Takaisin kotisivuille - Tillbaka hemsidan - back to home page

HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN ALASAJO

Suomen kansantalouden tilipitoja tarkastellessaan voi havaita, että kokonaistuotannon kasvu on ollut lähes jatkuvaa vuodesta 1993 aina viime syksyyn saakka. Kuitenkaan esim. julkiset kulutusmenot (pääasiassa peruspalveluihin käytettävät varat ja sosiaaliset tulonsiirrot) eivät ole kasvaneet ollenkaan samassa suhteessa. Itse asiassa monet sosiaalietuudet on jäädytetty 1990-luvun laman aikaiselle tasolle, vaikka kokonaistuotannosta kaiken järjen mukaan olisi pitänyt riittää entistä enemmän yhteiskunnallisen tasa-arvon toteuttamiseen.

Myöskään investoinnit kotimaassa eivät kasvaneet siinä suhteessa kuin mihin BKT:n kasvuvauhti olisi antanut edellytykset. Tämä johtuu siitä, että pääoman vapaan liikkumisen aikana myös pääomanmuodostus valuu ulkomaille. Vanha totuus, jonka mukaan pääomalla ei ole isänmaata, on runsaan vuosikymmenen pitänyt paikkansa paremmin kuin milloinkaan aiemmin.

Taloudellinen kasvu ei pelastanutkaan laman uhreja

Aina vaalien edellä lähes kaikki poliittiset puolueet ovat luvanneet suunnata voimavaroja yhteiskunnan vähäosaisten hyväksi. Sen ne ovat tehneet vastoin parempaa tietoaan, sillä näitä asioita ei enää päätetä kansallisella tasolla. Päätöksenteko on useimmissa tärkeissä kysymyksissä siirretty Euroopan unioniin ja EU:n määräykset ovat oman kansallisen lainsäädäntömme yläpuolella. Parlamentti on EU:n ainoa kansojen valitsema instanssi, mutta sen valtuudet ovat hyvin rajalliset.

Uusliberalismin oppeja pidetään ratkaisuna kaikkiin taloudellisiin ongelmin, mutta niiden teho on itse asiassa päinvastainen, eli ne johtavat uusiin tai pahentuneisiin ongelmiin. Jollei demokraattista valtaa käytetä pääomavoimien ohjaamiseen, sosiaalinen hyvinvointi romahtaa, mistä viime vuosina olemmekin joutuneet näkemään esimerkkejä.

Yhteiskuntakehitys markkinavoimien armoilla

Kun yhteiskuntakehitys jätetään markkinavoimien ja pääoman vapaan liikkuvuuden armoille, on tuloksena se, että yksilö elää rahavallan holhouksen alaisena. Euroopan unionia ohjaa ajatus, jonka mukaan työmarkkinat ja yksityiset vakuutukset antavat ihmisille perusturvan. Mallissa kuitenkin unohtuvat monet suuretkin ihmisryhmät. Työttömät, palkatonta hoivatyötä tekevät omaiset, osa-aikaiset työntekijät ym. jäävät tällaisessa järjestelmässä sosiaaliturvan ulkopuolelle. Pohjoismaat ovat perinteisesti nojautuneet hyvinvointimalliin, joka on solidaarinen ja verovaroin kustannettu ja joka koskee kaikkia. Talouden integrointi Euroopan unioniin sekä varojen ja maksujen "harmonisointi" tekee pohjoismaisen yhteiskuntamallin ylläpitämisen mahdottomaksi.

Sopimussääntö, jonka mukaan valtion budjettia ei saa ylittää kuin jollakin tietyllä prosenttiluvulla, vaikeuttaa myös hyvinvoinnin verorahoitusta. Aiemmin valtio sai hillitä suhdannevaihteluita tekemällä huonoina aikoina alijäämäisen budjetin ja noususuhdanteessa taas kiristämällä verotusta, mutta tämä ei enää ole sallittua. Suhdanneherkkyys on myös kasvanut julkisella sektorilla tehtyjen yksityistämisten vuoksi. Aiemminhan suurella julkisella sektorilla oli Pohjoismaissa tasapainottava vaikutus talouden ja sen kautta myös työttömyyden heilahteluihin.

Globalisoitunut markkinatalous – mantra ja uhka

Globalisoitunut markkinatalous on nykyisin mantra, jota hoetaan ja jonka kaikkivoipaisuuteen ohjata maailmalaajuista taloutta monilla tahoilla sokeasti luotetaan. Ei mitään uutta taivaan alla: Ajattelu on peräisin 1700-luvulla eläneen Adam Smithin opeista, jotka hän kehitti vastapainoksi taloudelliseen sääntelyyn pohjautuvalle merkantilismille. Smithin mukaan ”näkymätön käsi” ohjailee ihmisten toimintaa vapaassa taloudessa, koska järkevät, omaa etuaan ajavat ihmiset hyödyttävät kaikkia pidemmällä aikavälillä, kun he eivät saa pakottaa toisia vaan voivat hyötyä näistä vain vastapalveluksia tarjoamalla (esimerkiksi rahaa tavarasta tai työstä). Eiväthän järkevät vapaat ihmiset osallistu mihinkään, mitä he eivät pidä vaivansa tai hintansa arvoisena, hän järkeili. Tällä perusteella Smith vastusti myös taloudellisen toiminnan rajoituksia. Tähän ajattelumalliin on nykymaailmassa sitten palattu. Tosin kilpailu ei todellisuudessa olekaan vapaata, vaan pikemminkin oligopolistista ja täten suurpääomaa suosivaa.

Euroopan unioni on osa globalisoitunutta markkinataloutta. Toisaalta EU kuuluu WTO:iin ja toisaalta jäsenmaat toimivat samankaltaisten ehtojen alaisuudessa EU:n omien sääntöjen kautta. EU muodostaa yhteiset sisämarkkinat, jotka edellyttävät pääomien, tavaroiden, palvelujen ja työvoiman vapaata liikkumista. Tavoitteena on Euroopan supervaltio, jossa on yhteinen valuuttajärjestelmä, yhteinen keskuspankki, lainsäädäntövalta ja talouspolitiikka sekä sosiaali- ja kulttuuripolitiikka.

Supervalta lisää eriarvoisuutta

EU:sta on kehittynyt uusi supervalta, jonka perustat ovat lisääntyvässä kilpailussa ja kulutuksessa, pääomien vapaudessa ja lisääntyneessä panostuksessa ympäristön tuhoutumiseen ja luonnonvarojen ryöstöön. Yhteinen valuuttaunioni tulee helpottamaan näitä tavara-, pääoma- ja henkilövirtoja. Jo nyt rajoitettu pääoman kansallinen kontrolli tulee loppumaan kokonaan.

Ennen liittymistä Euroopan unioniin työttömyyden pitäminen niin pienenä kuin mahdollista oli Pohjoismaissa itsestäänselvyys. Nykyisin tietyn suuruista työttömyysastetta pidetäänkin päin vastoin välttämättömyytenä. Joillekin tämä ideologia on edullinen, suurimalle osalle ei, sillä se luo pohjaa rikkaiden rikastumiselle ja köyhien köyhtymiselle.

Pohjoismaisen hyvinvoinnin palauttamiselle ei ole muuta mahdollisuutta kuin EU:sta irtautuminen. Tätä myös valtaosa Pohjoismaiden kansalaisista toivoo. Irtautumien on täysin mahdollista. Siihen tarvitaan vain eduskunta, joka on tällaiseen ratkaisuun valmis – ja kansa, joka parin vuoden päästä uskaltaa osoittaa toiveensa kansalliset päätöksentekijät vaihtamalla ja kesän EU-vaaleissa unionista irtautumisen kannalla olevia kriittisiä ehdokkaita äänestämällä.

_______________________________________________________

Lena Wiksten

lena.wiksten(at)opettaja.fi