.

   “Vieraanamme on nyt esikoiselokuvansa ohjannyt uskiselokuvaohjaaja Sami.”

   “Moi kaikille.” Sami toivottaa kameralle.

   “Voisitko kertoa hieman tästä uusimmasta elokuvastasi ja sen syntyprosessista?”

   “Joo, selvähän se. Elokuvaa tehtäessä kohtasimme paljon vaikeuksia...”

  

Sami muistelee. Hän seisoo elokuvastudioiden pomon pöydän edessä hattu kädessään.

   “Sinähän halusit ohjata elokuvan?” Pomo kysyy Samilta.

   “Ky-kyllä.” Sami kangertelee sanoissaan.

   “Tässä on käsis, ohjaa se.” Pomo heittää paksun paperinipun pöydän yli lattialle.

   “Se-selvä.” Sami nostaa paperit ja lähtee.

   Hän uskaltaa katsoa käsikirjoitusta vasta autossa. Sen otsikko on Die nigger die!

   Tämä saa Samin kauhistumaan siinä määrin, että hän ottaa mustekynän hansikaslokerosta ja muuttaa elokuvan ni­meksi Live afro-american live!

  

Kuvauksissa Sami yrittää ohjata kahta näyttelijää parhaansa mukaan:

   “Tässä sun pitää sanoa tuota... se V-sana...” Sami neuvoo.

   “Vittu, joo.” Stuntman-Kake lausuu (hän esittää elokuvassa stuntmiestä).

   Sami järkyttyy Kaken kielenkäytöstä ja yrittää ohjata uudelleen.

   “Niin, siis niinhän käsikirjoituksessa lukee, mutta etkö voisi sanoa sitä hieman...”

   “Ai jämäkämmin, vai? Onnistuuhan se: VITTU!”

   Sami ei tiedä mitä tekisi.

   “Ei, kun tuota minä ajattelin, että jos vaikka ’hitto’ sensijaan...taikka ’pahus’ tai...”

   “Mitä?”

   “Oh... antaa olla, ihan hyvin se meni, mutta tässä on sitten tämä...” Sami näyttää käsikirjoitusta Kakelle.

   Kake lukee kohtauksen.

   “Niin, tyyppi lyö mua turpaan ja minä isken kaksiverroin takaisin.”

   “Eikö se ole hieman väkivaltaista?”

   “Eikös tämä ollut action-leffa?”

   “Niin, niinhän tämä tuota... olihan tämä... Mutta eikö olis parempi, että sä kääntäisit toisen posken, se olisi uskotta­vampaa...”

   “Jaa niinkö? No, sinähän tässä ohjaaja olet.”

 

Seuraavaksi yritetään kuvata autokolarikohtaus.

   “Mitä?” Stuntmies-Kake avaa autonikkunaa, kun Sami koputtaa siihen.

   “Tuota kun minä ajattelin, että onkohan tuo nyt ihan turvallista?”

   “Kyllä meillä on tässä turvakaaret ja airbagit ja ollaan käyty läpi jo niin monta kertaa, että kyllä se menee.”

   “Ai, no kai te sitten tiedätte mitä teette...” Sami sanoo.

   Kake laittaa ikkunan kiinni ja lähtee ajamaan päin toista autoa.

   “Käy...” Sami sanoo voimattomasti ja laittaa kädet silmilleen, koska ei uskalla katsoa kolaria.

 

Sitten seuraa sänkykohtauksen kuvaus. Sami vapisee selittäessään kohtausta naisnäyttelijälle.

   “Sun pitäisi tuota... kun olet tässä menossa niinkuin... siis luithan sä käsiksen?”

   “Joo.” Naisnäyttelijä sanoo.

   “Hyvä, hyvä... tämä on se se... kohtaus kuusikymmentäseitsemän.”

   “Niin?”

   Sami siirtelee käsikirjoitusta hermostuneena kädestä toiseen ja yrittää etsiä oikeita sanoja.

   “Tuota... tässähän on tämä sänky ja sitten te... sun vastanäyttelijä tulee niinku tuolta ja sitten te siis...”

   “Mitä?” Naisnäyttelijä alkaa hermostua.

   “Sun pitäisi olla siinä sillälailla... luonnollisesti.”

   “Ai, haluat minun ottavan vaatteet pois?”

   Sami hätääntyy. “Ei, ei! Eikun... tarkoitan että...”

   “Eikö tämä ole sänkykohtaus?”

   “Ei, ei, kun tuota siis... tämähän jätettiin pois elokuvasta, etkö tiennyt?”

   Sami repii sivun pois käsikirjoituksesta.

 

Sami yrittää selitellä näkemystään Jehiksen juontajalle.

   “- että jos ei ole elokuvia ohjannut, niin sitä ei voi käsittää, kuinka stressaavaa tää työ voi olla, siis todella stressaavaa. Uskoni oli koetuksella useamman kerran kuin vain kerran. Ja sitten filmiä editoidessa kävi niin, että... Mä tuota katsoin, ettei siinä ollut yhtään soveliasta kohtausta, että siinä on nyt sitten vain alkutekstit ja pätkä lopputekstejä siinä lopulli­sessa versiossa.”

   “Kiitos, Sami, ja tämän Live Afro-American Live-elokuvan ensi-ilta on siis ensi perjantaina! Aikamme alkaa nyt kuitenkin olla lopuillaan, joten näkemiin, mutta palaamme jälleen huomenna ja silloin mukana on paljon hienoja ar­tisteja, muunmuassa kotimainen Aki Soulsalo, uusi teknotähti Rolexia, kloonipoikabändi Cheese 17 ja tyttöbändi Ke­bab Grills, vanhat tutut Michaelit sekä erikois-cohost-speziaalissa kotimainen Ydinpommit-yhtye! Näkemiin siis huomiseen!”

 

Topi järjestää jo Jehistä seuraavaa hypnoosishowta valmiiksi.

   Hypnoosishown juontaja hypnotisoi lavalla rivissä seisovia kuutta vapaaehtoista napsauttamalla sormiaan heidän edessään, jolloin he kaatuvat hypnotisoituina selälleen lattialle. Tämän jälkeen Topi kantaa heidät tuoleihin istumaan.

 

Ohjaaja naputtaa mikkiä kynnellään ja kysyy:

   “Joko siellä on valmista? Mainoskatko loppuu kohta.”

   Järjestelijä näyttää molempia peukaloitaan kameralle.

 

Hypnoosishow alkaa.

   “Hei vaan ja tervetuloa hypnoosin jännittävään maailmaan! Meillä on täällä kuusi rohkeaa ihmistä valmiina teke­mään mitä tahansa mitä heille käsken silkan alitajuntansa tajunnanvirralla! Tulkaa mukaani tälle mielenkiintoiselle matkalle mielen monimutkaiseen maailmaan!”

   Hypnoosishown tunnari soi juontajan tanssahdellessa vapaaehtoisten tuolien taakse. Nimi tulee ruutuun:

 

HYPNOOSISHOW

 

   “Ensimmäinen uhsiis osallistuja (moka) on Eppu Hioma, kaivinkonerakentaja Raahesta! Sano katsojille hei, Eppu.”

   “Hei, katsojat.”

   Juontaja napsauttaa sormiaan ja käskee:

   “Eppu, olet nyt salainen agentti ja olet tullut tänne ohjelmaan varastamaan salaisia mikrofilmejä, jotka on piilotettu vieressäsi istuvien henkilöiden kenkiin. Nyökkää, jos ymmärsit.”

   Eppu nyökkää.

   “Hyvä, seuraava osallistujamme sitten. Nuku.”

   Juontaja napsauttaa sormiaan seuraavan osallistujan kasvojen edessä.

   “Sinä olet sotilas, jonka tehtävä on kerätä kaikki siviilit väestönsuojaan tämän tuolin alle, vaikka ne pistäisivät kuinka paljon vastaan. Nyökkää, jos ymmärsit.”

   Osallistuja nyökkää ja juontaja siirtyy seuraavan luo, joka naureskelee ivallisesti.

   “Sinä et taida uskoa tähän hypnoositouhuun?” Juontaja kysyy.

   “En, tämä on ihan huijausta koko juttu!”

   Juontaja napsauttaa sormiaan.

   “Olet nyt tämän ohjelman juontaja ja yrität hypnotisoida kaikki vieressäsi istuvat. Nyökkää jos ymmärsit.”

   Osallistuja nyökkää.

   “Sitten seuraava. Moi, jännittääkö?”

   “No vähäsen...”

   “Ihan turhaan.” Juontaja napsauttaa sormiaan. “Nuku. Kun heräät, olet Josef Stalin ja olet tullut pitämään vaalipu­hetta kansalle. Nyökkää jos ymmärsit.”

   Osallistuja nyökkää.

   “Seuraava sitten, moi. Ja nuku. Sinä olet mahtava velho ja olet tullut tänne esittelemään taikavoimiasi kaikille. Nyökkää jos ymmärsit.”

   Osallistuja epäröi hetken ja pyörittää sitten päätään.

   “Ai, et ymmärtänyt?” Juontaja naureskelee. “No, se tekee jutusta vielä hauskemman! Ja viimeiseksi sinä, moi. Nuku. Sinä olet piirretty myskihärkä, nyökkää jos ymmärsit.”   

   Osallistuja nyökkää.

   Juontaja heittää ivallisen hymyn kameralle ja kävelee lavan eteen.

   “No niin, hyvät katsojat! Nyt on aika herättää rohkeat osallistujamme! Kuunnelkaa kaikki! Kun napsautan sormiani, te heräätte.”

   Juontaja napsauttaa sormiaan ja studioon syntyy kaaos.

 

Topi häipyy studiosta täyteen latautunut kännykkänsä mukaan ja menee ohjaamoon.

   “Vieläkö on jotain järjestettävää?” Hän kysyy.

   “Ei, loppupäivä menee uusintoihin, ulkomaisiin sarjoihin ja elokuviin, että siinä kaikki tältä päivältä.”

   “OK.” Topi istahtaa lepäämään.

   “Se Kostin sijainen oli muuten hyvä valinta, sille pitää vain opettaa hieman enemmän näyttelemistä. Kostia ei enää tarvita, joten kun sinulla sattuu olemaan kännykkä, niin soita Kostille samantien ja kerro, että se on erotettu.”

   “Mä soitan kohta.” Topi sanoo.

   “Okei. Ja järjestä sille sijaiselle pikakurssi näyttelemisestä.”

   “Joo, mä opetan kohta.”

   Ohjaaja nyökkäilee.

   “Että huomenaamuna uudelleen.”

   “Joo, selvä.” Topi nousee ja lähtee.

 

Hypnoosiohjelman jälkeen näkyy mainos, jossa hypnotisoitu mies nukkuu jäykkänä kahden tuolin selkänojien välissä. Karatemestari astuu esiin lavasteiden takaa, hyppää etualalle, katkaisee hypnotisoidun miehen karateiskulla ja puhuu kameralle japaniksi. Alareunaan ilmestyy suomenkielinen tekstitys:

   “Karateka! Osta sinäkin hypnotisoitu mies! Unohda iänikuiset tiilit ja laudat! Harjoittele aidoilla ihmisillä!

 

Topi menee kahvihuoneeseen istumaan, ottaa kahvipannun jääkaapista, kaataa kylmää kahvia pahvimukiin ja alkaa miettimään, miten ilmoittaisi Kostille potkuista.

   “Kosti, kuule. Mulla on todella huonoja uutisia. Kosti, minulla on eräs uutinen, joka ei ehkä miellytä sinua. Ei. Kosti, sä sait potkut! Ei. Kosti, minulla on huonoja uutisia... Sinut erotettiin... Sait potkut... Jep, niin mä sanon.”

   Topi alkaa soittamaan Kostille, mutta siivooja kävelee sisään juuri kun hän on painamassa viimeistä numeroa.

   “Topi?”

   “Mitä?”

   “Sun piti kuulemma opettaa mulle näyttelemistä.”

   “Niin...” Topi laittaa kännykkänsä pois ja päättää soittaa myöhemmin. “Krhm, aloitetaanpa sitten vaikka heti, men­nään tuonne studio kakkoseen.”

 

Topi järjestää pikanäyttelijäkoulutusta.

   “No niin. Ensin yksi tärkeä asia: Ei saa nauraa.”

   “Selvä, ei naurua.”

   “Hyvä. Toinen kova näyttelijätaito on se, että pystyy tuijottamaan tiukasti yhteen kohtaan, onnistuuko? Tuijota mua tiukasti silmiin.”

   “Eikä saa nauraa?”

   “Just, ei saa nauraa.”

   Topi ja siivooja tuijottavat hetken aikaa toisiaan tiukasti silmiin.

   “Okei, se sujuu. Otetaanpa sitten sellainen harjoitus, että tulet tuosta ovesta sisään aivan hengästyneenä. Onnis­tuuko?”

   “Mä testaan.” Siivooja mmenee ulos ja tulee hengästyneenä sisään.

   “Hyvä, se meni kuin meiltä ammattilaisilta. Jatketaan sitä sillälailla että kaadut tuonne lattialle väsymyksestä.”

   Siivooja kaatuu lattialle ja nousee ylös.

   “Entä muuta?”

   “Testataan vielä, että onnistuuko peitelty tekonaurunpyrskähdys.”

   “Niin mutta sähän sanoit ettei saa nauraa.”

   “Ei oikeasti, mutta näyttelet nauravasi.”

   “Ahaa.” Siivooja naurahtaa.

   “Oliko tuo oikea nauru vai tekonauru?”

   Siivooja miettii hetken, onko hän todella niin yksinkertainen kuin kaikki luulevat ja vastaa:

   “Tekonauru.”

   “Loistavaa! Nyt olen opettanut sinulle kaiken minkä tiedän!”

   “Siinäkö se oli?”

   “Siinä se oli kaikki. Vielä kun muistat sen, että näyttelijä on niinkuin autokauppias, mutta ilman autoa, niin hyvin pärjäät.”

   “Okei.”

   “Äläkä puhu paskaa, se vähentää uskottavuutta.”

   Siivooja miettii järjestelijän viisaita sanoja.

   “Selvä. Kiitos paljon.”

   “Eipä kestä.”

   Siivooja lähtee ja Topi päättää soittaa Kostille ja kestää potkujen antamisen kuin mies.

 

Kostin puhelin soi. Pirinä kimpoaa käytävältä makuuhuoneen ohi, kääntyy keittiöön ja osuu Kostiin, joka nukkuu pöy­täliinan alla. Hän säpsähtää hereille ja kompuroi vastaamaan.

   “Kosti.” Hän vastaa.

   “Järjestelijä täällä.”

   “Terve terve!”

   “Mulla on kuule vähän huonoja uutisia.”

   “Niinkö on?”

   “Sinä sait potkut.”

   “Ei... ei... EII!” Kosti sekoaa hetkessä täysin, alkaa kerimään lattiamattoa rullalle ja puhelinta sen sisään. Samalla hän tulee repäisseeksi puhelimen johdon irti seinästä.

   Topi yrittää rauhoitella.

   “Hei Kosti, ei elämä tähän lopu, kyllä tämä vielä iloksi muuttuu, hei. Haloo? Kosti? Kostiii!”

   Topi sulkee kännykän ja kiiruhtaa ulos asemalta pahinta peläten.

 

TCC:n parkkipaikalla uskisohjaaja Sami on juuri lähdössä, kun kiireinen tuotantojärjestelijä äkkiä hyppää hänen au­tonsa eteen.

   “Mitä herran nimessä?” Sami työntää päänsä ulos sivuikkunasta.

   “Saanko kyydin? Tämä on hätätapaus!” Topi kysyy ja hyppää kyytiin vastausta odottamatta.

   “Tottahan toki, hyppää kyytiin vaan. On aina ilo auttaa ystävää hädässä, niinhän se sananlaskukin sanoo että ystävä hädässä tunnetaan.” Sami selittää tyytyväisenä ja lähtee ajamaan hiljakseen ulos portista.

   “Mihinkäs sitä ollaan matkalla?”

   “Eikö tällä pääse lujempaa? Kostille on sattunut jotain!” Topi hoputtaa.

   “Laitetaanko tuota musiikkia, niin menee matka rattoisammin?” Sami kysyy laittaa Radio Suomen kuulumaan.

   Topi tarttuu Samin tuulitakkiin ja alkaa riuhtomaan sitä raivoissaan.

   “Vauhtia, vitun jäykistelijä! Kosti on hengenvaarassa, se sai juuri potkut!”

   Sami yrittää rauhoitella Topia.

   “Hei, älä nyt käy kimppuun, veli! Sanassakin sanotaan, että saattaa tulla kolari.”

   “Paina sitä kaasua!” Topi käskee, työntyy jalkatilaan ja painaa Samin kaasujalan kädellään pohjaan.

   “Huijuijuijui!” Sami kääntelee rattia täysin paniikissa vastaantulevaa liikennettä väistellen.

 

Kosti astuu talonsa portaille pesäpallomaila kädessään juuri samalla hetkellä, kun Topi ja Sami ehtivät talon pihatien kohdalle.

   Topi nousee Samin sylistä, avaa oven ja luiskahtaa ulos Samin ylitse uskisohjaajan itsensä jäädessä puristamaan rat­tia rystyset valkoisina ja hiukset pystyssä.

   “Kosti, oletko kunnossa?!” Topi huutaa juostessaan Kostia kohti.

   “Pois tieltä!” Kosti tönäisee Topin sivuun ja aidan läpi kuin olisi saanut hulluksi tullessaan yli-inhimilliset voimat.

   “Kosti, mihin sä menet?!” Topi heittelee aidansäleet yltään ja kiiruhtaa ystävänsä perään.

   “Ulos sieltä!” Kosti tarttuu Samia kurkusta ja heittää hänet yhdellä kädellä kymmenen metrin päähän autosta.

   “Hei, ei tuo ollut tarpeellista, olisi vain tarvinnut pyytää...” Sami mumisee kömpiessään pystyyn.

   Kosti karkaa Samin autolla kaasu pohjassa. Topi katselee ympärilleen, huomaa Kostin kolmivaihteisen polkupyörän nojaavan aitaan ja ottaa sen alleen.

   Sami kävelee takaisin tielle ja Topi huutaa:

   “Hyppää kyytiin!”

   Sami ei osaa pistää vastaan vaan hyppää kuuliaisesti tarakalle ja Topi lähtee sotkemaan Kostin perään.

 

Kosti ajaa vihaa uhkuen väärällä kaistalla, heiluttaa keskisormea ohikulkijoille ja toisille autoilijoille, ja vähät välittää punaisista liikennevaloista.

   Topi polkee perässä Sami tarakalla oikoen kujien ja metsäpolkujen kautta ja tekee pian loistavan päätelmän:

   “Hän suuntaa TV-asemalle!”

  

Kosti pysäyttää TV-aseman parkkipaikalle ja naulitsee katseessa mersuun, jonka edessä seinässä on kyltti:

 

PÄÄJOHTAJA

 

Hän testaa pesäpallomailaa päähänsä, nousee autosta, syöksähtää pääjohtajan mersun luo ja on juuri aikeissa alkaa tu­hoamaan auton jälleenmyyntiarvoa, kun Topi hyppää polkupyörällä betoniesteiden yli, kiilaa hänen eteensä elokuva­sankarin elkein ja lausuu:

   “Seis, Kosti! Et tiedä mitä olet tekemässä!”

   Sillä aikaa Sami nousee tarakalta tuskissaan irvistellen.

   “Tiedän kyllä mitä teen!” Kosti karjuu. “Se on pääjohtajan auto!”

   “Pääjohtaja ei ole syyllinen sinun erottamiseesi.” Topi estelee.

   “Kuka sitten?!”

   “Jamppe, ohjaaja.”

   “Ahaa!” Kosti käännähtää ja valitsee kohteekseen Volvon, jonka edessä seinässä on kyltti:

 

OHJAAJA

 

   “Ei, Kosti! Se ei ratkaise mitään!” Topi jakelee neuvojaan.

   “Väkivalta lisää väkivaltaa.” Samikin yrittää tyynnytellä Kostin vihaa.

   “Hyvä!” Kosti murahtaa ja nostaa mailan päänsä yläpuolelle.

   Sitten kaikki käy kuin hidastetussa filmissä: Topi loikkaa kohti Samia kuin pantteri juuri kun Kostin maila alkaa heilahtamaan alaspäin kohti Volvon etupeltiä.

   Sami lennähtää tönäisyn äkillisesta voimasta auton ja Kostin mailan väliin, jolloin maila iskeytyy koko momentil­laan Samia selkään.

   Sitten kaikki tapahtuu taas nopeasti: Sami ulvahtaa kivusta ja pyörtyy.

   Kosti kiroaa kerran, siirtyy silmät palaen askeleen sivummalle ja kohottaa mailan uuteen iskuun.

   Mutta Topi ehtii tarttua siihen kädellään.

   “Ei, Kosti. Älä tee sitä.” Hän estää.

   Kosti tärisee raivosta.

   “Mitä mä sitten teen?!”

   “Kosti, rauhoitu. Mä lupaan, että mä järjestän sulle uuden työpaikan.”

   “Lupaatko?”

   “Mä lupaan, Kosti. Sun ei tarvitse hakata tätä autoa.”

   “No...” Kosti puristelee nyrkkejään ja miettii asiaa. “Okei.”

   Hän pudottaa mailan ja lähtee kävelemään kohti kotiaan. Topi pyyhkii hikeä otsaltaan, vilkaisee ympärilleen ja läh­tee Kostin perään.

   Sami jää makaamaan Volvon konepellille.

 

Ilta saapuu Taivalkoski Cityyn.

   Kosti nostaa kahvipannun pöytään, jonka ääressä Topi istuu selaamassa paikallislehden työpaikkailmoituksia. Hän istuutuu pöydän toiselle puolelle ja kaataa Topin kuppiin kahvia. Olohuoneen televisiossa menee Napakymppi.

   “Kävisikö tämä: Nokia etsii riuskaotteista kaveria vääntämään koodia. Kuva olis kiva ylläri.” Topi ehdottaa.

   “Vaaditaanko siihen peruskoulun päästötodistus?” Kosti kysyy.

   “Tarvitaan. Se ei sitten kai käykään...” Topi selaa lehteä eteenpäin.

 

Napakympissä istuvalle herra A:lle esitetään kysymys.

   “Mites tänne tulit?”

   “Työvoimatoimisto lähetti.” Herra A vastaa.

 

Pian Topi huomaa toisen avoimen työpaikan.

   “Tässä olisi ihan tässä Cityssä voodoopapin paikka vapaana, kävisikö se?”

   “Paljonko siinä on palkka?” Kosti kysyy jonkin verran kiinnostuneena.

   “Kuusi tonnia kuussa ja zombielisät päälle.”

   “No tuota...” Kosti miettii tarkasti, miltä tuntuisi olla voodoopappi. “Ei se oikein käy, minä kun en tykkää kanoista. Mutta pistetään varalle. Mitä muuta löytyy?”

   “Eipä tässä oikein muuta sopivaa... ei, hetkinen, onhan tässä tämä Taivalkoski Cityn Tutkimuslaitoksen, TACIT:n, ilmoitus. Sinne kaivattaisiin koekaniineja. Sullahan on kokemusta jäniksenä olosta.”

   Kosti vilkaisee ilmoitusta.

   “Joo, tämä voisi ollakin...”

   “Mä voin heittää sut sinne huomenaamulla töihin mennessä. Käy tutustumassa paikkaan.”

   “Sovitaan niin.” Kosti tunkee neljä sokeripalaa suuhunsa.

   Topi juo kahvinsa ja nousee pöydästä.

   “Parasta lähteä sitten kotia nukkumaan. Huomenna on aikainen herätys.”

   “Mitästä tyhjää, kyllä se yksi kuppi vielä menee!” Kosti kaataa Topille lisää kahvia.

   “No... no... no menköön!” Topi istuu takaisin pöytään.

 

Euronews loppuu.

   Pienessä mökissään yksinään elelevä Hilda-mummo sammuttaa laajakuvanettitelevisionsa ja ottaa kännykän sukan­varresta soittaakseen TCC:n pääjohtajalle.

   Puhelin ei ehdi soida kuin kerran.

   “Onko paikallisteeveen pääjohtaja? Joo, katsoin tuossa teidän kanavaa kymmenen tuntia putkeen eikä tullut pahus vie yhtään hyvää ohjelmaa! Tähänkö meidän lupamaksut menee? Ennenaikaan ohjelmissa oli luovuutta ja hassuja kommelluksia! Saatiin rahoille vastinetta tuutin täydeltä silloin sota-aikana! Alkakaa nyt pistää vähän seksiä ja väki­valtaa peliin, että me vanhatkin ihmiset pysytään hereillä! Taidetta ja kulttuuriohjelmaa ja lisää dramatiikkaa, shokee­raavuutta ja skandaaleja! Ei sitten muuta, paitsi että se Aamuporun kakkosjuontaja on täyspaska, semmoiset saakelin raitahousutkin jalassa! Niin, sille potkut ja heti! Kuulemiin.”

 

Ohjaaja Jamppe on jo nukkumassa, kun puhelin soi ja siihen täytyy kääntyä vastaamaan.

   “Jampella... Herra pääjohtaja!” Jamppe nousee kunnioituksesta istumaan ja suoristaa yökravattiaan. “Ei, ette herät­tänyt, minä olin aivan hereillä! Mitä? Taasko koko kanava uusiksi? Jaa, että joku katsoja valitti taas? Voi saatana, eikö ne osaa tyytyä siihen mitä tulee...? Niin niin, katsojillehan me ohjelmia tehdään, mutta ei kai me joka päivä voida koko kanavan imagoa muuttaa, jos yksi vain soittaa eikä ohjelma kelpaa... Mitä? Potkut?! Ei, ei, siis kyllä, tottakai! Selvä, selvä, tietenkin! Katsojan sana on laki, aivan, olette täysin oikeassa! Hetki, kirjoitan muistiin: ’Lisää taidetta ja seksiä ja väkivaltaa ja hassuja kommelluksia ja dramatiikkaa ja sandaaleja’. Aivan, hoidan asian, voitte luottaa mi­nuun. Selvä. Hyvää yötä, herra johtaja. Ei, kiitos teille.”

 

 

Kuvattomiin sarjakuviin