Juha Seppälä on tullut tunnetuksi tiukkasanaisena miehen elämän kuvaajana. Hän ei ole myöskään vältellyt tarttumasta muihin ajankohtaisiin aiheisiin. Uusimmassa kirjassa Yhtiökumppanit heittäydytään it-bisneksen paljon luvanneelle, mutta monien toiveet raa’asti pettäneelle alalle. Seppälä kuvaa pienyrityksen taivalta internethuuman huipulta laskuvaiheeseen, jossa isot vääjäämättä syövät pienempänsä. Kertomuksen ihmisten rahan ympärille keskittynyttä elämää symbolisoi päähenkilön suvussa isältä pojalle siirtynyt vanha ruotsinvallan aikainen kolikko.
Yhtiökumppanit etenee kolmen kertojan limittäisenä puheena. Päällimmäisenä äänessä on tietotekniikkayrityksen graafikko, pelurimainen Pete. Pitkää päivää tekevän työnarkomaanin perhe-elämä kutistuu kotona nukkumiseksi, mutta rahasta ei ole puutetta. Siitä pitävät huolen isältä saatu perintö, yhtiön alkuaikojen menestys ja talismaanina mukana kulkeva perintökolikko. Laskukausikaan ei vie Peteä puille paljaille. Hän on sijoittanut omaisuuttaan taitavan varovasti. Hiljalleen viilenevä avioliitto ja tyhjyyden tunteen tiivistyminen tekevät Peten hahmosta inhimillisen ja lopulta traagisen.
Peten isän kertomuksessa liikutaan Toisen maailmansodan taisteluissa. Isä ottaa kolikon mukaansa rintamalle ajatellen, että sen ja Suomen kohtalot kytkeytyvät toisiinsa. Jos toinen häviää, häviää toinenkin. Isä selviää sodasta ja asettaa ensitöikseen kotiin päästyään kolikon takaisin piironginlaatikkoon omaan rasiaansa.
Rintamakuvaus on tietysti analogia yrityselämän sodankäynnille. Kummassakin tapetaan, puolustetaan omaisuutta ja tilaisuuden tullen hyökätään naapurin puolelle. Sodassa tuhotaan ihmishenkiä ja rahaa, bisneksessä yleensä vain kilpailijan elinkeino. Yritysmaailmassakaan ei hengenmenoilta aina säästytä, kuten tämäkin kirja osoittaa. Sotaepisodit antavat kirjan nykyhetkelle historiallisen taustan, mutta jäävät muuten irrallisiksi. Lukiessa oli koko ajan tunne, että lukee kahta eri kirjaa.
Kolmantena äänenä kuullaan teini-ikäistä tyttöä Kirsiä, joka aikuisessa elämässään päätyy firman sihteeriksi ja Peten rakastajattareksi. Seppälän nuorisokieli on uskottavan tuntuista, hän on päässyt sisälle alaikäisen henkilönsä ehdottomaan ja herkästi räjähtävään, mutta hitaasti aikuisuuden realiteeteille avautuvaan maailmaan.
Firman tuhon lähestyessä työntekijät kokoontuvat syrjäiselle luksusmökille suunnittelemaan viimeisenä oljenkortena mullistavaa tietokonepeliä. Viinanhuuruinen aivoriihi johtaa kuitenkin välienselvittelyyn, jota Seppälä kuvaa draaman muodossa. Siinä todelliset ja tietokonepelin hahmot sekoittuvat toisiinsa. Tyhjän sisällön tuottaminen muodostuu ylivoimaiseksi tehtäväksi.
Romaanin loppuratkaisu on yllättävä ja nivoo kaikkien kolmen kertojan kohtalot yhteen. Seppälän niukka tapa kirjoittaa soveltuu näennäisen pinnallisten ihmisten kuvaamiseen. Se näyttää parhaimmillaan kuin ohimennen asioita, jotka tavallisesti jäävät huomaamatta. Joskus niukkuus on kuitenkin niukkuutta. Tämän kirjan kohdalla jäin kaipaamaan syvempää paneutumista päähenkilön avioliiton kariutumisen kuvaamiseen. Myös firman sisäinen henkilökemia näyttelee tärkeää osaa tapahtumissa ja olisi ansainnut tulla eritellyksi tarkemmin.