(Che Guevara - Hasta la victoria siempre!)
Che Guevara - Hasta la victoria siempre
"...lähdin kulkemaan pitkin Amerikan
mannerta ja opin tuntemaan sen
hyvin. Matkustavastani johtuen
jouduin läheisesti tekemisiin kurjuuden,
nälän ja sairauksien kanssa.
Sain kokea miltä tuntui, kun lasta ei
voinut parantaa varojen puutteessa,
ja näin nälän ja jatkuvan köyhyyden
aiheuttaman tylsistymisen..."
Che
Lapsuus
Ernesto Che Guevara de la Serna syntyi kesäkuun 14. päivän vastaisena yönä Rosariossa, joka on yksi Argentiinan suurimmista kaupungeista. Ollessaan kaksivuotias hän sai ensimmäiset astmakohtaukset. Tämä tauti ei päästänyt häntä enää otteestaan, siihen liittyvä väsymys ja tukahduttava tunne seurasivat häntä kaikkialle.
Chen vanhemmat Ernesto Guevara de Lynch ja Celia de la Serna päättivät muuttaa Buenos Airesiin.
Erneston ollessa neljävuotias kävi ilmi, että hän ei kestänyt pääkaupungin ilmastoa, jolloin perheen oli pakko lähteä Córdobaan, jossa lapsen terveys kohentui. Myöhemmin, matkusteltuaan maaseudulla, perhe muutti asumaan Alta Graciaan.
Kouluvuodet ja yliopisto
Ernesto ei voinut käydä koulua astman vuoksi. Hän osallistui säännöllisesti vain toisen ja kolmannen luokan opetukseen, viidennen ja kuudennen hän suoritti käymällä koulussa silloin kuin kykeni. Veljet kopioivat hänelle tehtävät ja hän opiskeli kotona.
Alta Graciassa ei ollut keskikoulua, minkä vuoksi hänen täytyi lähteä Córdobaan. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Nacional Dean Funesin koulusta.
Lukeminen kiinnosti Ernestoa jo pienestä lähtien. Lapsena suosikkeja olivat Jules Verne ja Jack London. Nuorukaisena hän rakasti Anatole Francea, Tolstoita, Gorkia ja Cervantesia; runolijoista tärkein oli Pablo Neruda.
Myös shakki kuului Erneston lempiharrastuksiin, mutta musiikkikorva puuttui häneltä täysin: ystävät väittivät että hän ei pystynyt erottamaan Argentiinan kansallistanssia tangoa valssista.
Oppikoulun jälkeen Ernesto kirjoittautui Buenos Airesin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Hän oli kiinnostunut leprasta ja muista trooppisista sairauksista.
Halki Latinalaisen Amerikan
Joulukuun 29. päivänä 1951 Che lähti kaverinsa Alberto Granadon kanssa pitkälle moottoripyörämatkalle aikomuksenaan päästä Tyynen Valtameren rannalle. Che halusi matkustaa ja oppia tuntemaan oman maanosansa, tutkia ennen Amerikan valloitusta eläneitä kulttuureita.
Ernesto ja Granado saapuivat moottoripyörällä Chilen Santiagoon, minkä jälkeen he ylittivät ylätasangon jalkaisin. Se antoi heille paremman mahdollisuuden tutustua paremmin ihmisiin. Matkan varrella he tapasivat muun muassa Salvador Allenden. Voidakseen jatkaa matkustamista kumppanit tekivät kaikenlaisia töitä ja harjoittivat monia ammatteja ansaitakseen muutaman peson. Vuoron perään he olivat kuljetustyöläisiä, satamatyöläsiä, merimiehiä, salamatkustajia, lääkäreitä ja astianpesijöitä."
Saavuttuaan Peruun he vierailivat leprasairaaloissa. Guevara kävi myös Brasilian viidakon sydämessä. Sieltä hän siirtyi jokivartta pitkin Kolumbiaan.
Perun ketshua-intiaanien toivoton köyhyys, maanomistajien harjoittama ankara riisto ja nälkään pureskeltujen kokanlehtien myrkyttämät inkojen jälkeläiset tekivät voimakkaan vaikutuksen nuoreen opiskelijaan.
Puhuessaan Kuuban lääkäreille 1960 Che kertoi miten kuparikaivosten, intiaaniasumusten ja leprasiirtoloiden köyhyys ja takapajuisuus saivat hänet vakuuttuneeksi siitä, että yhteiskunnallinen vallankumous on ainoa ratkaisu latinalaisen Amerikan polttaviin ongelmiin.
Kun he olivat päässeet Venezuelaan, Ernesto lähti yksin Miamiin. Sieltä hän palasi Buenos Airesiin pakollisiin armeijan kutsuntoihin, joissa häntä ei kuitenkaan pidetty kelvollisena sotilaspalvelukseen.
Ernesto oli päättänyt suorittaa loppuun lääketieteen opintonsa ja selviytyä niistä muutamassa kuukaudessa. "Omaperäisen opiskelumenetelmänsä ja poikkeuksellisen älykkyytensä ja kykyjensä ansiosta hän onnistui läpäisemään vajaassa vuodessa yhdentoista tai kahdentoista aineen lopputentit", kertoi Alberto Granado. Maaliskuussa 1953 Ernesto Guevara sai lääkärin paperit.
Guatemalaan
Jo opiskeluaikoinaan Che oli ottanut osaa fasisminvastaiseen ja demokraattiseen liikkeeseen, mutta kommunistina hän ei itseään vielä tuolloin pitänyt. Che kielsi päättäväisesti porvarilliset arvot, yläluokkaisen elämän tylsyyden, mutta vaihtoehto, positiivinen ohjelma muodostui hitaasti.
Heinäkuussa 1953 Ernesto lähti "maitojunalla" La Paziin, Boliviaan. Siellä hän sai omin silmin nähdä kaivostyöläisten ja köyhien talonpoikien tukeman porvarillisdemokraattisen vallankumouksen. Boliviasta uusi retki jatkui Peruun, sieltä Ecuadoriin. Tavoite oli pohjoisempana: Guatemalan demokraattinen hallitus oli ryhtynyt maareformiin, kansallistanut 160 000 hehtaaria "Amerikan suloisia uumia" hallitsevan United Fruitin maita ja kaksinkertaistanut tämän Mamita Yunaiksi nimetyn pohjoisamerikkalaisen suuryhtiön köyhien työntekijöiden palkat. Demokraattisia vapauksia oli lisätty, eikä muuta tarvittukaan CIA:n saamiseksi liikkeelle.
Jouluaattona 1953 Ernesto saapui liftillä Guatemalaan. Siellä hän tapasi ensi kerran 26. heinäkuuta Moncadan kasarmeille hyökänneitä kuubalaisia vallankumouksellisia. Antonio (Nico) López Fernández kertoi Guevaralle kaiken, mitä Fidel oli tehnyt Moncadan kasarmiin suunnatun hyökkäyksen aikana.
Kesäkuussa 1954 CIA:n palkka-armeija hyökkäsi: "Emme voi sallia neuvostotasavallan syntyvän Rio Granden ja Panaman kanavan välille".
Demokraattinen presidentti Arbentz arveli selviytyvänsä armeijan voimin, eikä suostunut kansan aseistamiseen. Tappio oli pian sinetöity ja Guatemalaan kokoontuneet vallankumoukselliset joutuivat pakenemaan maasta. Ernesto pääsi Argentiinan suurlähetystöön, jonka kahdesta pakolaisryhmästä - yleisdemokraateista ja kommunisteista - hän valitsi jälkimmäisen, vaikka ei ollutkaan kommunistisen puolueen jäsen. Suurlähetystöstä Ernesto Guevara siirtyi Meksikoon.
Che tapaa Fidelin
Ernesto Guevara saapui Meksikoon heinä- tai elokuussa 1954. Hän tapasi siellä jälleen Nico Lópezin ja tutustui Raul Castroon. Huhtikuussa 1958 Che kertoi Sierra Maestralla argentiinalaiselle lehtimiehelle Jorge Ricardo Masetille:
"Pääsin hädin tuskin pakenemaan sieltä Meksikoon, sillä FBI:n agentit pidättivät ja murhauttivat kaikki ne, jotka saattoivat olla uhkana United Fruitin hallitukselle. Meksikossa tapasin jälleen joitakin Heinäkuun 26. päivän liikkeen jäseniä, joihin olin tutustunut Guatemalassa, sekä ystävystyin Fidelin nuoremman veljen Raúl Castron kanssa. Hän esitteli minut liikkeen johtajalle, joka suunnitteli parhaillaan hyökkäystä Kuubaan. Keskustelin koko yön Fidelin kanssa, ja aamun koittaessa minusta oli tullut hänen retkikuntansa lääkäri. Tietysti jo pelkästään niiden kokemusten vuoksi, jotka olin saanut matkustaessani halki Latinalaisen Amerikan ja lopuksi Guatemalassa, minua ei paljon tarvinnut yllyttää lähteäkseni mukaan mihin tahansa tyranninvastaiseen vallankumoukseen."
Raskaat taistelut
Muutaman kuukauden sissikoulutuksen jälkeen 82 miestä lastattiin ruotsalaiselta kansantieteilijältä ostettuun 12 hengen Granma-laivaan. 25.11.1956 laivan keula suunnattiin kohti Kuubaa.
Kuuban rannikolla Granma saapui joulukuun 2. päivä. Batistan sortohallituksen tiedustelukone havaitsi laivan ja rantautuminen suoritettiin kiireesti.
Parin päivän kuluttua lentokoneet löysivät retkikunnan uudelleen ja tulikaste saatiin Alegria de Pion taisteluissa 5. päivä joulukuuta. Tulos oli lähes katastrofi: suurin osa varusteista ja miehistä menetettiin. Vain kaksitoista nälkäistä ja huonosti varustettua miestä, heidän joukossaan Fidel ja Che - pääsivät Sierra Maestran vaikeakulkuiseen vuoristoon.
Ernesto Guevarasta tuli pian sissijoukon mittavimpia taistelijoita. Hän piti kurissa astmakohtaukset, ei sallinut sääliä, ja oli valmiuden sekä uhrautuvaisuuden esikuva.
Nimen Che hän sai ahkerasti käyttämästään huudahduksesta "che" joka ilmaisee yllätystä, surua, hellyyttä, hyväksyntää, vastustusta...
Iniria Gutierrez, 18-vuotiaana sisseihin liittynyt tyttö, kertoo kysyneensä Cheltä uskoiko tämä jumalaan. "Ei", tämä vastasi, "en usko, koska olen kommunisti". Iniria hyppäsi pystyyn: "Ei, et voi olla kommunisti, olet tuollainen hyvä mies!" Che nauroi pitkään ja selvitti asiaa: kapinallisissa oli aatteellisesti monen kirjavaa väkeä, joiden kasvattaminen oli vaikea tehtävä.
Sinnikkäällä työllä kapinalliset saivat talonpoikien kannatuksen ja joukko alkoi kasvaa. Che sai tehtäväkseen johtaa toista kapinallisten kolonnista. Hän toimitti myös heidän lehteään El Cubano Libreä.
Eteneminen Las Villasiin
Elokuun 21. päivänä 1958 Ernesto Guevara astui Ciro Redondo -kolonnan johtoon ylipäällikkö Fidel Castron antamalla sotilaskäskyllä.
Castro laati suunnitelman Batistan kukistamisesta. Muutama sata huonosti varustettua sissiä vastassa oli 20 00 miehen armeija, nykyaikaiset aseet, salaiset poliisit ja CIA, mutta kansan kärsimykset saivat maljan vuotamaan yli äyräitten; kapinalliset olivat viimeinkin ulospääsy sorrosta.
Chen kolonna - nyt 8. - sai tehtäväkseen marssia Kuuban keskiosiin, Las Villasin maakuntaan ja avata siellä uuden rintaman.
Kahden kuukauden kuluttua kolonna saapui perille marssittuaan 600 kilometriä vihollisen hallitsemalla alueella. Matkan aikana he leiriytyvät neljäkymmentä kertaa ja söivät vain viisitoista kertaa. Joinakin päivinä heidän piti tyytyä maito- ja kahvitilkkaan, paistettuun maissijauhoon, sokeriruokoon tai pelkästään raakoihin hedelmiin.
Santa Claran valtaus
Joulukuussa aloitettiin yleishyökkäys. Majuri Che Guevaran joukot valtasivat maakunnan pääkaupungin Santa Claran. Ryhmä taistelijoita 8. kolonnasta suisti Chen johdolla kiskoilta 18-vaunuisen insinöörijoukkojen panssarijunan, jossa oli 401 miestä ja joka oli lastattu pohjoisamerikkalaisilla aseilla.
Tammikuun 1. päivänä 1959 majuri Fidel Castro kehotti kansalaisia yleislakkoon ja määräsi majuri Camilo Cienfuegosin ja Che Guevaran kaikki joukot marssimaan Havannaan. Samana päivänä Kuuban diktaattori Batista pakeni maasta.
Vallankumouksellisen valtion palveluksessa
Chen ollessa La Cabanan linnakkeen johdossa Santa Claran historiallisen taistelun jälkeen, ministerineuvosto julisti hänet Kuuban kansalaiseksi 9.2.1959 lähtien tunnustukseksi hänen Kuuballe tekemistään palveluksista.
Che otti vastaan lokakuun 7. päivänä Kansallisen maareformi-instituutin (INRA) teollisuusosaston päällikön tehtävät.
Marraskuussa 1959 Chestä tuli valtiopankin johtaja. Uudet setelit saivat allekirjoitukseksi pelkän Chen. Lokakuun 21. päivänä Che lähti ensimmäiselle sosialistisiin maihin suuntautuneelle matkalleen johtaessaan kuubalaista kauppavaltuuskuntaa. Hän kävi Tsekkoslovakkiassa, Neuvostoliitossa, Kiinassa sekä Koreassa, missä hän allekirjoitti kauppasopimuksen.
Teollisuusministeriön saatua perustamisluvan 23.2.1961, Che Guevara nimitettiin ministeriksi. Saman vuoden huhtikuussa Sikojenlahden maihinnousun aikana Che oli omalla taistelupaikallaan Vallankumouksellisissa asevoimissa.
Johtaessaan myöhemmin Kuuban valtuuskuntaa Punta del Estessä Uruguayssa 10.8. pidetyssä Amerikan valtioiden talous- ja sosiaalineuvoston konferenssissa, komentaja Ernesto Che Guevara tuomitsi pohjoisamerikkalaisen imperialismin uuskolonialistiset suunnitelmat, jotka ilmenivät ns. Edistyksenliiton perustamisessa. Palattuaan hän ilmoitti raportissaan kansalle, että "Punta del Estessä kuultiin ensimmäisen kerran eriävä mielipide latinalaisamerikkalaisessa konferenssissa"
"...Imperialismin aseistettu käsi täytyy pysäyttää", varoitti Che puhuessaan YK:n yleiskokouksen täysistunnossa joulukuun 12. päivänä johtaessaan Kuuban valtuuskuntaa YK:n 19. istuntokaudella.
Vapaaehtoinen työ
Puhuessaan nuorison seminaarissa 9.5.1964 Che sanoi:
"Kommunistinen asennoituminen työhön syntyy yksilön tietoisuudessa tapahtuvista muutoksista, jotka tulevat välttämättä vaatimaan aikaa ja joiden ei voi toivoakaan tapahtuvan täydelleen lyhyessä ajassa, sillä tulevaisuudessa työ ei perustu enää yhteiskunnalliseen pakkoon kuten vielä tänään, vaan siitä tulee ihmisille ominainen yhteiskunnallinen tarve."
Ja hän lisäsi:
"Miksi sitten pidämme vapaaehtoista työtä niin tärkeänä? Taloudellisesti sillä ei ole suurtakaan merkitystä. Mutta tärkeätä on se, että yksilö omistaa osan elämästään yhteiskunnalle pyyteettömästi, ilman minkäänlaista palkkaa, ainoastaan täyttääkseen yhteiskunnallisen velvollisuutensa. Tällöin alkaa itää se, mikä myöhemmin tekniikan ja tuotannon edistymisen sekä uusien tuotantosuhteiden kautta saavuttaa korkeamman asteen jalostuen yhteiskunnalliseksi tarpeeksi. Tämä on pitkä prosessi, joka muuttaa vapaaehtoisessa työssä omaksutut tavat tottumukseksi."
Näin Che kiinnitti huomiota tarpeeseen luoda uusi, vanhan yhteiskunnan vioista vapaa ihminen, ja jotta tähän päästäisiin, hän korosti tarvetta rikkoa kapitalismille ominaiset kaupalliset suhteet ja kumota sen työläisten tietoisuutta vääristävät aineelliset kannustimet tarjoamalla niiden sijaan moraalisia.
Johdonmukainen osoitus siitä, että Che noudatti omia opetuksiaan oli se, että hän teki vapaaehtoista työtä kaivoksissa, leikkasi sokeriruokoa ja saipa hän elokuussa 1964 kommunistisen työn iskurin arvonimen 240 tunnin vapaaehtoisesta työstä kolmen kuukauden aikana.
Proletaarinen internationalismi
Kaikessa toiminnassaan, puheissaan ja kirjoituksissaan Che puhui uuden elämän rakentamisesta maailman riistetyille kansoille.
Jo joulukuussa 1963 Etelä-Vietnamin solidaarisuusviikon aikana hän tähdensi proletaarisen internationalismin voimaa ja puhui Vietnamin taistelun tärkeydestä Latinalaisen Amerikan kansoille.
"Tässä viimeiseen hengenvetoon jatkuvassa taistelussa ei tunneta rajoja. Me emme voi seurata välinpitämättöminä minkään maailmankolkan tapahtumia Imperialismista saatu voitto missä tahansa maassa on meidän voittomme, samoin kuin minkä tahansa kansan tappio on myös meidän tappiomme. Proletaarisen Internationalismin noudattaminen ei ole ainoastaan paremman tulevaisuuden puolesta taistelevien kansojen velvollisuus, se on jopa välttämättömyys. Jos Yhdysvaltain imperialismi tai mikä tahansa muu vihollinen ryhtyy toimimaan alikehittyneitä ja sosialistisia maita vastaan, on täysin järjenmukaista, että nämä liittoutuvat keskenään. Ja vaikka niiden liittoutumiseen ei olisi mitään muita syitä, yhteisen vihollisen pitäisi olla riittävä syy.", kuulutti Che puhuessaan Algeriassa helmikuussa 1965 pidetyssä Afrikan ja Aasian maiden toisessa talouskysymyksille omistetussa seminaarissa.
Samassa kokouksessa Che arvosteli kärkkäin sanoin Neuvostoliiton politiikkaa. Hänen mukaansa maa oli imperialismin hiljainen rikoskumppani kun ei tukenut tarpeeksi sosialistisia ja kolmansia maita antamalla näille muun muassa taloudellista apua.
Chellä oli selkeä käsitys kolmannen maailman alikehittyneisyyden syistä. Hänen käsityksensä mukaan alikehittyneisyydestä saattoi päästä vain katkaisemalla ne riippuvuus- ja alistussuhteet, jotka vallitsevat kyseisten maiden ja imperialismin välillä. Ja tätä taistelua hänen mukaansa "ei voi saavuttaa ilman aseellista taistelua".
Hän korosti siis kaikkien maailman vallankumouksellisten yhtenäisyyttä, jotta yhteinen vihollinen voitaisiin lopullisesti voittaa. Hän kehotti luomaan "kaksi, kolme, monta Vietnamia" heikentämään Yhdysvaltain imperialismia ja lähentämään kansojen voiton päivää pakottamalla vihollinen hajoittamaan voimansa.
Kohti Bolivian vapaustaistelua
Kuubassa oli nyt päästy alkuun. Che uneksi Amerikasta, jossa lapset eivät kuole nälkään, kauniit naiset ja hienot miehet eivät ennen aikojaan vanhene raskaassa työssä, sairaudessa ja köyhyydessä. Hän tunsi velvollisuudekseen lähteä sinne, missä on vaikeinta, vapaustaisteluun.
Maaliskuussa 1965 Che katosi, seuraavan vuoden marraskuussa hän pujahti esiin Boliviassa. Tarkkaa tietoa näistä 19 kuukaudesta ei ole, mutta Chen arvellaan tutustuneen sissiliikkeeseen muun muassa Kongossa.
Toiminta-alueeksi valittiin Bolivia, Etelä-Amerikan keskiosien köyhä vuorimaa. Bolivian sissiliikkeeseen osallistui 17 kuubalaista, kaikki alle 35-vuotiaita ja perheellisiä ja 14 heistä jäi sille tielleen.
Kuubalaisista ensimmäisenä maahan saapui maaliskuussa 1966 Ricardo eli Chincu eli kapteeni Jose Maria Martinez Tamayo. Che - jonka salanimi oli Ramon - saapui La Paziin 1966 parrattomana, puolikaljuna harmaatukkaisena sarvikankaisiin sonnustautuneena uruguaylaisena liikemiehenä Ramon Benitez Fernandezina. Marraskuun 7. päivänä hän saapui maan harvaanasutusta eteläosasta ostetulle Calaminan tilalle, jossa valmistelut sissitaisteluun alkoi. Marraskuun loppuun mennessä leirille saapui 30 bolivialaista ja kuubalaista.
Bolivia valittiin toimialueeksi strategisen sijaintinsa, talonpoikien köyhyyden, työläisten pitkän taisteluperinteen ja ulkomaalaisen riiston vuoksi.
Luottamuksellista suhdetta intiaanitalonpoikiin ei saatu kuitenkaan syntymään. Sisseihin suhtauduttiin epäluuloisesti, he eivät osanneet gurandia, eikä heidän toiminnastaan ollut selvää tulosta.
23. päivä maaliskuuta 1967 oli ensimmäinen yhteenotto, joka Kuuban kokemuksiin verrattuna oli suuri menestys. Väijytyksessä surmattiin seitsemän sotilasta ja 14 vangittiin. Voitot jatkuivat toukokuussa, mutta talonpoikien luottamusta ei vieläkään saavutettu.
Vastainkäymiset alkoivat heinäkuussa, elokuussa armeija kaappasi radiolähettimen, asiakirjoja ja valokuvia. 31. elokuuta Joaquinin johtama kymmenhenkinen ryhmä surmattiin väijytyksessä. Lokakuun 7. päivä 250 sotilasta saartoi Chen johtaman 17-miehisen ryhmän Quebra de Yuro-nimiseen rotkoon. Taistelussa Che haavottui ja hänen kiväärinsä ammuttiin rikki. Seuraavana päivänä hänet vangittiin ja kuljetettiin Higueran kylään.
CIA:n opastamat ja johtamat bolivialaiset erikoisjoukot olivat saaneet sissien johtajan vangikseen.
Nopeasti ratkaistiin vallankumousjohtaja kohtalo. Vain kuolleena Chen arveltiin olevan vaaraton. Oikeudenkäyntiä ei järjestetty, koska siellä syyttäjästä tulisi syytetty.
Lokaakun yhdeksäs kello 10 Higueraan saapui käsky Chen surmaamisesta välittömästi. Häntä säilytettiin koululla ja nuori opettajatar Julia Cortez joka keskusteli viimeisenä hänen kanssaan, kertoo Chen kyselleen opetuksesta ja koululaisista ja vastanneen opettajattaren kysymykseen, mitä hän ajatteli: "Ajattelen vallankumouksen kuolemattomuutta." Nämä olivat ehkä Chen viimeiset sanat, sillä kello 13.30 hänet surmattiin.
Bolivian hallitus väitti Chen kuolleen haavoihinsa, mutta todistajia oli liikaa. Totuus paljastui nopeasti.
15. lokakuuta Fidel kertoi Kuuban kansalle Chen kuolleen. Bolivian viranomaiset hävittivät hänen ruumiinsa, vain kädet leikattiin talteen. Heinäkuussa 1968 kuubalaiset saivat haltuunsa Chen päiväkirjan Boliviasta ja kädet, joilla hän viimeiseen saakka taisteli vapautuksen ja uuden elämän puolesta.
Che on kuollut, mutta hänen uhrautuva, päättäväinen ja innostava toimintansa elää vielä 90-luvullakin.
Julkaisija:
Sosialistinen julkaisu, PL 288, 00171 Helsinki. Puh 09-278 2244.
E-mail:
komnuor@dlc.fi Net: Kommunistinuoret
Sos. julk. 001
Lähteet: Suomi-Kuuba seuran materiaali, Toveri-lehden Che-artikkeli sekä Internetin Che Guevara kirjoitukset.
Julkaistu vuonna 1996
etusivulle
