Voima 6/2004

uusin numero

lehtiarkisto

tilaa voima

jakelupaikat

vetoomuskortti

mediatiedot
tietoa ilmoittajille

voima-info

toimitus

anna palautetta

toisten sanojen kääntämisen vaikeus

Helsinkiläinen runoilija Merja Virolainen on toimittanut kahdeksan suomalaisen ja saksalaisen runoilijan runoja, jotka on julkaistu kummallakin kielellä, suomalaiset saksaksi, saksalaiset suomeksi.

Runojen julkaiseminen kaksikielisenä vaatii rohkeutta ja todellista kulttuurimieltä. Se pakottaa kuulemaan mitä runoilija on omalla kielellään ilmaissut ja kysymään kääntämisen periaatteiden perään, mutta altistaa samalla myös kritiikille. Runot on taitettu rinnakkain aukeamille siten, että runouden kääntämisen kaikki ongelmat tulevat esille. Runouden kääntäminen vaatii muutakin kuin pelkkää runokieltä, pitäisi huomioida myös runomitta, tyylilliset rekisterit ja jaksotukset. Tässä saksalaiset runoilijat näyttäisivät olevan hieman tarkempia kuin suomalaiset.

Saksalaisista runoilijoista mukana on Ulrike Draesnerin, Elk Erbin, Kathrin Schmidtin ja Jan Wagnerin, suomalaisista Olli Heikkosen, Jukka Koskelaisen, Timo Lappalaisen ja Merja Virolaisen runoja.

Merja Virolainen on yhdessä Markus Jääskeläisen kanssa toimittanut myös vastailmestyneen Intian englanninkielisen nykyrunouden antologian. Tässä tapauksessa toisen kulttuurin sanojen tavoittaminen jää etäisemmäksi. Toisaalta siksi, ettei kokoelmaa ole julkaistu kaksikielisenä, ja toisaalta siksi, että intialainen runous on vierasta meille suomalaisille. Vaikka vierastahan englanninkielinen runous on monelle intialaisellekin.

Englannin kieli on juurrutettu Intian satojen kielien sekamelskaan kolonialismin aikana. Se on siis valloittajan kieltä. Mutta samalla se on ehkä ainoa koko Intiaa, maailman suurinta demokratiaa, todella yhdistävä tekijä. Tosin Intian demokratia on nyt vaarassa hindunationalismin vahvistuttua.

Antologian esipuheesta selviää intialaisten runoilijoiden epävarmuus suhteessa käyttämäänsä kieleen, mitä antologian toimittajat ehkä vähän ylipainottavat. Intialaisilla on ainoastaan 150 vuoden historia verrattuna englannin kielen pitkään runousperintöön. Ehkäpä heillä ei silti pitäisi olla mitään hävettävää. Vakavasti otettavaa suomalaista runoutta ei ole kirjoitettu niinkään pitkään.