Päivän evankeliumi on yksi niistä teksteistä, joissa rakas Herramme Kristus opettaa, kuinka hänen kristittyjensä tulee luottaa häneen: hän ei anna heidän kuolla nälkään, vaan siunauksellansa antaa heille kyllin kaikkea, mitä he tarvitsevat. Se onkin sellainen saarna, jota eivät saiturit, jotka eivät osaa muusta huolehtia kuin hyödyn saamisesta itselleen, ole mahdolliset edes kuulemaankaan, saati uskomaan. He tosin kuulevat Herran siunauksellaan tehneen näin suuren ihmeteon, mutta he eivät antaudu siihen uskoon, että hän tekee samaa heillekin. Sentähden he kaikin tavoin ahnehtivat saadakseen omaisuutta itselleen, ikään kuin Kristus ei voisi tai ei tahtoisi tehdä heille samanlaista ihmetekoa, vaan heidän täytyisi itse huolehtia elatuksestansa tai jäädä turvattomiksi. Sellaisten ihmisten kanssa Kristuksella ei ole mitään tekemistä.

Mutta niitä, jotka turvaavat hänen sanaansa, hän ei tässä lohduta vain sanoilla, vaan teollakin: hän tahtoo heille hankkia elatuksenkin, ettei meidän tarvitsisi epätoivoisina murehtia toimeentulostamme, vaan sydämestämme saisimme luottaa Kristukseen. Tämä usko ei meitä milloinkaan petä. Kristus on näet silloin meidän tykönämme ja antaa meille varoja, ja vaikka ei olisi enempää kuin viisi leipää, hän voi siunata ne niin, että niillä tulee ravituksi viisituhatta miestä, vaimoja ja lapsia lukuun ottamatta, ja että vielä jääpi jäljelle enemmän varoja kuin alussa olikaan. Ensinhän oli tuskin puolta vakallista leipää, mutta aterian jälkeen tulee vielä täyteen kaksitoista vakkaa tähteitä.

Päivän evankeliumin pääasiallinen opetus on siis se, että meidän tulee olla jumalisia, ahkerasti noudattaa Jumalan sanaa, niinkuin nämä tekstissä mainitut ihmiset, ja uskoa se; silloin Jumala on huolehtivasiitä, että me saamme ravinnon ja elatuksemme. Sen me huomaamme tekstin kertomuksesta. Joskaan kaikki eivät olleet hurskaita ihmisiä kuitenkin oli joukossa muutamia oikeita hurskaita sieluja, jotka enemmän ajattelivat Jumalan sanan kuulemista kuin syömistä. Herrapiti kun pitikin heistä huolen ja hankki heille syötävääkin, jota he eivät olleet ehtineet ajatellakaan.

On kuin hän sanoisi: rakas ihminen, opi ensin etsimään Jumalan valtakuntaa, kuule minun sanaani, usko minuun ja tee ahkerasti, mitä asemasi sinulta vaatii; kun sen teet, minä sitten pidän muusta huolen. Vaikka et olekaan rikas ja tuhansien omistaja, niin minä hankin sinulle kaiken, mitä tarvitset. Ethän voikaan syödä kultaa, hopeaa, jalokiviä; tarvitset leipää, joka kasvaa maasta. Vaikka et voikaan maasta saada leipääsi, ellei sinulla ole taloa, peltoa eikä niittyä, usko minuun ja seuraa minua, niin saat leipää tarpeeksesi.

Tätä saadaankin joka päivä kokea ja omin silmin nähdä. Köyhästä koulupojasta, joka on ahkera ja hurskas, Jumala taitaa tehdä kuuluisantiedemiehen. Köyhälle palvelijattarelle, joka on jumalinen ja uskollisesti palvelee isäntäväkeänsä, antaa Jumala hurskaan miehen, kodin ja oman talouden. Esimerkkejä siitä, kuinka Jumala erinomaisesti auttaa köyhiä ihmisiä, nähdään yhä; sitävastoin ne, jotka eivät pelkää Jumalaa, eivät ota vaaria hänen sanastansa ja jotka muutoinkin ovat uskottomia ja laiskoja, joutuvat kerjäläisiksi, eivätkä he ikinä pääse hyville päiville.

Tietäköön siis jokainen pahanilkinen ihminen, joka ei ole ahkera opinnoissaan ja muutenkin harjoittaa ilkeyttä, vallattomuutta ja uskottomuutta, että Herra Jumala antaa hänen mennä menojansa, joutua sotaan keihästettäväksi tai ammuttavaksi tai alentaa hänet piiskuriksi tai muuhun ylenkatsottuun asemaan maailmassa. Samoin käypi palvelijattaren, joka ei ole jumalaapelkääväinen, ei elä siveästi eikä ole kuuliainen tai rupeaa uskottomaksi ja laiskaksi: hänen Jumala sallii langeta syntiin ja häpeään, eikä hänestä ikipäivänä enää tule kunnon ihmistä. Heille tapahtuu oikeuden ja oman ansion mukaan. Miksi eivät elä hurskaasti uskoen Kristukseen ja hänen sanaansa noudattaen? Silloin Kristus olisi heidän kanssansa ja sanoisi heille: anna minun huolekseni korottaa sinut ja saattaa sinut kunniaan ja varallisuuteen -. Evankeliumimme opettaa siis meitä uskomaan Kristuksesta, että hän elättää meidät ja antaa meille tarpeemme, kunhan me vain elämme hurskaasti, otamme vaarin hänen sanastansa, tekstissämme mainittujen ihmisten kanssa sitä noudattaen ja sen puolesta uskaltaen jotakin antaa alttiiksi ja kärsiä. Se teko, jonka Herra tässä tekee, on ikään kuin saarna; on kuin hän sanoisi: kun sinä olet jumalaapelkääväinen ja hurskas ja rakastat minun sanaani, niin minä annan sinulle syötävää, minä en sinua hylkää, vaan totisesti teen sinusta vielä jotakin.

Mutta ellet tahdo elää hurskaasti, vaan ylenkatsot minun sanaani ja muutenkin käyttäydyt huonosti, ja sitten joudut kerjäläiseksi, niin pidä hyvänäsi, syynä siihen ei ole kukaan muu kuin sinä itse. Ja vaikkapa +ulisit rikkaaksikin, sinun täytyy kuitenkin joutua helvettiin, josta rikkautesi ei ole sinua ensinkään auttava. Varmana selviönä saamme pitää sen, että sille, joka halveksii Jumalan sanaa, eikä tahdo tehdä, mitä Jumala käskee, Jumalakaan ei anna sitä, mitä hän mielellänsä ottaisi ja kyllä tarvitsisi.

Tätä Herramme tahtoo meille opettaa ruokkiessaan viidellä leivällä ne viisituhatta miestä, jotka olivat seuranneet häntä erämaahan, ynnä heidän vaimonsa ja lapsensa, joita ehkä oli toiset viisituhatta: kaikki saivat kylläksensä, jäipä vielä jäljellekin. Täten hän teollaan osoittaa todeksi sanansa, Matt. 6:33, sanoessaan: ))Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin myös kaikki tämä annetaan teille~). Hän ikään kuin tahtoo heille nytkin sanoa: minä olen rikas ja voin sinut kyllä elättää; katso sinä vaan, että olet hurskas, pysy Jumalan sanassa ja noudata sitä ja anna minun huolehtia siitä, mistä ruoan saat. Tämä on se oppi uskosta, joka päivän ihmeteolla meille esitetään.

Tämän opetuksen ja lohdutuksen ohella on tekstissämme kuitenkin vielä kaksi kohtaa, joista evankelista erittäin tahtoo huomauttaa. Ensimmäinen on se, että Herra kysyy opetuslasten mieltä, ja nämäkin lausuvat arvelunsa. Toinen on se, että hän käskee korjata tähteet, kun ei tahdo että mitään joutuu hukkaan.

Mitä ensiksikin opetuslapsiin, Filippukseen ja Andreakseen tulee, on selvästi huomattavissa, mikä oli aiheena Herran kysymykseen. Vaikka Herra tällä ihmeellisellä, siunausta tuovalla teolla kehoittaa meitä uskoon, usko ei kuitenkaan ota ollakseen meissä oikea. Se vika on näet meissä kaikissa, kuten opetuslapsissakin, että me katsomme vain, kuinka paljon me tarvitsemme, mutta emme me, kuinka paljon Kristus siunauksellansa voi meille antaa.

Filippus suorittaa laskemisen jotenkin tarkkaan. Hän sanoo: »Eivät kahdensadan denarin leivät heille riittäisi, niin että kukin saisi edes vähän». Tuo raha, alkukielellä denarion, on meidän rahassa noin markan arvoinen. Jos siellä siis olisi ollut vain viisituhatta miestä, mutta ei ensinkään vaimoja ja lapsia, ei olisi tullut kunkin osalle edes neljän pennin arvosta leipää. Se ei ole paljon nälkäiselle vatsalle, kun ei ole muuta syötävää. Mutta joukossa oli myös paljon vaimoja ja lapsia, niinkuin Matteus mainitsee (Matt. 14); näitä ei otettu ensinkään lukuun. Näemme siis, ettei Filippukselta puuttunut ainakaan laskutaitoa: tarkoin hän laski, kuinka paljon hän vähintään tarvitsee ravitakseen leivällä erämaassa noin paljon ihmisiä.

Mekin osaamme hyvin laskea, mitä taloudessamme tarvitsemme ja yhdessä viikossa, neljännesvuodessa tai koko vuodessa kulutamme. Mutta kun emme heti näe tarpeeksi varoja, me tulemme alakuloisiksi ja murheellisiksi, ajatellen, että meidän täytyy jättää kotimme ja joutua mieron tielle taikka aivan kuolla nälkään.

Samoin on laita Andreaksenkin. Hän kyllä näkee, että Herra mielellänsä tahtoo auttaa kurjaa kansaa ja ilmoittaa sentähden, miten vähissä ruokavarat ovat: ei näet ole muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa. Mutta ajatellessaan suurta ihmispaljoutta, noita tuhansia suita ja tyhjiä vatsoja, hänestä nuo ruokatavarat tuntuvat niin mitättömiltä, kuin ne eivät olisi mitään. »Mitä ne ovat», sanoo hän, »näin monelle?» Laskujensa tähden hän menettää uskonsa, ajatellen, ettei kansaa voida auttaa.

Tämä on yleinen vika. Sen me vielä tänä päivänä tunnemme, emme vain elantoon nähden, mutta kaikenlaisissa muissakin hädissä ja vastoinkäymisessä: me kyllä osaamme laskea, mitä me tarvitsemme ja mitä tarvittaisiin, että saisimme parhaan avun. Mutta kun emme heti saa kaikkea, mitä tahdomme, ei meillä laskemisesta ole muuta kuin mielipahaa ja murhetta. Paljon parempi olisikin, jos antaisimme asiamme Jumalan hoidettavaksi emmekä niin paljon ajattelisi tarpeitamme. Silloin ei ainakaan olisi hätää ennen kuin puute todella tulee. Kohtaavathan varmaan meitä puutteetkin, emmekä me kuitenkaan voi niitä surullamme korjata. Turhaa meidän siis on ennen aikaa vaivata ja kiusata itseämme omilla ajatuksillamme, jotka kuitenkin ovat turhia ja hyödyttömiä. Emme kuitenkaan ikinä tule rikkaiksi murehtimisella ja mietiskelemällä; me kyllä voimme ajattelemisesta ja suruista tulla sairaiksi, sairaalloisiksi, hulluiksi ja mielipuoliksi, niinkuin esimerkit elämästä kyllä osoittavat.

Koska siis järkemme ei voi muuta kuin tehdä laskelmiaan, ottaen huomioon sen, mitä me tarvitsemme ja se on aivan uskon vastaista , niin evankelista ei ole tahtonut jättää sitä seikkaa mainitsematta, että me opetuslasten esimerkistä oppisimme, että tuollainen laskelmoiminen on turhan turhaa ja väärää, jos me muutoin olemme kristityitä ja Kristus on meidän kanssamme. Järjen mukaan Filippus ja Andreas ajattelivat aivan oikein, ja mahdotonta onkin järjellisen ihmisen toisin ajatella tai tehdä parempia laskelmia. Mutta meillä kristityillä on järkemme ohessa myös Jumalan sana. Meidän tulee siis osata tehdä tarkat laskelmat, mutta myöS lujasti uskoa. Ja elleivät laskelmamme mitään auta, meidän tulee turvautua uskolla Jumalan sanaan.

Katsohan, minkälainen ruoanhankkija ja taloudenhoitaja meillä on Herrassa Kristuksessa. Me emme voi enempää antaa kuin meillä on. Mutta Johannes sanoo, että Kristus antoi kansalle leipää ja kalaa »niin paljon kuin he tahtoivat», eikä vain niin paljon kuin heitä oli. Älä ajattele, että hän teki tuon vain silloin, yhden kerran eikä muka enää tee samoin kristittyjensä keskuudessa. Toteammehan, niinkuin sanottu, joka päivä sellaisen siunauksen esimerkkejä sekä elantoon nähden, kun Jumala antaa toimeentulon ja apua köyhille, puutteenalaisille ja alhaisille ihmisille, jotka häntä pelkäävät ja rakastavat ja pitävät arvossa hänen sanaansa, että myöskin kaikissa muissa hädissä, kun hän ihmeellisellä ja odottamattomalla tavalla antaa neuvon ja avun. Hän on kaikkivaltias ja hän on luvannut antaa meille apua ja pelastusta.

Kun meidän laskelmamme pettävät, on pääasia, että me pysymme uskossa ja rukouksessa, luottaen siihen, että meillä on sellainen Jumala, joka voi ei vain siunauksellansa kartuttaa pienet varat, niinkuin hän niin ihmeellisesti ja odottamatta lisäsi Sareptan lesken jauhoja ja öljyä, vaan luoda kaikki tyhjästäkin.

Painakaamme tarkoin mieleen tämä lohdutus, että me, niinkuin Kristus sanoo, Matt. 6-33, etsisimme ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan; siitä, mitä muuta elannoksemme tarvitsemme, antakaamme taivaallisen Isämme huolehtia, »sillä hän antaa ystävillensä heidän nukkuessansa», Ps. 127:2, toisin sanoen, he saavat siunauksen tietämättä miten ja mistä se tulee, niinkuin tässäkin tilaisuudessa tapahtui. Olihan tämä sellainen ihme, että leipä ja kalat nähtävällä tavalla lisääntyivät Herran Kristuksen käsissä. Kun hän pani palan kahtia ja antoi toisen puoliskon kädestänsä, niin jo toinen puoli paisui yhtä suureksi, kuin palasen vielä kokonaisena ollessa.

Tämän tekonsa Herra mielellään tahtoo painaa meidän mieleemme ja sydämeemme, että mekin oppisimme turvaamaan häneen emmekä laatisi laskelmiamme vain sen mukaan, mitä silmin näemme ja mitä meillä on varastossa.

Me näemme, kuinka kurjalla kannalla nykyään olot kaikkialla maailmassa ovat. Turkkilaiset eivät ole alallansa, vaan tunkeutuvat yhä likemmäksi kimppuumme. Ja me taas käymme päivä päivältä yhä eripuraisemmiksi ja epäluuloisemmiksi keskenämme, meiltä alkaa puuttua sekä väkeä että varoja. Toisaalta ei paavikaan ole toimetonna, vaan on yhtä katkera evankeliumin vihollinen kuin turkkilaiset ovat kristikunnan. Sentähden paavi ja hänen joukkonsa lakkaamatta koettavat kaikkia keinoja tukahduttaakseen tämän opin ja asettaakseen sen sijaan jälleen entisen epäjumalanpalveluksensa.

Näitä asioita katsellessaan kristitty ei pääse vapaaksi kiusauksista. Järki näet rupeaa laskelmoimaan ja ahkerasti parhaan kykynsä mukaan punnitsemaan asiaa, etsien keinoja ja neuvoja, miten se olisi autettavissa. Mutta kun keinoja ei löydy eivätkä laskelmat pidä paikkaansa, on sydämen mahdoton olla murehtimatta, se joutuu miltei epätoivoon, ikään kuin kaikki jo olisi hukassa ja perikatoon menossa.

Kun tuollainen kiusaus kuitenkaan ei jää tulematta, eikä liha ja veri voi toisin menetellä kuin luontonsa mukaan, niin kristittyjen tulee oppia laskelmien pettäessä turvaamaan Jumalan sanaan ja alkaa uskoa.

Ja mitä sanoo sana? Mitä meidän pitää hädän kohdatessa uskoa?; Sinun tulee uskoa, että Kristus on voittanut maailman, ja etteivät »tuonelan portit voita hänen seurakuntaansa» Matt. 16:18. Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän huutoansa*, Ps. 34:16. »Kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään? Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita», I Piet. 3:13, 14. »Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät», 2. Piet. 2:9. Pietari myös tässä samassa paikassa osoittaa sen hurskaan Lootin esimerkillä, kertoessaan, kuinka tämä pelastui Sodomasta.

Sitä, joka näin ottaa rakentaaksensa toivonsa lujasti Jumalan sanan lupauksille, eivät laskelmat, vaikka ne pettävätkin, voi saattaa alakuloiseksi ja epätoivoon. Näkeehän hän olevansa sen Herran varjeluksessa, joka hallitsee vihollistensakin keskellä ja joka mielellänsä osoittaa nimensä voiman kukistamalla vihollisensa. Kun ei välitetä hänen sanastansa eikä jätetä hänen kristityitänsä rauhaan, niin hän masentaa maahan kaikki, jotka nousevat häntä vastaan, niinkuin hän teki faaraolle ja egyptiläisille.

Sanan avulla päästään siis toivomaan silloinkin, kun muutoin ei toivoa ole. Kun järki ei näe apua, sen täytyy vaipua epätoivoon. Sana sitävastoin osoittaa varman avun, kun vain pysymme uskollisesti sanassa, elämme hurskaasti ja avuksi huudamme Jumalaa. Se taas, joka on jumalaton, elää synnissä ja omatunto huonona, mutta kuitenkin luottaa lupauksiin, joilla Jumala hurskaita lohduttaa, varmaan rakentaa hiekalle.

Opetuslasten vika on siis se, että he kyllä hyvin osaavat tehdä laskelmia, mutta eivät ota uskoakseen ja nähdäkseen, millainen Herra heillä Kristuksessa on. Muussa tapauksessa Filippus olisi sanonut: kahdensadan denarin leivät eivät tosin riitä heille, että kukin heistä edes vähän saisi; mutta sinä olet, Jumalan kiitos, meidän kanssamme, rakas Herra Jeesus. Sinun siunauksesi ja apusi kautta me kyllä saamme leipää, vaikka meillä ei olisi rahaa vähääkään ja vaikka olemmekin erämaassa, sillä sinä taidat tehdä sen, mitä muut ihmiset eivät kykene tekemään.

Samoin Andreaksen olisi pitänyt sanoa: täällä on poikanen, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa; jos minä ryhtyisin niitä jakamaan, ne riittäisivät tuskin kymmenelle, mutta jos ne käyvät sinun kättesi kautta, niin kaikki nuo saavat syödä kylläkseen, jääpi vielä jäljellekin. Sellaista Jumalan sana olisi heille uskon kautta opettanut. Kun kuitenkin sana ja usko saivat väistyä tarkan laskemisen tieltä, niin saamme huomata, ettei heillä ole ensinkään sellaista luottamusta Herraan että hän voi jotakin apua antaa. Oikea keino on siis seuraava: jos tahdot olla kristitty etkä voi olla laskelmoimatta, niin ota käsille Jumalan sana, pidä siitä kiinni ja opi sitä uskomaan, muutoin et ole autettavissa.

Kun rakas Herramme Kristus näin keskuudessamme osoittaa siunauksensa, meidän tulee, niinkuin hän käski apostoleita, koota palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan. Sillä samoin kuin järkemme puutteen kohdatessa tahtoo vain laskelmoida eikä uskoa, samoin maailma menettelee taitamattomasti, kun Jumalan siunaus on runsas. Toiset väärinkäyttävät siunausta ylellisyyteen; toteammehan, että hyvän viinisadon sattuessa jokainen luulee Jumalan antaneen sen sitä varten, että entistä enemmän juopoteltaisiin ja sitä tuhlattaisiin. Mutta se ei ole ollenkaan tarkoitus. Jumalan siunausta pitää ahkerasti koota talteen eikä tuhlata, vaan säästää vastaisten tarpeitten varalle; niin Joosef neuvoi Egyptin kuningasta säästämään seitsemänä hyvänä vuotena niin paljon, että maa seuraavina katovuosina varjeltaisiin nälänhädästä.

Kun siis Jumala antaa menestystä töillemme, niin että tavarat ovat hinnassa ja menevät hyvin kaupaksi, on ahkerasti säästettävä Jumalan siunausta eikä ajateltava, että nyt sopii enemmän kuluttaa ja tuhlata. Ei niin; meidän tulee aina pitää Jumalan siunausta kunniassa ja säästää vastaisten tarpeitten varalle. Mutta kun ei säästetä, vaan häpeällisesti väärinkäytetään Jumalan siunausta syntiin ja pahuuteen, pakotetaan siten Jumala ottamaan pois siunauksensa, niin että yhtä hyvää vuotta varmasti seuraa kaksi jopa kolmekin katovuotta. Kuinka Jumala muutoin voisikaan hillitä häijyä ja pahanilkistä maailmaa sen kauheista väärinkäytöksistä?

Toiset taas väärinkäyttävät Jumalan siunausta siten, että he hyvien vuosien aikana kokoavat ja säästävät kovien aikojen tullen hyötyäkseen sortamalla ja nylkemällä köyhiä, korottaen hintoja mielensä mukaan. Sellaisetkin ovat kelvottomia ja vahingollisia ihmisiä; heidän ei ainakaan tarvitse odottaa Jumalalta mitään armoa, elleivät itseänsä paranna, muutoin Jumalan on mahdotonta olla heihin vihastumatta. Sillä, että Herra käski koota tähteet hän ei tarkoittanut sitä, että me oppisimme saitureiksi; hänen tarkoituksensa on, että sinä siten helpommin saattaisit tarpeen vaatiessa palvella lähimmäistäsi ja voisit auttaa köyhiä heidän puutteissaan.

Sinä sitävastoin tahdot halpana aikana ostaa ja koota viljaa, viiniä ja muuta sitä varten, että näiden kallistuessa saisit sortaa muita ihmisiä, nylkemällä ja kiskomalla heiltä mielesi mukaan, aivankuin Jumala olisi antanut hyvän vuoden sitä varten, että sinä yksin siitä hyötyisit ja toisten ihmisten vahingoksi tyydyttäisit omaa häpeällistä ahneuttasi.

Jumalan täytyy siis rangaista sellaisia ihmisiä. Sitä, joka luottaa hänen sanaansa, Jumala, niinkuin olemme kuulleet, siunaa puutteen aikana, niin että vähätkin varat runsaasti riittävät ja jää vielä jäljellekin, sitä taasen, joka tavoittelee omaa voittoa, Jumalan siunausta väärinkäyttäen ahneutensa tyydyttämiseksi, Jumala rankaisee siten, että häneltä hupenevat suuretkin varat eikä hän kesken kaikkea ylellisyyttään ole onnellisempi kuin kurjin kerjäläinen. Kyllä nähdään ja tunnetaan, että juuri saiturit ja koronkiskurit ovat kurjimpia, viheliäisiä ja vaivanalaisia ihmisiä. Yhtä tukalaa kuin heidän on ensin saada jotakin kokoon, yhtä vaivalloista ja vaivalloisempaakin on heidän sitten ajatella, miten saisivat tavaransa myydyksi korkeimpiin hintoihin. Jos lisäksi sattuu onnettomuus, niinkuin usein tapahtuu, että vilja itää aumoissa tai viini turmeltuu kellarissa taikka kohtaa jokin muu kova onni, niin siitäkös syntyy sydämen kipu: ei tiedetä, miten olla, vaan kiusataan itseänsä surulla ja murheella. He siis eivät saa tavaroistansa suurtakaan iloa, vaan on heillä niistä vähänkin vastuksen sattuessa palkintona sulaa surua, murhetta, työtä ja tuskaa.

Kukapa ei tuhat kertaa mieluummin tahtoisi nauttia vähempää osaa rauhassa ja tyytyväisellä mielellä, kuin suurta rikkautta tällaisen levottomuuden, murheen ja surun keskellä? Tiedämmehän, ettei perkele ole kaukana tuollaisista ihmisistä, vaan tekee heidät usein hulluiksi ja mielipuoliksi, kun viljan ja muun tavaran hinnat laskevat: epätoivoissaan he hirttäytyvät tai muulla tavalla ottavat itsensä hengiltä, kun Jumala köyhillekin suo syötävää ja juotavaa. Silloin on ajallisen kurjuuden seurauksena iankaikkinen kadotus.

Sellainen on seuraus, kun väärinkäytetään Jumalan siunausta ahneuteen. Tuhlaaminen on kielletty; on säästettävä ja pantava tallelle, että tarpeen tullen voisimme runsaammin auttaa köyhiä ja puutteenalaisia lähimmäisiämme. Jumala näet antaessaan tavaraa toiselle enemmän kuin toiselle ei tarkoita, että me saisimme käyttää sitä ylellisyyteen ja hekumaan, vaan, että me sitä mieluummin auttaisimme tarvitsevia, säästäen siis sekä itseämme että heitä varten.

Tässä siis meillä, rakkaani, on ihana ja lohdullinen opetus, miten meidän hädän sattuessa tulee kääntyä Herramme Jeesuksen puoleen, luottaa hänen sanaansa ja odottaa häneltä siunausta. Jumala antakoon meille armonsa, että me päivä päivältä tulisimme hurskaammiksi ja saisimme nauttia hänen siunaustansa sekä elannon suhteen että muutoinkin, kaikissa tarpeissamme, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Amen.