| Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info |
|
|
 Jack Kerouac: Dharmapummit |
eSseE -->
DHARMAPUMMIN BUDDHALUONTO Jack Kerouacin Dharmapummit-romaanin maailmankuva Kun Jack Kerouacin romaani The Dharma Bums ilmestyi vuonna 1958, Yhdysvalloissa, kuten muuallakin läntisessä maailmassa, elettiin Toisen maailmansodan jälkeistä taloudellista kukoistuskautta. Keskiluokka vaurastui nopeaan tahtiin. Kulttuuri kaupallistui ja viihteellistyi. Omaneduntavoittelu, viihteen suurkulutus ja yhteisöstä vieraantuminen korvasivat enenevässä määrin uskonnon, sivistyksen ja lähimmäisestä välittämisen perinteet. Osa sodan kokeneen sukupolven jälkeläisistä oli kuitenkin nousemassa kapinaan vanhempiensa arvoja vastaan. Se oli elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa ydinpommin varjossa eikä voinut hyväksyä edellisen sukupolven ”ahneuteen, konformismiin ja militarismiin” perustuvaa arvomaailmaa. Kerouacin The Dharma Bums (Dharmapummit 2001) ja sitä edeltävässä On the Road (Matkalla 1965) -romaaneissa kuvaamista yhteiskunnan marginaalissa elävistä hahmoista muodostui tämän sukupolven tiennäyttäjiä ja esikuvia. Omaelämäkerrallisten romaanien henkilöt etsivät vaihtoehtoa kaupallistuneelle kulttuurille luonnosta, itämaisista uskonnoista ja kulkurielämästä. He haaveilivat ja puhuivat omasta yhteisöllisyyden, henkisyyden ja seksuaalisen vapautumisen pohjalle rakentuvasta yhdyskunnastaan muun yhteiskunnan sisällä. Dharmapummit -romaanin aatemaailma Kerouacin Dharmapummit-romaanissa esittelemät vaihtoehtoisen elämän mallit eivät syntyneet tyhjästä, eikä niiden taustalla olevista teorioista ja viitteiista myöskään muodostu romaanin sisällä yhtenäistä, ristiriidatonta kokonaisuutta. Tässä kirjoituksessa tarkoitukseni on käsitellä Dharmapummien filosofista, uskonnollista ja yhteiskunnallista maailmankuvaa. Romaanin kapinallisuus ja vaihtoehtoisuus nojavat kahteen toisiaan sivuavaan filosofiseen oppirakennelmaan. Toisaalta Kerouac kartoittaa päähenkilöidensä uskonnollista etsintää, toisaalta hän kuvailee, väliin hurmioitunein sanankääntein, luonnossa kokemiaan ekstaasin hetkiä. Kirjan aatemaailman ristiriita syntyy päähenkilön kamppailusta kotona opitun katolilaisuuden ja aikuisena omaksutun buddhalaisuuden välillä. Paitsi Dharmapummien minäkertojalle ristiriita oli totta myös Kerouacille, kuten tulen osoittamaan käyttäen lähteenäni Emily Patricia Simpsonin tutkimusta ”Religious Turmoil: The Conflict Between Buddhism and Catholicism in Jack Kerouac’s Life and Writing”. Romaanissa voi nähdä myös kaikuja 1800-luvun amerikkalaisen kirjallisuuden aatesuuntauksesta transsendentalismista. Henry David Thoreaun, Ralph Waldo Emersonin, Walt Whitmanin ja Nathaniel Hawthornen ympärille syntynyt kirjallinen ja filosofinen koulukunta painotti yksilön itsenäisyyttä valtioon nähden ja ajoi mm. orjien vapauttamista. Koulukunnan ohjelmajulistus kiteytyi Emersonin esseessä Nature, jossa painotetaan ihmisen ja luonnon välistä mystistä yhteyttä. Myös Dharmapummeissa luontokokemus ja -yhteys on keskeisellä sijalla. Kertoja hakeutuu useaan otteeseen luonnnonhelmaan paetakseen yhteiskunnan asettamia paineita. Luonnossa hän myös kokee voimakkaimmat uskonnolliset elämyksensä. Jack Kerouac: vaihtoehtoista elämää ja uutta proosaa Jack Kerouac, syntymänimeltään Jean-Luis Lebris de Kerouac, syntyi Lowellissa Massachusettsissa Yhdysvalloissa vuonna 1922. Hänen vanhempansa olivat kanadanranskalaisia siirtolaisia, joiden äidinkieli oli ranska: Kerouac oppi englantia vasta kuudennesta ikävuodesta lähtien aloitettuaan koulunkäynnin jesuiittojen ylläpitämässä koulussa. Jesuiittakoulun ja kodin perintönä Kerouacin tuotannon läpäisee katolilaisuuden vaikutus, joka näkyy myös hänen Buddhalaista filosofiaa käsittelevissä proosateoksissaan. Dharmapummien buddhalaisen kuoren alta löytyy sieltäkin katolilaisuuden ydinkerros. High Schoolissa Kerouac opiskeli jalkapallostipendin turvin, mutta erosi koulun joukkueesta riitaannuttuaan valmentajansa kanssa. Koulun jälkeen hän liittyi laivastoon, josta hänet vapautettiin psykiatrisin perustein. Hän toimi jonkin aikaa merimiehenä Yhdysvaltain ja Meksikon väliä kulkevilla laivoilla, kunnes asettui maihin elättäen itsensä mm. rautateiden jarrumiehenä ja metsäpalovartijana Washingtonin osavaltion syrjäisellä vuoristoseudulla. Töiden välissä Kerouac liftasi tai matkusti pummilla tavarajunissa ympäri Yhdysvaltoja tehden samalla muistiinpanoja vihkoihinsa, joiden pohjalta hän myöhemmin kirjoittaisi romaaninsa. 1940-luvun puolivälissä Kerouac oli tutustunut New Yorkin Columbia-yliopiston kampuksella toisiin kirjoittamisesta ja vaihtoehtoisista elämäntavoista kiinnostuneisiin intellektuelleihin, William S. Burroughsiin ja Allen Ginsbergiin muiden muassa. Ystävyys ja yhteistyö lahjakkaiden nuorten kirjailijoiden kanssa johti kirjallisen ja yhteiskunnallisen koulukunnan syntymään. Koulukunta opittiin myöhemmin tuntemaan beat-liikkeenä. Kerouacin ensimmäinen romaani The Town and the City ilmestyi vuonna 1950. Se sai hyvät arvostelut, mutta ei ollut Kerouacin itsensä mieleen. Hän etsi vapaampaa, kokeilevampaa ilmaisumuotoa, jossa kuuluisi bebop-jazzin yllätyksellisyys, nopeus ja kokeilevuus. Sen piti olla täysin vapaa ”eurooppalaisista vaikutteista (toisin kuin Menetetyn sukupolven kirjallisuuden), uudenlainen loitsu”. Bebob – jonka tärkeimpiä kehittäjiä, ja Kerouacin suuri ihanne, oli trumpetisti Charlie Parker – loi perinteisten swing-melodioiden pohjalta uudenlaista, arvaamatonta musiikkia. Valmistelemattoman tuntuiset instrumentaalisoolot kuulostivat siltä kuin muusikko olisi ”ajatellut ääneen”, kehittänyt teostaan samalla kun esitti sitä. Kerouacin uudessa proosassa improvisaatio ilmenee kuvan ja assosiaatioiden välisenä leikkinä. Se ottaa käsiteltäväkseen yksittäisen kuvan, josta haarautuu villeihin assosiaatioihin, kunnes jälleen palaa alkuperäiseen kuvaan, teemaansa. Lopputuloksena on parhaimmillaan proosaa, joka on ”jotain romaanin ylittävää, tarinan mielivaltaiset rajat ylittävää”, kuten Kerouac sitä itse kuvaili. Uusi proosa sai ensimmäisen ilmaisunsa Kerouacin tunnetuimmassa romaanissa Matkalla, joka ilmestyi alunperin vuonna 1957. Romaani oli valmistunut jo vuonna 1950, mutta maannut päättämättömän kustantajan pöydällä seitsemän vuotta. Kuten useimmat Kerouacin romaanit Matkallakin on omaelämäkerrallinen. Se kuvaa Kerouacin alter egon Sal Paradisen ja Dean Moriartyn (alias Neal Cassadyn) neljää liftausmatkaa Yhdysvaltain halki. Se on täynnä aamuun asti kestäviä, hengästyttäviä keskusteluja. Sen sankarit ”pakenevat yhdenmukaisuutta ja harmaata flanellipukua, porvariston materialismia ja moraalista järjestelmää juopumuksen maailmaan, vauhdin, alkoholin ja huumeiden”. Kirja teki Jack Kerouacista välittömästi kuuluisan ja siitä tuli 1950- ja 1960-lukujen nuorison ”manifesti ja Raamattu” ja Kerouacista itsestään nuorison (vastahakoinen) johtotähti. Kerouacin myöhemmät teokset eivät saavuttaneet Matkalla- ja Dharmapummit-romaanien suosiota. Niistä tärkeimpiä ovat 1959 ilmestynyt Doctor Sax, jossa jazzin inspiroima kirjoitustyyli viedään äärimmilleen, sekä alkoholismin ja mielenharhojen lohduton kuvaus Big Sur vuodelta 1962 (Tuuliajolla Big Surissa, 2002). Kerouac pettyi kirjojensa vastaanottoon ja omaan julkiseen kuvaansa pelkkänä nuorisoliikkeen johtohahmona. Hän muutti asumaan äitinsä luokse Lowelliin, jossa meni kolmannen ja viimeisen kerran naimisiin. Yhä pahenevasta alkoholismistaan huolimatta Kerouac julkaisi 1960-luvulla yksitoista kirjaa. Postuumisti hänen teoksiaan on ilmestynyt aina tälle vuosituhannelle saakka. Kerouac kuoli alkoholin aiheuttamaan sisäiseen verenvuotoon kotonaan Floridan St. Petersburgissa 21. lokakuuta 1969. Dharmapummit: buddhalaisuutta ja luonnonkaipuuta Dharmapummit vie vaihtoehtoisen elämän kuvauksen astetta syvemmälle kuin Matkalla, sisäiseen maailmaan. Dharmapummit kuvaa minäkertojansa Ray Smithin elämää syyskuusta 1955 elokuuhun 1956. Se alkaa tavaravaunussa tehdyllä junamatkalla Los Angelesista San Franciscoon. Siellä Ray tapaa runoilijaystäviään ja muita ”dharmapummeja” sekä osallistuu käänteentekevään runoiltaan, jossa esiintyy mm. Alvah Goldbook -niminen nuori runoilija (alias Allen Ginsberg). Rayn runoillassa tapaamista henkilöistä tärkein on kuitenkin kirjan toinen päähenkilö Japhy Ryder, josta tulee nuoresta iästään huolimatta Raylle eräänlainen isähahmo ja oppi-isä. Japhyn kanssa käydyt keskustelut saavat Rayn pohtimaan vakavasti elämänsä suuntaa ja uskonnollista vakaumustaan. ”Dharmapummit” ovat romaanissa itämaisesta uskonnosta ja vaihtoehtoisesta elämäntavasta kiinnostuneita taiteellisesti lahjakkaita miehiä ja naisia. Heidän esikuviaan ovat muinaiset Japanin ja Kiinan zen-munkit, joista Dharmapummeissa käytetään englanninkielistä nimitystä ”Zen lunatics”. Kerouac kuvailee ystäviään myös nimillä ”hepcats” ja ”bohemians”, jotka olivat molemmat yleisiä nimityksiä 1950-luvun puhekielessä taiteellisesti suuntautuneista, yhteiskunnan marginaalissa elävistä ihmisistä. ”Beatnick”-nimi on myöhempää perua eikä kuvaa kirjan henkilöitä sen tapahtuma-aikaan. San Franciscon vapaa seksin ja älyllisten keskustelujen kyllästämästä ilmapiiristä Ray, Japhy ja Warren Coughlin -niminen henkilö patikoivat Matterhorn-vuoren harjalle ja sieltä jälleen takaisin kaupunkiin. Talveksi Kerouac vie Rayn äidin luokse Carolinaan, jossa tämä joutuu selittämään kristityille sukulaisilleen – keskiluokan tyypillisille edustajille – buddhalaisen filosofian perusteita. Kevään tullen Ray palaa San Franciscoon ja majoittautuu sen liepeillä asuvan boheemiystävänsä perheeseen, jossa harjoittaa meditaatiota, juo alkoholia ja hakkaa halkoja. Kesäkuun lopulla alkaa matka kohti romaanin viimeistä sivua ja Desolation-vuorta, jossa Ray toimisi syksyyn saakka metsäpalovartijana. Dharmapummien kuluessa Ray ehtii kiivetä kolmelle vuorelle. Matterhornin jälkeen hän kipuaa San Franciscoa ympäröiville kukkuloille Japhyn kanssa ennen tämän Japaniin-lähtöä, sitten yksinäisyyteen syrjäiselle Desolation-vuorelle. Viimeistä vuoritaivalta edeltävät tapahtumat – kolme päivää kestävät läksiäisjuhlat Japhylle ja aikaisemmin tapahtunut tutun tytön, Rosien, itsemurha – saavat Rayn kokemaan itsensä yksinäiseksi ja vieraaksi ihmisten seurassa. Hän tuntee, että ”ainoa jäljellä oleva järkevä toimi tässä maailmassa on rukoilla sen puolesta”. Kesän loputtua Ray palaa maailmaan. Hän on parissa lyhyessä luvussa vuoren harjalla oppinut kaiken olevan tyhjyyttä, oivaltanut maailman seisovan ylösalaisin kaikkeudessa ja saanut Avalokiteshvaralta, ”rukousten kuulijalta ja vastaajalta”, tehtäväkseen muistuttaa ihmisiä siitä, että he ovat vapaita. Ennen vuorelta paluutaan Ray kuitenkin laskeutuu Japhyn oppia noudattaen toisen polvensa varaan ja lausuu kiitosrukouksen mökille, jossa on majaillut. Tunnelma on iloisesta odotuksesta huolimatta oudon haikea. Kenties vuorelle jää jokin osa Raysta, jota hän ei voi ottaa mukaansa ihmisten pariin? Elämää metsässä: juuret transsendentalismissa Dharmapummien aatesisällön luontoyhteyteen ja luonnon pyhyyteen viittaava aines juontaa juurensa transsendentalismiin. Transsendentalismi oli Uudessa-Englannissa vuosina 1836-1860 vaikuttanut filososofinen ja kirjallinen liike, jonka mukaan ihminen ja luonto ovat perimmäiseltä olemukseltaan jumalallisia. Liike sai alkunsa samoin ajattelevien keskustelukerhona Concordissa ja Bostonissa. Kerhon tarkoituksena oli vaihtaa estoitta, kenenkään joutumatta sensuroiduksi, ajatuksia filosofiasta, uskonnosta ja kirjallisuudesta. Keskustelukerhon kuuluisimman jäsenen Ralph Waldo Emersonin lisäksi siihen kuuluivat mm. kirjailija ja varhainen feministi Margaret Fuller sekä kirjailija Bronson Alcot. Transsendentalistien ajattelu sai vaikutteita saksalaisesta romantiikasta, erityisesti Immanuel Kantilta, jonka mukaan ilmiöiden taustalla oleva, mielestä riippumaton todellisuus on periaatteessa tiedon ulottumattomissa. Liikkeen ajatteluun vaikuttivat myös englantilaiset romantikko- ja luontorunoilijat Thomas Carlyle, Samuel Taylor Coleridge ja William Wordsworth. Kaukaisimmillaan transsendentaalinen ajattelu juontuu Intian ja Kiinan filosofiaan, joka opettaa jumala olevan immanentti, läsnä ihmisessä ja luonnossa. Transsendentalismin mukaan inhimillinen, eli pohjimmiltaan jumalallinen, intuitio on korkein tiedon lähde. Liikkeen tärkeimpiä kirjallisia dokumentteja ovat Emersonin esseet ja Henry David Thoreaun vuonna 1854 julkaisema romaani Walden; or, Life in the Woods, (Elämää metsässä, 2000), jossa tämä kuvailee kahden vuoden pituista oleskeluaan Waldenin metsässä Concordin laitamilla vuosina 1845-1847. Thoreaun tarkoituksena oli osoittaa, että hän pystyisi elämään yhteiskunnan ulkopuolella materiaalisista huolista vapaana keskittyen luonnontarkkailuun ja lukemiseen sekä kirjoittamiseen ja ajattelemiseen. Thoreaun essee ”Autumnal Tints” vuodelta 1862 ilmestyi postuumisti kokoelmassa Excursions (1863) Esseessä Thoreau vertaa syksyn lehtiä erilaisiin ”itämaisiin teelaatuihin”, joita on ”vihreitä, mustia, ruskeita ja keltaisia, kaiken vahvuisia”. Nämä värikkäät lehdet saavat luonnon kuin ”juoruilemaan”. Sillä millä ei ole arvoa arvoa eikä merkitystä materialistiselle, keskiluokkaiselle kulttuurille, kuolevilla lehdillä, on Thoreaun mielessä oma tärkeä ekologinen ja sosiaalinen funktionsa. Kuten tee irrottaa ihmisten kielenkannat ja toimii sosiaalisen kanssakäymisen katalysaattorina, syksyisen vaatetuksen saavat puut puhuvat toisilleen ja valppaalle kuulijalle kieltä, jolla on paitsi symbolinen ja metaforinen myös käytännöllinen merkityksensä. Richard Grusin kirjoittaa Thoreauta ja luonnon taloutta käsittelevässä esseessään, ettei Thoreaulla ole vaikeuksia puhua taloudellisin termein sellaisesta näennäisesti talouden lakien ulkopuolella olevasta tapahtumasta kuin lehtien putoamisesta puista. Thoreaun mukaan puut käyvän kauppaa maan kanssa, joka on kevään ja kesän mittaan antanut niille ravintoa. Puut ”'maksavat maalle korkoineen sen mitä ovat siitä ottaneet' ja pakottavat näin maan jatkamaan vaihtokauppaa”. Puiden toiminta tuntuu järjettömältä ja tuhlailevalta, mutta on lähemmin tarkasteltuna sekä kokonaisuuden että yksilön kannalta säilyttävää. Dharmapummien nuoret sankarit tuntuvat hekin (kenties tiedostamattaan) noudattavan luonnonjärjestystä vastustaessaan keskiluokkaisen yhteiskunnan vaatimusta mukautua työn ja kulutuksen oravanpyörään. Japhyn visioimassa Amerikassa ”dharman kulkurit” kiipeilevät vuorille rukoilemaan, kirjoittavat runoja, tekevät hyvää ja vaalivat uskoa ”ikuiseen vapauteen”. Henkisiin ja hengellisiin arvoihin perustuvassa yhteisössä tehdäään työtäkin, mutta työstä ei muodostu elämän tärkein sisältö. Työn lisäksi jää aikaa leikille ja erotiikalle. Dharmapummeissa esitetty yhteiskuntamalli sallii kansalaisen individualismin samalla kun se on syvästi yhteisöllinen. Ennen kaikkea se rohkaisee keskusteluun ja avoimuuteen. Keskiluokkainen kulttuuri sen sijaan pyrkii, Dharmapummien mukaan, kaikin tavoin peittämään epämiellyttävät asiat näkyvistä kiiltävän pinnan alle: ”'Kaikilla näillä ihmisillä', Japhy sanoi, 'on valkoisesta kaakelista rakennetut vessat, joissa ne paskantaa isoja, löyhkääviä paskakokkareita kuin karhut vuorilla. Mutta paska huuhdellaan näkyvistä käteviin, valvottuihin viemäreihin, eikä kukaan pohdi asiaa sen enempää eikä hoksaa, että he ovat itsekin syntyneet paskasta ja sivetista ja meren kuonasta. He pesevät kaiket päivät käsiään vaahtoavilla saippuoilla, joita haluaisivat salaa syödä'”. Kerouac kritisoi Japhyn suulla keskiluokan edustajia omintakeisen persoonallisuuden puutteesta. Jokaisen elämä on ulkonaisesti lähes identtistä. Kaikki asuvat samanlaisissa taloissa, joiden edessä on samanlainen nurmikko. Kaikki katsovat samoja tv-ohjelmia ja ajattelevat samoja ajatuksia. Standardi-ihmisen loistava vastakohta puolestaan ovat ”tämän maailman Japhyt”, jotka samoilevat sivilisaation ulkopuolella ”kuullakseen huutavan äänen erämaassa, etsivät tähtien iloa, hakevat kohmeloisen, ihmettelyn taitonsa kadottaneen kasvottoman kulttuurin alkuperän synkkää salaisuutta” Japhyn elämäntavat ovat askeettisen monastisia. Hän asuu yhden huoneen hökkelissä, jonka lattiaa peittää olkimatto ja jonka sisustuksena on pelkkiä kirjahyllyn virkaa tekeviä appelsiinilaatikoita. Huoneessa ei ole muuta kalustusta, ei edes tuoleja ja pöytää. Ulkoinen yksinkertaisuus vihjaa kuitenkin sisäisen elämän rikkauteen. Rayn mennessä tapaamaan Japhya ensimmäisen kerran tämä on juuri kääntämässä kiinalaista runoilijamunkkia Han Shania, jolle Dharmapummit on omistettukin. Toinen keskustelussa vilahtava kirja on Okakura Kakuzon vuonna 1906 julkaisema Teekirja, ”oppinut kirjoitelma siitä, kuinka teetä valmistetaan kahdentuhannen vuoden perinteen mukaisesti. Kerouacin kritiikin kärki osoittaa hyötyajattelun suuntaan. Thoreaun ajatus ”symbolisista hyödykkeistä” tai japanilainen teeseremonia eivät sulje pois tuottavaa työtä, mutta korostavat työn alisteista asemaa henkiseen elämään, sivistykseen ja estetiikkaan nähden. Ihmisen tärkein velvollisuus elämässä ei ole enää hankkia elantoa otsa hiessä, vaan hän voi tarpeitaan karsimalla ja olennaiseen keskittymällä vähentää tuottavan työn tekemistä ja näin saada lisäaikaa itsensä kehittämiseen sekä perheen ja ystävien kanssa seurusteluun. Työtä ja kulutusta korostavan elämäntavan vaihtoehdoksi Dharmapummeissa esitetään buddhalaisväritteistä yhteisöllisyyttä, jossa jokaisella yhteisön jäsenellä on oma tärkeä roolinsa ja jossa materiaaliset ja henkiset voimavarat jaetaan kaikkien kesken. Romaani määrittelee uudenlaisen amerikkalaisen sankari-ihanteen. Amerikkalainen sankarihahmo Dharmapummeissa on Japhy, joka on syvällisesti tutustunut itämaiseen kirjallisuuteen, elää läheisessä kosketuksessa luontoon ja on kiinnostunut tajunnanlaajentamisesta. Hänellä on aikaa sivistää itseään eikä hän hamua itselleen omaisuutta. Japhy pukeutuu tukkimiehen vaatteisiin, harrastaa kiinalaista runoutta ja viettää vapaa-aikaansa kiipeämällä vuorille. Rayn sentimentaalisen luonnehdinnan mukaan Japhy on kuin jäänne toiselta ajalta, ”vanhanaikainen erämaapyhimys”, jonka olemassaolo tekee maailmasta hiukan siedettävämmän. Dharmapummit-romaanin sankarihahmo Japhy vastaa varsin hyvin kirjan kuvausten mukaista itämaista ihanneihmistä, jollaiseksi jokaisen lännen miehen sen mukaan tulisi pyrkiä. Japhyn hahmossa itä kohtaa lännen. Hän on henkisiin arvoihin suuntautunut kokonaisvaltainen ihminen, positiivisessa mielessä hullu ja iloluontoinen omantienkulkija. Hänen sankarinsa, Joh Muir, Han Shan, Shih-te, Li Po, John Burroughs, Paul Bunyan ja Kropotkin, tulevat tasapuolisesti sekä lännestä että idästä. Teekirjan käyttämät määritelmät teenjuonnin vaikutuksista, joista Japhy pienessä mökissään lukee, voi kenties alkuperäiselle ajatukselle väkivaltaa tekemättä ulottaa koskemaan myös häntä itseään ihmisenä: ”'Nyt ymmärrät itämaalaisten intohimon teehen', Japhy sanoi. 'Muistatko kirjan, josta puhuin; ensimmäinen siemaus on riemua, toinen iloa, kolmas tyyneyttä, neljäs hulluutta, viides hurmosta'”. Romaani ottaa kantaa koskemattoman luonnon puolesta kaupunkia – ja osin maaseutuakin – vastaan. Toisaalta kaupunki on kulttuurin, runoiltojen ja yöllisten keskustelujen kehto, toisaalta se houkuttelee alkoholismiin ja seksuaaliseen hurjasteluun. Ray toteaa vuoristoilman tekevän hänet onnelliseksi kuin lapsi: hän ei ole kaivannut alkoholia, ja liikunta on selvittänyt tukkeumat hänen jalkojensa verenkierrossa. Japhy koettaa vakuutta Raylle, ettei ole väliä onko kaupungissa juopottelemassa vai patikoimassa luonnon keskellä, koska kaikki kuitenkin on tyhjyyttä. Lukijan on kuitenkin vaikea uskoa Japhyn vakaumukseen, niin kaihoisasti ja ylpeyttä tuntien hän kuvailee lapsuutensa karuja oloja itäisessä Oregonissa. Raylle luonto on paitsi satunnaisen syvän rauhan lähde myös mahdollisuus paeta ihmisten ilmoilta olotilaan jossa alkoholistin ei tarvitse ajatella alkoholia. Hänellä on tarve löytää puhtaampi ja terveempi elämäntapa, ja vastaus tuntuisi löytyvän luonnosta, köyhyydestä ja yksinkertaisuudesta. Mutta ennen kaikkea luonto on paikka, jossa kokea yhteys transsendenttiin. Japhyn ja Rayn meditoidessa Matterhorn-vuorella Ray vaipuu syvään meditaatioon ja tuntee, että vuoret ovat buddhia ja ystäviä. Hän päättelee, että kalliot ovat tyhjää tilaa ja tyhjä tila on harhaa. Hän kokee hiljaisuuden hyvin voimakkaasti. Äidin luona metsässä meditoidessaan Ray vihdoin saavuttaa meditaatioidensa huipun. Hän kokee Emersonin Nature-esseessä peräänkuuluttaman ”ihmisen ja kasvikunnan salaisen yhteyden”. Heinät kumartelevat toisilleen, juttelevat ja juoruilevat kuin Thoreaun syksyiset lehdet. Ray on vapaa, sillä hän ei enää välitä itsestään ja mielestään: "Joskus istuin metsässä ja yritin nähdä asioiden ytimeen, saada selville olemassaolon salaisuuden. Tuijotin pyhään keltaiseen huojuvaan heinikkoon, joka levisi Tathagatan Puhtaan Ruohoistuimeni edessä. Pörröiset korret kumartelivat kaikkiin suuntiin, keskustelivat tuulen tahtiin Ta Ta Ta juoruporukoissaan, joiden laidoilta erottui joitakin yksittäisiä pystypäisiä heiniä ja sairaita, puolikuolleita ja kaatuvia yksilöitä; koko elävä heinäkunta soi äkkiä tuulessa kuin kellot ja pomppasi innoissaan pystyyn, ne olivat keltaista ainetta ja maassa kiinni, ja ajattelin: ”Tässä se on”. ”Rop rop rop”, huusin heinille, jotka viittoilivat älykkäästi tuuleen ja piiskasivat ilmaa toisiinsa sotkeutuen, osa niistä kukassa ja juurtunut mielikuvituksen maan kosteaan sekasortoiseen ajatukseen, jonka karma oli imeytynyt niihin juurta jaksaen… Aavemaista. Nukahdin ja uneksin sanat ”Tämän opetuksen myötä maa saavutti loppunsa” ja näin unta äidistäni, joka nyökytti päätään vakavana ja silmät kiinni. Mitä ärsyttävistä haavoista ja maailman pitkäveteisistä vääryyksistä: ihmisen luut ovat turhanpäiväisiä kalikoita, koko maailmankaikkeus tähtien tyhjä muotti. ”Minä olen bhikku nimeltä Tyhjä Rotta!” uneksin. Mitä kaikkialla vaeltavan pikkuruisen minän kaakatuksesta? Hommaani oli simahtaneena, pellolla, katkenneena, pöllähtäneenä, sammuneena, pihalla, toimettomana, poissa, katkaistuna lenkkinä, nir, lenkkinä, vana, poikki oleminen! ”Tässä ajattomassa yksinäisyydessä ajatusteni tomusta kasautui maapallo”, ajattelin ja hymyilin, sillä vihdoinkin näin kirkasta valoa kaikkialla ja kaikessa." Uskonnollinen dilemma: Jeesus, Buddha vai alkoholi Pohjois-Carolinan metsissä koettu hurmos oli kohottanut Rayn hetkeksi uskontojen ja niiden oppirakenteiden yläpuolelle. Hän nautti varhaisen kevään aamuista siskonsa miehen koirien kanssa unohtaen hetkeksi jopa ”buddhalaisuuden”. Onni oli vain olla olemassa, katsella lintuja ja haukottelevia koiria, ”jotka melkein popsivat dharmani suihinsa”. Onni oli lakata etsimästä. Uskonnollinen hurmos ja rauha eivät kuitenkaan olleet pysyvää laatua niin Rayn kuin Kerouacinkaan elämässä. Dharmapummit kertoo kuinka Ray kärsii yrittäessään ”kieltää olevaisen”. Kerouacin kohdalla kärsimyksessä oli kyse alkoholismista ja kahden uskonnon yhteentörmäyksestä hänen sielussaan. Patricia Emilia Simpsonin mukaan Kerouacin elämän tärkeimmät vaikuttajat äidin ja veljen ohella olivat Jeesus ja Siddhartha Gautama. Kodin perua oleva katolilaisuus oli istuttanut Kerouaciin vahvan helvetinpelon. Kiinnostus buddhalaisuutta kohtaan sai äidiltä jyrkän tuomion. Epäilemättä pojan vieras uskonto johdattaisi hänet kadotukseen. Dharmapummeissakin on viitteitä Kerouacin käymästä henkisestä taistelusta, vaikka se päällisin puolin onkin innokkaan käännynnäisen tilitystä buddhalaisen opin ja elämäntavan opiskelusta ja omaksumisesta. Romaani pohtii buddhalaisen elämäntavan soveltuvuutta Yhdysvaltojen oloihin. Sen henkilöt käyvät vakavia keskusteluja buddhalaisuudesta ja erittelevät buddhalaisen teologian kysymyksiä harjaantuneesti. Rayn epävarmuus uskonnollisesta suuntautumisesta tulee kuitenkin esiin useammassa kuin yhdessä kohdassa romaania. Simpsonin mukaan Kerouacin katolilainen puoli vahvistui mitä syvemmälle hän pääsi buddhalaisuuteen. Dharmapummeissa onkin useita viittauksia Raamattuun, ja kristinuskosta keskustellaan, myös sen suhteesta buddhalaisuuteen. Japhy tuntuu olevan Raylle paitsi buddhalainen oppi-isä myös mahdollinen kristillisen käännytyksen kohde. Ainakin Ray toivoisi Japhyn ymmärtävän hänen katolista uskoaan. Buddhalaisuuden ja kristinuskon välinen kamppailu Dharmapummeissa tulee ilmi Rayn ja Japhyn suhteessa, joka ei ystävyydestä huolimatta ole yksiselitteisen positiivinen. Ray viettää joulua äitinsä luona ja avaa Raamatun 1. Korinttolaiskirjeen kolmannesta luvusta, jakeesta 18: ”Tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas”. Raamatunlause on osoitettu Japhylle, jonka Ray toivoisi viettävän joulua kanssaan. Hän on aikaisemmin yrittänyt useaan otteeseen saada Japhya myöntämään Jeesuksen arvon, mutta tämän reaktio on aina ollut vähintäänkin vähättelevä. Simpsonin mukaan Kerouac tulkitsee tässä buddhalaisuuden tyhmyydeksi, jonka kautta Japhyn on kuljettava ennen kuin tämä löytää tiensä Kristuksen luokse. Kärjistetyimmin Rayn ja Japhyn näkemysten ero tulee esille San Franciscon Chinatownissa käydyssä keskustelussa. Ystävykset ovat pysähtyneet kuuntelemaan mustaa naissaarnaaja, joka kehottaa kuulijoitaan parannukseen. Kun Japhy huomauttaa, ettei ”pidä noista jeesusjutuista”, Ray kysyy ”mitä vikaa Jeesuksessa on”.Rayn mukaan Jeesuksen taivas on yhtä kuin Buddhan nirvana, mutta Japhy ei ole vakuuttunut. Välttämättä Ray ei ole itsekään täysin vakuuttunut sanoistaan. Huolimatta kokonaisvaltaisesta omistautumisesta buddhalaisuudelle kristinusko – ja epäilys omasta vakaumuksesta – ponnahtaa esiin mitä yllättävimmissä tilanteissa. Rayn on ajanut buddhalaisuuden pariin halu vapautua kärsimyksestä. Hän muistelee runoaan, jossa ihmettelee maailman pahuutta: ”Miksi julma maailma on, miksi pahuus loppumaton, mitä järkeä tässä elämässä ikävässä?”. Runoa seuraava yllättävä kommentti paljastaa prosessin olevan vielä kesken: ”Sen arvelin vihdoin saavani selville näiltä dharmapummeilta”. Simpson väittää Rayn ajautuvan yhä syvemmälle alkoholismiin, koska tämä ei löydä vastausta uskonnolliseen hätäänsä buddhalaisuudesta. Esimerkiksi hän antaa tapauksen, jossa Ray ja Japhy ovat menossa buddhalaiskeskukseen kuuntelemaan luentoa. Matkalla Ray ryhtyy juomaan, josta Japhy moittii häntä. Ray päättääkin jäädä runoilija Alvah Goldbookin asuntoon ryyppäämään sen sijaan, että menisi luennolle Japhyn kanssa. Simpson on kenties oikeassa Rayn alkoholismin perimmäisestä syystä. Tässä tapauksessa voi kuitenkin helposti uskoa Rayn avanneen pullon, koska on iloinen, kuten hän itse sanoo. Japhyn huoli ystävänsä juomisesta nostaa mielestäni esiin Rayn uhman: nyt hän ei ainakaan lopeta juomistaan. Alkoholistin on usein vaikea nähdä omaa tilannettaan ulkopuolisen silmin, ja vielä vaikeampi hyväksyä juomistaan kohtaan esitettyä kritiikkiä. Tässä suhteessa Ray on tyypillinen alkoholisti. Hän valitsee mieluummin pullon kuin ystävän seuran, ja noidankehä on valmis: yksinäisyyteen johtava alkoholismi saa hänet juomaan yhä enemmän. Alkoholismi aiheuttaa Raylle surua, oli sen syy mikä tahansa. Tilanteet, joissa Ray on onnellinen ilman pulloa liittyvät lähes poikkeuksetta vuorelle kiipeämiseen. Ensimmäisen kokemuksensa vuorikiipeilystä hän saa noustessaan Matterhornin huipulle Sierra-vuoristossa Japhyn ja Warren Coughlinin kanssa. Moitittuaan Japhya siitä, ettei tämä ole ottanut retkelle alkoholia mukaan hän vuoristoleirissä kirkkaina loistavien tähtien alla nautitun illallisen jälkeen myöntää, ettei kaipaa ”tippaakaan [...] alkoholia”. Toinen retki vuorelle liittyy sekin alkoholiin ja alkoholista vieroittamiseen. Japhy on lähdössä epämääräiseksi ajaksi Japaniin opiskelemaan ja mietiskelemään luostareissa. Hänen kunniakseen järjestetään ystävän tilalla juomingit, jotka jatkuvat kolmatta päivää. Ray ja Japhy kyllästyvät lopulta juhlimiseen ja päättävät kiivetä Tamalpais-vuorelle Marin Countyyn. Tunnelma on iloisen huoleton, vaikka kaverukset käyvätkin matkan aikana vakavan keskustelun, joka sivuaa buddhalaisuuden ja kristinuskon ristiriitaa Rayn elämässä. Ray nauttii fyysisestä rasituksesta taivaltaessaan rinkka selässä kuin kuormajuhta, kun puhe äkkiäs kääntyy Jumalan olemassaoloon ja inhimilliseen kärsimykseen. Japhy kertoo Raylle innostuneesti suunnittelemastaan pitkästä runosta, jonka aikoo kirjoittaa ”kirjakäärölle”. Hän suunnittelee myös perustavansa kirjapainon ja julkaisevansa ”paksukalloisten lukijoiden iloksi paksun kirjan täynnä kylmiä pommeja”. Ray protestoi lukijoiden puolesta sanoen, etteivät nämä niin pahoja ole. Hekin kärsivät. Hän kysyy Raylta loiko Jumala maailman, ”koska oli tylsistynyt ja halusi viihdykettä. Japhy saivartelee ensin Jumalan olemuksesta, mutta myöntää sitten kunnioittavansa Rayn surua. Hänkin myöntää maailman olevan surullinen paikka. Juhlissa ihmiset olivat haluneet pitää hauskaa, mutta heränneet kuitenkin seuraavana aamuna masentuneina ja etäisinä toisilleen. Yllättäen Japhy tiedustelee Raylta – aidon kiinnostuneena – mitä tämä ajattelee kuolemasta. Ray vastaa aikovansa mennä suoraan ”nirvanataivaaseen”. Japhyä mietityttää kuitenkin mahdollisuus syntyä uudelleen ”alimpaan helvettiin”, jossa ”pirut työntävät hehkuvia rautapalloja kurkkuun”. Ray sanoo elämän jo potkaisseen häntä ”rautasaappaalla” kurkkuun. Hän ei usko helvetin olemassaoloon vaan pitää sitä ”hysteeristen munkkien” sepittämänä unena. Helvetin lietsojat eivät ole ymmärtäneet ”Buddhan rauhaa bo-puun juurella, tai Kristuksen rauhaa hänen katsellessaan ristiltä kiusaajiaan ja antaessaan heille anteeksi”. Tässä vaiheessa Japhy tuntuu saavan tarpeekseen keskustelun saamasta elämänkatsomuksellisesta luonteesta ja huomauttaa kuivan ironiseen tyylinsä Rayn tosiaan ”pitävän Kristuksesta”. Rayn vastaus Japhylle on hyvin mielenkiintoinen – ja tarkoitettu otettavaksi vakavasti. Hän ei ole buddhalaisuudestaan huolimatta luopunut kristinuskosta vaan pyrkii edelleen luomaan synteesiä mielessään vellovista kahdesta uskonnosta: ”Ja sitä paitsi [Kristus] on monien mielestä Maitreya, Buddha jonka ennustettin tulevan Shakyamunin jälkeen. Maitreyahan tarkoittaa sanskritiksi 'rakkautta', ja siitä Kristus puhui eikä mistään muusta.” Simpsonin Rayn alkoholismin syynä pitämä maailmankatsomuksellinen ristiriita vaikuttaisi näin selviävän. Ratkaisu tuntuu kuitenkin varsin pinnalliselta ja kaukaa haetulta eikä se vakuuta Japhyakaan, joka sanoo: ”Oi, älä ala saarnata kristinuskoa minulle, näen jo miten suutelet ristiä kuolinvuoteellasi kuin joku Karamazov tai vanha ystävämme Dwight Goddard, joka eli elämänsä buddhalaisena ja kääntyi kristityksi viimeisillä päivillään”. Viimeisen kerran Ray kiipeää vuorelle ryhtyessään metsäpalovartijaksi Desolationille Oregonissa. Hän kipuaa vaikeapääsyiselle vuorelle vanhojen metsänvartijoiden Happyn ja Wallyn saattamana. Tavarat on lastattu muulien selkään. Selittämättömästä syystä Ray ei ole ottanut tällekään vuorelle alkoholia mukaan. Kerouac korostaa seikkaa antamalla Happyn huomauttaa Raylle kahteen kertaan alkoholin tarpeellisuudesta raskaalla matkalla. Ray on jakanut metsänvartijoiden kanssa näiden mukanaan tuoman karhunvatukkaviinan, mutta omaa pulloa hän ei ole tullut hankkineeksi. Yksin jäätyään Ray jää katselemaan vuoria peittävää pilvimassaa ja miettii kirkastuisiko sää koskaan. Hän on nyt tosipaikan edessä eikä edes tiedä selviääkö hengissä. Hän istahtaa ”mietiskelemään maailman sumuiselle harjalle”. Hänen edessään on ”totuuden suuri pilvi, dharmamega, lopullinen tavoite”. Desolation-vuoren nimi tarkoittaa suomeksi yksinäisyyttä, autiutta, erämaata. Raylle vuori on paikka, jossa hänen on vihdoin selvitettävä suhteensa Jeesukseen ja Buddhaan ja valittava kumpaan uskoo. Alkoholismi näyttäytyy lukijalle tämän perusongelman edessä pieneltä pulmalta. Ray on noussut vuorelleen kohdataakseen sieluaan piinaavan pirun. Vertausta Jeesuksen neljäkymmentä päivää kestävään kiusaukseen erämaassa ei Dharmapummeissa suoranaisesti tehdä, mutta selvästikin kyseessä on käänteentekevä tapahtuma Rayn elämässä. Kerouacille Dharmapummit jäi viimeiseksi avoimen ”buddhalaiseksi” teokseksi.57 1960-luvun alkuun mennessä hän oli menettänyt kiinnostuksensa buddhalaisuuteen ja palannut katolisen kirkon huomaan. Pahenevasta alkoholismista päätellen Kerouacin sisäinen konflikti oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ratkennut. Rayn sieluntila romaanin lopussa on sekin kysymysmerkki. Kerouac käyttää kerronnassaan jatkuvasti kristillistä ja buddhalaista kuvastoa rinta rinnan. Viimeisellä sivulla Ray ilmoittaa olevansa ”rakastunut” Jumalaan, mutta tuntuu sitten vesittävän lausuntonsa kääntyessään vuoreen päin ja sanoessaan sille ”plääh” ennen kuin laskeutuu takaisin ihmisten ilmoille. Kenties ainoa todellinen vastaus on, että ”Lapsille ja viattomille kaikki on yhtä”. Lopuksi Jack Kerouacin Dharmapummit saavutti heti ilmestyessään suuren suosion. Ajan nuoret boheemit pitivät sitä ”eloonjäämisoppaanaan” ja se vaikutti osaltaan buddhalaisuuden ja muiden Aasian uskontojen esiinmarssiin 1950- ja 1960-lukujen Yhdysvalloissa. Kirjassa on kuitenkin aineksia enemmäksi kuin pelkäksi ”rinkkavallankumouksen” raamatuksi ja buddhalaisuuden peruskurssiksi. Dharmapummit ei nuorekkaasta energiastaan huolimatta ole myöskään pelkkä nuorison kirja. Se on uskonto- ja yhteiskuntakriittinen teos, joka pohtii vakavasti ihmisen suhdetta toisiinsa ja Jumalaan. Dharmapummit pitää keskiluokkaista työhön ja kulutukseen perustuvaa elämäntapaa vääränä ja pinnallisena, mutta huomauttaa empaattisesti, että keskiluokkaisetkin ihmiset tuntevat tuskaa ja pyrkivät hyvään. Romaanin päähenkilö, minäkertoja Ray Smith on kääntynyt buddhalaisuuteen ja noudattaa elämässään – enemmän tai vähemmän siinä onnistuen – sen oppeja. Hän ei ole kuitenkaan ratkaissut suhdettaan kristinuskoon vaan yrittää yhdistää sen buddhalaisuuden kanssa eräänlaiseksi hybridiuskonnoksi. Lukijan päätettäväksi jää onnistuuko hän siinä. Buddhan oppien ja raamatun lisäksi Dharmapummit ammentaa 1800-luvun kirjallisen liikkeen transsendentalismin opeista. Luonto nähdään jumalallisena ja sen taloudellisesti hyödyttömätkin osat arvokkaina. Kerouac kulkee Emersonin jalanjälkiä korostaessaan ihmisen ja luonnon sielullista yhteyttä. Vastustaessaan keskiluokkaista ahneutta ja puoltaessaan mietiskelyä, keskusteluja ja luonnossa vaeltelua Kerouac vahvistaa Thoreaun ajatuksen ”symbolisista hyödykkeistä”, jotka ovat luonnolle ja ihmisyhteisölle pitkällä aikavälillä hyödyllisiä, vaikkeivat tuotakaan taloudellista voittoa. Lopuksi Dharmapummien kestävä viehätys piilee kenties siinä, että se onnistuu kuvaamaan uskottavasti ja eläytymiseen innostavasti piinatun sielun totuuden- ja vapaudenkaipuun. Kertomus ihmisen matkasta yksinäisyyteen, hänen taistelustaan sisällään majailevia demoneja vastaan ja vääjäämättömästä paluustaan – muuttuneena tai muuttumattomana – takaisin yhteisöön herättää yleisinhimillistä vastakaikua. Siksi Dharmapummit koskettaa, huvittaa, inspiroi ja itkettää yhä uusia sukupolvia. MARKUS JÄÄSKELÄINEN LÄHTEET Primaarilähteet Kerouac, Jack 2000 (1958), The Dharma Bums. London: Penguin Books. Kerouac, Jack 2001, Dharmapummit (The Dharma Bums 1958). Suom. Markus Jääskeläinen. Turku: Sammakko. Sekundaarilähteet Painetut lähteet Grusin, Richard 1993, ”Thoreau, Extravagance, and the Economy of Nature.” American Literary History. Vol. 5. (1). Gordon Hutner (ed.). 30-50. Kerouac, Jack 1993, “Aftermath: The Philosophy of the Beat Generation.” teoksessa Good Blonde and Others. San Francisco: Grey Fox Press. Kerouac, Jack 1996, Selected Letters, 1940-1956. Charters, Ann (ed.). New York: Penguin Books. Lindtner, Niels Chr. 1979, ”Amerikan kirjallisuus” teoksessa Kansojen kirjallisuus 12 – Sodanjälkeinen aika (1945-1970). Billeskov Jansen, F.J., Stangerup, Hakon, Traustedt, P.H. (toim.). Viljanen, Lauri (suom. toim.). Suom. Ingervo, Arto; Ingervo Kirsti. Porvoo, Werner Söderström Osakeyhtiö. Packer, Barbara L. 1995, ”The Transcendentalists” teoksessa The Cambridge History of American Literature – Volume 2: 1820-1865. Bercovitch, Sacvan (ed.). Cambridge: Cambridge University Press, 329-604. Rosenthal, David 1992, Hard Bop: Jazz and Black Music, 1955-1965. New York: Oxford University Press. S. 12 Wakeman, John (ed.), 1975, World Authors, 1950-1970. New York: The H.W. Wilson Company. Painamattomat lähteet Emerson, Ralph Waldo 1836, Nature. Oregon State Universityn sivu. (http://oregonstate.edu/instruct/phl302/texts/emerson/nature-emerson-a.html). Haettu 30.10.2005. Simpson, Emilia Patricia 2003, Religious Turmoil: The Conflict Between Buddhism and Catholicism in Jack Kerouac’s Life and Writing. North Carolina State Universityn sivu. (http://www.lib.ncsu.edu/theses/available/etd-12302002-120607/unrestricted/etd.pdf). Haettu 1.11.2005 Thoreau, Henry David 1863, ”Autumnal Tints” teoksessa Excursions. Project Gutenbergin sivu. (http://www.gutenberg.org/dirs/etext06/8excr10.txt). Haettu 28.10.2005 Artikkeli julkaistu 19.7.2006 osoitteessa https://www.angelfire.com/ma/jaaske/dharmapummin_buddhaluonto.html |