|
|
|
|
|
|
Muistoja
Tämä ei ole mikään elämänkertani, vaan lähinnä varsamuistoja ja lisäksi vähän jotain muuta sieltä täältä - mitään logiikkaa tässä ei siis ole.
Ensimmäinen varsa tai vähänkään nuorempi hevonen, jonka kanssa olin tekemisissä, oli iki-ihana tähtipäinen fwb-ori TG Golden Way. "Veikko" syntyi kesällä 1998 ja minä tunsin sen heti sen ensimmäisestä aamusta lähtien. Hoitohevoseksi sain sen puolisen vuotta myöhemmin, tammikuussa 1999. Tuolloin olin itse 13-vuotias, kokematon ja palavasti rakastunut tuohon takkuturkkiseen pieneen hevoseen. Voitte kuvitella, että toheloin sen kanssa kyllä kaikenlaista.
Veikko oli hyvin persoonallinen otus. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, se osasi ottaa rennosti. Muistan joskus kiskoneeni sitä epätoivoisesti ylös makuulta leirikuvan ottoa varten. Raukka ei ymmärtänyt ollenkaan ja luuli varmaan, että olen tullut lopullisesti hulluksi.
Nukkumisen ohella Veikolla oli tapana karkailla tarhasta, riehua, sotkea ja hajottaa tavaroita, purra kaikkea mahdollista ja niin edelleen. Se nautti huomiosta ja rapsuttelusta ja oli oikein hurmaava ja suloinen - siis silloin, kun se ei vedättänyt minua pitkin pihaa ja hyppinyt päälleni.Tietojeni mukaan siitä tuli kuitenkin - onneksi, minun sähellyksestäni huolimatta - ihan tervejärkinen aikuinen hevonen.
Veikon lisäksi en juuri tuntenut muita varsoja. Mainittakoon kuitenkin eräs tapaus, joka on taas esimerkki harvinaisesta lahjakkuudestani hevosten kouluttamisessa. Kesällä 1999 kävin leirillä Einolan Tallilla, ja tykästyin pieneen russ-tammaan nimeltä Ein Sindy. Sindy näytti minusta (13v, edelleen...) oikealta ongelmatapaukselta, sillä tallityöntekijät taluttivat sitä kahdelta puolelta, eivätkä juuri antaneen leiriläisten taluttaa sitä. Minä tietysti reippaana (wannabe-hevoskuiskaaja?-) tyttönä otin varsan tallista ja menin taluttamaan sitä pihalle ihan yksin. No, kuinka ollakaan, sain lopulta juosta sen perässä takaisin talliin riimunnarun päästä roikkuen. Ja totta kai muut leiriläiset ja tallityöntekijätkin näkivät, kuinka pikkuinen 1-vuotias russ-poni retuutti minua ympäri pihaa.
Hoidin Veikkoa ikimuistettavat 2 vuotta, kunnes minulla meni sukset ristiin hevosen omistajan kanssa. Sen jälkeen, keväällä 2001, ostin Mölliksen (jonka tietoja kyllä muualla näillä sivuilla ihan tarpeeksi) ja varsojen hoitaminen jäi katkolle. Muutenkin keskityin tietysti lähinnä Mölbään.
Kesällä 2002 matkustimme Mölliksen kanssa Ruotsiin. Menin töihin siittolaan, jossa kasvatettiin lähinnä russeja, welsh mountain -poneja ja friisiläisiä ja koulutettiin hevosia western-tyyppisesti. Se oli hieno kokemus, sillä sain käsitellä ja ratsastaa useita (kymmeniä?) erilaisia nuoria hevosia (kaikki olivat kyllä älyttömän kilttejä ja helppoja). Erityisesti ihastuin ihaniin kermanvärisiin russ-poneihin, joista jonkinlainen kuva yläpuolella. Vasemmalla on maitovarsa "Sandra", joka oli niin suloinen, että sen olisi oikeasti halunnut ottaa pehmonalleksi kainaloon ja rutistella kuoliaaksi. Keskellä 2-vuotias Madonna, jonka selässä käytiin jo muutaman kerran kesällä - minä sain olla ensimmäinen! Ja oikealla Sandran emä, 4-vuotias "Sari", joka käyttäytyi jo kuin vanha mamma, paitsi kun minä olin selässä, jolloin se yritti pukitella.
Sillä välin, kun minä rapsuttelin kymmeniä poneja, Möllis vietti lähinnä laidunlomaa (Siis, eihän ole mitenkään omituista raahata hevonen Ruotsiin laitumelle... eihän?). Se vaihtoi laidunta ja laidunkavereita vähän väliä, ja minä kuvasin innolla laitumilla olevia hevosia. Tässä Mölbän ruokasankoa tutkii issikka-orivarsa "Grim".
Ruotsin-matkan jälkeen eli syksyllä 2002 olin niin innoissani hevosista, ratsastuksesta, varsoista, kouluttamisesta ja kaikesta, että mikään muu ei sitten kiinnostanutkaan. Lopetin lukion ja lähdin Ypäjälle hevosenhoitajalinjalle, kun pääsin sinne jonkun ensimmäisenä päivänä lopettaneen tilalle. Ypäjällä tutustuin tietysti moniin hevosiin, mutta yksi niistä oli yli muiden - siis tuo karvapallo tuossa oikealla. Tämä oli rakas nimikkoni sh-ori Rosmo, jonka emää Montsaanaa hoidin myös. Hoidin Rosmoa eli "Nallea" sen ensimmäisen talven ajan, ja vaikka sillä oli pienen pieniä kokeilukausia, kaiken aikaa se käyttäytyi fiksummin kuin silloin 9-vuotias Möllikseni (Tämä oli toisaalta aika masentavaa). Toisin sanoen, ja kerta kaikkiaan, fiksuin hevonen minkä olen ikinä tavannut.
Nallen lisäksi hoidin muutaman kuukauden ajan myös yhtä sen ikätovereista, fwb-tamma Rebeccaa. "Pekkis" oli ollut hetken aikaa yhden kämppikseni nimikko, mutta hänellä ei ollut sille tarpeeksi aikaa. Eihän minullakaan ollut! Minulla oli jo Nalle ja Montsaana ja Ypäjällä ollessa oli muutenkin jonkun verran tekemistä. Ja sitten oli Möllis, joka sai aina kärsiä ajanpuutteestani. Mutta tykästyin Pekkikseen, eikä sille näyttänyt olevan muita hoitajaehdokkaita, joten päätin hoidella sitä aina kun ehtisin.
Pekkis osoittautui kuitenkin huomattavasti hankalemmaksi tapaukseksi kuin Nalle. Osasyynä oli varmastikin se, ettei sitä oltu käsitelty niin paljoa yhtä aikaisin. Joka tapauksessa sain todella tapella sen kanssa taluttaessa, kavioiden nostamisesta saati sitten vuolemisesta ei tullut mitään, ja olin ihan pulassa sen kanssa. Ei Pekkis mikään ihmissyöjä ollut, kovasti se tykkäsi rapsuttelusta ja oli oikein lutunen - kunhan ei tehty mitään neidin mielestä inhottavaa... Loppujen lopuksi lopetin Montsaanan hoitamisen kokonaan ja jätin Nallen vähemmälle, jotta pystyin keskittymään Pekkikseen. Sain myös apua sen kanssa, ja kevääseen mennessä talutuskin alkoi sujua ilman karkailuja ja pystyyn hyppimisiä - kuten ylläolevasta kasvattajapäiviltä otetusta kuvasta näkyy.
Keväällä 2003 syntyivät taas uudet varsat. Tässä kuvassa hoipertelee päivän vanha sh-tamma Söpimaija, tai "Sintti", kuten minä sitä silloin kutsuin. Sinttiä en ottanut nimikoksi, mutta touhusin sen kanssa muuten vaan, sillä minulla ei ollut vielä kokemusta niin pienestä varsasta. Sintti oli hieman säikky ja ihmetteli tietysti kaikkea uutta, mutta minusta oli uskomatonta, miten luottavainen se oli. Minusta tuntuu, että muutaman päivän jälkeen olin jo saavuttanut sen täydellisen luottamuksen. Sillä ei yksinkertaisesti ollut huonoja kokemuksia ihmisistä, vielä.
Toukokuun lopussa lähdimme Mölliksen kanssa kotiin Ypäjältä. Kesäloman oli tarkoitus kestää vain pari viikkoa, mutta en sitten palannut ollenkaan. Oli ihanaa saada olla taas rauhassa Mölbän kanssa, ilman kiirettä. Päätin siis mennä takaisin lukioon. Jäin kyllä kaipaamaan monia hevosia. Erityisesti Nallea, joka oli ollut luottoystäväni sellaisina päivinä, kun Pekkis oli yrittänyt murhata minut, ansaitsimme Mölliksen kanssa kouluradalta 43%, nukuin pommiin aamutallista tai muuta vastaavaa.
Muistelot jatkuvat kunhan saan muutamia kuvia skannattua.
Siinä menee luultavasti kauan.
Toisaalta, ehkä ihan hyvä niin.
