I. Osa.

 

Teoreettinen filosofia: tieto ja todellisuus

 

 

 

Luku 1.

 

Filosofiasta yleisesti johdantona aiheeseen

 

 

Kreikkalainen sana ”filosofia” tarkoittaa viisauden rakasta­mista. Kyse ei siis ole pelkästään tiedosta, vaan jostakin sy­vemmästä asiasta, arvokkaammasta ja kauniimmasta asiasta, viisaudesta. Eikä kyse ole viisauden tavoittelemisesta mitään epämääräistä tavoitetta varten, vaan kyse on viisauden rakas­tamisesta, viisauden haluamisesta kaiken hyvän, kauniin ja oi­kean saavuttamiseksi. Kuitenkin on kyse enemmän tieteestä kuin uskonnosta, enemmän järjestä kuin tunteesta. Elämässä muuten voi tilanne olla päinvastoin, mutta filosofian harrastus on toimintaa, jossa järki on etusijalla.

    ”Herran pelko on viisauden alku” sanotaan Raamatussa. Jos Jumala on olemassa, ei asia millään muulla tavalla voi olla­kaan. Viisautta saa, jos elää (armosta saa elää, sanoisi protestantti) Jumalan tahdon mukaista elämää, muuten ei siinä samalla tavalla onnistu. Jumala on loppumaton viisauden lähde, jos voi häneltä saada ilmoitusta. Viisaus ei tarkoita pelkästään inhimillistä viisautta.

    Filosofia historiallisesti on kuitenkin ollut nimenomaan in­hi­millisen viisauden koekenttä. Filosofiassa on esitetty kaikki ne loogiset vaihtoehdot ajatella, mitkä ihmisen päähän ovat päl­kähtäneet. Ja kaikilla on ollut kannattajia. On otettu filoso­fin oikeudeksi epäillä kaikkea, asettaa kaikki kysymyksenalai­seksi, ajatella peruskysymyksetkin uudestaan ja eri tavalla kuin aikai­semmin.

    Filosofian historia on näin tuottanut loppumattoman aineis­ton erilaisia näkemyksiä. Osasta näistä on historia jo antanut tuo­mionsa, mutta monet niistä elävät vahvoina, vaikka ovatkin keskenään ristiriitaisia. Nykyajan ihminen elää tilanteessa, jossa hänellä ei ole enää yhtenäistä maailmankatsomusta, eikä hän aina pysty tyytymään siihen, mitä saa vanhemmiltaan.

    Tämä kirja ei ole filosofian oppikirja, filosofian perusteiden esitys, vaan se sisältää kirjoittajan omat näkemykset filosofian peruskysymyksistä. Tällaisena se varmaankin enemmän auttaa lukijaa muodostamaan oman maailmankatsomuksensa kuin mitä mikään filosofian perusteiden esitys voisi tehdä.

    Päinvastoin kuin nykyään akateemisessa filosofiassa ja tie­teissä on tapana, tässä esityksessä on pyritty käsittelemään nimenomaan tär­keitä ja keskeisiä kysymyksiä ja jättämään sivuasiat sivuasi­oiksi. Siinä on se vaikeus, että joutuu puhumaan asioista, jotka ovat moni­mutkaisia ja kiistanalaisia, ja joista on vaikea mitään var­maa sanoa. Eristetyissä sivuasioissahan on tunnetusti se ek­sak­teja tiedemiehiä kiehtova puoli, että niistä voidaan saada täsmällistä ja tieteellisesti pätevää tietoa helpommin.

    Jotkut kysymykset ovat mielenkiintoisia ja ihmiselle tär­keitä, mutta niistä ei helposti saa täsmällistä tietoa: toiset ky­symykset taas ovat hieman mielenkiinnottomia, mutta niistä kyllä saa täsmällistä tietoa. Filosofian pitäisi oman olemuk­sensa ja perin­teittensä mukaisesti käsitellä juuri näitä tärkeitä ja vai­keasti selvitettäviä kysymyksiä. Ne ovat niitä kysymyksiä, joita joskus halveksivasti sanotaan ”ikuisuuskysymyksiksi” ja joita poliitikot ja useimmat filosofitkin yleensä mieluummin välttelevät. Kuitenkin juuri ne kysymykset meitä kaikkia kaikkein eniten kiinnostavat, ja tarvitsemme vastauksen useisiin niistä, koska ne ovat myös aivan tavallisen, normaalin ihmiselämän perus­ky­symyksiä. Voidaksemme elää oikein ja päättää mitä mil­loinkin teemme, joudumme noudattamaan jotakin filosofiaa, jotakin maailman­katsomusta. Meillä käytännössä on aina jon­kinlainen maail­mankatsomus ja olemme valinneet kantamme näissä kysymyk­sissä, olimmepa sitten tietoisia tästä omasta maailmankatsomuksestamme tai emme.

    Jokainen vähänkin ajatteleva ihminen ymmärtää tämän, ja jou­tuu joskus miettimään maailmankatsomustaan ja filosofiaa. Näinollen filosofia on myös äärimmäisen tärkeää, jokaisen ihmisen pitäisi välillä miettiä näitä samoja asioita, joita tässä kirjassa käsitellään.

 

 

 

            1. Kriittisestä asenteesta filosofiassa

 

 

Kun lukee filosofiaa yliopistossa, paras asia, minkä siellä op­pii, on kriittinen asenne, kriittinen menetelmä. Se merkitsee sitä, että kaikissa maailmankatsomuksellisissa ja filosofisissa kysymyksissä miettii väitteiden todenperäisyyttä, johtopäätös­ten oikeellisuutta ja perustelujen pitävyyttä. Tällainen asenne tekee filosofin. Sen dogmaattinen, kaavamainen käyttäminen saattaa silti johtaa siihen, ettei usko mihinkään, kun kerran kaikille väitteille on vastaväitteitä ja vähän on maailmassa sel­laista, mikä aivan varmasti tiedetään. Yleinen epäusko oikeidenkin asioiden kohdalla ei ole menetelmän tar­koitus, vaan tarkoitus on sen avulla päätyä totuuteen. Me us­komme helposti sellaista, mikä ei pidä paikkaansa, sen takia kriittinen asenne on tärkeä.

    Tässä kirjassa ei ole mietiskelty tarkasti asioita kaikinpuo­li­sesti eikä ole käytetty tätä kriittistä menetelmää joka kohdalla eikä ole huolellisesti perusteltu kaikkia väitteitä. Tämä johtuu siitä, ettei tämä  ole akateeminen tutkielma, vaan filo­sofista kirjalli­suutta ja filosofian kansantajuistamista. Tästä syystä lukijan on itse muistettava miettiä väitteiden totuutta ja peruste­lujen ja päättelyjen johdonmukaisuutta.

    Kriittiseen ajatteluun liittyy myös sellainen suhtautuminen omiin näkemyksiinsä, että on valmis luopumaan niistä, jos joku osoittaa ne vääriksi ja esittää paremman tavan ajatella. Vaikka tässä kirjassa välillä esitetään väitteitä varsin vakau­mukselli­sesti, tällä kriittisellä tavalla niihin on kuitenkin tule­vaisuudessa tarkoitus suhtautua.

    Ennenkaikkea on ajateltava itse. Sitä tässä kirjassa todellakin tehdään ja suositellaan, ei saa pysähtyä siihen, mitä on saanut oppilaitoksissa ja kirjallisuudesta.

 

 

 

            2. Mitä ihmiset filosofialta odottavat?

 

 

Miksi ihminen harrastaa filosofiaa?

    Filosofian harrastus syntyy tarpeesta ratkaista maailman­kat­so­mukselliset kysymykset. On tietysti kovin yksi­löllistä, ke­nellä tällainen tarve on. Yleensä ihmiset päätyvät jo­honkin maail­mankatsomukseen aikuistuttuaan, eivätkä sitten enää niin pal­jon näitä asioita mieti, ellei sitten jokin uusi elä­mäntilanne sii­hen pakota. Ydinsodan ja saastumisen uhka sekä kehitysmai­den nälkä ja väestönkasvu pakottavat tällä hetkellä koko ihmiskun­nan miettimään uudestaan poliittista filosofiaa. Samoin reaalisosi­alismin romahtaminen pakottaa meidät uudestaan miettimään ihanneyhteiskuntaa ja marxismia, sellaisetkin meistä, jotka vielä johonkin reaalisosialismin malliin sinnikkäästi uskoivat.

    Pyrkimys kokonaisnäkemykseen elämästä ja maailmasta on yksi keskeinen tarve filosofian harrastamisessa. Jossakin mää­rin sitä on kaikilla ihmisillä. Kaikki tarvitsevat tietoa maail­masta ja elämästä sekä myös elämänohjeita. Todella henkilö­kohtainen ja kriittinen paneutuminen näihin kysymyksiin edel­lyttää kuitenkin huomattavassa määrin teoreettista älyä. Filo­sofian harrastus on älyllisesti lahjakkaiden ihmisten harrastus. Muista ihmisistä se saattaa jopa tuntua kuivalta ja raskaalta. Siksi kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta kovin syvälliseen pohdiskeluun, ja he ovat filosofiassa seurailijan asemassa, he valitsevat jonkin opin, jonka edustajiin he uskovat. Jokainen voi silti tuoda kes­kusteluun oman panoksensa, joka voi olla tärkeä. Missä se tuodaan esille? Missä vain ihmisiä keskustelee, oikeat ideat aina leviävät ja joku tuo esille ne julkisuudessakin.

 

Harrastaessaan filosofiaa ihmiset myös odottavat ratkaisua ja helpotusta henkilökohtaisiin ongelmiinsa, masennuksiin ja ah­distuksiin, perheristiriitoihin, ihmissuhdevaikeuksiin, ja toivo­vat tarkoitusta ja mielekkyyttä elämälleen. Samoin toivotaan tietysti myös ratkaisua yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ja ennen ­kaikkea halutaan tietää, miten pitäisi elää, mikä on oikein ja mikä väärin.

    Kun uskonto lasketaan filosofian osa-alueeksi, näihin asioi­hin voikin saada lopullisen ja syvällisimmän avun juuri filoso­fiasta, mutta toisaalta filosofia voi toimia yrityksenä paeta henkilökoh­taisia ongelmiaan, jotka olisivatkin paremmin rat­kaistavissa psykoterapian tai jonkin muun ihmissuhdehoidon avulla. Jotkut ihmiselle tärkeät asiat ovat helpommin saatavissa ihmissuhteista ja psykoterapiasta kuin filosofiasta.

    Se, mitä filosofian harrastuksesta voi saada, on kuitenkin aina arvokasta. Voi saada selkeän maailmankuvan ja maail­mankat­somuksen, saa opastusta tieteelliseen ja kriittiseen ajat­te­luun: onnistuessaan pääsee totuuteen itselleen tärkeissä on­gelmissa, ja voi saada tarkoituksen ja mielekkyyttä elä­määnsä. Muiden tarpeiden suhteen on käännyttävä suoranai­semmin us­kontojen puoleen tai psykoterapian ja psykologian puoleen, sekä on pa­rannettava ihmissuhteitaan  tai maailmaa. Ehkä filo­sofitkin ny­kyään vähän vähättelevät näitä muita ih­misille tärkeitä on­gelmia, eivätkä paneudu niihin niin paljon kuin pi­täisi. (Kommentti 1)

 

 

 

 

 

            3. Pari sanaa estetiikasta ym johdantoa vielä

 

 

Yritys kauneuteen, esteettisyyteen, on hyvin tärkeä ja keskei­nen asia filosofian esittämisessä. Filosofisissa teoksissa on usein liian paljon kaikenlaista kuivaa, rumaa ja tunkkaista fi­lo­sofointia ja viisastelua.

    Elävöittävät mielikuvat ja kielikuvat eivät myöskään välttämättä ole sivuasioita, ne voivat joskus olla jopa tär­kein osa asiaa. Sillä taiteessa on syvempi totuus: tieteellinen esitys on ikäänkuin kartta maastosta, mutta kaunis maisema­maalaus on myös esitys samasta todellisuudesta (K 2). Esi­merkkien merkityksen on meille erityistesti analyyttisen filoso­fian kes­kushahmo Ludwig Wittgenstein osoittanut.

    Filosofiassa esteettisyys on ennenkaikkea ajatuksen selkeyttä ja johdonmukaisuutta, mutta myös esityksen tyylikkyyttä ja vie­hättävyyttä aivan kuten kaunokirjallisuudessakin.

    Filosofia voidaan esittää lyhyesti, kauniisti ja kansanomai­sesti ja silti tieteellisessä mielessä täsmällisesti. Sellainen filo­sofi, joka epäilee tätä, ei oikeastaan vielä ymmärrä filosofiaa. Yksi­tyiskohtia voidaan loputtomasti syventää ja täsmentää, valottaa eri puolilta, mutta se ei ole tarpeen eikä suotavaa ai­na­kaan silloin kun on kysymyksessä filosofian kansantajuinen kokonaisesitys. Kaikki asiat voidaan esittää pitkästi ja täsmäl­li­sesti, mutta myös lyhyesti ja täsmällisesti. Esimerkiksi bol­shevikkien iskulause: ”Rauhaa ja leipää!” oli täsmällinen ja ly­hyt esitys heidän ohjelmastaan ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Tosin se oli myös propagandaiskulause ja todellisuudessa hei­dän ohjelmansa oli: ”Valta bolshevikeille!” koska he uskoivat (luulivat) omaavansa tiedon siitä, mitä piti tehdä.

    Monitahoisuus ja syvällisyys tästä kyllä kärsii, sillä pitkä esitys on tietysti aina tarkempi ja yksityiskohtaisempi, kun asia voi­daan esittää laajemmin; mutta se, kuinka paljon monitahoi­suutta voidaan vaatia, on juuri suhteessa esityksen pituuteen. Lyhyeltä esitykseltä voidaan vaatia vain tietty määrä täsmälli­syyttä ja perusteluja. Kansantajuiselta esitykseltä vaaditaan en­nenkaikkea lyhyyttä ja selkeyttä.

    Estetiikka lyhyesti:

 

            Elämä on pyhä. Me rakastamme elämää.

            Taide on pyhä. Me palvelemme sitä.

 

                                                Tulenkantajat 1928

 

 

******************

 

Lähdeviittauksia ei tässä kirjassa paljon ole (eivätkä ne kaikki ole akateemisen täsmällisiä, koska tämä kirja on filosofista kirjallisuutta eikä akateeminen tutkielma). Tämä ei merkitse sitä, etteikö ajatuksia olisi paljolti saatu muilta ja keskustelussa muiden kanssa, mutta on monessa kohdin vaikeata nimetä mi­tään kirjaa tai henkilöä, joka olisi asian ensin esittänyt, siinä määrin ajatukset kuitenkin ovat tekijän omia tai kuulopuheena saatuja tai yleistä nykyaikaista filosofista yleissivistystä. Klas­sikoiden - Sokrates, Aristoteles, Platon, Hegel jne - teoksia ja lähdeviitteitä ei ole mainittu. Pääasiallinen syy on kuitenkin se, ettei tämä todellakaan ole muiden filosofien mielipiteiden esitys vaan kirjoittajan omien käsitysten ja keksintöjen esitys.

    Maailmankatsomuksen suhteen myös pääasiallisesti riittää, että ihminen on Jeesuksen opetuslapsi, uskovaisten kannalta tällaiset mietiskelyt kuin tässä kirjassa, ovat kiinnostavia enemmänkin sellaisille, joita myös filosofia kiinnostaa. Ja Jumalalle kunnia tässäkin: jos nämä ajatukset lähenevät totuutta, niin johdatuksella ne on saatu, kun taas virheet johtuvat pienen syntisen ihmislapsen inhimillisistä heikkouksista.

    Jeesuksen opetuslasten kohdalla on kyse vain maailman tie­teel­lisestä ja filosofisesta ymmärtämisestä ja eri tulkinnoista Jeesuksen ja Jumalan profeettojen ja apostolien opista ja vielä oman paik­kansa ja tehtävänsä ymmärtämisestä. Puolueiden tai muun yhteiskun­nallisen toiminnan järjestämisessä tulisi myös jokaisen ajatte­le­van ihmisen olla mukana näinä ihmiskunnan kohtalon­hetkinä.

    Pyrittäessä lyhyyteen ja täsmällisyyteen on tässä jouduttu jät­tä­mään pois selvitys siitä filosofisesta keskustelusta, mitä kustakin kysymyksestä aikaisemmin on käyty. Sellaista oppi­kir­jamaisuutta on yritetty välttää, ja jossakin mielessä se olisikin aivan turhaa, se olisi enemmänkin jonkun kommen­taat­torin tapa kertoa toisten filosofiasta, kun taas tässä esitetään tekijän omaa filosofiaa. Tarkemmin sanottuna tässä esitetään sellaisia osia kirjoittajan käsityksistä, jotka muutkin voi­vat ym­märtää ja vastaanottaa, ajatuksia, jotka eivät ole ”helmiä si­oille”: Jumalan viisaushan on tunnetusti hulluutta ihmisten silmissä. Ei silti niin, että tämä viisaus olisi minun hallussani muuta kuin pieneltä osin. Tunnustan kuitenkin sellai­senkin vii­sauden lajin olemassaolon päinvastoin kuin mo­net nykyajan ajattelijat ja tiedemiehet. Jos yritän vaikuttaa mielipiteisiin, niin haluaisin tehdä sitä juuri tiedemiehille: tässä on esimerkki oppineesta, joka on täysin tieteellinen, mutta silti uskoo, ja päinvastoin kuin uskoo K. V. Laurikainen, joka kristinuskoa tiedemiespiireissä on kovasti puolustanut, minusta kristinuskosta ei seuraa tietoteoreettinen idealismi (Katso luku tietoteoria) vaan pikemminkin realismi.1

    Keskustelun poisjättäminen ei tarkoita sitä, etteikö jokaisen ky­symyksen ympärillä käyty keskustelu olisi äärimmäisen mielenkiintoinen asia, ja monta kertaa se valaisisi kyllä käsi­tel­tävää asiaa, mutta toisaalta laajentaisi tekstiä liikaa. (Kommentit-osasto myös sisältää jonkinverran selvitystä aikai­semmasta filosofisesta keskustelusta). Mi­kään ei estä pa­laamasta näihin kaikkiin kysymyksiin myö­hemmin uu­destaan.

    Seuraavan luvun lisäksi myös ja ennen kaikkea koko kirjan ra­kenne ilmaisee käsitykseni siitä, mitä filosofia on, ja asiaa on pohdittu muuallakin kuin siinä luvussa. (Katso mm luku Tieteet).

    Politiikasta ei välttämättä tarvitse käsitellä juuri niitä asioita, joita tässä nyt on käsitelty, mutta jollakin keskeisellä tavalla po­litiikka ehdottomasti kuuluu filosofiaan osana. Etiikka on käsi­telty hyvin lyhyesti ja pintapuolisesti. Silti ainoastaan tai­teen filosofia, estetiikka, puuttuu tästä filoso­fian kokonaisesi­tyksestä. Siitä tulisi olla yksi kokonainen luku. Tämä johtuu siitä, että yleensäkin taiteen filosofialle voisi olla hyväksi, että sitä lähestytään taiteen kautta, ilman sellaista tieteellistä ja kä­sitteellistä otetta kuin järkevyyteen pyrkivässä ajattelussa pa­kos­takin on. Tai­teessa pitäisi ottaa tunnekysymykset tunne­kysymyksinä ja mystiikka mystiikkana. Sama pätee myös jos­sain määrin poliit­tiseen toimintaan ja uskontoon. Filosofia voi pilata, yk­siviivaistaa ja vääristää, suunnata huomion vääriin asioihin tai­teessa - ja rakkaudessa. Kaikesta voi ja pitää filo­so­foida, mutta pitää muistaa tämä vaara.

    Politiikassa pitää toimia oikeudenmukaisuuden hyväksi eikä pelkästään filosofoida siitä. Etiikassa pitää pääasiassa yrittää elää hy­vää elämää eikä pelkästään filosofoida siitä. Estetiikassa pitää tuottaa kaunista taidetta tai nauttia siitä eikä vain filosofoida siitä. Uskonnossa pitää uskoa näkymättömään, salattuun Ju­ma­laan ja tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen niinkuin hänen Isänsä käskee, eikä vain filosofoida siitä.

    Minkälaista tällainen taiteellinen taiteen filosofia voisi olla? Kaitpa se on juuri sitä, mitä kulttuurilehdet tekevät arvioidessaan taidetta. Väläyksen siitä, mitä tä­män fi­lo­sofian mukainen taiteen filosofia voisi olla, voi saada siitä, miten tässä on käsitelty etiikkaa, politiikkaa ja uskontoa, ku­ta­kin niistä niiden omista lähtökohdista lähtien, eikä heti siir­tymällä metatasolle (ulkopuoliseksi tarkkailijaksi) niinkuin filo­sofeilla on pahana tapana. Elämässä pitää välillä elää täysillä tuijottamatta omaa napaansa ja välillä analysoida elämäänsä, kumpaakaan ei saisi tehdä yksipuolisesti, ja sama pätee filosofian harjoittamiseen.

    Varsinainen filosofia pakostakin painottuu sille filo­sofian alueelle, mitä perinteisesti on sanottu teoreettiseksi filosofiaksi. Päinvastoin kuin etiikassa ja estetiikassa, sillä alu­eella saa pelkästään filosofoida, pyrkiä totuuden ymmärtä­miseen, jäsentämiseen ja kommunikoimiseen. Teoreettisessa filosofiassa tärkeimmät filosofian peruskysymykset ovat. Nii­den ratkaisusta seuraa aina paljon etiikkaan, politiikkaan, es­tetiikkaan ja uskontoon.

 

 

 

            4. Mitä filosofia on?

 

 

Filosofian luonne ja olemus on ensimmäinen suurista filosofi­sista kysymyksistä. Kuten kaikkien suurten kysymysten koh­dalla, tässäkin näyttää olevan niin, että varmuutta ei ole, eikä yksimielisyyteen päästä: eri suuntaukset ajattelevat filosofian eri tavalla.

 

 

Nykyinen - ainakin nykyinen 20 v sitten - käsitys ammattifilosofien piirissä länsimaissa on, että filo­sofia on tiede, joka tutkii tiedon, moraalin ja yh­teiskunnan yleisiä ongelmia.

 

 

Tämä on rajoittunut käsitys filosofiasta, ja sille on omat yh­teis­kunnalliset syynsä. Filosofia ei nimittäin ole pelkästään tie­dettä. Myös uskonnot, politiikka, taide, kasvatus ja monet muut tieteen ulkopuoliset asiat kuuluvat jollakin tavoin filoso­fi­aan. Toisaalta tietenkään mitkään asiat eivät ole tieteen ulko­puolella siinä mielessä, että kaikkia asioita voidaan tutkia ja kaikille asioille on selitys, jos tietää kaiken. Mutta tiede ih­misen tietämyksen kokonaisuutena ja tiedon saavuttamisen parhaimpana tapana on kuitenkin rajallinen ja suppeampi käsite kuin filosofia.

    Tieteen menetelmä silti on filosofiankin päämene­telmä. Tiede johtaisi kaikkeen tietoon, jos aikaa olisi ikuisesti (ja kun aikaa jollakin kaukaisella galaksilla on ollut jo ikuisesti jo ikui­suus sitten, kaikki tieto on jo ehkä jollakin toisella kult­tuurilla). Meille tiede on vain tieteen tulokset 1990- ja 2000-luvulla maapallolla, ja filosofian pitää siitä huolimatta yrittää tietää, päätellä, uskoa, arvata, totuus niistäkin asioista, joista vielä ei ole tieteellistä tietoa. Tämä on tieteen ja filosofian ero, eikä se, että filosofia olisi yksi erityinen tiede tieteiden joukossa, yksi menetelmätieteistä, yksi erityistiede, jolla olisi oma erityinen tutkimuskohteensa.

    Filosofiaa ja tiedettä ei enää sitten tarvita maailmankuvan sel­vittämisessä kun kaikki totuus tiedetään. Sitten vain käyte­tään tietoa, eletään ja toimitaan. Tällaista tilannetta ei ihmisille tule muutakuin jossakin tulevassa maailmassa.

    Nykyään siis ajatellaan, että filosofia on yksi erityistiede mui­den tieteiden joukossa ja sillä on oma rajallinen tutkimus­koh­teensa: käsitteiden käyttö, maailmankatsomusten vertailu ja muut ”yleiset ongelmat”. Kuitenkin olisi tärkeämpää korostaa sitä seikkaa, että filosofia on yleistiede, kaikkien tieteiden ko­konaisuus: kaikki tieteet ja niiden tulokset edelleenkin kuuluvat osana filosofiaan. Tähän liittyy se asia, jota filosofian histori­assa aina  korostetaan, että kaikki tiede, jolle ei ole ollut omaa erityistiedettä, on perinteisesti kuulunut filosofiaan. Esimer­kiksi fysiikka kuului filosofiaan 1700-luvulle asti, ja psykolo­gia kuului filosofiaan 1800-luvun puoliväliin asti.

    Se, mitä tässä nyt yritetään korostaa, on juuri se, että jos­sakin oleellisessa mielessä psykologia ja fysiikka edelleenkin kuulu­vat filosofiaan, vaikka ovatkin eriytyneet erillistieteiksi.

    Kaikki maailmankatsomukset ovat myös enemmän kuin tiede ja myös enemmän kuin tieteen tulokset kunakin aikakau­tena. Nekin kuuluvat osana filosofiaan.

    Asian voisi havainnollistaa seuraavasti:

 

                                                            Tieteet

                                                            Maailmankuvat

                                                            Maailmankatsomukset

                                                            Uskonnot

                                                            Politiikka

            Filosofia =                               Etiikka, moraali,

                                                              elämäntaito

                                                            Taide

                                                            Kasvatus

                                                            ym

 

Tietenkään esimerkiksi taiteen kohdalla kaikki taiteen kysy­mykset eivät kuulu filosofiaan. Esimerkiksi taidemaalarilla vä­rien käytön tekninen osaaminen ei kuulu filosofiaan. Mutta osa taiteen asioista on nimenomaan yhtä aikaa taiteen ja filo­so­fian ongelmia.

    Näin päädymme uudenlaiseen filosofian määrittelyyn, joka kuitenkin on sama kuin perinteinen kreikkalainen, klassinen käsitys filosofiasta ja siinäkin mielessä  - historiallisesti - oikea:

 

 

            Filosofia on inhimillisen tiedon ja viisauden kokonai-

            suus, mukaanluettuna jumalallinen viisaus, sikäli kuin

            se on ihmisen saavutettavissa.

 

 

Tämä määritelmä on varsin toisenlainen kuin akateemisissa piireissä käytetty filosofian määritelmä, otettakoon nyt tähän vielä esimerkiksi tietosanakirjan määritelmä: ”Filosofia on tie­teenala, joka tutkii todellisuutta, tietoa ja inhimillistä elämää koskevia yleisiä käsityksiä ja niiden perusteita.” (2)

    Filosofia tämän tietosanakirjan määritelmän hengessä on vain yksi menetelmätieteistä, käsiteanalyysiä ym vastaavaa, verrat­tavissa matematiikkaan, logiikkaan, ATK-oppiin, kielitietee­seen ja ti­lastotieteeseen.

    Akateeminen filosofi, joka haluaa rajoittaa filosofian alueen suppeaksi erityistieteeksi, useimmiten on henkilö, jolla muu­tenkin on harvinainen onni  - filosofille - olla aikansa vallitse­vien käsitysten kannalla. Itse filosofiset totuudet ovat kuitenkin yleensä ilmiselvässä ristiriidassa vallitsevien ennakkoluulojen, vallanpitäjien toivomusten ja tieteellisen yhteisön muotivirta­us­ten kanssa. Syvällisesti oivaltanut filosofi joutuu joko ole­maan hiljaa, luottamaan sananvapauteen ja demokrati­aan, luo­vimaan taitavasti, tekemään oman Exoduksensa jo­honkin Juma­lan turvapaikkaan tai kärsimään Sokrateen ja Jee­suksen kohtalon (K 4).