Kommentit

 

Viitteiden lisäksi on kirjaan lisätty muuta taustamateriaalia, ja tämä on merkitty: (Kommentti 1), (K 2), (K 3) jne. Kommenttien tarkoitus on painottaa tiettyjen kohtien merkitystä filosofiassa ja selvittää millä tavoin merkittäviä oivalluksia nämä asiat ovat. Näin on teksti säilyttänyt luettavuutensa mutta filosofian tekniset asiat ja aikaisempi keskustelu on kuitenkin saatu mukaan jossakin määrin.

Tässä ei enää pyritä kansanomaisuuteen, eikä ulkomaalaisia eikä teknisiä termejä selitetä.

 

Kommentti 1. Tämä luku ”Mitä ihmiset filosofialta odottavat?” on sillä tavoin tärkeä, että usein psykologian ja filosofian yleisesi­tyksistä tällainen tarkastelu puuttuu, ja kuitenkin se olisi juuri näissä oppiaineissa äärimmäisen tärkeää, se orientoi lukijan samoin kuin kysymys: mitä filosofia on? joka sitten kyllä aina muistetaan käsitellä.

 

K 2. Tämä on katsottava fi­lo­sofiseksi yleissivistykseksi. Joku muu on asian esittänyt. Asia on niin syvällinen, ettei sitä voi jättää sano­mat­takaan, vaikka lähde ei ole tiedossa. Voi olla juuri Wittgenstein.

 

K 4. Tällainen käsitys filosofian olemuksesta kuin tässä luvussa esitetään on hyvin vallankumouksellinen nykyiseen akateemiseen filosofiaan verrattuna. Kuitenkin tämä käsitys on selkeästi oikeansuuntainen. Tässä on ensimmäinen Kolumbuksen muna, joita tässä kirjassa omasta mielestäni on monta, ja näissä kommenteissa ker­rotaan missä kohdissa ne ovat.

Kolumbuksen muna tulee siitä tarinasta, kun joku päivällisellä sa­noi Kolumbukselle, että kaikkihan sen tietävät että maa on pallonmuotoinen ja siksi kuka tahansa kapteeni olisi voinut tehdä matkan, mikä siis oli Kolumbuksen varsinainen ansio? Kolumbus antoi kysyjälle munan ja sanoi että laita se pystyyn pöydälle. Ky­syjä yritti ja yritti, muttei onnistunut. Kolumbus iski munan pöy­tään, ja silloin se jäi pystyyn.

Tarkoitan sitä, että jotkut oivallukseni ovat niin lapsellisia - niinkuin eräs naisystäväni sanoi, joka ei tiedä filosofiasta mitään (ja kui­tenkin helposti ymmärsi tämän kirjan ajatukset) - ja yksinkertai­sia, että heti kun ne selkeästi sanotaan, kaikki ovat samaa mieltä. Kuiten­kin, kun tuntee filosofiaa, niin näitä oivalluksia ei kuiten­kaan ole tehty, tällä tavoin ei kuitenkaan ole koskaan vakavasti ajateltu filosofiassa, onpa näitä mielipiteitä myös yksiselitteisesti vastus­tettu ja pidetty huuhaana (erityisesti elämää muilla taivaan­kappa­leilla ja vedenpaisumuksia jne).

Tämä on henkilökohtaisesti sikäli ikävää, että jos ajatuksiani ei pidetä arvokkaina, enkä sen takia saa ajatuk­siani julkaistua, joku muu pian alkaa esittää niitä ominaan. Siksi minulla onkin osoittaa omakustanteista päivämäärät, milloin mi­kin ajatus on ilmestynyt kirjoituksiini.

Filosofian luonteesta vallitsevista erilaisista käsityksistä on hyvä esimerkki äskettäinen teoreettisen filosofian apulaisprofessorin vaali Helsingissä, jossa Esa Saarinen sivuutettiin juuri sen takia, että hänellä on filosofiasta paljon laajempi käsitys kuin yleensä. Joku ulko­mainen akateeminen filosofi sanoi hänestä nimenomaan, ettei Saarinen varsinaisesti ole filosofi, mutta sitähän Saarinen nimen­omaan on. Pikemminkin siitä toisesta voisi sanoa, ettei hän ole filosofi vaan jonkinlainen filosofian alan teknikko, käsiteanalyysin tiedemies tai jotakin muuta sellaista.

 

K 5. Tämä on seuraava tärkeä oivallus. Suuret systeeminraken­ta­jat ja analyytikot ovat aina vuorotelleet filosofi­assa, mutta yk­sinkertainen totuus on, että tarvitaan molempia tar­kastelutapoja yhdessä ja erikseen ja peräkkäin ja vuorotellen. Viimeaikaiselta filosofialta on nimenomaan taas vaihteeksi unohtunut tämä koko­naisuuspuoli. Kokonaisuuden luonne jää väistämättä arvoitukseksi, mutta siitä on pakko tehdä hypoteeseja, muuten ei ole esittää rat­kaisua filosofian ongelmiin.

Myös usein keskustelussa sanotaan, että ne ja ne asiat pitää erottaa toisistaan tai korostetaan niiden samanlaisuutta. Kuitenkin molemmat näkökulmat ovat tärkeitä joltakin kannalta, ja tosiasiallisen tilanteen mukaan toista tai toista on tärkeämpi korostaa (Tämä asia on myös oivallus ja keksintö).

 

K 6. Erittäin tärkeä oivallus (minun mielestäni). Voidaan sanoa, että se on itsestään­selvää, mutta kuitenkin tämä itsestään selvä asia koko ajan unoh­detaan ja sivuutetaan. (Katso myös Osa I, Luku 2, viite 1.)

 

K 7. Tämä on taas filosofista yleissivistystä. Tämä on kuultu professori Oiva Ketosen lu­ennolla, ilmeisesti se tulee Kantilta.

 

K 8. Tämä ei ole mikään uusi oivallus vaan enemmänkin uusi ajattelutapa, suhtautuminen tietoteorian ongelmiin. Mitään rat­kaisua tietoteorian ongelmiin ei tässä ajatuksessa vielä ole, se vain kuvaa tilanteen mihin on tultu, kun tieteet todella ovat niin kehittyneitä nykyaikana.

 

K 9. Ehdottoman varman tiedon olemassaolo yleensä kielletään filosofiassa. (Paitsi Descartesin Cogito). Tässä esityksessä muu­tamassa kohdassa yritetään todistaa, että sellaistakin on. Descar­tes, Marx ja Lenin olivat samaa mieltä, mutta he erehtyivät missä kohtaan varmaa tietoa on.

 

K 10. Tässä on yksi nyt esitetyn filosofian oivalluksista. Ei tarvitse olla rationalisti tai empiristi vaan tiedon saavuttamisessa nämä tietotavat tulevat vuorottain ja ovat näin aina molemmat mukana. Vaikka marxilai­set ovat näin kuvanneet tiedon kasvuprosessia, he eivät ole tie­dostaneet että filosofisesti se merkitsee tätä, että se on uusi ja tärkeä oivallus.

Tietoteorian esityksessä oli paljon oivalluksia, joita ei ole kom­mentoitu, koska oivallus itse asiassa on enemmän koko koko­naiskuvassa.

 

K 11. Tällainen yhteisö voi siis olla olemassa, jossakin päin maailmankaikkeutta, ajatuskokeena näin voi ajatella, mutta ihmi­sellä tällaista tietoa ei ole. Tämä kuvaa hyvin tiedon ja totuu­den käsitteitä ja niiden riippuvuutta toisaalta koko maail­mankaikkeu­den todellisuudesta ja toisaalta tiedostavasta yhtei­söstä.

 

K 12. Tämä on uusi oivallus, että kun tieto edellyttää kommuni­koinnista ja kielestä ja yhteisöstä puhumista, niin siitä seuraa, että koko ihmiskunta on tiedon varsinainen yhteisö. Tietoa on se, minkä koko ihmiskunta tietää. Tämä lisää tiedon käsitteeseen uu­den aspektin ja tekee popularisoinnin tärkeäksi. Toisaalta tieto-sanaa ei kyllä tässä mielessä paljon käytetä, vaan jo muuta­man tiedemiehen yhdessä jakama tieto on myös tietoa.

 

K 13. Tässä esitetty käsitys Jumalan olemuksesta tuntuisi ylittävän aikaisemman teologian ja filosofian. Tässä on yksi Ko­lumbuksen muna taas, koska jotakin tämäntapaista Jumalan täy­tyy olla, jos Jumala oikeasti on olemassa. Ihmisten ju­mala-käsitykset poikkeavat paljolti tässä esitetystä, mutta heti kun he kuulevat tämän, he ovat samaa mieltä.

Tottakai ajatus tulee Joseph Smithiltä, esitän sen vain omin sanoin, toivottavasti hauskasti, ja silti kunnioittavasti.

 

K 14. Materialismin ja idealismin yhdistäminen on tämän kirjan keskeisin ajatus ja sen suorittaminen tällä tavoin on uusi oivallus, voi olla jopa hyppäys filosofiassa eteenpäin. Asiaa käsitellään eri puo­lilta muuallakin kirjassa. On tosin olemassa sellainen filosofian suuntaus, jota sanotaan dualistiseksi dialektiseksi materialismiksi, ja joka tulee aika lähelle näitä ajatuksia.

 

K. 15. Että todellisuus yksinkertaisesti on toisaalta aineellista ja toisaalta henkistä, eikä kumpaakan voi eikä tarvitse redusoida toi­siinsa, on tärkeä oivallus, vaikkei välttämättä uusi. Katso tarkemmin liite 1 b, missä asiaa on havainnollistettu, enempää en ole siitä tehnyt tekstiä, vaikka kuvioon sisältyy ajatusta.

 

K 16. Todellisuuden jakaminen viiteen perustasoon on uusi ja tärkeä oivallus. Se auttaa meitä jäsentämään todellisuuden pa­remmin, ja tieteellisessä selittämisessä se on ehdottoman mahtava – vaikka sen itse sanonkin, ja kyllä se internetissäkin arvioitiin keskustelussa huomionarvoiseksi. Otetaan mikä tahansa ilmiö tai asia, niin sitä voi aina tarkastella kaikilta näiltä viideltä tasolta, katsoa syy ja seuraus erikseen joka tasolta, kun yleensä on yksisilmäisesti katsottu vain yhdeltä tasolta ja sitten riidelty toistensa ohi.

Esim jokin sairaus. Poppamies ja pappi ovat ehdottomasti sitä mieltä että jokin henki on asialla, mutta lääkäri etsii biologista selitystä. Todellisuudessa sairaudelle on aina selitys kaikilla näillä viidellä tasolla.

Otetaan esimerkiksi syöpä. Fyysisellä tasolla ihminen on ehkä altistunut myrkyllisille aineille, biologisella tasolla hän on syönyt liikaa lihaa ja lisäaineita ja hänellä on perinnöllistä taipumusta, psyykki­sellä tasolla hänellä on ollut huolia ja stressiä, yhteiskunnan tasolla hän on voinut olla vaikkapa työpaikkakiusattu, henkimaailman tasolla hän on vaikkapa tehnyt syn­tiä. Mikä tahansa näistä voidaan helposti katsoa ainoaksi syyksi, mutta näin ei koskaan ole.

Jokin taso voi silti olla tärkeämpi kuin muut eri tapauksissa, ja sen tason selitystä helposti sanomme syyksi, mutta tar­kasti ottaen ei koskaan ole oikein ottaa yhden tason selitystä totuudeksi.

Tai otetaan vaikka Sodoman ja Gomoran tuho. Fysikaalisesti, geologisesti, aineen tasolla se oli maanjäristys ja sen seuraukset, teologisesti se oli Jumalan päätös ja voimannäyttö, molemmat ovat oikeita ja melkein yhtä tärkeitä syitä.

Aspektit toisivat tähän lisänäkökulmia (Katso luku Tieteet).

 

K 17. Tämän älynväläyksen on joku muu keksinyt.

 

K 18. Tämä on paljolti unohtunut nykyajan fysiikassa ja filo­sofiassa. Ainetta ovat molekyylit ja atomit. Hiukkaset, kvarkit ja kvantit ovat jotain aineen ja energian välillä. Energiaa ovat voimat, aallot ja säteilyt jne. Tämä kolmijako on filosofisesti tärkeä, nykyään erehdytään luu­lemaan monia hiukkasia aineeksi, ja atomiteoriaa vähätellään filosofiassa, mutta se on edelleen hyvä teoria aineen ilmiöiden käsittelyssä. Hiukkasissa vasta tarvitaan muunlaista, uutta teoriaa.

 

K 19. Tämä on uusi näkökulma, että käsitteiden ole­massaolon miettiminen on suhteellisen turhaa puuhaa. Sitä eivät filosofit myönnä. Nominalismin ja realismin ristiriita on turhaa skolastiikkaa.

 

K 20. Seuraako tämä asia logiikasta? Ehkä muodollisen logiikan ja matematiikan mukaan voi olla kuinka monta ulottuvuutta vain, mutta todellisen avaruuden kuvaamisessa voidaan yrittää pitää kiinni kolmiulot­tei­sesta mallista ja ajatella näkymättömät ym ihmeelliset asiat henkimaailman asioiksi ja säteilyksi ym energiamuodoiksi toi­saalta ja toisaalta todellisen avaruuden todellisesta äärettö­myy­destä johtuviksi asioiksi (katso Osa I, luku 2, viite 12). Ja myös on todellisuudessa joka tapauk­sessa monta tasoa, niinkuin eri kannoilta on tässä kirjassa yritetty osoittaa. Meidän täytyisi muuttaa ja täsmentää ajatteluamme näissä asioissa.

 

K 21. Kun alkupamausteoriaa vastustetaan tässä kirjassa mo­nessa kohtaan eri puolilta, on syytä esittää yhteenveto yhdessä kohtaan mikä siinä on vikana.

 

Alkupamausteoria seuraa suhteellisuusteoriasta ja siitä tosiasi­asta, että galaksit näyttävät etääntyvän toisistaan ja sitä nope­ammin mitä kauempana ne ovat. Joidenkin nykyajan havaintojen, erityisesti taustasäteilyn, väitetään vahvistavan teoriaa, ja yliopis­toissa on sellainen henkinen ilmapiiri, että jokainen, joka vastus­taa teoriaa, voi kyllä unohtaa urankehittelyn tähtitieteen ja fysii­kan aloilla.

 

Ensinnäkin se on kehäpäätelmä. Kun 4-ulotteisella avaruuden matemaattisella mallilla operoidaan, niin tottakai alkupamaus toteutuu, ja muutenkin kaikki on mahdollista jos siirrytään ulos 3-ulotteisesta avaruudesta, joka kuitenkin on päivänselvä totuus keskimaailmassa. Aika pitää jotenkin muuten ottaa mukaan ja henkimaailma ja avaruuden äärettömyys ja ikuisuus selittävät ”muut ulottuvuudet”. Avaruuden nykyään arvioitu ikä ja koko tulevat valon nopeudesta eli näkyvän avaruuden koosta ja siksi niihin liittyvät asiat ovat kehäpäätelmiä. Kun galaksien pakonopeus n 14-20 miljardin valovuoden päässä ylittää valonnopeuden, niin sen jälkeen emme voi niitä nähdä, muttei siitä seuraa, että se olisi avaruuden koko.

 

Toiseksi voidaan väittää, että jo pelkästään kaikkeuden käsitteen huolellinen miettiminen tekee alkupamaus­teorian naurettavaksi. Suhteellisuusteoriassa on jotakin vialla, jos siitä kerran seuraa niin älytön johtopäätös, että kaikkeus olisi joskus ollut yhdessä pienessä pisteessä tai että se voisi laajeta tai supistua. On sanottu, ettei se oikeasti laajene, on vain yritetty kuvata neliulotteisen avaruuden tapahtumia kolmiulotteisella kielellä (Tähdet ja avaruus, 2001, kysymysosasto). Mitä siihen nyt sitten voisi sanoa? Hyvä on sitten, kaikki ovat siis yhtä mieltä, ettei laajene. Älkää sitten enää sanoko meille, että se laajenee. Loogisista syistä kaikkeus on aina samankokoinen, koko kaikkeuden kokoinen; tai jos se jotenkin kutistuu tai laajenee tai sykkii, niin se on täysin samantekevää, koska ne sanat eivät tarkoita mitään sillä tasolla. koska se on kaikkeus. Jos metagalaksi on vain osa kaikkeutta niin silloin se taas voi hyvinkin laajeta ym.

 

Kolmanneksi voidaan väittää ja esittää uusi oivallus, että ehkä

 

Galaksien etääntyminen johtuukin äärettömän tilan ominaisuuksista, eikä tarvitsekaan näin ollen mitään fysikaalista selitystä. (Katso myös K 25)

 

K 22. Kosmologian jakaminen viiteen-kuuteen tasoon on hyvä käytännön oivallus. Itsestäänselvä asia taas, mutta - kumma kyllä - niin eivät filosofit tee, tähtitieteilijät kyllä käytännössä pakosta­kin, mutta he sanovat kosmologiaksi (ennen sanottiin kosmologiaksi esim Aurinkokunnan kehitystä ja Kantin mielipiteitä siitä jne, ja näin on usein tietosanakirjoissa nykyäänkin) vain koko universumin syn­nyn ja kehityksen ja lopun miettimistä, mitä he taas eivät kuiten­kaan tee, koska se tiedetään jo: se on ikuinen ja ääretön, sillä ei ole alkua eikä loppua ja kehityskin ehkä vain kaikilla osilla erik­seen, kokonaisuus voi olla aina yksi ja sama, ainakin yksi ja ikui­nen ympyrä.

Jos ajatellaan katastrofiteoreettisesti, galaksi-tila on tasapainotila, johon aine avaruudessa aina välttämättä välillä ainakin joutuu.

 

K 23. Tämä on uusi oivallus, että vedenpaisumustarut ja kehitys­oppi yhtä aikaa voivat pitää paikkansa. Yleensä molempien suuntien edustajat edelleen tappelevat keskenään.

 

K 24. Erittäin hyvä kriteeri siihen, milloin tähtitieteeseen kannat­taa ruveta suhtautumaan vakavasti.

 

K 25. Tämä on todellinen keksintö ja yksi Kolumbuksen muna, että galaksien erkaneminen toisistaan on yksi äärettömän tilan ominaisuus eikä se tarvitsekaan fysikaalista selitystä. Ku­kaan ei ole aikaisemmin keksinyt tätä ajatusta ja sitä nyt tuskin voi myöskään sanoa yksinkertaiseksi tai lapselliseksi. Kun tähtitieteilijät huomaavat sen ja rupeavat pyörittelemään kaa­voja siltä pohjalta, he huomaavat että se on toimiva, yksin­ker­tainen oletus. Ja kertakaikkiaan vallankumouksellinen filosofi­assa ja tähtitieteessä (Katso myös K 21).

 

K 26. Ehkä suhteellisuusteoria on oikeassa siinä, että tavallinen aine ei voi liikkua valon nopeudella, mutta voi olla muunlaista ai­netta jolle se ei ole mahdotonta, tai voi olla sellainen kotelo, avaruusalus, jonka sisällä on mahdollista liikkua valon nopeu­della. Tai voi olla sellaisia ”madonreikiä”, joissa voidaan kulkea nopeammin.

Valonnopeus ei myöskään välttämättä ole vakio kaikkialla. Se on voitu mitata vain maapallolla (Vesa Santavuoren internet-artikkeli).

 

K 27. Tähtitieteilijöille tämän pitäisi olla hyvin avartava ajatus, että ”toisista universumeista” ei voi puhua, tai jos puhuu niin meidän universumimme on sitten vain osa kaikkeutta. Jompi kumpi, mutta he yrittävät puhua molemmista sekaisin, ja siksi tällainen käsiteanalyysi voi heitä auttaa huomattavasti.

 

K 28. Henkimaailman käsite on tässä filosofiassa keskeinen, mutta se ei ole kovinkaan tarkka käsite. Muttei se voikaan olla kovin tarkka, kun me emme hengistä, enkeleistä ja jumalista pal­joakaan tiedä. Filosofinen valinta on se, ettei puhuta toisista ulottuvuuksista, niinkuin joillakin on tapana erilaisten ihmeiden selittämiseksi, vaan puhutaan henkimaailmasta. Meillä on

 

kolme ulottuvuutta (teoria keskimaailmasta) ja aine (atomiteoria),

 

aika (teoria ajasta, jokaiselle taivaankappaleelle aika erikseen ja niitä vertaillen),

 

aineen ja energian peruselementit (teoria mikromaailmasta),

 

kasvikunta, eläinkunta, ihmiskunta, muiden taivaankappaleiden elämä, henget, enkelit ja Jumala (teoria elollisista olennoista), ja

 

galaksiavaruus (teoria makromaailmasta), 

 

henkimaailma ja näkymätön maailma (teoria näistä),

 

kaikkeus (teoria makromaailmasta, teoria äärettömästä tilasta ja ikuisesta ajasta ja todellisuuden kokonaisuudesta),

 

 

ja nämä teoriat ja käsitteet pystyvät kuvaamaan kaiken.

 

 

 

K 29. Tässä ratkeaa eräs vanha ongelma, ulkomaailman olemas­saolon todistus, tietoteoreettinen realismi voidaan todistaa:

1. Ajattelen, siis olen

2. Kaikkeus on olemassa

3. Kaikkeudessa on mm omenoita

Näistä seuraa normaalin järjen mukaan, että ulkomaailma on olemassa, vaikkemme tiedä ovatko käsityksemme siitä harhaisia ja vaikkei tämä analyysi ole aivan täsmällinen vielä, vaikka kehittelimme sitä kyllä netissä.

 

K 30. Tämä on suhteellisuusteorian vaihtoehto. Sitä voisi mate­maattisesti kehitellä. Muistettakoon kuitenkin, että vaikka matemaattisten mallien avulla teorioista saadaan uusia ja yllättäviä seurauslauseita, ja niiden avulla voidaan laskea asioita, niissä on sellainen vika, että ne helposti rupeavat hallitsemaan ajatteluamme, kun niiden pitäisi olla vain apuvälineitä. Suhteellisuusteorian kohdalla on juuri käynyt näin ikävästi (Katso myös K 28). En saanut netissä vielä ketään matemaatikkoa innostumaan kehittelemään teoriaa. (Katso myös äärettömän tilan ominaisuudet, luku äärettömyydestä)

 

K 31. Tässä on yksi todellisuuden ominaisuus ajan suhteen, joka on filosofiassa jo kauan sitten havaittu.

 

K 32. Kehittämisen arvoisia ajatuksia tähtitieteessä.

 

K 33. Vai onko? Jos aineelliselle aineelle ei ole valoa suurempia nopeuksia, niin se 14-20 miljardia valovuotta - mikä vuosimäärä on nykyään arvioitu maailmankaikkeuden ikä - olisi ehkä todellakin avaruuden koko. Tämä selittäisi myös sen, miksi kaikki empiiriset tulokset tuntuvat sopivan alkuräjähdysmalliin. Avaruuden koko on tämä, mutta silti maailmankaikkeus on ikuinen eikä tietyn ikäinen. Tämä olisi b2 vaihtoehto luvussa kosmologia.

 

K 34. Tässä on uusi Jumala todistus, jota en ole huomannut ke­nenkään vakavasti esittäneen vaikka se varmasti on monelle päl­kähtänyt päähän. Jumala-todistusten suhteen on se ongelma, että filosofian historiassa kaikki todistukset mitä on esitetty, on myös kumottu. Yleensä ollaan sitä mieltä, että asiaa ei voi todistaa puolesta eikä vastaan, kysymys on uskonasiasta. Myös täytyy olla selvillä siitä minkälaista Jumalaa ollaan todistamassa.

 

Todistuksen logiikka:

 

Väite 1. Ihminen on olemassa

Väite 2. Kehitysoppi jossakin muodossa pitää paikkansa ja johtaa myös matalammista korkeampiin lajeihin.

Väite 3. Aikaa ja paikkoja on paljon, 14 miljardia vuotta vähin­tään ja miljardeja galakseja. Suotuisia olosuhteita siis on.

Väite 4. Ihminen on syntynyt 5 miljardissa vuodessa maapallolla, ellei ole istutettu tänne (mikä sitten jo todistaisi ihmistä kor­keammat olennot, ja on siinä mielessä epärelevantti todisteluket­julle).

Jos tämä muutetaan muotoon:

4a. 5 miljardissa vuodessa syntyy ihmisen tasoisia olentoja suotuisissa olosuhteissa,

 

Näistä seuraa:

a. Muuallakin on elämää, ihmisentasoista elämää jo n 9 miljardia vuotta sitten,

ja myös:

b. Ihmistä korkeampiakin olentoja on.

 

Väite 5. Aikaa on ollut jo ikuisesti (tai ainakin riittävästi)

 

Seuraa:

c. Täydellinen olento on jo olemassa, eikä liene väärin sanoa häntä Jumalaksi.

 

Tämän todistelun logiikka voidaan miettiä näin aivan täsmällises­tikin. Se on aika hyvä joka tapauksessa, vaikkei se olisikaan täy­sin kumoamaton.

Jos Jumala määritellään kaikkeuden korkeimmaksi olennoksi, sellainen Jumala väistämättä on olemassa jo loogisista syistä, koska ihmisiä ym olentoja on olemassa, korkein niistä on sitten Jumala.

Jos Jumala määritellään miksi tahansa ihmistä korkeammaksi olennoksi, väitteiden 1-4 totuus riittää sen todistamiseksi.

Jos Jumala määritellään täydelliseksi olennoksi, tarvitaan vielä väite 5.

 

K 35. Tieteitä on luokiteltu monella tavalla filosofiassa. Luon­nontieteet ja käyttäytymistieteet jne. Tässä esitetään uusi jako­tapa toisaalta menetelmätieteisiin ja empiirisiin tieteisiin ja sitten empiiristen tieteiden jako todellisuuden viiden ontologisen tason mukaan. Tämä on varsin havainnollinen tapa, vaikkei ole mikään suuri keksintö, ja asiaa on kehitelty edellä jo pidemmällekin ottamalla aspektit huomioon (Luvun alussa).

 

K 36. Tämä kappale on taas filosofian määrittelyä ja kuuluu sii­hen aiheeseen, jota käsiteltiin luvussa ”Mitä filosofia on?” Nämä ovat niitä asioita joiden tutkiminen ennenkaikkea on filosofiaa. Niiden tutkiminen on filosofiaa eikä se tutkimus, mitä akateemi­set filosofit nykyään pääasiassa tekevät. He tekevät jonkinlaista filosofista, tieteellistä, perustutkimusta kaikenlaisista sivuasioista.

 

K 37. On puhuttu katastrofiteoriasta versus kehitysteoriasta ja tämä keskustelu paljolti sai alkunsa Velikowskyn tunnetuista teorioista, kuinka Venus oli tullut lähelle maata jne ja nämä pla­neettojen kohtaamiset selittäisivät tunnettuja tapahtumia myto­logiasta ja muinaisesta historiasta. Tästä on ollut kiivas väittely ja on vieläkin, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa että molempien puolten esittämät teoriat ovat mahdollisia aurinkokunnan kehi­tyksessä.

Tähtitieteessä koko ajan täsmentyy aurinkokunnan todelli­nen historia ja usein joudutaan vanhat teoriat hylkäämään niin­kuin usein tieteessä, ja se on kovin tuskallista vanhoille urautu­neille tiedemiehille.

Se on hyvin ymmärrettävää. Kun on koko elämänsä uhrannut jonkin ajatuksen tutkimiselle ja kehittämiselle, ja itse perusajatusta sitten väitetään vääräksi, niin eihän siihen voi uskoa. Uusille teorioille tarvitaan aina uusi tiedemiessukupolvi, niinkuin Kuhn on ymmärtänyt ja nimittänyt nämä vaiheet paradigmoiksi.

 

K 38. Tämä näkökulman vaihto on aivan oleellinen luomiskerto­muksen ymmärtämisessä. Moderni ilmoitus on tässä aivan tarkka, vaikkeivät mormonit itsekään ymmärrä ilmoituksen sanomaa tässä suhteessa. (Katso Osa I, Luku 5, viite 18)

 

K 39. Fundamentalistit sano­vat että Jumala on luonut ihmisen ja maailman 4000 eKr ja he väittävät että Raamattu sanoo näin. Tiede sanoo että nykyihmisiä on ollut n 40.000 eKr lähtien. Totuus on, että Raamattu sanoo, että nykyinen ihmiskunta, Aatamin ihmiskunta, on saanut alkunsa n 4000 v eKr, ja aikaisemmista ihmiskunnista se ei sano paljoakaan, se ei kuulu Raamatun pääpuheenaiheisiin, ja tiede on omassa mielipi­teessään varmaankin suurin piirtein oikeassa, mutta - tässä on yksi Kolumbuksen muna - tieteen ja luomiskertomuksen tällaisen tulkinnan vä­lillä ei ole ristiriitaa, vaikka fundamentalistien raamatuntulkin­nan ja tieteen välillä on ristiriita.

Luterilaisten ja katolisten perinteinen tapa välttää tämä ristiriita on sanoa, että Raamatun ajoitukset eivät ole ihmisen ajoituksia, vaan jotakin tuntemattomia Jumalan päiviä ja aikoja ja muuten­han luomiskertomus sopii yhteen tieteen kanssa. Mutta Aatamin syntymä voidaan todella laskea Raamatun mukaan n v 4000 eKr. Tätä ristiriitaa ei perinteinen teologia ole kyennyt ratkaisemaan.

 

K 40. Tieteen ja uskonnon yhteensovittamisessa tämä on mieles­täni aivan mahtava keksintö – vaikka sen itse sanonkin - laittaa luominen ja kehitys kuuteen eri tasoon. Ei tarvitse miettiä onko maailman synnyssä kyse luomisesta vai kehityksestä vaan voi miettiä kylmän rauhal­lisesti missä määrin ja millä tavoin niitä on tosiasiallisesti tapahtunut milläkin tasolla.

 

K 41. Sielun ja ruumiin suhteesta on olemassa paljon epäselvää ja kummallista filosofointia. Silti maallisena asiana se on jo filoso­feille selvinnyt, mutta usein he todella ajattelevat sitä vain maalli­sena asiana. Kyllä se pitää myös ajatella henkimaailman asiana, ja se kysymys on sitten vaikeampi ja varmaankin juuri se syy, miksi kaikenlaista kummallista filosofointia on olemassa. Tässä esite­tään se ratkaisu, että erotetaan kysymyksessä maallinen ja hen­gellinen puoli, ja toista pidetään ratkaistuna kun taas toinen jää uskonasiaksi.

 

K 42. Tässä esitetään tietty käsitys Wittgensteinista ja analyytti­sesta filosofiasta ja pannaan ne paikoilleen filosofian historiassa. Suomen yliopistoissa yhteen aikaan filosofia oli sama kuin ana­lyyttinen filosofia. Nyt se on vain yksi vanha koulukunta, joka on synnyttänyt modernin kielitieteen, ja Wittgenstein on sen huo­mat­tavin edustaja, muttei välttämättä 1900-luvun suurin filo­sofi - niin kuin analyyttisen filosofian piirissä on väitetty - me emme vielä tiedä kuka sellaiseksi tullaan katsomaan tar­kastel­taessa asiaa koko vuosisadan perspektiivissä jälkeenpäin.

 

K 43. Tässä ei ole etiikasta paljoakaan sanottu. Lähinnä se johtuu siitä, etten ole paljoakaan harrastanut asiaa, mutta se on myös kannanotto: pitäisi yrittää elää oikeanlaista elämää eikä pelkästään filosofoida siitä. Etiikan harrastus ilman pyrkimystä sen toteuttamiseen käytän­nössä on todella vieraantunutta filosofiaa, ja sellaista akateemis­ten filosofien etiikka usein on.