Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info

RUNOJA RIKKINÄISELLE Niilo Rauhala on kirjoittanut kauniin runoteoksen. Jos sinut ymmärtäisin on Rauhalan tasaisen tyylikkään runoilijanuran kahdestoista. Runot kertovat luonnosta, ovat osa luontoa. Runojen minä on yksin luonnon ja Jumalan kanssa. Koko teoksen läpäisee sanoin kuvaamaton yksinäisyyden tunne. Läheinen ihminen on mennyt pois, mutta hänen muistonsa, henkensä, on lähellä: "Tunnen, että seuraat minua./ Ensin kyyneleet kuin marjat/ kypsyvät syksyn mättäillä./ Sitten talven lumi/ tähtien valoa vasten./ Sen kirkkaudessa sinä." Kirja alkaa irtoamisen kuvauksella: "ikuiset jäät ovat alkaneet sulaa". Nimelleen uskollisena Rauhala toteaa rauhallisesti sen, mikä elämässä on suurinta, ja kipeintä: "mekin lähdemme". Hän vertaa ihmiselämän hetkellisyyttä metsään, joka jää, kun "yksinäinen lintu" on lentänyt tiehensä, kadonnut. Rauhalan merkitys ja ainutlaatuisuus on, että hän käyttää hyvin vaatimattomia sanoja ja ilmaisuja. Kuitenkin se, mitä ne tuovat esiin, on salakavalan tuoretta ja vaikuttavaa. Rauhalan runouteen on paneuduttava, siitä on nautiskeltava hitaasti. Silloin se muuttuu ja muuttaa myös lukijansa. Rauhala panee pienen ja suuren vastakkain. Ne eivät taistele keskenään. Pieneen sisältyy suuri ja päinvastoin: "Kun aurinko vajoaa ulappaan,/ taivas on tulessa kuin pensas". Lapsi on pieni jumala, jonka on etsittävä tiensä suuressa maailmassa: "kierrän tätä tähteä,/ kunnes löydän olinpaikkani". Teoksen kolmannen osan aforistisissa runoissa Rauhala puhuu ammatistaan sairaalapastorina, ihmisestä virassa, hänen tunnoistaan: "Minuunko tarraat kiinni/ heikoin, hätäilevin käsin,/ minuunko ripustat surun laulut,/ joita et jaksa laulaa?" Ihmisten auttajan ja runoilijan tehtävät eivät Rauhalan tapauksessa ole kaukana toisistaan. Myös hänen runonsa parantavat. Kummankin ammatin harjoittajalla on virkapuku, joka riisutaan yksinäisyydessä: "Kun olin riisunut vaatteeni/ ja olin aivan alaston,/ silloin vasta huomasin:/ en ollut pukeutunut koskaan". Jos sinut ymmärtäisin on vaikea, raskas kirja. Se vaatii pysähtymään. Tällaisia kirjoja, tällaista runoutta, rikkinäinen aika tarvitsee. Massojen käsitystä maailmasta se ei muuta, tuskin maailmaakaan, mutta sille joka jaksaa kuunnella, se antaa kokonaisen, rikkinäisen kuvan elämästä: "eikä kirkkaudelle ole nimeä, ei edes merelle./ Kun kaikki muu meissä sammuu,/ jää silmä, viimeiseksi". Markus Jääskeläinen Niilo Rauhala: Jos sinut ymmärtäisin. Otava, 1995.