Markus Jääskeläisen viidennen runokokoelman nimi on Valmis.
Toisessa kokoelmassaan Siemen (1996) hän kirjoittaa: "Kuvittelen yön olevan kirjoittamisen aikaa. / Käteni lepäävät kirjaimistolla: olen valmis, tulkoon / valkeus; lumi joka hävittää kulkijan merkit."
Valmis ei merkitse loppuun saatettua. Yhtä hyvin se voi kuvata tilaa, jossa joku on valmis luomaan uutta - lähtemään tyhjästä taas kerran.
Jääskeläisen kokoelmia on kritisoitu hajanaisiksi. Totta. Haikumaiset ja sitäkin lyhyemmät muutaman sanan runot mahtuvat myös uuteen kokoelmaan pidempien ja proosallisten tekstien ohella.
Lukiessani Jääskeläisen kirjaa noteeraan kuitenkin tuotannon johdonmukaisuuden. Se, mikä teksteistä puuttuu, jättää jäljelle hänen tapansa lähestyä maailmaa fragmentaarisella runolla.
Jääskeläinen ei tarjoile lukijalle valmiita tunnetiloja. Havainnon tai tilanteen kuvaaminen saa riittää. Tässä koko runo: "säpsähdän hereille yhteisestä unesta, / kuuma selkä vatsaasi vasten / hiessä".
Hän on karsinut tekstistään vertaukset ja metaforat lähes tyystin. Ylimääräistä "mehua" ei säkeisiin puristeta. Jääskeläinen vierastaa aistillista kirjoittamista. Runoihin mahtuu korkeintaan kuvia: "puuttomassa metsässä / lehtiä varissut olkapäille / ihmisestä tullut lapsi".
Jääskeläisen runot ovat pidempien ajatuskulkujen katkelmia, jotka tuntuvat leijuvan vapaasti. Usein todellisuus kiepautetaan mahdottomasti nurin: "tuuli puiden latvoissa, / räkättirastaita / ajatukset / kengät päässä kuljen / liikahtamatta / taivaan kotiin."
Millaista runoutta näillä eväillä luodaan?
Kosiskelematonta ja itsepäisen suoraa. Ulkoinen havainto tai kokemusmaailman sirpaleisuus suodatetaan säkeiksi. Tässä on runo, ota tai jätä.
Jääskeläisen runot ovat perinteessä kiinni. Suomalaisen modernismin juuret ovat läsnä erityisesti kuvastonsa kautta.
Jänis paskoo hangelle ja syksyn tassut painautuvat yhä märälle asfaltille. Haikun ja tankan tyyppiset tekstit lisäävät mukaan iättömyyden elementin.
"Nyt-hetken" pysäytyskuvassa tyylipisteet tipahtavat kun nainen ei tunnekokemuksen rinnalla vaikuta tarjousjauhelihaa kummemmalta: "En ansainnut tällaista onnea / nousen höyryävän / naislihan sisältä / valoon taas".
Muutamaa sivua myöhemmin niukoista riveistä kiteytyy kestävä runo: "velli syöty, ammeessa lotrattu, / lapsi nukahtaa, herää pian. / silmistä näkee / että aikaa on."
Runokokoelman mitassa toteutuu sama kuin Jääskeläisen yksittäisissä runoissa. Ne ovat katkelmia jostain suuremmasta.
Viiltoja todellisuuteen, pysäytettyjä hetkiä, joissa muutos on aavistettavissa, mutta niiden suunta jää lukijan oivallusten ja tunteiden varaan.
Kirjoittaja on tamperelainen kirjailija ja Aamulehden kirjallisuuskriitikko
• Markus Jääskeläinen: Valmis. Otava 2004.
Päivitetty 16.9.2004 9:45:51