HS Kulttuuri 20.1.2002 - Zen-liftaaja etsii totuuden tietä

Jack Kerouac: Dharmapummit (The Dharma Bums). Suom. Markus Jääskeläinen. Sammakko. 253 s. 21,70 e (129 mk).

'Kuinkahan monta hiekanjyvää tällä rannalla on? . . .

Hohhoi, luulenpa, että pitäisi laskea hiekanjyvät tältä rannalta ja kaikilta taivaan tähdiltä kaikissa kymmenessätuhannessa mahtavassa chiliuniversumissa, ja siitä tulisi niin paljon hiekanjyviä, etteivät IBM ja Burroughskaan pystyisi niitä laskemaan", toteaa Jack Kerouacin Santa Barbaran rantahietikolla viiniä siemaileva alter ego Ray Smith beatkirjallisuuden kuninkaaksi kruunatun jenkkikirjailijan neljännessä romaanissa Dharmapummit.

Romaani ilmestyi alkukielellä jo 1958, samana vuonna kuin hänen 72 tunnissa kirjoittamansa kolmas romaani The Subterraneans. Edellinen julkaistiin lokakuussa, jälkimmäinen alkuvuodesta. Läpimurtoromaani Matkalla oli ilmestynyt syyskuun 5. päivänä 1957. Mies oli kovassa vauhdissa.

Nyt yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin zenbuddhistinen selkäreppuodysseia Dharmapummit on vihdoin suomennettu. Se on kautta aikain vasta toinen suomennettu teos Jack Kerouacin (1922-1969) laajasta tuotannosta.

Turkulainen pienkustantamo

Sammakko ja suomennoksesta vastaava runoilija Markus Jääskeläinen ovat tehneet pienoisen kulttuuriteon.

Ajallisesti Dharmapummit kattaa Jack Keroaucin kuumeista totuuden etsintää Yhdysvaltojen länsirannikolla syyskuusta 1955 elokuuhun 1956 - elämä on toisaalla, mutta sinne pääsee liftaamalla.

Romaani kuvaa myös legendaarisen runoillan lokakuun 13. päivänä 1955 San Franciscossa sijaitsevassa Gallery Sixissa, jossa Allen Ginsberg lausui kunnon jamihengessä ensimmäistä kertaa runonsa Howl for Carl Solomon eli Huuto ja aloitti samalla ns. San Franciscon runouden renessanssin. Romaanissa Allen Ginsberg esiintyy nimellä Alvah Goldbook.

Lavalla häärivät myös Michael McClure, Gary Snyder, Philip Lamantia ja Kenneth Rexroth.

Dharmapummit päivittää beatliikkeen vaikuttajien elämäntilanteen juuri ennen vuotta 1957. Kerouac lähti helmikuussa 1957 tapaamaan William Burroughsia Tangeriin, jossa tämä oli asunut jo vuodesta 1953 ja tutustui kotimaansa hylänneeseen amerikkalaiseen kirjailijaan Paul Bowlesiin alkukeväästä 1957. Bowles oli nimennyt talonsa Villa Deliriumiksi. Gregory Corso seurasi Kerouacia Marokkoon helmikuun lopulla, Allen Ginsberg ja Peter Orlovsky taas saapuivat Tangeriin maaliskuussa 1957.

Beatliikkeen ydinporukka oli jälleen kasassa. Vain Gary Snyder oli Japanissa syventymässä zenbuddhismiin. Dharmapummeissa hänen nimensä on Japhy Ryder. Romaanissa juuri hän on Ray Smithin hengellinen opettaja, bodhisattva.

Suuri osa

beatkirjailijoiden proosateoksista kertoo oman ydinporukan toilailuista, matkoista ja visioista. Kerouac ei tee tässä poikkeusta: Dharmapummit - kuten lähes kaikki Kerouacin teokset - on paljolti avainromaani.

Dharmapummien ilmestyessä Kerouac oli jo uuden sukupolven johtotähti, systeemin vastustaja, vastakulttuurin profaani pyhä mies. Hän oli King of the Beats, Ginsberg taas oli beatkirjallisuuden kätilö ja markkinamies. Nousu varjoisilta kujilta estradeille oli vienyt vain kymmenkunta vuotta.

Kerouac tapasi Columbian yliopistossa New Yorkissa Ginsbergin, William Burroughsin ja Lucien Carrin ensimmäistä kertaa kesällä 1944. Sekä Burroughs että Kerouac oli vapautettu armeijasta, Kerouac ehti tosin palvella sodan aikana merimiehenä kauppalaiva s/s Dorchesterilla, joka seilasi Amerikasta Grönlantiin ja takaisin.

Beatliike sai alkunsa kovasta traumasta: elokuun 13. ja 14. päivän välinen yö nimittäin mullisti jalkapallostipendillä Columbian yliopistoon päässeen Kerouacin elämän. Homoseksuaali Dave Kammerer - entinen Washingtonin yliopiston opettaja - yritti pakottaa 18-vuotiaan Lucien Carrin aktiin West Side Highwayn ja Hudsonjoen väliin jäävällä ruohikolla Riverside Parkissa. Carria vuosikausia vainonnut Kammerer polvistui ruohikolle ja huusi epätoivoissaan:

"Tapa minut, jos et rakasta minua."

Carr iski partiopuukon kahdesti Kammererin rintaan. Sitten hän sitoi Kammererin jalat ja kädet kengännauhoilla, pani kiviä housuihin ja työnsi ruumiin Hudsonjoen likaiseen veteen.

Shokkiin joutunut Carr etsi käsiinsä Burroughsin, joka neuvoi Carria hankkimaan lakimiehen ja iski pakokauhusta tärisevälle miehelle viisi taalaa käteen.

Sen jälkeen Carr ryntäsi tapaamaan Kerouacia, jonka kanssa he piilottivat Kammererin nurmikolle pudonneet silmälasit Morningside Parkiin. Puukon he pudottivat viemäriin. Vaelleltuaan yön ja aamun sekavassa mielentilassa New Yorkin katuja, syötyään hodareita ja piipahdettuaan elokuvissa Carr ilmoittautui vihdoin iltapäivällä poliisille.

Lucien Carr tuomittiin

20 vuodeksi vankilaan. Kerouac ja Burroughs joutuivat tutkintovankeuteen Bronxiin. Burroughsin vanhemmat maksoivat heti takuut, ja hän pääsi vapaalle jalalle. Ginsberg pantiin jäähylle yliopistosta. Kerouac joutui sen sijaan virumaan tutkintovankeudessa, kunnes älysi avioitua Edie Parkerin kanssa elokuun 22. päivänä - ja sellin ovet avautuivat.

Oikeudessa syytteet Kerouacia vastaan avunannosta murhaan raukesivat, koska tuomarit uskoivat avioliiton loitontavan hänet porukasta, joka tuntui kunnioittavan vain pahan pimeitä voimia. Kerouac jätti vaimonsa jo lokakuussa 1944.

Lehdet kirjoittivat Lucien Carrin tapauksesta kissankokoisin kirjaimin. Väitettiin, että Carr oli tekonsa tehdessään ollut "kirjallisuuden vaikutuksen alainen". Syypäinä pidettiin William Butler Yeatesia ja Arthur Rimbaudia, heidän runokokoelmiaan A Vision ja Kausi helvetissä.

Trauma pakotti Kerouacin kirjoituskoneen ääreen. Ensimmäinen yritys Burroughsin kanssa ei onnistunut. He yrittivät purkaa traumaa käsikirjoituksessa, jonka työnimi oli And the Hippos Were Boiled in Their Tanks.

Sitten apuun tuli Ginsberg, ja Times Squarella hengailevasta porukasta kertova romaani alkoi hahmottua. Ginsberg löysi romaanille myös kustantajan. Dave Kammerer esiintyy nimellä Waldo Meister Kerouacin maaliskuussa 1950 julkaistussa esikoisromaanissa The Town and the City. Carr on saanut romaanissa nimen Kenneth Wood, Ginsberg nimen Leon Levinsky ja Burroughs nimen Will Dennison.

Nyt suomeksi

ilmestynyt Dharmapummit kuvaa Ray Smithin ulkoista ja sisäistä matkaa, henkistä ja fyysistä liftausta kohti valaistumista, totuutta ja vapauttavaa tyhjyyttä. Hän haluaa löytää sellaisen tilan - tai oikeammin tyhjyyden - joka vapauttaisi hänet materiaalisen maailman harhoista ja kärsimyksestä. Viinipullosta hänen on kuitenkin vaikea luopua, mistä myös zenbuddhismiin ja haikuihin perehtynyt dharmapummien kummisetä Japhy Ryder häntä moittii.

Tosin ei Ryderkaan mikään ortodoksizeniläinen ole, sillä hänen tönössään Berkeleyssä on jatkuvasti hurjia, orgastisia juhlia. Alvah Goldbookin asunto on vain parin kilometrin päässä Milvia Streetilla.

Porukkaa esimerkiksi hekumalliseen mutta ylevöittävään jabjumiin on, kun mukaan saadaan vielä parikymppinen tyttö nimeltä Prinsessa. Vaatteet pois ja lotus-asentoon.

Berkeleyyn Ray Smith on liftannut kuhisevasta ja svengaavasta San Franciscosta. Hänen jalkansa ovat kipeät, pohkeissa on paha laskimotulehdus. Kerouac oli itse saanut laskimotulehduksen 1945 liiallisesta benzedriinin käytöstä ja joutunut hoitoon joulukuussa veteraanisairaalaan Queensissa.

Japhy Ryderilla ja Ray Smithilla on suuri haave: he haluavat kiivetä High Sierra -vuoristossa kohoavalle Matterhornille lähes neljän kilometrin korkeuteen. Mukaan lähtee myös höyrypää Henry Morley, jonka esikuvana on romaanissa Rheinhold Cacoethesina esiintyvän Kenneth Rexrothin paikalle kutsuma John Montgomery. Hän on jodlaava papupata, jonka suuvärkki jauhaa kiivaammin kuin rukousmylly.

Vuoren valloittaminen on puhdasta zeniä ja vuori itse kuin Buddha, Smithin jalatkin paranevat siinä.

Lopullisen silauksen paranemiselle antaa junassa salaa matkustava juutalainen dharmapummi, joka neuvoo Smithia seisomaan päällään joka päivä kolme minuuttia. Tällöin Smith on matkalla tapaamaan äitiään Pohjois-Carolinaan, reppu selässään hän tekee tosin pienen mutkan Meksikon kautta ja liftaa mantereen halki Pohjois-Carolinaan.

Aikalisän jälkeen hän palaa Japhy Ryderin luokse. Zenrunoilija on lähdössä rahtilaivalla Japaniin, vietetään siis läksiäisiä Berkeleyssä.

Tietämättään Ray Smith pääsee viileässä illassa kuistilla lähelle nirvanaa. Ympärillä on hiljaista ja horisontti nielee maiseman: "Kummallekin poskelleni istahti hyttynen, ne pysyivät pitkän aikaan pistämättä paikoillaan, kunnes lensivät pois."

Vapauttava hetki, jossa on kaikki ja ei-mitään.

Dharmapummit ei

ole mikään rankka romaani, koska siinä etsitään zeniläistä unio mysticaa. Matkalla-romaanin taltioima kaupungin syke ja neonvalojen kuvajaiset yön kostuttamalla asfaltilla ovat vaihtuneet kylmään vuoristoilmaan ja vapaana puhaltavaan tuuleen. Yhteiseksi teemaksi nousee se, että molemmissa romaaneissa päähenkilöt kääntävät selkänsä amerikkalaiselle yhteiskunnalle, jota varjostavat McCarthy, Korean sota, materialismi, kaksinaismoraali ja petting.

"Pää pystyyn orjat, säikyttäkää vieraat hirmuvaltiaat . . . maailma täyttyy dharman kulkureista, jotka eivät suostu hyväksymään yleistä vaatimusta, että täytyy kuluttaa ja rehkiä saadakseen etuoikeuden tuhlata rahansa roskaan jota ei edes halua", toteaa Japhy Ryder.

Monet Kerouac-tutkijat - esimerkiksi Warren French - ovat pitäneet Dharmapummeja ehkä rakenteellisesti yhtenä heikoimmista Kerouacin romaaneista. Syytös pitää paikkansa, mutta osin Dharmapummien vuolas puheenomaisuus tekee siitä viehkon, aidon ja varsin viattoman lukukokemuksen. Kerouac kirjoittaa ilman kertojan maskia eikä juuri hyödynnä kaunokirjallisuuden perinteisiä keinoja. Siksi Gore Vidalin kanssa jo 1953 Paul Bowlesin luonna Tangerissa tuulettumassa käynyt Truman Capote on letkauttanut beatkirjailijan automaattisesti etenevästä tyylistä: "it's not writing, but typing", se ei ole kirjoittamista, vaan kirjoituskoneen näpyttelyä.

Parasta romaanissa ovat osuvat kielikuvat ja kerronnan letkeys. Absurdin huumorin olisi suonut iskevän siinä kipinää useammin.

Dharmapummit kuuluu 14-osaiseen romaanikokonaisuuteen The Duluoz Legend, joka kuvaa Kerouacin elämää vuodesta 1922 aina kesään 1965. Romaanissa kirjailija kysyy yhden elämän ikuisista peruskysymyksistä: mitä elämä on?

Zen kun tietäisi, hän vastaa.