Espanjan matka

Alkuvalmistelut

Tutustuin Reposaarella Unto Saloniemeen, Unskiin. Hän muutti sitten Tampereen puoleen Viialaan, ja sitten Urjalaan. Hän varasi syksyksi asunnon Espanjasta ja pyysi minut matkakumppaniksi. Rahojani laskeskeltuani suostuin mukaan tietysti mielelläni ja innostuneena. Lähtöpäiväksi sovittiin syyskuun puoliväli, ja valmistelut aloitettiin.

Kelakortti

Jokaisen, joka matkustaa pidemmäksi aikaa Espanjaan, kannattaa hankkia kansainvälinen Kela-kortti. Sen saa soittamalla, ja siihen pitää pyytää espanjankielinen paperi mukaan, että nauttii Suomen kansaneläkettä ym. eläkettä.

Minulle tuli paperi, mutta siinä ei ollut leimaa eikä allekirjoitusta, mitä lie huolimattomuutta Porin Kelassa. Unskilla oli komea leima ja allekirjoitus. Hankimme sen leiman minulle sitten Urjalan Kelasta. Paperit sitten toimivat hyvin perillä ja saimme ilmaiset lääkkeet ja yleislääkärin vastaanoton, uusimme kaikenlaisia lääkkeitä. Espanjassa eläkeläisille terveyspalvelut ovat ilmaisia, ja tämä koskee myös suomalaisia, jos on nämä paperit.

Matkavakuutus

Matkavakuutus on tietysti välttämätön. Minulla on toimiva Psykologiliiton ja Pohjolan ryhmämatkavakuutus.

Passi

Passi on käytännössä parempi kuin henkilötodistus, täytyy vain ajoissa katsoa, että se on voimassa.

Rokotus

Kurkkumätä ja jäykkäkouristusrokotus tulee olla voimassa. Tiedon saa terveyskeskuksesta. Hepatiittirokotus sitten pitää ottaa myös, terveyskeskus neuvoo kaikessa kun siellä on kuitenkin käytävä jotain kysymässä ja tekemässä.

Auto

Automatka on rankka ja pitkä, sikäli on hyvä, että on kaksi kuskia. Matkalla vain usein tulee riitaa, ja monet matkustavat siksi yksin. Unskin koiran, Mantan takia oli parempi matkustaa autolla kuin lentokoneella. Koirat kärsivät lentomatkasta tavaratilassa, tosin ne voi myös nukuttaa matkan ajaksi. Unski oli hommannut isomman ja tukevamman auton kuin hänellä ennen oli. Se oli hyvinkin tärkeää moottoriteillä. Mitään riitaa ei meille tullut, vaikka hermoja kiristäviä tilanteita välillä tuli, niin kuin aina matkalla.

Muita järjestelyjä

Laivalippu meillä oli Travemündeen, Lyypekkiin, Hampurin tienoille. Reittejä on tietenkin muitakin, esim. Tallinnaan laivalla jne.

Minun oli käytävä ensin Helsingissä katsomassa tyttäreni Marjan poikaa, minusta on tullut tuffa! Ja myös kävin katsomassa ystävääni Kari Saarikoskea Kaarinassa.

Sitten tarvitsi vain nostaa vene ylös ja pakata kamppeet. Ystävät hyvästeltiin, Sirpa Saari, entinen naisystäväni ja ikuinen ystävä, jota olin juuri hoitanut yli puoli vuotta monihermosairauden takia, jolloin hän oli aluksi vuodepotilaana ja pyörätuolissa, tuli katsomaan kotini kunnon ja otti avaimeni antaakseen sen tarvittaessa tyttärelleni ja siskolleni. Seppo Salminen, naapurini Pastuskerin saaresta asuessani Porin saariston Ahlaisten luotojen Anttooran saaressa, ystävällisesti vei minut asemalle Poriin. Omaiset ja ystävät pärjäävät mainiosti ilman minua puoli vuotta, joten matkani on asiallinen ja mahdollinen.

Tietokirjailijoilta anoin 800 € apurahaa opas- ja matkakirjan kirjoittamiseen talven vietosta Espanjassa. En tietenkään ole mikään asiantuntija, mutta voin kysyä ja lukea kaikesta, olen ollut neljä kertaa Espanjassa, muutenkin matkustellut ja nythän saan käytännön kokemuksen asiasta. Jos saan apurahan, teen oppaan, se julkaistaan kotisivuillani netissä, ja jos en saa, kirjoitan kuitenkin matkapäiväkirjan tällä tavalla ja laitan sen nettiin.

Automatka

Tampereella Unski oli vastassa ja ajoimme hänen naisystävänsä Ritva Tuomen luokse Pirkkalaan. Ritva tarjosi meille aterian, joka ei paljonkaan mahtunut pötsiin kun jääkaappi oli täytynyt tyhjentää ja ottaa loput matkaeväiksi. Sitten jatkoimme Urjalaan, jossa Unskilla oli kaksi kesämökkitaloa ja uima-allas. Suunnittelimme matkaa päivän ja sitten lähdimme.

20.9.2009 lähdin Reposaaresta. 22.9. lähdettiin Helsinkiin Vuosaareen.

Ajomatka sujui hyvin, navigaattori toimi, mutta Vuosaaressa sattui kömmähdyksiä, ajoimme pari kertaa vikaan, kun yritimme löytää bensa-aseman. Pissahätä oli kova vähän väliä – kun alkaa olla näitä vanhan miehen vaivoja, matkalle lähtökin varmaan vähän jännitti - mutta siitä selvittiin kommelluksitta pensaikossa ja huoltoasemalla. Tässä kohtaan oli hermot vähän kireällä mutta sitä ei sitten sattunutkaan enää ennen kuin Espanjassa, vaikka ystäväni Marja Nieminen, kokenut Espanjan kävijä, oli varoitellut, että automatkalla Espanjaan aina tulee riitelyä ja siksi nykyään kaikki matkustavat yksin autolla, niin kuin on jo todettukin.

Löysimme laivaan menevän autojonon. Vuosaaressa on todella huonosti näkyvät ja vaillinaiset tienviitat laivaterminaaliin. Terminaaliin ei tarvinnut mennä ollenkaan. Jonosta lähtien kaikki sujui kuin rasvattu, ajoimme osoitettuun paikkaan ja siirryimme hyttiin. Tässä on huomattava tarkkaan miettiä, minkä kassin ja tavarat ottaa autosta hyttiin. Autoon ei matkalla pitäisi päästä takaisin, mutta kyllä päästiin kuitenkin.

Liput varattiin soittamalla Finnlinesiin. Ne näytettiin suoraan autosta terminaalijonossa. Laivan nimi oli Nordlink.

Päiväkirjasta:

22.9.2009 Ti. Lähtöpäivä. Leimasin eläketodistuksen. Olin kuskina Hesaan asti. Sekoilua bensan ja sataman kanssa. Huonosti merkattu Hansa-terminaali. Suoraan sisään 17.30, lähtö 20.30. Laivalla ei paljonkaan palveluja. Puhelin automaattisesti rupesi toimimaan, Online joku, ilmoitti tekstiviestillä mitä puhelut laivalta maksaa.

Hurjan hyvä ruoka. Illalla vain baari. Peliautomaatit outoja. Malmöstä on tämä laiva kotoisin.

Merellä tuli myrsky. 21 m/s ja seitsemänkin metriä korkeita aaltoja. Se tuntui keinumisena ja paukahteluna. Paukahtelun aikana roiskui mahtavasti kannelle ja ikkunoihin. Kummallekaan ei kuitenkaan tullut merisairautta, vaikka monelle matkustajalle kyllä tuli.

Päiväkirjasta:

Kova tuuli yöllä, aamulla kysyin informaatiopisteestä ja neiti soitti perämiehelle, tämä väitti, että 6-7 metrin aallot, ja kuulin matkustajilta, että 21 m/s oli tuuli. Enpä paljon nukkunut.

Laivalla ei ollut paljoakaan ohjelmaa. Söimme ja nukuimme ja juttelimme salongissa muutaman suomalaisen kanssa ja katselimme maisemia ja merta. Gnydiassa näimme sataman ja hieman Puolan maisemia. Tapahtumaköyhä reissu, mutta merimatkalla on aina kiehtovaa, ei siinä aika kuitenkaan pitkäksi tullut.

Päiväkirjasta:

23.9. Ke. Kova tuuli, paukahteli – noin joka seitsemäs aalto, niin kuin aina, harvemminkin, riippui kai keulan suunnasta aaltoihin nähden - ja roiskui. Kirjoittaa ei voinut, ettei tule huono olo.

Hain tavaroita autosta, kun sinne meni virkailijoita. Sieltä ei meinannut päästä ulos, mutta en vaan osannut painaa oikeata nappia. Keskustelin saksalaisen naisen kanssa, katselimme ikkunaan nojaten kannelle roiskeita ja aaltoja. Hänen kaverinsa oli merisairaana hytissään.

Kävimme saunassa ja porealtaassa samalla kun katselimme maisemia Gnydian satamassa. Porealtaassa oli laajat ikkunat ympäristöön ja oli hauska tunnelma köllötellä siinä alastomana altaassa samalla kun katseli maisemia. Muutaman suomalaisen kanssa vaihdettiin pari sanaa. Iltamenoja ei ollut, vain baari. Unski jutteli Torreviejasta jonkun siellä käyneen autolla kulkevan kanssa. Nukuin hyvin. Ei tuulta enää, vaikka luulimme höykytyksen taas alkavan Gnydian pitkän, kapean niemen suojasta päästyämme.

Päiväkirjasta:

24.9. To. Saavuimme Travemündeen. Puhelin taas automaattisesti ilmoitti uuden operaattorin ja sen hinnat tekstiviestinä. Näin tapahtui aina kun ylitettiin maiden välisiä rajoja. Tämä on aika hämmästyttävää ja helppoa matkustavaiselle. Kuudelta herättiin. Automatka edessä. Lähtö meni sujuvasti. Ei passintarkastusta. Travemünde on syvän lahden pohjukassa. Navigaattori suunnattiin Hampuriin ja sitten ennen Hampuria Lyoniin. Mentiin vähän vikaan Düsseldorfin kohdalla. Moottoritiet hyviä. Kölnin kohdalla ruuhka. Rekka-autoja oli kilometri.

Aamulla 24.9. ajoimme Saksan läpi Ranskan rajan lähelle Euskirheniin. 557 km on ajettu Travemündestä. Unski ajaa aina 200 km, kunnes hänen kipeä lantionsa rupeaa vihoittelemaan, ja minä ajan loput. Bensaa lähdettiin hakemaan sivutielle rekkakuskin opastamana ja siellä nähtiin hotelli, johon mentiin. Klo 17 asetuttiin.

Hotelli

Hotelleista sanotaan, että kannattaa mennä sivuteille kyliin ja niistä etsiä halvempi vaihtoehto kuin moottoriteiden varsilla. Tämä varmaankin on totta, mutta vaatii kuitenkin energiaa ja onnea. Nyt hotellimme oli samanhintainen kuin maantien varrellakin, jotain 65 € kahden hengen huone. Kävelimme hieman kaupungilla, mutta nukkumaan oli pakko mennä. Illalla siellä oli jazz-muusikoita, mikä olisi ollut hauskaa, mutta me olisimme enemmän kaivanneet rauhaa. Tilaamamme aamiainen oli saksalaisen pihi.

Navigaattori

Navigaattori osoittautui mainioksi apuvälineeksi. Kartalta katsottuna matka oli aika vaikea suunnitella ja olisi pitänyt pysähdellä paljon. Navigaattori sanoi kauniilla naisäänellä aina minne pitää kääntyä ja koska, ja sama näkyi monitorista. Muutaman kerran menimme harhaan, ja navigaattori sanoi lakonisesti: ”Laskee uudestaan” ja ohjasi harhautuneet oikealle polulle. Mainio väline. Se tunsi sitten Torreviejassakin kaikki kadut.

Kartat

Ostin kuitenkin kaikki tarpeelliset kartat, jotta voisi seurata matkan etenemistä, ja kyllä sekin puoli välttämätöntä oli tietysti. Euroopan autokartta, Ranskan kartta, Espanjan kartta, Alicante, Torrevieja. Niitä sai huoltoasemilta vaivattomasti ja Torreviejan kartan sitten ilmaiseksi turistitoimistosta.

Tiet

Moottoriteitä pääsee mukavasti, mutta se maksaa. Tulee aina kymmenen-viisitoista lähestymiskaistaa ja sitten koppi joka kaistalla: rahastaja tai automaatti. Niistä ei aluksi sekoilematta selviä, mutta apua saa paikalle, eikä suurempia jonoja synny kun luukkuja on niin monta.

Pysähdyspaikat

Luonnollisia pysähtymispaikkoja ovat huoltoasemat. Muitakin on, mutta emme niitä tutkineet, ne näyttivät niin likaisilta, eikä meillä ollut eväitä. Näin oli koko matkan. Ranskan vessoissa oli toisinaan vain reikä lattiassa, niin kuin itämaissa. Espanjassa oli ihme kyllä juuri vessoissa siistimpää. Huoltoasemilta sai kaikkea tarvittavaa niin kuin Suomessakin. Alkoholijuomiakin oli, hiukan suuremmalla rahalla kuin kaupoissa.

Unski tutki kahvilaadut kaikilla pysähdyspaikoilla ja ilmoitti niiden paremmuusjärjestyksen. Kahvia sai yleensä automaateista ja niitä oli monenlaisia, maidon kanssa tai espressoa jne. Minähän en kahvia juo, enkä teetä, ja tupakkaakin poltan vain harvoin.

Matkalla, varsinkin Espanjassa, varoitetaan pysähtymästä missään maantien varrella, jos joku pyytää pysähtymään, koska silloin voi olla ryöstöyritys kysymyksessä. Rikolliset järjestävät kaikenlaisia teatteriesityksiä, kuinka joku on loukkaantunut, ja sitten kun pysähtyy, niin ryöstetään. Uusi keksintö on kuulemma, että nyt he heittävät jollakin esineellä autoa, ja silloin kun pysähtyy ja ihmettelee asiaa, he tulevat ryöstämään. Meille ei onneksi mitään tapahtunut.

Kielet

Englannilla pärjää nykyään melkein joka paikassa ja ainakin nuorten kanssa. Minulta sujui Saksan kieli aika huonosti, Englanti ja Ranska aivan sujuvasti. Ruotsia ei joudu puhumaan, kun aina puhutaan Englantia. Unski matkalla lopulta suuttui, kun hänen mielestään briljeerasin kielitaidollani. Rauhoituin sitten, mutta opiskella pitää koko ajan, se ei ole väärin.

Saksassa

Meillä oli tarkoitus mennä eteläiseen Saksaan ja sieltä vasta Ranskaan, mutta muutaman harhailun jälkeen navigaattori johti meidät Kölnin ohi heti Ranskan rajalle. Kölnin kohdalla ohitustielläkin oli ruuhkaa, ja välillä sai odotella pitkäänkin. Sama toistui kaikkien suurkaupunkien kohdalla, Lyonin ja Marseillen ainakin. Ranskan rajalla ei ollut minkäänlaista passintarkastusta.

Ranskassa

25.9. Ajettiin Lyonin ohi Rhônen laaksoon asti Turoniin. Emme ensin meinanneet löytää hotellia, ja pysähdyimme Hotel de Villen kohdalle. Sepä olikin tietysti kaupungintalo eikä hotelli, mikä minun olisi kyllä pitänyt tietää. Pari turistia neuvoi meidät sillan yli joen toiselle puolelle. Sieltä löytyi loistohotelli ja mahtava näköala joelle. Täytyi silti levätä ja tulimme aika myöhään yli seitsemän aikaan illalla, joten laaksoon tutustuminen jäi haaveeksi. Tämä lyhyt aikakin oli silti kerta kaikkiaan mahtavaa, hienon ruuan ja juustojen kanssa oli pakko ottaa vähän viiniäkin, vaikka tähän asti olin ollut täysraittiina autonajamisen turvallisuuden takia, että olisi herkkyyttä kaikkiin tilanteisiin. Siellä Rhônen laaksossa tekisi mieli lomailla, ilmeisesti se olisi kuitenkin paljon kalliimpaa kuin Espanjassa, ja siksi minulle mahdotonta.

Hermitagesta puhui hotelliemäntä minulle pitkään Touronin erikoisuutena ja näytti joen vastarannalla olevia viljelmiä. En oikein käsittänyt, mitä hän tarkoitti, mutta myöhemmin olen ollut ymmärtävinäni, että se on ilmeisesti kuuluisa viinirypälelajike, ja se on siellä paljon viljelty tai sieltä kotoisin.

26.9. Ajettiin Espanjan rajalle Pyreneille. Yövyttiin vielä Ranskan puolella Bouleaussa, sinne löysimme kyselemällä viimeiseksi Ranskan rajalla itseään mainostaneesta hotellista ja joiltain poliiseilta tai rajavartijoilta. Se oli pieni kaupunki hieman maantiestä sivussa, ja hotelli löytyi heti.

Täällä viihdyimme mainiosti, lepäilimme, kävimme uima-altaalla – vesi oli tosin niin kylmää, ettemme vaivautuneet uimaan. Hotellihuoneen ikkunasta näkyi Pyreneitten mahtava vuorijono parinkymmenen kilometrin päässä. Välillä se näkyi kirkkaana, välillä sumun ja sateen hämärtämänä.

Illalla söimme taas ranskalaiset hienot ruuat ja tarjoilijatyttö – vaikka olikin tavallinen maalaistyttö eikä pariisitar - oli niin söpö ja kaunis, että Unskilta meinasi silmät pudota päästä.

27.9. Espanjan rajalla oli passintarkastus muttei muuta. Sitäkään eivät tehneet vaan vilkaistuaan passini kantta käskivät menemään eteenpäin. Unski ei sitä huomannut vaan kaiveli pitkään laukkuaan. Siitä ei nuori virkailija kuitenkaan tullut epäluuloiseksi vaan naureskeli ja odotti rauhassa kunnes Unski taas istahti ajajan istuimelle.

Espanjassa

27.9.2009 Sunnuntai. Saavuimme Espanjaan. Ajoimme päivässä perille asti, välillä oli kauniita vuoristomaisemia ja välillä näkyi mertakin. Pysähdeltiin tietysti välillä, huoltoasemista ilmoitettiin aina etukäteen liikennemerkeissä, niin kuin Ranskassakin. Bensa oli selvästi halvempaa kuin tähän asti.

Asunto

Löysimme oman katumme Calle Orihuelan onnenkaupalla aivan heti. Heidi Saarikko vuokranantajamme tuli avainten kanssa ja neuvoi alkuasiat. Ilman häntä menimme kuitenkin autotalliin, mikä oli virhe, siellä menin sisään ovesta, jonka Unski väitti vuorenvarmasti olevan meidän rappukäytävämme ovi, mutta ei se ollut, enkä päässyt takaisin autotalliin, kun avaimet eivät sopineet, eikä Unski kuullut koputtelujani, ja sitten ja jouduin paikkaan, mistä en päässyt sisään enkä ulos. Onneksi sitten Unski tuli talonmiehen kanssa ja muutaman seikkailun jälkeen löysimme asuntomme. Meidän avaimemme ei vaan käynyt oikeaankaan autotallin oveen. Selvisimme talonmiehen, Antonion avulla ja myöhemmin saimme sitten oikeat avaimet.

Autotalli oli itse asiassa suuri halli. Ovet aukesivat kaukosäätimellä, tosin kankeasti, eli aina sai vähän painella ja suunnata, ennekuin mitään tapahtui. Hallin lattiassa oli nuolet, mitä pitkin ajaa. Paikkamme oli aivan perällä, vähitellen opimme tavoille. Valot sammuivat aika nopeasti. Autoja oli aika harvakseen, niitä olisi sinne mahtunut satoja. Sieltä pääsi suoraan hissille ja asuntoon, kun vaan oppi oikean oven.

Vuokramme oli 600 €/kk, jonka jaoimme tasan, ja siihen sisältyy vesi ja sähkö, minkä takia se on passeli vuokra siellä, muuten samantasoiset asunnot maksavat n. 500 €. Kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö, parveke, pesukone, TV, uima-allas pihalla. ”Manjaana”-asioita tuli heti kun korjauksia piti tehdä, TV:n toimimattoman kaukosäätimen vaihto kesti pari viikkoa, kaihtimen korjaus kuukauden, tulppia keittiöön ja kylpyhuoneen ammeeseen ei saatu koskaan. Muuten kyllä asunto oli hyvässä kunnossa ja kaikki toimi, se on tunnustettava. Ilmastointi oli loistava ja välttämätön Unskille, koska monta viikkoa oli tosi kuumaa ja helteistä, mikä on vaikeata sydänvikaiselle. Minua kaikki viileät tuulahdukset ilmastoiduissa paikoissa harmittivat, kun olin kerran tänne lämpimään tullut. Lämpimäänhän tottuu vähitellen. Viisi viikkoa menee lämpimissä maissa totutteluun ja sitten olo on normaali helteelläkin jos muistaa varjossa pysytellä.

Kävimme kahtena päivänä syömässä talomme kiinalaisessa ravintolassa. Sadeilma tuli, ja kova ukkonen. Salamat tuntuivat enemmän paukahtelevan hirmuisesti kuin rätisevän pitkään. Kastuimme nilkkoja myöten, kun kävimme läheisessä Supermerkadossa, jonne löysimme kysymällä.

Asetuimme kaikessa rauhassa pari päivää.

Seraton, yökerhot ja tanssit

Keskiviikkona 30.9. oli tanssit ravintola Seratonissa. Tutustuimme kahteen suomalaiseen naiseen, Liisa ja Matilda, jotka olivat sitten kylässä. Heidän kanssaan myöhemmin kävimme muutamassa mielenkiintoisessa paikassa ja he opastivat meitä Torreviejan asioihin.

Tanssit olivat keskiviikkoisin klo 19–22. Noin sata henkeä siellä yleensä oli, pääasiassa eläkeläisiä. Musiikki on suomalaista tanssimusiikkia levyiltä. Humalaisia ei näkynyt, siististi juotiin ja kaikki tanssivat ahkerasti, monet taitavasti mutta tanssittiin siellä ihan muuten vaan tutustumismielessäkin. Muutama espanjalainenkin aina on paikalla. Kymmenen jälkeen ilta jatkuu espanjalaisissa merkeissä. Kovin paljoa yökerhoja Torreviejassa ei sitten muita olekaan, pitkin Costa Blancan rantaa niitä silti on paljon, Alicantessa ja muualla.

Terveyskeskus

1.10. torstai. Menimme Terveyskeskukseen, Centro Salud. Menimme aina taksilla, koska Unski ei voinut sydänvaivojensa ja lantiosärkynsä takia paljonkaan kävellä ja joka päivä täytyi hänen Mantaa kuitenkin ulkoiluttaa.

Siellä oli pieni jono, mutta suhteellisen helposti saimme paperimme kuntoon. Näytimme kansainvälisen kela-kortin, suomalaisen kela-kortin kuvan kanssa ja espanjankielisen todistuksen. Saimme siitä valkoisen muovipäällysteisen kortin, jolla sitten pääsi lääkäriin ja sai ilmaiset reseptilääkkeet apteekista.

Meille oli sanottu, että pitää mennä ajoissa sinne jonottamaan, ja jonohan siellä oli aamuisin, muttei kovin pitkä, ja jos myöhemmin meni, ei ollut jonoa ollenkaan, seuraavaksi päiväksi kuitenkin sai silloin ajan ja joskus samalle päivällekin.

Unskilla oli paljon erilaisia lääkkeitä, ja monta kertaa jouduimme käymään lääkärillä ja apteekeissa, ennen kuin kaikki asiat olivat kunnossa. Peräpuikkojakin kirjoittivat silloin kun olisi pitänyt olla tabletteja. Vähitellen sanakirjan kanssa selvittiin. Yksi lääkäri puhui hyvin englantia, yksi huonosti, sanat katsottiin espanjan sanakirjasta. Apteekissa hakivat paikalle englannin kielen taitoisen. Minun tarvittaessa käytettäviä unilääkkeitä eivät suostuneet uusimaan, vaan näkivät kovasti vaivaa saadakseen minun apteekissa ymmärtämään – soittivat lääkärille ja selittivät kovasti – että minun täytyy mennä spesialistille, psykiatrille, ja sinne mennessä täytyy ottaa tulkki mukaan, koska minun espanjankielen taidollani ei pysty ilmaisemaan kaikkia niitä finessejä, jotka lääkärin täytyy tietää, että hän voisi kirjoittaa vastaavat lääkkeet kuin minulla Suomessa on ollut.

Unski lopulta huomasi, että hänhän voi ostaa lääkkeitä varsin halvalla ilman reseptiä suoraan apteekista, kun monia lääkkeitä sai ilman reseptiä, vaikka Suomessa niihin vaadittaisiin resepti.

Internet

2.10. perjantai. Maksoin kaikki laskut Internetissä, kun oli palkkapäivä. Minulla on kannettava tietokone mukana ja Internet-kahviloita täällä on tuhkatiheään. Tietokoneeni ei aluksi toiminut ja kävin sen kanssa monessa firmassa, sanottiin, että se on rikki ja Halifax-pankin kerhon kautta sain Acer- yhtiön puhelinnumeron ym. yrittelin, mutta sitten yhtäkkiä huomasin, että konehan toimii, siinä oli vaan akku tyhjentynyt tms. ja kun se oli vähän aikaa sähköverkossa niin se rupesikin toimimaan.

Nykyään kyllä vuokra-asunnoissakin voi vaatia, että siellä on Internet-yhteys, meillä ei ollut.

Paseo Maritime

Meillä oli treffit suomalaisten naisten kanssa. Menimme taksilla Valencia kadulle Lidliin, muttei siellä ollut mitään Lidliä. (Lidl oli Avenueda de Surilla eikä Calle de Surilla, mikä taksikuskin olisi kyllä pitänyt tajuta). Sitten menimme kaupungilla olevaan Lidliin, muttei sinne tullut ketään. Puhelimeen ei vastattu. Emme tienneet mistä oli kysymys ja sadattelimme tilannetta. Menimme sitten taksilla Paseo Maritimelle, rantakadulle, ja istuimme siellä terasseilla.

Paseo Torreviejassa on aivan mahtava paikka. Siellä on hiekkarantoja, ravintoloita, ravintoloiden terasseja, myyntikojuja, veneitä, merta. Mustat afrikkalaiset myös kävelykadulla myyvät aurinkolaseja, kelloja, laukkuja ja musiikkikasetteja. Kun poliisi tulee partioimaan, he häipyvät vikkelästi, ovat siis ilmeisesti laittomia maahantulijoita tai sitten heillä ei ole myyntilupaa. Samannäköisiä myyjiä on silti myös laillisissa kojuissa. Toiset myyvät myös hienoa afrikkalaista käsityötä. Nämä mustat eivät ole niin tungettelevia kuin mitä Fuengirolassa tapasi. Jos heille sanoo, että kiitos, mutten halua, he kyllä suostuvat lähtemään. Fuengirolassa ei saanut sanoa mitään, muuten myyjästä ei kerta kaikkiaan päässyt eroon, ennen kuin oli jotakin ostanut.

Niin kuin kaikkialla suurkaupunkien toreilla ja näissä rantakaupunkien rantateillä, ei täällä tarvitse itse asiassa olla mitään muuta ohjelmaa kuin kävellä siellä ja istuskella terasseilla. Sitten täällä merenrannalla ollessa voi ottaa aurinkoa ja käydä uimassa tai vaikka käydä risteilyllä. Tämä on lomaa ja tämä on eläkeläisen elämää parhaimmillaan! Kaiken muun ohjelman voi ottaa siltä kannalta, että tekee muuta jos jaksaa ja viitsii; näin oli Tahitilla ja näin on kaikissa suurkaupungeissa ja kaikilla hiekkarannoilla.

Mikä meni pieleen näissä treffeissä tyttöjen kanssa jäi epäselväksi. He väittivät istuneensa meitä odottamassa Avenueda Valencian Lidlin edessä kahvilassa, eikä heillä ollut kännyköitä mukana. Unski ei koskaan oikein toipunut uskomaan heidän rehellisyyteensä, tai toisen heistä, vaikka kyllä tapasimme vielä monta kertaa.

3.10. Lauantai.

Nuha alkoi. Kävin yksin Paseo Maritimella viedessäni postia. Ei menty kirkkoon eikä tyttöjen kanssa. Pakko olla vaan kotona. Nenä valuu ja valuu. Heräsin 3-4 aikaan. Vein roskat.

Roskat Torreviejassa

Roskien kanssa on niin, että Torreviejan kaupunki kerää roskat eikä taloyhtiö. Sen takia kadunkulmissa on roskapönttöjä, joihin roskia saa viedä vain illalla, etteivät ne haisisi koko päivää. Kaupunki kerää roskat yöllä. Paperi- ja lasiroskat sen sijaan pitää viedä päivällä. Näin on koko Espanjassa. Unski ihmetteli, pitääkö roskien sitten haista kotona, ja vei niitä pitkin päivää, niin kuin kaikki espanjalaisetkin. Siitä voi kuitenkin saada sakon, ja poliisit mielellään sakottavat ulkomaalaisia, niin kuin ystävällemme Ollille oli käynyt, kun hän ajoi ilman turvavyötä. Hänet tapasimme Bar Carlosin suomalaisessa karaoke-illassa. Hänellä oli romaanivaimo Aune, he asuvat Ruotsissa, ja heillä on aikuisia lapsia. Heidän kanssaan usein istuimme ja juttelimme karaoke-iltoina. Olli kävi paljon laulamassa, me emme kumpikaan.

4.10. Sunnuntai:

Kirjoitin tietokoneelle matkatapahtumia. Hain lehden Informacion, sen ja edellisen olen lukenut alusta loppuun. Pakko olla vaan kotona. Unskikin kävi ulkona vain ulkoiluttamassa Mantaa. En juonut mitään alkoholia. Kuumaa mehua.

5.10. Maanantai:

Nukuin hyvin. 7.40 ylös vasta. Ohjelmassa zumo (siis pitää hakea mehua).

– ilmoittautumispaperit (mistä myöhemmin)

– postikortteja postiin

Nuha ohi, rannalla. Kävely, irlantilainen baari. Salaattibaari, kävely, columbialainen baari. Flirttityttö. Centro Salud, Pharmacia, ottivat, pitivät purkit. Englantilaisessa ravintolassa. Kaikki alkaa 22, ei sovi Unskille.

Olin tosiaan herännyt aika aikaisin tähän asti, kun Unski heräsi säännöllisesti aikaisin. Oma nukkumiseni on yleensä täysin epäsäännöllistä, nousen miten sattuu 8-11 välillä.

Neuvontapalvelut Torreviejassa

Täällä on kaksi hyvää paikkaa, mistä saa neuvoja kaikkiin asioihin. Suomi-seuran toimisto, Calle Concordia 96 ja Palvelupiste, Calle Concordia 36. Niihin on kahden kilometrin kävelymatka ja ovat tässä keskikaupungilla niin kuin meidänkin asunto. Kaikkialla Espanjassa, missä on Suomi-seura, sen palveluja kannattaa käyttää hyväksi. Niissä on myös kahviloita, kirjastoja, ilmoituksia tilaisuuksista, suomenkielisiä lehtiä Espanjan asioista ja mukavaa seuraa, ja neuvoja saa tarvittaessa.

Rekisteröityminen, puhelin, tietokone, pankit, posti

Jos on yli kolme kuukautta Espanjassa, täytyy rekisteröityä, minkä myöhemmin suoritimme Unskille; minä ajattelin, että teen sen sitten, kun kolme kuukautta alkaa tulla täyteen. Palvelupisteestä saa kaikki neuvot tähän. Sieltä saa myös kaikki puhelin- ja tietokoneasiat kuntoon. Tietokoneen mokkulaan tarvittiin espanjalainen palvelu, ja sen takia täytyi avata pankkitili, minkä tein talomme Halifax Hispania- pankissa, missä oli englanninkielinen loistava palvelu kerhoineen, missä sai kaikki mahdolliset avut, jos Espanjan manjaana- henki takkuili asioimisessa.

Puhelimeen kannattaa myös vaihtaa espanjalainen palvelu, koska se on halvempi eikä tarvitse maksaa mitään, jos joku soittaa, niin kuin Suomen palveluissa.

Postimerkkejä saa vain Estancoista, valtion tupakkakaupoista ja postista. Oppaiden mukaan niitä saa myös suurimpien hotellien vastaanotosta. Kahdesta hotellista kysyin, mutta niissä ei ollut. Postilaatikoita on hyvin harvakseen ja ne täytyy löytää ja etsiä. Ne ovat keltaisia pylväitä. 62 c oli postimaksu Suomeen sekä kirjeille että postikorteille. Par Avion- merkintää ei tarvita, koska posti menee aina lentokoneella. Pääpostissa saa tietysti myös postimerkkejä ja sieltä voi lähettää paketteja. Se on varsin toimiva virasto jonotusnumeroineen.

Keräilypostimerkkejä ei Torreviejasta saa. Lähin filatelistinen kauppa on Alicantessa. Halifax-pankin kerhon kautta voin tilata espanjalaisia merkkejä, mikä oli yksi suunnitelmistani.

Nuhani meni tosiaan kahdessa päivässä ohi. Otin kaikkia hivenaineita ja vitamiineja Unskin ohjeiden mukaan ja söin valkosipulia ja join kuumaa mustaviinimarjamehua tai ainakin jotain sen tapaista. Mielestäni sinkki ja C-vitamiini ovat tärkeimmät flunssan yllättäessä. Unskin mielestä tärkeintä on magnesium ja vahva B-vitamiini, jotka ovat myös erinomaisia maksan ja munuaisten takia, jotka rasittuvat, kun ulkomailla tulee juotua paljon.

Olemista Torreviejassa

Sikainfluenssa

Lehdissä oli juttua, että Espanjassa oli tämä syksyn 2009 sikainfluenssa- pandemia joillakin alueilla hilliintynyt juuri kausiluontoisen nuhaflunssan takia, kahden päivän nuhaflunssa antoi siellä jostakin syystä suojan myös sikainfluenssaa vastaan. Ilmeisesti minulle kävi juuri näin onnellisesti. Sen näkee sitten, tuleeko minulle ollenkaan tätä influenssaa. Sikainfluenssasta ei Espanjassa ollut mitään hysteriaa, niin kuin Suomessa tuntui olevan, kun katsoimme uutisia Internetistä. Unski halusi joka aamu katsoa uutiset ja tilasi sitten sunnuntai- Hesarinkin, jonka sai kotiin Palvelupisteen kautta.

Playa, uimaranta

Irlantilainen baari oli rantakahvila terasseineen, jossa usein istuskelin rannalla käydessäni. Kävin useimmiten samalla rannalla, jossa oli aallonmurtaja ja betoninen alusta ja pitkä betoninen penkki. Aallonmurtajan suojassa oli hiekkaranta, jossa käytiin uimassa. Siitä saattoi uida lähelle tai pitkälle, siis tarkoitan, ettei siinä ollut mitään äkkisyvää, eikä ollut pakko uida isoissa meren aalloissa, mikä minulle uimataitoni vähäisyyden takia olisi ollut mahdotonta. Täällä on Espanjan kiitetyimmät, palkitut uimarannat siisteyden ja vartioinnin suhteen. Pyörällä aina joku vartija ajoi joskus ympäri rannan.

Rannalla oli kyltti, ettei saa sukeltaa laiturilta, koska pohja on kivinen ja vaarallinen. Ihmiset näkyivät kyllä sukeltelevan, mutta hiekkaisen pohjan suuntaan. Veikko Karila, suomalainen seitsemänkymppinen mies, johon tällä rannalla tutustuin, kertoi, että vuosi sitten nuori englantilainen tyttö oli hypännyt laiturilta niin että niska oli murtunut ja tyttö oli kuollut.

Salaattibaari oli hollantilainen oransseissa väreissä, kaikkein lähimpänä uimarantaa. Siinä usein istuin, koska nuori tarjoilijatyttö oli niin suloisen hymyilevä. Hän kertoi mistäpäin Hollantia oli ja minä kerroin Suomesta. Hän puhui täydellistä espanjaa. Minä harjoittelin espanjaa ja aika hyvin se alkoi vähitellen sujua joka paikassa. Välillä tuli vaan öö-öö, kun ei löytänyt sanoja, sitten piti vaan keksiä kaikenlaisia kiertoilmaisuja, käyttää elekieltä – missä muuten Unski oli erityisen taitava – tai vaihtaa englanniksi.

Aurinkoa ei aluksi pitäisi ottaa pitkään, eikä 12–14 aikaan keskipäivällä. Espanjalaiset ovatkin kotona syömässä ja siestalla 12–16 paikkeilla. Reposaarellakin oli muuten ennen tunnin siesta, mutta kauppiaat ovat saaneet tämän merimiesten tuoman tavan loppumaan.

Tarjoilija- ym. tytöt

Kolumbialaisessa baarissa, missä aina pysähdyin kotimatkalla, tarjoilijatar tuli lakaisemaan aivan viereen ja keikistelemään, silloinkin kun menin vessaan, ja ajattelin, että mistähän nyt on kysymys. Myöhemmin ymmärsin, että nämä kauniit tarjoilijattaret joka baarissa flirttailevat juuri sen takia, että saisivat asiakkaat tulemaan uudestaan. Täällähän on kova kilpailu. Tämä valkeni minulle vähitellen talomme venäläisessä baarissa. Saattaahan asialla olla jotain tekemistä prostituutionkin kanssa, mutta siitähän en minä tiedä mitään. Tämän tarjoilijattaren kanssa puhuin Kolumbiasta, Espanjasta ja Suomesta kaikenlaista small talkia, espanjaksi.

Kävimme taas lääkkeitä järjestelemässä. Nyt apteekki otti suomalaiset lääkepurkkini sisään, ja pelkäsin, että ne jäisivät sinne, kun ei tullut mitään kuittia. Mutta järjestyiväthän asiat sitten seuraavana päivänä.

Prostituution suhteen on niin, että aivan vierellämme, Tuulimyllypuistossa, katutytöt iltaisin käyskentelevät. Antonion mukaan siellä pitää viheltää tytöt paikalle. Mehän emme siellä tietenkään käyneet, mutta isot pojat kertoivat, että 20 € maksoivat pikaiset toimenpiteet jossakin heidän paikoissaan ja 50 € jos tulivat asunnolle. Lehdissä oli myös ilmoituksia paikoista, joihin voi mennä, ja hinta ilmoitettiin siinä (15–25 €), sekä puhelinnumeroita, joista voi pyytää ilotyttöjä kotiin. En tiedä, miten asia on Suomessa, mutta näissä turistipaikoissa tämäkin harrastusmahdollisuus on mahdollinen hyvinkin helposti. Antonio ja Liisa ja Matilda meille tämän paikan näyttivät. Mutta mehän olimme päättäneet luonnonmenetelmällä tutustua mahdolliseen uuteen seurustelukumppaniin. Vapaita olemme molemmat.

Minulle aikanaan Fuengirolassa, Costa de Solilla, kerrottiin, että jos joku nainen istuu baaritiskillä, hän on aina iskettävissä. Pitää vaan sinnikkäästi pyytää mukaansa niin kuin se ilman muuta kuuluisi asiaan. Täällä kyllä ihmiset istuivat juttelemassa tiskillä tuttujensa kanssa eikä tilanne ollenkaan näyttänyt sellaiselta, enkä saanut kokemusta asiasta kyllä aikoinaan Fuengirolassakaan. Nyt kuulin Suomeen tultuani, että Espanjassa on aivan kohteliasta pyytää kuka tahansa tapaamansa – kaupassa, asioidessa, missä vaan – nainen kahville ja tutustumaan. Myös naiset voivat pyytää. Tämä on käytäntö Espanjassa, eikä siinä ole mitään epäkohteliasta niin kuin se olisi Englannissa tai Suomessa. En ole tätä vielä kokenut ja koettanut, vaan olen pyytänyt vasta sitten kun on jotenkin muuten ensin tutustuttu.

Unski tosiaan haluaa nukkumaan kymmenen- yhdentoista aikaan illalla, ja lähdemme silloin kotiin joka paikasta. Voisin tietysti jäädä, mutta tähän asti olen lähtenyt samaa matkaa, meillä on sitten parvekkeella usein mukava jutteluhetki oluen (Unski) ja viinin ja votkan (minä) kanssa ennen kuin menemme nukkumaan. Olemme yllättävän samanmielisiä monesta poliittisesta ja uskonnollisesta asiasta. Ja molemmat harrastamme urheilua, Unski on vanha nyrkkeilijä ja jääkiekkoilija. Pasifisti, mitä minä en täysin ole. Katselen vielä TV:tä yleensä Unskin mentyä nukkumaan.

Maanantaisin on suomalainen karaoke Bar Carlosissa. Sielläkin on tanssia, ja siellä viihdyimme paremmin kuin Seratonissa, tunnelma oli jotenkin rennompi. Sinne täytyi mennä ajoissa, että sai paikat salissa.

6.10 Tiistai.

Kirjoittelin rannalla pitkään päiväkirjaan aikani kuluksi, päiväkirja välittää tunnelman autenttisesti:

Kävelin rannalle eväät mukana. Eväiden mukaanotto on puhtaasti taloudellinen juttu, sillä kivempi täällä olisi istua rannan baareissa ja ravintoloissa, joissa tässä kohtaan on sitä paitsi aivan sama näkymä. Tosin kävin jo matkalla kolumbialaisessa baarissa.

Tämä ranta on kaupungin keskustassa, Paseo Maritimen varrella, korkeita kerrostaloja on heti rannalla vieri vieressä.

Laiturilta ei saa hypätä, Prohibido tirarse de cabeza, fondo rocoso, koska pohja on kivinen, lukee varoituskyltissä. Pieni hiekkaranta, vähän ihmisiä. Heikko tuuli idästä, ei laineita, vaimeat mainingit, aurinko paistaa.

Yläosattomasta tytöstä otin kännykällä kuvan, katsoi närkästyneesti. Juttelin kahden belgialaisen naisen kanssa. Kävelin ympäriinsä, otin aurinkoa. En uinut, kahlasin, tavaroita täytyy vartioida.

Muutama musta ja arabi kävivät tsekkaamassa paikan. Kaikki siistejä ja hienosti pukeutuneita hellevaatteisiin.

Englantilaisia mummoja Liverpoolista tuli vierelleni. Juteltiin. He olivat Evertonin kannattajia. Näyttivät kädellä, kuinka kaukana Liverpool on Evertonista taitojen suhteen. Kysyin onko paljon suomalaisia Liverpoolissa, tunsivathan he Litmasen ja Hyypiän tietysti, mutten oikein päässyt perille tilanteesta.

Kotimatkalla näin kaksi suomalaista tyttöä. Kotkasta, toinen pyörätuolissa. Tämä pyörätuolissa istuva tyttö halusi tavata myöhemminkin, vaihdoimme puhelinnumeroita.

Baarin tyttö oli Kolumbiasta. Puoliksi mustaihoinen.

Illalla olimme läheisessä englantilaisessa ravintolassa tutustumassa paikkaan. Unski halusi kuitenkin kotiin juomaan kaljaansa. Kotona kuitenkin alkoi vaan nukkumaan.

7.10 ke. Unskilla on sellainen tyyli, että hän laittaa ison lihakimpaleen uuniin, ja sitten siitä syödään monta päivää viipaleita, jotka kuumennetaan vihannesten ja lihaliemen kanssa. Aamuisin syödään lounasta n 11 aikaan, jolloin myös juttelemme kaikista päivän suunnitelmista ja muuta mukavaa. Lopun päivää syödään sitten vain voileipiä. Illalla vasta kaljaa. Hän tarjoaa tämän aterian tukeakseen minua taloudellisesti. Minä söisin mieluummin ulkona aamulla tapaksia – espanjalaisia erittäin herkullisia pikkupurtavia, joita on kaikissa baareissa kaikkialla Espanjassa - ja päivällä ja illalla ravintoloissa, ja viiniä ja olutta joka aterialla, paitsi nenänvalkaisupäivinä. Se on aivan yhtä halpaa kuin kotiruoka, ja se on osa Espanjan matkan viehätystä.

Käytiin Suomi-seurassa, siellä on, kuten mainittu, neuvontaa, kirjasto, kahvila ja mukavaa seuraa. Internetissä siellä järjestelimme pankkitilejämme.

Tietoja Torreviejan erityislaadusta

Rannalla oli 60-vuotias suomalainen pariskunta Imatralta. He ovat olleet jo useita talvia Torreviejassa ja kertoivat paikan historiaa. Ennen oli kaikki paljon vaatimattomampaa eikä palvelujakaan paljon ollut, kaupassa piti käydä autolla kaukana. Nykyään on liikkeitä ja palveluja paljon enemmän, heillä on kuitenkin tiettyä nostalgiaa entisiin aikoihin. Ennen kun auttoi kalastajia rannalla, sai heiltä kalaa ilmaiseksi, nykyään ajetaan pois.

Heidän mukaansa rikollisia ei täällä niin kauheasti tarvitse pelätä, tämä on rauhallinen paikka vielä, vaikka turismi on lisääntynyt. Tavarat voi aivan hyvin jättää vartioimatta kun menee uimaan, kunhan nyt ei suorastaan lompakkoaan jätä esille. En kyllä uskaltanut neuvoa noudattaa. Lähtiessäni ystäväni ja naapurini Raimo ja Marjatta Saarikoski kovasti varoittelivat rikollisista ja sanoivat että ne rokottavat erityisesti juuri saapuneita, koska nämä eivät tunne vielä kuvioita. Ilmeisesti tämä pätee enemmän Alicantessa kuin Torreviejassa. Kyllä täälläkin kuulee juttuja, kuinka ihmisiä on ryöstetty.

Ilmasto täällä on parempi kuin Costa de Solilla, kesällä ei ole aivan liian kuuma ja talvella on lämpimämpää. Tämä johtuu pohjoisemmasta sijainnista ja kahdesta suuresta suolajärvestä, jotka tasoittavat ilmastoa.

Tansseissa oltiin taas nyt keskiviikkona ja lähdettiin kymmeneltä kotiin taksilla.

8.10 Torstai.

Tietokone tuli kuntoon. Sähköposti ei silti lähde. Palvelupisteessä tutustuin Riittaan, jonka olin nähnyt aikaisemminkin Suomi-seurassa ja tansseissa. Pyysin hänet kahville. Yhden toisenkin rouvan kanssa kävimme kolmistaan kaupungin virastossa jossakin ilmoittautumiskuviossa, mutta siellä oli jono ja odotusnumerolaput jo jaettu, jolloin lähdimme istuskelemaan ja juttelemaan. Riitta joi kahvia ja minä vettä, minulla oli raitis päivä menossa.

Kävimme ranskalaisessa Carrefuerin ostoskeskuksessa ensimmäistä kertaa autolla. Carrefuerissa on ruokiakin, viereisessä Habanerasin ostoskeskuksessa on kaikkea, muttei ruokatavaroita. Carrefuer on suuri ja mahtava, ja siellä on paljon asiakkaita, aina on jonoja kassoilla, vaikka niitä on kymmeniä. Se on paljon suositumpi ja ilmeisesti jopa edullisempi kuin Lidl, jossa oli aika hiljaista, ja se oli paljon pienempi.

9.10. Perjantai.

Riitan kanssa olimme rannalla. Kävimme monilla terasseilla, otimme aurinkoa ja kävimme uimassa. Lopuksi kävelimme pitkään Paseo Maritimeä La Matan suuntaan, pohjoiseen, hänen luokseen ja istuimme siellä hetken aikaa. Tulin taksilla kotiin varmuuden vuoksi ja matkakin olisi ollut aika pitkä. Unski oli jo nukkumassa. Nyt oli jokin espanjalainen pyhäpäivä, jolloin ihmisiä oli paljon kävelemässä, ja kuvanveistäjä rannalla teki tietysti sen kunniaksi hiekasta ristiinnaulitun kuvan.

Suomalainen radio täällä olisi saatavissa ja TV-kanava, josta sitä radiota voi kuunnella, Riitalla oli sellainen.

10.10. Lauantai.

Supermercado oli auki, koska oli monta pyhäpäivää peräkkäin. Löysin tinton, punaviinin, joka maksoi vain 59 c litra. Se on tietysti vain arkiviiniä, eikä kovin maukasta, mutta se on hyvä janojuoma ja ruokajuoma, kun laittaa yli puolet vettä. Menin rannalle klo 14 maissa.

Menimme Liisan ja Matildan luokse kahville. Veimme mukanamme punaviiniä – kunnollista – ja juustoa, mistä saimme kehuja herrasmiesmäisyydestä. He asuivat Avenueda Del Surilla. Taksilla menimme molempiin suuntiin.

11.10. Sunnuntai

Nyt oli suunnitelmana mennä kuuluisaan Rancho Blanco ravintolaan maaseudulle autolla. Lähdimme hakemaan tyttöjä Sur Avenuelta. Vaikka navigaattorimme yleensä toimi hyvin, tätä katua se ei löytänyt, ajoimme harhaan ja tulimme takaisin, suunnistimme sitten kartan mukaan. Paikkahan oli helppo löytää, sitten kun tuntee paikat. Valencia Avenuelle pääsee aivan suoraan meidän kadultamme, ja sitten siellä on aivan kapea valtavan korkea torni, varsin selvä maamerkki, jonka kaikki tuntevat ja jonka kohdalta käännytään ja Sur-katu on sitten aivan lähellä.

Ravintolaan mentiin Torreviejan keskustan läpi minun lukiessa karttaa ja sitten muutaman harharetken jälkeen idänpuoleisen suolajärven vasenta reunaa ja sitten Cartagena – Alicante maantien ali ympyrästä hiekkatielle, jota pitkin maaseutumaisemaa tälle ranchille, missä oli hanhia ja ankkoja sekä viljelyksiä. Ravintola oli siisti ja mukava, melkein ylellinen.

El restaurante campero famoso por su excelente cocina. Maaseuturavintola, joka on kuuluisa erinomaisesta keittiöstään, luki espanjaksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi ravintolan esitteessä.

Siellä sitten istuimme ja söimme paikan erikoisuuden, lampaanviulun. Se ei ollut kyllä lampaan reisiosa vaan etujalka olkapäineen, mikä selvisi elekielellä, kun Liisa taputti kysyvästi lantiotaan ja tarjoilija taputti olkapäätänsä vastaukseksi.

Jokaisella oli kuitenkin oma viulu lautasella ja söimme sitä hartaina leivän ja viinin kanssa. Se oli tietysti herkullista, kokonaan sitä ei millään jaksanut syödä, joten loput sai viedä mukanaan, ja siitä riitti vielä kotona muutamaan ateriaan.

Vietyämme tytöt kotiin ja kotiuduttuamme, menin vielä kävelylle ja Habanerasiin, se oli tietysti kiinni, mutta sain ostettua huoltoasemalta Alicanten seudun tiekartan.

Radioasemat

Olin aikaisemmin käynyt Habanerasissa katsomassa radiota Unskille, mutta ainoa lyhytaalto- radio siellä oli varsin kallis, se tuntui kuitenkin olevan ainoa paikka koko Torreviejassa, mistä sellaisen radion voi saada. Myöhemmin Unski kuitenkin sai selvitettyä Palvelukeskuksen avulla kaikki aallonpituudet ja suomalaiset radioasemat Espanjassa.

Internet-kahvilassa katselin kotisivuani, siellä oli todella nopea ja täsmällinen yhteys. Kotisivuni pystyin kääntämään koneella sekunnissa espanjaksi. Tätä en ollut ennen huomannut, ja löysin samat käännösmahdollisuudet kielistä toisiin sitten Suomessakin omasta koneesta. Ihmeellinen on tämä Internet!

Uutisia katsoimme kotona omasta koneesta. Mokkulayhteyteni on todella hidas ja usein katkeileva, epävarma yhteys. Juttelimme taas illan parvekkeella Espanjan yön nopeasti hämärtyessä.

12.10. Maanantai:

Espanjan kansallispäivä, jolloin kaikki paikat ovat kiinni. Katsoimme uutisia aamulla, ja yritin pyhien kunniaksi etsiä mormoni-seurakunnan ja kaikkien muidenkin seurakuntien kokoustilojen paikkoja Internetistä. Suomalaisten seurakuntien paikat meillä on tiedossa suomenkielisistä lehdistä ja asuntomme oppaasta. Minulla on tapana käydä aina siinä seurakunnassa, joka sattuu olemaan lähinnä asuinpaikkaani, ja tutustun mielelläni muidenkin uskontojen oppeihin, menoihin ja kirkkoihin.

Kävimme asuntoja katsomassa autolla pohjoisessa viiden kilometrin päässä. Katsoimme ajo-ohjeita Internetistä. Jonkin verran esitteissä mainittuja taloja löysimme, muttemme voineet katsoa niitä kuin ulkoapäin, ja muutamat osoitteet olivat mahdottomia löytää.

Krapulaa ei tule ollenkaan kun juon Unskin tavalla, vain illalla.

Castello De Conca, johon suunnittelimme retkeä tyttöjen kanssa, löytyi Netistä Googlen kartoista, ja sieltä sai muutenkin kaikki mahdolliset reitit ja kartat.

Kolmesta eteenpäin olin taas rannalla. Yksi Brad Pittin näköinen mies on tehnyt hiekasta ristiinnaulitun kuvan ja Madonnan ja lapsen.

Piirsin vihkooni tämän rannan pohjapiirroksen.

Tämmöisellä rannalla olen ollut. Sen lisäksi olen ollut vain Playa De La Curalla, papin rannalla. Klo 16 Riitan pitäisi soittaa, on espanjan kurssilla.

Riitta sitten tulikin, kävelimme rannalla, istuimme terasseilla, olutta ja jäätelöä nautiskelimme.

Illalla oli karaoke Bar Carlosilla, Riitta ei halunnut sinne tulla, koska hänen mielestään siellä vaan känniset suomalaiset örisevät mikrofoniin. Siellä oli taas Olli, ystävämme Porista Toejoelta romaanivaimonsa Aunen kanssa. Heillä 4 aikuista lasta, asuvat Ruotsissa. He kertoivat mm. matkastaan Karibian merellä. Pyörätuoli tytölle Annelle annoin ruusun.

13.10. Tiistai.

Söimme aamulla pekonia ja munia. Se on aina herkullista ja täyttävää, vähän liian rasvaista tähän helteeseen kylläkin. Lähdemme katsomaan asuntoja, kun Unski meinaa täältä ostaa sellaisen sijoitusmielessä. Olga Belaya soitti alhaalta ja lähdimme hänen autollaan. Käytiin muutamassa talossa niitä katsastamassa. Yhden asunnon kattoparvekkeelta näkyi kauniisti auringonpaisteessa idänpuoleinen suolajärvi eli laguuni rantakaislikkojen takana. Olga puhui hyvin englantia, hän on Valko-Venäjältä, keskustelimme kaikkea Suomesta ja Valko-Venäjästä, hän kertoi muutostaan tänne, kuinka hänellä on täällä paremmat olot ja aluksi oli yksinäistä jne. Minä olin tulkkina kaupanteossa. Kävimme syömässä, Unski maksoi kaupanteon kunniaksi.

Kävin kaupassa. Tein salaatin ja siihen ranskalaisen kastikkeen. Kävin postissa – parin kilometrin matka helteessä. Viinakauppa löytyi matkalla, ostin 2 litraa tinttoa ja 2 litraa Malaga-viiniä muovikanistereihin kuudella eurolla. Illalla surffasin Internetissä.

14.10 Keskiviikko.

11 aikaan Olga tuli. Käytiin jossakin pitkällä pankissa, jossa piti olla suomalainen virkailija. Hän ei ollutkaan siellä ja tultiin takaisinpäin pankkiin, josta virkailija sitten löytyi. Siellä kauppa sitten tehtiin. Pyysimme Olgan päivälliselle, mistä ei sitten koskaan kuitenkaan tullut mitään.

Menin tietokoneen kanssa palvelupisteeseen, ei saatu korjattua sähköpostiani. Jätin koneen sinne, unohdin ottaa puheaikaa.

Soitin Annelle, jotenkin ei onnistunut, mutta hän soitti takaisin, sovimme lähtevämme yhdessä istuskelemaan ja syömään, kunhan ajat sopivat.

Kävimme autolla Habanerasissa - ostin lenkkitossut ja kalsareita - ja Lidlillä. Yllättävän vähän väkeä oli Lidlillä.

Illalla olimme taas tansseissa. Siellä oli Liisa ja Matilda ym. Tanssin jenkkaakin. Tänään oli raittiuspäivä, join vain soodavettä.

15.10. Torstai.

Nukuin kymmeneen. Vastapäätä oli Clinica Veterineria (luulin ensin sanan tarkoittavan sukupuolitautien klinikkaa) eli jonkinlainen klinikka kotieläinten hoitamiseksi. Sieltä saimme sovituksi Mantalle trimmausajan. Mantahan on villakoira, ja tarvitsee säännöllisesti trimmauksen. Täällä näkee vain pieniä villakoiria, ja Manta on iso ja suuren kiinnostuksen kohde. Kaikki koiraihmiset tulevat sitä taputtelemaan ja Unski pääsee tällä tavoin tutustumaan kaikenlaisiin espanjalaisiin. Kauniita naisiakin tulee hänen ystävikseen tätä kautta

Huonekaluja olimme katsomassa monessa paikassa. Sitten olin pitkällä kävelyllä ja kävin postittamassa paketin. Lenkkitossut ovat hyvät ja tarpeelliset. Ostin postimerkkejä ja kortteja, olen lähettänyt kaikille tuttaville rauhalliseen tahtiin aina muutaman kortin päivässä.

Vanhojen huonekalujen liike löytyi, jossa sitten kävimme useamman kerran.

16.10. Perjantai:

20. päivä Espanjassa. Plus 8 päivää minulle matkalla, plus 6 päivää Unskille matkalla. Sataa. Unski kävi silti koiraa ulkoiluttamassa ja kaupassa.

Hain tietokoneen. Tihkusadetta. Googlen sähköpostilla voin nyt lähettää viestejä. Saunalahden varsinainen postini toimii lähetettäessä vain jos tekee sopimuksen jonkin paikallisen palveluntarjoajan kanssa.

Illalla yritimme tutustua muutamaan Ghanalaiseen mustaan tyttöön baarissa. En kerro kuinka kävi.

Kaksi päivää olen ollut taas raittiina, nyt otin taas.

17.10. Lauantai:

Päivä meni vähän harakoille. Ei paljon mitään tehty. Otinpa krapularyypynkin Unskin periaatteiden vastaisesti. Illalla taas siemailtiin pikkaisen ja juteltiin parvekkeella kaskaiden soitellessa Espanjan yössä. Ne säksättävät vain joinakin öinä ja joskus on aivan hiljaista. Unski väittää, että kuulen harhoja, ne ovat vain kaupungin ääniä.

Tässä on kyllä lähellä puisto, laaja Kansallisuuksien puisto.

18.10. Sunnuntai:

Noustiin seitsemältä, mutta menin sitten uudestaan nukkumaan. 12 jälkeen vasta otin paukun, nyt noudatan englantilaista tapaa. Sunnuntain kunniaksi luin apostoli Thomas B. Marshin elämästä Internetistä.

Joka aamu otan vahvaa B-vitamiinia ja magnesiumia, joita saa apteekista halvalla. (Suomessa kuulin sitten terveyskaupassa, että magnesium pitää ottaa illalla, koska se on sellainen hivenaine, että se imeytyy aina yön aikana). Aterian nautimme 11–12 aikaan. Sen jälkeen syömme vain välipaloja. Joskus syömme iltaisin ravintoloissa. Päivällä otan Omega 3:n, ja sitten luontaislääkkeen virtsaamisvaivoihin, sitten luontaislääkkeen nivelvaivoihin.

12:sta vein kaksi korttia postilaatikkoon.

Unski lukee uutisia.

Kaunis ilma. Tuulee. Ei kovin kuuma. Laskeskelin rahojani tileilläni ja korteillani.

Klo 14 jälkeen kävelin rannalla. Menin taas hollantilaiseen rantabaariin, jossa aina istun. Los Sobrosos. Bocatas de la Abuela. Herkkuja, isoäidin leipiä, jotakin sellaista. Sanakirjani on kovin puutteellinen, siinä on vain turisteille tarpeelliset sanat ja sitten yleisimmät sanat. Sitten menin betonipaikkaan aurinkoa ottamaan.

19.10. Maanantai:

Karaoke oli taas illalla. Ollin ja Aunen kanssa juteltiin. Tanssittiin.

20.10. Tiistai:

Palkkapäivä, yhden laskun maksoin. Visa-electron Nordeassa on jostakin syystä toimimatta. Siirsin rahaa Nordeasta Halifax-pankin tililleni. Perjantaina sen pitäisi olla perillä, kolme päivää menee kansainväliseen tilisiirtoon.

21.10. Keskiviikko:

Tanssit illalla. Siellä kuulee aina muiden kokemuksia Espanjasta. Kotona katsoin televisiosta Rambon.

22.10. Torstai:

Taas olen täysraittiina. Unskin kanssa käytiin lihakaupassa, minä ajoin. Rustoja yritettiin ostaa Mantalle, sanaa ei ollut sanakirjassa, mutta ystävällinen asiakas tuli tulkkaamaan meille englanniksi, ja selvisi, ettei rustoja siinä kaupassa ollut.

Olin rannalla, mutta siellä tuuli niin, että siirryin toiselle rannalle, mutta ei sielläkään ollut kunnon suojaa.

Yöllä oli moskiittoja. Olen ostanut hyönteiskarkotetta ja hyönteismyrkkyä. Luulin välillä, että Mantassa oli kirppuja, ja kun suhtauduin siihen kerran torjuvasti, Manta seuraavaksi istui Unskin sängyllä ryhdikkäänä ja katsoi loukkaantuneen näköisenä ikkunasta. Moskiitot ovat ovelia, eikä niitä koskaan näe yöllä, eivätkä ne inise. Päivällä olen kyllä niitä nähnyt, että kyllä se tosiasia on, ja kutiavia paukamia on tullut. Katsoin televisiosta Midwayn taistelusta.

22.10. Perjantai:

Unski ei jaksanut lähteä markkinoille. Minä lähdin ja ostin hedelmiä, vihanneksia, kalsareita ja syntymäpäivälahjan tyttärelleni Marjalle, jotain hienoa kangasta, huiveja tai kaulaliinoja.

Postitin paketin, kävin Suomi-seurassa, hain puheaikaa Palvelupisteestä, sitten rannalle. Soitin Riitalle, tämä oli markkinoilla.

Kuulimme baarista, jossa suomalaiset usein istuvat, emme kuitenkaan nyt jaksaneet sinne lähteä. Istuimme vaan illan parvekkeella juttelemassa.

24.10. Lauantai:

Aamulla paistettiin pollo, lihakaupasta ostettu hirveän iso kananpoika. Taisi tosiaan olla jo kukoksi kasvamassa, Unski ei ainakaan oikein uskonut sitä broileriksi.

Lähdettiin autolla terveyskeskukseen.

Sitten menimme katsomaan Unskin uutta asuntoa, C/ de la Manchan ja C/ de la Surin välissä. Kävimme oluella siinä lähellä baarissa, jossa näkyi paljon ruotsalaisia ja englantilaisia. Ajeltiin rannalla, rantaan oli 1,3 km, Orihuela-kadun asuntoomme 2,8 km.

Olin taas rannalla, koska edelleen oli aurinkoinen ilma ja lämmintä

25.10. Sunnuntai:

Tyttären syntymäpäivä. Soitin, paketinhan olin jo lähettänyt.

Rekisteröityminen

28.10. ke 8.30 mentiin hoitamaan Unskin rekisteröimisasiat. Jonoon annettiin numerot yhdeksältä, sitten Teija Kiukas hoiti asiat. Rekisteröitymispaperit täytyy olla kahtena kappaleena tupakkakaupasta saatavalla lomakkeella passikuvien kanssa. Ja yksi kaavake täytyi ensin hakea täältä toimistosta, jolloin on turha jäädä jonottelemaan, vaan kaavakkeen voi tyhjänä pyytää jonon ohi. Muodollisuudet vaihtelevat eri kaupungeissa, joissakin paikoissa riittää, kun menee virastoon passi mukanaan. Täällä emme ilman Teijaa ja hänen espanjalaista aviomiestään olisi selvinneet asiasta ainakaan yhdellä kerralla.

Lähdin pois jonottelemasta, kun ei minua siellä tarvittu, kävin kävelyllä nyt ensimmäistä kertaa meitä lähimmällä rannalla ja sitten kansallisuuksien puistossa aivan asuntomme lähellä.

Tapahtumia

Päivät kuluivat samaa tahtia, ei tullut kirjoitettua enää ylöskään tapahtumia. Vapaakirkossa kävimme kiitosrukouksella jossakin välissä automatkan onnistumisen takia, koska lähtiessä rukoilimme, että kaikki matkalla menisi hyvin. Unskin sairauksien parantumista myös rukoiltiin ja Unski koki saaneensa helpotusta. Seurakunta oli kotoisen pieni, 10-20 henkeä kokouksissa, ja siellä oli hyvä Jumalan henki. Kävin myös tutustumassa katoliseen kirkkoon ja suomalaiseen luterilaiseen seurakuntataloon. En itse kuulu mihinkään ihmisten kirkkoon, koska seurakunnilla on taipumus ruveta hallitsemaan ihmisen yksityiselämää ”huulipunankieltomoraalillaan”.

Sitten tutustuin vielä rannalla Luciaan, brasilialaiseen naiseen, joka oli täällä siivoustöissä, yksi lapsi täällä ja toinen tulossa tänne, kunha saa paperinsa järjestykseen. Hän oli samalla rannalla ja pyysi minua vartioimaan tavaroitaan kun kävi uimassa. Siitä lähti tuttavuus aivan luonnollisesti. Olimme usein yhdessä rannalla, kävimme laivaretkellä ja istuimme terasseilla. Kerran olin hänen luonaan kylässäkin. Hän ei puhunut paljoakaan englantia, puhuimme espanjaa sanakirjan ja muistilehtiön avulla. Hänkään ei kovin hyvin puhunut juuri espanjaa vaan enemmänkin portugalia, joka kuitenkin on aika lähellä espanjan kieltä.

Lucia on aktiivinen kristitty, kävi eteläamerikkalaisten seurakunnassa, jossa pari sataa ihmistä kokoontui sunnuntaisin ja hän oli siellä kuorossa. Seurakunta tuntui olevan karismaattis-henkinen. Kävimme yhdessä myös kerran suomalaisessa vapaakirkossa, jossa paperille tulkkasin hänelle puheita.

Lähtötapahtumat ja -mietiskelyt

Kotiinlähtö

Nyt tuli minulle tosipaikka, kun lainarahani Mastercardilla rupesivat loppumaan. Olin kuitenkin laskenut väärin tuloni ja menoni. Automatka oli yllättävän kallis ja olin luullut, että vuokrani on vain 150 € mutta se olikin 300 €. Ja minulla on vuokra maksettavana Suomessakin sekä 500 € kuukaudessa velkaa vielä neljä kuukautta. Huomasin että rahani eivät riitä, varsinkin kun huomasin, ettei tästä yhdessä asumisesta tule mitään. Haluaisin asua omassa asunnossa yksin. Ei enää koskaan kenenkään kanssa samassa asunnossa! Se on tässä iässä kahden tapoihinsa urautuneen vanhemman miehen kanssa täysin mahdotonta pidemmän päälle.

Jos nyt ottaisin oman yksiön täällä tai lähtisin hotelliin, sekin olisi liian kallista. Koskaan ei pitäisi saattaa itseään tällaiseen tilanteeseen, miksei sitä koskaan opi? Aina pitäisi olla taskussa hotelliraha ja kotiinpaluuraha.

Aluksi hikoilin mielessäni, kuinka tässä nyt sitten pärjätään, mutta sitten oivalsin, että lähtö oli täysin mahdollista, kun jätin kaikki velat, vuokran Suomeen ja laskut maksamatta, sovin ne puhelimella, ja maksan ne sitten Suomessa.

Ilmoitin Unskille, että rahani ei riitä, minun on pakko lähteä kotiin. Hän hyväksyi sen, hieman pettyneenä tietysti, koska se aiheuttaa hänellekin järjestelyjä.

Matkalippuasiat tutkittani sain Lloydsin kautta lipun 169 € Alicantesta Helsinkiin marraskuun 11. päivä. Kävimme Lucian kanssa sen hakemassa ja samalla kävelyllä Paseo Maritimella.

Kymmenen päivää asuin vielä Unskin kanssa, maksoin siitä kuukauden maksun kolmasosan, 100 €, ja mukavasti nautin nyt hyvin riittävistä rahoistani rannoilla matkalippu taskussani. Lucian kotonakin kävin kylässä juustoa ja punaviiniä mukana. Yhdessä olimme kävelyllä lentolippua hakemassa, ja kävimme kävelyllä myös hänen ystäviensä ja poikansa kanssa.

Myös Riitan hyvästelin, istuimme rantaterassilla, samoin Annen kanssa kävin pizzalla. Mutta yleensä olin rannoilla ja terasseilla yksin, ei näistä ystävyyssuhteista mitään seurustelua tullut kenenkään kanssa.

Lentomatka

11.11. Lähdin Suomeen. Air Berlin. Teija Kiukas vei Alicanteen, lentoasemalla turvatarkastuksessa otettiin vodkataskumatti ja vesipullo pois käsimatkatavarakassista. Nesteitä ei saa viedä lentokoneeseen.

3-4 tuntia Berliiniin. Lähtiessä näkyi mahtavasti Alicante ja läheiset vuoristot, sitten Espanjan rantaa mentiin pitkän matkaa. Seuraavaksi meren yli, jossa näkyi laivoja, välillä pilviä. Sitten näkyivät Baleaarit, ne ovat kauniita saaria ilmasta ihailla. Sitten taas merta, lentokone kiersi maiseman takia Korsikan ja Sardinian yli, rannikko tuli Ranskan tai Italian kohdalla. Valkoisia vuorenhuippuja oli jo rannikollakin, siellä täällä näkyi ihmisten vuoristokyliä ilman lunta, sitten lumisia vuoria näkyi paljon, ilmeisesti Alpit, sitten tuli pilvistä.

Lentokoneen tunnelma pilvien yläpuolella on ihmeellinen, voisi kuvitella hyppäävänsä pehmeään untuvapeitteeseen, jos sinne hyppäisi. Maisema on kuin napaseudulla, valkoista silmänkantamattomiin, vaihtelee ikuisesti, vuorenhuippuja joskus pilkistelee, valkoisina nekin.

3-4 tuntia Berliinin Transit-hallissa. Kaupungille ei uskaltanut lähteä siinä ajassa. Tupakoida ei saanut sisällä, ulos ei voinut mennä muutakuin turvatarkastuksen läpi, mikä olisi ollut hankalaa. Vedin muutaman sauhun vessassa, myöhemmin kuulin, että siitä voi joutua putkaan Saksassa.

3-4 tuntia Poriin. Peter, vävypoikani oli vastassa. Hän oli tutkinut kaikki Porin bussin aikataulut ja lähtöpaikat. Se oli hienoa, että pääsin sujuvasti lähtemään. Eläkeläislipun ostin lentoasemalta, sen olisi kyllä saanut bussissakin. Jossakin alkumatkalla jouduimme vaihtamaan bussia.

Taksilla menin linja-autoasemalta Reposaareen.

Kävin sitten Reposaaressa kirkossa kiitosrukouksella, että matka kuitenkin oli onnistunut ja onnellinen ja olin päässyt turvallisesti kotiin.

Tässä oli matkatapahtumat, hauskoja lukuhetkiä, toivottavasti tämä ei ollut kuiva tämä raportti!

Takaisin Espanjaan, suunnitelmia

Ajattelin lähteä heti takaisin Espanjaan, kun saan matkarahat lainattua pankista. Sain kyllä lainaa aivan riittävästi, mutta en ilman takaajaa, ja sitten en saanut ketään lainaa takaamaan. Kaikki sanoivat, etteivät he takaa kenellekään, heillä on sellainen periaate.

Unski soitti yhtenä päivänä ja sanoi, että tule hakemaan hänet täältä, tämä ei ole sokeri- ja sydäntautisen paikka. Hän olisi taannut lainan, ja olisin lähtenyt, mutta hänen olisi pitänyt Nordeassa Suomessa käydä allekirjoittamassa, ja sehän on mahdotonta. Minulle onkin kyllä parempi ensin maksaa velkani ja sitten keväällä minulla on 500 € enemmän kuukaudessa rahaa, ja voin matkustaa minne vaan, Unkariin, Eestiin, Puolaan tai Espanjaan. Ensi syksynä menen paremmalla tietotaidolla Espanjaan. Tuli joka tapauksessa tutkittua, että suomalaisella eläkkeellä voi aivan hyvin asustella ulkomailla aina talven, jos huvittaa.

Unski sai myöhemmin asiansa järjestettyä ja aikoo olla siellä talven, niin kuin oli suunnitelma.

En saanut apurahaa. Ilmeisesti menen keväällä kuitenkin Espanjaan ja anon siihen matka-apurahaa