Päivän evankeliumista kuulette, rakkaani, olevan neljänlaisia opetuslapsia, jotka kuulevat Jumalan puhdasta sanaa; kuitenkin vain viimeiset sen kätkevät ja hedelmän kantavat. Tämän johdosta jokainen tarkatkoon ja tyystin tutkikoon, mihin joukkoon kuuluu, oppiakseen menettelemään niin, että hänestäkin vihdoin tulee hyvään maahan verrattava kuulija, jossa sana voi kantaa hedelmää.

Ensiksi Herra puhuu siitä siemenestä, joka putosi tien viereen; siitä ei tullut hedelmää, sillä se joko tallattiin tai taivaan linnut sen söivät.

Toiset ovat niitä, jotka kuulevat sanan ja alkavat siitä puhua ja sitä uskoa, jopa näkyy orastakin, kuten siemenestä ainakin, joka on kylvetty kiviseen peltoon. Mutta heti kun vain tulee vähänkin kuumempi kesäpäivä, oras alkaa kuivua, sillä kun ei ole juurta eikä kosteutta. Vainojen ja ahdistusten kohdatessa sellaiset ihmiset lankeavat pois, ennen kuin kärsivällisyydessä syntyy oikeaa uskon hedelmää.

Kolmannet voi tuntea helpommin: ne ovat niitä kristittyjä, joiden sydämeen sana putoaa kuin siemen orjantappuroihin; jos se pääseekin oraalle, se ei kuitenkaan pääse hedelmää kantamaan, vaan sen täytyy kuoleutua, sillä orjantappurat sen tukahduttavat.

Mutta neljännet ovat ne hurskaat opetuslapset, joissa sana putoaa hyvään sydämeen ja pysyy siellä, kunnes tuottaa hedelmän kärsivällisyydessä. He kärsivät näet sanan tähden sen, mitä heidän annetaan kärsiä, ja harjoittavat rakkautta ja kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan sekä antavat sadon, mitkä sata, mitkä kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää.

Nämä ovat ne neljänlaiset opetuslapset. Tutkikoon nyt jokainen omaa sydäntään, ajatelkoon, mihin joukkoon kuulunee. Nuo kolme edellistä eivät kelpaa mihinkään. Ensin mainitut sanankuulijat ovat pahimmat, heistä kun Herra sanoo, että heidän kuultuaan sanaa perkele tulee ja ottaa sanan pois.heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi. Ota tästä asiasta tarkka vaari!

Niin, koskaan ei olisi uskaltanut ajatella eikä luulla, että ne sydämet ovat perkeleen riivaamia, jotka kuulevat sanaa, mutta eivät kuitenkaan ota siitä vaarin, vaan sen unohtavat, sen enempää koskaan sitä ajattelematta. Meidän mielestämme ei huolimaton sanan kuuleminen, kun sitä ei kätketä, ole ensinkään vaarallista; me pidämme sellaisia vain tavallisina, ajattelemattomina ihmisinä, arvellen sen olevan aivan luonnollista, että saarnaa kuullaan ja kuitenkin se unohdetaan. Mutta toisin tässä arvostelee Kristus asiaa sanoessaan, että perkele tulee ja ottaa sanan pois sydämestä.

Tästähän näet, mitä on ajateltava ihmisistä, nuorista ja palvelijoista, jotka saarnaa kuunneltuansa menevät huolettomina menojansa, aivan kuin eivät ikinä olisi mitään kuulleetkaan eivätkä myös tahdo mielellänsä näitä asioita ajatella. He eivät voi kerskata Pyhästä Hengestä, sillä perkele on heitä niin lähellä, että hän tarttuu heidän sydämeensä ja ottaa sanan sieltä pois. Siitä täytyy sitten johtua muitakin huonoja tapoja: ollaan tottelemattomia, uskottomia, itsekkäitä, voitonpyytäjiä, ylpeitä ja leppymättömiä. Jos taas sana saisi jäädä sydämeen, ja sitä ahkerasti kuultaisiin, se kasvattaisi hyviä, kuuliaisia, halullisia, uskollisia, nöyriä ja lempeitä sydämiä.

Nuo ensimmäiset sanankuulijat ovat pahimpia. Herra paheksuu suuresti heidän kelvottomuuttaan eikä hän mitään joukkoa niin nuhtele kuin juuri tätä. Hän sanoo, että perkeleet, jotka liitelevät ilmassa, ottavat sanan pois heidän sydämestään, eivätkä he välitä sanasta, vaan ajattelevat, ettei ole ensinkään vaarallista antaa saarnan mennä korvasta sisään, toisesta ulos. Mutta jos tahdot tietää, kuinka suuri vaara siinä piilee, niin kuule, mitä Kristus sanoo, hän, joka oikeastaan tietää tämän asian paremmin kuin koko maailma. Hän sanoo, että sen tekee perkele.

Kun siis näet ihmisen, jolle saa puhua ja saarnata kuin puupölkylle semmoisia näkee ahneissa porvareissamme ja talonpojissamme ja erittäinkin vastustajissamme, paavilaisissa: kaikki heille saarnaaminen ja puhuminen on kuin veden pieksämistä, niin saat ajatella, että perkele on asettunut heidän sydämeensä ja ottaa heti pois sanan siemenen, ettei ihminen uskoisi ja pelastuisi. Ellei se olisi perkeleen työtä, vaan luonnollista, synnynnäistä unhottavuutta toinen ihminen on oppivampi kuin toinen , olisi ihmisellä ainakin halua oppia, ja hän ajattelisi: Oi Jumala, en voi mitään käsittää, anna minulle armosi, avaa sinä sydämeni ottamaan vaarin siitä ja kätkemään sitä, minkä saarnasta kuulen! Sellaisissa ihmisissä, joilla on sanan halua ja jotka tahtoisivat sen mielellään kätkeä, ei perkeleellä ole mitään sijaa eikä tilaa, muutoin kyllä halu katoaisi. Mutta nuo suruttomat eivät välitä siitä, vaan arvelevat sitä suureksi vahingoksi, jos saarnan tähden ansaitsevat muutaman pennin vähemmän. Siinä varmasti perkele on työtään tekemässä, muuta ei voi ajatella.

Enemmistönä ovatkin sellaiset, jotka kuulevat sanan, mutta eivät ota siitä vaarin, perkele kun ottaa sanan pois heidän sydämestään.Seuraavat kaksi joukkoa eivät ole niin pahoja, mutta heikkoja hekin ovat. He alkavat käsittää jotakin sanasta ja siihen mieltyvätkin.Sentähden Herra ei heitä annakaan perkeleen haltuun, niinkuin ensin mainituita, vaikka hekään eivät tuota hedelmää. Nämä ovat niitä, jotka eivät kestä vainoissa eivätkä pysy vahvoina, vaan ovat madonsyömäin omenain kaltaisia, jotka tosin pysyvät puussa, niin kauan kun ilma on tyven, mutta kun tulee tuulenpuuska, ne jo joukoittain maahan varisevat.

Sellaisia nämäkin ovat. Ainoastaan ajaksi, Herra sanoo, he uskovat, mutta kiusauksen ja ristin kohdatessa he peljästyvät, tahtomatta ja voimatta sitä sietää. Siinä tapauksessa jää iankaikkisen elämän hedelmäkin kasvamatta samoin kuin muutkin hyvät hedelmät, jotka kasvavat sanasta ja uskosta.

Kolmannen joukon muodostavat ne, jotka ahneuden, surujen ja tämän elämän hekuman tähden eivät ota sanasta vaarin. Se näet, joka näitä maallisia murehtii, täällä hyörien ja pyörien ajattelee vain, miten tulisi rikkaaksi ja mahtavaksi, hän raskauttaa sydämensä, niinkuin Kristus sanoo (Luuk. 21:34); oikea hedelmä näin tukahutetaan, kuten oras ohdakkeissa.

Työtä tulee tehdä, kunkin tulee kutsumuksessaan olla niin ahkera ja vireä kuin suinkin; sitä ei ole kielletty, päinvastoin on siihen käsketty. Mutta ainoastaan näitten ajallisien ahnehtiminen ja haaliminen ja huoli siitä, miten saisi rahaa ja tavaraa kokoon, ovat niitä orjantappuroita, jotka tukahduttavat Jumalan sanan sydämestä, niin että se ei pääse vaurastumaan eikä kantamaan hedelmää, sitä kun ei ajatella, vaan pidetään muut asiat tärkeämpinä.

Näissä kolmessa joukossa siis Jumalan sana menee hukkaan. Eikä se ole mikään pieni, vaan kauhean suuri vahinko, jota ihmismieli ei voi kyllin suureksi arvatakaan. Sentähden Herra varoittaa meitä kaikkia vakavasti, sanoen: Katsokaa siis, miten kuulette; sillä, jolla on, hänelle annetaan, mutta jolla ei ole, häneltä otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan, Luuk. 8:18. Näillä sanoilla hän kyllin selvästi osoittaa, ettei puhu joutavista asioista. Eivät nämä ole leikin asioita; ei sovi ajatella: Täytyy vielä vähän aikaa jatkaa näitä puuhiani, joita minulla on, aion kyllä kuulla ja uskoa Jumalan sanaa, kun tulee joutilaampi aika ja olen saanut kootuksi sen, mitä luulen tarvitsevani.Pidä varasi, ettet näin ajatellessasi pety! Kuka tietää, kauanko elät, kauanko vielä saat kuulla sanaa tai milloin Jumala tempaa sinut pois tuomiollensa? Itseäsi vain voit eksyttää ja pettää, Kristusta et saa petetyksi, häntä, joka vakaasti ja uskollisesti sinua varoittaa sanoessaan: Jolla on korvat kuulla, hän kuulkoon!Hän ei tahdo, että jätät asian toiseen aikaan niinkuin me kuitenkin yleensä olemme taipuvaiset tekemään. Kuullessasi sanan ota se vastaan, tai sinun käy huonosti!

Uskollisesti siis olkaamme ja pysykäämme siinä pienessä neljännessä joukossa ja rukoilkaamme hartaasti, että meillä olisi hyvä sydän, että vastaanottaisimme ja kätkisimme Jumalan sanan ja tuottaisimme hyviä hedelmiä.

Tämä pieni joukko on pyhien joukko; he eivät ole paavin pyhimyksiä, jotka pitävät määrättyjä juhlapukuja, lukevat messuja, paastoavat, valikoivat erikoisia vaateparsia, vaan niitä, jotka kuulevat Jumalan sanaa, jonka katkerimpia vihollisia ja kiukkuisimpia vainoojia juuri paavi ja hänen pyhimyksensä ovat sen kyllä olemme saaneet kokea. Mutta ne, jotka sanan kuulevat, tuottavat satakertaisen, siis sanomattoman runsaan hedelmän, eli niinkuin Matteus luettelee, ,»mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä». Samoin kuin ulkonaiset virat ovat erilaisia, ovat hedelmätkin erilaiset. Saarnamies palvelee seurakuntaa enemmän kuin käsityöläinen, joka hoitaa vain omaa talouttansa, vaikka molemmat ovatkin kristityitä, pelastettuja Kristuksen kautta synnistä ja kuolemasta sekä iankaikkisen elämän perillisiä. Tähän pienempään joukkoon mekin pyrkikäämme ja siinä pysykäämme!

Mutta siihen tarvitaan, niinkuin Kristus sanoo, vilpitön ja hyvä sydän, sellainen sydän, joka ei ensinkään ole huolimaton, vaan toden teolla ottaa Jumalan sanasta vaarin. Sellaisen tulee sydämen ennen kaikkea olla, muutoin perkele tulee ja ottaa sanan pois sydämestä.

Toiseksi sydämen tulee olla vakaa ja luja, ei hento eikä arka; se ei saa antaa itseänsä vietellä tai pelottaa eikä ihmisten suosion taikka epäsuosion itseään kiusata. Sillä ellemme pyydä peljätä ja rakastaa Jumalaa yli kaiken, sana ei meissä kauan pysy; maailma ei voi olla sitä kiusaamatta, eikä perkele voi sitä sietää eikä kärsiä. Hän on uuttera isäntä, joka alati ajaa palvelijoitansa työhön eikä salli heidän laiskotella, niinkuin me kyllä saamme sen nähdä paavilaisissa ja saamme päivä päivältä yhä enemmän kokea.

Kolmanneksi sydämen tulee myös olla puhdistettuna ja siivottuna, ettei siihen kasvaisi orjantappuroita; emme saa rakastaa rahaa, tavaraa, maailman kunniaa ja hekumaa enemmän kuin Jumalan sanaa ja iankaikkista elämää. Emme myös saa murehtia tämän maailman ansioista enemmän kuin Jumalan sanasta, niinkuin Kristuskin sanoo: Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin annetaan teille sen ohessa kaikki tämäkin.

Kun sydän on näin tarkkaava, varma asiastaan, vakaa ja puhdistettu, niin se on vilpitön ja hyvä sydän, joka varmasti tuottaa hedelmää, kuitenkin kärsivällisyydessä. Se näet ei voi tapahtua ilman ristiä, kiusauksia ja vastoinkäymisiä, niinkuin Paavalikin sanoo: Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi, 2. Tim. 3:12. Tähän siis valmistautukaamme ja, niinkuin Kristus sanoo, pitäkäämme sielumme kärsivällisyydessä, sen ohessa rukousta harjoittaen. Täytyyhän meidän aina tunnustaa valitettavasti usein kompastuvamme meitä kohtaavaan loukkauksiin, eteenpäin pääsemättä, ja luonnollisesti käy niinkin, ettemme voi halveksia ajallisiakaan täällä maan päällä. Eikä perkelekään ole joutilaana, vaan koettaa kaikin tavoin ottaa meiltä pois sanan ja sen sijaan raskauttaa sydäntämme murheilla, ahneudella, ylpeydellä, vihalla, ynnä muilla paheilla. Toteammekin usein, että moni ihminen olisi paljon parempi, jollei häntä hallitsisi ahneus, kunnianhimo, haureellisuus ynnä muut paheet ja vieroittaisi häntä pois Jumalan sanasta.

On siis välttämätöntä, että hyvin tarkkaamme tätä luontomme vikaa ja turmelusta emmekä jatka surutonta elämäämme, vaan rukoilemme Jumalalta hänen Pyhän Henkensä armoasiitä on meille annettu selvä ja lohdullinen lupaus, Luuk. 11:13: Taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä anovat, että hän itse raivaa pois tuollaiset haitalliset pölkyt ja kannot, perkaa sydämestä ohdakkeet ja orjantappurat, voidaksemme kuulla ja kätkeä Jumalan sanaa sekä tuottaaksemme oikean hedelmän, uskon Kristukseen, sen uskon kautta sekä elääksemme Jumalan kuuliaisuudessa että myös tullaksemme Jumalan lapsiksi ja perillisiksi. Se onkin tärkein sanan kylvämisen ja pyhän evankeliumin julistamisen syy kaikessa maailmassa, niin että se meissä synnyttäisi ja vaikuttaisi hedelmää, joka pysyy iankaikkisesti.

Sitäpaitsi tämä vertaus opettaa vielä meille: älkäämme ihmetelkö, vaikka sana ei kaikkialla hedelmää kannakaan. Kuulemmehan tässä Herra itsensä jakavan ihmiset neljään joukkoon, joista vain viimeinen, vähäisin, on oikeita sanankuulijoita. Edelliset kolme joukkoa eivät kelpaa ensinkään: annettakoon heidän mennä menojansa, heihin loukkaantumatta. Missä ikinä näet evankeliumia saarnataan, siellä käy niin, että aina on noita kolmenlaisia kelvottomia sanankuulijoita. Sana ei kuitenkaan ole siihen syynä eikä liioin saarnaaminen ja julistaminen, niinkuin nuo sokeat paavilaiset aina raivohulluina huutavat, arvellen, etteivät mitenkään voi evankeliumia sen pahemmin häväistä ja rumentaa kuin vetoamalla niihin pahennuksiin, joita perkele on aiheuttanut siitä asti, kun evankeliumia ruvettiin saarnaamaan.

Mutta jos kerran asia tästä riippuu, niin sanopa, eikö siihen aikaan kun itse Kristus, Johannes ja apostolit saarnasivat, ollut paljon suurempiakin pahennuksia ja harjoitettu suurempia syntejä? Kun Johannes Kastaja alkoi saarnata,niin kaikki ihmiset juoksivat kuulemaan hänen saarnojaan ja huomasivat hänet pyhäksi mieheksi. Ja kuitenkin hän sitten sai kuulla sanottavan, että hän muka oli riivattu ja että hänellä oli perkele. Ja kuningas Herodes, joka evankelistain todistusten mukaan oli häntä usein ja mielellään kuullut, hänet viimein mestautti. Saivatpa ihmiset siihen aikaan kuulla itse Kristuksenkin, Jumalan Pojan, puheita ja näkivät hänen herättävän kuolleita ja tekevän muita suuria ihmetekoja, mutta kuitenkin naulitsivat hänet ristiin. Miksi et sano nytkin: Johannes, Kristus ja apostolit eivät olleet oikeita saarnaajia, sillä eiväthän siinä tapauksessa ihmiset olisi olleet niin pahoja, vaan oikea oppi olisi heidät parantanut.

Mutta tähän kysymykseen he eivät voi antaa vastausta; jos antaisivat, heidän arvostelunsa perusteella heidät helposti todettaisiin Kristuksen vihollisiksi ja pilkkaajiksi. Kuitenkin he luulevat voivansa paremmalla syyllä soimata meitä ja meidän oppiamme.

Emme nyt tahdo puhua lähemmin opistamme, vaan jätämme selvittämättä, minkä tähden me siinä pysymme emmekä tahdo siitä luopua. Katsotaan nyt vain tässä Herramme Jeesuksen lausetta, kun hän sanoo: Siemen on Jumalan sana. Eihän kukaan paavilainen liene niin hullu ja tyhmä, että saattaisi sanoa sen sanan, josta Kristus tässä puhuu, itsessään pahaksi sanaksi tai vääräksi opiksi. Ja mitä sanookaan Kristus siemenestä, joka on oikeaa ja hyvää? Miten hän sanoo sen menestyvän? Siten, että vain neljäs osa kasvaa ja tuottaa hedelmää. Kuka voi väittää, ettei vika ole pahassa maailmassa, kun sana ja sen saarna on oikea, puhdas, hyvä ja itsestään hedelmällinen?

Äsken jo sanoin, ettemme nyt tahdo puhua siitä, minkätähden pysymme opissamme. Paavilaistenkin tulee vain myöntää, vaikka heitä kukaan ei siitä kiitäkään, että maailma kuitenkin pysyy pahana eikä parannu sanasta, vaikka saarna onkin oikea ja saarnaajat hurskaita ihmisiä. Sen osoittaa sekä tämä Kristuksen vertaus, jonka mukaan vain neljäs osa kylvöstä tuottaa hedelmää, että hänen oma esimerkkinsäkin, puhumattakaan Johanneksesta ja apostoleista. Ei koskaan saada jokaista ihmistä uskomaan ja sanaa vastaan ottamaan. Sanankuulijoiden enemmistö on ja pysyy pahana ja hedelmätönnä; vain vähäinen osa tekee parannuksen ja uskoo.

Kun näin kävi Kristuksen, Jumalan Pojan, korkeimman saarnaajan, onko ihme, että samoin kävi Johannes Kastajan, apostolien ja tähän aikaan meillekin? Voikohan sen perusteella syyttää oppia vääräksi? Silloin sanottakoon myös, ettei se siemen ollut oikea, joka putosi tien viereen, kalliolle ja orjantappuroihin. Mutta niin ei saa sanoa, ei saa pilkata Jumalaa. Siemen, joka kylvetään, on hänen sanansa. Tämä sana on oikea ja hyvä eikä se voi luonnostaan olla hedelmää tuottamatta. Mutta kun se ei kaikkialla pääse hedelmää tuottamaan, niin älä siitä syytä Jumalaa ja hänen sanaansa, vaan maata, joka ei ole hyvää, jossa juuri siksi siemenen täytyy mennä pilalle ja jäädä hedelmää tuottamatta.

Paavilaiset eivät siis voi syyttää oppiamme vääräksi sen johdosta, että on paljon pahennusta; syyttäkööt siitä itseänsä ja yleensä ihmisiä, joilla ei ole hyvä ja vilpitön sydän. Vika ei näet ole sanassa, vaan sydämissä, jotka ovat ohdakkeiset ja kelvottomat. Niihin tulee perkele, joka yllyttää ja ajaa heitä sanaa vastustamaan, niinkuin Herra puhuu toisessa vertauksessa (Matt. 13) hyvästä pellosta, johon kylvettiin hyvää siementä, mutta joka kuitenkin kasvoi ohdakkeita. Kysynet, mistä nuo ohdakkeet tulivat? Kuule ja huomaa, mitä Kristus siihen vastaa. Perkele, sanoo hän, kylvi niitä nisun sekaan; hän ei voi sietää, että kaikki on puhdasta kasvua. Ja kun hän ei voi kaikkea hävittää, hän ainakin kylvää sekaan ohdaketta ja rikkaruohoa. Kuka voikaan siitä syyttää Jumalan sanaa ja väittää sen olevan pahennuksiin syynä?

Oppikoon siis tästä jokainen, ettei evankeliumille koskaan voi käydäkään toisin, kuin Herra tästä vertauksessaan esittää, nimittäin, että muutamat siitä paranevat ja tulevat hurskaammiksi, mutta että siihen pahenevia on kolme vertaa enemmän, jotka siitä pahenevat. Senpä tähden käykin niin, kuin Herra sanoo edellisen sunnuntain evankeliumin lopulla, että useat ovat kutsutut, mutta harvat valitut. Kun kuulijoilla ei ole hyvää ja vilpitöntä sydäntä, vaan he antavat tilaa perkeleelle ja hylkäävät sanan, niin heidän on mahdotonta kelvata Jumalalle.

Siitä sitten johtuvat sekä kaikenlaiset ulkonaiset synnit ja pahennukset että myös se, minkä Herra tässä sanoo, että sellainen pahuus rangaistaan sokeudella, niin että he, vaikka näkevät, eivät näkisi ja, vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.

Älköön siis kukaan loukkaantuko siihen, älköönkä pilkatko evankeliumia sentähden, että sanan saarnan ohessa on monenlaisia pahennuksia. Syynä näihin ei ole sana, vaan pahanilkiset, häijyt, perkeleen riivaamat ihmissydämet. Ei ole siemenessä vikaa, jos se tien viereen, kivistöön tai orjantappuroihin joutuneena ei tuota hedelmää.

Älköön siis kukaan antako sellaisten pahennusten itseänsä kiusata, vaan pyrkiköön omistamaan tätä siementä, ja rukoilkoon Jumalalta armoa, että hän Pyhän Henkensä kautta avaisi sydämen ja tekisi sen otolliseksi, niin että sana meidän sitä kuullessamme pysyisi sydämissämme ja tuottaisi hedelmän kärsivällisyydessä, ja me sen uskon kautta Kristukseen, jonka Pyhä Henki sanan ja sakramenttien kautta meihin istuttaa, tulisimme autuaiksi. Sen suokoon meille kaikille rakas Herramme Jeesus Kristus. Amen.