Pukeutuminen
Vaikka pukeutuminen on tärkein osa-alue goottilaisuudessa,
musiikin ohella, ei goottilaisuus ole pelkästään vaatteita ja musiikkia. Usein
mustien vaatteiden alle, syvälle mieleen, on kätkeytyneenä aivan omanlaisensa
ajatusmaailma…
|
Ensimmäiset gootit näyttivät
samanlaisilta kuin punkkarit, eroina vain, että gooteilla hallitsevana värinä
oli musta, niin hiuksissa kuin vaatetuksessakin(saatettiin käyttää satunnaisesti
käyttää myös valkoista, punaista tai violettia) ja korut olivat hopeisia. Toistaiseksi gootit olivat
käyttäneet rikkirevittyjä ja hyvin punk tyylisiä vaatteita ja jopa
mohikaaneja, vaikkakin ”goottilainen mohikaani” oli yleensä musta ja paljon
paksumpi, kuin punk-versio. Gooteilla oli tapana käyttää paljon
verkkokankaita, miehillä esim. paidoissa ja naisilla suksissa. Meikki oli
selvästi massasta erottuvaa: hyvin valkoiset kasvot ja silmissä hyvin vahvat
mustat rajaukset, joissa meikkiä ei säästelty. 1980-luvun puolivälistä
1990-luvun alkuun goottilaisuus alkoi saada yhä enemmän punkkarien tyylistä
poikkeavia ominaisuuksia. Hiukset, jotka etenkin
miehillä olivat alkuun olleet tavallisesti lyhyet ja pystyyn tupeeratut,
muuttuivat pitkiksi ja alaspäin kammatuiksi. Musta ei ole ainoa vaihtoehto
hiusten värissä. Hiukset saatetaan vaalentaa erittäin vaaleiksi(lähes
valkoisiksi), värjätä kirkkaan punaisiksi, violeteiksi tai mustan kanssa
sekoitetuksi väreiksi (sinimustat, punamustat…). Meikki on pysynyt entisessä
kuosissaan, mutta vaatetus on muuttunut ja monipuolistunut. Nykyisin jotkut
pukeutuvat 1800-luvulta vaikutteita keräten, kun taas toiset pukeutuvat
PVC:n, nahkaan, ja verkkokankaasta valmistettuihin vaatteisiin. Jotkut
pukeutuvat molempien tyylien mukaisesti, mutta eivät tietenkään
samanaikaisesti. Vakosametti ja tavallinen
sametti ovat nousseet monien suosikeiksi. Vaatetuksessa käytettään myös
silkkiä, satiinia, kumia ja pitsiä. Musta ja valkoinen jäivät
hallitseviksi väreiksi, tumman punainen, sininen ja violetti ovat vieläkin
tärkeissä osissa värittämässä goottilaista pukeutumista. |
|
|
Pukeutumisella goottilainen
elämäntyyli pyrkii kauneuteen, vaikka kaikki eivät ole kykeneväisiä näkemään kauneutta
synkkyydessä. Pukeutuminen onkin musiikin
ohella tärkein osa tätä alakulttuuria, ei goottina oleminen ole pelkästään
vaatteista kiinni. ”Tosigootille” on tärkeää,
pukeutua suuntauksensa mukaisesti myös arkisin. Vaikkakin joidenkin ammatit
vaativat toisenlaista vaatetusta. Gootteja on nimittäin korkeastikin
koulutetuissa ammateissa, esim. lääkäreinä ja juristeina. Suurin osa gooteista teettää
tai tekee itse vaatteensa. Suomessa on myös olemassa muutama goottivaatteita
valmistavia ja myyviä yrityksiä: Rorasah ja Morticia. Miehillä on usein yllään joko
puvun housut tai lateksista tai sametista valmistetut housut, sekä ns.
runoilijan paidan (röyhelöitä hihansuissa, kauluksessa ja rintamuksella, ovat
yleensä valkoisia) tai vaihtoehtoisesti valkoisen kauluspaidan päällä on
mahdollisesti puvun takki. Myös nahkahousut yhdistettynä nahkatakkiin on
suosittu yhdistelmä. Naisilla on usein yllään joko
lyhyt hame ja verkkosukat tai pitkä leveähelmainen mekko, myös erilaiset
korsetit kuuluvat naisten asustukseen. Pitkät satiiniset käsineetkään eivät ole vieraita goottinaisille. Päällysvaatteina yleisiä ovat ooppera tyyliset viitat ja kaavut, nahkatakit, mustasta lateksista valmistetut, sadetakkeja muistuttavat, takit, samettitakit ja trenssitakit. |
|
|
Naisten kengät ovat hyvin
siroja ja miehet käyttävät usein pikkukenkiä tai bootseja. Pukeutumisella tavoitellaan
vampyyrin kaltaista ulkomuotoa. Sekö miehet että naiset käyttävät
runsaasti hopeanvärisiä koruja, ristejä, pentagrammeja, ketjuja. Erityisen
yleinen on ankh-risti, joka on egyptiläinen ikuisen elämän symboli. Lävistykset eivät
varsinaisesti kuulu gooteille, mutta kyllä niitäkin näkee. Yleisimpiä pakkoja
ovat kieli, nenä ja nänni. Lävistyksien määrä ja tapa eivät ole yhteydessä
punk kulttuurin lävistys traditioihin. Tatuoinnit ovat yksilöstä kiinni oleva
asia, joillain niitä on, joillain ei. Gootit saattavat muistuttaa
esim.: (Linkittelen nimiä myöhemmin) Robert Smith
(The Cure): --Pystyyn tupeeratut hiukset, suttuisaa punaista huulipunaa, mustaa luomiväriä. Siouxsie Sioux (and the Banshees): --Mustat lyhyet tupeeratut hiukset ja jos enkelit meikkaisivat, olisi heillä samanlaiset meikit kuin Siouxsiella. |
|
|
Eric Draven
(hahmo The Crow elokuvasta ja sarjakuvasta): --Valkoiset kasvot ja mustat
suorat viivat silmien ylä- ja alapuolella ja mustaa huulipunaa. Andrew Eldrich
(Sisters of Mercy): --Vakiona aurinkolasit, ei minnekään ilman niitä. Lyhyet,
mustat hiukset, aina nahkahousut ja nahkatakki, niiden alla avonainen
paitapusero. Betty Page
(1950-luvun pin up queen) –Pitkät, mustat aaltoilevat hiukset ja kiharretut etuhiukset,
hyvin ohuet piirretyt kulmat, tumman punaista huulipunaa. Death
(Sandman sarjakuvan hahmo): Huolella suunnitellut silmän ”piirrot”, mustat,
pörröiset hiukset, käyttää Ankh-ristiä aina. |
|