Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info

LASTEN KANSSA, SYNKÄSSÄ MAAILMASSA Pertti Niemisen viidestoista runokokoelma Vyötettiin ja vietiin näyttää, kuinka pienillä keinoilla, muutamalla lauseella voi taitava runoilija sanoa jotain olennaista niinkin erilaisista asioista kuin talouspolitiikka, maapallon tulevaisuus ja lastenlasten arkiset touhut. Kokoelmassa seurataan isoisä-Niemisen muuttoa kaksikerroksisesta talosta, ”Läntiseltä rinteeltä”, helpompaan asumismuotoon. Lapsetkin ovat muuton kannalla ja opastavat vaaria: ”’Isoisä, kipeillä jäloillasi/ et kauan jaksa kulkea edestakaisin/ kahden kerroksen väliä’”. Vanhuus ei tule yksin, ja parhaassa tapauksessa se tuo mukanaan tunteen elämän jatkumisesta. Niemisen kuvaukset lastenlastensa elämästä, rakastavasta ilmapiiristä, jonka he mummolassa kohtaavat, saa mielen iloiseksi. Tämän pienen kirjan suuruus on siinä, ettei se yritäkään kurottaa elämää suurempia aiheita: ”ja illalla oli kylpyhuoneessa kuivumassa neljät kintaat,/ kengät ja sukat, kaksi pipoa, kolmet ulkohousut, villatakki, tikkitakki ja/ untuvatakki, kaulahuiveja ja isoäidiltä lainattuja paitoja./ Maistui taas elämältä”. Nieminen kommentoi myös nykyistä rahataloudelle perustuvaa yhteiskuntajärjestystä. Hän kertaa vallan historiaa Ateenan demokratiasta keskiajan aatelisvaltaan ja nykypäivään. Kaikille niille on yhteistä se, että rikkaat ovat käyttäneet köyhiä hyväkseen. Mikään ei ole olennaisesti muuttunut. Miksi ”vallankumous ei syty”, hän kysyy. Ja vastaa, että on itse ”liian vanha”. Historia ei ole kuitenkaan vielä loppunut, Kuten Nieminen huomauttaa, vaikka niin on väitetty. Mutta loppu on ehkä tulossa. Maailman tulevaisuus on hänen mukaansa varsin synkkä, tämän hetken päätökset ja mieliala ratkaisevat ihmiskunnan eloonjäämisen: ”Ei maailma lopu meteoriitin törmäykseen./ Ei auringon nielaisuun,/ vaan lämmön puutteeseen./ Loppu ei ole fyysinen/ vaan eettinen”. Pitkä päivätyö kiinalaisen runouden suomentajana on epäilemättä vaikuttanut Niemisen omaan runoilmaisuun. Yksinkertaisiin lauseisiin ja sanomisen painavuuteen perustuva oppi on tässäkin kokoelmassa kantanut hyvän hedelmän. Runoilija näyttää lähiympäristönsä tapahtumat muutamassa kuvassa, mutta pystyy kiteyttämään myös monimutkaisina pidetyt, kaikkia koskettavat seikat lyhyeen näkemykselliseen runoon. Siihen tarvitaan kykyä. Ja uskallusta. * Lasten maailmasta kirjoittaa myös Tittamari Marttinen neljännessä runokokoelmassaan Lasten talossa. Hänen kirjansa puhujia ovat itse lapset, jotka johdattavat lukijan yllättäviin oivalluksiin ja seikkailuihin. Tapahtumapaikkana on aivan tavallisen perheen koti, joka lapsen silmin nähtynä muuttuu loputtomasti virikkeitä tarjoavaksi jännittäväksi tutkimuskohteeksi. Turvalliseen lapsuuteen ei kuulu aikuisten todellisuuden kohtaaminen liian varhain. Kaikkinainen väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus ovat käsitteitä, joilta lasta tulisi suojella mahdollisimman pitkään. Marttisen runojen lapset kohtaavat kyllä tämänkin puolen elämästä, mutta vain ohimennen, kuin pahana unena, jonka jälkeen palataan taas ystävien ja leikkien pariin: ”Tiitus heittää minulle iloiset tervehdykset/ kuin suklaanapit. Annan niiden sulaa suussa./ Pahat unet vaikenevat. Lyyhistyvät./ Tiitus on täällä”. Marttinen aloitti kirjailijanuransa vuonna 1991 kokoelmalla Savun negatiivi. Sen aistillisissa runoissa puhuu seksuaalisuuteen ja erotiikkaan avautuva nuori nainen. Seuraavissa kokoelmissa Tuhkamorsian ja Käärmesormus hän runoilee uusiksi japanilaisia ja keskiajan eurooppalaisia naiskohtaloita. Runokirjojen lisäksi Marttinen on julkaissut toistakymmentä lastenkirjaa, ja lapsille omistettu runokokoelma tuntuukin tässä jatkumossa varsin luonnolliselta kehitysaskeleelta. Lasten talossa –kirja ei mielestäni kuitenkaan ole vain lapsille tarkoitettua runoutta. Runoilija on kylläkin onnistunut kiitettävän notkeasti asettumaan lapsen tasolle, mutta loppusoinnuttomuus, jotkin vain aikuisen suuhun sopivat sanavalinnat ja aikuiselle luontaiset näkemykset hämärtävät teoksen luonnetta pelkkänä lastenkirjallisuutena. En silti epäile, etteivätkö lapsetkin innostuisi kuuntelemaan tai lukemaan näitä vauhdikkaita, värikkäällä kielellä kirjoitettuja lämpimiä runoja. MARKUS JÄÄSKELÄINEN Pertti Nieminen: Vyötettiin ja vietiin. Otava, 2003. Tittamari Marttinen: Lasten talossa. Wsoy, 2003.