Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!
index.html
In Memory...
K.L. Déviere
2.2.2002 ~ 3.3.2004


© Crestline Farm

Talvisena iltana 3.3.2004 jouduimme vihdoin kovan kamppailun päätteeksi sanomaan hyvästit FWB-ruuna Erelle ja päästämään ruunan enkelten matkaan, sinne missä on parempi olla. Ere oli jo 25-vuotias, mutta kuitenkin vielä ikäänsä nähden hyvässä kunnossa. Ruuna oli pirteä ja elämäniloinen, joten siitä johtuen huolestuimmekin samaisena päivänä aamupäivällä, kun Ere alkoi osoittaa selviä ähkyn merkkejä. Aluksi Ere oli vain levoton ja rauhoittui muutamassa tunnissa, kun taluttelimme poikaa pihalla. Erellä oli aina ollut todella herkkä maha, joten ajattelimme tämän olevan vain niitä normaaleja vaivoja, joita Erellä saattoi esiintyä useamminkin. Illalla tilanne kuitenkin paheni yllättäen puolen tunnin sisällä ja oli pakko kutsua eläinlääkäri paikalle. Kun ruunan tila ei kuitenkaan enää yhtään parantunut kahden tunnin sisällä oli pakko tehdä viimeinen ratkaisu, sanoa hyvästit tälle minulle aina niin rakkaalle kirjavalle herralle. Niin Ere sitten pääsi tuskistaan ja nukkui ikuiseen uneen illalla kymmenen aikaan omassa karsinassaan. Ere oli ehdottomasti loistava estehevonen, yksi senajan parhaista estehevosistani, enkä tule ikinä unohtamaan tätä persoonallista ruunaa.. <3 <3
Ereä muistaen: Noora, kasvattaja Kata ja koko Luminallen väki


K.L. Déviere
Lempinimi
: Ere
Rotu : FWB (pintabia x trakehner )
Sukupuoli : ruuna (ruunattiin 4/2002)
Syntymäaika : 2.2.2002, Suomi (VHKR)
Väri ja merkit : Punarautiaankirjava, leveä läsi, valkoinen alahuuli
Säkäkorkeus : 162cm

Koulutus : Ko He A, Re 140cm, Me 130cm
Kisattu : Ko He A, Re 140cm, Me 130cm
Voittoja/Sijoituksia : 4 x Re / 5 x Ko, 22 x Re, 1 x Ke

Kasvattaja : Kata Laakso
Omistaja : Noora R.
Kotitalli : Yksityistalli Luminalle
Saapui Luminalleen 3.3.2002

Isä:
Rockie's The First Elixir
pintabia, rnkrj, 160cm
Ko He A, Re 120cm
9.10.2000 ~ 4.12.2002
Kashmir's Elixir ox
ox, km, 148cm
Ko Va B, Re 130cm
Kashmir´s Depraved ox (EVM)
Kashmir´s Erudite ox (EVM)
Ch Lullaby Lillian ktk-II
pintabia, prtkrj, 151cm
Ko He A, Re 140cm
16.4.2000 ~ 7.3.2002
Cool Boy ox
Mistress
Emä:
Granatiere Luna
trak. rt, 164cm
Ko He A, Re 140-150cm
Ch Oroaq ktk-II
trak. trn, 163cm
Ko Va B, Re 150-160cm
Drabant (EVM)
Bellevue (EVM)
Lucky Star T Ch My Name Is Bond ktk-III
Cinchin Fox


Sisarukset:
09/01 t. B'Geisha (i. Laakson Russia)
10/01 t. B´Gazelle (i. Ch My Name Is Bond, ktk-III)
02/02 t. K.L. Elysée (i. Rockie's The First Elixir) kaksoissisko
07/02 t. Rubinette Luna (i. Excitable Luna)


Ere oli todella hurmaava FWB-ruuna, jonka ostin suoraan pojan kasvattajalta Katalta, enkä todellakaan tämän herran ostoa koskaan katunut. Olin katsellut Ereä jo jonkin aikaa sillä silmällä ja kun huomasin Eren tulleen myyntiin olin heti valmis ostamaan pojan itselleni. Ere oli minulle todellinen löytö ja pidin ruunasta aina aivan valtavasti. Erellä oli hieno suku ja isän puolelta löytyi myös aika paljon arabiverta. Eren rakenne ei kuitenkaan ollut millään tavalla arabimainen, sillä rakenne oli periytynyt suurimmaksi osaksi emältä, Granatiere Lunalta. Vaikka Erellä olikin hieno suku, josta löytyi paljon kantakirjahevosia ei poika mielestäni ollut sopiva siitokseen. Niimpä Ere ruunattiinkin orin täytettyä 2 vuotta ja poika jäi minulle kokonaan kilpailukäyttöön. Hienosti Ere kisoissa uransa aikana menestyikin, joten oikein valinnan taisin tehdä :)

Luonteeltaan Ere oli oppivainen ja sopeutuvainen sekä hyvin kiltti. Koska Eren suonissa kuitenkin virtasi arabiverta oli Ere myös eloisa ja hyvin vilkas. Liikaa arabimaisia piirteitä ruunassa ei silti näkynyt, sillä Ere ei ollut arabien tapaan tulinen tai säikky päinvastoin; Erellä kyllä rohkeutta riitti! :) Ere tuli myös hyvin toimeen muiden lajitovereiden kanssa ja oli erityisesti hyvä kaveri tallin toisen ruunan, Tiikerin kanssa :) Ere viihtyi myös paljon muiden ihmisten seurassa ja osoitti kiintymyksensä selvästi. Kaikille ihmisille Ere oli ystävällinen, mutta erityisesti se oli ihastunut minuun sekä meidän tallityöntekijä Siniin! Meille Ere jaksoi aina olla hirnumassa ja töykkimässä samettisella turvallaan :)

Eren taidot esteillä huomattiin jo nuorena ja poika ehtikin aktiivisena kilpailuaikanaan napsimaan ruusukkeitakin ison kasan :) Tässä pojassa oli nimittäin voittajan ainesta! Myöhemmässä vaiheessa huomattiin myös kapasiteettia koulupuolelle, joten Ere oli loppujen lopuksi oikea monitaituri. Koulupuoli ei ehkä ollut aivan yhtä vahva kuin estepuoli, mutta hienosti Ere taitoi kuitenkin helpot kouluohjelmat, joskin jotkut tuomarit hieman liian raskasliikkeiseksi moittivat.. Myös maastoesteet poikaa luonnollisesti kiinnostivat kovasti, joten kenttäkilpailuissakin Eren kanssa käytiin. Viimeisinä vuosinaan, jätettyään jo kisa-areenat muille, Ere vietti leppoisia eläkepäiviä :) Ratsastettaessa Ere oli välillä aika malttamaton ja saattoi hermostua välillä nopeastikin jos tehtävät menivät sen mielestä liian hankaliksi. Eren kanssa olikin tärkeä edetä rauhassa ja pidettävä erityisesti käsi vakaana, sillä Ere osasi olla välillä hyvinkin herkkä suusta "tasaisella", vaikka sitä ei ehkä päällepäin aina uskonutkaan. Hyppäämisestä Ere siis tykkäsi ja poika hyppäsikin erittäin hyvin, kuten jo aikaisemmin totesin. Esteillä Ere oli kuitenkin aivan päinvastainen ratsastaa kuin kouluradalla, sillä innostuessaan Ere osasi olla välillä aika kovakin suustaan, vaikka muuten oltiinkin niin herkkää poikaa :) Massiivisena ruunana Eressä olikin välillä esteradalla pitelemistä, sillä pojalta saattoi välillä unohtua se selässä oleva ratsastaja kokonaan, kun herra oikein innostui. Erilaisia kuolaimia kokeiltiin tähän ongelmaan hackamoreista alkaen, mutta pikkuhiljaa piti vain tyytyä siihen, että Ere nyt vain oli sellainen. Yhtään huonommaksi se ei Ereä kuitenkaan tehnyt, päinvastoin! Olihan pojassa sentään hieman haastetta ;) Muuten Ere oli kuitenkin erittäin ihana herra ratsastaa ja muutenkin todella kultainen ruuna! Tulen kaipaamaan Ereä ihan kauheasti, muisto tästä kauniin värisestä ruunasta ei varmasti haalistu ikinä.. <3


LISÄÄ KUVIA ERESTÄ:


© Crestline Farm


© Crestline Farm


© Crestline Farm


© Crestline Farm


Eren kilpailutuloksia 2003
Päivämäärä Kilpailupaikka Luokka Tulos
Tammikuu
4.1.2003 Gespiria Arabians 110-120cm, avoin kaikille
100-135cm, avoin hevosille
29/30
14/30
6.1.2003 Kilpatalli Neilikka 130cm, avoin kaikille 6/30
8.1.2003 Yksityistalli Nectar 100-110cm, avoin kaikille
120cm, avoin kaikille
4/25
4/25
14.1.2003 Los Croft 110-120cm, avoin kaikille 2/18
17.1.2003 Kuupölyn NF-talli Helppo A, avoin kaikille 27/30
18.1.2003 Yksityistalli Luminalle Helppo A:0, avoin kaikille 4/20
20.1.2003 Caprimondea 100-120cm, avoin kaikille 5/10
20.01.2003 Metsänkuiskauksen talli 120cm, avoin kaikille
130cm, avoin hevosille
13/15
10/15
25.1.2003 Oriasema Orion 110-130cm, avoin kaikille 35/35
31.1.2003 Yksityistalli Nectar Ko He A/Me 100cm/Re 110cm, avoin kaikille 4/15
Helmikuu
5.2.2003 Siittola Rosett Helppo A, avoin kaikille
140cm, avoin kaikille
18/40
17/32
8.2.2003 Yksityistalli Luminalle A-merkin kouluohjelma, avoin kaikille 2/7
9.2.2003 Yksityistalli Luminalle 130cm, avoin kaikille
140cm, avoin kaikille
4/9
7/9
10.2.2003 YT Päivänkakkara 120-130cm, avoin kaikille 17/35
17.2.2003 Talli Koivun Kajo Kür Helppo A, avoin kaikille 11/30
18.2.2003 Whitewoodin ratsutila Helppo A, avoin kaikille 3/50
24.2.2003 Kisa- ja siitostalli Sunrise 100-120cm, avoin kaikille
120-140cm, avoin hevosille
23/25
11/17
Maaliskuu
8.3.2003 Kanervakankaan kartano 120-130cm, avoin hevosille
130-140cm, avoin hevosille
5/25
19/24
14.3.2003 Rusettipään kartano 120-135cm, avoin kaikille 18/30
25.3.2003 FWB ry 100-120cm, avoin FWB:ille 15/17
29.3.2003 Oriasema Orion 120-130cm, avoin hevosille 28/40
Huhtikuu
2.4.2003 Hillomunkin kartano 100-135cm, avoin hevosille 1/16
5.4.2003 FWB ry Kür Helppo A, avoin FWB:ille 7/9
6.4.2003 Siittola Tomupilvi 100-135cm, avoin hevosille 6/10
8.4.2003 Kuunsillan YT Helppo A, avoin kaikille 21/25
12.4.2003 YT Metsänhenki Ko He B - Me 100cm - Re 100cm, avoin hevosille 19/25
13.4.2003 Kilpatalli Neilikka 130cm, avoin hevosille
140cm, avoin hevosille
36/40
5/40
13.4.2003 Mesimarja 120-130cm, avoin hevosratsukoille
130-140cm, avoin hevosratsukoille
3/18
13/16
16.4.2003 BR Helppo A, avoin kaikille 33/40
20.4.2003 Hunajaturpa 130-140cm, avoin hevosille 6/9
27.4.2003 Kisa- ja siitostalli Sunrise 130-140cm, avoin hevosille 1/11
Toukokuu
1.5.2003 De Zolt 120-135cm, avoin kaikille 12/21
1.5.2003 Acacia Estate 120-140cm, avoin hevosille 12/20
1.5.2003 Tamma-asema Nectar A-merkin kouluohjelma - 100cm, avoin kaikille Ko: 11/17
Re: 9/17
10/17
2.5.2003 Sprietland Stud 110-120cm, avoin hevosille 6/40
4.5.2003 Tamma-asema Nectar Me 130cm, avoin hevosille 7/9
22.5.2003 Morné Curon 130-140cm, avoin hevosille 3/20
Kesäkuu
7.6.2003 Puroharjun talli 140cm, avoin hevosille 4/15
10.6.2003 Yksityistalli Fairy 120-140cm, avoin hevosille 6/15
10.6.2003 Confidence 130cm, avoin hevosille 13/25
11.6.2003 Vanilla 120-140cm, avoin kaikille 10/30
12.6.2003 YT Geramind 130-140cm, avoin hevosille 3/10
20.6.2003 Startalli 130cm, avoin kaikille 22/40
21.6.2003 Startalli Helppo A, avoin kaikille 34/40
21.6.2003 Frondon talli 130-140cm, avoin hevosille 20/24
22.6.2003 Kisa- ja siitostalli Sunrise 120-130cm, avoin hevosille 3/12
30.6.2003 Kisakeskus Mörrimöykky 130cm, avoin hevosille 13/15
Heinäkuu
10.7.2003 KTS talli 130-140cm, avoin hevosille 8/28
19.7.2003 Moonfight 120-130cm, avoin kaikille 3/30
28.7.2003 Rashiiq Arabians 130-145cm, avoin hevosille 7/9


Eren kilpailutuloksia 2002
Päivämäärä Kilpailupaikka Luokka Tulos
10.6.2002 Kilpatalli Tulikavio 60-90cm
12.6.2002 Vodka Stables 60-80cm 13/30
21.6.2002 Koululaakson tallit 60-80cm 20/40
24.6.2002 Lumikukan Laakso 60-70cm 4/25
30.6.2002 Kuupölyn NF-talli 70-80cm 3/30
8.7.2002 Siittola Tarbes´ 90-110cm 5/30
15.7.2002 Siittola Tarbes´n KN-special, nuoret hevoset 5/25
26.7.2002 Pähkinäsaaren siittola KN-special, hevoset 7/20
27.7.2002 Ratsutalli Picabo 110cm 33/40
29.7.2002 Kantolan Yksityistalli 70-90cm 4/25
10.8.2002 Halina Helppo B:0 3/20
13.8.2002 Kisa- ja siitostalli Sunrise 80-100cm
100-110cm
5/15
8/17
31.8.2002 Hevostila Nectar Helppo B:0
A-merkin koulukoe
13/19
5/15
1.9.2002 Hevostila Nectar Helppo A, 6-vuotiaat 10/15
10.09.2002 Oriasema Fiary 80-110cm 4/25
14.9.2002 Startalli 90-100cm, hevoset
110cm
9/10
2/8
22.9.2002 Siittola Undómiel Me 90-110cm 12/20
28.9.2002 Frondon talli 100-110cm 7/25
16.10.2002 Misty Cape 100-120cm 4/30
22.10.2002 Kuuselan Kisakeskus 90-120cm 20/24
24.10.2002 Kisa- ja siitostalli Sunrise 90-110cm, avoin hevosille
110-120cm, avoin kaikille
8/14
3/13
10.11.2002 Yksityistalli Luminalle 110cm 1/17
5.12.2002 Metsänkuiskauksen talli 120cm
130cm
8/15
10/14
13.12.2002 Helmijärvi 110cm
130cm
7/14
7/10
15.12.2002 Virtuaalitalli Mesimarja 90-110cm
100-120cm
15/20
18/20
20.12.2002 Kilpatalli Flowervalley 120-130cm, avoin hevosille 21/32
20.12.2002 Hevos- ja ponitila Spica Estemestaruus, 120cm, avoin kaikille 9/14
25.12.2002 YT Violbacke 100-120cm, avoin hevosille 1/6
27.12.2002 Kuupölyn NF-talli 120-130cm, avoin kaikille 27/31
27.12.2002 Kisa- ja siitostalli Sunrise 100-110cm, avoin kaikille
120-130cm, avoin kaikille
8/25
5/17


Sivua päivitetty viimeksi 23.3.2004

1