Päivän evankeliumi on sangen syväaatteinen, sentähden nuorison ja yksinkertaisten ei ole helppo sitä käsittää. Kun se kuitenkin tänä sunnuntaina on luettavana, aiomme siitä vähän puhua.

Kuulette, rakkaani, tästä vertauksesta, kuinka perheenisäntä lähtee ulos varhain aamulla palkkaamaan viinitarhaansa työmiehiä. Nämä tekevät työtä kaksitoista hetkeä. Sitten toisia, jotka ovat työssä yhdeksän hetkeä, sitten niitä, jotka ovat vain kuusi ja kolme hetkeä, ja viimein sellaisiakin, jotka ovat työssä vain yhden hetken. Vaikka työ oli niin erilainen, palkka kuitenkin oli sama. Perheenisäntä näet ei ollut tehnyt sopimusta muiden kuin ensimmäisten kanssa, mutta antoi viimeisille, jotka olivat tehneet työtä vain yhden hetken, saman palkan kuin ensimmäisillekin, joiden kanssa hän oli sopinut päivärahasta.

Sellainen menettely ei ensinkään sopisi maailmalle, eikä se maallisesti olisikaan oikein, sillä maallisissa suhteissa on sääntönä: se, joka tekee paljon työtä, saa paljon palkkaa, joka tekee vähemmän työtä, saa tyytyä vähempään palkkaan. Kuitenkin on huomattava, että sen, joka on saanut määrätyn palkkansa, ei sovi soimata isäntää, vaikkakin hän hyvästä tahdostaan lahjoittaa toiselle jotakin. Mutta tietysti on väärin maksaa erilaisesta työstä yleensä samaa palkkaa.

Herra onkin puhunut tämän vertauksen erottaakseen oman valtakuntansa tämän maailman valtakunnista ja opettaakseen, että hänen valtakunnassaan tapahtuu aivan toisin kuin tässä maailmassa, missä ei voi kaikille käydä samoin, henkilöt kun ovat aivan erilaisia. Eikä sovi tähän sekään erotus, mikä vallitsee maailmassa isännän ja palkollisen välillä, että vaikka edellisellä on enemmän tavaraa kuin jälkimmäisellä, hän kuitenkin pääsee vähemmällä työllä kuin palkollinen. Se ei kuulu tähän vertaukseen, missä Herra poistaa kaikki erotukset, opettaen, että hänen valtakunnassansa kaikki ovat saman arvoisia: toinen saa yhtä paljon ja saman arvon kuin toinenkin. Ulkonaisessa, maallisessa elämässä on sen sijaan erotus säilytettävä, sillä ihmiset ja elämänmuodot ovat erilaiset. Talonpojan elämä ja elämänmuoto on toisenlainen kuin porvarin, ruhtinaan toisenlainen kuin tavallisen aatelismiehen. Siinä on olemassa erilaisuus, ja sellaisena suhde tulee olemaankin. Kristuksen valtakunnassa sitävastoin kaikki ovat yhtäläisiä, niin kuninkaat, ruhtinaat, herrat kuin palvelijat, emännät ja palvelijattaret ja keitä hyvänsä lienevätkin. Ei toisella ole toista kastetta, evankeliumia, uskoa, sakramenttia, Kristusta ja Jumalaa kuin toisellakaan. Yhdessä mennään kuulemaan saarnaa: palvelija, porvari ja talonpoika saavat kuulla samaa sanaa kuin suurin ylimyskin. Saman kasteen, kuin on minulla, saa jokainen lapsi, olkoon se kenen tahansa. Sama usko, joka oli Pietarilla ja Paavalilla, oli myöskin Maria Magdalenalla ja katuvaisella ryövärillä ristillä, ja se on myös sinulla ja minulla, mikäli olemme kristityitä. Sama Jumala ja Kristus, joka oli Johannes Kastajalla on kaikilla syntisillä, jotka kääntyvät parannukseen. Siinä suhteessa olemme tasa-arvoiset, vaikka maallisesti toinen on toista korkeammassa asemassa, elämänmuotonsa, virkansa ja lahjojensa puolesta.

Päivän evankeliumin päätarkoituksena on siis antaa meille se lohdutus, että me kristityt olemme Kristuksessa kaikki yhdenarvoisia. Maailmassa on pysytettävä erotus ihmisten kesken, sillä onhan isä ylempi poikaansa, isäntä palvelijaansa, kuningas ja ruhtinas korkeampi alamaisiansa. Se on Jumalankin tahto: hän on järjestänyt ja asettanut eri elämänmuodot. Siitäpä vasta syntyisi oivallinen hallitus, jos kaikki tehtäisiin tasa-arvoisiksi: palvelijalla olisi sama valta kuin isännälläkin, palvelijattarella sama kuin emännällä, talonpoika olisi yhtä mahtava kuin ruhtinas, niinkuin on nähty kapinallisten talonpoikien esimerkistä.

Vaikka tässä maailmassa vallitsevat suuretkin erilaisuudet, me kuitenkin voimme lohduttautua sillä, että meillä kaikilla, olimmepa ylhäistä taikka alhaista säätyä, on sama Kristus, sama kaste, yksi evankeliumi ja yksi Henki. Ei kellään ole parempaa evankeliumia, parempaa kastetta ja toista Kristusta kuin halvimmallakaan palvelijattarella tai rengillä. Vaikka toisilla onkin enemmän rahaa ja muuta omaisuutta kuin sinulla, niin ei ole heillä silti toista, parempaa Jumalaa.

Tämä meidän tulee oppia tarkoin muistamaan, että jokainen elämänmuodossaan palvelisi Jumalaa sydämen halulla, sanoen: Tosin en ole mikään keisari enkä kuningas, ei minulla ole maita eikä linnoja, kuten maailman mahtavilla, mutta minulla on yhä pyhä kaste kuin keisarillakin, minulla on sama Kristus, joka on minunkin edestäni kuollut ja ansainnut minulle iankaikkisen elämän. Sellaisten jalojen aarteiden joita saamme omistaa Herramme Jeesuksen kautta, pitäisi rohkaista mieltämme, että oppisimme ylenkatsomaan maailman kunniaa ja pitäisimme lohdutuksenamme ja kerskauksenamme ainoastaan sen tosiasian, että olemme kastetut Jeesuksen nimeen, ja että hän on kuollut meidän edestämme ja astunut ylös taivaaseen, missä istuu Jumalan oikealla puolella ja auttaa meitä synnistä, kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta. Se, jolla on nämä aarteet ja joka tietää, että kaikki olemme Kristuksessa yhtäläiset, menee ilolla töihinsä, huolehtimatta siitä, että hän täällä maan päällä vähän aikaa on alhaisemmassa asemassa ja elämänmuodossa kuin toinen. Maailmassa tosin onniin, että ulkonaisen elämän suhteen on olemassa suuriakin erilaisuuksia: toisella on paljon, toisella taas vähän, toinen on isäntänä, toinen palvelijana; se asia ei kuitenkaan tuota kristitylle kiusausta, sillä hän tietää sanoa: Jumalan nimeen on maan päällä juuri näin oleva; vaikka asemani onkin vaikeampi kuin isännän ja emännän, vaikk’en olekaan niin mahtava kuin ruhtinas, kuningas tai keisari, en silti tahdo nurkua, vaan kernaasti pysyä elämänmuodossani, kunnes Jumala asiani toisin järjestää: hän voi minustakin tehdä isännän tai emännän. Se vain on lohdutukseni: tiedän, ettei keisarilla ja kuninkaalla ole toista Kristusta eikä enempää Kristukselta kuin minullakaan. Ja jos he enemmän tahtovat, niin tiedän, ettei heillä siinä tapauksessa ole ensinkään sijaa hänen valtakunnassansa. Siellä ovat näet kaikki yhdenvertaisia, koska me kaikki olemme Jumalalle otollisia vain sen kautta, että Kristus on meidän edestämme kärsinyt ja verellänsä puhdistanut meidät kaikki, toisen niinkuin toisenkin. Tämä aarre on minulla kokonaan täydellisesti. Ei minua se kiusaa, että minä ehkä näissä ajallisissa ulkonaisesti saan kärsiä jotakin puutetta, kun hengellisten lahjojen suhteen ei ole puutosta, vaan olen niiden omistamisessa tasa-arvoinen kaikkien pyhien kanssa.

Se tieto olkoon siis lohdutuksemme ja kerskauksemme, ettei Kristuksen valtakunnassa ole mitään arvoasteita eikä niistä johtuvaa erilaisuutta. Tästä vakuuttuneina meidän tulee mielellämme ja kristillisesti täyttää velvollisuutemme, että jokainen elämänmuodossaan olisi iloinen ja eläisi hurskaasti. Silloinhan kaikki käy hyvin ja hupaisesti, kun kristitty saattaa sydämessään sanoa: Minkä tähden minä asemaani nureksisin? Onhan se hyvä asema, vaikka onkin halpa ja vaivalloinen. Sillä vaikka se ei olekaan ruhtinaan elämänmuoto, se kuitenkin on kristityn elämänmuoto. Mitä enempää sopisi tahtoa ja pyytää?

Näin eivät tee nuo ensimmäiset päivämiehet. He napisevat, katsovat karsain silmin, kun eivät saa enempää kuin toiset. Samoin tekevät meidän aikanamme paavin hengelliset. He tahtovat, että Herran Jumalan pitää heitä palkita heidän ansioittensa mukaan, että hänen pitää ottaa huomioon, kuinka paljon enemmän he ovat työtä tehneet kuin muut, ja että hänen sentähden pitäisi asettaa heidät ylemmille istuimille taivaassa ja antaa heille toisen, muka korkeamman ja paremman Kristuksen.

Hehän opettavat, että esimerkiksi pappi alttarin ääressä messua toimittaessaan tekee työn, josta hän voi toisillekin jakaa ja heitä siten auttaa taivaaseen. Hän siis muka on parempi ja hoitaa parempaa virkaa Kristuksen valtakunnassa kuin maallikot. He siis napisevat Kristuksen valtakunnassa vallitsevan yhtäläisyyden tähden ja tahtovat sinne samanlaisen säätyerotuksen kuin maailmassakin vallitsee.

Edelleen he opettavat, että neitsyt luostarissa on uskonsa puolesta aviovaimoa parempi. Sen, joka tähänkin aikaan toisin opettaa, he tuomitsevat kerettiläiseksi. Toisin sanoen: ensimmäiset viinitarhassa tahtovat enemmän palkkaa kuin toiset. He luettelevat Herralle Jumalalle, kuinka kauan he ovat työtä tehneet ja päivän kuormaa ja hellettä kantaneet. Mutta mitä vastaa siihen Herra? Ulkonaisen elämän puolesta, hän sanoo, olette eri asemassa, siinä toinen on ahkerampi ja saa tehdä työtä enemmän kuin toinen; mutta toisella ei ole parempaa kastetta, parempaa Kristusta kuin toisellakaan, eikä toiselle liioin saarnata toisenlaista ja parempaa evankeliumia kuin toisellekaan.

Valheellinen ja aivan evankeliumin vastainen on siis se munkkien ja nunnien väite, että avioväellä on vain tavallinen evankeliumi ja kymmenen käskyä, mutta että heillä muka on korkeampi evankeliumi ja että he täyttävät enemmän kuin kristittyjen tavallisissa oloissa on käsketty täyttää. He tahtovat siis evankeliumiinkin asettaa eri arvoasteita, vaikka Kristus on tehnyt kaikki samanarvoisiksi ja tämänkin päivän evankeliumissa opettaa, että toisella on hänen valtakunnassansa sama arvo kuin toisellakin.

Itsestään ei ole paha asia pysyä neitsyenä; siitä ei kukaan estä eikä sitä kiellä, kun vain on sen armon saanut. Mutta se on pahasta, että sen johdosta tahdotaan kerskata Jumalan edessä ja sen kautta olla muita parempia ja odotetaan suurempaa palkkaa. Se juuri on se pahennus ja loukkaus, johon paavi loukkaantuu, että hän syyttää meidän hylkäävän hyvät teot. Mutta hän tekee meille siinä väkivaltaa ja vääryyttä, sillä me emme kiellä hyviä tekoja. Me vain sanomme, että Kristuksen valtakunnassa ovat kaikki samanarvoisia, koska Jumala ei kohtele meitä meidän ansiomme mukaan, vaan yksinomaan armon ja laupeuden mukaan, Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden.

Sitten me myöskin sanomme: Kun sinulla näin on osallisuus Kristukseen, niin tee työtä, vaikuta elämänmuodossasi voimiesi mukaan. Jos olet lastenopettaja tai saarnaaja, isäntä tai emäntä, palvelija tai palvelijatar, pysy tässä ulkonaisessa erilaisuudessa! Mutta Kristuksessa me emme ole eriarvoisia, vaan samanlaisia. Siihen kuitenkin maailma loukkaantuu; varsinkin juutalaiset suuttuvat, jopa aivan vimmastuvat kuullessaan, että me pakanat saamme saman autuuden kuin hekin, vaikka emme olekaan ympärileikattuja, emme pidä sapattia emmekä kanna muita lain kuormia, kuten he, jotka kantavat noita kuormia niin suurella vaivannäöllä, että hiki otsalta virtaa, niinkuin Herra itse vertauksessaan sattuvasti on osoittanut sanoessaan, että ensimmäiset napisivat luullessaan enemmän saavansa kuin toiset,vaikka jokainen sai vain päivärahansa, ei ensinkään enempää kuin nekään, jotka vain yhden hetken olivat olleet työssä.

Kristus ei siedä mitään sellaisia erotuksia. Ystäväni, hän sanoo,en tee sinulle vääryyttä; ota se, mikä sinulle on tuleva, ja mene. Toisin sanoen: Te olette jo saaneet palkkanne, nimittäin Kaananinmaan;mutta nyt minä perustan uuden valtakunnan, jossa kaikki ovat saman-arvoisia. Onhan tavara minun; minä saan siis tehdä sille, mitä tahdon.Ei teidän tarvitse minua opettaa, kuinka minun tulee kohdella palvelijoitani.

Siten juutalaiset vihastuneina eroavat pois iankaikkisesta elämästä,kun eivät tahdo asettua meidän pakanain kanssa samanarvoisiksi,vaan syyttävät Herraa Jumalaa siitä, että hän on heille muka tehnytvääryyttä, jonka tähden hänen täytyy puolustautua sanoen: Onhan tavara minun eikä sinun ei siis kuulu sinulle, miten minä omani kanssamenettelen. Samoin tekee paavikin joukkoineen: he eivät tahdo mennä sellaiseen valtakuntaan, missä kaikki ovat yhdenvertaisia, vaan pyrkivät olemaan ja tekemään jotain erikoista, ja sentähden joutuen poisiankaikkisesta elämästä.

Meidän on siis tarkasti huomattava tämä ajallisen ja kristillisen elämän eli maailman valtakunnan ja Kristuksen valtakunnan välinen erotus. Kristuksen valtakunnassa ovat kaikki samanarvoisia, koska meillä kaikilla on vain yksi Jumala, yksi Kristus, Pyhä Henki, evankeliumi, kaste, ehtoollisen sakramentti ja sama usko. Tämän yhtäläisyyden tähden on toinen yhtä hyvä, vanhurskas ja pyhä kuin toinenkin. Ja kun meillä nämä ovat, tulee meidän näistä lahjoista kiittää Jumalaa, oppia niitä oikein tuntemaan ja niistä kerskaamaan sanoen: Pitäkööt ihmiset minua millaisena hyvänsä, kuinka alhaisena tahansa, minulla on kuitenkin samat aarteet kuin keisareilla ja kuninkailla, vieläpä samat kuin taivaan pyhilläkin ja enkeleillä. Minkä kautta? Kristuksen kautta. Tahdon siis edelleenkin pysyä isäntänä,emäntänä, renkinä, palvelijana, palvelijattarena ja tehdä ilolla, halulla ja rakkaudella kaiken, mitä kutsumukseni vaatii, koska minulla Herrassani Kristuksessa on niin suuret aarteet.

Päivän evankeliumi antaa siis meille sen opetuksen, että me täällä maan päällä pysymme erilaisina, niinkuin henkilötkin ovat erilaisia. Ruhtinas on eri henkilö kuin saarnaaja, palvelijatar toinen kuin hänen emäntänsä, koulunopettaja toinen kuin pormestari; sentähden he eivät voi elää ja käyttäytyä samalla tavalla. Sellainen ulkonainen erilaisuus pysyy aina maailmassa. Kristuksen valtakunnassa sitävastoin sanotaan näin: Minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin. Näin on sentähden, ettei kukaan ole ansainnut taivaan valtakuntaa, pelastusta synnistä ja kuolemasta; Herra ei siis ole velvollinen sitä kellekään antamaan, vaan hän antaa sen armosta, kenelle tahtoo. Meidän tulee siis karttaa napinaa, kiittää Jumalaa siitä armosta ja ammentaa siitä lohdutusta kaikenlaisissa vaaroissa, vaivoissa ja toimissa, joita kohdallemme ulkonaisen erilaisuuden tähden sattuu. Näin kaikki tulee meille suloiseksi ja keveäksi.

Tekstimme viimeisestä lauseesta: Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut,* viisastelijat ovat johtaneet monenlaisia mahdottomia ja jumalattomia ajatuksia, luullen, että se välttämättä tulee autuaaksi, jonka Jumala kerran on valinnut, ja toisaalta taas että se, jota hän ei ole valinnut, ei voi tulla autuaaksi, teki mitä tahansa, oli kuinka uskova ja hurskas tahansa, hän on kuitenkin säädetty hukkumaan; asiat saavat siis mennä, niinkuin menevät. Jos minun on tultava autuaaksi, se tapahtuu ilman minun tekemisiäni, jos taas pitää toisin käydä, niin kaikki yritykseni ja työni ovat turhat. Jokainen voi itsestään ymmärtää, minkälaisia pahankurisia ja suruttomia ihmisiä moiset jumalattomat ajatukset kasvattavat.

Loppiaispäivänä jo profeetta Miikan ennustuksen johdosta puhuessamme kylliksi osoitimme, että tällaisia ajatuksia on kartettava kuin itse perkelettä ja opittava toisella tavalla tutkimaan ja ajattelemaan Jumalan tahtoa; ei näet saa kajota Jumalan majesteettiin ja itsemääräämiseen, sillä niissä hän on käsittämätön. Tuollaisten viisastelujen luonnollisena seurauksena onkin, että ihmiset vain pahenevat, joko joutuvat epätoivoon taikka käyvät aivan jumalattomiksi ja vallattomiksi.

Sen taas, joka tahtoo oppia oikein tuntemaan Jumalan tahdon, tulee vaeltaa oikeata tietä, niin ettei pahene, vaan paranee. Oikea tie taas on Herra Kristus, niinkuin hän itsekin sanoo: Ei kukaan pääse Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Se joka mielii oppia Isää oikein tuntemaan ja tulla hänen tykönsä, tulkoon ensin Kristuksen tykö ja oppikoon tuntemaan häntä seuraavalla tavalla.

* Vanhan raamatunsuomennoksen mukaan.

Kristus on Jumalan Poika, kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala. Mitä tekee nyt Jumalan Poika? Hän tulee ihmiseksi meidän tähtemme, antautuu lain alaiseksi lunastaaksensa meidät lain alaisuudesta, antaa itsensä ristiinnaulita ja kuolee ristillä sovittaakseen meidän syntimme; hän nousee kuolleista, ylösnousemisen kautta valmistaen meille tien iankaikkiseen elämään ja auttaakseen meitä iankaikkisesta kuolemasta. Hän istuu Jumalan oikealla puolella meidän välimiehenämme ja lähettää Pyhän Hengen sekä hänen kauttaan hallitsee ja ohjaa meitä ja varjelee uskoviaan kaikkia ahdistuksia ja perkeleen kiusauksia vastaan. Tämä on oikeaa Kristuksen tuntemista.

Jos tämä tunteminen on selvänä ja vahvana sydämessä, se alkaa nousta taivasta kohti ja tehdä seuraavia johtopäätöksiä. Koska Jumalan Poika on ihmisten tähden tällaista tehnyt, millainen sydän lieneekään Jumalalla meitä kohtaan, kun hänen Poikansa Isän tahdosta on näitä tehnyt? Oma järkesikin jo varmaan taivuttaa sinua sanomaan: Koska Jumala antoi ainokaisen Poikansa meidän edestämme eikä häntä meidän tähtemme säästänyt, niin hän ei voi suoda meille ihmisille pahaa. Hän ei suinkaan tahdo, että me hukumme, koskapa hän valitsee korkeimmat välineet auttaakseen meitä iankaikkiseen elämään.

Tällä tavalla tullaan oikein Jumalan tykö, niinkuin Kristus itsekin sanoo, Joh. 3:16: Niin on Jumala rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jos verrataan näitä totuuksia niihin, jotka johtuvat yllämainitusta ajatussuunnasta, niin havaitsemme ne perkeleen ajatuksiksi, joihin ihmisten täytyy loukkaantua, joko joutua epätoivoon tai käydä aivan röyhkeiksi ja jumalattomiksi, sillä eihän siinä tapauksessa voi Jumalalta mitään hyvää toivoa.

Toiset johtavat taas itselleen toisenlaisia mielipiteitä, selittäen mainittua Kristuksen lausetta näin: Useat ovat kutsutut, Jumala tarjoaa usealle armonsa, mutta harvat ovat valitut, hän antaa vain harvoille tämän armon tapahtua, sillä harvat tulevat autuaiksi. Tämä on aivan jumalaton selitys, sillä kuinka se ihminen, joka luulee sellaista Jumalasta, voi olla vihaamatta häntä, jonka tahdon puutteesta muka johtuu, että vain harvat tulevat autuaiksi? Ja jos verrataan tätäkin mielipidettä siihen käsitykseen, joka saadaan Herran Kristuksen oikean tuntemisen kautta, havaitaan senkin olevan pelkkää perkeleellistä pilkkaa.

Perin toinen tarkoitus on näillä sanoilla: Monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut. Evankeliumia näet saarnataan yleisesti ja julkisesti jokaiselle, joka vain tahtoo sitä kuulla ja omistaa. Jumala saarnauttaa sitä niin yleisesti ja julkisesti juuri sentähden, että jokainen sitä kuulisi, sen uskoisi ja omistaisi tullaksensa autuaaksi. Mutta kuinka käy? Aivan niin tässä evankeliumissamme sanotaan: Harvat ovat valitut. Harvat asettuvat sellaiseen suhteeseen evankeliumiin, että voivat olla Jumalalle otollisia. Toiset kuulevat sanan, mutta eivät ota siitä vaarin; toiset taas kuulevat eivätkä pysy siinä lujasti, eivät tahdo sentähden mitään uhrata eivätkä kärsiä; muutamat kuulijat taas pitävät rahaa ja tavaraa sekä tämän maailman hekumaa rakkaampana. Se ei kelpaa Jumalalle, eikä hän sellaisista ihmisistä huoli.

Näistä Kristus sanoo, etteivät he ole valitut, he eivät käyttäydy siten, että he voisivat Jumalalle kelvata. Mutta ne ovat valituita ja Jumalalle otollisia, jotka ahkerasti kuulevat evankeliumia, uskovat Kristukseen, osoittavat uskoansa hyvillä hedelmillä ja sen tähden kärsivät, mitä heidän sallitaan kärsiä.

Tämä käsitys on oikea käsitys, joka ei voi olla kenellekään pahennukseksi, vaan ihmisille parannukseksi, he kun siitä johtuvat ajattelemaan: Hyvä, jos tahdon olla Jumalalle otollinen ja kuulua valittuihin, ei minun auta elää omatunto huonona, tehdä syntiä Jumalan käskyjä vastaan ja olla syntiä vastustamatta; minun on mentävä kuulemaan saarnaa ja rukoiltava Jumalalta hänen Pyhän Henkensä armoa, etten päästäisi sanaa sydämestäni, vaan vastustaisin perkelettä ja hänen yllytyksiään ja rukoilisin aina Herralta suojelusta, apua ja kärsivällisyyttä. Sillä tavalla syntyy oikeita kristityitä. Sitä vastoin niistä, jotka ovat sitä mieltä, ettei Jumala suo jokaiselle autuutta, tulee joko epätoivoon joutuneita tai suruttomia ja jumalattomia ihmisiä, jotka elävät kuten eläimet, ajatellen: Kun kerran on päätetty, tulenko autuaaksi tai en, niin mitä minä tässä turhan vuoksi itseäni kiusaan? Mutta ei asia ole näin. Sinua on käsketty kuulemaan Jumalan sanaa ja uskomaan Kristukseen: hän on sinun Vapahtajasi, joka sinunkin syntisi sovitti. Muista noudattaa tätä käskyä! Jos tunnet olevasi epäuskoinen ja heikko, niin rukoile Jumalalta hänen Pyhää Henkeänsä ja äläkä epäile; Kristus on sinun Vapahtajasi, ja sinä tulet autuaaksi hänen kauttansa, kun uskot häneen ja häneen turvaudut. Sen suokoon meille kaikille rakas Herramme Jeesus Kristus. Amen.