Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info

LEIJAILEVAN RUNOILIJAN KANSIO Mitä liikkuu ihmisen mielessä, joka on koko elämäkseen sidottu vuoteeseen, eikä voi liikuttaa itseään? Tähän kysymykseen antaa yhden vastauksen porilaisen runoilijan Jarmo K. Lehtolan runokansio Makaavan runoilijan kansio. Vuonna 1952 syntyneen CP-vammaisen ja neliraajahalvaantuneen Lehtolan runot ovat koskettavaa kuvausta vammaisen arkipäivästä, haaveista ja unelmista. Kokoelman romanttinen kuvasto vertautuu tietoisuuteen invalidiliiton palvelutalossa 20 vuotta asuneen arjesta. Lehtolan runoista välittyvä tunnelma on toiveikas ja elämään positiivisena haasteena suhtautuva: "minulla on huone, jossa on ovi./ Ennen luulin, että jos tarpeeksi kauan odottaa,/ joku tulisi avaamaan sen minulle./ Nyt tiedän että minun on avattava oveni itse./ Maailmaa ehjänä ei voi tuoda/ huoneeseeni,/ kunnes oivalsin avata oven maailmaan ja/ mennä mukaan elämään." Rakkaus, ystävyys ja erotiikka kulkevat punaisena lankana läpi kokoelman. Runot iloitsevat rakkaudesta ja kehottavat ystäviä välittämään toisistaan. Runoilija puhuu paljon myös kaipauksesta ja epävarmuudesta: "Sano, voitko rakastaa, helliä minua;/ minun vammaisuuden rajoittamaa/ villiä sieluani,/ rehellisen kieroa luonnettani./ Voitko rakastaa hellästi, hyväillä minua;/ minun kalpeaa, laihaa kehoani,/ kävelemättömiä,/ hauraita jalkojani". Vaikka vammaisuus on tietenkin läsnä kaikkialla kokoelmassa, ja lukijan mielessä hänen lukiessaan runoja, ei se kuitenkaan ole kokoelman ainoa, eikä ehkä edes näkyvin teema. Päällimmäiseksi ajatukseksi kohoaa välittäminen: ystävistä, luonnosta, maailmasta. Lehtolan ajatusmaailma on harvinaisen avoimesti herkkä; asettaa itsensä sillä tavalla alttiiksi kovuuteen ja kylmyyteen luottavassa maailmassa. Kokoelmassa on puolalaisen graafikon Anna Siekin vahvoilla vedoilla toteuttama, mustanpuhuva kuvitus. Siekin kuvien epäsuhtaiset ihmishahmot ja Lehtolan runot täydentävät toisiaan hauskasti: kummassakin näkyy sama huumorin pilkahdus elämän synkkienkin hetkien keskellä. Jarmo K. Lehtolan esikoiskokoelma näyttää maailman uudesta, yllättävästä kulmasta. Sen arvo ja viehätys syntyvät paitsi elämän ja terveyden merkityksen uudelleen oivaltamisesta myös siitä että se jälleen kerran muistuttaa, viehättävällä ja hellävaraisella tavallaan, että ihmisten toiveet, halut ja pelot ovat lopultakin aina ja kaikkialla hyvin samankaltaiset - riippumatta fyysisistä, henkisistä, poliittisista tai mistään muistakaan rajoitteista: "Öinen uni,/ outo keveys/ ja uusi ulottuvuus./ Kohoan sängystäni ylöspäin/ - 'mikä on tää voima uus'./ Pysyn ilmassa pienelläkin tahdonvoimalla/ - ja ilman siipiä./ Enää ei tarvitse kävellä, juosta/ eikä hiipiä." Markus Jääskeläinen Jarmo K. Lehtola: Makaavan runoilijan kansio.