Päivän evankeliumi jakaantuu kahteen osaan. Edellinen osa sisältää sen Herramme ennustuksen, jossa hän kahdelletoista opetuslapsellensa ilmoitti kärsimisensä. Tässä tilaisuudessa hän puhui ne sanat, jotka enkelit pääsiäisyönä kertoivat naisille Jeesuksen haudalla sanoessaan: Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa, sanoen: Ihmisen Poika pitää annettaman syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulittaman, ja hänen pitää kolmantena päivänä nousemaan ylös, Luuk. 24:7.Herra Jeesus oli näet juuri nyt matkalla Galileasta Jerusalemiin, missä hän sitten ristiinnaulittiin Tekstin toinen osa puhuu siitä ihmeteosta, jonka hän teki sokealle miehelle.

Evankelista sanoo ainakin kahdesti, etteivät opetuslapset ensinkään ymmärtäneet ennustusta. Hänen puheensa olivat heidän mielestänsä outoja ja kummallisia. Näiden tarkoitusta he eivät käsittäneet. Sentähden heistä tuntui kuin olisivat kuulleet outoa, tuntematonta kieltä, josta eivät ymmärtäneet sanaakaan. Tämä johtui siitä, että he ajattelivat sydämessään: Tämä mies tekee niin paljon ihmetekoja, herättää kuolleita, antaa sokeille heidän näkönsä j.n.e.; meidän täytyy käsittää ja havaita Jumalan olevan hänen kanssansa; aikaa voittaen hänestä varmaan tulee mahtava herra, ja meistä hänen palvelijoistansa tulee siis myös ruhtinaita ja suuria herroja. Kukahan voisi tehdä vahinkoa niin voimalliselle miehelle, joka yhdellä sanalla saattaa parantaa ja ajaa pois kuoleman ja muut vammat? He olivat siis sitä mieltä, että Jumala on häneen niin mielistynyt, ettei hän voi sallia hänen joutuvan mihinkään kärsimykseen; mutta koska hänen sanoistaan kuuluu siltä, kuin hän olisi kärsivä ja kuoleva, niin niillä mahtaa olla toinen merkitys. Näin opetuslapset yksinkertaisuudessaan ajattelivat.

Tämäkin seikka osoittaa, että kaikki Jumalan teot ovat sen laatuiset, että niitä ei voida käsittää niistä ennakolta puhuttaessa,ennen niiden tapahtumista. Vasta sitten, kun ne ovat toteutuneet, niitä ymmärretään ja käsitetään. Niinpä Johannes mainitsee useaan kertaan, että Kristuksen opetuslapset ymmärsivät vasta jäljestä päin sen, minkä hän oli heille puhunut. Sentähden Jumalan sana ja usko kuuluvat yhteen. Kun näet Jumala puhuu, hän puhuu asioista, jotka menevät kauas yli ymmärryksemme, ja joita me emme luonnostamme voi käsittää. Ne on siis uskottava. Ja sanan uskoessasi saat myös havaita sen todeksi ja voit sen oikein käsittää.

Mainitsen esimerkin. Jumalan sana puhuu meille kuolleitten ylösnousemisesta. Järki ei voi sitä käsittää. Sentähden toteammekin, että maallisesti viisaat miehet, varsinkin oppineet pilkkaavat meitä pitäen meitä houkkina, kun me uskomme ja luulottelemme tämän elämän perästä olevan toisen elämän. Yhtä vähän järki voi käsittää sitä, että Jumala on tullut ihmiseksi ja syntynyt maailmaan neitsyeestä. Meidän on siis uskottava nämä asiat, kunnes pääsemme näkemään ja sanomaan: Nyt ymmärrän ja näenkin, että se on totta, mitä uskoin.

Samoin järjestä tuntuu sangen naurettavalta sellainen puhe, että vesikasteella saadaan Jumalan armo ja suosio ilman omaa ansiollisuutta, ja että synninpäästössä todella saadaan synnit anteeksi. Sentähden järki pitää kristityitä, jotka tällaista uskovat, tyhminä ja typerinä. Järki näet ajattelee: jos mielii Jumalaa sovittaa, niin tarvitaan siihen jotain parempaa ja korkeampaa, nimittäin hyviä tekoja, jotka tuottavat meille vaivaa ja tuskaa. Sen kyllä toteamme paavin esimerkistä: hän opetuksellaan johdattaa ihmiset perustamaan omaan ansioon. Järki näet ei tahdo taipua uskomaan, että ainoastaan kaste ja usko Kristukseen vaikuttaa kaiken, mitä autuuteen kuuluu, järki katsoo sanan liian halvaksi ja näkee sen saarnaajan olevan heikon ja köyhän syntisen. Sen mielestä onkin naurettavaa, että ihmisen pitää perustaa henkensä ja elämänsä iankaikkisen onnen tälle sanalle. Vaikka siis Jumalan sanaa julistettaisiin ihmisille kuinka selkeästi ja puhtaasti tahansa, niin järki ei suostu sitä uskomaan. Evankeliumin täytyy siis maailmassa kantaa kerettiläisyyden ja perkeleen opin nimeä jolla ihmisiä vietellään uskomaan, ettei muka pidä mitään hyviä tekoja tehdä. Järki ei voikaan arvostella asiaa toisin.

Oppikaa siis yksinkertaisesti uskomaan Jumalan sanaa ja sanokaa sydämissänne: Vaikka en näe, en käsitä enkä tunne näitä asioita, niin kuulen kuitenkin, mitä Jumala sanoo. Ja hän on niin voimallinen, että voi toteuttaa sanansa; tulevassa elämässä minä voin ymmärtää ja käsittää, jopa nähdä ja kokea kaiken, mitä nyt vielä en kykene ymmärtämään.

Sen osoittavat muutkin Raamatun esimerkit. Daavid jo ennen menoaan Goliathia vastaan uskoi voivansa lyödä ja surmata hänet, niinkuin hän sanoikin Saulille: Herra, joka on pelastanut minut jalopeuran ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tämän filistealaisen käsistä. Ja juuri vähää ennen hän sanoi: Tuolle ympärileikkaamattomalle filistealaiselle käy niinkuin niillekarhuille, sillä hän on häpäissyt elävän Jumalan taistelurivejä, 1. Sam. 17:36 - 37 Filistealaiselle itselleen hän sanoi: Tänä päivänä Herra antaa sinut minun käsiini, ja minä surmaan sinut ja katkaisen sinulta pään.

Kaikki kuulivat Daavidin sanovan nämä sanat, mutta useimmat vain ivasivat pitäen niitä valheena. Ja tosiasia onkin, etteivät nuo sanat olisi olleet minkään arvoisia, jos ne vain olisivat olleet Daavidin puhetta. Mutta ne olivat kuin olivatkin Jumalan sanoja, jotka Daavid uskoi, ennen kuin hän oli mitään kokenut. Sentähden asia menestyi, muiden häväistyksistä huolimatta, vaikka ihmiset eivät voineetkaan uskoa, että niin oli käyvä ja asia toteutuva. Järjelle oli aivan mahdotonta käsittää, miten Daavid, joka varreltaan ja näköään oli Goliatin rinnalla hyvin mitätön, voisi kivellä kaataa maahan moisen jättiläisen. Mutta Daavid uskoo sen ja sen hän tekeekin. Nyt saatiin nähdä, ettei hänen uskonsa ollut turha, vaan että se oli täyttä totta. Mutta sitä ennen, kun kuultiin Daavidin sanovan: Tänä päivänä Herra antaa sinut minun käsiini, se muka oli julkeaa valhetta ja sula mahdottomuus. Järki näet tekee sellaisia johtopäätöksiä kuin Saul sanoessaan: Daavid on nuorukainen, paimenpoika, joka ei ikinä ole sodassa ollut, ja tulee tänne aseetonna, vain sauva ja linko mukanaan ikäänkuin koiran kanssa tappelemaan, niinkuin Goljat itse häntä ilkkuen soimasikin, sanoen: Olenko minä koira, kun tulet sauva kädessä minua vastaan? Jättiläinen oli puettu haarniskaan, pitkä keihäs kädessä. Tässähän on suuri erotus aseissa ja varustuksissa. Näytti aivan naurettavalta, että tuollaisen hennon nuorukaisen Daavidin pitäisi tehdä sellaista, mitä kukaan sotamiehistä leirissä ei ollut rohjennut edes ajatella? Ei Daavid itsekään käsittänyt asiaa, mutta hän uskoi, että Jumala oli rankaiseva tuon vihollisen pilkkaamiset ja auttava häntä; ja niin tapahtuikin.

Niin käy aina vieläkin. Jumalan sanaa ja Jumalan tekoja pidetään ennen niiden tapahtumista mahdottomina Ja kuitenkin ne käyvät toteen, jopa ne toteutuvat aivan helposti ja ilman vaivaa, kun aika on niiden tapahtua. Mutta sitä ennen niitä ei saa aprikoida ja yrittää käsittää, vaan ne on yksinkertaisesti uskottava. Ei järki ikinä käsitä, miten kasteessa synti pestään pois, ja miten me viimeisenä päivänä nousemme kuolleista, varsinkin kun on nähty monen pyhän miehen ruumiin joutuneen lintujen syötäväksi, koirien ja susien raadeltavaksi; toisia on roviolla tuhkaksi poltettu ja tuhka virtaan heitetty niin esimerkiksi paavi teki pyhälle Johannes Hussille Konstanzissa. Silloin järki ajatteli: Mistähän Herra Jumala sen ruumiin enää löytää? Mutta Jumala vastaa: Minä olen sen sanonut, se on minun sanani. Sen toteutuminen tosin näyttää uskomattomalta ja mahdottomalta, mutta jos uskot, niin se on tapahtuva, sillä minä olen kaikkivaltias ja voin tyhjästä tehdä kaikki.

Mitä me olimme sata vuotta sitten? Ei meitä ollut olemassa enempää kuin niitä lapsia, jotka kahden-, kolmen- tai neljänkymmenen vuoden perästä meidän jälkeemme maailmaan syntyvät. Koska siis Jumala voi kaikki luoda tyhjästä, niin hän taitaa kaiketi myöskin tehdä jotakin siitä, mikä jo ennen on ollut jotakin. Ei siis saa tarkata sitä, näyttääkö jokin asia meistä mahdottomalta, vaan meidän tulee ajatella näin: Jumala on niin sanonut, sentähden on niin tapahtuva, vaikka asia muutoin näyttäisi aivan mahdottomalta. Vaikka minä en voikaan sitä käsittää enkä havaita, niin hän on kuitenkin Herra, joka voi tehdä mahdottomat mahdollisiksi, kutsua olemattomat olemaan.

Sentähden ylen harmillisia houkkioita ovatkin kaikki ne, jotka järjellänsä tahtovat arvostella Jumalan sanaa ja tekoja. Kun minä en kykene herättämään henkiin kuollutta, niin pitäisikö sen silti olla Jumalalle mahdotonta? Varokoon siis jokainen arvostelemasta Jumalan sanaa ja hänen voimaansa oman ymmärryksensä ja voimansa mukaan. Jos näet oma järkemme voi kaiken käsittää ja ymmärtää, niin silloinhan Herra Jumalamme voi olla suutansa avaamatta. Mutta se, että hän puhuu, on juuri todistuksena siitä, ettei meidän oma järkemme tiedä eikä käsitä kaikkia, ja että Jumalan sana on yli ja vastoin meidän järkeämme. Senhän kokemuskin osoittaa.

Minä julistan sinulle syntien anteeksiantamuksen, päästän sinut synnistäsi Kristuksen käskyn mukaan. Sinä kuulet silloin sanan, mutta vaikka sen kuulit ja sinut synnistäsi päästettiin, sinä et kuitenkaan vielä tunne etkä havaitse, että Jumala ja hänen enkelinsä katsovat lempeästi puoleesi. Et tiedä mitään siitä ilosta, josta Herra sanoo: Syntyy ilo Jumalan enkelien kesken yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.

Niinikään sinulla kastettunakin vielä on jäljellä sama liha ja nahka kuin kasteen edelläkin. Ovatko siis sekä synninpäästö että kaste arvottomia? Eivät suinkaan! Opi siis sanomaan: Jumala on minut kastanut. Jumala on sanallansa päästänyt ja vapauttanut minut synneistäni Minä siis uskon lujasti, vaikka en vielä näe enkä tunne, että Jumala on minulle lempeä ja nimittää minua lapseksensa, että Kristus, minun Herrani, sanoo minua veljeksensä, ja että pyhillä enkeleillä on minusta suuri ilo. Sen minä uskon, sen sanon vieläkin, enkä ensinkään sitä epäile. Jos paavi ei ota sitä uskoakseen, se ei haittaa; minä tahdon sen uskoa, sillä Jumala ei voi sanassansa valehdella minulle.

Opetuslapsilla ei vielä ollut tätä taitoa, muussa tapauksessa he eivät olisi Jeesuksen sanoista kauan väitelleet ja ihmetelleet, vaan olisivat päättäneet tähän suuntaan: On käyvä aivan kuin hän sanoo; se mies ei voi valehdella, toteutui se sitten miten ja milloin hyvänsä.

Evankelistan tässä mainitsema sokea mies sitävastoin osaa taidon erittäin hyvin. Hän on umpisokea, hän ei voi nähdä niin mitään,mutta kohta kun hänen korviinsa kaikuvat sanat: Saa näkösi!, hän uskoo. Hänelle tapahtui siis niin kuin hän uskoi. Vielä tapahtumaton sana puhuukin asiasta, jota ei vielä ole olemassa. Sokeankin silmät ovat vielä ummessa, mutta kohta sanan jälkeen, kun hän sen uskoo, seuraa itse tapaus, niinkuin hän uskoi. Samoin opetuslasten olisi pitänyt tehdä. Vaikka he eivät vielä käsittäneetkään, miten Jeesuksen puhe oli toteutuva, heidän olisi kuitenkin pitänyt uskoa kuullessaan hänen sanansa. Sanaan ei näet kuulu muuta kuin usko.

Tämä on ensimmäinen opetus, jonka me päivän evankeliumista saamme: meidän on uskottava Jumalan sana täydestä sydämestä, epäilemättä. Sellaisesta uskosta paavi ei tiedä mitään eikä hän siitä mitään opeta; mutta teidän pitää se tietää ja oppia, että juuri kristillinen sydän sekä kuulee Jumalan sanan syntien anteeksiantamuksesta että sen myöskin vakaasti, ilman epäilystä uskoo, vaikka ei vielä mitään siitä näe eikä tunne.

Havaitseminen ja tunteminen näet seuraa sitten perästä päin. Kun ensin olemme vakaasti uskoneet, me sitten myös saamme kokemuksia, ja niin me voimme sanoa: Olipa hyvä, että uskoin. Nuo toiset taas, kuten paavilaiset, turkkilaiset ja juutalaiset, jotka eivät ole Jumalaan uskoneet, saavat epätoivoissaan huutaa Voi meitä kirottuja, jotka emme uskoneet! Kuka olisi voinut tätä aavistaa?Heidänkin siis lopulta täytyy kun täytyykin uskoa. Mutta siitä ei enää lähde apua, vaan heidän asiansa on hukassa, koska he liian kauan viivyttelivät.

Pääasia siis on, ettemme loukkaannu Jumalan sanaan, vaikka se kuulostaakin ihmeelliseltä, uskomattomalta ja mahdottomalta, vaan pysymme vakaasti siinä mielessä, että sen kerran täytyy toteutua, mitä Jumala on puhunut. Ei kukaan saa kysyä, miten se on mahdollista; on katsottava yksin sitä, onko Jumala niin sanonut. Jos kerran Jumala on niin sanonut, hän on myös voimallinen ja totinen: hän pitää puheensa. Sentähden tulee häntä uskoa; mutta se, joka ei tahdo uskoa hänen sanaansa, mitä vaikeimmin häpäisee Jumalaa. Sitä syntiä me tarkoin karttakaamme! Älkäämme epäilkö Jumalan sanaa, kuulukoon se kuinka uskomattomalta tahansa. Se, minkä Jumala puhuu, on varmaa totuutta. Meillä on Jumalan sana kasteessa, ehtoollisessa, synninpäästössä ja saarnassa; siten Jumala itse puhuu kanssamme, päästäen meidät vapaiksi synneistämme. Se meidän tulee uskoa ja pitää totuutena ilman epäilystä. Tämä siis evankeliumin edellisestä osasta.

Toisessa osassa, kertomuksessa sokeasta miehestä, evankelista opettaa meille oikeaa kerjäämisen taitoa, miten Jumalan edessä on oltava kerjuulla ja suuttumatta rukoiltava ja anottava. Arka pian lakkaa, pyytämästä, ei hän kelpaa kerjäämään. Täytyy heittää häveliäisyys syrjään ja ajatella, että Jumala itse tahtoo meitä eteensä kerjäämään a pyytelemään. Se, että hän saa runsaasti antaa ja että häneltä palan hyvää toivomme, on näet hänen ilonsa ja kunniansa ja hänelle hyvin otollista. Meidän sopii siis yhtä lakkaamatta ja kernaasti pyytää kuin hän on halukas antamaan. Se, joka tahtoo odottaa, kunnes tulee kelvolliseksi Jumalalta jotakin saamaan, ei ikinä pääse Jumalalta mitään rukoilemaan. Parasta on siis heittää häveliäisyys ja avaa heti suunsa anomaan: Herra, minä olen siinä ja siinä vaarassa ja hädässä ruumiin ja sielun puolesta ja tarvitsen sinulta apua ja turvaa, etkä sinä sitä minulta kielläkään, vaan sen minulle totisesti annat oman armollisen lupauksesi mukaan. Kerjäläiset kadulla osaavat tänään taidon hyvin, mutta ihmiset eivät siitä pidä, vaan suuttuvat ja usein ajavat moiset kerjäläiset kovin sanoin luotaan. Mutta Herra Jumalamme mielistyy sellaisiin kerjäläisiin, jotka ujostelematta pyytävät eivätkä lakkaa ennen kuin saavat avun.

Sen näemme tämänkin sokean miehen esimerkistä. Hän tahtoi mielellänsä saada silmänsä terveiksi. Kuullessaan kansan käyvän ohitse hän kysyi ensin, mitä liikettä se oli. Ja kun hän kuuli mainittavan Jeesusta, hän rupesi huutamaan: Jeesus, Daavidin poika, armahda minua! »Ja edellä kulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan». Mutta hän ei siitä välittänyt, vaan kuta enemmän häntä kiellettiin, sitä rohkeammin hän huusi.

Tämä on oikea pyytäjä, kelpo kerjäläinen, sellaisia Herra Jumalamme mielellään tahtoo. Ottakaamme siis tästä esimerkistä tarkoin vaarin oppiaksemme mekin menemään Herran Kristuksen eteen ja rukoilemaan: Herra, minä olen viheliäinen syntinen, anna valtakuntasi minuakin lähestyä, anna minulle syntini anteeksi! Auta minua siitä ja siitä jne. Se, joka näin pyytää ja herkeämättä rohkeasti kerjää, tekee oikein, ja Herra Jumala kuulee häntä mielelläänhän näet ei ole niin kärsimätön kuin me ihmiset. Tuollainen mankuminen väsyttää, suututtaa ja saattaa meidät huonolle tuulelle; mutta Jumalalle on kunniaksi, kun häntä pidetään suurena auttajana eikä lakata rukoilemasta, vaan sanotaan: Herra, on oma kunniasi, sen kautta nimesi tulee ylistetyksi, kun minä sinulta kerjään. Älä siis, rakas Herra, ota huomioon sitä, että minä olen mahdoton, vaan ota huomioon, että minä tarvitsen apuasi, ja että sinä olet kaikkien syntisten ainoa oikea hädästä auttaja. Sinun nimellesi on minun avuksi huutamiseni kunniaksi, enkä minä voi tulla toimeen ilman sinun apuasi.

Sellainen rohkea rukous, jota vakaasti pitkitetään, sallimatta minkään siitä estää, on Jumalalle hyvin otollinen. Sen me näemme sokeasta miehestäkin. Heti kun hän rupeaa rukoilemaan, käskee Herra taluttaa hänet tykönsä; jokaisen täytyy antaa hänelle tietä. Eikä tuo sokea mies ollenkaan häpeä, vaan antaa taluttaa itsensä hänen luokseen. Silloin Herra heti kysyy häneltä: Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin? Tästä näemme, kuinka altis Herra on auttamaan. Hän ikäänkuin tahtoo sanoa: Rukoile, mitä olet aikonut, niin se sinulle tapahtuu. Eikä sokea kauan epäröikään, vaan vastaa: Herra, että saisin näköni jälleen. Silloin Jeesus vastaa hänelle: »Saa näkösi!» Sepä oli rohkeaa pyytämistä, mutta kuuleminen oli myös armollinen. Niin meidänkin pitäisi noudattaa sokean miehen esimerkkiä, samoin harjoittaa rukousta ja esittää Kristukselle tarpeemme, varmasti uskoen, että hän kuulee ja auttaa meitä.

Paavikunnassa ollessamme totuimme halveksimaan rukouksiamme; me ajattelimme, ettemme saa mitään, elleivät toiset rukoile meidän puolestamme. Mutta niin kristitty älköön millään ehdolla tehkö, vaan heti hädän sattuessa kiiruhtakoon kammioonsa, laskeutukoon polvillensa ja sanokoon: Herra, taas tulen eteesi, tarvitsen sitä ja sitä apua, vaikka olenkin aivan mahdoton: Mutta katso minun hätääni ja surkeuttani ja auta minua nimesi kunnian tähden! Opi näin rohkeasti rukoilemaan äläkä epäile, vaan usko, että Jumala Kristuksen tähden antaa sinulle, mikä on hyvää ja hyödyllistä. Onhan hänen lupauksensa selvä ja varma: Mitä ikinä te anotte Isältä minun nimeeni, sen hän antaa teille.

Huolehdi sinä vain siitä, ettet väsy pyytämään vaan pysyt kestävänä. Kuta enemmän harjoitat rukousta, sitä mieluisempaa se Herralle on; hän ei suutu sinun anomisiisi. Kunpa vain rukouksesi olisi niin harras ja voimallinen, että hän samalla hetkellä voisi täyttää pyyntösitavallisesti hän ei täytä heti, vaan jonkin ajan kuluttua. Hän näet voi kuulla sinua pikemmin hartaiden rukoustesi tähden. Niinpä minäkin toivon, ettei ole enää pitkä aika tuomiopäivään; kristittyjen hartaiden rukousten tähden se on tuleva aikaisemmin kuin voimme aavistaakaan.

Samaan suuntaan Herra puhuu vertauksessaan leskestä (Luuk. 181.)= joka rukoili niin väsymättä, että tuomarin, joka muutoin ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä, täytyi sanoa: En jaksa enää kärsiä tuota pyytämistä, jolla leski minua vaivaa; minun täytyy häntä auttaa, päästäkseni häneltä rauhaan, ettei hän minua enää pyynnöillänsä ahdistaisi. Kristus sanoo sitten: Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: Hän toimittaa heille oikeuden pian.On kuin hän tahtoisi sanoa, että rukous saattaa Jumalan jouduttamaan asioita, jotka muutoin eivät ole niin kiireellisiä.

Rukouksesta on siis se hyöty, että sen kautta saa aikaisemmin sellaista, mikä muuten jäisi heti tapahtumatta, ehkäpä jäisi kokonaan tulemattakin. Tekstin esikuva opettaa siis meitä rohkeasti kerjäämään ja väsymättä pyytämään, sanoen: )»Herra, olen tosin kurja ja kelvoton syntinen, sen kyllä tiedän, mutta kuitenkin tarvitsen ja minulta puuttuu iitä ja sitä; anna siis minulle sitä, mitä tarvitsen. Tässä minun ei auta tutkistella, olenko hurskas ja ansiollinen saamaan. Pääasia on, että olen puutteessa, ja että sinä mielelläsi annat sen, mikä ruumiilleni ja sielulleni on hyödyllistä.»

Kun sinä näin väsymättä ja herkeämättä rukoilet, niin Herra totisesti sanoo sinulle samat sanat kuin sokealle miehelle: Mitä tahdot, että minä tekisin sinulle? Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut! Rukoileminen ilman uskoa on näet Herran Jumalan pilkkaamista. Usko taas luottaa vain siihen, että Jumala, Poikansa Kristuksen, meidän Herramme kautta, on meille armollinen, kuulee ja suojelee meitä ja vapahtaa meidät sekä tekee meidät autuaiksi. Siihen auttakoon meitä rakas Herramme ja Vapahtajamme Kristus Jeesus. Amen.