Kuvattomiin sarjakuviin

 

VERIVÄRITYÖ

 

Veikko Leijona oli maalannut ensimmäisen patsaansa kaksikymmentävuotiaana. Hän ei ollut saanut siihen lupaa mistään, hän vain oli ollut kierroksella Rooman museoissa ja pettynyt siihen, kun kaikki muinaisen kreikan patsaat olivat valkoisia, värittömiä. Joku patsaista oli sanonut silloin, tai ehkä se oli vain hänen mielikuvitustaan:

   “Väritä meidät. Tule museoon yöllä ja väritä meidät.”

   Tuli se ääni hänen päästään tai ei, hän oli samana yönä murtautunut sisään museoon ja maalannut yhden kreikkalaisen torson sormiväreillä. Kun museo aamulla avattiin, huomattiin, että arvokas torso näytti merimieheltä laivastonsinisessä puvussaan, joka oli maalattu sen päälle. Veikko löydettiin seuraavasta salista, jossa hän oli aloittanut jo seuraavaa: naista esittävälle patsaalle täytyi saada meikki ja iltapuku päälle.

 

Veikko vangittiin historiallisten muistomerkkien töhrimisestä, mutta hänet vapautettiin jo seuraavalla viikolla, kun vallankumouksellinen aate levisi uustaideihmisten julistuksina ympäri maailmaa. Vanha taide oli epätäydellistä, he sanoivat. Taiteilijoiden tehtävä oli korjailla entisaikojen taitelijoiden virheitä, parannella ja uudistaa taideteoksia. Mullistuksen alkuunpanijasta, Veikko Leijonasta, tuli vallankumouksen etumies vaikka hän ei halunnutkaan korjailla kaikkea, maalata vain kreikkalaiset ja roomalaiset patsaat. Hän sanoi, että joihinkin teoksiin virheet kuuluivat olennaisesti, mutta uustaideihmiset eivät kuunnelleet: he halusivat uudistaa kaiken.

 

Lopulta pitkällisten väittelyjen jälkeen vanhoillisten museointendenttien kanssa taideteosten modernisointi hyväksyttiin yleisesti, joskin jotkut “täydellisiksi” sanotut teokset suojattiin erilaisilla laeilla, ettei niitä modernisoitaisi liikaa. Buddhan patsaat maalattiin uudelleen, niistä tuli taivaansinisiä. Shakespearen runoteokset korjailtiin ja muutamaa pikkujuttua muutettiin. Huuto maalattiin neonväreillä ja Michaelangelon helikopteripiirrosten tilalle laitettiin valokuvia oikeista helikoptereista.

   Veikon kuuluisimmaksi teokseksi nousi Musta Daavid, jonka hän maalasi samassa museossa, josta hänet oli pidätetty. Häntä kutsuttiin ympäri maailmaa maalailemaan Meksikon intiaanipatsaita ja Hawaijin alkuasukasveistoksia, mutta hän kieltäytyi. Hän halusi maalata vain kreikkalaiset ja roomalaiset, ei muuta.

 

Kreikan kulttuuriministeri kutsui Veikon vieraakseen. Hänelle annettiin mieluisa tehtävä: hänen täytyi maalata kaikki kreikkalaiset patsaat ja koko Akropoliskukkula värikkäämmiksi. Varat maaleihin hän saisi hallitukselta. Veikko ryhtyi työhön samantien ja maalasi yötä päivää. Paikalla kävi paljon katsojia ja nähtiin, kuinka Pallas Athene tervehti heitä poncho päällä ja lenkkarit jalassa. Keihään kärjessä oli kokispullo. Kun Akropolis viikon päästä säteili sateenkaaren väreissä auringonlaskussa, Veikko alkoi maalaamaan jokaisissa kadunkulmissa olevia patsaita, kun oli kerran päässyt niin hyvään alkuun.

  

Sitten hän sai viestin Louvresta ja lopetti Ateenan maalaamisen. Museota tarkastettaessa oli ullakolta löytynyt vanha kreikkalainen patsas, jota ei tiettävästi ollut edes olemassa. Se esitti Periklestä, Ateenan kultakauden johtajaa, joka oli nostanut kaupungin johtavaksi taide- ja tiedekeskukseksi ja rakennuttanut Akropoliksen. Veikko kutsuttiin maalaamaan se nopeasti, että se voitaisiin paljastaa maailmalle jo valmiiksi väritettynä.

   Nähtyään patsaan Veikko joutui kiihtymyksen valtaan. Se oli kaunein patsas minkä hän oli nähnyt. Se oli todellakin täydellinen. Ei hän voinut sitä enää maalata, se oli parhaimmillaan puhtaan valkoisena. Museo ei tästä välittänyt vaan tarjosi hänelle huomattavaa summaa palkkioksi maalaamisesta, joten Veikko lopulta suostui. Hän ajatteli maalata vain hiukset hieman keltaisemmiksi ja pistää hieman punaa poskiin.

 

Jäätyään kahden patsaan kanssa se alkoikin puhumaan hänelle.

   “Maalaa minut!” Patsas käski.

   Veikko maalasi. Hän maalasi ja maalasi ja maalasi. Patsas tuntui imevän värin itseensä ja hänen täytyi hakea lisää maalia kaupasta. Louvressa oli viileää erinomaisen ilmastoinnin ansiosta, mutta Veikolle tuli työtä tehdessä niin hiki, että hänen täytyi riisua itsensä aivan alastomaksi.

   Patsaasta ei tullut valmista millään. Hän tarttui sen ohuisiin kivisormiin ja maalasi kynnet. Sitten hän maalasi omat kyntensä. Hän maalasi patsaan ihon ja oman ihonsa vaaleanpunaisella sävyllä ja jatkoi. Pian hän oli maalannut jalkansa kiinni patsaan jalkaan ja jatkoi. Hän maalasi patsaan selkään linnun kuvan ja tarrautui tiukasti siihen ja jatkoi vain.

   Lisää väriä! Hän ei päässyt enää irti. Hän puri lujasti alahuultaan, hieroi siitä valuvan veren sormiinsa ja maalasi sillä patsaan huulet punaisiksi. Mutta se ei ollut vielä valmis. Aamulla Veikkoa ei löydetty mistään, mutta patsas oli kyllä hieno.