| Etusivu | Tuotanto | Runoja | Artikkelit | Linkit | Kuvia | Info |
Suurella rahalla ja kohtalaisen mittavalla mediahuomiolla pystyyn pantu kustantamo Teos avaa julkaisutoimintansa tänään ilmestyvällä Tomi Kontion runokokoelmalla Vaaksan päässä taivaasta.
Alku viestittää kaupallisesti kunnianhimoisen yrityksen kulttuurimyönteisyydestä ja luo pohjan tulevalle julkisuuskuvalle. Tässä mielessä keski-ikäistyvän kirjailijapolven kirkkaimpiin nimiin kuuluva Kontio on enemmän kuin osuva valinta ensimmäiseksi julkaistavaksi.
Kontion työ on useaan otteeseen huomioitu palkintolautakunnissa.
Esikoisteos Tanssisalitaivaan alla sai J.H. Erkon palkinnon vuonna 1993 ja lastenkirja Keväällä isä sai siivet ylsi Finlandia Junior -palkintoon vuonna 2000.
Runojen ja lastenkirjojen lisäksi Kontio on julkaissut novellikokoelman ja romaanin. Teos-kustantamon toiminnan aloittava Vaaksan päässä taivaasta on hänen neljäs runokokoelmansa. Kustannusyhtiölle alkuaskel lupaa menestyksekästä jatkoa, ja sitä sille on varmasti syytä toivottaakin: kustannusalan monipuolistumisesta on hyötyä lukijallekin.
Uutta teosta sävyttää Kontion aikaisemmista kokoelmista tuttu elämän iloille ja suruille kumartava melankolia. Kontion kieli on kauniin melodista, mutta hiottua. Hän kirjoittaa siekailemattoman romanttisella asenteella, olipa kyse filosofisista pohdinnoista tai tavallisen ihmisen arjesta, joka hänen käsittelyssään muuttuu jollakin tapaa yleväksi, ohittamattomaksi.
Valottuneessa arjessa kulkevat lähiöiden asukkaat, miehet ja naiset, saattavat todistaa toistensa kuolemaa alkoholiin, leikitellä mielessään tappavansa puolisonsa yöllä tämän nukkuessa tai pettyä liian itsestäänselviin rakkaussuhteisiin, mutta Kontion runoissa he ovat aina ihmisiä, etsivät rakkautta ja ovat rakastamisen arvoisia. Näitä monella tapaa epäonnistuneita hahmoja kuvataan lämmöllä, unohtamatta huumoria ja nauruakaan.
Runossa Tahdon mukaan tuhkataan isä, "joka ei halunnut nimeään graniittiin./ Hän kirjoitti sen meidän selkäämme messinkisillä leuoilla".
Tuhka lasketaan mereen, mutta tuulenpuuska paiskaa sen surijoiden naamalle. Runon minä toteaa – alistuneesti vai uhmakkaasti? – isän vetäneen "viimeisen kerran turpiin".
Ajankuvauksen ohella Kontio on kirjassaan kiinnostunut ajasta ilmiönä. Aika on läheisesti kosketuksissa muistiin, joka taas liittää sen rakkauteen.
Ilman muistia ei ole tulevaisuuttakaan, johon rakkaus kurkottaa vaikka näennäisesti kuuluu menneisyyteen: "Miksi minä ajattelen sinua aina edessä olevana/ vaikka olet jo taakse jäänyt?".
Kontion neljän runokokoelman nimistä kolmessa mainitaan sana taivas. Tässä kokoelmassa yläilmoista muistuttaa jalkakäytävälle pudonnut "perhospinni", jolla on "aikansa ja paikkansa ollut/ lähellä taivasta, kuvitelmien tanssissa".
Kokoelman runojen ihmiset ovat menettäneet paljon, mutta eivät kykyään tuntea ja unelmoida. Kontio puhuu suurista asioista suurilla sanoilla, mutta välttyy luisumasta paatokseen tai liiallisiin yksinkertaistuksiin, tälläkin kertaa.
Runoista välittyvä myötäelämisen tahto on koskettavaa: "Oikeastaan minä näen kaiken tässä maisemassa rakkauksina,/ viivähtäneinä katseina, jotka kasvoivat menetyksiksi".
• Tomi Kontio: Vaaksan päässä taivaasta. Teos 2004.
Päivitetty 15.1.2004 10:30:24