Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info

MATKALLA TALOSSA Palkitussa ensimmäisessä runokokoelmassaan Siivekkäät ja hännäkkäät Saila Susiluoto loi kuvaa perheellisen naisen klaustrofobian partaalla seisovasta sisäisestä todellisuudesta. Symboliikkaa kaihtamattomien proosarunojen rakenteellisena kehyksenä toimi klassisten satujen perinne, jossa mielikuvitukseen vetoavien tarinoiden avulla johdatetaan lasta hienovaraisesti ymmärtämään aikuisten tekemän maailman monimutkaista suhdeverkostoa. Siinä mielessä Siivekkäät ja hännäkkäät on kuitenkin antisatua, että se on kirjoitettu aikuisille. Heitä viedään kädestä pitäen lapsen maailmaan, ymmärtämään sen lainalaisuuksia. Satujen lapsenomaista logiikkaa noudattelevat toisenkin runokokoelman Huoneiden kirjan runot. Tällä kertaa taustalla kuultaa kiinalaisten filosofinen oraakkelieepos I-Ching. Susiluoto aloittaa kirjansa antamalla ohjeet vaihtoehtoiseen, sattumanvaraiseen lukemiseen. Jokainen runo on merkitty omalla heksagrammillaan, kuudesta vaakaviivasta muodostuvalla kuviolla, jonka järjestys määräytyy kolikkoa heittämällä: ”saadakseen yhden merkin hän heittää kolikkoa kuusi kertaa, piirtää jokaisella heitolla viivan, aloittaen alimmasta viivasta edeten taivasta kohti, ja viivan selkä on suora jos kolikko näyttää klaavapuolta, mutta kruunan viivalla sydän on halkaistu kahtia”. Huoneiden kirja on jaettu kuuteen osioon, ”kerrokseen”, joista syntyvän rakennuksen voi katsoa symboloivan sielun ominaisuuksia alhaisesta ensimmäisestä ”osittain maan alla” sijaitsevasta ylimpään taivaita hipovaan kerrokseen. Kerrokset eivät kuitenkaan asetu toistensa päälle mihinkään hierarkkiseen järjestykseen vaan saattavat jopa sijaita osittain sisäkkäin toistensa kanssa. Huoneet ovat ”seinien sisällä” mutta myös ”niiden yläpuolella”. Susiluoto kirjoittaakin allegorista kertomusta ihmisen matkasta itsensä sisällä. Menneisyys, ja miksei myös tulevaisuus, on koko ajan läsnä ja havaittavissa. Nykyisyys sisältää kaiken menneen, kuten babushka-nuken sisältä löytyy aina pienempi nukke. Samalla matka on vaellusta modernista dantelaisesta helvetistä kiirastulen kautta paratiisiin. Alempien kerrosten kokemukset jättävät kipeän jäljen, joista ei täysin pääse eroon ylimmän kerroksen katosta roikkuvaan ”pelastavaan veneeseenkään” astuessaan: ”Vene vuotaa”. Mutta pelastus voi tällaisessa talossa löytyä pohjaltakin, jossa ”kristallikruunu liplattaa”. Jumalaisesta näytelmästä poiketen Susiluodon luomassa todellisuudessa ylöspäin pyrkiminen ei yksin riitä. Täytyy pystyä antautumaan jollekin itseä vahvemmalle - tai itselleen: ”Ken tästä käy/ saa kaiken/ kun toivon heittää”. Platonin jalanjäljissä Susiluoto pohdiskelee omaa elämänfilosofiaansa, kauneuden ja totuuden suhdetta: ”Jos kaunis on vain syntymän ja lakastumisen välissä, kukoistuksen voima näiltä lainattu, muisto on tapahtumaa todempi. Jos tosi on kaunis, jos kaunis totta”. Runo kysyy mutta ei anna vastausta. Ohikulkevien hetkien luonne saattaa hyvinkin muuttua ikuisuuden näkökulmasta tarkasteltuna, ja sinne runoilijakaan ei aivan vielä yllä. Myyttistä kuvastoa tihkuva, filosofisilla teorioilla ja lastenloruilla leikittelevä Huoneiden kirja ei avaudu vaivoitta eikä useammankaan lukukerran jälkeen kenties kokonaan. Tämä lienee hyvän kirjallisuuden tunnusmerkki, ja sinnikkään lukijan paras palkinto. MARKUS JÄÄSKELÄINEN Saila Susiluoto: Huoneiden kirja. Otava, 2003.