Site hosted by Angelfire.com: Build your free website today!
index.html
Muistoissamme
minulle niin rakas...
ktk-II
Ch R.M. Finesse
14.5.2001 ~ 23.6.2003


© Excalibur Farms

Trakehner-tamma Ch R.M. Finesse oli yksi elämäni hevosista, se kaikista tärkein. Opin tuntemaan Nessen jo aivan pienenä varsana tamman syntyessä toukokuussa 2001 Siittola Rocky Mountainissa. Siitä päivästä lähtien Nesse on kuulunut tavalla tai toisella elämääni koko tamman pitkän elämän ajan, jonka aikana ehdimme kokea yhdessä niin ilot kuin surut. Eipä siis ole ihme, että vuosien saatossa Nessestä tuli minulle erityisen tärkeä, se kaikista rakkain ja ihanin. Oikeastaan Nesse oli minulle erityinen jo aivan pienenä, mutta vasta myöhemmin tamman kasvaessa ymmärsin kuinka ainutlaatuinen Nesse oli. Nesse oli nuorempana todella upea este- ja kouluhevonen, sekä upean rakenteensa ansiosta menestyi myös hienosti näyttelyissä. Myös varsoja Nesse saattoi maailmaan enemmän kuin vain muutaman, toinen toistaan hienompia oreja ja tammoja. Kaikki Nessen upeat jälkeläiset jatkavat emänsä jalanjälkiä ja onkin upeaa seurata niiden kasvua ja löytää niistä samoja piirteitä, kun niiden emässäkin oli. Siitä huolimatta Nessen paikalla on aina tyhjä aukko ja tammalla on aina oma erityinen paikkansa sydämessäni. Tätä tammaa en koskaan tule unohtamaan, enkä usko että kovin moni muukaan.. <3
Taivaskin itki, kun Nesse vihdoin 25.6.2003 25-vuotiaana nukkui ikuiseen uneen omassa karsinassaan vanhuuden vaivojen takia.
Rakkaudella Nesseä ikuisesti muistaen: Noora, Kata ja kaikki Nessen jälkeläiset

Ch R.M. Finesse
Lempinimi : Nesse
Rotu : Trakehner
Sukupuoli : tamma
Syntymäaika : 14.5.2001, Suomi (VHKR)
Väri ja merkit : papurikko, pieni tähdenaihe
Säkäkorkeus : 163cm

Koulutus : Ko Va B, Re 150cm, Me 120cm
Kisattu : Ko Va B, Re 150cm, Me 100-120cm
Voittoja/Sijoituksia : 3 x Re, 2 x Me / 2 x Ko, 8 x Re
Näyttelymenestys : 1 x MVA-SERT, 2 x irtoSERT, 1 x BIS-2, 2 x LKV1, 2 x LKV2, 1 x LKV5, 4 x KUMA, 8 x JS

Kasvattaja : Kata Laakso
Ex-omistajat : Noora R. (jo aikaisemmin), Kata Laakso
Omistaja : Noora R.
Kotitalli : Yksityistalli Luminalle
Siirtyi omistukseeni 13.3.2002

Isä:
Alté
trak. km
k. 11/2001
Allegro (EVM) -
-
Carmila (EVM) -
-
Emä:
Heschpuls Eben
trak. m, 165cm
Ko Va B, Re 130cm
02/2000 ~ 4.8.2002
Donaulieb (EVM) -
-
Windwurf Von Schimmelhof (EVM) -
-


Jälkeläiset:
10/01 t. VIR MVA Ch R.M. Dynesse (i. RG Dynamite)
12/01 o. MS Bumerang (i. Star Theme's Bondbell)
01/02 o. GWB Falsterbo (i. Star Theme's Bondbell)
03/02 t. VIR MVA Ch Finezza NR (i. Havanna Luna)
08/02 r. Gimurant NR (i. Raspberry Luna)
12/02 o. Finéstro NR (i. VIR MVA Ch Sunrise´s The Gorgeous One, ktk-III)
12/02 t. Finélie NR (i. VIR MVA Ch Sunrise´s The Gorgeous One, ktk-III)
03/03 t. Amazing Kisser NR (i. Ch Jaguar´s Expression, ktk-II)
04/03 t. Tequila Feliné NR (i. VIR MVA Ch SPC Tequila Hot Shot, ktk-II)

Sisarukset:
10/01 o. Black River´s Creep (i. Skyé)
02/01 t. R.M. Tempel Of Love (i. Broken Arrow)
02/01 o. R.M. Mystery Of All Time (i. Broken Arrow)
07/01 o. R.M. Lord Luvino E jr. (i. Lord Luvino)
09/01 t. Sunrise´s Nathalie (i. Ch The Masterpiece Luna, ktk-III)
09/01 t. Sunrise´s Natascha, ktk-III (i. Ch The Masterpiece Luna, ktk-III)


Nesse oli todella suloinen ja rakas tamma, joka oli minulle aina erityisen tärkeä. Oikeastaan Nesse oli minulle se kaikista TÄRKEIN hevosistani ja rakastin tätä tammaa koko sydämestäni :) <3 Tutustuin Nesseen jo, kun tamma syntyi Siittola Rocky Mountainissa toukokuussa 2001. Sen jälkeen hoidin tammaa syksyn 2001 sen asuessa Siittola R.M:ssä. Nesse oli tuolloin nuori hevonen ja aiheutti kyllä välillä kaikille harmaita hiuksia tempauksillaan. Siitä huolimatta tulimme jo tuolloin tamman kanssa erittäin hyvin toimeen, yhteistyömme oli saumatonta heti alusta asti. Kun R.M. sitten lopetti joulukuussa 2001 oli tietenkin itsestään selvää, että ostin Nessen itselleni, sillä en olisi millään voinut luopua tammasta, sillä siitä oli tullut minulle jo silloin todella rakas. Kuitenkin siittolani Moonshinen lopettaessa myin Nessen jälleen sen kasvattajalle Katalle takaisin, mutta tammaa tuli kova ikävä. Kun Kata sitten päätti myöhemmin myydä Nessen uudelleen päätin sen enempää miettimättä ostaa tamman ja niin Nesse sitten maaliskuussa 2002 palasi takaisin Luminalleen, jossa tamma siis vietti koko loppuelämänsä.. Nesse oli siis elämänsä aikana vain kahdella omistajalla, minulla ja Katalla. Molempien sydämet tamma vei täysin, se on aivan varma.

Nesse oli kahdella sanalla sanottuna Upea Tamma! Nessen isä oli myös edesmennyt trakehner-ori Alté, jonka varmasti jokainen aito virtuaalihevosten ystävä tunsi. Isältään Nesse peri esimerkiksi kauniin värinsä ja lahjansa esteisiin. Tamman hyppykyvyt nimittäin olivat ilmiömäiset. Emä Heschpuls Eben oli myös todella hieno tamma, jolta Nesse peri lähes täydellisen rakenteensa, sekä tarmokkuutensa :) Luonteeltaan Nesse olikin aina kiltti ja utelias, se viihtyi hyvin ihmisten ja muiden hevosten seurassa ja oli jo varsasta asti helppo käsitellä. Nesse oli myös yleensä aina todella positiivisella tuulella, vaikka hoitaja olisi ollut kuinka pahalla tuulella, osasi Nesse aina piristää :) Nesse rakasti erityisesti päivittäisi hoitohetkiä ja muutenkin jokaista sekuntia, jonka se sai viettää rakkaiden ihmistensä seurassa. Me olimmekin Nessen kanssa erottamaton kaksikko :) Ainoastaan kiiman aikaan tamma saattoi olla hieman äkkipikainen ja pahantuulinen, mutta rauhallisesti käsiteltäessä Nessen kanssa tuli silloinkin hyvin toimeen. Nesse oli myös aina esimerkillinen äiti useille varsoilleen ja kasvatti niistä kaikista oikein hyvätapaisia upeita hevosia.

Ratsastaessa Nesse ei ollut koskaan niitä helpoimpia hevosia, sillä se testasi ratsastajaansa eikä tehnyt mitään ilmaiseksi, ellei siltä osannut kunnolla pyytää. Nesse ei ollutkaan tästä syystä mikään alkeishevonen ja tarvitsi selkäänsä kokeneen ratsastajan. Nesse oli nimittäin todella herkkä siinä mielessä, että apujen täytyi olla täydelliset, jotta tamman sai liikkumaan oikein. Yhteistyö Nessen kanssa ei aluksi sujunutkaan kovinkaan hyvin, sillä vaadimme molemmat hieman totuttelua toisiimme. Mutta kun yhteistyö Nessen kanssa alkoi toimimaan liikkui ja totteli tamma kuin unelma myös ratsastaessa! :) Monet ihmiset, jotka Nessellä ratsastivat tamman elämän aikana ovatkin todenneet, että ensimmäisillä kerroilla Nessen oli aina hankala ja itsepäinen, sillä Nessen kanssa harvoin heti alkuun kukaan tuli toimeen. Nesse olikin oikeastaan aina paremminkin yhden ihmisen hevonen ja suhtautui kovin epäluuloisesti outoihin ratsastajiin ja hoitajiin. Erityisesti vanhemmiten Nesse ei oikeastaan koskaan halunnut päästää ketään muuta selkäänsä kuin minut :) Nesse oli oikea moinitoimitamma, vaikka luontaiset kyvyt vetivätkin enemmän esteille. Hienosti Nesse kuitenkin meni myös kouluradoilla, vaikka tamma rakastikin yli kaiken hyppäämistä. Kun Nessen kanssa hyppäsi tuntui, kuin tamma lentäisi! Nesse nimittäin hyppäsi todella sulavasti ja yllättävän helpon oloisesti yli 150cm esteistäkin! Pitkän yhteistyön ja kovan treenin ansiosta tamma oli oikea unelma ratsastaa. Nessellä ratsastaminen oli aina päivän kohokohta. Esteillä tamma kielsi todella harvoin ja jos niin tapahtui, siinä täytyy sitten olla joku hyvä syy. Aivan ketä tahansa Nessen selkään ei siis kuitenkaan esteilläkään voinut laittaa, sillä vääränlaisen ratsastajan kanssa Nesse hermoili yleensä todella paljon eikä hyppäämisestä silloin tullut mitään. Kokemattoman ratsastajan kanssa Nesse myöskin saattoi nopeasti livahtaa esteen ohi, jos ratsastaja ei tarpeeksi päättäväisesti vienyt tammaa esteelle. Koulussa Nesse oli kuuliainen ja mukava nuoruusvuosien jäätyä taakse. Tuolloin nimittäin energiaa löytyi hieman enemmänkin, joten tästä syystä koulua tamman kanssa alettiin kisaamaan vasta hieman vanhemmalla iällä. Meidän yhteistyömme Nessen kanssa oli kuitenkin saumatonta. Välillä tuntui kuin olisimme tamman kanssa olleen yhtä :) Nesse oli siis todella upea tamma, josta en koskaan olisi halunnut luopua. Lopulta sekin kuitenkin oli edessä. Se tuntui erittäin kipeältä, mutta onneksi tuskan hävitessä tilalle tulee paljon hyviä muistoja ja yhteisiä hetkiä, joita on ihanan miettiä ja muistella vielä monen vuodenkin päästä.. <3 Nesse on kantakirjattu II-palkinnolle pistein 75.
Nesselle myöhettiin Champion-arvonimi 27.3.2003



LISÄÄ KUVIA NESSESTÄ:


© Excalibur Farms



© Excalibur Farms


© Excalibur Farms


Mainittavia kilpailutuloksia vuosien varrelta..
Päivämäärä Kilpailupaikka Luokka Tulos Muuta
13.-14.10.2001 MS talli & Mäntysuon talli Trakehner-tammat LKV2 irtoSERT, JS
2.4.2002 Mäntysuon talli 120cm 4/30 punainen ruusuke
8.5.2002 Siittola Metsänhenki 130-150cm 3/20 valkoinen ruusuke
18.5.2002 Ratsutalli Picabo 110-120cm 6/40 vihreä ruusuke
26.5.2002 Oak´s Gnome Me 100-120cm 1/17 sini-valkoinen ruusuke :)
1.6.2002 Spica Arabians Muut puoliveri-tammat LKV5 KUMA, JS
10.6.2002 Kilpatalli Tulikavio 120-140cm 2/20 sininen ruusuke
22.6.2002 Startalli Trakehner-tammat LKV2 IrtoSERT :), JS
30.6.2002 Kuupölyn NF-talli 130-140cm 4/16 punainen ruusuke
22.7.2002 Wonder Stud Trakehner-tammat 8/23 KUMA, JS
29.7.2002 Kantolan Yksityistalli 130-140cm
140-150cm
4/25
1/25
punainen ruusuke
sini-valkoinen ruusuke :)
10.8.2002 Halina Helppo A:1
Vaativa B:2
2/17
7/23
sininen ruusuke, 50€
vihreä ruusuke, 20€
10.9.2002 Oriasema Fiary 110-130cm
130-150cm
5/25
1/25
keltainen ruusuke
sini-valkoinen ruusuke :), 100€
22.9.2002 Siittola Undómiel Me 90-110cm 1/20 sini-valkoinen ruusuke :)
24.10.2002 Kisa-ja siitostalli Sunrise 120-140cm 2/9 sininen ruusuke
27.10.2002 Tähtitaivaan kartano Trakehner-tammat 7/15 KUMA, JS
10.11.2002 Yksityistalli Luminalle 130cm 1/12
sinivalkoinen ruusuke :), 500€
21.2.2003 Oriasema Orion Muut puoliveri-tammat LKV1, BIS-2 MVA-SERT :), JS
8.4.2003 Yksityistalli Nectar Muut puoliveri-tammat 8/20 KUMA, JS


Sivua päivitetty viimeksi 23.3.2004

1