HS Kulttuuri 2.3.2003 - Kun renttu yöminä kirjoittaa päiväkirjaasi

Jack Kerouac: Maanalaiset (The Subterraneans). Suom. Kimmo Lilja. Sammakko. 111 s. 10 e.

Jack Keroauc: Tuuliajolla Big Surissa. (Big Sur). Suom. Markus Jääskeläinen. Sammakko. 176 s. 10 e.

Jack Kerouac: Desolation Angels. Riverhead Books. 409 s.

Nyt vanha kunnon beat-guru Jack Kerouac nousee taas täydellä ryminällä takaisin kirjallisuuden kehänurkkaukseen. Gongi kumahtaa. Suorat, koukut ja jabit alkavat takoa sovinnaisuuden ja kaavamaiseksi kangistuneen elämän siloteltua julkisivua. Beat it, just beat it.

Jack Kerouac (1922-1969) ehti olla kustannuspoliittisessa katkaisuhoidossa peräti miltei neljäkymmentä vuotta ennen uutta tulemistaan käännöskirjallisuuden markkinoille täällä Suomessa.

Markku Lahtelan suomentama Yhdysvaltoja ristiin rastiin kiertävien hobojen elämää kuvaava kulttiromaani Matkalla (On the Road, 1957) julkaistiin Suomessa jo 1964. Sen jälkeen rautaportti räpsähti kylmästi kiinni, kunnes turkulainen pienkustantamo Sammakko alkoi kustantaa uudestaan Kerouacin laajaa tuotantoa suomeksi kaksi vuotta sitten. Se on julkaissut jo kolme uutta suomennosta, jotka kaikki kuuluvat vahvasti omaelämäkerralliseen 14-osaiseen romaanikokonaisuuteen The Duluoz Legend.

Kahden trilogian ja kahden tetralogian mittainen romaanisarja - voisiko sitä kutsua nimellä tettares kai decalogia - kattaa Lowellissa Massachusettsissa syntyneen Jack Kerouacin elämän vuodesta 1922 aina kesään 1965.

Lähtölaukauksena on kirjailijan syntymä ranskankanadalaisten Leo Alcide ja Gabrielle Ange Levesque Kerouacin kolmantena lapsena 12. päivänä maaliskuuta 1922 kello viisi aamulla. Himmennin sulkeutuu siinä vaiheessa, kun beat-sankari lähtee epäonniselle matkalle Ranskaan selvittääkseen oman sukunsa taustan.

Hän halusi tietää, kuka hän lopulta oli.

Neljäs uusi

suomennos ilmestyy ensi syksynä, jolloin Sammakko julkaisee Kerouacin yhtenä pääteoksena pidetyn laajemman romaanin Desolation Angels, joka sekin kuuluu mammuttimaiseen romaanisarjaan The Duluoz Legend.

Suomennoksesta vastaa Jaakko Ylijuonikas.

Mielipuolisessa laajuudessaan ja oman elämän liikahdusten pakonomaisessa kirjaamistarpeessa The Duluoz Legend tuo eittämättä mieleen Marcel Proustin seitsenosaisen romaanisarjan Kadonnutta aikaa etsimässä.

Olet, mitä kirjoitat ja kirjoitat, mitä olet, voisi kummankin kirjailijan motto kuulua.

"Teokseni muodostavat kokonaisuuden kuten Proustilla, paitsi että olen kirjoittanut muisteloni tien päällä enkä jälkeenpäin sairasvuoteella", toteaa Jack Kerouac Tuuliajolla Big Surin lyhyessä esipuheessa.

Tien päällä? Miksipä ei? Englanniksi Kerouac tosin käyttää termiä on the run.

Uudet suomennokset

avaavat tirkistysrei'än beatkirjailijoiden sisäpiirin levottomaan ja epäsovinnaiseen elämään kesästä 1953 kesään 1960, jolloin alle nelikymppinen Kerouac oli jo kirjallinen kuuluisuus - beatkirjallisuuden kruunattu kuningas ja vastakulttuurin sissipäällikkö. Hän oli vuoteen 1958 mennessä ehtinyt julkaista kolme kovaa sukupolviromaania: Matkalla, Maanalaiset ja Dharmapummit.

Jack Kerouac oli ryyppäävä ja kamaa vetävä etabloitu renttukirjailija, joka oli talvella 1959 raahattu esiintymään Los Angelesiin Steve Allenin vetämään suosittuun show-ohjelmaan Yhdysvaltojen pinnallisuutta ja ahdasmielisyyttä kritisoivan uuden sukupolven tunnetuimpana edustajana.

Päivää myöhemmin hän hillui tuntemattomana totaalitiltissä hämyisissä kapakoissa ja savuisissa jazzluolissa San Franciscon syrjäkaduilla.

Tämä keskiluokan arvoja kaihtava sukupolvi halusi olla koko ajan matkalla, on the road - sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Jos jämähti paikalleen, oli jo kuollut ja kuopattu. Siinä sai arkun päälle vain senaattori Joseph McCarthyn häpäisemän tähtilipun. Mieluummin kaali sekaisin kuin vihanneksena mullassa, rather Eight miles high than Six feet under.

Vaikka Jack Kerouac

jatkuvasti kirjasi päiväkirjoihinsa lähes kaiken eletyn ja koetun, omat toilailunsa ja muiden beatkirjailijoiden sekoilut, hänen kirjoittamansa kirjat eivät kuitenkaan syntyneet koskaan hetkessä.

Kirjailija nimittäin takoi kirjoituskoneensa näppäimiä useamman kerran, tekstiä korjaten, muokaten ja parantaen ennen kuin päiväkirjojen materiaali lopulta taipui kirjan muotoon eikä jäänyt pelkäksi päiväkirjaan vuodatetuksi monologiksi.

Kirjallinen työstö näkyy hyvin myös nyt suomennetuissa romaaneissa. Maanalaiset on kirjoitettu lokakuussa 1953 ja julkaistu vasta 1958, Desolation Angels on kirjoitettu 1956, mutta Kerouac kirjoitti sen uudelleen 1961 ja romaani julkaistiin lopulta 1965.

On joukossa luonnollisesti yksi poikkeuskin. Tuuliajolla Big Surissa on nimittäin kirjoitettu lokakuussa 1961 ja julkaistu heti seuraavana vuonna. Se onkin henkilökohtainen tilitys. Romaani kuvaa beatkirjailijan väsymistä alituiseen kuuluisuuteen ja rasittavaan elämäntapaan, joka ei tarjonnutkaan zenbuddhistista valaistumista vaan yläkertaa pimentäviä hermoromahduksia.

Kirjallinen välimatka materiaaliin ja elettyyn elämään näkyy vielä selvemmin, jos vertaa näiden romaanien julkaisemisen ajankohtaa siihen hetkeen, mitä ne alun alkujaan kuvaavat.

Maanalaiset perustuu Kerouacin myrskyisään rakkaussuhteeseen New Yorkissa kesällä 1953, Desolation Angels taas seuraa beat-porukan ydinjoukon kosmisia retkiä Yhdysvaltain länsirannikolla, Meksikossa, Tangerissa ja New Yorkissa 1956-57, Tuuliajolla Big Surissa sijoittuu puolestaan Kaliforniaan 1960 - kaksi vuotta sitten julkaistu Dharmapummit kertoo Kerouacin elämästä vuotta ennen romaania Desolation Angels.

Maanalaisten legendaariset loppulauseet ovat myös omalta osaltaan ruokkineet käsitystä automaattikirjoittamisesta, jossa koko homma pantiin kerralla pakettiin ja sillä saletti.

"Minä painuin kotiin hänen rakkautensa menettäneenä. Ja kirjoitan tämän kirjan", toteaa Jack Kerouacin alter ego Leo Percepied romaanissa.

Vain kolmessa

vuorokaudessa kirjoitettu Maanalaiset paljastaa hyvin ne pienet keinot, joilla Jack Kerouac etäännytti koetun ja läpikahlatun elämän siitä todellisuudesta, jonka hän suodatti romaaneihinsa.

Oikeassa elämässä Jack Kerouac tapasi mustahipiäisen Mardou Foxin Allen Ginsbergin asunnossa East Villagessa New Yorkissa elokuussa 1953. Kerouac retkahti naiseen heti. Aluksi nainen kuitenkin torjui Kerouacin, jota hän piti vain onnettomana kanadalaisena sailorina.

Mardou rakasti huumeita, jazzia ja runoutta.

Romaanissa Jack Kerouac on vaihtanut kuumeisen ja rankan rakkaustarinan tapahtumapaikaksi San Franciscon - muuten tarina ja roolihenkilöt ovat suoraan elävästä elämästä.

Allen Ginsberg esiintyy romaanissa nimellä Adam Moorad, William Burroughs nimellä Frank Carmody, Gregory Corso nimellä Yuri Gligoric ja Gore Vidal nimellä Arial Lavalina.

Romaanissa on kuitenkin yksi roolihenkilö, jolle ei ole löytynyt vastinetta todellisuudessa. Mardoun oikeaa henkilöllisyyttä ei ole nimittäin koskaan selvitetty. Juuri hänen kanssaan Kerouacin alter ego tanssii huuman, karkotuksen ja kadotuksen kipeän pirunpolskan.

Maanalaiset on pieni, hauskalla tavalla hiomaton helmi Kerouacin tuotannossa. Yllättäen Leo Percepied saa itsensä kiinni myös mustasukkaisuudesta: "Pimeys mustasilmäisen naisen silmissä on itse yksinäisyyden meri, ja voiko mereltä vaatia selityksiä?"

Ei varsinkaan, jos kaverit piirittävät omaa valloitusta.

Romaani myös paljastaa, mitä tapahtui Vidalin ja Kerouacin välillä - lakanoiden välissä.

Maanalaiset on rento ja hauska rakkausromaani, jossa proosa kulkee vapaasti improvisoiden: tapahtumien ja juonen käsittely tuo mieleen jazz-fonistin tavan varioida tuttua teemaa yllätyksellisesti ja persoonallisesti.

Jos ei tunne Kerouacilta kuin romaanin Matkalla, kannattaa viimeistään nyt laajentaa tajuntaansa.

Romaanin nimi on enteellinen. Termi subterranean edelsi käsitettä underground. Puhutaan siis porukasta, joka haistatti pitkät viralliselle kulttuurille ja yhteiskunnalle, jossa vain petting oli aito asia, a real thing. Puhutaan vallankumouksesta, joka viitoitti tien nuorison nousulle psykedelian ja kansalaistottelemattomuuden barrikadeille myöhemmin 1960-luvulla.

Kuuluisuus ja sen kirot.

Siinä yksi kokoava teema, jota Jack Kerouac tarkastelee eri näkökulmista romaanissaan Tuuliajolla Big Surissa.

"Koska loppujen lopuksi poikaparka uskoo tosissaan että tässä beat-hommassa on jotain jaloa ja hyvää, ja lehdistön mukaanhan olen Beatnikkien Kuningas", vuodattaa Kerouacin alter ego Jack Duluoz romaanissa.

Jack Dulouz on paennut Big Suriin päästäkseen eroon maineestaan. Siinä ei käy hyvin. "Olen kurkkuani myöten täynnä nuorten intoa tutustua minuun ja vuodattaa elämänsä minulle. . . Big Suriin kesäksi tulemisen syy oli nimenomaan päästä eroon kaikesta tuollaisesta - kuten esimerkiksi niistä säälittävistä koululaisista jotka tulivat ovelleni Long Islandilla yhtenä iltana yllään takit joissa luki Dharmapummit odottaen minun olevan 25-vuotias, kirjan suojapaperissa olleen virheen vuoksi."

Pakoon pääsee tietysti ryyppäämällä, polttelemalla ruohoa, kessuttelemalla, nappaamalla kamaa ja naimalla.

Siinä hommassa vain ei pääse itseään pakoon.

Tuuliajolla Big Surissa on ironinen ja nihiloiva yhteenveto parrasvaloihin päätyneen beat-porukan yhdestä kesästä. Ginsberg esiintyy siinä nimellä Irwin Garden, Burroughs nimellä Cody Pomeray, Corso nimellä Jarry Wagner ja City Lights -kirjakaupan omistaja, runoilija Lawrence Ferlinghetti nimellä Pat McLear.

Tuuliajolla Big Surissa ja Maanalaiset osoittavat, että Jack Kerouacilla oli silmää elämän pienemmille ja isommille absurditeeteille. Niitä lukee mielikseen, vaikka ehkä aika onkin ajanut ohitse niiden kirjoitusajankohdan rankkuudesta ja epäsovinnaisuudesta. Ne ovat oiva kompassi beat-liikkeen sielunmaisemaan. Kerouacin kirjallisesta arvostuksesta kertoo sekin, että Maanalaisten esipuheen kirjoitti Henry Miller, koska tämä epäili siitä koituvan itselleenkin hyötyä.

Hyvä heppu tämä Jack Kerouac: hän antaa yöminänsä kirjoittaa päiväkirjaansa. Siinä ristipaineessa lukijan on hyvä olla - yhteiskunnan taas vähän huonompi.


	KULTTUURI - ARKISTO SUNNUNTAINA 2.3.2003