Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info

Pahanpojan runoja Paul Verlaine: Saturnisia runoja , Savukeidas 2002 MotMot 2002 Paul Verlainen esikoiskokoelmassa Saturnisia runoja vuodelta 1866 liikutaan romanttisen elinvoimaisessa maisemassa, kuoleman varjossa. Runojen ihminen etsii sisintään laskevan auringon sylkiessä »huikeita säkeitään». Luonto uhkuu tummia sävyjä kuin 1800-luvun alkupuolen romantikkojen maalauksissa: »Daaliat, liljat, tulppaanit ja leinikit / räiskyvät ja raskaita, kuumia tuoksuja puhkuvat.» Tältä näköalapaikalta nuori runoilija katselee porvarillista yhteiskuntaa, hän on sen ulkopuolella, poikkeusyksilö. Häntä on kohdannut onni, joka »kaukaa kiertää ihmisen». Ja silti: »KOHTALO on uupumaton: mato kalvaa hedelmää». Runoilija tajuaa, että onni on ollut väliaikaista. Saturnisia runoja on Verlainen ensimmäinen kokonaisena suomennettu runo teos - eikä tämäkään suomennos ole aivan täydellinen: siitä puuttuu muutama suomentajan syystä tai toisesta hylkäämä runo. Verlaine onkin tunnetumpi - ainakin Suomessa - suhteestaan Arthur Rimbaud'hon kuin itse runotuotannosta. Siksikin on erinomaista, että suomennos nyt ilmestyy: Verlaine on tärkeimpiä ranskalaisia runoilijoita ja modernismin edelläkävijä. Verlainen elämäntarina noudattaa klassisen boheemia kaavaa. Hän syntyi Metzissä Pohjois-Ranskassa vuonna 1844. Perhe muutti Pariisiin pojan ollessa seitsemän ikäinen. Nuoruus meni kosteissa merkeissä, ajan muotijuoma absintti vei miehen sairaalaan. Tästä ja homoseksuaalisista taipumuksistaan - huolimatta hän avioitui vuonna 1870 ja siitti pojan. Pian avioliiton solmimisen jälkeen Verlaine aloitti suhteen myös Rimbaud'n kanssa. Tilanne johti luonnollisesti aviopuolisoiden välien kiristymiseen: Verlainen ja vaimon, Mathilde Maute de Fleurvillen, tiet erkanivat. Elämä Rimbaud'n kanssa ei osoittautunut sen helpommaksi. Runoilijoiden suhde joutui katkolle vuonna 1873 Verlainen ammuttua Rimbaud'ta käteen. Verlaine tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan, jossa hän kirjoitti kypsimpänä teoksenaan pidetyn Romances sans paroles -kokoelman (1874). omaista, että suomennos nyt ilmestyy: Verlaine on tärkeimpiä ranskalaisia runoilijoita ja modernismin edelläkävijä. Verlainen elämäntarina noudattaa klassisen boheemia kaavaa. Hän syntyi Metzissä Pohjois-Ranskassa vuonna 1844. Perhe muutti Pariisiin pojan ollessa seitsemän ikäinen. Nuoruus meni kosteissa merkeissä, ajan muotijuoma absintti vei miehen sairaalaan. Tästä ja homoseksuaalisista taipumuksistaan - huolimatta hän avioitui vuonna 1870 ja siitti pojan. Pian avioliiton solmimisen jälkeen Verlaine aloitti suhteen myös Rimbaud'n kanssa. Tilanne johti luonnollisesti aviopuolisoiden välien kiristymiseen: Verlainen ja vaimon, Mathilde Maute de Fleurvillen, tiet erkanivat. Elämä Rimbaud'n kanssa ei osoittautunut sen helpommaksi. Runoilijoiden suhde joutui katkolle vuonna 1873 Verlainen ammuttua Rimbaud'ta käteen. Verlaine tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan, jossa hän kirjoitti kypsimpänä teoksenaan pidetyn Romances sans paroles -kokoelman (1874). Suhde Rimbaud'hon viileni vankeuden aikana. Verlaine oli kääntynyt katolilaisuuteen, mikä ei miellyttänyt demonisia ihanteita elättelevää Rimbaud’ta. Vankilasta paluun jälkeen tämä yritti juottaa ystävänsä humalaan ja saada hänet kiroamaan uskonsa. Verlaine ei suostunut ja muutti pian Englantiin, jossa toimi ranskankielen opettajana, kunnes palasi Ranskaan asettuen opettamaan Rethelin yliopistoon. Loppuelämä sujui rauhallisemmin. Verlaine luopui opetustyöstä vuonna 1879 ja perusti hippifarmin suosikkioppilaansa kanssa. Farmin mentyä konkurssiin hän palasi Pariisiin. (Myös toinen yritys asua maalla päättyi konkurssiin.) Hän ryhtyi kirjoittamaan kirjallisuuskriittisiä teoksia ja runoilijoiden elämäkertoja. Vähitellen Verlainen arvo runoilijana tunnustettiin ja hänet nimettiin »Ranskan runoprinssiksi» vuonna 1894. Hän kuoli köyhyydessä 52 vuoden ikäisenä vuonna 1896. Verlainen edustamaa kirjallisuussuuntausta kutsutaan dekadenssiksi. Dekadenssi pyrki kapinoimaan vallitsevia porvallisia arvoja vastaan kuvaamalla vieraantuneen taiteilijan aistimaailman sisäistä rappiota. Liikkeen keskeisiä hahmoja Verlainen lisäksi olivat Rimbaud (1854-91), Stéphane Mallarmé (1842-98) ja prosaisti J. K. Huysmans (1848-1907). Innostuksensa se ammensi Charles Baudelairelta (1821-67), erityisesti Hänen Fleurs du mal -teoksestaan (1857), sekä naturalismista, jonka keskeisiä teemoja niin ikään oli teollisen aikakauden kritiikki. Muotisuuntaukseksi kohonnut dekadenssi kävi arkimaailman kimppuun keskenkasvuisella innolla: Verlaine oli esikoisteoksensa ilmestyessä 22-vuotias, Rimbaud kirjoitti koko tuotantonsa ennen kahdettakymmenettä ikävuottaan. Rappioromantikkojen teemoja olivat mm. satanismi, pyhäinhäväistys, väkivalta, erilaiset perversiot, yleinen melankolia, kaukokaipuu ja elämänväsymys. Kirjallisten keinojen osalta dekadenssi ennakoi 1900-luvun modernismia. Sen tyylivalikoimaan kuuluivat intertekstuaalisuus, fragmentaarisuus ja kollaasimaisuus sekäyksityiskohtien ja luetteloiden runsas käyttö. Paul Verlainen Saturnisia runoja on nykylukijan näkökulmasta varsin siistiä kamaa. Romanttinen kuvasto on luontolyyriseltä osastolta, väkivaltaiset elementit symbolisia: »kissanretale upotti kiiltävät, / partateränterävät akaattikyntensä / naisen mustiin rukkasiin». Porvarillisuuden halveksunta ilmenee muotokuvina »outokumpuisista» kaupunginviskaaleista, jotka kammoavat »riimien väsääjiä, noita heittiöitä ja lurjuksia, / takkutukkaisia parrakkaita vetelyksiä». Rimbaud’n suomentajana ansioitunut Einari Aaltonen on onnistunut tälläkin kertaa väistämään käännöstyön pahimman karikon: runot kuulostavat suomeksi kirjoitetuilta. Suomentaja on pyrkinyt välittämään 1800-lukuisen ajatusmaailman ja tunnelman käyttämällä säästelemättä vanhahtavia sanoja ja käännettyä sanajärjestystä. Lopputulos on elegantti, vaikka kokoelma saakin tällä tavoin tietynlaisen dokumentin leiman: aikalaislukijoiden eittämättä kokemaa ajankohtaisuuden ja tuoreuden elämystä lukija ei saa. Uusi on uutta vain hetken. - Markus Jääskeläinen