Aina maailman alusta asti Herralla Jumalalla aikoessaan luoda jotain uutta on ollut sääntönä antaa erityisten suurten merkkien käydä edellä. Kun hän esimerkiksi aikoi rangaista Egyptiä ja johdattaa kansansa sieltä ja tehdä sen omaksi erityiseksi kansakseen, tapahtui sitä ennen erilaisia ihmeellisiä enteitä, pahoja sekä hyviä. Sammakot, heinäsirkat, rakeet, paiseet, ynnä muut senkaltaiset vitsaukset tuottivat egyptiläisille paljon vahinkoa, kunnes viimein kaikki esikoiset yhtenä yönä surmattiin ja kansa hukkui Punaiseen mereen. Juutalaisilla sitävastoin oli hyviä merkkejä, kun Herra johdatti heidät kuivin jaloin poikki Punaisen meren, hukutti sinne heidän vihollisensa, antoi heille taivaan leipää, ynnä muita samanlaisia. Nämä olivat enteitä, että Jumala aikoi tehdä tästä kansasta jotain aivan erinomaista ja perustaa aivan uuden järjestyksen ja hallituksen maailmassa.

Samanlaista tapahtui silloin, kun Jumala aikoi rangaista epäuskoisia, paatuneita juutalaisia ja perustaa evankeliumin kautta kaikkeen maailmaan uuden armovaltakunnan. Kun Herra Jeesus riippui ristillä, haudat aukenivat, kuolleita nousi niistä, ja eräät näistä ilmestyivät Jerusalemin kaupungissa. Tavaton pimeys tuli myöskin maan päälle, ja esirippu temppelissä repesi kahtia. Kaikki nämä olivat uusien olojen alkua ja vanhojen häviämisen enteitä; ja todella on tapahtunutkin, että juutalaisuus on kukistunut, ja Kristus on perustanut uuden valtakunnan.

Tämän juutalaiset hyvin tiesivät, olivatpa sitä itsekin saaneet kokea. Sentähden opetuslapset tulevatkin Herran Kristuksen luo kysymään häneltä, mitä merkkejä olisi tapahtuva Jerusalemin hävityksen ja maailman lopun edellä, ennen kuin Kristuksen iankaikkinen valtakunta ilmestyy.

Jerusalemin hävityksestä Herra antaa heille seuraavan vastauksen: kun näkevät sotaväen piirittävän Jerusalemia, niin tietäkööt, että sen perikato on lähestynyt. Sen ohessa hän antaa heille tämän neuvon: heidän pitää lähteä pakoon vuorimaihin, sillä armotta silloin koko juutalaisuus hävitetään.

Samaan tapaan hän myöskin opettaa viimeisestä tuomiosta sanoen: »Ja on oleva merkit auringossa, kuussa, tähdissä, meressä ja vesissä, maan päällä ihmisten keskuudessa ja taivaalla.» Kun tämä alkaa tapahtua ei pidä jäädä odottelemaan, kunnes ne kaikki ovat toteutuneet ajatellen, että tuollaisia ilmiöitä on ennenkin nähty olkaa silloin varuillanne, älkää noita merkkejä leikkinä pitäkö, sillä ne ovat varmoja enteitä siitä, että viimeisen tuomion päivä on tulossa.

Kysytään, tapahtuvatko kaikki nämä merkit juuri viimeisen tuomion edellä. Mutta sellaista meidän ei sovi kysellä. Sanoohan Herra: kun tämä »alkaa tapahtua» on niistä otettava vaarin. Luulen siis, että muutamat, ehkäpä useimmatkin merkit tapahtuvat vasta juuri silloin, kun viimeinen päivä koittaa. Meidän tulee siis tyytyä Herran antamaan opetukseen siitä, missä tuollaiset merkit näkyvät ja mistä meidän niitä sopii odottaa, nimittäin taivaalla, auringossa, kuussa ja tähdissä sekä myöskin ihmisissä ja meressä. Kun saadaan muutamia näistä nähdä, niin on viimeistä päivää odotettava, eikä pidä odottaa, kunnes kaikki merkit toteutuvat, muutoin se päivä voi meidät äkkiä yllättää.

Auringossa ja kuussa on tapahtuva kahdenlaisia merkkejä. Ensiksikin ne kadottavat valonsa. Vaikka tämä ei olekaan mitään erinomaista, vaan aivan luonnollinen asiavoihan tieteen avulla jo edeltäpäin määrätä, milloin sellaista tapahtuuniin se kuitenkin on yksi merkki, niinkuin Kristus itse aivan selvästi osoittaa Matteuksen evankeliumissa. Mutta tämän ohessa saattaa kyllä auringossa tapahtua sellaisia merkkejä, joista ei voi olla edeltäpäin tietoa, vaan jotka tapahtuvat yht’äkkiä, kumoavat kaikki tieteen laskut, niinkuin esimerkiksi se pimeys, joka tuli maan päälle silloin, kun Kristus oli ristillä. Tiede sanoo, että auringonpimennys voi tapahtua vain uudella kuulla, mutta jos se tapahtuisi täysikuulla, kuten silloin oli laita taikka muiden kuunvaiheiden aikana, niin se ei olisi luonnollista. Tuo pimeys Kristuksen kuollessa oli siis tavaton ihme. Ja vaikka me emme ole vielä tuollaista nähneet, niin se voi ehkä hyvinkin pian tapahtua. Ja näinä vuosina olemmekin saaneet nähdä monta ihmeellistä ilmiötä, jotka ovat olleet aivan outoja ja tavattomia, esimerkiksi taivaankaaren auringon ympärillä, jolloin aurinko ikäänkuin näytti jakautuvan useampiin eri aurinkoihin y.m. Sangen uskottavaa on, että nämäkin merkitsevät jotakin, koska ei niitä ennen ole nähty. Siinä on meillä jo kylliksi merkkiä auringossa, varoitukseksi, ettemme olisi suruttomia, vaan valvoen odottaisimme Herramme Kristuksen autuaallista tulemista.

Toisia merkkejä, joista Kristus tekstissä puhuu, on meren aaltojen pauhu, kun se lainehtii aivan kuin kuolontuskissa. Tässä käy samoin kuin ihmisen, joka sairastuu: ennenkuin hän kuolee, hän saa kuumeen, tarttuvan taudin tai muun sairauden; nämä kaikki ovat merkkejä siitä, että hänelle tulee pian lähtö. Samaten maailmakin on oleva sairaan kaltainen: taivas, aurinko, kuu, tähdet, ihmiset, vedet ja muut liikkuvat, kiemurtelevat tuskissaan ja nääntyvät, ennen kuin niille tulee loppu.

Noiden ihmisissä tapahtuvien merkkien suhteen taasen on minulla se mielipide, että me olemme jo niitä eläessämme saaneet nähdä. Onhan häijy paavi saarnaajinensa vaikuttanut sangen paljon siihen suuntaan että hurskaat sielut ovat olleet pelosta nääntyä, heille kun yhä on saarnattu, miten suuri kuolemansynti on olla oikein itseään ripittämättä, rukoilematta, paastoamatta, olla poissa messuista ynnä muita senkaltaisia. Näissä ahdistuksissa olivat he aivan neuvottomia, sillä oikea lohdutus, syntienanteeksisaaminen Kristuksen kautta, oli kadonnUt ja vaiennut. Siitä alkoi sitten kauhea itsekidutus, milloin milläkin työllä. Luulen, että tämä on suurinta ahdistusta ja nääntymystä, mitä maan päällä milloinkaan on ollut. Itsekin olen paljon nähnyt niitä, jotka eivät ole voineet kestää tätä sydämen kipua ja ahdistusta, vaan ovat joutuneet pelosta ja kauhusta epätoivoon, kun eivät ole luulleet voivansa Jumalan tuomiolla seisoa. Sitä paavilaisten saarnatoimi kaikella mahdilla koettikin vaikuttaa, että ihmiset kuolemaan asti pelkäisivät Kristusta tuomaria. Minäkin olen ollut niitä; pidin Kristusta ankarana tuomarina, jolta ei ollut mitään hyvää odotettavana; sentähden rukoilin neitsyt Mariaa, että hän minua auttaisi ja olisi minun suojelijattarenani tuota kovaa tuomaria vastaan. Siihen aikaan ei kukaan tietänyt mitään paremmasta. Kristuksen olimme kadottaneet, mutta kuitenkin meidän täytyi tunnustaa, että olimme syntisiä ihmisiä. Silloin ei ollut muuta keinoa, kuin peljätä ja kauhistua tuomaria. Minun mielipiteeni on siis, että nämä merkit jo suurimmaksi osaksi ovat tapahtuneet ja samoin luulen, että suurimmaksi osaksi nuo toisetkin merkit taivaalla jo ovat toteutuneet. Mutta jos vielä joitakin on tapahtumatta, niin voivat nekin ilmestyä minä päivänä hyvänsä. Me emme siis saa laiminlyödä viimeisen päivän tulemisen odottamista. Sitä Herra tekstissämme opettaakin.

Lopuksi Herra mainitsee eräästä kauhistuksesta sanoessaan: »Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä.» Tässä hän puhuu toisenlaisesta pelosta, joka on oleva suuri pelko ja tulee siitä, että ihmiset kauhistuvat nähdessään viimeisen tuomion enteitä. Eivätkä nämä ihmiset ole jumalattomia, uskottomia, vaan hurskaita ja Jumalaa pelkääväisiä. Sentähden he ottavatkin vaarin merkkien varoituksista, joita jumalattomat suruttomuudessaan perin halveksivat, väittäen, että tuollaisia ilmiöitä on usein ennenkin nähty, eikä kuitenkaan ole maailman loppu vielä tullut. He antavat siis tänään toisen, huomenna toisen merkin tuottaman varoituksen raueta tyhjään, pysyvät sellaisina kuin ovat olleetkin, tänään samanlaisina kuin eilenkin, parantumatta, huolimatta siitä, miten heidän viimeisenä päivänä on käyvä.

Näiden jumalattomien, suruttomien Herra antaa mennä menojaan. Sillä kun he kerran näkevät nämä merkit ja saattavat niitä halveksia, niin he eivät tietysti myöskään mitään piittaa Jumalan sanasta ja saarnasta. Mutta hurskaat, jotka näitä merkkejä nähdessään kauhistuvat, Herra ottaa hoitoonsa, heitä hän lohduttaa mitä suloisimmasti sanoen, että koska he tunnustavat uskovansa Kristukseen, rakastavat hänen sanaansa eivätkä tahallaan siitä tahdo luopua eivätkä sitä kieltää, heidän ei tarvitse peljätä eikä kauhistua noiden merkkien tähden, vaikka ne kauheilta näyttäisivätkin.

»Ja silloin», Kristus sanoo, »he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.» Tämä on oleva toisenlainen kunnia ja kirkkaus kuin maallisten keisarien ja kuningasten juhlasaatot. Ilma on silloin oleva täpö täynnä enkeleitä ja pyhiä, jotka loistavat kirkkaammin kuin aurinko. Herra Kristus on ilmestyvä heidän keskellänsä pyhiensä kanssa tuomitsemaan kirotuita, jotka perkeleitten kanssa seisovat alhaalla maan päällä, vapisten ja voivotellen.

»Mutta kun nämä», Herra sanoo, alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. - Olkaa iloiset ja hyvässä turvassa, näinhän sen pitääkin tapahtua. Kun maailman kerran täytyy hukkua, niin kai sen sitä ennen pitää ryskyä; tuollainen suuri rakennus ei voi sortua huojumatta, ilman ryskettä. Samoin kuoleman kielissä oleva ihminen käänteleikse ja väänteleikse, silmät tuijottavat päässä, suu vääntyy kamalasti, muoto käy kalman kalpeaksi. Samaten on tämän maailman käyvä. Mutta minä sanon teille: Älkää peljätkö, nostakaa päänne, te saatte sitä katsella mielellänne ja hyvällä toivolla, sillä huomatkaa: teidän vapautuksenne lähestyy. Teidän vapautuksenne, hän sanoo, teidän, jotka uskotte; nuo toiset, uskottomat kadotetaan. Heillä kyllä olisi syytä pelkoon, mutta he eivät pelkää. Tullessaan Herra Jeesus on näet toimittava molemmat tehtävät: uskovat ja hurskaat hän ottaa luokseen taivaaseen, mutta uskottomat hän tuomitsee helvetin iankaikkiseen kadotukseen.

Näitä Herra puhuu hurskaille. Hekin kaiketi hämmästyvät, kun aurinko ja kuu heidän silmissään muuttuvat ja maailma on tulta täynnä. Herran pyhätkään eivät ole kyllin väkeviä sitä näkyä kestämään, olisivatpa apostolit Pietari ja Paavalikin peljästyneet, jos sen olisivat eläessään nähneet. Mutta olkaa hyvässä turvassa, sanoo Herra; se tosin on näyttävä kauhealta ja surkealta, mutta ei se koske teihin, vaan kuuluu perkeleelle ja uskottomille. Te saatte autuuden ja riemullisen lunastuksen, jota te niin kauan jo olette ikävöineet, rukoillen, että minun valtakuntani lähestyisi, teidän syntinne annettaisiin anteeksi ja teidät päästettäisiin kaikesta pahasta. Mitä te jo kauan aikaa olette kaikesta sydämestänne toivoneet, se nyt on teille tapahtuva. Se on oleva teidän lunastuksenne päivä.

Sentähden sopiikin Herran tulemisen päivää sanoa sekä tuomion että lunastuksen päiväksi, suuren murheen ja suuren riemun päiväksi, helvetin ja taivaan päiväksi. Herra siitä sanoo, Matt. 24:30: »Silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat.» Suokoon Jumala, ettemme näiden joukkoon joutuisi, vaan kuulukoot heihin paavit, lahkohenget, paha aatelisto, pahat porvarit ja talonpojat, jotka tätä nykyä harjoittavat kaikenlaista ilkeyttä, vainoavat evankeliumia ja aiheuttavat monenlaista kurjuutta ja onnettomuutta; ne silloin saakoot palkkansa! Me taasen, joiden nyt täytyy hänen tähtensä kestää vainoa, itkeä ja kärsiä murhetta, saamme silloin ilolla nähdä, miten heidän täytyy perkeleen kanssa vajota helvetin syvyyteen.

Vaikka siis maailman muoto muuttuu, aurinko ja kuu käyvät pimeiksi ja nämä teitä hämmästyttävät, niin älkää kuitenkaan peljätkö älkääkä pyrkikö piiloon näiden alkaessa tapahtua, vaan nostakaa päänne pelkäämättä; muistakaa, että te olette juuri odottaneet minun tulemistani. Pelastaakseni teidät minun täytyy kaiketi murtaa niiden valta, jotka ovat teitä vankina pitäneet. Asia on tässä samoin, kuin jos sinä viruisit vankina jonkin linnan tornissa ja kuulisit, miten ulkona sitä ammutaan ja se valloitetaan, ethän sinä silloin tuota ampumista ja rynnäkköä ensinkään pelkäisi, vaan olisit siitä suuresti iloissasi tietäessäsi sen tapahtuvan sinun tähtesi, että sinä vapaaksi pääsisit. Samoin tapahtuu tässäkin. Älkää peljätkö, vaikka maailma on tuskissaan kiemurteleva; tämä vitsaus ei koske teitä, vaan niitä, joiden sortoa te olette saaneet valittaa. Pitäkää siis tätä minun tulemiseni päivää oman lunastuksenne päivänä. En minä tullessani tahdo teitä heittää helvettiin, vaan tahdon pelastaa teidät tuosta törkeästä, turmeltuneesta, sairaalloisesta ja jumalattomasta maailmasta, erottaa teidät perkeleestä ja hänen palvelijoistansa ja asettaa teidät enkelien pariin, missä teidän ei enää tarvitse kärsiä, vaan saatte elää iankaikkisessa kirkkaudessa.

Samanlaisen lohdutuksen tarjoaa myös Vapahtajan ihana vertaus viikunapuusta. Keväällä, hän sanoo, kun talven valta lähenee loppuansa ja koko luonto alkaa uudistua, kun pakkaset väistyvät ja ilma lämpenee, kun paljaat puut tulevat hiirenkorvalle ja alkavat viheriöidä, silloin sanokaa, mistä se tulee? Eivätköhän puut ensin saa silmikoita, ennen kuin ne puhkeavat täyteen lehteen? Silloin jokainen osaa sanoa, että talvi on nyt mennyt, jo tulee kesän armas aika. Antakaa tämän vertauksen olla opettajananne ja metsän puiden oppikirjanne käsittääksenne, miten teidän tulee odottaa viimeisen tuomion päivää. Sillä samoin kuin tiedämme kesän olevan tulossa, kun puihin tulee jälttä ja lehdet puhkeavat, samoin silloin, kun maa järisee, taivaat vapisevat, aurinko ja kuu pimenevät ja loistonsa kadottavat, älkää ollenkaan peljätkö yhtä vähän kuin te peljästytte nähdessänne puun kesän tullessa hiirenkorvalla. Tuollaiset merkit ovat näet teille, niinkuin neste ja lehti puussa, että tiedätte ilolla odottaa iankaikkisen kesän tulemista. Tämä kurja elämä täällä maan päällä onkin verrattava tuimaan hedelmättömään talven aikaan, jolloin kaikki on jäätynyttä ja kuollutta. Siitä on kerran tuleva loppu, ja sen sijaan on koittava ihana ikuisen kesän, nimittäin Jumalan valtakunnan aika, joka kukistaa perkeleen vallan, sen, jonka tähden te maan päällä olette niin paljon saaneet kärsiä. Te olette eläneet jumalattomien, pahojen, petollisten ja ahneiden ihmisten ynnä heidän kaltaistensa seassa, jotka evankeliumia pilkkaavat ja vainoavat sekä koettavat aiheuttaa kaikenlaista pahuutta. Sitä teidän on täytynyt joka päivä nähdä ja kokea, aina vain pahempia peljäten. Tullessani minä teidät tuosta kaikesta pelastan, ettei teidän enää ikinä tarvitse heidän ilkeyttänsä kärsiä eikä nähdä.

Nuo kauheat merkit eivät siis koske teihin, vaan teidän vihollisiinne, jumalattomiin; he saavat pelätä ja kauhistua, mutta te iloitkaa, sillä teidän lunastuksenne silloin lähestyy. Samoin kävi aikanansa hurskaalle Lootille. Hänen täytyi elää Sodomassa törkeiden ihmisten keskellä, jotka tekivät hänelle kaikenlaista pahaa irstaalla elämällään, ehtimiseen vaivaten hänen hurskasta sieluansa ilkitöillään, joita ei tässä saata mainitakaan ja joita hänen joka päivä täytyi nähdä ja kuulla, kunnes ne siinä määrin kypsyivät, että Jumala ei enää voinut olla heitä rankaisematta. Silloin kaksi enkeliä ilmestyi johdattamaan hurskasta Lootia pois kaupungista. Epäilemättä hänen oli silloin kauheata katsella, miten taivas synkkeni, salamat leimusivat ja ukkonen jyrisi, miten pilvet purkautuivat, niin että tulta ja tulikiveä satoi maan päälle, ja miten maa halkesi ja nieli kaikki tyynni kitaansa. Mahdotontahan oli Lootin olla tuosta pelästymättä. Mutta hänellä oli silloin lohdutuksena se tieto, ettei tämä kauhea näky tarkoittanut hänen tuhoansa, vaan tuotti surman Sodoman asukkaille, jotka olivat mitä ilkeimpiä ja hurjimpia ihmisiä eivätkä ensinkään tahtoneet tehdä parannusta. He saivat tuosta tulisateesta sekä peljästyä että siihen hukkuen vajota helvetin kuiluun. Hurskaalle Lootille tuo näky oli, niinkuin lehdelle puhkeava kaunis puu, joka alkaa viheriöidä; siinä hän näet havaitsi Jumalan avun ja armollisen pelastuksen jumalattomien ihmisten sorrosta. Siten on meillekin tapahtuva viimeisenä päivänä, jos nimittäin silloin elämme. Kauhea on oleva tuo näky, kun taivas ja maa syttyvät ilmituleen ja me yhdessä silmänräpäyksessä muutumme ja kuolemme. Mutta kristityn ihmisen ei pidä päättää näkemisensä mukaan, vaan kuulla mitä Kristus opettaa, nimittäin, että nuo ilmiöt ovat verrattavat ihanaan kukoistukseen ja tuoreeseen oksaan. Vaikka siis järki ja luonto kauhistuukin tuota hirveätä näkyä, niin sydämen tulee kuitenkin riippua kiinni sanassa, vahvistaen itseänsä sitä näkyä kestämään sanomalla: älä peljästy, ei tämä ole mitään pahaa eikä vahingollista; Kristus itse on sanonut, ettei se mitään pahaa tarkoita, vaan että minun Vapahtajani ja vapautukseni silloin lähestyy. Terve siis tulemastasi, rakas Herra Kristus, tule niinkuin minä eläessäni monesti toivoin ja rukoilin, että sinun valtakuntasi lähestyisi. Joka näin voi Herran Kristuksen ottaa vastaan, hän on silmänräpäyksessä siirtyvä kirkkauteen, missä hän on loistava kuten kirkas aurinko.

Tällä tavoin rakas Herramme Kristus opettaa meitä oikein tuntemaan viimeisen tuomion päivää tietääksemme, mitä meillä hänessä on ja mitä varten meidän tulee toivoa ja odottaa hänen tulemistaan. Paavi saarnaa, että Kristus on ankara tuomari, jonka vihaa meidän täytyy teoillamme lepyttää, samoin huutaa avuksemme pyhimyksiä ja saada heidän esirukoustansa nauttia, ellemme tahdo kadotukseen joutua. Paavikunnassa onkin aina kuvattu Kristuksen tulevan tuomiolle miekka ja ruoska suussa, jotka molemmat ovat vihan merkkejä. Mutta kun aina kuvattiin myös Maria ja Johannes seisomassa hänen vieressänsä niin pyydettiin näiden ja muiden pyhien esirukouksia ja niihin luotettiin. Niinpä hurskas isä Bernhardkin ajatteli Jeesuksesta että kun hänen äitinsä Maria vain näyttää pojallensa rintojaan, niin hän ei ikinä voi hänen pyyntöänsä hylätä. Sekin on selvä todiste siitä, ettei ensinkään luotettu Kristukseen, vaan luultiin Kristuksen tulevan ankarana tuomarina.

Mutta tässä evankeliumissa hän opettaa meille aivan toisin; hän ei tule meitä tuomitsemaan kadotukseen, vaan auttamaan ja vapahtamaan meitä, siten toteuttaen sen, mitä olemme häneltä rukoilleet, nimittäin antaen valtakuntansa meitä lähestyä. Mutta niille, jotka eivät ole häneen uskoneet, vaan ovat hänen kristityitänsä maan päällä pilkanneet ja kiusanneet, niille hän on oleva tuomari ja rankaisija. Uskokaa, hän sanoo, tämä lujasti ja epäilemättä, iloitkaa minun tulemisestani, sillä se on oleva teille parhaaksi, kun teidät lunastetaan synnistä, perkeleestä, kuolemasta ja maailmasta ja kun tulette iankaikkisesti autuaiksi minun kauttani. Tämähän on mitä jalointa ja runsainta lohdutusta.

Mutta tässä on vielä yksi kohta, jota arat omattunnot kovin kauhistuvat. Herra näet sanoo viimeisen päivän tulevan äkkiä, niin että ihmisten käy silloin kuin metsän lintusen; aamulla se nälkäisenä lähtee lentoon elatustansa etsimään, toivoen sitä löytävänsä nyt niinkuin ennenkin ja löytääkin sitä ansalta, jolle istuu ilomielin syömään; mutta kas, jo tarttuukin äkkiarvaamatta paula sen kurkkuun, se on ansassa ja kuristuu kuoliaaksi. Tämän asian hurskaat ja jumaliset ihmiset laskevat sydämelleen, ja kun he joka-aikaisesta kokemuksestaan tietävät miten pian lankeemus voi tapahtua, niin he arkuudesta joutuvat itseään epäilemään, ajatellen: Ken tietää, minkäkaltaisessa tilassa olen silloin, kun tämä päivä minut kohtaa? Ken ties se tulee sellaisena hetkenä, jolloin olen mitä kelvottomin ja jolloin sitä vähimmin odotin tai olen siinä tai siinä synnissä. Silloin minä olen mennyttä, ja tämä riemun päivä muuttuu minulle iankaikkiseksi surunpäiväksi.

Ei tässäkään asiassa Herra jätä meitä lohdutuksetta, vaan neuvoo kristityitään, miten he voivat vapautua tuollaisesta murheesta, sanoen: Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.»

Tämähän on sangen jalo ja tarpeellinen opetus, jonka ei milloinkaan pitäisi mielestämme unohtua. Herra ei kiellä syömästä ja juomasta, eikä hän myöskään, niinkuin paavi, käske jättämään kaikkia maallisia ja menemään luostariin tullaksemme muka hengellisiksi. Ei, syökää ja juokaa, sen Jumala kyllä teille suo, etsikää elatustanne, sillä sitä vartenhan Jumala on käskenyt työtäkin tehdä; kuitenkin varokaa, etteivät nuo kaikki raskauttaisi teidän sydäntänne siihen määrään, että te sen vuoksi unohdatte minun tulemiseni, vaan valvokaa, se on, vartokaa sitä joka päivä ja hetki ja eläkää sentähden jumalanpelossa ja säilyttäkää hyvä omatunto. Tämä olkoon pääpyrintönänne!

Sen ohessa myös rukoilkaa, että voisitte karttaa kaikenlaisia kiusauksia ja ahdistuksia ja kykenisitte seisomaan Ihmisen Pojan edessä. Isämeidän rukouksessa tämä on erittäin ihanasti lausuttuna sen kahdessa viimeisessä rukouslauseessa: »Älä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.» Kun te tätä teette, niin teillä ei ole mitään hätää, tulkoon sitten viimeinen päivä teidän istuessanne pöydässä tai vuoteessa maatessanne, teidän ollessanne kirkossa taikka torilla, nukkuessanne tai valvoessanne, se on teille ihan samantekevää. Te olette Jumalan suojassa.

Mutta tässä on myös huomattava, ettei voida oikein Jumalaa avukseen huutaa eikä rukoilla, ellei tahdota luopua tunnetuista synneistä eikä tehdä parannusta. Sentähden kuuluukin oikeaan rukoukseen vilpitön katumus ja tahallisten syntien karttaminen sekä hyvän omantunnon säilyttäminen. Silloin sopii meidän Jeesuksen Kristuksen nimeen, Jumalan hyvyyteen turvaten rukoilla, että hän pitäisi meitä pelossansa, varjelisi meitä Pyhän Henkensä kautta synnistä ja pitäisi meitä oikeassa uskossa loppuun asti, että voisimme ilolla odottaa tätä autuaallista päivää ja ottaa vastaan sydämellisellä luottamuksella Herramme Jeesuksen lunastajanamme. Tällainen rukous tulee Kristuksen tähden kuulluksi, siitä ei ole epäilemistäkään. Meidän tulee siis seurata tätä neuvoa ja opetusta oikein valmistuaksemme tätä armon päivää ja iankaikkista lunastusta varten. Sen Herramme ja lunastajamme, Jeesus Kristus, suokoon meille kaikille. Amen.