Untitled
Elämää pääni sisällä.
Uusin teksti ensimmäisenä, tosin en nyt millään muotoa vakuuta, että alle tulevassa tekstissä on mitään järkeä. En siis näin ollen myöskään vastaa mahdollisista henkisistä tai fyysisistä traumoista, mitä teksti mahdollisesti saattaa lukijalle aiheuttaa.
06.12.2005
Njuu... Taas olen keskellä yötä hereillä... En oikein enää tiedä, johtuuko se enemmän omista univaikeuksistani, vai siitä, että mukavat ihmiset ovat myöhään hereillä. Todennäköisimmin enemmän ensimmäisestä seikasta, muttei jälkimmäistäkään sovi vähätellä. Kaiketikaan. Kuka sitä lopulta tietää tai välittää.
Ja mikä onkaan hapen yleisin hapettumisluku? Kyllä, keskellä yötäkin on mukava tehdä läksyjä.
1.12.2005
Njoo. Yksi koeviikko taas hoidettu. Kunniallakin vielä, uskoisin.
Varsin hajanainen olo ajatusten suhteen tällä hetkellä... Ärsyttää, että huomenna alkaa taas saksan opiskelu, niskaan särkee, Robon terraario pitäisi siivota ja uusi paitani on oikeasti kiva. Ja sitten minä vielä ihmettelen kun ihmiset väittävät, että hypin aiheesta toiseen ilman minkäänlaisia yhteyksiä...
Joku poffu ehti tehdä lumityöt ennen minua. Olen katkera. Mikään kotityö ei ole yhtä rauhoittavaa.
"You shall see the walls crumble
Walls built of pain
And above the cries of man
Hear on voice saying:
I am Alpha and Omega
The beginning and the end
I am the first and
I am the last"
27.08.2005
Kastissamme "maailman aktiivisimman kirjoittajan loki," etten sanoisi.Johtuneeko siitä, ettei minulla ole mitään sanottavaa maailmalle, vai siitä, että en uskalla enää sanoa sitä minkä tahtoisin.
Kummallinen ilta, kummallinen yö. Mitä kaikki tarkoittaa, mitä merkitsee. Tietäisinpä.
21.11.2004
Johtuukohan tämä tällä kertaa koulun lisäksi talvestakin... Minua väsyttää. Ei tässä vaiheessa niinkään fyysisesti tosin...
Ei oikein tiedä mihin tukeutuisi, vai riutuisiko vain omassa itsesäälissään, joka luonnollisesti olisi muita kohtaan huomattavasti armeliaampaa. Ja toisaalta, onko minulla olemassakaan yhtä vaihtoehtoa enempää? Ihmissuhteet kun ovat tällä hetkellä jokseenkin epämääräisessä tilassa. Tärkeimmillä ihmisillä on joko niin kiire tai "kiire", ettei muille riitä aikaa. Ja vaikka riittäisikin niin onko sillä väliä? Eräskään tapaus ole jaksanut suhtautua mielenliikkeisiini vakavasti aikoihin. Ketä nyt jaksaisi kiinnostaa se, miten paha olo ihmiselle tulee opiskelusta? Jos valittaisi ihan mistä tahansa muusta niin ihmiset jaksaisivatkin kuunnella... Tiedä sitten mikä siinäkin on.
"No, you don't want me to be there…
To kiss your eyes, caress your hair… or kill that pain away"
2.10.2004
Pitäisiköhän olla huolissaan siinä vaiheessa kun näkee toistuvasti painajaisia siitä, että on unohtanut lukea kokeisiin?
Tänäänkin heräsin painajaiseen, jonka sisältö lyhykäisyydessään oli, että oli jo sunnuntai enkä ollut lukenut ollenkaan kokeisiin. Olin jokseenkin panikoitunut ennen kuin tajusin, että tänään on lauantai.
Tai vaihtoehtoisesti pitäisikö olla huolissaan kun kaikkien kouluhommien alle luhistuessaan alkaa itkettää ja ainut mielessä oleva ajatus on, ettei voi itkeä, koska sille ei ole aikaa? Onko elämä elämisen arvoista jos ei ihmisellä ole enää edes aikaa itkeä? Miten sitten voisi olla aikaa millekään sellaiselle, joka tekee elämästä elämisen arvoista?
Ja kaikesta huolimatta olen tämänkin päivän osalta viidenkymmenen sivun päässä tavoitteestani. Vasta on kemian ja fysiikan koealueet luettu kertaalleen ja äidinkielen kirjoitustehtävä viimeistelyä vaille valmis. Saksan ainekin pitäisi kirjoittaa.
Älkääkä sanoko, että järjestä aikasi paremmin. Ainut, josta voin enää tinkiä on nukkuminen. Ja siitä tinkiminen heikentää tiedon omaksumiskykyä.
"ota, juo tästä sanoin
ja löin auki ranteeni
isäni hyvällä veitsellä
mitäpä en tekisi vuoksesi"
1.10.2004
Viimeiset kolme tuntia olen miettinyt erinäisiä virheitä, joita saatoin matematiikan kokeessa tehdä. Ruotsin kuunteluunkaan pystynyt kunnolla keskittymään. Onneksi se oli vain harjoitus ja sain silti täydet pisteet.
Voin henkisesti ja fyysisestikin pahoin kun ajattelen, mitä kaikkea unohdin, mitä ehkä saatoin unohtaa. Mistään en ole varma. Sattuu ajatella, ettei saisikaan todistukseen kymppiä. Hetkittäin pystyy aidosti myöntämään, että ysikin on pitkästä matematiikasta hyvä, mutta se on edelleen vain hetkittäistä.
Minulla on ongelma.
Ja minä tahdon pois.
"Angel of Mercy, carry me away"
26.9.2004
Miten voi hukata viikonlopun näin totaalisesti ei-mihinkään?
Minulla on kolme koetta ensi viikolla ja äidinkielen projektityön palautus, ja mitä olen saanut aikaiseksi? Olen kirjoittanut viisi sivua projektityötä ja tehnyt maanantain läksyt. En ole edes aloittanut kokeisiin lukua. Kuolen ensi viikolla yrittäessäni paikata viikonlopun lomailua. Tästä kaikesta voimme päätellä, että ihminen todella on idiootti.
Minua väsyttää taas enemmän kuin vähään aikaan. Unettomuutta on alkanut ilmetä taas normaalia enemmän. Taitaa se sittenkin johtua ainakin osakseen koulustressistä. Viime lukuvuonna oletin vielä aivan jotain muuta.
Voisin vaikka lähteä koneelta ja edes yrittää nukkua. Loppujen lopuksi päädyn vain pyörimään sängyssäni itkunsekaisena. Niin tuntuu käyvän nykyään turhankin usein. Stackars.
"Blood in your chest, Hell in your hands. Inside of my dreams where is nothing to see."
23.9.2004
Äiti vietiin tänään sairaalaan.
Tulee taas lapsuus mieleen. Äiti taisi olla silloin useammin sairaalassa kuin kotona. Välillä totuin jo siihen, että äitiä käytiin pääasiassa katsomassa muualla ja hän oli harvoin kotona.
Yleensä sitä toivoo vanhempien olevan mahdollisimman paljon poissa kotoa, jotta saisi omaa rauhaa. Pystyisi keskittymään kouluun. Tietyissä tilanteissa tilanne on täysin toinen.
Viikonloppuna pitäisi taas jaksaa opiskellakin. Niin kuin en sitä muutenkin tekisi täysipäiväisesti. Neljä koetta viidestä takana. Ei ensimmäinenkään jakso ohi lukion kolmestatoista jaksosta. Epätoivo.
Minua väsyttää. Luultavasti en kuitenkaan saa nukuttua.
20.9.2004
Lukio syö voimia. Jotenkin kummallisesti tuntuu siltä, että olen toistaiseksi niin turtunut opiskelemaan vähintään 13 tuntia päivässä, ettei suurta epätoivoa ole vielä noussut. Mutta kyllä sekin vielä tapahtuu. Uskallan sen kokemuksesta jo sanoa. Loputtomiin ei jaksa tällaista tahtia. Pitää vain toivoa, että jaksamisen raja olisi vielä kaukana.
7.8.2004
Kummallinen olo. Ensimmäisiä päiviä taas totuttelen olemaan yksikseni ja unirytmin palauttaminenkin on käynnissä. Kolmesta lähtien on väsyttänyt ihan vietävästi, mutta minähän en anna periksi. Pakko tässä nyt jo on saada unirytmi kuntoon opiskelua varten.
Yleisesti on ollut kumman rauhallista. Kesä ilman koulustressiä on tehnyt ihmeitä. Kuukauden kuluttua olenkin sitten luultavasti pahemmassa jamassa kuin ikinä ennen kun koulupakkomielle ja lukio ovat ehtineet ottaa yhteen. Ahdistaa nyt jo ajatella sitä, muttei silti ymmärrä asian vakavuutta niin, että se masentaisi mielialaani. Hyvä kaiketi niin. Hetki vielä ainakin näennäistä onnea. Antakaa minulle pidempi hetki. Minä haluan sen.
4.4.2004
Pitäisikö tässä itkeä vai nauraa? Tajusin juuri, että jollei minulla olisi todella kehittävää aikaa mailia vahdatessa niin olisin väsymyksen takia mennyt nukkumaan jo aikoja sitten. Ehkä minäkin jonain päivänä tajuan, ettei mikään viesti löydä luokseni sen nopeammin, vaikka niitä kuinka odottaisin. Mutta kun täytyyhän minun nyt saada lukea se viesti mahdollisimman pian. Pakkopakkopakkotahtootahtoo. Väsynyttä? No ei kai.
Kokeisiinkin on luettu tosi rankasti. Juu ei. Nyt on keskittyminen ollut vähän muissa asioissa. Toimintaa siellä lähempänä päiväntasaajaa, kiitos. ;) (Oho, hymiö... Iik!)
31.3.2004
Metsävisa meni kirkkaasti parhaiten luokassa. Nyt joudun johonkin ihmeen maakuntakilpailuihin... Vaihtakaa joku niitä papereita, joohan joohan?
Njahaa. Olen kehittänyt itselleni yliherkkyyden kofeiiniin... Paha paha. Tulee vielä olemaan tuskaa loppuelämä tuon takia. Niin kuin sitä tuskaa ei muutenkin olisi nyt tarpeeksi.
En tiedä pääsenkö huomenna kouluun... Kuntonyrkkeilyn jälkeen kuume nousi helisten pari astetta. Väsyväsyväsy. Lukekaa joku puolestani fysiikkaa.
30.3.2004
Maantiedon koe takana. Tiedän tehneeni jotain ihan typeriä virheitä, eikä minua oikeastaan kunnolla edes harmita. Ihmeellistä. Johtunee varmaan elämän muusta myllerryksestä. Sunnuntain jälkeen elämässäni on oikeastaan alkanut kokonaan uusi vaihe. Mitäs sitä nyt tulevaisuudessa tekisi lomilla... Pitää kehitellä jotain. Ja ei, en minä oikeasti ota asiaa näin rennosti. Odotan sitä päivää kun tämä shokki menee ohi ja todella tajuan asian.
Kun on oikolukenut kaksikymmentä sivua ei todellakaan enää huvittaisi siirtyä tiskaamaan ja sen jälkeen vielä väsäämään portfoliota... Niin on kuitenkin tehtävä. Jos vaikka jossain vaiheessa lukisi kokeisiinkin.
24.3.2004
Havaittavissa jonkinlaista ahkeruuden huipentumaa? Jaksan kirjoittaa jopa kahtena päivää peräikkäin. Whii.
Palauttamastani metsävisasta opettaja saa varmaan hyvät naurut. Ei se mitään. Niin sain nimittäin minäkin. Kikatin kesken visan hillittömästi muiden katsellessa minua hölmistyneenä. Minä joka panikoin aina kokeista ja testeistä otan jotain huumorilla? Kyllä. Joskus on pakko.
Äidinkielen loppukokeesta 27/29 pistettä. Numero säälittävät 9+. Tosin selkeästi luokan paras. Jostain syystä minua ei jaksa edes vituttaa. Huomasin kaksi virhettä suunnilleen heti kokeen jälkeen ja märehdin niitä kai jo silloin tarpeeksi. Pah. jos tästä kurssista tulee ysi niin on se numero päättötodistuksessa silti kymppi. Onneksi.
Fysiikasta tuli sentään kymppi. Luokan parhaana yllättäen. Onpahan ihmisillä taas aihetta hyökkäillä kimppuuni kun kateus puhkeaa täyteen kukkaansa. Tosin minä kadehdin joitain luokkalaisiani. Niitä joilla on elämää koulun ulkopuolellakin ja joilla silti menee kohtalaisesti tai jopa hyvin jos ei ajatella minun mittapuullani. En minä silti kateuksissani käy muiden kimppuun, mutta minä olenkin vain minä.
Sillanpää on kai suunnilleen 11 sivuinen nyt. Mitäköhän siitäkin räpellyksestä vielä tulee... Plah.
Ostetaan normaali elämä, tai vaihdetaan pakkomielteiseen vähän käytettyyn urpo-no-lifeen. Tarjouksia?
23.3.2004
Vaikutan jälleen varsinaiselta ahkeruuden huipentumalta. Ainakin tämän osion päivityksen suhteen... Tai yleensäkään kotisivujeni.Blaah.
Huomenna olisi metsävisa... Ei jaksa kiinnostaa. Ei vaikuta numeroon kuin korkeintaan positiivisesti niin menkööt tyypit muualle visoinensa. Minulla on muutakin elämää. Kuten kirjailijaportfolio, väsymys ja maantiedon koe... Whipii. Tekeekö mieli hakata päätä seinään? Eihän tee? Eihän?
Lisäksi en ilmeisesti nykyään enää itse tiedä, kuka olen, mitä pukeutumistyyliä edustan ja miten minun pitäisi elää elämääni kun Kirsi hoitaa sen puolestani. (Oliko rumaa mainita nimi? Njah. Tutut tietävät muutenkin ja tuntemattomille sillä ei ole merkitystä vaikka kyseessä olisi ollut Pirkko-Ville Nakkilasta). Olen siis kuitenkin gootti. Tai siis yritän olla. Ihan siksi, että Kirsi haluaa niin. Ja minähän en tietenkään itse käsitä, etten kuulu mihinkään perusryhmään... Ja en nyt ainakaan gootteihin. Ja odottakaas kuka tonttulauman kärjessä on seuraavalla opon tunnilla karjumassa, kuinka muut puuttuvat hänen elämäänsä? No Pirkko-Ville Nakkilasta tietenkin.
Hmnh... Pitäisiköhän minun olla huolissani... Kofeiinin yliannostus ei vapinasta päätellen ole kaukana, jollei sitä sitten ole jo saavutettu ja viimeisen kolmen kuukauden yöunet ovat sitä laatua, että voin kohta hakeutua johonkin ennätyskirjaan unimäärän vähyyden nimissä.
Ja minä sitten edelleen rakastan koulua. Tuota systeemin typerää laitosta, jossa pitää kuunnella typerien ihmisten mielipiteitä typeristä asioista ja lukea typeriin kokeisiin ja tehdä typeriä läksyjä. Ai enkö keksinyt mitään parempaa ja persoonallisempaa adjektiivia kuin typerä? No kuule en.
03.12.2003
Pitäisiköhän olla huolissaan siinä vaiheessa kun vain kaatuu ja itkee. Suunnilleen puolen tunnin kuluttua tulee mieleen jopa nousta ylös. Ja läksythän eivät tuolla tavalla ainakaan edisty. Äidinkielen tehtäviinkin meni jo yksistään kaksi tuntia.
02.12.2003
Loistavaa. Englannin kokeesta tulikin 9½. En todellakaan odottanut. Tosin oikeastaan sekin piristi vain hetken. Nyt olo on taas väsynyt ja nuutunut. Läksytkin vielä tekemättä...
28.11.2003
Totaalinen munaaminen valinnaisen englannin kokeessa. Vielä aivan liian helpossa asiassa. Aivan liian turhassa asiassa. Päivän olen hokenut, ettei sillä ole väliä. En minä kuole jos valinnaisen englantini numero onkin todistuksessa 9. En minä kuole jos nyt saan yläasteen huonoimman numeroni. Ketään ei lukion jälkeen kiinnosta oliko valinnainen englantini kymppi. Ja tästä mokasta johtuen muistan tuon asian oikein varmasti iäti. Ei tule mokattua sitä samaa asiaa jossain paljon tärkeämmässä kokeessa. Toivottavasti opettaja ei urputa asiasta mitään. Sitten kaikki on kai hyvin. Minä en kuole, vaikka joskus en olekaan niin hyvä. Joskus saa epäonnistua. Myös koulun saralla. Aika tajuta se.
26.10.2003
Ymmärrettävästi olo jokseenkin kuollut. Ei osaa oikein tehdä mitään. Uneton yö tiedossa. Vaihteeksi yksin. Katsoo nyt, mitä tästä taas tulee. Kokeitakin taas tulossa. Ruotsista jo perjantaina. Helvette.
4.10.2003
Ei käsitä... Nyt kun on aikaa hengähtää edes hetki minulla on entistäkin pahempi olo. Ehdin ajattelemaan. Ehdin tajuamaan, että olen yksin ihmistenkin keskellä. Jotkut haluavat ymmärtää ja yrittävät sitä tosissaan, mutta eivät osaa. Ei sille voi mitään. Minä olen vain minä. Minä en osaa olla. Minulla on ikävä... sitä ainoaa, joka ymmärtää. Ainakin luulen hänen ymmärtävän.
18.9.2003
Minä en koskaan opi. En mistään näemmä. Luulin päässeeni eroon koulupakkomielteestä ja mitä vielä. Olen hajoamispisteessä, vaikka olen saanut kahdesta ensimmäisestä kokeesta 9½. Tosin hajoaminen johtuu pääasiassa siitä, että vajaan kahden viikon aikana on kuusi koetta. En ikinä ehdi valmistautua kaikkeen kunnolla. En ainakaan tarpeeksi hyvin. En ainakaan saksan ja yhteiskuntaopin kokeisiin. Jessös. Monet muut olisivat onnellisia kun saisivat seiskan tai kasin. Minulle alle 9½:n kokeet ovat jo säälittäviä. Minulle ei kelpaa mikään. Ei ainakaan koulun suhteen. Ei näin voi elää. Hoen sitä itselleni, enkä silti tajua. Tästä ei tule seuraamaan hyvää. Tiedän. Silti en voi asialle mitään. Hetkeksi saatan välillä pystyä rauhoittumaan. Yleensä kun olen purkanut paineitani musiikin avulla. Puolen tunnin päästä tajuan, mitä ajanhukkaa oli kuunnella vartti musiikkia kun senkin ajan olisi voinut lukea kokeisiin. Sitten oloni on entistäkin pahempi. Itkiessä ei pysty keskittymään lukemaansa. Sekin ärsyttää minua. Opettajatkin vain kasaavat lisää paineita niskaan. Idiootit. Mitä heille on opintojensa aikana oikein opetettu? Ahdistunut ja masentunut lapsi jaksaa niin paljon paineita kuin sinua huvittaa vittuilullasi hänen hartioilleen kerätä vielä entistenkin lisäksi? Maailma on mätä.
28.8.2003
Eilisen jälkeen ei ole tehnyt mieli puhua kenellekään. Tai väärin sanoa kenellekään... Oikea termi on, että ei kenellekään kenelle olisi lupa puhua.
Olo on aika romukoppaan heitetty. Katsoo nyt nouseeko se sieltä enää. Mahdollisesti ei. En voi tietää. Viimeistä naulaa ei ole lyöty arkkuun. Tosin sen lyöminen sinne saattaa olla lähempänä kuin koskaan.
Ei ole oikeastaan jaksanut tehdä paljoakaan. Ei pysty keskittymään. Liikaa ajateltavaa. Joku voisi edes selventää tilannetta nyt.
16.8.2003
Kenenkään järkevän tai tärkeän ihmisen netti ei toimi. Ei tosin yleensä koskaan silloin kun minulla olisi aikaa olla netissä. Aikaa ja halua.
Viimeisten viikkojen unisaldo on parhaimmillaan kolme tuntia yössä. Meni sitten kuinka aikaisin nukkumaan tahansa. Elimistökin alkaa kai reagoida jo siihen tai sitten se reagoi ikävään ja läheisyyden kaipuuseen. Syöminen alkaa olla aika tuskaa. Silloin kun taas on oikeasti ruokahaluja ruoka ei pysy sisällä. Tiedä mitä tästäkin sitten pidemmällä aika välillä seuraa.
Tänään pitäisi lähteä jonkun sukulaisen mökillekin... Oikeastaan sillä ei ole niin väliä. Jollei muuta niin saan tekosyyn pysyä erossa kavereistani. Eilinen oli kai ihan tarpeeksi taas vähäksi aikaa. Ehken minä vain viihdy heidän seurassaan enää niin paljoa kuin ennen. Tiedä sitten. Kai se on ihan sama. Tärkeämpiäkin asioita tällä hetkellä selvitettävänä ja selvittävänä.
Minähän jaksan mitä vain jos minä haluan. Vaikka vain muiden kiusaksi. Saattepa nähdä.
27.6.2003
Sairas olo. Toisaalta äärimmäisen surkea ja toisaalta jopa hyvä. Vain minä voin reagoida tämän päiväiseen tilanteeseen siivousvimmalla. Ampukaa minut.
20.5.2003
Aina kun viimeinkin pääsee nousemaan takaisin omille horjuville jaloilleen, pystyy ehkä ottamaan jo askeleen tai kaksi, joku tärkeä kaatuu ja kaataa sinut mukanaan, aina.
Ihmiset ovat joskus niin epämääräisiä, ei heistä ota selvää. Joskus jo haluaisikin ottaa.
Tiedä sitten mitä minun pitäisi tehdä. Aina kun tunnen, että voin vielä saavuttaa sen suurimman onnen mikä minulla oli, tajuan, että minulla on se koko ajan.
Se ei vain ole yhtä aktiivinen kuin aikoinaan. Tarvitseeko sen olla? Minunhan pitäisi koko ajan tietää, että se on siellä, se odottaa sopivaa aikaa saada minut tuntemaan se uudelleen. Sitä ei vain aina ymmärrä. Ei, koska elämä opettaa, että onni on katoavaista. Joskus väliaikaisesti, joskus pysyvästi.
Minulla on vain yksi asia... ihminen... jonka vuoksi kannattaa tuntea todellista onnea. Vain yksi ihminen, jonka vuoksi haluaa elää.
Mutta aikanaan elämä opettaa myös... Se riittää.
Miksi ei riittäisi?
17.5.2003
Nyt alkavat sosiaaliset kontaktit mennä jo överiksi... Senkin takia, että kokeisiin pitää ihan oikeasti nyt loppuvuodesta panostaa... Jaksan vain tehdä sitä koko ajan vähemmän... Voi sääli.
11.5.2003
Kaipa minunkin olisi viimeinkin aika kehittää "Millään ei ole mitään väliä" -asenteeni takaisin. Pystyisinkin. Ehkä pääsisi helpommalla. Ehkä ei aina sattuisi niin paljoa.
28.4.2003
Jonkinlaista positiivisuutta havaittavissa. Sain tänään kuusi uutta cd:tä, jotka jopa kävin jo levylistaan päivittämässäkin. Keskiviikkona taas koulu loppuu minulta jo kahdeltatoista, jotta ehdin juna-asemalle ajoissa...
Huomenna on tosin vielä matematiikan koe... masentavaa, mutta kyllä siitä selvitään. Enemmän hyvää kuin pahaa.
23.4.2003
Ei enää vähään aikaan "rasti ruutuun" -tehtäviä minulle... niistä sai tänään ihan tarpeekseen sen kuudentoista sivun jälkeen.
Mielentilakysymykset varsin piristäviä? Eh...
13.4.2003
Mitä? Olenko minä saanut jotain aikaiseksi? Kyllä vain. Levylista on viimeinkin tehty ja linkitetty sivuilleni.
Kokeisiin en sitten olekaan jaksanut lukea... en edes pakottamalla. Alkaa vähitellen huolestuttaa... Tosin, mitä tässä tilanteessa meinaa yksi kasi kokeesta? Aivan. Liikaa. Se meinaa kasia todistukseen.
7.4.2003
Sairasta positiivisuutta sanoisinko... Moniko on nähnyt minun katselevan ulos linja-auton ikkunasta hymyillen koko paluumatkan? Aivan. Tuskin monikaan. Ihme kyllä poskenikaan eivät ole edes kipeät. Tosin hymyäkään ei riitä enää suuremmin... aikansa kaikella.
6.4.2003
Flunssaa? Ei kai, muuten vain. Niskat jumissa ja lihakset kipeät.
Tet-jaksosta kiitettävät arvosanat. Lohduttavaa? Ei. Sillä paperilla tuskin on paljoa minkäänlaista merkitystä koskaan ja Savolainen luultavasti onnistuu vieläpä hukkaamaan sen. Ei olisi uutta.
Porukka meni kai kodalle. Minä jäin tänne parantelemaan itseäni. Pelkkä jalkeilla olo aiheuttaa äkillistä kuumeen nousua, eikä lepääminenkään paljoa asiaa paranna. Toisaalta, enpä minä tässä mielentilassa pahemmin sosiaalisia kontakteja olisi edes kestänyt. Älä kysy.
23.3.2003
Varo päätäsi kun pyörryt aamulla vessan lattialle.
Käsi kipeä, niskat jumissa, valivali. Tästäkään mitään tule.
19.3.2003
Edelleenkin väsynyt. Nykyään saa enää edes unta. Toivottavasti se on jälleen kerran vain kausittaista. Silti ei haluaisi oikeastaan enää edes nukkua... ei herätä lattialta tajuten, että se olikin "vain" unta.
18.3.2003
Väsyväsyväsy. Yllätyksellistä. Minähän olen aina väsynyt... paitsi lomilla ja joskus silloinkin.
Ajatellessa havaitsee kaikenlaista... muun muassa sen, että näppäimistö kaipaisi pesua. Minunko pitäisi vaivautua? Njää.
Koulu aiheuttaa taas paniikkia. Ketä kiinnostaa jos englannin pistot menevät loistavasti ja äidinkielen pistoista tulee 10+ kun pian pitäisi palauttaa portfolio ja kokeitakin on tulossa. Ei taas tätä.
17.3.2003
Kaikki ovat varmasti pistäneet merkille tämän niin useasti tapahtuvan päivittelyn täälläkin puolella. Tarttis varmaa tehrä jotai. Ainakin portfoliota ja lukea kokeisiin.
Joku toivoi minulta levy ja mp3-listaa tänne. Mp3-tiedostoja on niin tuhoton joukko, että niitä tuskin jaksan alkaa listaamaan, mutta levyistä sellaista listaa saattaa mahdollisesti olla tulossa joskus. Jos jotain kiinnostaa niin voi aiheesta jotain hihkaista... tosin paljoa auttaa, että täällä sitä mainostan kun kukaan ei lue tätä. JepJep. Kaikkia kiinnostaa taas niin suuresti.
24.01.2003
En ole edes päiväyksestä ihan varma, ei jaksa tarkistaakaan. Tosin... juu, kyllä se on tuo. 27. päivä kun on historian koe... ja sitten 28. uskonnon ja 30. matematiikan, 31. saksan ja vielä 3.2 maantiedon. Ja mitä voimmekaan olettaa henkisestä tasapainostani ottaen huomioon nuo kokeet ja koulupakkomielteeni? Aivan. Tarvitsisin varmaan suunnilleen vahdin itselleni, etten tekisi mitään typerää. Ja elämähän on sitten niin ihanaa. Jokainen voikin sitten itse miettiä tarkoitanko tuota oikeasti vai en.
14.01.2003
Silmiä särkee. Mahaan koskee. Mieliala on maassa ja pelottaa. Mikä sitten pelottaa? Siitä ei ole ainakaan vielä aiheellista puhua, ehkä siitä ei koskaan ole aiheellista puhua. Toivokaamme parasta. Pitäisi mennä nukkumaan. Turhaa. Ei saa nukuttua, tai sitten herää painajaisiin eikä enää tiedä minne mennä tai mitä tehdä.
9.12.2002
Tunnin olen vain laulanut... yrittänyt purkaa pahaa oloa, mutta ei se onnistu. Ei kun jokaisessa kappaleessa kuulee omasta äänestään taas sen oudon heikkouden. Oudon hentouden. Ei se ole sitä normaalisti. Yleensä sitä sävyä ei tarvita.
Kyllä. Minulla on paha olla. Ei fyysisesti. Senhän melkein jokainen minua vähänkään tunteva arvasi mainitsemattakin. Kylmä. Niin kuin aina. Tällä hetkellä vähiten kiinnostaisi jotkut saksan sanat tai lukupäiväkirja. Ne mitkä kuitenkin ovat niin pakollisia. Niin välttämättömiä. Tulevaisuuden kannalta. Paitsi... mikä tulevaisuus? Tuleeko se edes koskaan olemaan oikeastaan millainenkaan. Tulee. Näillä näkymin kyllä jos osaa ajatella ilman masennusta. Minä osaan. Vielä. Onneksi.
Myöhemmin:
Silmiä särkee. Nyt on myöskin fyysisesti pahaolo... se menee ohi. Pian. Luultavasti viimeistään kun olen nukkunut yön yli.
Kaikilla vanhoilla kaukaisilla tuttavilla tuntuu yhtäkkiä olevan hirveästi tarvetta ottaa minuun yhteyttä. Saada kuulla minun voinnista. Minun tekemisistäni ja olemisistani. Minua ei kyllä huvittaisi edes muistaa kaikkia heistä.
Rikoin taas yhden peilin. Niin aina kun en jaksa katsoa itseäni. Monenkohan sadan vuoden epäonnen olenkaan jo kerännyt? Ei sillä, että uskoisin peilin rikkomisen mitään sellaista tuottavan.
Taas kylmä. Aina kylmä. Niskat jumissa. Vaikkei pitäisi edes stressiäkään olla... vai onko kuitenkin?
8.12.2002
Olen kai vajoamassa taas siihen vanhaan tunteeseen. Vanhaan masennukseen. Kaikki vain tuntuu niin pahalta. Ihmiset eivät välitä. Kaikki kääntävät selkänsä tai siltä minusta tuntuu, vaikkei kukaan sitä ainakaan näkyvästi tee. Haluaa pois. Kauas kauas pois. Ei. Ei kuitenkaan minnekään. Ei vielä. Ei nyt. Ei kun kuitenkin on joku, josta välittää. Ja joka välittää... vai välittääkö?
7.12.2002
Yleinen ikävän tunne. Lähinnä ikävä erästä henkilöä, mutta myös ikävä jotain jota en oikeastaan osaa edes määrittää. Yksinäinen olo, vaikka ihmisiä on koko ajan ympärillä. Ei sellaisia ihmisiä, joita haluaisin olevan. En minä kuulu niiden ihmisten keskelle, jotka haluaisivat minut ystäväkseen mieltää. Minä en halua mieltää heitä yhtään miksikään. Minä haluan vain olla... tai luulisin ainakin haluavani. Odotus palkitaan. Kohta ei ole enää ikävä... ei vähään aikaan. Sitten taas. Pitää jaksaa.
6.12.2002
Itsenäisyyspäivä... piti käydä jumalanpalveluksessa. Typerää loman haaskausta. Mihinkään ei usko ja silti joutuu rippikoulua käymään. Rasittavaa.
Pahaolo. Sekä henkisesti, että fyysisesti. Henkisestä tosin olen enemmän huolissani. Ei jaksaisi tätä taas. Ei enää.
15.11.2002
Outoa... väsynyt ja iloinen ja kuitenkin surullinen samaan aikaan. Ottaa minustakin sitten selvää. Ehkei edes kannata.
Kuten joku on saattanut huomata olen saanut jotain aikaiseksi. Uudistanut kotisivuja... tosin aika pienimuotoisesti. Saavutus sekin minulle.
21.10.2002
Loistavaa. Koulussa oli joku huumevalistus jonka takia kahta oppituntia ei ollut. Hyvä, olinkin unohtanut englannin kokeeni kotiin ja nyt siitä ei tullut mitään ongelmia.
Valinnaisen matematiikan tehtävissä ei ole mitään vikaa, paitsi etten tajua niistä yhtään mitään, vaikka tasan tiedän, että minun pitäisi tajuta. Vastaavia laskujahan on laskettu varmaan jo ala-asteellakin. Pitänee hakea ala-asteelta TET-paikkaa niin voisi vaikka osatakin joskus jotain...
17.10.2002
Että minä jaksan kirjoittaa tätäkin ahkerasti... toisaalta samahan se on kun itsekseni vain löpisen.
Vieraskirjakin pitäisi jaksaa lisätä... oikeastaan siitäkin puuttuu vain linkitys, mutta sen linkittäminen tännehän on niin järkyttävän vaivalloista, että saan sen aikaiseksi luultavasti joskus vuoden 2003 lokakuussa.
Mistäköhän johtuu, että vaivaudun tännekin kirjoittamaan yleensä vain silloin kun minulla on jonkinasteinen masennus menossa? Ehkä minä en vain jaksa kirjoittaa positiivisista asioista, ehken ole koskaan jaksanutkaan. Mutta enköhän minäkin opi, aikanaan. Sen ajan pituudesta en sitten mene sanomaan mitään.
040902
Ärsyttävä päivä. Ihmiset joko vihoittelevat tai sitten yrittävät ottaa liiankin läheistä
kontaktia. Tai sitten minä vain luulen, että ihmiset vihoittelevat... ei olisi uutta,
varsinkaan silloin kun itsellään ei ole mikään paras päivä. Toisaalta kun ajattelee
kenestä on kysymys niin ei kai se niin ihmeellistä ole jos vihoittelee. Minun kestämiseni
kävisi varmaan työstä kenelle vain, jopa itselleni jos sen niin mieltäisin. Toisaalta,
minuahan ei ole pakko kestää. Minä annan hänen olla jos hän pyytää, hmm... tosin annan
silloin kaiken muunkin olla kohtuullisen lopullisesti, mutta hälläväliä kenellekään.
Tullut kuitenkin luvattua jotain... kyllä minä sen pidän niin kauan kuin siihen todella
on aihetta... toivottavasti siis kauan.
I never expected you to stay
