Silvathane *elf*

Silvathanen perhe asuu kaupungissa. He ovat kauppiaita ja tavallaan poikkeuksellisia haltioita, sillä he tekevät kovasti työtä leipänsä eteen. Heillä on pieni kangaspuoti, jonka yläpuolella he asuvat. He myyvät haltioiden tekemää kangasta. Silvathane varttui kaupungissa vanhempiensa talossa ja pihoilla. Pienestä pitäen hän oli mukana vanhempiensa kaupanteossa ja hänestä oli mukavaa matkustaa hakemaan kangasta muiden haltioiden luota. Ne olivatkin ainoat kerrat, kun hän näki muita haltioita. Hän varttui ihmislasten keskellä, vaikkakin hitaammin kuin ihmiset. Silvathanen vanhemmat palvoivat Paladinea ja tytön haaveena oli aina pienestä lähtien päästä papittareksi. Vain pienenä tyttösenä hän saattoi istua tuntikausia salaa temppelissä ja vain katsella sen ihmeitä. Hän otti varhain osakseen osansa kaupan teosta ja kotitöistä. Aina nähdessään vihityn kaduilla hän jäi katsomaan ja illalla huoneessaan hän rukoili Paladinea, jotta saisi tulla yhdeksi hänen tyttäristään. Vihdoin tuli se päivä, jona Silvathane vihittiin Paladinen papittareksi. Hän oli haltioiden mittapuun mukaan hyvin nuori, mutta hänellä oli vakava mieli ja paljon vastuuntuntoa ja kaiken lisäksi hän oli täysin omistautunut uskolleen. Hän kulki auttamassa sairaita ja köyhiä. Puki ylleen valkoisen kaavun ja laittoi kaulaansa Paladinen platinalohikäärme riipuksen. Hän ei kaivannut muita haltioita, sillä hänen uskonsa oli kaikki. Vanhemmat hyväksyivät tämän.

Tytär oli viileä ja kaunis. Hänen hiuksensa olivat hopeaisen vaaleat ja silmät vakavat ja harmaat. Kaupungissa oli vähän muita, eikä Silvathanen mieleen ei ikinä edes juolahtanut mennä naimisiin tai rakastua. Hän oli vain aina ystävällinen kaikille jakaen Paladinen siunausta ja kaunista hymyään, johon kaikki ihastuivat. Viimein hänen vanhempansa ottivat esiin aiheen, joka oli askarruttanut heidän mieliään. He halusivat Silvathanen oppivan elämään ja olemaan myös omillaan, niin kuin metsähaltiat. He lähettivät Silvathanen muiden haltioiden luo. Ero tyttärestä oli raskas, mutta vanhemmat uskoivat sen olevan hänen parhaakseen. Silvathane lähti, hyväuskoisena ja vakavana, paljon vanhemman oloisena kuin mitä hän todella olikaan. Olihan hänellä Paladine. Ja hän tapasi muita haltioita ja yllättyi heidän iloisesta ja huolettomasta käytöksestään, jossa ei ollut merkkiäkään vakavuudesta. Hänen maailmansa avartui ja hän oppi näkemään myös todellista pahuutta, sitä mihin oli valmistautunut koko elämänsä ajan ja mitä vastaan hän oli valmis taistelemaan.