|
Bernardo Atxagan runo- ja tarinakokoelmaan 9 kiveä, 27 sanaa on valittu tekstejä kirjailijan eri kokoelmista, mm. Poemas h´abridosista vuodelta 1990 ja Lista de locos y otros alfabetosista vuodelta 1998. Mukana on myös varta vasten tätä kokoelmaa varten kirjoitettuja tekstejä. Atxagalta on aiemmin suomennettu kolme romaania, joista tunnetuin on vuonna 1994 ilmestynyt Obabakoak.
Tarja Roinilan suomentamassa ja toimittamassa viehättävässä kirjassa esitellään harvinaista tyylilajia, aakkostoja. Aakkostoissa kertomus rakentuu aakkosten varaan, esimerkiksi tarinassa Ainoan Don Juan -kesäni aakkosto käydään läpi levottoman rakastajan naissuhteita alkaen Anuschkasta ja päätyen Zoraidaan. Formaatti luo kertomukseen sadunomaista tunnelmaa, vaikka aikuisten asioista onkin kysymys.
Näiden tarinoiden ja runojen perusteella Atxaga onkin aikuisten satusetä. Jopa näennäisen asiallisessa esseetekstissä mielikuvitus on pääosassa. Pradon taidemuseon aarteista kirjailija tuo esiin uusia, yllättäviä piirteitä ottaessaan tehtäväkseen tutkia maalausten henkilöiden ihoa: mitä kulttuuristamme kertoo se, että kristuksella on moitteettoman puhdas ja sileä iho, vaikka häntä on kidutettu ja hänet on naulattu ristille?
Atxagan kertomuksissa on huumoria, mutta pohjimmiltaan ne käsittelevät hyvin vakavia aiheita. Kirjan alussa on runo, jonka nimi kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi, mistä kirjassa puhutaan: Elämä on elämä.
Suuria aiheita ei siis vältellä, ja hyvä niin, sillä Atxagan käsittelyssä pieni muuttuu suureksi ja elämän kokonaisuus hahmottuu yksittäisten, välillä hyvinkin traagisten tapahtumien kautta.
Elokuvallisuutta
Paitsi aakkosia Atxaga käyttää tarinoidensa rakennusaineena kuvia, jotka luovat niihin elokuvallisuutta. Kertomuksessa Neljä kertaa lunta käydään läpi vanhan miehen elämänvaiheet. Ensimmäisessä kohtauksessa lapsi ihmettelee ikkunan takana hitaasti putoilevia lumihiutaleita. Toiseen kohtaukseen tultaessa on kulunut kaksikymmentä vuotta. Lapsi on kasvanut nuoreksi mieheksi, hän nousee sängyltä alastoman naisen vierestä katselemaan taivasta, joka on "tulvillaan lunta".
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama mies istuu autossaan keskellä elämäänsä ja tuntee olevansa yksin. Viimeisessä kuvassa vanhuus ja lapsuus yhtyvät; vanhainkodin pihalle lumisadetta katselemaan köpöttävä vanhus palaa muistoissaan takaisin alkuun.
Tyylilajien välissä
Kustantaja on antanut kirjastoille vapauden sijoittaa Atxagan teoksen joko runo- tai romaanihyllyyn. Päätös on oikea, sillä kirjan tarinat eivät oikein suostu kumpaankaan lajityyppiin, niin runollisia kertomukset ovat ja toisaalta niin kertovia, proosallisia kirjassa olevat muutamat runot.
Tässä mielessä Atxaga on jälkimodernistinen kirjailija; hän pyrkii hyödyntämään kertomuksissaan mahdollisimman monia tyylilajeja. John Lennonin kuolinpäivästä kertovaan absurdiin tarinaan on leikelty kyseisen päivän sanomalehdissä ilmestyneitä lauseita. Samaa tekniikkaa on käyttänyt mm. William S. Burroughs kuuluisissa leikeromaaneissaan. Idea on hauska, mutta jää pelkäksi kuriositeetiksi, koska tällä tavoin luodut sanataideteokset vaativat seurakseen aina selityksen, eivätkä siis voi olla itsenäisiä kirjallisia tuotteita.
Muuten tasaisen tyylikkään kokoelman toinen hieman heikompi lenkki on kertomus nimeltä Tilattu tarina. Siinä kuvataan kirjailijaa, jonka tehtävä on kirjoittaa tarina, joka alkaa määrätyllä lauseella. Kirjailijan avuksi tulee joukko kirjaimia, mutta nekään eivät pysty pelastamaan itse tarinaa: vaikutelmaksi jää, että tekijän mielikuvitus on tässä kertomuksessa todellakin tehnyt tenän.
MARKUS JÄÄSKELÄINEN
Bernardo Atxaga: 9 kiveä, 27 sanaa. Toimittanut ja suomentanut Tarja Roinila. Tammi, 2001.
Päivitetty:
01:09:24 26.11.2001
|
|
|
|
