Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info

AFORISMEJA, RUNOJA, TAIDETEOKSIA Turun yliopiston perinnöllisyystieteen professorin Petter Portinin kolmas runoteos Musta timantti sisältää aforistisia mietteitä elämän kulusta, Jumalasta, politiikasta, luonnosta. Runoista rakentuu elämää monelta suunnalta katselevan ihmisen maailmankuva. Kirjan alkuosassa tarkastellaan ihmisen suhdetta maailmankaikkeuteen, ”panteistiseen Jumalaan”. Portin toteaa, ettei tällaista Jumalaa ”voi rukoilla,/ sillä olet itse osa häntä”. Maailman voi yrittää ymmärtää tieteen ja taiteen avulla, mutta lopulta ainoaksi totuudeksi jää, että ”maailma on suuri arvoitus”. Kokoelman luontorunoissa ihastellaan suomalaisen maiseman rauhaa. Luonto eläimineen asettuu ihmisen toiminnan väkivaltaisuuden ja turhuuden vastakohdaksi. Lyhyellä matkalla kohti kuolemaa saa lohtua ystävistä ja elämän jatkumisen varmuudesta: ”Kun olen kuollut,/ lokit lentävät yhä,/ ja sepelkyyhky/ laskeutuu kuusen oksalle/ kujertamaan/ leivästä enkelten”. Petter Portinin aforismikokoelma ei sisällä mullistavan uusia näkökulmia käsittelemiinsä aiheisiin, mutta se tarjoaa miellyttävän lukuhetken perimmäisten kysymysten ja moitteettomien lauseiden äärellä. RUNOJA PITKÄSTÄ AIKAA Pirkko Hänninen voitti J.H. Erkon runokilpailun vuonna 1957 ja julkaisi esikoisteoksensa Kevät vuonna 1963. Lähes neljänkymmenen vuoden jälkeen on nyt ilmestynyt toinen runokokoelma Aikani ohut hiekka. Hännisen kirjan keskeinen teema, nimensä mukaisesti, on aika ja ajan kuluminen, eikä voi täysin välttyä ajatukselta, että runoilija viittaa ensimmäisen ja toisen kirjansa pitkään julkaisuväliin kirjoittaessaan: ”Hän oli pitänyt kiirettä/ yli neljäkymmentä vuotta./ Ja silti myöhästyi elämästä.” Mutta elämästä tuskin voi myöhästyä muuten kuin jättämällä elämättä, eivätkä nämä neljänkymmenen vuoden muistot - jos ne sellaisia ovat - anna aihetta ajatella, että niiden kirjoittajalta olisi jäänyt mitään oleellista kokematta ja näkemättä. Hännisen runot liikkuvat koivuntuoksuisesta suomalaisesta luonnosta Jerusalemiin ja Seulasten tähtikuvioon saakka. Ne kommentoivat nykyajan teknistyvää elämänmenoa ja vieraantumista ja pohtivat ihmisen ja yksilön kohtaloa elämässä, kuoleman väistämättömyyttä: ”Synnyimme kuolemaan päivä päivältä.” Kirjassa on tyylillisesti monenlaisia runoja modernista runosta haikuun, tankaan, aforismiin ja fragmenttirunoihin. Materiaalia on jopa niin runsaasti, että jonkinlainen karsinta olisi ollut paikallaan: tungoksessa eri elementit tuppaavat astumaan toistensa varpaille. TALVEN MONET KASVOT Jorma Etto muistetaan kansallista mielenlaatuamme ironisesti lähestyvästä runostaan Suomalainen, jota presidentti Kekkonen lainasi uudenvuoden puheessaan 1970-luvulla. Esikoisrunokokoelmansa Etto julkaisi vuonna 1955. Sen jälkeen hän on kirjoittanut myös novelleja, romaaneja ja näytelmiä sekä suomentanut mm. Conradia ja Joycea. Talvirunot on Jorma Eton ja taiteilija Andrew Stevensonin yhteistyönä syntynyt talven tunnelmia kuvaava ja kuvittava kirja. Stevensonin itämaisvaikutteiset piirustukset myötäilevät Eton elämänmakuisia, herkän tunnelmallisia runoja. Eton käsittelyssä talvi saa inhimillistä lämpöä. Se on murrosikäinen pakkaspoika, jolla on murrosikäisen ongelmat: ”se haluaisi tuotavan/ lisää lunta, paljon, ja tässä paikassa./ Ja se haluaisi,/ että olisi kesä”. Hiukan myöhemmin, pakkasen purressa kovemmin talvi on muuttunut turhamaiseksi ja omahyväiseksi naiseksi: ”Sataa lunta, sitten pakastaa,/ talvi vaihtaa meikkiään,/ kaunis, kylmä nainen rakastaa/ itseään ja omaa leikkiään:/ yhtä lupaa, aivan toista antaa”. Etto ja Stevenson ovat työskennelleet yhdessä ennenkin: Talvirunot on heidän kolmas yhteinen teoksensa. Kirja on tarkoitettu paitsi luettavaksi myös taideteokseksi. Sen sivut voi irrottaa ja kiinnittää seinälle. Eton ja Stevensonin aikaisempia taiteiden rajat ylittäviä tuotoksia on mm. seinälle ripustettava kirjakäärö Rullarunoja - Scroll Poems vuodelta 1996. Talvirunoja on viehättävä kirja, vaikkakin turhan lyhyt. Haikuja ja tankoja läheisesti muistuttavat runot saavat mielen iloiseksi. Kuvat ovat taiten tehtyjä. Suppeuden lisäksi kirjan ainoa puute on siinä käytetyn paperin laatu: sileä, hohtavan valkoinen paperi ei sovellu näin hienovireisten taideteosten taustalle - vaikka ne talvea kuvaavatkin. MARKUS JÄÄSKELÄINEN Petter Portin: Musta timantti. Omakustanne, 2001. 91 s. Pirkko Hänninen: Aikani ohut hiekka. Ilias Oy, 2001. 73 s. Jorma Etto: Talvirunot. Kuvitus Andrew Stevenson. Omakustanne, 2001. Ei sivunumeroita. Artikkeli julkaistu Turun Sanomissa 11.1.2001