Yksi harvoista kirjallisista lähteistä on J.L. Runebergin teos Hirvenhiihtäjät. Siinä pelirauta mainitaan 14 kertaa. Muutoin rautaa tiedetään soitetun ainakin yhdessä viulun kanssa.
Munniharppu on tunnettu Suomessa jo keskiajalla mutta milloinkaan se ei noussut täällä yhtä merkittävään asemaan kuin Norjassa, Ruotsissa tai vaikkapa Virossa. Joka tapauksessa se oli vanahkantaisessa talonpoikaiskulttuurissa yksi harvoista metallista valmistetuista soittimista.
Munniharppun soittajat ovat perinteisesti olleet kyläyhteisön valtavirroista tavalla tai toisella poikkeavia, hieman erikoislaatuisia miehiä. Kulkurit, kerjäläiset ja kylähullut ovat tulivat tunnetuksi munniharpun soittajina ja valmistajina vuosisadan vaihteen Suomessa. Syynä tähän on luonnollisesti ollut ainakin soittimes pieni koko. Se on tunnettu myös erityisesti lasten soittimena.
Munniharpulla on historiansa aikana ollut lukuisia
kansanomaisia nimityksiä Suomessa. Tässä niistä
joitakin:
märistysrauta
turpajurra
suupeli
huulipeli
taavetin harppu
mörinärauta
Nähdäksesi kuvia vanhoista munniharpusita vieraile myös sivujen kuvakeskuksessa.
