Kevät 2007
Olemassa on vain yksi parantava voima ja se on luonto.
(Arthur Schopenhauer)
Minun suosikkejani ovat tiet, joita pitkin ei ole ajettu vuosiin. Joskus jätän tielle tukin nähdäkseni matkustaako täällä ketään muita. Kun palaan vuoden tai parin päästä, paikoillaan yhä oleva tukki kertoo siitä, että minulla ei ole seuraajia.
Tsernobyl on helposti unohdettu, sillä vain me itse tiesimme siitä. Ensimmäisinä vuosina onnettomuuden jälkeen emme halunneet jakaa tarinaamme maailman kanssa ja nyt me emme voi jakaa sitä, koska itsekin alamme jo unohtaa. Ainoa mitä on jäljellä tuosta traagisesta tarinasta, on muisto joka on heikko ja ajan muotoilema. Tulevaisuudessa ihmisten erilaisuus tukahduttaa muutamat jäljellä olevat kekäleet kunnes ne lopulta sammuvat. Sen jälkeen Tsernobyl pysyy aina vain muutamien huomattavien yksilöiden tietoisuudessa ja luonnon yksinomistuksessa.
(Päiväkirja, Kesäkuu 2006)
Nämä talot ovat jo luonnon omaisuutta.
ja tämä talo nousi maasta ja on nyt palaamassa sinne.
Peurat ylittävät tien ja hyppäävät pihaan. Täällä ne ovat kotonaan ja niitä on paljon. Tuntuu kuin olisin eläintarhassa, paitsi että eläintarhassa minä olen vapaa ja ne ovat mielenkiintoni kohteita. Mutta täällä ne ovat vapaita ja minä niiden uteliaisuuden kohteena. Toisin sanoen eläintarhan otukset on kerätty yhteen meidän huvitukseksemme ja täällä Tsernobylissä meidät ihmiset on hajotettu erilleen niiden huvitukseksi.
Kaikista hätkähdyttävintä täällä on kontrasti menneen sivilisaatiomme maailman ja luonnon maailman ero. Sivilisaation maailma on fyysinen, kun taas Chernie on metafyysinen maailma, maailma fysiikan jälkeen. Luonnon maailma on jotain mikä vain on olemassa, niinkuin on ollut jo miljoonia vuosia ennen meitä ja tulee olemaan meidän jälkeemme; kun taas sivilisaatio on pelkkä näennäisyys, se ei "vain ole", se ei ole itseään tukeva. Se on keinotekoinen ja vaatii ylläpitoa ja tiedettä tuekseen. Haluamme hyötyä sivilisaation eduista, mutta emme itse ole valmiita huolehtimaan sivilisaation ylläpitämisestä, jonka vuoksi olemme olemassa. Lopulta huomaamme jääneemme ilman sivilisaatiota. Vain yksi väärän napin painallus ja kaikki menee suoraan primitiiviselle tasolle. Katsomme ympärillemme ja sivilisaatio katoaa ilmaan kuin keijukaislumoojatar. Primitiiviset metsät ovat luonnollisessa muodossaan ja aivan kuin sivilisaation esirippu joka peittää puhtaan luonnon olisi vedetty sivuun.
15-20 vuotta sitten ihmisiä asui vielä noissa kylissä. Vuonna 1991 korkein asutuilla alueilla mitattu radioaktiivisuus oli 2000 mikroröntgeniä tunnissa. Lukemat ovat vajonneet sen jälkeen, kuten ihmisetkin.
Korkein mittaukseni vuonna 2006 asutuilla alueilla oli 250 mikroR tunnissa, taso joka YK:n virkamiesten mukaan on tarpeeksi mieto ollakseen "hyväksyttävä", mutta ei oikeastaan ole turvallinen ihmisten asumiseen.
Tänään tasot täällä voivat vaihdella normaalista useisiin satoihin, jopa tuhanteen mikroröntgeniin, mutta nuo lukemat eivät peilaa oikeaa tilannetta. Geigermittari pystyy enintään näyttämään säteilyn siluetin, ulospäin näkyvät merkit, varjon. Säteilyn aineellisuutta voidaan tutkia vain erityisten analyysien avulla. Jopa hienoin kannettava säteilymittari voi näyttää meille vain jäävuoren huipun. Geigermittaria lukemalla tiedämme säteilystä yhtä vähän, kuin tietäisimme puun juurista katselemalla sen kasvua.
Geigermittarin lukemat kertovat meille enemmän kuin virallisten raporttien lukeminen, mutta ne kertovat vähemmän kuin lukisi luonnon itsensä kirjaa. Tsernobylissä luonnon kirjan lukeminen on helppoa, täällä tosiasiat puhuvat kaunistelematonta totuutta... minne tahansa käännynkin, kompastun tosiasiaan, että ihminen on lainsuojaton ja karkoitettu täältä. Haluan kuulla, saada vastauksen, mutta kaikki mitä kuulen on luonnon ääni, joka sanoo ihmiselle -EN TARVITSE SINUA!
Tämä on 2. maailmansodan muistomerkki.
Ja tässä toinen Suuresta Isänmaallisesta Sodasta.
Tässä on sisällissodan muistomerkki. Vuonna 1921 Puna-armeija murskasi Valkoisen armeijan joukot kentällä. Toivoisin voivani tuoda metallinpaljastimen ja tehdä kaivauksia tällä alueella. Onnettomuudekseni kaikki Tsernobylin rikas historia on arkeologian ulottumattomissa. Se on ikuisesti kadotettu ja minä tulen aina harmittelemaan sitä.
Tsernobylin reaktorin ympäristössä 250 kilometrin (155 mailin) säteellä on 2 000 kuollutta kaupunkia ja kylää. Joka vuosi kun matkustan, näen enemmän ja enemmän tuhoutuneita paikkoja.
Ainoat rakennukset, jotka eivät tuhoudu, ovat kirkot. En ole vielä kohdannut tuhoutunutta kirkkoa matkustaessani Tsernobylin alueen läpi.
Varkaat ovat taikauskoisia ja eivät uskalla ryöstellä kirkkoja. Lähellä olevien yhteisöjen jäsenet tulevat muutaman vuoden välein korjaamaan hylättyjä kirkkoja, joten erillisten saarten tavoin ne säilyvät pidempään kuin muut rakennukset alueella.
Kun matkustan, vierailen usein näissä kirkoissa. Kävelen koiruohon läpi ovelle - ne ovat lukitsemattomia, eikä ketään sisällä. Ei pappeja, ei suitsukkeen tuoksua, ei palavia kynttilöitä, vain muutama halpa ikoni, liinoja, hienoisesti radioaktiivinen Raamattu ja pyhimysten kuvia seinillä. Pidän huolta siitä, että Raamattu jää auki kohdasta jossa ennustetaan koiruohon aikaa. Sitten jään hetkeksi katumaan syntejäni. Katselemaan Jeesuksen radioaktiivista kuvaa ja kysymään itseltäni 'Kuinka kauan nämä kirkot säilyvät täällä? Voivatko ne elää ilman ihmisiä?'
Jatkan matkaani jättäen kysymykset vastattavaksi niille, jotka matkustavat täällä tulevaisuudessa.
Pluton valtakunta matkapäiväkirja 2008