Kuvattomiin sarjakuviin

VIIHDETTÄ VIERAILIJOILLE

eli

ENTERTAINMENT FOR EXTRATERRESTIALS

The Movie and the Series

Written & Directed by

M.A.N

 

 

 

Kolmas päivä

“Viihteestä tarkoitus elämälle.”

 

Moni Taivalkoski Cityn asukas hämmästyi siitä tiedosta, että maailman väestöliiton mukaan Kiinassa eli nykyään enemmän ihmisiä kuin koko maapallolla. Se oli kaikille tuttua, että maailmassa oli tasan miljardi ylipainoista ja vas­tapainoksi tasan miljardi aliravittua, mutta tämä uusi tieto tuntui jollakin tapaa kiihdyttävän tunteita puoleen jos toi­seenkin.

   Lisää tunteita kuumentavia ja kylmentäviä uutisia saatiin. STT:stä kerrottiin, että urheilijoiden kaskimääräinen keski-ikä kohosi tasaisesti keskimääräisen eliniän keskikohdan yläpuolelle. Ei käynyt heti aivan selväksi, mitä tällä tarkoitettiin, joten uutista lyhennettiin. Uusi uutinen kuului: “Urheilijat ovat viisikymppisiä vasta päälle kuusikymp­pisinä.”

   Eivätkä mieltäkääntävät uutiset siihen loppuneet, niitä tuli jopa lisää. USA:n presidentti petti vaimoaan ja pyysi koko kansalta anteeksi naama punaisena. Kirja meni kuin kuumille kiville ja Hollywoodissa tehtiin tapauksesta elokuva, jossa presidentti nousi pienestä, köyhästä poikarukasta suuren maan presidentiksi ja oli vaimolleen uskollinen elä­mänsä loppuun asti.

   Venäjän presidentti otti viinaa, luuli olevansa kapellimestari ja sai sydänkohtauksen toisensa jälkeen. Kirja meni kuin kuumille kiville ja elokuvakäsikirjoitusta pyöriteltiin Hollywoodissa kädestä käteen neljännesvuosisata, kunnes lopulta eräs Hong Kongilainen action-ohjaaja tarttui aiheeseen ja teki elokuvan Drunken Master IV: Mission in Russia. Presidenttiä esitti nuken näköinen nainen nimeltä Emilia Pong Wok ja tappoi lopussa ultimate-pääpahishirviön ter­veyssandaalilla.

   Taivalkoski Cityn vanhoillis-ihmiset ottivat nämä uutisotsikot henkilökohtaisina loukkauksina ja vaativat korvauk­sia henkisestä kivusta ja särystä, jota tunsivat lantionseudulla. Paha vain, että se taho jolta he sattuivat korvauksia vaa­timaan, oli saamelaisten alkuperäiskansojen etuja ajava etujärjestö nimeltä Saamelaisten Alkuperäiskansojen Etuja Ajava Etujärjestö Ky - ja kommandiittiyhtiöiden yksi etuhan on siinä, että ne voivat tehdä konkurssin toisensa perään, jät­tää kaikki laskut Jeesuksen maksettaviksi ja perustaa samantien uuden yhtiön, jolla on vain yhden kirjaimen ero enti­seen.

   Tässä tapauksessa uusi nimi oli Saamelaisten Alkuperäiskansojen Etuja Ajava Etäjärjestö Ky.

 

Keskiviikko kello 5.40. Topin nimipäivä.

   Herätyskello pärähtää soimaan yöpöydällä. Jalka ilmestyy peiton alta ja potkaisee kellon lattialle. Topi nukkuu sän­gyssään väärinpäin.

 

Ohjaaja seisoo jo näin aamutuimaan pääjohtajan edessä ja kertaa sormillaan (väärin) viisi uudistusta kanavasisältöön. “Eli siis erikoisefektejä, Honkkongia, stuntteja, tietokonegrafiikkaa, pyrotekniikkaa, laatudokumentteja, aerobickiä ja paremmat lottonumerot.”

   “Aivan.” Pääjohtaja sanoo ja tuprauttaa huuliensa välistä paksun sikaripilven.

   “Entä sandaaleja?”

   “Mitä ihmeen sandaaleja?”

   “Ei sandaaleja, selvä.” Ohjaaja katsoo sormiaan. “Näitä viittä vain?”

   Pääjohtaja nuolaisee sikariaan ennen vastausta. “Kyllä.”

   “Tarvittaisiin kyllä enemmän budjettia näihin erikoisefekteihin ja tällaisiin...”

   “Enempää ei tipu.”

   “Miten me sitten toteutetaan ne?”

   “Sinähän tässä ohjaaja olet, keksi jotain.” Pääjohtaja käskee, sammuttaa sikarin ja asettaa sen takaisin sikarilaatik­koon kuin aseen koteloon.

   “Selvä... kai mä jotain... keksin...” Ohjaaja häipyy pääjohtajan haukankatseen edestä ja kävelee takaisin studioon hokien itsekseen: “Aerobickiä, stuntteja, itämaisia taistelulajeja ja sandaaleja. Aerobickiä, stunt -” Yhtäkkiä hän huo­maa meikkaajan auttavan takkia uutisankkurin päälle.

   “Taasko järjestelijä on myöhässä?!” Ohjaaja karjaisee.

   “Siltä vähän näyttää.” Meikkaaja ilmoittaa.

   “Alkaa tulla näköjään tavaksi.” Ohjaaja ottaa kännykän taskustaan ja painaa pikavalintaa.

 

Topin yöpöytäpuhelin soi. Hän yrittää potkaista sitä lattialle samalla tavoin kuin herätyskelloa, mutta osuukin yöpöy­dän lamppuun. Se räsähtää rikki lattialle.

   Topi ärähtää ja potkii koko pöydän kumoon.

   Puhelimen luuri heittäytyy pois paikoiltaan kuin erikoisjoukkojen sotilas ulos helikopterista. Ohjaajan vihainen ääni huutaa luurista: “Topi! Topi saatana! Herää!”

   Topi heittää toisen tyynyistään luurin päälle.

 

Ohjaaja sammuttaa kännykän ja kiroaa itsekseen. Hän päättää tehdä asian kerralla selväksi Topille ja viittoilee yhden kameramiehistä luokseen.

   “Hei Timo, tiedätkö missä Topi asuu?” Hän kysyy kameramieheltä.

   “Tiedän mä.” Kameramies vastaa.

   “Lähde sitten opastamaan, käydään hakemassa se töihin.”

   “Mä tulen mukaan!” Huutaa uutisankkuri.

   “Mä tulen myös!” Meikkaajakin haluaa kyytiin.

 

Pian he kaikki ahtautuvat ohjaajan volvon kyytiin. Ohjaaja käynnistää ja kaasuttaa porttia kohti, mutta jarruttaa Samin ja Mortin kohdalla, avaa ikkunan ja kysyy: “Tuletteko tekin?”

   “Mihin?” Sami kysyy.

   “Topia hakemaan.” Ohjaaja sanoo.

   “Mennäänkö?” Sami kysyy Mortilta.

   Mortti alkaa miettimään. “Hmm...”

   “Tullaan me!” Sami vetää Mortin perässään autoon.

 

Lähettäjä istuu yksin ohjaamossa ja tuijottaa kelloa, joka on jo tasan kuusi, eikä ohjaajaa näy missään. Hän päättää käyttää tilaisuutta hyväkseen, ottaa videohyllystä omatekemänsä lyhytelokuvan ja laittaa sen pyörimään.

 

Ohjaaja, kameramies, meikkaaja, uutisankkuri ja Sami ja Mortti koputtavat yhtä aikaa Topin kerrostaloasunnon oveen ja soittavat sitten ovikelloa.

   “Topi! Töihin nyt!” Ohjaaja huutaa ovelle. “Herää Topi, vähän actionia nyt!”

   “Ei tämä onnistu. Murretaan ovi.” Kameramies ehdottaa.

   “Tee se.” Ohjaaja sanoo meikkaajalle.

   Muut siirtyvät pois oven edestä, kun meikkaaja ottaa vauhtia käytävän perältä. Ohjaaja nyökkää lähtömerkiksi, meikkaaja nyökkää takaisin ja juoksee vauhdilla päin ovea.

   Ovi ei murru, mutta ohjaaja huomaa, ettei ovi olekaan lukossa.

   “Sait sen löystymään. Kolmosella mennään...” Ohjaaja valmistautuu ja laskee: “Yy, kaa, koo!”

   Kaikki tunkeutuvat sisään asuntoon.

   “Lauri, tarkista keittiö!” Ohjaaja käskee. “Muut makuuhuoneeseen!”

   Topia ei tarvitse etsiä pitkään. Hänet löydetään makuuhuoneesta nukkumasta.

   “Ahaa! Topi, ylös siitä!” Ohjaaja vetäisee peiton pois Topin päältä.

   “Mulla on paha olo...” Topi valittaa surkeasti.

   “Älä viitsi näytellä! Töihin nyt, sulla on paljon hommaa! Katso nyt, kun kaikki tulivat hakemaankin! Timo, ota ja­loista kiinni, kannetaan se keittiöön.” Ohjaaja tarttuu Topia korvista kiinni ja huutaa keittiöön: “Lauri, keitä kahvia!”

 

Vesi kiehuu kattilassa. Uutisankkuri Lauri kaataa veden isoon kahvikuppiin, lisää muutaman lusikallisen kahvinpo­roja sekaan ja koristelee drinkin teepussilla.

   Topi nuokkuu pöydässä ja ohjaaja pitää hänen päätään pystyssä pöydän toiselta puolelta. Muut tutkivat jääkaappia.

   Lauri ojentaa kahvin ohjaajalle, joka pakottaa Topin suun auki ja kaataa kahvin sisään.

   “Eiköhän se kohta vaikuta.” Ohjaaja sanoo.

   Topin silmät avautuvat, kun vastakeitetty kahvi polttaa hänen suutaan ja syöksyy juomaan vettä tiskialtaasta. Oh­jaaja ja Lauri näyttävät toisilleen tyytyväisenä peukaloa.

 

Kostin sohva on tyhjä. Ovikello soi, Kosti nousee lattialta sohvan vierestä ja juoksee puhelimeen.

   Ovikello soi uudelleen. Kosti hakkaa puhelinta, sulkee sen ja kuuntelee sitten rannekelloaan. Vasta kolmannella soi­tolla hän tajuaa äänen olevan ovikello ja menee avaamaan oven.

   “Veijo! Mitä sä täällä?” Kosti hämmästyy.

   “Terve terve! Voitin kaksi kertaa lotossa peräkkäin ja ajattelin lähteä rahoilla etelänmatkalle!”

   Kosti tuijottaa Veijoa kysyvästi. “No mitä sitten?”

   “Ajattelin, että sinä voisit sillaikaa käydä kastelemassa mun kukat.” Veijo selittää.

   Kosti tuumii hetken. “Voin kai minä vissiin käydä...”

   “Tässä on avaimet.” Veijo ojentaa talonsa avaimet Kostille.

   “Okei.” Kosti ottaa avaimet ja tunkee ne housuntaskuun.

   “Että nähdään muutaman viikon päästä!”

   “Joo hei.” Kosti iskee oven kiinni Veijon naamaan.

 

Ohjaaja ajaa takaisin kohti TV-asemaa täpötäydellä autollaan. Topi istuu takapenkilla naama kiinni sivulasissa ja seu­raa katseellaan ohivilahtavia liikennemerkkejä.

 

Veijo kävelee sisään matkatoimistoon ja alkaa tavata mainosjulisteita, joissa näkyy kullankeltaisia hiekkarantoja ja kirkkaansinisiä koralliriuttoja. Yhdessä julisteessa mainostetaan elämysmatkaa Andeille ja kuvassa on erilaisiin eläin­pukuihin sonnustautuneita Perulaisia kaivostyöläisiä.

   “Etsittekö jotain erityistä?” Matkatoimistovirkailija kysyy Veijolta ystävällisesti.

   “Mä vaan katselen.” Veijo mumisee, mutta kääntyykin sitten virkailijan puoleen. “Tai kyllä mä jotain etelänmatkaa ajattelin, semmoista muutaman viikon pituista. Joku viiden tähden hotelli olisi kiva ja rannalla olisi kiva lekotella.”

   “No katsotaan löytyisikö mitään sopivaa.” Virkailija ottaa hinnaston esiin tietokoneeltaan. “Tässä olisi kymmenen hengen yhden viikon loma Italiassa, hinta vain yhdeksän tonnia.”

   “Se on kyllä vähän liian hintava... Enkä minä varmaan löydä mistään kymmentä henkeä mukaankaan.”

   “No katsotaanpa jotain muuta... Tässä olisi sitten seitsemän hengen kahden viikon loma aurinkoisessa Espanjassa, hinta viisituhattaviisisataa.”

   “Ei, ei kyllä sekään oikein käy sekään...”

   “No entä Kreikka? Viisi henkeä, viisi viikkoa ja turistiajelu Ateenan ympäri, kolme tonnia.”

   “Ei, ei se oikein -”

   “Nyt tiedänkin! Tämä sopii teille kuin hattu päähän, odottakaas... Tässä! Yhden ja puolen hengen kolmen viikon reissu Toros Daglariin, Turkkiin! Vain tuhatkolmesataa! Majoitus paikallisen perheen aitoon ja autenttiseen paimen­tolaistelttaan! Vuohenjuustoaaminen sisältyy hintaan!”

   “Ei, kyllä se on vieläkin vähän liian hintava...” 

   “Jaa... no sanokaapa, minkä verran te olette oikeastaan aikoneet tähän lomaan sijoittaa?”

   “No siis...” Veijo ottaa lompakkonsa esiin. “No kun tuota voitin lotossa kaksi kertaa peräkkäin... että kuinka pit­källe pääsee yhdeksälläkymmenelläseitsemällä lottorahalla?”

   Virkailija tuumii hetken.

  

Pakettitaksi jättää Veijon metsänreunaan. Hänellä on pikkureppu selässä ja kartta kädessä. Metsään päin osoittaa kyltti, jossa lukee: Korpivaellus.  

 

Studio yksi. Topi istuu studion lavastetuolilla kuin transsissa.

   Uutisankkuri Lauri tulee hoputtamaan häntä töihin. “Topi! Nyt se wushu-aerobic alkaa! Joko laitoit musiikit val­miiksi?”

   “Joo, mä just olin menossa laittamaan...” Topi tuhisee käheästi, nousee tuolista ja hoippuu kasettisoittimen luo. Hän valitsee kasetin summamutikassa, laittaa sen paikoilleen ja jää soittimen viereen istumaan.

 

Wushu-Aerobic alkaa. Kolme aerobic-ohjaajaa seisoo uudelleenlavastetussa studiossa yllään neonväriset karatepuvut ja sandaalit.

   “Tervetuloa hyvät katsojat! Tämä on Wushu-aerobic, minun nimeni on Jouko ja tässä ovat Leo ja Frederik!” Yksi aerobic-ohjaajista esittelee. “Tässä viisituntisessa erikoisohjelmassamme yhdistämme yleishyödyllisellä tavalla sekä aerobickin liikunnallisuuden että itsepuolustuksen jalon taidon! Toivottavasti viihdytte seurassamme! Aloitamme ke­vyesti helpoilla perusliikkeillä -”

 

Ohjaaja huutaa mikkiin: “Topi, musiikkia!”

   Topi säpsähtää ja painaa Play-nappia.

   Aerobickaajat pysähtyvät ihmettelemään, miksi musiikiksi on valittu black metallia, mutta jatkavat sitten liikkeiden tekemistä kuin se kuuluisi ohjelmaan.

   Ohjaaja lysähtää masentuneena kasaan. “Antaa olla...”

   Topi kääntää volyymiä pienemmälle ja kävelee kädet korvillaan ulos studiosta.

 

Samaan aikaan Kosti kävelee Veijon talolle avaimia etusormensa ympärillä pyöritellen.

   Hän avaa avaimilla talon etuoven, astuu sisään, sytyttää valot kaikkiin huoneisiin, menee keittiöön, valuttaa kastelu­kannun täyteen vettä ja lähtee samantien kiertämään taloa.

   Hän vilkaisee jokaiseen kaappiin ja komeroon, tutkii kaikki laatikot ja hymähtelee arvioivasti. Sitten hän siirtyy tutkimaan kukkien tilaa ja päätyy siihen tulokseen, että ainoa kukka joka tarvitsee vettä on kaktus.

   Hän kaataa kaiken veden kaktukseen ja kauhistuu, kun muutamia vesipisaroita putoaa Veijon kaakelilattialle. Hän kumartuu pyyhkimään ne hihaansa, mutta huomaa sitten, että lattia on joka puolelta täynnä likaisia jälkiä.

   Hän kauhistuu toisen kerran huomatessaan, että likaiset kengänjäljet ovat hänen omiaan.

 

Veijo samoaa pitkin metsää korpivaelluksellaan. Hän kapuaa ylös jyrkkää mäkeä, pyyhkii hikeä niskastaan, istahtaa kannonnokkaan ja laskee pikkurepun selästään.

   Hän avaa repun ja kaivaa esiin pienen pullon vettä ja vaniljakeksin. Hän syö keksin yhdellä haukkauksella, juo pul­lon tyhjäksi yhdellä kulauksella ja heittää repun selkäänsä jatkaakseen lomamatkaansa.

 

Kun musiikki on vaihdettu, Wushu-aerobic jatkaa.

   “Ja jotta vähemmistöjäkään ei unohdettaisi, näytämme nyt ohjelmamme toisella osiolla myös kuinka laiskat ja läskit voivat harjoittaa itsepuolustusta, eli seuraavaksi siis itsepuolustusta laiskoille ja läskeille! Heti katkon jälkeen!”

   Kamera kääntyy kuvaamaan ylipainoisia, jotka kävelevät sisään studioon.

 

Kosti kiertää ympäri Veijon taloa availlen kaappeja ja laatikoita. Lopulta hän löytää etsimänsä: Siivouskaapin. Hän ot­taa kaapista vesisankon ja kerää siihen muutamia pesuainepulloja.

   Pulloja järjestellessään hän huomaa yhtäkkiä pienen, erikoisen muotoisen pullon, jossa lukee: Supertehokas Antibak­teeri Desinfiointiaine.

   Kosti innostuu helvettiin. Hän avaa korkin, haistelee korkkia, haistelee pulloa, ottaa ainetta pienen kulauksen, purs­kuttelee sitä suussaan kuin viininmaistaja, kurlaa ja sylkäisee sitten tiskialtaaseen. Sitten hän nuolee tiskialtaan.

   Hän nostelee muut pullot sankosta takaisin kaappiin, laittaa sankon täyteen vettä ja kaataa pikkupullon veden se­kaan.

 

Topi menee kahvihuoneeseen, ottaa pakastimesta jäitä, valuttaa hanasta vettä kannuun, laittaa jäät veden sekaan ja al­kaa juomaan. Hänen kurkkunsa on palanut rakoille kuumasta kahvista.

 

Wushu-aerobic jatkaa. Studioon on tuotu sänky, jolla opettaja Jouko makailee rennosti selällään. Muut katsovat häntä kauempaa.

   “Ja tervetuloa ohjelmamme toiselle osiolle!” Jouko aloittaa juontonsa sängystä. “Nyt siis vuorossa itsepuolustusta laiskoille ja läskeille! Minä ja Frederik näytämme nyt mitä voi tehdä, jos vihollinen hyökkää kimppuunne kun olette juuri ottaneet rentoutuneen asennon sängyssä.”

   “Aplodeja Frederikille!” Leo kehottaa katsojia taputtamaan.

   Frederik siirtyy muutaman metrin päähän sängystä ja keskittyy. Jouko makaa sängyllä nukkuvaa simuloiden.

   Frederik sylkäisee käsiinsä ja lähtee hitaasti kohti sänkyä valmiina lyömään Joukoa. Yhtäkkiä, kun hän on aivan sängyn vierellä, Jouko kääntyy ja potkaisee häntä polveen. Hän kaatuu sängyn viereen, jolloin Jouko kohottaa mo­lemmat kätensä ja iskee häntä niskaan. Sitten Frederik nousee ylös ja molemmat kumartavat kameralle.

   Leo ilmestyy kuvaan. “Tämä on kuitenkin vain yksi vaihtoehto. Seuraavaksi näemme Kurki-tyylin muunnelman sa­masta aiheesta.”

   Frederik ottaa jälleen vauhtia muutaman metrin päästä ja juoksee vauhdilla Joukoa kohti, jolloin Jouko ojentaa kä­tensä sivulle Frederikin eteen ja hän juoksee suoraan niihin. Jouko tarttuu oikealla kädellään kiinni Frederikin nenään ja heittää hänet vasemmalle vuoteen yli. Frederik nousee sängyn takaa ja molemmat kumartavat jälleen kameralle.

   Leo tulee taas kuvaan. “Seuraavaksi näemme harvinaisen Sumovalastyylin muunnelman samasta teemasta.”

   Frederik ottaa jälleen vauhtia ja Jouko laittaa tyynyn paitansa alle. Frederik nyökkää, juoksee vauhdilla sängyn vie­reen, pysähtyy, kohottaa nyrkkinsä ja alkaa lyömään, kun Joukko vetäisee yhtäkkiä patjan alta pippurisuihkeen, am­puu sitä Frederikin silmiin ja pyörähtää sitten Joukon päälle.

   Leo tulee kuvaan sanomaan: “Näin se pitää tehdä.”

 

Veijo konttaa sateenmärässä metsässä paleltuneena ja nääntyneenä. Hän päättää pysähtyä ja tehdä nuotion, jolla voisi valmistaa ruokaa, jos sellaista löytyisi. Tai antaa savumerkkejä.

   Hän ottaa minitulitikut repusta ja raapii niitä, mutta puut ovat kastuneet niin, ettei niitä saa syttymään. Veijo murah­telee alkukantaisesti ja on jo aikeissa heittää reppunsa menemään, kun hän yhtäkkiä huomaa, että hieman kau­empana metsäisen kukkulan juurella on suojaisa monttu, joka on peitetty pressulla.

   Kun Veijo juoksee lähemmäs, hänelle selviää, että montussa on argeologinen kaivaus. Maa on jaettu neliöihin ke­peillä ja langoilla.

   Veijo ei kuitenkaan välitä moisesta, vaan hyppää monttuun tekemään nuotiota, vaikka montun viereen pystytetyssä kyltissä lukee: Avotulen teko argeologiselle kaivaukselle kielletty.

 

Sillaikaa Topi kaataa viimeistä lasillista jäävettä palaneeseen kurkkuunsa ja yskii sen juotuaan.

   “Ennen kaikki oli niin hyvin...” Hän kähisee itsekseen.

 

Veijo lämmittelee tyytyväisenä käsiään tekemänsä pienen nuotion päällä, mutta kuulee yhtäkkiä auton ääntä kauem­paa. Hän polkee pelästyneenä nuotionsa sammuksiin ja heittää suojapeitteen takaisin montun päälle. Sitten hän ryömii varovasti kukkulan laelle katsomaan.

   Metsätien reunaan pysähtyy harmaa maastoauto. Argeologit ovat palaamassa kaivaukselleen, Veijo päättelee ja läh­tee juoksemaan metsään karkuun.

 

Argeologit kävelevät kaivaukselleen dinosauruksista keskustellen, vetäisevät suojapeitteen sivuun, ottavat miniharjat ja sudit esille ja alkavat puhdistamaan kiviä.

 

Samaan aikaan Veijon talossa Kosti hankaa lattiaa kuivalla rätillä, ottaa välillä kulauksen pesuainetta sankosta ja jat­kaa siivousta.

 

Wushu-aerobic ei enää tarvitse sänkyä, joten Topi on kutsuttu raahaamaan se takaisin rekvisiittavarastoon. Vetäessään sitä takaperin käytävää pitkin sokea vanhus törmää häneen.

   “Katso vähän minne menet!” Topi kähisee, mutta huomaa sitten vanhuksen olevan sokea. “Jaa, ethän sä voikaan. Sori.”

   “Päivää.” Vanhus ojentaa sokeainkeppiään. “Olen Ville Lobos.”

   “Päivää. Topi, tuotantojärjestelijä.” Topi tarttuu keppiin ja laskee sen alas.

   “Tulin tänne työharjoitteluun.” Ville ojentaa suosituspapereitaan.

   “Työharjoitteluun?” Topi ihmettelee, mutta muistaa sitten ohjaajan sanoneen jotain sellaista. “Joo joo, niinhän se olikin...” Hän ottaa suosituspaperit ja tunkee ne housuntaskuunsa. “Seuraa minua, niin minä näytän mistä voit aloittaa hommat!”

   Topi lähtee kävelemään kohti ohjaamoa ja sokea yrittää seurata häntä.

 

Veijo kiertää kaukaa metsän kautta argeologien maasturille, avaa peräkontin ja piiloutuu vararenkaan ja toisen suoja­peitteen väliin.

 

Televisiossa Wushu-aerobicin Itsepuolustusta laiskoille ja läskeilleosuus jatkuu.

   “Seuraavaksi opimme perusliikkeen näyttäviin hyppypotkuihin!” Leo selostaa. “Tällainen se on, katsokaa tarkasti, katsokaa tarkasti...”

   Leo, Jouko ja Frederik hyppäävät yhtäaikaa ilmaan.

   Laiskat ja läskit ovat haltioituneita esityksestä. “Miten te sen teitte?!” He kysyvät ihmeissään.

   “Täytyy vain osata niksit.” Leo selittää kameralle. “Äskeistä temppua kutsutaan ’hypyksi’. Siinä koko kehon paino saadaan jalkalihasten ponnistusvoimalla hetkeksi ikäänkuin levitoivaan tilaan, irti maan vetovoimasta mutta vain het­kellisesti, muistakaa se. Nyt on teidän vuoronne, katsotaan miten se sujuu. Harjoitusta, harjoitusta!”

   Laiskat ja läskit yrittävät hypätä ilmaan siinä onnistumatta.

 

Argeologiprofessori löytää Veijon tekemän nuotion hiekan alta ja kutsuu innostuneena argeologioppilaansa katso­maan.

   “Katso!” Professori osoittaa maata.

   “Mitä?” Oppilas kysyy.

   “Nuotio!”

   “Onko se...?”

   “On!”

   “Varmastiko...?”

   “Kyllä! Ystäväni, meistä tulee kuuluisia!” Professori heittää suojalasinsa ilmaan.

 

Wushu-aerobic keskeytetään ylimääräisen uutislähetyksen ajaksi.

   “Ylimääräinen uutislähetys, hyvää päivää. Taivalkoski Cityn tutkimuslaitoksen argeologisen tiedekunnan professori Perttu Kangas ja argeologiopiskelija Simo Sumu ovat tehneet merkittävän argeologisen löydön Taivalkoski Cityn pohjoispuolelta. Paikan päältä meille raportoi Erkki.”

   Kuva siirtyy argeologinen kaivaukselle, missä Erkki haasttattelee professoria.

   “Professori Kangas, kertoisitteko lyhyesti mitä olette löytäneet ja mikä tekee tästä löydöstä merkittävän?”

   “Teimme tosiaan erittäin, erittäin merkittävän löydöksen! Tämä kuoppa, minkä näette tässä, on itseasiassa maail­man vanhin argeologinen kaivaus. Löysimme viime viikolla tästä kuopasta kaksi Cro-magnonia, ja tarkempi tutkimus osoitti, että he olivat kivikauden argeologeja; ehkä maailman ensimmäisiä jalon ammattimme harjoittajia! Heidän asennostaan ja työkaluista päättelimme, he olivat olleet kuollessaan juuri suorittamassa tällä paikalla argeologista kai­vausta, voitteko uskoa? Me tietysti jatkoimme mielenkiintoa puhkuen heidän työtään nähdäksemme, mitä ihmettä ki­vikauden argeologit maasta oikein odottivat löytävänsä.”

   “Mitä sitten?”

   Professori tyrmistyy. “Mitä sitten?! Vai mitäkö sitten?! Tämä on merkittävin löytö sitten jääpyramidin!”

   “Tarkoitin että mitä sitten tapahtui?”

   “Ai, sori...” Professori pyytää anteeksi erehdystään ja selittelee: “Me argeologit olemme hieman hermoheikkoja... Mutta niin! Ilmeisesti jääkausi pääsi yllättämään, eivätkä he koskaan saaneet nähdä argeologista löytöään. Me jat­koimme heidän kesken jäänyttä työtään ja kaivoimme esiin sen mitä he etsivät. Paljastui että kyseessä oli ikivanha nuotiopaikka. Tämä on todella merkittävä löytö!”

   “Mitä aiotte seuraavaksi tehdä?”

   “Suunnitelmissa meillä on muuttaa koko pohjoinen Taivalkoski City argeologiseksi kaivaukseksi, ottaa siitä kipsiva­los ja kuljettaa se museoon. Tämä saattaa hyvinkin jäädä pelkäksi suunnitelmaksi, sillä kaupungin johto ei ole myöntänyt museolle varoja tarpeeksi suuren lisäsiiven rakentamista varten, jotta tämä kipsivalos sopisi sisään. Arvelen asian näinollessa, että joudumme tyytymään kipsivalokseen tästä kuopasta. Aivan lähitulevaisuuden tutkimuksista jos puhutaan, niin vaikka puiden asettelu osoittaa selvästi, että nuotion tekijä on luolamiehen tasolla, aiomme tehdä (ihan vain asian varmistamiseksi) radiohiiliajoituksen.” Professori näyttää nuotiosta otettua risua kameralle. “Taivalkoski Cityn tutkimuslaitoksen metsäntutkimusjaoksen erikoistutkija, joka on erikoistunut risujen tutkimiseen, on lupautunut auttamaan meitä tässä ajallisessa ajoituksessa.” 

   “Kiitos, professori Kangas, palaamme asiaan kun lisätutkimukset on tehty. Nyt takaisin Wushu-aerobickin pariin.”

 

Wushu-aerobic jatkuu televisiossa, jota Kosti juuri pyyhkii. Hän lopettaa pyyhkimisen hetkeksi ja kokeilee itsekin hy­pätä pari kertaa Leon, Joukon ja Frederikin tahdissa.

 

Topi seisoo ohjaamon ovella ja huutaa käytävällä öljytankkerin tavoin harhailevalle sokealle: “Tännepäin, tännepäin! Tänne tänne, seuraa vain ääntäni!”

   “Kuka tuo on?” Ohjaaja tulee ovelle katsomaan, kenelle Topi huutaa.

   “Se on Ville Lobos. Se työharjoittelija.”

   “Ai niin, joo... Mene sä jatkamaan hommia, mä hoidan tämän.”

   “Selvä.” Topi lähtee jatkamaan sängyn siirtämistä.

 

Ohjaaja tönäisee sokean lähettäjän viereen istumaan. “Okei, näytä Villelle miten homma toimii, että hän pääsee heti hyvään alkuun. Mä lähden kahville.” Ohjaaja käskee ja lähtee.

   “Selvä.” Lähettäjä sanoo ja alkaa opettamaan: “Katsopas, Ville, tässä on häivytysnappi... näääin se kuva häipyy. Ja tästä voi vaikka pistää vähän strobe-efektejä...”

   Ville istuu vieressä mitään ymmärtämättä.

 

Kosti on siirtynyt siivoamaan Veijon keittiötä ja tulee vahingossa pyyhkineeksi kaikki lasit, kahvikupit ja kukkaruu­kun ruokapöydältä lattialle.

   Tästä tippaakaan välittämättä Kosti ottaa omenan pöydällä olevasta kupista, pyyhkii sitä rätillään, puraisee sitä pari kertaa ja laittaa takaisin kuppiin.

 

Wushu-aerobic keskeytetään toisen kerran, kun metsäntutkimuslaitos on suorittanut radiohiiliajoituksen professori Kankaan toimittamasta risusta.

   “Täällä Erkki, Taivalkoski Cityn tutkimuslaitos. Seurassamme on nyt argeologian professori Perttu Kangas ja met­säntutkimuslaitoksen risututkija Risto Männikkö.”

   “Nimi on enne.” Risto huomauttaa. “Valitsin ammattini sen mukaan. Jos nimeni olisi Risto Tulipalo, alkaisin tuho­polttajaksi tai palomieheksi.”

   “Aivan... Olette nyt tehneet radiohiiliajoituksen tälle nuotiopuulle. Mitä siinä selvisi?”

   “Teimme täsmällisen radiohiiliajoituksen ja tämänhetkisten tietojen pohjalta vaikuttaa siltä, että nuotio on tehty viime tiistaina kello kuuden ja seitsemän välillä.”

   “Hetkinen... eli toisinsanoen eilen?”

   “Juuri näin. Mielestämme tämä on suuri tieteellinen läpimurto, sillä nykytietämyksemme historiankäsityksen va­lossa luolamiehiä ei pitänyt olla enää olemassa viime tiistaina. Tämä on todella mullistavaa uutta tietoa viikkomme alkupuolelta.” Risto selittää.

   “Miten tämä tarkalleen ottaen tulee muuttamaan historiaa?”

   “Sitä on vaikea arvioida, mutta olen jo saanut muutamia herjaavia kommentteja kollegoiltani, jotka epäilevät päte­vyyttäni argeologina. Mutta niinhän epäiltiin jo muinaista kreikkalaista Galileo GallenKallelaa, kun hän todisti ympy­rän pyöreäksi.”

   “Kiitos, herrat tutkijat. Siirrän takaisin studioon.”

 

Samoihin aikoihin Veijo avaa tutkimuslaitoksen pihalle pysäköidyn argeologien maastoauton peräkontin, suoristaa si­fonkisolmionsa ja lähtee kävelemään kohti kotiaan.  

   Lottovoiton tuoma lomamatka on hänen osaltaan ohi.

 

Kosti pyyhkii Veijon talon ulko-ovelle johtavia portaita suunnitellen seuraavan perjantai-illan tapahtumia. Perintei­sesti hän viettää perjantai-illat pää selvänä, koska lauantai-aamuisin tulee paljon lastenohjelmia, mutta näin työttö­mänä ollessa voisi tietysti vetää pään täyteen ja vierailla hautausmaalla etsimässä omaa paikkaansa maailmassa.

 

Topi yrittää sovittaa sänkyä sisään rekvisiittavaraston ovesta eikä pysty käsittämään, miten se on saatu sieltä ulos. Se ei sovi pystyeikä vaakasuunnassa eikä jalkojen ruuvaaminen irti auta sekään.

   Hän istahtaa sängylle lepäämään, päättää luovuttaa, kaatuu kyljelleen ja on kohta unessa.

 

Wushu-aerobic jatkuu. Kaikki laiskat ja läskit yrittävät edelleen hypätä, mutta kukaan ei ole vielä onnistunut, vaikka Frederik on näyttänyt tempun jo toistakymmentä kertaa.

   Leo ja Jouko istuvat kulisseissa tahdissa tupakoiden ja katsovat Frederikin epätoivoisia yrityksiä saada laiskat ja läskit tajuamaan, mistä hyppäämisessä on kyse.

   “Kuule Leo.” Jouko kuiskaa tumpaten tupakkansa seinälavasteeseen.

   “Mitä?” Leo kysyy.

   “Minäpä luulen, että he tarvitsevat hieman enemmän motivaatiota.”

   “Niinkö arvelet?”

   “Jep. Minulla on idea.”

 

Ohjaamossa lähettäjä on ylpeä, sillä hän on mielestään opettanut Villelle kaiken lähettäjän alasta.

   “Olet nyt täysoppinut, joten hoida sinä homma vähän aikaa, niin mä käväisen kahvilla. Kyllä se sulta jo luonnis­tuu!” Lähettäjä sanoo ja lähtee ohjaamosta.

   “Joo... Kyllä varmaan.” Ville sanoo, eikä hänellä ole aavistustakaan mitä pitäisi tehdä.

 

Kosti pyyhkii Veijon postilaatikkoa tuumien siirtyvänsä seuraavaksi pyyhkimään Veijon nurmikkoa ja ajotietä. Sitä hän ei kuitenkaan ehdi toteuttaa käytännössä, sillä Veijo palaa lomamatkaltaan kävellen.

   “Kosti, terve!” Veijo huikkaa ja Kosti säikähtää hieman.

   “Veijo, terve! Sinähän äkkiä tulit takaisin! Millaista siellä etelänmailla oli?”

   “Aika kuuma siellä oli.” Veijo valehtelee. “En minä siellä oikein viihtynytkään sitten... Tulin niinku takaisin jo nyt.”

   “Jaa niinku.” Kostia ei kiinnosta. “No mutta kuule, mä olen kastellut sun kukat ja tässä samantien siivoillutkin vä­hän, kun ei ollut muutakaan tekemistä.”

   “Kiitti vaan!” Veijo veisaa. “Hei, kuule! Siellähän TV-asemalla oli siivoojan paikka vapaana nyt! Sehän voisi sopia sulle!”

   “Niin!” Kosti ottaa ehdotuksen välittömästi omakseen.

 

Frederik ja Leo seuraavat sivusta, kun Jouko toteuttaa motivaatioideansa. Hän käyttää portaita, narua ja kaksi pussil­lista donitseja.

   “No niin, eiköhän tuo innosta niitä!” Jouko palaa Leon ja Frederikin seuraan ja he ihailevat yhdessä donitseja, jotka Jouko sitoi narulla studion kattopalkkeihin.

   Reaktio nähdään välittömästi. Laiskat ja läskit vilkaisevat ylöspäin ja huomaavat donitsit. Kaikkien jalat irtoavat lattiasta yhtäaikaa.

   Leo, Jouko ja Frederik kauhistuvat tajutessaan, mitä ovat menneet tekemään ja tekevät tiikerisyöksyn suojaan lavas­teseinän taakse...

  

Tömähdykset kuullaan kilometrien päässä. TV-asema heilahtelee perustuksissaan.

Topi herää sängyn tärinään.

Ohjaajan ja lähettäjän kahvikupit räsähtävät rikki juuri kun he ovat nostamassa niitä huulilleen.

Ville Lobos pitelee kiinni lähetyspöydästä, ettei se lentäisi nurin.

Seismografien neulat tutkimuslaitoksissa ympäri maailman sotkevat paperia kuin mielisairaat taideterapialuokan seiniä.

Ikkunalasit hajoavat Japanissa, maa järisee Manhattanilla ja Australian aavikolle ilmestyy outoja maakumpuja.

 

Veijo ja Kosti ovat siirtymässä sisään Veijon taloon kahville, kun maanjäristysaalto tulee. He tarttuvat hädissään kiinni kaiteisiin.

   “Mikä ihme se oli?” Kosti kysyy.

   “Taisi olla maanjäristys.” Veijo vastaa.

   “No, sitä sattuu.” Kosti kohauttaa harteitaan ja avaa ulko-oven.

   Veijo katsoo järkyttyneenä, kuinka kaikki tavarat, joita hänellä on tapana pitää hyllyissä ja laatikoissa ehjinä, ovat nyt lattialle pirstaleina.

   “Ei täällä kovin siistiltä kyllä näytä, saatana!” Veijo katsoo vihaisena Kostia.

   “Eipä kyllä tosiaan näytä.” Kosti myöntää. “Se taitaa johtua siitä maanjäristyksestä äsken.”

   “Ai, niinpä tietenkin...” Veijo rauhoittuu.

 

Ohjaaja ja lähettäjä juoksevat pää kolmantena jalkana ohjaamoon ja ottavat Villen ristikuulusteluun.

   “Mitä tapahtui?” Ohjaaja kysyy.

   “En tiedä.” Ville vastaa.

   “Koko studio on ihan paskana!” Lähettäjä arvioi nopeasti tuhot.

   “Onko?” Ville kysyy.

   “Vitun sokea, etkö sä näe?!” Ohjaaja vetäisee Villen mustat lasit pois ja kääntää hänen päätään kaatuneiden betaka­settihyllyjen suuntaan.

   “Kun nyt asia tuli puheeksi... meillä sokeilla ei tuo näkökyky ole ehkä niin eksakti kuin muut aistit.” Ville sanoo.

   “Painu vittuun siitä!” Lähettäjä heittää Villen pois tuoliltaan.

   Topi kävelee sisään ja kysyy: “Mitä tapahtui?”

   “Ylimääräinen uutislähetys ja heti!” Ohjaaja karjaisee käskyn.

 

Ylimääräinen uutislähetys: “Iltaa, hyvät katsojat. Mystinen maanjäristysaalto voimakkuudeltaan noin 11,8 Richterin asteikolla on ravisuttanut pohjoista pallonpuoliskoa. Tutkijat eivät ole vielä päässeet yksimielisyyteen järistyksen syystä -”

   Yhtäkkiä pöydälle lentää paperi.

   “Hetkinen, juuri saamamme sähkeen mukaan maanjäristys on aiheuttanut lukuisia ja voimakkaita jälkijäristyksiä ympäri maailmaa ja viimeisimmän arvion mukaan koko maapallo on suistunut radaltaan!”

 

Kosti ja Veijo istuvat Veijon sohvalla ja alkavat kiljua yhteen ääneen, kun kuulevat tämän kammottavan uutisen.

 

Vanhainkodissa Hilda-mummo hurraa.

   “Loistavaa! Parasta sitten Maailmojen Sodan! Nyt on oikea meininki televisiossakin!”

 

Ylimääräinen uutisankkuri saa toisen lentopostin.

   “Hetkinen... Toimittajamme Erkki raportoi nyt paikan päältä.”

  

Taivalkoski Cityn Tutkimuslaitoksen seisminen osasto. Kuvaruudussa johtajaprofessorin takana häärii muita tutkijoita pitkien paperiliuskojen kanssa kiistellen kiivaasti (haastattelun loppupuolella he jo hakkaavat toisiaan) siitä, mikä oli mahdollinen syy tähän hirvittävään luonnonkatastrofiin.

   “Herra professori, miksi maailma suistui radaltaan?” Erkki kysyy johtajaprofessorilta.

   “Ehkä se johtui liiasta vauhdista, maapallo kiihdytti liikaa ja meni ovaalin ratansa nadiirissa liian kallelleen... Mutta se on vaan noiden toisten ukkeleiden juttuja. Itse uskon, että kaikki kiinalaiset hyppäsivät yhtä aikaa ilmaan ja tämä katastrofi johtuu heistä.”

   “Miksi kiinalaiset? Mikseivät amerikkalaiset?”

   “Kiinalaisia on enemmän.”

   “Mutta amerikkalaiset painavat enemmän.”

   “Damn, totta! Miksen sitä aikaisemmin keksinyt? Olette tehneet suuren teon tieteen hyväksi, arvoisa toimittaja!” Johtajaprofessori tarttuu Erkin käteen ja puristaa sitä.

   “Kiitos kiitos, herra tutkijaprofessori.” Erkki kiittelee hämillään. “Mutta haluaisin kysyä vielä, että kun maapallo on nyt suistunut radaltaan, niin mihin maailma on itseasiassa menossa?”

   “Sanoisin, että tuosta Jupiterin ohi ja Pluton läheltä tuonne Joutsenen tähdistöä kohti.” Johtajaprofessori demonstroi kulkureittiä käsillään. “Mutta oikeasti minulla ei ole aavistustakaan.”

   “Kysyn sitten joltakin toiselta tutkijalta.” Erkki tönäisee johtajaprofessorin pois kuvasta, mulkaisee tappelevia tutki­joita ja arvelee ettei heiltä saada kommenttia.

   Sitten kameramies huomaa tutkijan, joka juuri kävelee kiireisesti seismisen laboratorion ohi. He kiiruhtavat kiireisen tutkijan perään.

   “Anteeksi, tehän olette... tutkija?” Erkki pakottaa tutkijan kameran eteen.

   “Joo, olen minä...” Tutkija ihmettelee, mistä on missäkin kysymys.

   “Minne maailma on menossa?” Erkki kysyy suoraan.

   “Kiintoisa kysymys. Sanoisin, että kohti Betelgeusea. Linnunratammehan liikkuu joka vuosi noin kolmensataatu­hatta kilometriä lähemmäs sitä -”

   “Niin, se oli ennen, mutta entä nyt? Maailmahan on suistunut radaltaan.”

   “Onko?” Tutkija havahtuu ja hivuttautuu kauemmas kamerasta. “Täytyypä sitten mennä tuota... pullat jäi uuniin... “ Tutkija pistää juoksuksi ja Erkki jää ilman haastateltavaa. Harmissaan hän selittää katsojille: “Perhana. Löytyisipä nyt jostakin kolmas tutkija, hyvät katsojat. Voi vain toivoa, että jostain löytyisi -”

   Yhtäkkiä kolmas tutkija (kaiken varalta paikalle varattu näyttelijä) astuu kameran eteen taskulaskukoneen kanssa. “Iltaa. Olen kuuluisa tutkija.”

   “Hei!” Erkki huudahtaa.

   “Minulle ei huudella hei, olen kuuluisa tutkija!” Näyttelijä sanoo.

   “Ai, anteeksi. Sopiiko että kysyn, minne maailma on menossa?”

   “Laskelmani osoittavat, että syöksymme suoraan kohti aurinkoa.” Näyttelijä paljastaa.

 

Kosti ja Veijo kehittävät tämän tyrmistyttävän tiedon johdosta kiljumisen aivan uudelle tasolle.

 

Erkki pyyhkii otsaansa ja kameramies kameransa linssiä.

   “Aurinkoa?!” Erkki liioittelee järkytystään. “Sehän kuulostaa aivan kauhealta!”

   “Ei se niin kauheaa ole, täytyy vain ajatella asian valoisaa puolta.” Näyttelijä hymyilee ja iskee silmää.

   “Valoisaa puolta vielä, voi vittu! Me syöksytään aurinkoon ja jätkä käskee -”

   “Tarkoitin, että onhan meillä vielä aikaa. Laskelmieni mukaan maapallo syöksyy aurinkoon vasta neljäntoista ja puolen vuoden kuluttua.”

   Erkki tarraa näyttelijän olkapäähän ja liioittelee helpotustaan. “Miten loistava uutinen! Siirrytään takaisin studi­oon!”

  

Uutisankkuri pinoaa paperinsa ja ilmoittaa: “Seuraavaksi viikon sää.”

   Sääkartta ja säämies ilmestyvät kuvaan.

   “Viiden seuraavan vuorokauden sää osoittaa matalapaineen rintaman lähestyvän, ja kuten äsken kuulimme, on odo­tettavissa lievää lämpötilan nousua...”

 

Kosti ja Veijo parkuvat kuin heidän aivojaan leikattaisiin lyijykynillä ja hakkaavat toisiaan sohvatyynyillä järkensä menettäneinä. 

 

Ohjaaja nyökyttelee tyytyväisenä.

   “No tämän jo luulisi kiinnostavan katsojia!” Hän läimäisee kätensä yhteen. “Pistetään jatkuva seuranta päälle, ha­luan tunnin välein raportin maapallon sijainnista!”

   “Selvä.” Topi lähtee järjestämään raportteja innottomasti.

   Sitten ohjaajan kännykkä soi. “Jamppe? Hyvää iltaa, herra pääjohtaja! Aivan! Ai, te piditte tästä maapallojutusta? ...Niin, itsehän minä sen keksin, että Aivan, minun oma ideani... Kiitos kiitos! Ai niinkö? Johtokuntaan? Se olisi suuri kunnia, suuri kunnia! Kiitos paljon, herra pääjohtaja!”

   Ohjaaja sulkee kännykkänsä, hyppii hetken paikallaan ja alkaa kehumaan ylennystään lähettäjälle. “Aah, meikäläi­nen pääsee johtokuntaan!”

   “Onneksi olkoon.” Lähettäjä sanoo flegmaattisesti.

   “Että sillai!” Ohjaaja hieroo hetken käsiään ja kävelee edestakaisin. “Hep! Käväisenpä kertomassa uutiset muille­kin!” Hän sanoo ja lähtee levittämään ilosanomaa.

 

Ilta saapuu hiljakseen, sillä loppupäivä menee erilaisten aurinkoonsyöksymisskenaarioiden läpikäymiseen Ilta­poru-talkshowssa asiantuntijajulkkisten ja asiaa tuntemattomien julkkisten kanssa.

   Topi ja Ville istuvat TV-aseman portailla liikennettä seuraten ja jäävettä siemaillen.

   “Sopisko mulle piilolinssit?” Ville kysyy yhtäkkiä.

   “Ei.” Topi vastaa. Sokea nyökkää.

   Ohjaaja tulee ulos ja alkaa kertomaan ilouutistaan Topille, kun hän huomaa Villen. “Vitun sokea, mee pois täältä!” Hän potkaisee Villen pois ja istuu hänen paikalleen Topin viereen. “Topi, terve! Kuulitko, että meikäläinen pääsee johtokuntaan?”

   “Joo, onneksi olkoon.”

   “Sitä vähän juhlitaan pian!” Ohjaaja naureskelee. “Mitä sä muuten täällä istut?”

   Topi viivyttelee vastauksensa kanssa. “...kun minä olen ajatellut viime aikoina.”

   “No, se pitää aivot työteliäinä.” Ohjaaja toteaa. “Mitä olet ajatellut?”

   “Minusta on alkanut tuntumaan, että tämä työ on... tylsää.”

   “Tylsää? Miten niin?”

   “Joka päivä tuntuu olevan sitä yhtä ja samaa... ei tapahdu koskaan mitään...”

   Ohjaaja ei oikein ymmärrä mitä Topi yrittää sanoa. “Miten niin ei tapahdu mitään? Koko ajanhan täällä tapahtuu, porukkaa tulee ja menee ja maapallokin menee minne sattuu ja -”

   “Niin, mutta mulle se on aina sitä samaa järjestelyä ja taas järjestelyä, ei mitään muuta... Mä kaipaisin vähän vaihte­lua.”

   “Hmm. No mitä asialle vois tehdä?”

   “Voisin tietysti vaihtaa eri työhön.”

   “Niin, se voisi tosiaan piristää! Saisit taas työintosi takaisin!” Ohjaaja läimäyttää Topia toverillisesti selkään. “Olenkin huomannut, ettei työsi ole oikein tullut esiin viime aikoina, ja vähän on vaikuttanut siltä, ettet viihdy täällä meillä... No, mitä sinä olet ajatellut tehdä? Kävisikö vaikka kuvaajan homma?”

   “Minä... minä... Minä haluaisin lentää!” Topi saa vihdoin sanottua sen, mitä todella haluaa.

   “Voi kuule Topi, eivät ihmiset osaa lentää!”

   “Ei! Minä tahdon lentää kuumailmapalloon kiinnitetyllä kaktustarhalla!” Topi selittää. “Ja vilkutella ihmisille!”

   “No, se olisi ainakin erilaista se...” Ohjaaja tuumaa. “Voisihan sitä tietysti aina kokeilla... sellaistakin. Kuule, teh­däänkö niin että hankit sen kaktustarhan ja kuumailmapallon ja testaat sitä juttua. Jos ei homma luonnistu, niin tulet sitten takaisin tänne töihin! Hyviä järjestelijöitä on vaikea löytää nykyään! Sovittu?”

   “Sovittu.” Topi tarttuu ohjaajan käteen ja he halaavat hyvästiksi.

 

Aurinko laskee.

   TV-aseman ylimmän kerroksen pisimmän käytävän perällä olevassa ovessa on kyltti, jossa lukee Johtokunnan Ko­koushuone, mutta se on vain hämäystä. Oikeasti kokoushuone on kerrosta alempana.

   Siellä TV-yhtiön suuri johtokunta kokoontuu tänään kuulemaan, kun ohjaaja esittelee uusia kehitysideoitaan. Osa johtokunnasta nuokkuu ja osa nojaa tylsistyneenä nyrkkiinsä, kun ohjaaja näyttää diakuvakaavion toisensa perään. 

   “Kuten huomaatte, katsojaluvut ovat nousseet huomattavasti sen jälkeen, kun minä tulin taloon ja aloin esittää sel­laisia kotimaisia laatusarjoja kuten Taivalkoski City Blues, Taivalkoski Vice, Snowatch Nights ja Taivalvaara Peaks. Katsojien ikäjakauma näkyy selvästi tästä seuraavasta diasta... Huomatkaa 70-75-vuotiaiden osuus, he ovat tällä het­kellä suurin katsojakuntamme. Seuraava kaavio taasen kuvaa ennakkomainonnan vaikutusta -” 

   Yhtäkkiä kesken kaavioiden diaprojektori näyttää kuvan kahdesta pellolla seisovasta haalariasuisesta juntista, jotka nojaavat ylpeänä lapioihinsa. Toinen junteista kaivaa nenäänsä typerän näköisesti irvistäen.

   “Heh... mistähän tuo tuohon putkahti?” Ohjaaja hätääntyy, laittaa äkkiä vapisevan kätensä valon eteen ja vaihtaa kuvan.

   Mutta toinenkin kuva on junttikuva. Ja niin on kolmas ja neljäskin. Johtokunta herää apatiastaan ja katsoo ohjaajaa vakavana.

   “Ei, ei... Eivät ne ole minun! En ole koskaan nähnytkään niitä! Älkää, en minä tiedä noista mitään...!”

   “Olet sairas mies.” Pääjohtaja lausuu vakavana, nousee tuoliltaan, ottaa ysimillisen käsilaukustaan ja osoittaa sillä ohjaajaa.

   Tässä vaiheessa lienee jo myöhäistä muistuttaa, ettei tämä ole soveliasta katsottavaa alle kouluikäisille.

 

Vanhainkodissa Hilda-mummo katsoo televisiosta lumisadetta ja soittaa jälleen TV-aseman pääjohtajalle.

   “Haloo! Joo, Hilda-mummo tässä vanhainkodista! Katsoin tässä taas teidän kanavaa ja saatana, pistäkää vittuun se Jehis! Ja uutiset! Mutta sitä minä oikeastaan soittelin, että tuli sieltä nyt sentään yksi hyväkin ohjelma, se maapallo­juttu! Se oli loistava! Mutta muu oli taas samaa paskaa! Ei sitä yhden ohjelman varassa voi kanavaa pyörittää, saa­tana! Siirtyisitte edes internettitelevisioksi, että olisi jotain vaihtelua! Niin, vittu! Lopettakaa samantien koko kanava saatana! Okei, ei mulla sitte muuta. Joo, heissulivei.”

 

LOPPU

 

 

Kuvattomiin sarjakuviin